Demetri Pov.

Olin hieman harmissani siitä että Isabella oli jäätynyt käsissäni, en minä nyt niin huono suutelija ollut. Vetäydyin hieman kauemmas yhä pitäen kättäni hänen lantiollaan.

"Demetri. Mitä sinä…" Kysymyksen alku lipui huulilta joita olin äsken maistanut. En itsekkään ollut yhtään varma miksi olin niin tehnyt. Hän sai minut aivan sekaisin. Tunsin sirot kädet käsilläni irrottaen otteeni hänen lantiostaan.

Ovi paiskautui auki Jasperin astuessa sisälle. Olin säikähtäen siirtynyt tuolilleni takaisin, pidin silti katseeni tiukasti Bellassa. Jasper kaappasi hänet syliinsä. Tunsin murinan olevan alkamassa mutta tukahdutin sen nopeasti. Lähdin pois huoneesta, vedoten kaikenlaiseen täysin järjettömään.

Käytävällä pystyin taas hengittämään ja ajattelemaan vapaammin. Pitäisi etsiä Felix ja pysyä kaukana Jasperista, halusin pitää kasvojeni tämän muodon. Hän oli saanut Janenkin rauhoittumaan, enkä uskonut että kyseessä olisi ollut vain kykyjen käyttöä.

Päätin lähteä metsästämään. Olin ollut jo viikon juomatta mitään, en ollut voinut lähteä Bellan luota vaikka jokainen huuto oli ollut kuin veitsen isku suoraan rintaan. Toisaalta jos odottaisin voisin ottaa hänet mukaani. Kun suunnitelma alkoi muotoutua pääni sisällä, muistin ettei Aro antaisi hänen lähteä mukaani. Turhautuneena lähdin etsimään tietäni linnan sokkeloisilta käytäviltä ulos.

- Kolmen kuukauden jälkeen -

Bella Pov.

Vampyyriksi muuttumisestani oli kulunut jo kolme kuukautta. Olin päättänyt juoda ihmisverta, tai en ollut oikeastaan päättänyt en ollut vain pystynyt vastustamaan sen herkullista tuoksua. Demetristä oli tullut minulle todella tärkeä. Olimme päättäneet ettei se suudelma merkitsisi mitään, olin myöntänyt pääni sisällä sen merkitsevän paljon minulle.

Jane tai kukaan muukaan ei ollut sellainen minkälaiseksi Edward oli heitä kuvaillut. Janen kiltteys minua kohtaan saattoi johtua Jasperistakin. Jasper oli löytänyt todellisen sielunkumppaninsa Janesta. Vaikka en sitä kovin helposti myöntänytkään itselleni tai muille, olin hieman kateellinen Jasperin onnesta. Minäkin halusin luoda tuhkasta satumaailmani uudelleen hienompana kuin koskaan, ja halusin luoda sen punaiset silmät omistavan vampyyrin kanssa, Demetrin.

Aro Pov.

Istuin taas kerran omassa työhuoneessani miettien syntyjä syviä. Demetri ja Isabella eivät olleet vielä löytäneet yhteistä onnen tietä, kumpikin sulki tunteensa syvälle sisimpäänsä. Janen ja Jasperin onni kukoisti, oli ihmeellistä miten tuo entinen sotilas pystyi tyynnyttämään Janen ikuisen veren- ja kostonhimon.

En ollut mietteissäni huomannut kuinka Felix oli tullut tuntemattoman vampyyrin kanssa huoneeseeni.

"Anteeksi Aro, tämä tässä pyysi päästä puhumaan sinulle" Felixin halveksiva ääni kertoi ettei itse arvostanut tätä tumma hiuksista noin viisitoistavuotiasta tyttöä. Viittasin tytön istumaan yhdelle tuoleista. Kiitin Felixiä ja kävelin istumaan.

"Olen Aro" sanoin hymyillen ja tarjoten kättäni, tyttö katseli kättäni hetken ennen kuin puhui.

"Tiedän sen että osaat lukea ajatuksia koskemalla jotakuta. Olen Bree, ja haluaisin itse kertoa asiani." Bree sanoi minulle, kohotin kulmaani kiinnostuneena antaen hänelle puheen vuoron.

"Tänne aiotaan hyökätä." Katselin tyttöä yrittäen sisäistää hänen sanojaan. Kuka olisi niin tyhmä että hyökkäisi tänne?

"Romanialaiset ja joku Victoria kokoavat vastasyntyneiden armeijaa." Romanialaiset! Vastasyntyneitä? Katselin Breetä ja tajusin hänenkin olevan vastasyntynyt.

"Ja miksi kerrot kaiken tämän?"

"Koska minulla ei ole mitään haluja hyökätä tänne. Päätin pestä käteni koko jutusta" vastaus annettiin tylsistyneellä äänensävyllä. Nyökkäsin minun olisi keksittävä jotain ja nopeasti.

"Felix!" Felix tuli nopeasti ovesta sisään, nyökkäsin kohti Breetä. Hän ymmärsi asian ja lähti johdattelemaan tyttöä ulos. Ehdin hipaista Breen kättä, ajatukset kertoivat asian olevan totta. Armeijan takana olivat Vladimir, Stefan ja Victoria, armeijaa johti Riley niminen vampyyri. Tunsin Rileyn, en ollut hyväksynyt häntä kaartiini vuosia sitten.

CarlislePov.

Jasper oli soittanut meille kuukausia sitten kertoakseen olevansa elossa, kuten Bella. Jasper sanoi että Bella muutettaisiin, he olivat nyt Italiassa. Olin yksin kotona juuri nyt muut olivat metsästämässä. Tunsin puhelimeni soivan taskussani, näytöllä vilkkui Aro. Vastasin siihen huolestuneena.

"Carlisle vanha ystäväni, tarvitsen sinun ja perheesi apua." Tämä ei tiedä hyvää…

"Mihin sinä tarvitset apuani?" Utelin, Aro ei yleensä myöntänyt kaipaavansa apua.

"Minulla on pienoisia ongelmia entisten tuttujen kanssa…" Hänen äänensä oli epäröivä, tämä ei tiennyt todellakaan mitään hyvää.

"Selittäisitkö tarkemmin?" En voinut lupautua heti, se olisi voinut saada perheeni vaaraan.

"Kuulin että tänne ollaan hyökkäämässä, tarvitsisin apuanne vastasyntyneitten armeijan tuhoamisessa" puhelimen päässä kuulunut vastaus oli liian vaikea tajuttavaksi. Pakkohan meidän olisi auttaa, Bella ja Jasper olivat siellä. Lupauduin auttamaan heitä, en voinut jättää perheeseeni kuuluvia vaaraan.