Bella Pov.
"No Bella aiotko liittyä Voltureihin?" Aro kysyi hymyillen samalla pelottavan lempeästi. Mietin hetken kunnes nyökkäsin. Samassa tunsin Jasperin kylmät kädet ympärilläni.
"Sinut on muutettava tässä parin päivän sisällä, luultavammin Demetri voi tehdä sen." Kuulin Aron höpöttävän mutta olin kääntänyt katseeni Demetriin. Heti kun katseemme kohtasivat hän käänsi katseensa pois minusta ja näytti kiinnostuneen Aron puheista.
"Ja teidän pitää saada koulutusta" katselin Aro kuin hourupäätä. Mitkä koulutus? Päätin tuoda mietteeni esille.
"Mikä koulutus?" Aro pysähtyi ja katsoi minua pää kallellaan.
"Taistelukoulutus tietysti" hän sanoi kuin vähä-älyiselle. Ahaa, olisi heti sanonut. Jasperin käsi oli selälläni ja hän johdatti minua jo pois valtaistuin salista. Silti ennen kuin ovet sulkeutuivat kuulin Aron sanovan. "Te ravitsette itsenne ihmisverellä." Tiesin jotain tällaista olevan tulossa mutta silti tunsin vereni jäätyvän suoniini. Viattomien ihmistenverta. Käänsin katseeni Jasperiin jonka ilme ei paljastanut taaskaan mitään.
Jasper Pov
Kävelin Felixin perässä johdatellen samalla Bellaa. Kummankin tunteet vyöryivät kuin hyökyaaltona minuun. Felixin tunteet räiskyivät iloisina, hän näytti siltä että joutui pidättelemään itseään ettei hyppisi ja kiljuisi kuin pikku lapsi. Bellan tunteet olivat vastakohta Felixin hilpeydelle, ne olivat alakuloisia ja niissä oli pienoinen inhoava alavire.
Taakse ilmestyneen Demetrin tunteet olivat sekavia. Niissä oli saman aikaisesti hilpeyttä ja surua, pelkoa ja ärtymystä. Demetrin ilme ja tunteet olivat aluksi olleet iloisia, siiten niihin hiipi varkain suuri pelontunne. Mitäköhän Volturien jäljittäjä pelkäsi?
Mietin Bellan muuttumista ja siitä seuraavia ongelmia. Sitä paitsi hänen syntymäpäivänsä olisivat parin päivän päästä. Toivoin että Bella selviytyisi kunnialla vastasyntyneen ajastaan.
Felix pysähtyi oven eteen, avaten oven suureen vaaleilla sävyillä sisutettuun huoneeseen.
"Arvon neiti Swan, tässä on teidän matala majanne." Bella katsoi häntä kuin hourulasta karannutta, mutta asteli silti huoneeseen katsellen ympärilleen. Felix sulki oven varovasti ja käveli käytävän toiselle puolelle.
Hän avasi samanlaisen oven ja viittoi minut sisään. Menin huoneeseen ja suljin itse oven perässäni.
Katselin seiniä hajamielisesti. Päätin lähteä etsimään tieni kirjastoon jonka olin löytänyt. Ehkä löytäisin sieltä hyviä kirjoja etelän sodasta.
Astelin ovesta ulos käytävään. Nopeuteni ansiosta olisin ollut siellä sekunneissa. Päätin silti kävellä ihmisvauhtia. Katselin suuria tauluja joita roikkui muuten niin värittömillä seinillä. Jokaista käytävää peitti suuri matto. Kaikki näytti arvokkaalta ja hauraalta. Ajatuksissani olin törmätä vaaleahiuksiseen lyhyeen vampyyriin, jonka tunnistin salissa olleeksi Janeksi. Väistin viimehetkellä mutta sain silti osakseni halveksuvan katseen. Katsoin hetken loittonevaa selkää typertyneenä. Mitäköhän minä olin tehnyt? Pudistin päätäni kääntyessäni ja jatkoin hidasta kävelyäni kirjastolle.
Kävelin yhdelle sadoista hyllyistä. Annoin sormeni lipua pitkin kirjojen selkämyksiä.
"En arvannutkaan että saisit jonkinlaista tyydytystä hivelemällä kirjoja" kuulin ivaa tihkuvan äänen. Käännyin ympäri nähdäkseni saman henkilön johon olin melkein törmännyt. Hänen ilmeensä ei paljastanut mitään toisin kuin tunteet jotka olivat huvittuneet. En osannut vastata mitään, katselin vain tyhmänä edessäni seisoskelevaa kaunista olentoa. Ynähdin jotain samalla kun käännyin takaisin kirjojen pariin.
"En tiennytkään että vampyyrit voivat olla mykkiä tai henkisesti vajaita."
"En ole henkisesti vajaa" totesin hampaideni välistä ärtyneesti.
"Miten vaan" tuli tyly vastaus, kuulin kopisevien askeleiden lähtevän kirjastosta. Hetken mielijohteesta juoksin hänen peräänsä.
Edward Pov.
Istuskelin omassa huoneessani, tai no jaoin huoneeni pienen keijukaismaisen Alicen kanssa nykyään. Huone oli muuttunut hieman. Sinne oli tullut suuri sänky, musta nojatuoli rykelmä, pari taulua ja lipastoa Alicelta.
Muu perheeni ei oikein pitänyt siitä että saimme Jasperin ja Bellan lähtemään Forksista. Ei se meidän syymme ollut, kumpikaan meistä ei ollut käskenyt heitä lähtemään.
Nyt meidän ei tarvitsisi enää vahtia Victoriaa. Eikä kenelläkään tulisi ongelmia Jasperin itsehillinnän suhteen.
Kuulin oven käyvän, sisään asteli Alice. Hänen askeleensa olivat kuin leijumista eikä niissä ollut mitään kömpelöä kuten Bellalla. Alice oli muutenkin kaikin puolin täydellinen.
"Kulta, olen menossa metsästämään. Tuletko mukaan?" Kysymys esitettiin salaperäisen hymyn kanssa. Hymähdin noustessani. Kävelin oven luo ja kaappasin Alicen hennon vartalon syliini. Huulemme kohtasivat rajusti mutta silti niin hellästi. Hän pääsi otteestani helposti, pian hän jo sipsutteli ovelle. Menin perässä alas, sain taas osakseni ärtyneitä katseita perheeltäni.
Edwardin ja Alicen takia menetin veljeni ja pikku siskoni. - Emmett
Olen pettynyt teihin. - Esme
Arvasin että Bella oli vain hetken mielijohde sille tärkeilevälle, ajatuksia urkkivalle urpolle. - Rosalie
Rosalien ajatukset syyllistivät usein minua tai Alicea. Siinä ei ollut mitään järkeä, ei hän ollut välittänyt aiemmin Bellasta. Silti Carlislen ajatukset piinasivat minua eniten, ne eivät liittyneet mitenkään minuun tai tapahtuneeseen. Silti olin kiitollinen hänelle. Vaikka muut olisivat halunneet heittää meidät ulos, hän ei ollut antanut.
Metsästyksen ja muun pihalla puuhailun jälkeen sisälle tulessani näin kaikkien istuvan sohvilla iloisesti hymyillen ja ajatuksiaan peitellen. Katsahdin kysyvästi Aliceen joka vain kohautti olkiaan. Kummallista yleensä minä tai Alice tiesimme kaiken mitä täällä tapahtui.
Yritin kuunnella ja selvittää mitä he peittelivät minulta. Emmettin ajatukset pyörivät vain Rosalien ympärillä, eikä niissä näyttänyt olevan minkään laista siveellisyyttä. Muidenkaan ajatuksissa ei ollut päätä eikä häntää, joten päätin lopettaa urkkimisen ja lähteä ylös. Saisin asiat kuitenkin tietooni myöhemmin.