Moi!
Nopea päivitys hyvitykseksi pitkäaikaiseen poissaolooni (kuuluuko nuo kirjoittaa yhteen?)! Tiedän juu, edellinen oli lyhyt ja niin on tämäkin, mutta kun tykkään jättää asiat tiettyyn kohtaan ja… Seuraava tulee olemaan pitempi! Lupaan sen!
.
.
Mies kulki ripein askelin tienvartta pitkin ja iloinen koira hyppeli hieman hänen edellään pitäen kymmenkunta lammasta kurissa. Paimen vihelteli ja äkkäsi sitten ojan toisella puolella olevalla kivellä istuvan miehen. Miehellä oli musta huppu päässään, joka peitti hänen kasvonsa. Paimen oli ohittamassa kummallisen miehen, kun tämä yhtäkkiä puhkesi puhumaan.
"Onko tässä lähellä kylää?"
Paimen osoitti takanaan kohoavia vuoria.
"Noiden vuorten solassa on yksi. Jos lähdet nyt, olet aamulla perillä. Tänä iltana siellä on juhlat. Harmi ettet ehdi niihin."
Huppupäinen mies kallisti päätään hieman.
"Juhlat?"
"Niin. He ovat valmistelleet niitä monta viikkoa. Siellä tulee olemaan upea kokko, paljon hyvää ruokaa ja juomaa. Myös musiikkia ja tanssia. Ja voi pojat! Eräs todella upea laulaja esiintyy siellä", paimen innostui ja vaipui hetkeksi muistoihinsa hymyillen autuaasti.
"Onko laulaja tunnettu?" mies tiedusteli paikaltaan kiveltä.
"Ei. Hän asuu kai kylän lähellä ja esiintyy vain kerran vuodessa siinä tietyssä juhlassa. Olin toissa vuonna kuuntelemassa häntä.Jos en olisi naimisissa, olisin kosinut sitä poikaa silloin ja siinä!" paimen nauroi iloisesti ja lähti sitten jatkamaan matkaansa harmitellen, ettei päässyt itse juhliin.
Hupullinen mies nousi paimenen kadotessa näkyvistä ja kääntyi vuoria kohti. Hän otti medaljongin kaulastaan ja avasi sen. Mies katsoi sisällä olevaa kuvaa ja huokaisi sitten laittaen sen takaisin piiloon viittansa suojaan.
"Ei se kuitenkaan ole oikea…"
Tino ojensi kylän porteilla oleville vahdeille korin ruokaa tullessaan kylän laitaan. Vuorossa olevat vahdit pääsisivät juhlimaan vasta paljon myöhemmin vahdin vaihdon jälkeen.
"Kiitos Tino. Sinua odotellaankin jo", vahti vinkkasi silmäänsä ja tosiaan!
Portin toisella puolella Berwald nojaili puuhun hermostuneen oloisena. Metsästäjällä oli upea punainen takki, jonka kaulus ulottui aina miestä leukaan asti. Jalassaan hänellä oli mustat housut ja puoleen väliin säärtä ulottuvat ruskeat saapikkaat. Huomatessaan Tinon, hänen silmänsä säkenöivät innosta ja Tino hymyili suloisesti tarttuessaan käteen, jota hänelle tarjottiin.
"Näytät upealta", Berwald kommentoi taluttaessaan Tinoa kohti kylän aukiota, jonne oli pystytetty lava soittajille ja valtava kokko, joka sytytettäisiin vasta myöhemmin.
Elizabeta oli edellisenä päivänä antanut Tinolle hänen asunsa valmiina. Vaaleat haaremihousut ja yön musta pitkä paita olivat selvästi Elizabetan käsialaa. Paitaan oli kirjailtu satoja hopeisia pieniä helmiä hihoihin ja helmaan, ja niiden ansiosta paidan hihat loistivat soihtujen tuomassa valossa pimeässä illassa kuin tähtiryppäät.
Aukio oli jo täynnä tanssivia ja ilakoivia ihmisiä ja Berwald ja Tino sukelsivat joukkoon. Berwald ei muistanut koskaan olleensa yhtä upeissa juhlissa. Hänen oman kotikylänsä juhlat olivat aina olleet hyvin vakavat ja hän ei ollut viihtynyt niissä kovinkaan hyvin. Näissä juhlissa ei näkynyt jälkeäkään ikävästä. Kaikkialla oli iloisen väristä ja musiikki oli myös villiä ja nopeatahtista. Illan muuttuessa myöhäiseksi, Tino ilmoitti musiikin yli menevänsä käymään jossain ja jätti Berwaldin Kaorun, Mathiaksen, Mein ja Elizabetan seuraan. Myös Gilbert oli paikalla tiukasti Elizabetaan tarrautuneena. Berwald katseli suuntaa johon Tino oli kadonnut ja huomasi sitten väkijoukon hiljentyvän. Tino kiipesi portaita puulavalle ja tervehti soittajia iloisesti.
"Laulaako hän?" Berwald kysyi ihmeissään. Tino oli tuntunut ujostelevan laulamistaan ollessaan mökissään Berwaldin kanssa.
"Kerran vuodessa musiikin kanssa. Ikimuistoisia hetkiä", Mathias kuiskasi ja hiljeni sitten Mein hyssytellessä häntä.
Soittajat aloittivat hitaan kappaleen ja Tino alkoi laulaa kauniilla soljuvalla äänellään. Berwald katsoi Tinoa lumoontuneena ja toivoi hartaasti, että tämä suostuisi parien tanssiin hänen kanssaan, kun sen aika tulisi. Lavalla seisova noita lauloi elämän ihanuudesta, kauniista kesäöistä ja kuun jumalattarien heille luomasta taiasta. Tinon ääni kantoi kauas ja kaikki kyläläiset huojuivat unelmissaan kuunnelleen siron miehen suloista ja toivoa täynnä olevaa ääntä.
"Ja kerran vielä, me astumme veneeseen, joka kantaa meidät kuun valtakuntaan ja olemme siellä, missä kaikki kohtaa…", Tino lopetti laulunsa ja nosti kätensä ylös kuin ottaakseen vastaan jumalilta saapuvan lahjan.
Suosion osoitukset olivat hurjat ja Tino kumarsi väkijoukolle ja laskeutui alas lavalta. Hän huomasi monella naisella olevan kyyneleet silmissä. Hän ymmärsi heitä hyvin. Laulu oli todella kaunis ja täynnä suuria tunteita. Hän puikkelehti häntä kehuvan väen lävitse etsien ystäviään ja äkkäsi sitten Berwaldin ja Mathiaksen pitkät hahmot päiden meren seassa. Kun hän pääsi heidän luokseen, soittajat aloittivat taas villimpää kappaletta. Berwald hymyili noidalle ja kosketti sormillaan hellästi miehen poskea.
"Sinä olet kuin taivaalta tipahtanut tähti. Niin kaunis…", metsästäjä huokaisi ja Tino tunsi punastuvansa.
Berwald veti kuitenkin nopeasti kätensä pois kunnioittaen Tinon omaa tilaa. Tino hymyili ja otti tätä kädestä kiinni. Berwald näytti yllättyneeltä, mutta ilahtuneelta ja he katselivat tanssivaa joukkoa yhdessä muiden kanssa. Elizabeta ja Gilbert lähtivät tanssijoiden joukkoon seuraavan kappaleen alkaessa ja muut katselivat heidän peräänsä.
"On suoranainen ihme, etteivät he ole jo menneet naimisiin!" Mei sanoi ja huokaisi katsoessaan nuorta paria.
"Odota vaan Mei. Kyllä Gil kohta rohkenee kysyä hänen kättään. Gilbert vain hieman arkailee Elin isää", Kaoru sanoi ja Mathias nauroi.
"Jos ei muuten, niin Elizabeta ilmaantuu pian Mikomin eteen ja pyytää tältä Gilbertin kättä!"
Kaikki nauroivat ja söivät ja joivat lisää. Ilta kului iloisissa ja leppoisissa tunnelmissa. Kun pienemmät oli laitettu nukkumaan ja Tino ja muut olivat joutuneet todistamaan Kikun ja Mein riitaa
("MINÄ OLEN JO KUUDENTOISTA!"
"SINÄHÄN ET OSALLISTU PARIEN TANSSIIN!"
"EN AIKONUTKAAN, MUTTA NYT TAIDAN!")
kokko viimein sytytettiin. Arthur sytytti sen ja se roimahti yötaivaalle villinä ja tulisena. Juhlijoiden joukosta kuului ihastuneita huudahduksia ja kiihtynyttä puheensorinaa. Kokon sytyttäminen oli merkki.
"Parien tanssi alkaa…", Berwald sanoi katsellessaan yöhön sinkoilevia kipunoita.
"Osaatko askeleet?" Tino kysyi hänen vierestään.
"Mitä? Ai… kyllä. Kyllä osaan…", Berwald aloitti hämmentyneenä.
Tino hymyili hänelle ja otti tätä molemmista käsistä kiinni.
"Tanssitaanko?"
Muuta ei tarvittu.
He riensivät muiden parien joukkoon koko luokse ja lukitsivat katseensa toisiinsa soittajien aloittaessa parien tanssin kappaleen. Tanssi alkoi ja maailmassa ei ollut enää mitään muuta kuin Berwald. Tuli hohkasi kokosta tanssijoihin ja musiikki johdatteli tulisena heidät rakkauden, kiihkon ja omistautuneisuuden ihanaan huolettomuuteen.
Kädet puristautuivat hiuksiin nykäisten leikkisästi ja huulet koskettivat kaulaa maistaen. Merkiten kuuluvansa sylissään olevalle täysin. Estoitta. Lantio painui toista vasten ja kädet kietoutuivat rinnalle. Vieressä leimuava tuli humallutti tanssijat kuumuudellaan. Pää painautui lähelle toista hamuten ja etsien.
Suudelma.
Kaikki syttyi uuteen roihuun.
Pienet eleet lupailivat tulevaa. Onnea… kiihkoa. Elämän kultaisia hetkiä. Huolet ja murheet olivat painuneet kauimmaiseen paikkaan ajatuksissa. Lukittu pois. Unohdettu. Vain tanssilla, musiikilla, tulella ja toisella oli väliä. Kaikki oli mahdollista! Mitään ei oltu vielä saavutettu kokonaan. Tie kulki edessä ja tämän tanssin aikana monen tie yhtyisi toisen tiehen.
Käsi tarttui käteen. Huulet painuivat toisia vasten. Lupauksia.
Pian Tino huomasi juoksevansa käsi kädessä Berwaldin kanssa yössä. He olivat livahtaneet kylää ympäröivän aidan raosta ja juoksivat nyt nauraen viljapellossa. Ruiskukat aaltoilivat yön keveässä tuulessa ja heidän hengityksensä muuttui raskaaksi. Aitan seinän tullessa vastaan, Berwald painoi Tinon sitä vasten ja suuteli tätä ahnaasti. Jutella ehtisi myöhemmin. Tino ujutti kätensä Berwaldin hiuksiin ja äännähteli suloisesti Berwaldin hivuttaessa hänen paitaansa pois. He kompuroivat sivuttain, yrittäen löytää ovea ja vihdoin Tinon käsi osui aitan hakaan ja he romahtivat sisälle heinien sekaan. Tino ei enää muistanut, miksi hän oli ollut niin tätä vastaan. Hän halusi juuri nyt vain koskea ja tuntea Berwaldia ja hän tiesi toisen miehen haluavan samaa. Mikään ei estänyt heitä antautumasta täysin toinen toiselleen.
.
.
.
Ulalalaa! Kirjoittaisin mielelläni hieman eroottisempaa, mutta en ole oikein sinut asian kanssa, että kirjoittaisin suomeksi jotain eroa… Liikaa M tason englannin kielistä fanficciä… Curse you! Ehkä joskus… ='D
Some1: Huomasin että jostain syystä rakas fanfiction sivumme on jättänyt pois sen blogin osoitteen. Ei sitten! Sen voi kyllä löytää googlesta tällä hakusanalla Noidankoto. Se on Blogspottiin tehty blogi.