Hei vain :)
Kolmas osa siis. Tämä luku menee Berwaldin näkökulmasta. Tykkään kirjoittaa vaan yhden henkilön näkökulmasta, mutta se ei oikein koskaan toimi, koska tarvitsen myös toisten henkilöiden näkemyksiä ym. :|
Joo… Tosiaan. Tässä kerrotaan hieman kylästä, jossa Kaoru ja muut asuu. Sen voi kuvitella hieman The little red ridinghood –leffan ja Asterix ja Obelix –sarjakuvien kylien välimuodoksi. Sellanen kiva paikka :)
.
.
Berwald käveli peltojen reunustamaa pikkutietä. Hiekka rahisi hänen jalkojensa alla miehen astellessa riuskasti kohti edessä häämöttävää kylää. Kylässä tarvittiin lisää metsästäjiä ja Berwaldin isä sattui olemaan tuttuja täkäläisen puunhakkaajan kanssa. Berwald oli toiseksi vanhin poika, joten tietenkin hänet oli lähetetty vieraaseen kylään. Berwald saapui kylän portille ja vahdissa olleet miehet tulivat hänen luokseen.
"Terve, milläs asialla sitä liikutaan? Et ole täkäläisiä", toinen miehistä sanoi ja mittaili Berwaldia katseellaan.
Hän saikin katsoa kunnolla. Berwald oli hyvin pitkä ja lihaksikas ammattinsa tähden. Hänellä oli lyhyet vaaleat hiukset ja kirkkaan siniset silmät. Berwaldilla oli kyllä komeat kasvot, mutta tuima ilme sai muut karttamaan katsomasta häntä silmiin. Berwald ei voinut sille mitään. Hänen kasvonsa vain kerta kaikkiaan olivat sillä lailla pelottavat.
"En ole. Olen tullut tänne isäni pyynnöstä metsästäjäksi", Berwald selitti ja ymmärrys valaisi miesten kasvot.
"No niinpä tietenkin. Saat asua puunhakkaajien yläkerrassa. Mathias asuu vielä kotona, kun ei ole löytänyt puolisoa joka miellyttäisi hänen silmäänsä. Koita kestää seinänaapuriasi", miehet hörähtelivät ja heilauttivat kättään, että hän astuisi edemmäs.
"Tästä vaan suoraan, heti sepän pajan jälkeen", he neuvoivat ja Berwald kiitti heitä lyhyesti.
Mihin soppaan hänen isänsä oli hänet pistänyt. Hän oli kyllä kuullut isältään, että puunhakkaajien perheen poika Mathias oli aika äänekäs kaveri, mutta Berwald toivoi, että tämä antaisi hänen itsensä pysyä hiljaa. Berwald piti juttelusta, mutta hän ei ollut kovin äänekästä tyyppiä.
Kävellessään kylän halki, moni utelias jäi katsomaan hänen jälkeensä. Berwald yritti hymyillä kohteliaasti vanhemmalle väelle, mutta hymyily ei koskaan ollut ollut hänelle helppoa. Päästyään viimein puunhakkaajien talon luokse, Berwald koputti oveen ja se lennähti melkein siinä samassa auki, ihan kuin joku olisi seissyt oven takana odottamassa vain hänen koputtavan.
"Ahha! Siinähän sinä olet! Berwald eikö? Tule sisään, tule sisään!" talon isäntä toivotti hänet tervetulleeksi ja melkein riuhtaisi hänet sisään. Mies johdatti hänet peremmälle taloon ja istutti suuren puisen pöydän ääreen. Lempeän näköinen nainen ojensi hänelle tuopillisen olutta ja leipää ja käski syödä kyllikseen. Nainen ja hänen miehensä istuivat myös pöydän ääreen. Pöydässä istui myös nuori mies, eittämättä hänen ikäisensä.
"Ja tässä on meidän Mathias!" isäntä sanoi ja läimäytti poikaansa selkään, " Tehän olette saman ikäisiä eikö? Kaksikymmentäviisi on miehen ikä parhaimmillaan!"
"Terve vaan!" Mathias huikkasi iloisesti Berwaldille ja läimäytti kostoksi isänsä selkää.
Berwaldia alkoi hymyilyttää ja piilotti sen olut tuoppinsa taakse. Puunhakkaajien perhe oli äänekäs, mutta todella lempeä ja rakastava. Ehkä hän sittenkin voisi asua täällä tyytyväisenä.
Isäntä hörppäsi ison kulauksen tuopistaan ja huokaisi tyytyväisenä.
"No niin. En tiedä muistatko Berwald, mutta minä ja Eilda kävimme muutama vuosi takaperin perheesi luona. On hienoa saada sinut tänne. Meidän kylän metsästäjät alkavat käydä jo ikälopuiksi ja heille ei oikein tuota jälkikasvua ole siunaantunut. Viimeinen lähti tuossa viitisen vuotta kun henki meni. "
Berwald nyökkäsi. Kylässä tarvittiin aina metsästäjiä. Hänen isänsä mukaan tämä kylä oli pärjäillyt jo viisi vuotta ilman kunnollista metsästäjää ja nyt oli kyllä jo aika hommata kylään uusi. Häntä kiinnosti jo päästä tutkimaan kylän vieressä alkavaa metsää.
Eilda hymyili hänelle ja pörrötti poikansa hiuksia.
"Sinähän voisit Mathias esitellä Berwaldille kylää. Parin viikon kuluttua täällä on juhlat, ja olisi hyvä jos Berwald tuntisi kylää hieman paremmin, niin hän voisi jo katsoa onko täällä ketään sopivaa paria juhliin" Eilda sanoi iloisesti ja Mathias myöntyi mukisematta äitinsä pyyntöön. Berwaldillakaan ei ollut mitään asiaa vastaan, joten hän nousi, kiitti ruuasta ja seurasi Mathiasta ulos. Hän jätti reppunsa portaiden juureen, että löytäisi sen sitten, kun he palaisivat.
"No niin Berwald. Tässä tämä meidän kylä sitten on. Paljon meidän ikäluokkaa olevia nuoria. Senkun valitset parhaan ja perustat perheen, kuten minun äitini vaatii minua tekemään", Mathias nauroi ja läimäytti Berwaldia selkään.
Mathias oli aivan yhtä pitkä kuin Berwald ja näytti jopa häntä vahvemmalta, mutta sitä saattoi odottaa puunhakkaajan pojalta. Siinä touhussa lihakset olivat tärkeitä. Miehen vaalea tukka sojotti sinne tänne ja hän kantoi kuontaloaan ylpeänä heidän kävellessään kylässä. Mathias osoitteli paikkoja ja kertoi jotain perheistä. Moni tervehti häntä iloisesti ja pari pysähtyi juttelemaan ja toivottamanaan Berwaldin tervetulleeksi.
"Tämä on mukava kylä", Berwald sanoi kohteliaasti Mathiakselle heidän istuuduttua puun varjoon nurmikolle.
Mathias nojasi puuhun ja hymyili tyytyväisenä.
"Jep jep! Voit lähteä huomenna metsälle. Sinun ei tarvitse tarpoa pitkääkään matkaa. Metsän alku on täynnä riistaa. Metsäjoen toisella puolella alkaa keskimetsä. Kunhan pysyt joen tällä puolen, saat niin paljon lihaa kuin ikinä tarvitset."
Berwald katsoi häneen kummissaan.
"Joen tällä puolen? Eikö keskemmällä metsää ole paremmin riistaa tarjolla?"
"On kai, mutta…", Mathias näytti kiusaantuneelta, "Keskimetsä on hieman kumma paikka. Siellä on vaarallisia petoja. Sinne ei kuka tahansa lähdekään. Minä ja pari muuta, Kaoru etunenässä, käymme siellä vaan kyläilemässä Ti…", mutta hän sulki suunsa äkkiä. Berwald kohotti kulmiaan miehelle ja Mathias vaihtoi nopeasti suuntaa.
"Tai siis… joen tällä puolella on hyvä."
"Asuuko keskimetsässä joku? Ketä te käytte tapaamassa?" Berwald kysyi heti ja Mathias voihkaisi, "Jos kerran siellä on niin vaarallista, miksi joku asuu siellä?"
"Hän nyt vaan sattuu asumaan siellä", Mathias sanoi ja huitaisi kädellään puheenaiheen taivaan tuuliin ja vaihtoi nopeasti aihetta, "Mutta minkälaisesta kylästä sinä olet kotoisin? Olen käynyt vain naapurikylässä ja sielläkin vain pari kertaa"
"Kyläni on aika normaali. Samankokoinen kuin tämä, mutta kirkko on hienompi. Ei millään pahalla siis", Berwald lisäsi äkkiä, mutta Mathias vain hymyili.
"Jep, meidän kirkkomme on aika pieni ja siellä asustaa vain Arthur. Hän on kylän pappi."
"Mitä? Vain yksi pappi?" Berwald kysyi ihmeissään, "Meidän kylämme kirkossa on pappi, suntio, kanttori ja hieman inkvisition sotilaita."
Heti tuon sanottuaan Mathias jäykistyi ja katsoi häneen varuillaan. Berwald kohotti kysyvästi kulmakarvaansa ja Mathias puri huultaan.
"Jaa että inkvisition sotilaita… Onko teillä päin sitten… hmm paljon noitia?" Mathias kysyi varovaisesti Tino mielessään.
Berwald kohautti olkapäitään.
"En ole koskaan nähnyt itse heikäläisiä, mutta joskus sotilaat lähtevät toisiin kyliin auttamaan saamaan noidan kiinni", Berwald mietti viime kertaa. Sotilaat olivat kuulleet noita havainnosta ja lähteneet aseet kalisten ja sotarummut soiden liikkeelle.
Mathias vilkuili epävarmana Berwaldia vieressään. Mies vaikutti mukavalta kaverilta, mutta oliko hän noitia vastaan? Siinä tapauksessa tulisi olemaan hankalaa asua tämän kanssa. Tino oli hänen perheensä hyvä ystävä ja Mathiaksen äiti osti tältä usein yrttejä juhlien ruokiin.
"Mitä mieltä sinä sitten…"
"Mathias!" keskeytti huuto heidän jutustelunsa. Nuori nainen tanssahteli heitä kohti pitkät ruskeat hiukset hulmuten hänen takanaan. Naisella oli kauniit kasvot ja kukkanen hiuksissaan. Hän raahasi paistinpannua ja isoa kangasrullaa mukanaan.
"Hei Elizabeta!" Mathias tervehti, "Hän on kylän vaatturin vanhin tytär. Älä kuitenkaan yritä häntä. Hän on vähän niin kuin varattu." Mathias virnisti.
"Sinä olet varmaan Berwald", nainen kysyi iloisesti ja siirsi paistinpannua hieman voidakseen kätellä Berwaldia, "Eilda käski teidät kotiin. Hän on tehnyt ruokaa."
Mathias ja Berwald nousivat ja lähtivät takaisin kohti Mathiaksen perheen taloa. Ilta sujui viihtyisästi Eildan ja tämän miehensä jutustellessa, vaikka Berwald huomasikin Mathiaksen vaihtavan pari vakavaa kuiskausta isänsä kanssa nurkassa. Heillä molemmilla oli huolestunut ilme. Se kuitenkin unohtui, kun Eilda passitti nuoret miehet ylös nukkumaan. Mathias ja Berwald kipusivat jyrkät rappuset ylös ja Mathias näytti Berwaldille tämän huoneen. Pieni, mutta kotoisa. Juuri sellainen josta Berwald pitikin. Berwald paneutui makuulle ja nukahti pian pimeyden laskeuduttua laaksoon.
Kukon kiekaisu veti Berwaldin pois mukavasta unesta ja hän vilkuili ympärilleen hieman hämmentyneenä, kunnes muisti missä oli. Mathiasta kukon laulu ei ollut saanut herätettyä vaan miehen kuorsaus kuului selkeästi tämän huoneesta Berwaldin kävellessä kapeaa käytävä pitkin ohi.
Eilda oli jo jalkeilla ja pakkasi leipää ja maitoa reppuun. Huomatessaan Berwaldin hän hymyili iloisesti ja ojensi repun hänelle.
"Siinä. Hieman evästä meidän urhealle metsämiehelle!" Eilda tuntui adoptoineen Berwaldin heti ja Berwald kiitti naista.
"Kiitos. Yritän oppia metsää hieman, joten älkää odottako minua takaisin pariin päivään. Yritän tuoda mukanani saalista", Berwald sanoi ja otti jousensa ja viinensä portaiden juuresta.
"Hyvä on. Ole kuitenkin varovainen ja pysy joen tällä puolen. Keksimetsä on täynnä vaarallisia olentoja", Eilda sanoi huolestuneena ja halasi Berwaldia sitten pikaisesti. Nainen oli oikea kanaemo, joka vahti lapsiaan hellästi.
Berwald poistui talosta ja veti oven perässään kiinni. Kylä heräili nopeasti ja Berwald näki eilen tapaamansa naisen juttelemassa portinvartijoiden kanssa.
"Oh, huomenta Berwald!" hän tervehti iloisesti ja väläytti hänelle kauniin hymyn.
"Huomenta Elizabeta", Berwald vastasi ja heilautti kättään myös portinvartijoille.
"Metsällekö? Ole varovainen ja pysy poissa keskimetsästä", Elizabeta vielä huuteli hänen peräänsä Berwaldin kävellessä riuskasti kohti edessään avautuvaa metsää.
Mikä kumma kaikilla kylän asukkailla oli varoitella häntä keskimetsästä? Ei hän karhuja ja susia pelännyt. Berwald oli ennenkin kohdannut susilauman ja päässyt pakoon. Vaarallisia petoja varten hänellä oli lyhyt, mutta tappavan terävä miekka vyöllään.
Berwald saapui metsän reunaan ja astui sitten puiden siimekseen. Metsä oli kaunis paikka ja Berwald tunsi rauhoittuvansa tutussa ympäristössä. Hän oli melkeinpä kasvanut metsässä. Hänen isänsä oli ottanut hänet mukaan metsälle jo pienestä pitäen ja Berwald oli tottunut liikkumaan pitkiä matkoja epätasaisessa maastossa. Mitä syvemmälle hän kulki, sitä kauniimmaksi metsä muuttui. Berwald liikkui hiljaa ja näki paljon kaneja ja muita riistaeläimiä, mutta antoi niiden olla. Tänään hän vain tarkastelisi uutta metsää. Keskipäivän aikoihin hän pysähtyi levähtämään ja söi hieman Eildan pakkaamaa leipää. Se nainen osasi kyllä leipoa. Berwald hymyili ajatellessaan kaikkea sitä ruokaa mitä nainen voisi tehdä, jos hän saisi hyvin saalista. Mies pakkasi leivän takaisin reppuunsa ja noukki tavaransa maasta lähtiessään taas liikkeelle. Kuljettuaan hyvän aikaa hän alkoi kuulla veden hiljaista virtausta. Hän kiirehti eteenpäin ja saapui vihdoin tuolle keskimetsän erottavalle joelle. Joki oli aika syvä, mutta ihan hänen vieressään oli paksu puunrunko kaatuneena joen yli. Se kestäisi helposti parikin miestä ja se johti suoraan tuohon kiellettyyn osaan metsää.
"Miksi ihmeessä tuo paikka on yhtään sen vaarallisempi kuin tämä osa metsää?" hän ajatteli ihmeissään, "Paikkahan näyttää todella kauniilta ja siellä on taatusti paljon riistaa"
Berwald nosti katseensa ja jähmettyi paikalleen. Aivan joen toisella puolella, puiden välissä seisoi kaunein peura, jonka mies oli koskaan nähnyt. Sen isot pyöreät silmät tuijottivat suoraan häneen ja jokin sen katseessa sai Berwaldin kävelemään kaatuneen puun luokse ja nousemaan seisomaan puunrungolle. Peura seisoi hiljaa paikallaan ja Berwald veti nuolen viinestään ja asetti sen hitaasti jouselle. Siinä samassa peura oli kuitenkin tiessään.
Berwald räpytteli silmiään.
Minne se katosi? Hän lähti liikkumaan nopeasti puunrunkoa pitkin ja hypähti joen toiselle puolelle. Berwald pinkaisi juoksuun vähät välittämättä kovasta äänestä mikä hänen askelistaan lähti hänen juostessaan syvemmälle metsään. Berwaldin päässä oli ainoastaan yksi ajatus.
Löydä peura.
Kaunis otus oli katsonut suoraan hänen sieluunsa ja Berwald oli tuntenut jonkin suuren vietin pääsevän hänessä valloilleen. Hänen oli pakko saada tuo merkillinen eläin kiinni. Eilda ja muut ilahtuisivat taatusti noin isosta eläimestä. Siitä saataisiin herkkuateria.
Iso rysähdys sai Berwaldin herkeämään transsistaan. Hän kiepsahti ympäri ja näki jonkin ison liikkuvan kaukana kuusten oksien lomassa. Berwald katsoi ihmeissään otuksen suuntaan, mutta ei voinut erottaa mitään muuta kuin pientä liikehdintää. Hyvä on. Hän oli sanonut, ettei pelännyt karhuja, mutta hän ei silti ollut tyhmä. Berwald veti syvään henkeä ja alkoi liikkua vastakkaiseen suuntaan otuksesta. Hän liikkui ripeästi, mutta laittoi nyt paremmin merkille askeltensa äänet. Berwald ei tajunnut mikä häneen meni. Kunnon metsämies ei koskaan lähtisi saaliin perään sellaisella metelillä. Hän oli pelottanut varmaan kaikki eläimet tiehensä jahdatessaan peuraa, joka oli varmaan jo monen kilometrin päässä.
Berwaldin päästyä kauas isosta eläimestä, hän alkoi huomioida ympäristöään. Missä hän oli? Ennen jokea hän oli laittanut tarkoin merkille olinpaikkansa, mutta nyt hän oli täysin hukassa. Berwald liikkui hitaasti ja täysin äänettömästi kävellessään. Pian puusto alkoi harventua ja Berwald ajatteli tulevansa niitylle tai lammelle. Jälkimmäinen oli oikea vastaus. Pieni lampi tuli esille puiden takaa ja Berwald lähestyi sitä miettien voivansa ampua jonkin juomaan tulleen eläimen. Hän kurkisti varovaisesti ison kuusen takaa ja jähmettyi sitten silmät suurina.
Joku oli jo lammella.
Mutta ei eläin.
Nuori mies seisoi aivan lähellä Berwaldin olinpaikkaa ja hulmutteli vettä sormenpäillään. Hän oli hieman selin Berwaldiin ja hänen siro ruumiinsa oli lantiota myöten vedessä. Miehen oljenvaaleat hiukset heiluivat pienen tuulenpuuskan osuessa niihin ja mies hymyili tyytyväisenä itsekseen. Berwald ei saanut katsettaan irti miehestä. Hänet valtasi melkein samanlainen tunne, kuin vähän aikaa sitten katsoessaan peuraa. Mies oli todella kaunis.
Berwald astui pienen askeleen eteenpäin ja sattui vahingossa katkaisemaan oksan jalkansa alla. Hän kiepsahti äkkiä kuusen suojaan ja vilkaisi lammelle. Vaalea mies oli kuullut äänen ja katseli nyt metsään päin. Hän näytti hämmästyneeltä ja alkoi sitten tulla lähemmäksi Berwaldia. Kuusen takana oleva Berwald huomasi miehen vaatteiden lojuvan aivan hänen vieressään ja alkoi varovasti perääntyä kuusen takaa takaisin metsään.
Hän vaikutti tyhmältä. Eikö olisi parempi kysyä mieheltä neuvoa takaisin joelle, kuin piiloutua puiden taakse. Jokin kuitenkin sai Berwaldin perääntymään aina ison siirtolohkareen taakse ja kääntämään katseensa siron miehen noustessa ylös lammesta ja vetäessä takaisin vaatteitaan.
Silloin jokin rysähti hänen nojaamaan kiven päälle niin että tanner tärisi. Berwald veti miekkansa tupesta ja kääntyi katsomaan ylös. Kylmä, lamaannuttava pelko ja ihmetys saivat hänet tuijottamaan kiven päällä murisevaa otusta.
Se ei ollut karhu.
Ei läheskään.
Otus oli karhua paljon isompi ja sen turkista nousi selkärangan kohdalta isoja teräviä piikkejä. Se muistutti hieman sutta, mutta oli isompi ja tukevampi. Se musta karva oli limaisen näköinen ja sen suu oli auki paljastaen terävän, kuolaa valuvan hammasrivistön. Otus hyppäsi kiveltä suoraan Berwaldia kohti. Mies nosti miekan kohtaamaan elukan rautaisen käpälän mutta hampaat iskeytyivät hänen kylkeensä ja nostivat hänet ilmaan.
Berwald karjahti tuskissaan ja hänen näkökenttäänsä alkoi muodostua mustia pisteitä. Juuri kun hän oli menettämässä tajuntansa, otus päästi hänet irti niin, että hän putosi maahan jysähtäen. Jokin sai olion perääntymään ja Berwaldin taistellessa turruttavaa tajuttomuutta vastaan, hän tunsi viileän käden poskellaan.
Sitten hän syöksyi mustuuteen.
.
.
.
Iik! Hirviöitä metsässä ja auts! Berwald listittiin heti kun se pääsi mukaan tarinaan! xD No ei vaineskaan :'D Kiusaan vaan taas fictiivisiä hahmoja. Mä olen varmaan sadisti xD Mutta ei hätiä mitiä. Tino to rescue!