Heippa :)
Aaah! Vihdoinkin sain päivitettyä! En keksi tähän mitään muutakaan sanottavaa joten lukemaan -
.
.
Auringon valo pilkisti mökin ikkunoiden verhojen takaa ja Tino painoi kasvonsa lähemmäksi tyynyn lämmintä pintaa vasten.
"Outoa. En muistanutkaan, että laitoin kuumavesipullon tyynyn sisään illalla…"
Yhtäkkiä Tino räväytti silmänsä auki ja katsoi ylös. Berwald nukkui hänen vierellään sohvalla, tämän käsivarret tiukasti Tinon ympärillä. Berwaldin rinta kohosi ja laski hänen nukkuessa rauhallisesti ja hän oli uskomattoman lämmin.
Tino kaiveli ajatuksiaan. Miten hän oli päätynyt sohvalle? Ei kai hän ollut kävellyt unissaan?
Tino ei kuitenkaan ehtinyt kovin pitkälle ajatuksissaan, kun Berwald avasi silmänsä melkein yhtä äkisti kuin Tino, ja hän pelästyi niin, että syöksähti kauemmas miehestä. Berwald oli höllännyt otettaan herätessään ja koska sohva oli kapea, Tino päätyi lattialle niin että hänen jalkansa jäivät sohvalle. Berwald kohottautui ylös ja hänen oli vaikea pidätellä naurua Tinon maatessa puoliksi lattialla, hiukset pörrössä ja yllättynyt ilme kasvoillaan.
"Hu… huomenta", Tino sanoi ja nousi käsivarsiensa varaan istumaan.
"Huomenta", Berwald vastasi ja hymyili.
Tinon sydän hypähti hieman Berwaldin hymyillessä. Hänen pitäisi useammin tehdä niin. Berwald ojensi kätensä ja auttoi Tinon ylös.
"Kiitos… tuota, miten minä oikein päädyin sohvalle?"
Berwaldin kasvoilla kävi pieni huolestunut sävy.
"Etkö sinä muista?"
Tino palasi takaisin muistojensa kopeloimiseen ja vihdoin hänelle muistui. Hän oli nähnyt pahaa unta. Joku oli joutunut vangiksi ja tätä oli kohdeltu pahoin. Tino ei vain pystynyt muistamaan ketään unen henkilöistä. Mutta hän muisti miten oli hajonnut Berwaldin edessä. Itkenyt ja painautunut häntä vasten. Hän muisti Berwaldin pehmeän, rauhoittavan äänen ja kuinka tämä oli lohduttanut häntä ja puna kohosi hänen kasvoilleen. Hän katsoi sylissään olevia käsiään ja nolouden tunne virtasi häneen. Miten hän oli saattanut laskea vartionsa alas! Hänen olisi pitänyt ripustaa unisiepparit eilen. Hän vilkaisi isoa laatikkoa piirongin päällä. Siellä ne lojuivat. Ei ihme että hän näki pahoja unia. Pahinta oli että Berwald kaikista ihmisistä oli nähnyt hänet siinä tilassa!
"Oletko kunnossa?"
Tino kääntyi katsomaan Berwaldia kuullessaan huolen tämän äänessä. Berwaldko hänestä huolissaan?
"O…Olen ihan kunnossa. Se oli vain paha uni. Unohdin ripustaa unisiepparit eilen siivouksen yhteydessä…"
Berwald katsoi unisiepparilaatikkoa ja heitti sitten jalkansa sohvan laidan yli.
"Minä voin auttaa sinua ripustamaan ne", hän sanoi ystävällisesti.
"Sinäkö?" Tino kysyi ihmeissään. Sitten hänen katseensa harhaili metsästäjän kylkeen.
"Eikö haavoihisi enää satu?"
Berwald nousi varovaisesti ylös. Kyllähän niihin vielä pisteli, mutta hän pystyisi kyllä jo jaloittelemaan.
"Vähän, mutta ei niin paljon, etten voisi tehdä jotain sinun hyväksesi", hän sanoi ja katsoi sohvalla istuvaa miestä.
Tino oli ihmeissään. Olihan Berwald tullut ystävällisemmäksi niiden parin päivän aikana mitä tämä oli hänen mökissään viettänyt, mutta että tämä auttaisi häntä ripustamaan noitien talismaaneja ja amuletteja?
"No, jos kerran haluat, niin… hyvä on", Tino sanoi vieläkin yllättyneenä pidemmän miehen avuliaisuudesta.
Tino nousi hakemaan laatikon ja laski Berwaldin ojennetulle kädelle kolme erikokoista siepparia.
"Ripusta noista isoin tuohon sohvan yläpuolella olevasta hirrestä roikkuvaan koukkuun. Tuo keskikokoinen korituolin viereisellä seinällä olevaan naulaan ja se pienin tuonne toiselle seinälle, toisen korituolin yläpuolelle", Tino neuvoi ja alkoi kiivetä tikkaita ylempään kerrokseen, "Nämä laitan itse, koska en usko että olet vielä niin hyvässä kunnossa, että jaksaisit nousta näitä tikkaita."
Berwald ripusti unisiepparit Tinon ohjeiden mukaan ja saatuaan tehtävänsä valmiiksi, Tino laskeutui jo alas parvelta.
"Kiitos", hän sanoi hymyillen, "Tuo katosta roikkuva on hieman hankala, kun minä olen hieman lyhyt. Sinusta oli apua."
Berwald hymyili ja seurasi Tino keittiöön.
"Voinko vielä auttaa jotenkin?" Berwald kysyi ja Tino mittaili miestä.
"Osaatko kokata?"
Berwald pudisti päätään.
"En. Sen on aina tehnyt äitini…", mies punastui hieman, "Osaan kyllä nylkeä ja leikata lihan", hän lisäsi kuitenkin todistaakseen, ettei ollut ihan avuton kotitöissä.
Tino naurahti ja ojensi sitten Berwaldille kasan porkkanoita ja pyysi häntä kuorimaan ja leikkaamaan ne.
"Veistä kun osaat käyttää, niin tämän pitäisi sujua", hän sanoi ja vinkkasi miehelle silmää.
Berwald istuutui lattialle ja alkoi kuoria porkkanoita kieli keskellä suuta. Tino alkoi valmistaa heille ateriaa ja Berwaldin viimein saatua porkkanat kuorittua ja leikattua siivuiksi, Tino lisäsi ne muiden vihannesten, lihan ja perunoiden joukkoon.
Ruokailu sujui hyvissä merkeissä. Tino kyseli Berwaldilta mitä hän piti uudesta kylästään ja Berwald kertoi mielellään. Hän kertoi Mathiaksesta ja isännästä ja Eildasta. Tino tunsi heidät hyvin ja päivitteli, ettei ollut käynyt kylässä pitkään aikaan.
"Käytkö sinä siellä usein?" Berwald kysyi myöhemmin kuivatessaan astioita, jotka Tino oli pessyt.
"En oikeastaan…", Tino sanoi hieman vältellen, "Se nyt kuitenkin on aika lähellä isoa kaupunkia…"
"Mikä siinä on sitten niin pahaa?"
Berwald tajusi kuitenkin heti, mikä siinä oli niin pahaa. Hän laski katseensa lautaseen jota kuivasi.
"Tietenkin… inkvisitio… anteeksi, en tajunnut…"
"Ei se mitään", Tino kiirehti sanomaan, "Se vain että…"
Tino laski haarukan kädestään ja tuijotti pesuvedellä täytettyä sankoa.
"Totta puhuakseni… minua hieman pelottaa olla kylässä, jossa on tavallisia ihmisiä…", hän sanoi.
Berwaldkin laski käsissään olevan lautasen.
"Miksi? Hehän ovat niin ystävällisiä. Ja hehän ovat sinun ystäviäsi, eikö totta?"
"Kyllä he ovat, mutta olen asunut tässä kylässä vasta neljä vuotta. Ennen sitä vietin kuusi kokonaista vuotta matkaten kylästä toiseen, kaupungista aina uuteen kaupunkiin. Vihamielinen kohtelu ei helposti unohdu ja pelkään että kylässä kävisi niin kuin kaikissa muissa edellisissä. Että minut ajetaan pois…"
Berwald tuijotti noitaa edessään. Hän ei ollut osannut kuvitellakaan sellaista. Ennen kuin hän oli tavannut Tinon, Berwald oli luullut, etteivät noidat pystyisi tuntemaan samoin kuin tavalliset ihmiset. Että he eivät pystyisi tuntemaan rakkautta, surua… yksinäisyyttä.
He tiskasivat astiat loppuun hiljaisuuden vallitessa.
Berwaldin haavat paranivat nopeasti ja seuraavina kahtena päivänä hän tuli yhä läheisemmäksi Tinon kanssa. Tino opetti häntä tunnistamaan hyviä ja vaarallisia kasveja ja kertoi miten ne auttoivat elämässä.
"Voikukka on parantava, hoivaava ja suojeleva, sen keltaisissa kukissa asuu sisäinen lapsi, rakkaat muistot ja voima toimia oikein", Tino sanoi näyttäen isosta ja paksusta nahkakantisesta kirjasta keltaisen kukan kuvaa.
"Oikeastiko? Minä olen aina vain kuvitellut niitä pelkiksi rikkaruohoiksi"
"Ovathan ne sitäkin, mutta niitä on silti hyvä muistaa kunnioittaa ja pyytää anteeksi jos aikoo kitkeä ne."
"Mutta koko sormustinkukka on myrkyllinen. Myrkytyksen oireita ovat pahoinvointi, oksentelu, lihasten mahdollinen kouristelu hidastunut pulssi, ja rytmihäiriöt, jotka lopulta johtavat sydämen halvaantumiseen ja kuolemaan", Tino varoitti ja osoitti kaunista kukkaa.
"Hassua. Se on niin kaunis kukka", Berwald mietti.
Tino leipoi yhtenä päivänä kuppikakkuja ja Berwald auttoi koristelussa. He maalasivat kuvia Tinon maaleilla seiniin ja Tino kertoi omien kuviensa symboloivat merkitykset. Tinon lintu ystävät tulivat Tinon niitä kutsuessa ja suostuivat jopa tulemaan lähemmäs Berwaldia. Iltaisin he istuivat sohvalla takkatulen loisteessa ja Tino lauloi Berwaldin pyynnöstä siron noidan lempilaulua.
Kun Berwaldin tulosta mökkiin oli kulunut viikko, Berwald oli parantunut täysin. Hän seisoi mökin kuistilla aamun auringon piirtäessä ensimmäisiä säteitään puulattialle. Tino tuli mökistä käsissään kaksi kuppia höyryävää teetä. Hän ojensi toisen Berwaldille, joka otti sen ja hörppäsi ison kulauksen. Tino lämmitti käsiään kupin lämmintä pintaa vasten ja hymyili kauniille aamulle. Hän joi teensä Berwaldin kanssa ja laski sitten kuppinsa alas.
"Näytät olevan hyvässä kunnossa…", Tino sanoi ja katsoi Berwaldia, joka venytteli kuistilla.
Tino tiesi, että miehen pitäisi palata kylään pian. Eilda, isäntä ja Mathias saattoivat olla jo huolissaan vaikka Berwald olikin kertonut, että oli sanonut heille olevansa pari päivää poissa. Siitä oli kuitenkin jo viikko ja tuon viikon aikana Tino oli tottunut Berwaldin läsnäoloon syvästi. Hän oli unohtanut kuinka mukavaa oli asua jonkun kanssa, tehdä ruokaa useammalle ja herätä siihen että talossa oli joku muukin.
Mutta Berwald kuului kylään.
Muiden kyläläisten joukkoon. Tavallisten ihmisten. Kylään, jossa oli vilkasta ja joka oli täynnä iloisia ihmisiä.
Hän ei kuulunut metsään, joka kuhisi vaaroja, ja hän ei todellakaan kuulunut Tinon luokse...
"Haha, melkeinpä paremmassa kuin tänne metsään tullessa", Berwald sanoi ja nosti väljää paitaansa katsoakseen himmeää vaaleata arpea, joka oli hänen kyljessään. Sitä tuskin erotti Tinon noitasalvojen ansiosta.
"Niin… tuota… haluaisitko lähteä kävelylle yhdelle kedolle? Minun pitäisi hakea sieltä nokkosta ja paria muuta kasvia", Tino ehdotti pitkittääkseen Berwaldin aikaa metsässä.
"Mikäs siinä…", Berwald sanoi, mutta näytti sitten epäileväiseltä, "Mitä jos törmäämme siihen olioon taas? Missä muuten minun miekkani on?"
"Se on mökissä takan vieressä olevassa kirstussa. Me emme joudu kasvokkain niiden olioiden kanssa jos kuljemme valoisaa polkua. Ne oliot viihtyvät paremmin hämärässä ja olen puhdistanut erään valoisan polun kedolle", Tino sanoi ja noukki kuistilla olevan korin mukaansa, "Olen ripotellut polun alkuun ja loppuun suolaa. Se karkottaa pahoja henkiä. "
Tinon selitykseen tyytyen, Berwald lähti mökistä noidan kanssa. He kulkivat helppokulkuista polkua pitkin ja saapuivat lopulta Tinon mainitsemalle kedolle.
Niin kaunista kukkaketoa Berwald ei vielä eläissään ollut nähnyt. Ihan kuin kaikki maailman kukat olisi istutettu juuri tuolle paikalle. Tino kulki kukkien ohitse ja nappasi aina sieltä sun täältä kukan tai kasvin mukaansa. Aina niin tehdessään, hän mutisi pienen kiitoksen. Berwald kulki hänen vierellään.
"Huomasin juuri. Minä olen kertonut sinulle itsestäni aika paljon, mutta sinusta en tiedä juuri mitään", Berwald sanoi yhtäkkiä ja Tino keskeytti vuohenputken poimimisen.
"En tiennyt että halusit kuulla… Eikä minun elämäni ole ollut kovin mukavaa. Vain täällä olen ollut onnellinen kymmeneen vuoteen", Tino sanoi ja noukki kasvin.
Berwald siirteli painoaan jalalta toiselle.
"On se varmasti tapahtuma rikkaampi kuin minun. Koko elämäni olen asunut samassa kylässä, samojen satujen ja opetusten parissa. En ole edes koskaan käynyt isossa kaupungissa!"
Tino mietti hetken ja päätti sitten, että kaipa hän voisi kertoa jotain. Kaikkea hän ei paljastaisi. Ei hän ollut kertonut kaikkea edes Kaorulle ja Mathiakselle.
"No… aloitin matkata yksin noin kymmenen vuotta sitten. Kuusi vuotta kiertelin kylistä ja kaupungeista toiseen. En viipynyt missään kauaa kiitos inkvisition tai hyvin noitavastaisten kyläläisten vuoksi. Tapasin joissakin kaupungeissa ja kylissä toisia noitia ja opin heidän kauttaan lisää taikuudesta", Tino aloitti heidän kulkiessa kasvien viertä.
"Miksi et jäänyt heidän luokseen? Kai toiset noidat olisivat toivottaneet sinut tervetulleeksi?" Berwald kysyi.
"He eivät halua herättää huomiota ja nuori kokematon noita olisi taatusti kerännyt katseita ja aloittanut huhuja. Olin vasta vähän yli kahdentoista lähtiessäni kiertämään yksin maailmaa löytääkseni rauhallisen kylän", Tino kertoi.
"Mitä? Kahdentoista! Sittenhän sinä olet nyt…"
"Kaksikymmentä kolme ensi kuussa, mutta en minä oikein kunnolla laske. Kuinka vanha sinä olet Berwald?"
"Kaksikymmentäviisi, mutta vanhemmat kyläläiset tuntuvat silti pitävän minua lapsena", Berwald puuskahti.
Tino oli häntä kaksi vuotta nuorempi ja silti nähnyt maailmaa enemmän kuin monet muut koko elämänsä aikana. Berwald tunsi itsensä hyvin takapajuiseksi Tinon rinnalla.
"Miten päädyit tänne?" Berwald kysyi vetääkseen keskustelun pois iästä.
"Inkvisitio oli saartanut minut edellisessä kylässä kaukana täältä. He olivat pitäneet minua kaksi päivää vankina ja yrittäneet siirtää minut isoon kaupunkiin, mutta pääsin pakenemaan heiltä eräässä metsässä. Olin kuitenkin haavoittunut ja heidän käsittelynsä jälkeen heikko. Päästyäni tänne asti pyörryin kylän liepeille. Elizabeta, joka on vaatturin tytär, löysi minut. Alkuhankaluuksien jälkeen olen asunut täällä", Tino sanoi ja noukki helposti kimpun nokkosia ylös pistämättä kättään sen polttimiin.
"Miksi sinä alun perin lähdit yksin matkaan?" Berwald kysyi pystymättä hillitsemään kieltään.
Tino kääntyi katsomaan häntä ja taas noidan kasvoilla oli se sama surullinen kaipaava ilme joka hänen kasvoillaan oli joka ilta.
"Jouduin eroon eräästä tärkeästä ihmisestä. En… en halua puhua siitä…", Tino sanoi ja kumartui poimimaan erästä kukkaa.
Berwald kuitenkin nappasi hänen kädestään kiinni.
"Ja hän ei ole tullut", Berwald sanoi tiukasti, "Vaikka sinä odotat häntä joka päivä. Kyllä minä olen huomannut kuinka sinä iltaisin viivyttelet sulkiessasi ulko-ovea."
"Hän ei varmaan vain ole vielä löytänyt minua. Hän käski minun löytää rauhallinen kylä ja odottaa…"
"Ja sinä odotat? Mistä tiedät että hän tulee?"
"Hän tulee! Ivan lupasi!"
Berwald otti Tinon toisestakin kädestä kiinni, niin että kori Tinon kädessä tippui maahan, ja käänsi miehen katsomaan häneen päin.
"Entä jo hän ei tule?" Berwald intti, "Ja sinä odotat häntä ikuisesti"
Tino käänsi katseensa ja tunsi surun taas nostavan päätään hänen sisällään.
"Hän ei ole täällä… Mutta minä olen…"
Tino käänsi päänsä nopeasti Berwaldiin. Metsästäjä näytti itsekin olevan yllättynyt sanoistaan, mutta ei näyttänyt siltä, että haluaisi perua ne.
"Berwald… mitä sinä… en minä tiedä…
Tino otti pienen askeleen taaksepäin ja kompastui sitten maassa lojuvaan koriin. Berwald, joka edelleen piteli Tinon käsistä kiinni, meni mukana. He tupsahtivat keskelle kukkapuskaa ja lehdet ja terälehdet lennähtivät ilmaan.
Berwald nousi ylös kyynärvarsiensa varaan ja katsoi alas.
Tino makasi kukkien keskellä ja näytti kauniimmalta kuin koskaan. Tinon kasvoilla oli yllättynyt ja hieman sekava ilme. Berwaldin sisällä sykähti suunnaton halu edessä olevaa miestä kohtaan. Hän ei ollut koskaan tuntenut samoin. Tino oli niin lempeä ja tulinen sielu. Berwald halusi nähdä enemmän tuota miestä.
"Tino…", Berwald henkäisi ja katsoi silmät leiskuen tuota jumalaisen upeaa noitaa allaan.
Hän kumartui ja Tinon silmät näyttivät sulkeutuvan haluten samaa kuin hänkin.
Viime hetkellä Tino kuitenkin käänsi päätään.
Berwald jähmettyi.
Tinon kasvoilla oli vaikea ilme ja hän sanoi heikolla äänellä:
"Minä luulen… että sinun pitää palata kylään Berwald…"
.
.
.
)=
Voi Berwald parkaa. Anna mulle anteeksi, mutta jos te olisitte heti ja nyt together forever niin tästä ficistä menisi pari lukua ihan mursuille ja ne ovat tärkeitä lukuja )=
Berwald joka tapauksessa palaa ensi luvussa kylään. Pai pai peipi, peipi kut pai!
Anonyymi: Ivan fani här också. Jätski on parasta ja paraneminen myös. Ivan viipyy vielä kauan. Sori siitä =3
Feli-chan: No Berwald nyt on hieman jäärä, mutta nyt se tajus lisää asioita joten annetaan sille anteeksi. Ivanista tulee tietoa lisää tarinan edetessä =)
Vilma. N: Oh… No on kyllä oikein kunnon kommentti =D Hauska että sain sinut lukemaan SuFiniä ='D Mäkin inhoan niitä siirappisia tarinoita, jossa Tino on kuin joku nallekarkkimaan überUke ja ei osaa antaa takaisin, vaan värisee silmät kyynelissä jossain Berwaldin polven korkeudella xD Hyi että… Hyvä myös ettei haittaa tuo taikuuksien yhdistely 8) Kiitos paljon kommentistasi. Lämmitti syräntä!