Victoria Pov.
Odotin Laurentia jonka olin lähettänyt vakoilemaan Culleneita. Olin sillä välin tavannut romanialaiset. He olivat liittyneet pienentyneeseen klaaniini tai oikeastaan he olivat vain jääneet loisimaan pieneen vuokra asuntoon. Asunnon olin saanut sen entisiltä omistajilta, en ollut surrut sitä että entiset omistajat eivät halunneet antaa asuntoa suosiolla…
Kuulin oven kolahtavan narahtaen auki Laurentin astuessa sisään. Olinkin odottanut kärsimättömästi hänen tuloaan, halusin tietää kaiken Culleneiden heikoista kohdista ja siitä naurettavasta ihmistytöstä.
Laurent tuli käytävästä hymyillen omahyväisesti. Hän istui viereeni ruskealle nahkasohvalle. Katsoin odottavasti, muita tunteneitani en näyttänyt.
"Culleneiden perhesiteet ovat rakoilleet paljon. Ihminen ja Jasper häipyivät luultavammin Italiaan." Tumman miehen huulilta tippui lauseita. Hymyilin ilkeästi, tätä olin odottanut.
"Miksi?" Esitin kysymykseni melkein heti.
"Alicella ja Edwardilla on jotain juttua keskenään." Laurent sanoi huvittuneesti.
"Onko joku heistä Voltureiden luona?" Stefan kysyi. Nyökkäsin mietteliäästi.
"Victoria sinähän halusit kostaa?" Vladimir kysyi ennen kuin Stefan kerkesi avata edes suutaan. Nyökkäsin taas.
"Mitä jos yhdistäisimme voimiamme?" Vladimir kysyi.
"Mitä tarkoitat?" Olin kiinnostunut asiasta enemmän.
"Menisimme Italiaan, tappamaan Cullenin, ihmisen ja Volturit." Stefan sanoi, hän oli nähtävästi päässyt asian punaisesta langasta kiinni ennen minua tai Laurentia.
"Vain me neljäkö?" Hullujahan he ovat. Vaikka halusin kostaa palavasti, en asettuisi Aroa tai hänen kaartiaan vastaan.
"Ei tietenkään" Vladimir sanoi nopeasti. "Meillä on kyllä suunnitelma…" Hän jatkoi, kadoten pienehköön käytävään.
Bella Pov.
Ainut asia jonka tunsin oli polttava kipu. Tuntui kuin olisin ollut tulessa sisältäni, eikä tämä tuli antanut minkäänlaista armoa. Pieniä vinkaisuja pääsi huuliltani. Ajatukseni pyörivät voltteja mielessäni. Tiesin muuttuvani. Liekit nuolivat käsiäni ja kurkkuani kivuliaammin kuin koskaan. Tunsin sydämeni hakkaavan kuin kolibrin siivet.
Viileä käsi, jonka oletin kuuluvan Jasperille, hieroi rauhoittavasti kämmentäni. Viileys toi hetkellistä helpotusta poltteeseen. Tiesin jonkun käyvän välillä huoneessa, siitä kuka se oli minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä. Joskus sen jonkun kanssa tuli toinen henkilö.
Liekit jossa kärvennyin iski suoraan vielä sinnittelevään sydämeeni. Selkäni nousi kaarelle kiviseltä tasolta johon käteni oli sidottu. Kuulin korvia raastavaa kiljuntaa, tajusin hetken viiveellä äänen lähtevän minusta.
Tajusin oven räsähtävän auki jonkun tullessa sisään. Kuulin nopeaa keskustelua ennen kuin vajosin mustuuteen.
Olin äkkiä metsäpolulla. Haistoin kosteuden ja vehreyden, lähdin vaistonvaraisesti kävelemään polkua pitkin syvemmälle metsään. Mitä pidemmälle kävelin sitä pimeämpää tuli, en ollut kompastellut kertaakaan joka herätti epäilykseni. Tajusin Jasperin joskus puhuneen siitä ettei kaikkien keho ja mieli kestäneet muuttumista. Todellisuus iski tajuntaani pommin lailla. Olin kuollut, olin lakannut olemasta. Ei se voinut olla mahdollista!
Olin saapunut täydellisen autiolle niitylle. Katselin paniikissa ympärilleni. Näin utuista valoa keskellä niittyä, tarkemmin katsoessani siitä muodostui harmaa susi. Susi kallisti päätään, ulvahti ja lähti metsään. Jostain syystä halusin seurata sutta, joten juoksin sen perään.
Susi johdatteli minua syvemmälle ja syvemmälle tumman puhuvaan metsään josta oli tullut tiheikköä. Polveni vuotivat verta kaatuilun vuoksi. Jatkoin matkaani kompastellen yrittäen samalla huutaa sutta odottamaan minua. Mutta se vain jatkoi matkaa enkä nähnyt enää kuin harmaita pilkahduksia joiden avulla suunnistin. Tulin erilaiselle aukiolle. Siellä oli tuli punaisia kukkia siellä täällä. Etsin sutta, jonka näin istuvan punaisen savun vieressä kuin odottaen minun menevän siitä. Kävelin arasti savuun.
Hetkeen en tuntenut mitään ja sitten tunsin taas liiankin selvästi minua elävältä polttavat lieskat. Päästin parahduksen huuliltani. Kuulin hämärästi kaksi helpottunutta huokausta.
En ollut varma olinko palanut tunteja, päiviä vai vuosia. Vuosilta se tuntui, havaitsin koko ajan ympäristöni paremmin. Tunsin askeleet jotka kaikuivat korviini pienesti kolahtaen. Yritin keskittyä kaikkeen muuhun kuin kipuun.
Sitten se loppui. Odotin sen alkavan uudelleen armottomana kuten aina.
"Isabella?" Joku kysyi pehmeästi. Mieleni yliviivasi olentoja toisensa perään enkä saanut selville kuka oli nimeni sanonut.
Avasin silmäni, näin kaiken. Siis aivan kaiken näin kuinka pölyhiukkaset tanssivat ilmassa. Näin värit selvemmin kuin koskaan. Mieto nahan haju leijaili nenääni, katsoin alas käsiini jotka olivat vielä remmeissä kiinni. Seuraavaksi pökerryttävä tuoksu tulvahti nenääni. Hajussa oli sitruunoiden kirpeyttä, makean hunajan tuoksua ja yrttejä, tunnistin hajun; Demetri.
Käänsin katseeni ja kohtasin parin rubiinin punaisia silmiä joissa läikkyi pienoinen huolestuminen. Demetrin oli komeampi kuin muistin vaaleat sotkuisesti olevat hiukset varjostivat miehekkäitä kasvoja. Tiukan mustan poolopaidan alta lihakset näkyivät selvästi, vaikka hänellä oli jonkinlainen kaapu tai viitta päällään. Jatkoin tarkasteluani vielä hetken.
Käänsin katseeni taas hänen silmiinsä, katseessa näkyi huvittuneisuuden ja iloisuuden sekoitus. Demetri kumartui hiukan avatakseen käsiäni pitelevät nahkaremmit. Nousin nopeasti, kuulin hänenkin tekevän niin hitaammin tietysti.
Hetkessä Demetri oli vieressäni. Hän otti tiukasti lantiostani kiinni ja suuteli minua. Olin täysin sekaisin muutenkin enkä osannut tehdä sillä hetkellä mitään.