Hei kaikki!
Minulla on ollut ihan hillitön inspiraatio ja olen saanut kirjoitettua paljon! Tässä on tämä neljäs luku ja viides on jo kirjoitettuna! Mutta aion kirjoittaa kuudennen luvun ennen viidennen lataamista, sillä jos joskus tulee ihan hirvittävä inspisblocki niin on sitten jotain varalla :)
Ja antakaa anteeksi! Berwald on ihan OOC, mutta on tosi hankalaa kirjoittaa hiljaisista hahmoista :| On tylsää jos Tino joutuu pitämään koko ficin ajan monologista jaaritusta yllä -_-
Ja jos joku kaipaa jotain musiikki vinkkiä, olen kuunnellut erästä Nu'Est nimistä korealaista poikabändiä lähiaikoina ja niiden hitti FACE jotenkin sopii mielestäni tähän lukuun, joten jos kiinnostaa K-pop niin käykääpä kuuntelemassa youtubessa :)
.
.
.
Tino laski kylmän märän pyyhkeen miehen otsalle. Mies oli pitkä ja varsin komea, ja hänellä oli mukanaan jousi ja viini täynnä nuolia.
"Hänen täytyy olla se kylän uusi metsästäjä", Tino mietti ja silitti miehen vaaleaa tukkaa, "Eikö kukaan kylässä varoittanut häntä keskimetsästä?"
Tino oli ollut edellisenä päivänä kylpemässä metsän lammessa kuullessaan risun katkeavan. Päästyään ylös lammesta ja laittaessaan housujaan päälle, puiden takaa oli kuulunut kova jymähdys ja Tino oli aistinut erään metsän hirviöistä lähellä. Hirviöt eivät tulleet lähelle häntä mielellään, joten lähistöllä piti olla jotain mikä oli saanut otuksen tulemaan niin lähelle vaaleaa miestä. Tino oli juossut puiden taakse ja tullut parahiksi näkemään kuinka hirviö iski hampaansa metsästäjään. Tino oli heti loitsinut kirouksen otusta päin ja se oli irrottanut otteensa miehestä. Hirviö oli luikkinut karkuun vihaisesti äristen. Tino tiesi että sen teki kovasti mieli iskeä hampaansa häneen. Otuksen tiputtama mies makasi myttynä maassa ja Tino oli pian pysäyttänyt verenvuodon ja kantanut hänet kiireesti mökin suojiin. Matka oli ollut vaivanloinen ja kestänyt liian kauan. Hirviön hampaiden myrkky oli ehtinyt levitä.
Jos Tinolla vain olisi ollut mukanaan jotain parempia aineksia, mutta mistä hän olisi voinut tietää? Mies ei kuolisi, mutta hän joutuisi olemaan vuoteen oma jonkin aikaa. Tino olisi voinut lähettää metsästäjän takaisin kylään jo samana päivänä, jos hän vain olisi saanut estettyä myrkyn leviämisen.
"Ja Kaoru juuri käski vältellä tätä miestä…", Tino voihkaisi ja meni isolle padalle keittiö-nurkan vieressä. Hän onki padan parantavasta nesteestä käärinliinoja ja palasi miehen luokse.
Pitkä mies makasi turkisten alla sohvalla olohuoneessa. Tino ei olisi millään saanut vietyä tätä ylös parvelle ja olihan häntä paljon helpompi hoitaa alhaalla keittiön ja takan lähellä. Takka lämmittäisi häntä yön kylmyydeltä.
Tino veti syrjään turkikset ja alkoi vaihtaa siteitä. Miehen kyljessä olevat hampaiden tekemät reiät olivat alkaneet märkiä edellisenä yönä. Tinon tekemät rohdot pakottivat myrkkyä ulos tämän ruumiista ja haavat eivät sen takia tahtoneet umpeutua.
Tino huokaisi.
"Jos vain voisin käyttää verenseisautusta, mutta Ivan varoitti tekemästä sitä tajuttomalle henkilölle…", hän hymähti ja heitti veriset ja myrkystä liilat sideharsot vieressään olevaan puupaljuun, "Ei ehkä ole viisasta ruveta tekemään kokeiluja kylän uudella metsästäjällä."
Tino vei sideharsot pois ja heitti ne nenäänsä nyrpistäen tuleen. Takan liekit muuttuivat violeteiksi ja ne näyttivät aika kauniilta. Tino tökki puita hiilihangolla ja harmitteli että niin kauniit liekit olivat syntyneet niin tappavasta myrkystä.
Yhtäkkiä mies liikahti ja heilautti kättään edessään. Tino jähmettyi ja jäi sydän jyskien katsomaan miestä. Mies mutisi jotain kuumetokkurassa ja avasi sitten hitaasti kauniit syvän siniset silmänsä.
"Missä… minä…", hän kysyi ääni paksuna ja pälyillen ympärilleen.
Tino konttasi takan luota ja istahti lattialle sohvan vierelle. Hän hymyili miehelle.
"Hei. Tervetuloa takaisin elävien kirjoihin."
Mies katsoi kummissaan kaunista miestä edessään.
"Nainen?"
"EI!"
"Ah… anteeksi… missä minä olen? Mitä tapahtui?" mies kysyi ja painoi kämmentä otsaansa.
"Mitä sinä muistat? Mikä on nimesi?"
"Olen… Olen Berwald… Minä… olin metsässä ja… sain silmiini aivan upean peuran… Juoksin sen perään lainkaan ajattelematta! Ihan tyhmää! Minun olisi pitänyt tietää… Sitten päädyin lammelle ja…", mies näytti punastuvan hieman ja vilkaisi Tino salavihkaa, "Sitten jokin… jokin demoni ilmestyi ja hyökkäsi. En mahtanut sille yhtään mitään!"
Mies pudisti päätään ja vingahti sitten kivusta kyljessään yrittäessään nousta pystympään. Tino painoi miehen takaisin makuulleen sohvalle.
"Tosiaan. Sait pahat haavat ja nyt sinun pitää levätä. Voisin auttaa sinua parantumaan, jos vain annat minun", Tino sanoi ja hymyili lempeästi masentuneen oloiselle miehelle. Tämä ei selvästi ollut koskaan joutunut kokemaan olevansa itse saalis.
Berwald kurtisti kulmiaan.
"Näyttää kyllä siltä, että olet jo auttanut minua."
"Niin, olen lievittänyt kipujasi ja pakottanut rohdoilla myrkkyä ulos kehostasi, mutta voisin saada sinut paljon nopeammin kuntoon, jos vain annat minun", Tino pyysi ja nousi polvilleen, "Minulla on eräänlaisia voimia auttaa sairaita."
Berwald näytti kummastuneelta ja sitten hän vilkaisi sitten taas ympärilleen.
Hän pisti merkille kaikki kummat tavarat ja pullot. Luunkappaleet lipastojen päällä ja erikoisia sulin ja värikkäiden nauhojen koristamia kattoparruista roikkuvia esineitä. Myös seiniin oli maalattu pieniä symboleja. Tino näki kuinka miehen silmät laajenivat, kun ymmärrys täytti hänet.
"Sinä… sinähän…!" mies sopersi ja katsoi silmät selällään Tinoa, jonka katse oli muuttunut ahdistuneeksi.
"Sinähän olet NOITA!" Berwald huusi ja parkaisi taas kivusta hätkähdettyään rajusti.
Tino ojensi huolestuneena kätensä, mutta metsästäjä hätkähti taas ja perääntyi siron miehen kosketusta. Tino veti kätensä hitaasti pois.
"Niin… tuota… sinun ei tarvitse pelätä. En tee sinulle mitään pahaa. En vahingoita ihmisiä", Tino sanoi noustessaan ja meni sitten keittiöön laittamaan vesipannun tulelle, "Yritän vain auttaa…"
Vaalean miehen ääni kuulosti hyvin surulliselta ja ahdistuneelta Berwaldin korvaan, mutta hän ei antanut sen häiritä häntä. Noita! Ihan hänen edessään. Berwald oli vahingoittunut ja aivan tämän armoilla. Jos hän olisi ollut voimissaan, hän olisi heti paikalla kutsunut kirkon miehet paikalle. Tiesivätköhän kyläläiset, Isäntä, Eilda, Mathias, että metsässä asusti noita! Totta kai heidän täytyi tietää, mutta miten noita sitten vielä oli vapaana?
Berwald katseli varuillaan kun noita tuli takaisin sohvan luokse.
Tino piteli kädessään pientä kuppia, jossa oli parantavaa lääkettä. Tästä tulisi hankalaa. Miten mies suostuisi ottamaan lääkkeen?
"Tuota… sinun pitäisi juoda tämä rohto. Se parantaa haavojasi…", Tino ojensi kuppia, mutta pitkä metsästäjä ei ottanut sitä vastaan. Tämä vain tuijotti häntä epäuskoisesti. Tino huokaisi ja asetti kupin vierelleen matalalle pöydälle.
"Kuule, minä yritän vain auttaa sinua parantumaan. Se ei onnistu, jos et suostu yhteistyöhön. Sinä kai haluat pois metsästä?"
"Totta kai!"
"Siinä tapauksessa sinun kannattaisi juoda tuo lääke", Tino sanoi ja osoitti kuppia.
Berwald silmäili kuppia epäluuloisena ja katsoi sitten tiukasti noitaa edessään.
"Mistä tiedän, ettei sitä ole myrkytetty?" hän kysyi.
"Siitä, etten haaskaisi aikaani yrittämällä pelastaa sinua, jos tahtoisin sinun kuolevan", Tino vastasi kalseasti ja käänsi katseensa pois metsästäjästä, "Olisin voinut jättää sinut sinne lammelle kuolemaan kivuliaan kuoleman myrkyn tehdessä tehtävänsä…"
Tino nousi ylös ja meni avaaman oven. Pieni lämmin tuulen henkäys lehahti sisään ja hulmutti Tinon hiuksia.
"Miksi ihmiset aina ajattelevat, että me haluamme satuttaa heitä? Miksi he vihaavat meitä Ivan?", Tino ajatteli ja tunsi surun sydämessään, "Minähän pelastin tuon miehen! Hänhän ei edes tunne minua!"
Berwald ei nähnyt minne, noita oli mennyt, mutta tämä oli jättänyt lääkettä sisältävän kupin pöydälle, Berwaldin ulottuville. Mies mietti hetken, mutta ojensi loppujen lopuksi kätensä ja joi lääkkeen. Se ei maistunut oikein millekään. Juotuaan koko annoksen hänen kielelleen kuitenkin nousi miellyttävä loppumaku. Berwald ei ollut koskaan maistanut vastaavaa. Makua nautiskellessaan Berwald kuuli lintujen visertävän ja näki sitten kahden linnun lentävän istumaan kattoparrulle.
Linnut olivat hyvin kauniita ja ne selvästi olivat pariskunta. Berwald hymyili hieman lintujen kosiskelulle ja ihmetteli sitten miten hän pystyi olemaan niin rentona. Hänhän oli noidan mökissä! Ties mitä kauheuksia noiden kaappien sisältä voisi paljastua.
Tino oli tullut takaisin sohvan luokse ja näki Berwaldin tuijottavan pelästyneenä ja inhoten edessään olevaa suljettua kaappia. Tino huokaisi ja käveli kaapille. Hän riuhtaisi kaapin oven auki ja Berwald perääntyi.
"Teetä", Tino sanoi ja katsoi puoliksi suutuksissaan ja puoliksi huvittuneena Berwaldia, "Ei sen vaarallisempaa…"
Tino otti yhden teetä sisältävän purkin ja vei sen jo kiehuvan veden luokse. Hän annosteli teen kahteen kuppiin ja jäi hetkeksi aikaa seisomaan epäröiden sohvan taakse.
Miksi Tinon pitäisi olla tuolle inhottavalle miehelle ystävällinen? Eihän hän ollut ennakkoluuloinen ja tyhmä.
"Tässä…", Tino sanoi huokaisten ja ojensi teekuppia Berwaldia kohti, "Teetä…"
Berwald otti tällä kertaa kupin mukisematta ja Tino istuutui häntä vastapäätä olevaan korituoliin. Tino hörppi teetä ja parrulla istuneet linnut lensivät hänen luokseen. Ne istahtivat miehen olalle ja Tino hymyili linnuille. Ne olivat hänen ystävänsä tässä metsässä.
Berwald tutki miestä edessään. Hän oli kyllä todella siro ja kaunis. Mutta hän oli silti selvästi mies… kun katsoi ilman että oli juuri herännyt ja unen pöpperössä. Berwald ei ollut koskaan nähnyt lintujen käyttäytyvän niin kesysti ihmisiä kohtaan. Samassa Berwald tajusi ettei ollut edes kysynyt miehen nimeä. Vaikka tämä olikin noita, hän oli tosiaan… silti pelastanut Berwaldin.
"Tuota… mikä on nimesi?" hän kysyi ja noita hätkähti selvästi yllättyneenä kysymyksestä.
"Umm… Tino. Nimeni on Tino…", mies vastasi ja hymyili pienesti.
"Hmm… Tino… Ihan kuin olisin kuullut tuon nimen jossain…", Berwald mietti ja muisti sitten Mathiaksen aloittaneen lausetta.
Keskimetsä on hieman kumma paikka. Siellä on vaarallisia petoja. Sinne ei kuka tahansa lähdekään. Minä ja pari muuta, Kaoru etunenässä, käymme siellä vaan kyläilemässä Ti…
Mathias oli selvästi puhunut Tinosta. Noidasta…
He siis tosiaan tiesivät hänestä. Mutta jos kyläläiset tiesivät Tinosta ja eivät olleet ilmoittaneet hänestä, miksi kaunis mies asusti yksin metsän keskellä, jossa oli karmeita otuksia. Oliko hän tehnyt jotain kyläläisille. Kironnut vaikka jonkun?
"Ei. Hänet olisi ajettu siinä tapauksessa pois", Berwald ajatteli ja katsahti taas tuohon sorjaan ihmiseen, "Jotenkin en edes… tai… voisiko noin kaunis ja vilpittömän näköinen tehdä jotain pahaa?"
Sitten Berwaldin mieleen johtui pyhäkoulun saarnaajan puheet.
Noidat ovat katalia käärmeitä, jotka voivat ottaa muodokseen kauniin naisen tai miehen hahmon ja siten huiputtaa uskovia ansoihinsa. Nuo demonien liittolaiset yrittävät vietellä teitä synnin tielle ja saada teidät unohtamaan perheenne ja ystävänne! Kavahtakaa heitä ja surmatkaa heistä jokainen!
Tino nousi ylös ja Berwald hätkähti ajatuksistaan. Hän katseli kun Tino katosi sohvan taakse ja linnut lensivät ulos ovesta. Kuului paukahdus kun Tino veti raskaan oven takaisin kiinni ja lukitsi sen huolella. Tino mutisi pari suojaloitsua, mutta niin hiljaa ettei Berwald kuullut niitä. Mies voisi saada sätkyn.
Tino käveli pois ovelta ja näki Berwaldin silmien olevan suljetut. Tino otti teekupin miehen kädestä ja laski sen pöydälle. Sitten Tino meni ikkunan luokse sulkemaan verhoja. Aurinko oli laskenut ja ulos oli alkanut hiipua pimeä.
Taas yksi päivä oli mennyt ja Ivan ei ollut tullut. Berwaldin ansiota päivä oli ollut tapahtumarikas, mutta inhottava ja epäluuloinen metsästäjä ei tuonut paljon lohtua.
"Miksi sinä et tule?" Tino kuiskasi hiljaa ja hän tunsi silmiensä kostuvan surun painaessa taas kerran häntä raskaasti. Hänestä tuntui välillä, että suru ja kaipuu tukehduttaisivat hänet. Hän kaipasi Ivania. Miksi? Miksi hän ei ollut tullut vieläkään?
Tino painoi murheellisena päänsä alas, eikä nähnyt kuinka kaksi paria kauniin sinisiä silmiä katsoi häntä.
.
.
.
Berwald on mäntti, tiedän.
Mutta kyllä se siitä paranee, uskokaa minua D:
Ja koska minua kiinnostaa kokeilla vastata teidän kommentteihin niin kokeillaanpa nyt sitten sitäkin…
UtaChan: Kiitos aivan kauhiasti! Sinä se jaksat olla ihana ja kommentoida mun ficceihin :D Ja mitä? Fanarttia! OwO
Feli-Chan: *punastuu* w Kiitoksia! Eikä mitään haittaa, pitkät reviewit on vaan kivoja :'D
Innokas lukija: En aio jättää kesken! Itseänikin ketuttaa aina kun kaikki kirjoittajat tuntuvat jättävän tarinansa kesken! Kiitoksia kommentista :D