Moi!
Upouusi osa! Sain tehtyä viimein tämän =D On ollut niin paljon kaikkea, kun on ollut töitä ja viikonloput täynnä ja on pitänyt lukea ylioppilaskokeisiin ja kaikkea! Mä täytin myös viime eilen 19! 22.7 Wuhuu! Lukemaan olkaa hyvät!
.
.
Tino ja Ivan halasivat toisiaan kyynelten vieriessä heidän silmistään. Tino ei voinut uskoa sitä todeksi. Ivan oli vihdoin tullut! Hänen rakas isoveljensä oli palannut hänen luoksensa! Tino rutisti veljeään ja nyyhkytti tämän olkapäähän. He olivat vajonneet alas polvilleen ja Ivan irrottautui Tinosta katsoakseen rakkaan pikkuveljensä kasvoja. Tino nosti kätensä Ivanin poskille ja nauroi ilosta kyynelten edelleen valuen hänen poskilleen. Ivan oli samannäköinen kuin ennenkin. Vanhemman kyllä, mutta edelleen silti sama. Ivan hieroi peukalollaan Tinon poskea ja hymyili lämpimästi.
"Sinusta on tullut niin iso. Olet yhtä hurmaavan näköinen kuin äitimme", hän nauroi ja suuteli Tinon otsaa.
"Sinä olet edelleen iso minuun verrattuna", Tino nauroi myös ja he halasivat taas.
Berwald katseli syrjemmältä muiden paikalla olijoiden kanssa.
Ivan.
Tinon isoveli oli todellakin tullut! Hän ei voinut uskoa sitä todeksi. Ivan oli ihan oikeasti tullut Tinon luokse, niin kuin oli tälle luvannut. Berwald arvioi Ivania ja pani merkille, kuinka iso ja komea tämä oli. Olivatko kaikki noidat näin kauniita vai olivatko vain Tino ja Ivan poikkeustapauksia? Berwald hymyili nähdessään Ivanin silmien olevan samaa violetinsävyä kuin Tinonkin. Tino nauroi ja itki samaan aikaan ja Berwald huomasi olevansa iloinen, että Ivan tosiaan oli tullut. Se teki Tinon niin onnelliseksi
"Mitä sinä olet tehnyt? Oliko minut vaikea löytää? Tein ihan kuten käskit Ivan. Löysin tämän paikan ja pysyin täällä! Kyläläiset ovat todella mukavia! He pitävät minusta, vaikka olenkin noita. Tämä on paras mahdollinen paikka meille Ivan! On niin ihanaa nähdä sinut taas!"Tino pulisi ja moni kyläläinen naurahti lempeästi.
Ivan hymyili, mutta hänen äänensä oli vakava, kun hän puhui taas.
"Se on hienoa, mutta voisimmeko me etsiä jonkin rauhallisemman paikan puhua. Minulla on tärkeitä asioita keskusteltavana."
"Tietenkin! Mathias, voisimmeko jutella teillä?" Tino kysyi ja Mathias viittasi heitä tulemaan perässään.
Berwald kulki Mathiaksen vieressä ja Tino otti Ivania kädestä kiinni. Hän viittoi Kaorua, Elizabetaa ja Gilbertiä tulemaan mukaan. Hän tahtoi esitellä heidät kaikki veljelleen.
"Ihan kuin olisimme taas lapsia!" Ivan naurahti ja puristi Tinon kättä heidän kulkiessaan Mathiaksen talolle.
"Voi Ivan! Minä olen niin onnellinen! Pelkäsin, että sinulle oli tapahtunut jotain. Pelkäsin että et tulisi…", Tino tunnusti surullisen ja onnellisen välimaastossa.
"Minä en voisi koskaan jättää omaa pikkuveljeäni! Sinä olet ainoa asia tässä maailmassa jolla on väliä minulle!" Ivan sanoi ja suuteli Tinon otsaa taas.
Tinon hymy oli melkein liikaa Berwaldille, joka kurkki olkansa takaa veljeksiä. Hänen sisällään tuntui pieni mustasukkaisuuden pistos. He olivat kauan erossa olleita veljiä, joten oli luonnollista, että Tino ei huomioinut häntä ja keskittyi Ivaniin, mutta silti… Berwald olisi halunnut olla se henkilö, joka pitää Tinon kädestä kiinni ja suutelee tätä. Berwald kuitenkin antoi asian olla. He olivat läheisiä, veljeksiä herran tähden! Totta kai Tino huomioi häntä, koska he olivat olleet niin kauan pois toistensa luota. Tino ja Ivan halusivat olla toistensa lähellä, kertoa mitä olivat tehneet eronsa aikana ja luultavasti jutella magiasta. Hehän olivat molemmat noitia! Berwald vilkaisi taas Ivania. Tino oli heleä ja puhdas kuin kesäkukka, mutta Ivanissa tuntui olevan eräänlaista karskiutta ja juonittelua. Hän selvästi rakasti Tinoa, mutta Berwaldista tuntui siltä, kuin hän olisi nähnyt Ivanin silmien kaventuvan Tinon puhuessa kyläläisistä. Ivan olisi halunnut selvästi jutella kaksin Tinon kanssa, mutta Tinon takia suostunut menemään Mathiaksen perheen taloon rupattelemaan.
Berwaldista tuntui, että Ivan ei luottanut tavallisiin ihmisiin. Se tuntui oudolta, sillä Tino oli kertonut juuri Ivanin sanoneen hänelle, että ystävällisiä ja rauhallisia kyliä oli! Nyt Ivan vilkuili rauhattomana ympärilleen ja huomasi sitten Berwaldin tuijottavan. Metsästäjä käänsi nopeasti katseensa pois ja kirosi hiljaa mielessään. Milloin Tino aikoisi kertoa hänen ja Berwaldin suhteesta? Kun Tino oli jutellut Berwaldin kanssa ja kertonut veljestään, tämä oli kuvaillut tämän tosi lempeäksi ja rakastavaksi. Nyt Berwaldista tuntui, että Ivan kohteli veljeään hyvin eri tavoin kuin muita ihmisiä.
Mathias avasi talonsa oven ja päästi heidät sisään. Tino istutti Ivanin tuvan pöydän ääreen ja istuutui itsekin alas.
"No! Kerro nyt missä sinä olet ollut! Minä olen kaivannut sinua niin, että haluan kuulla kaiken", Tino sanoi ja Ivan hymyili veljelleen hymyä, joka ei yltänyt silmiin asti.
"Voi Tino… Kun sinä et tullutkaan silloin sinne tapaamispaikalle, minä en tiennyt mitä ajatella… Lähdin takaisin kylään ja he kertoivat mitä Buurisille oli käynyt. Vaikka hän oli niin hyvä meille, he syyttivät sinua! Kyläläiset sanoivat, että olivat hukuttaneet sinut jokeen…", Ivan sanoi ja hänen kätensä puristautuivat pöydän reunaan ja hänen sormenpäistään leiskahti pari mustaa kipinää ilmoille.
Berwald katsoi kummissaan Ivanin käsiä, mutta hänen ajatuksensa olivat Ivanin sanoissa. Kyllähän Tino oli usein kertonut miten häntä oli kohdeltu kaltoin ja hän tiesi, että noidat mestattaisiin, jos inkvisitio saisi heidät käsiinsä, mutta silti. Jotenkin Ivanin katkera puhe siitä, miten Tino oltiin yritetty tappaa lapsena, kauhistutti häntä. Tino itse ei ollut moksiskaan Ivanin puheista vaan katsoi tätä vakaasti.
"Minä en kuollut. He vain luulivat niin. Hyppäsin sillalta jokeen ja ajauduin veden alla monta kilometriä länteen päin. Onneksi olit joskus opettanut sen happiloitsun", Tino naurahti ontosti, "Siitä asti minä etsin kylää jossa voisin odottaa sinua, kuten käskit. Kuuden vuoden ajan kiertelin maita ja kaupunkeja. Tapasin muitakin noitia, mutta kuten arvaat varmaan, he eivät halunneet minua vaivakseen. Tulin tähän kylään neljä vuotta sitten ja asun mökissä tuon metsän keskellä."
"Onneksi olet turvassa…", Ivan huokaisi ja kiersi kätensä veljensä ympärille.
Elizabeta niiskautti ja Gilbert otti tämän kädestä kiinni. Kaoru tuijotti molempia noitia hyvin innoissaan ja Berwald mulkoili Ivania närkästyneenä.
"Kerro sinä nyt missä olet ollut!" Tino painosti ja Ivan huokaisi syvään ja nosti katseensa ylös kattoon.
"Minä olen ollut yli puolet tästä ajasta vankilassa…"
"MITÄ!"
Tino katsoi Ivania silmät selällään. Miten Ivan oli selvinnyt hengissä, jos tämä oli ollut vankilassa? Ja miten ihmeessä hän oli päässyt pakoon?
"Niin. Kun lähdin siitä kylästä jossa erkanimme, lähdin etsimään sinua etelästä. Harhailin joitakin vuosia siellä ja läksin sitten takaisin pohjoiseen päin. Arvelin, että olisit ehkä saattanut hakeutua tuttuun paikkaan ja palasin kotikyläämme Witchlormentiin. Olisihan minun pitänyt tietää, ettet ole niin tyhmä että olisit palannut sinne, mutta olin epätoivoinen…"
"Anteeksi…", Elizabeta kysyi varovaisesti ja hätkähti hieman kun Ivan katsoi tätä pistävästi, "Mutta miksi se olisi ollut tyhmää?"
"Koska ennen niin mahtava noitakaupunki oli vallattu jo monta vuotta sitten. Kirkon sotilaat löysivät Witchlormentin, vaikka esi-isämme olivat olleet varmoja, ettei niin voisi käydä… Vanhoja ja liian ylpeitä pappoja myöntämään, että ihmiset olivat kehittyneet siihen pisteeseen, että kaupunki vallattiin kahdessa päivässä", Ivan sanoi kylmäkiskoisesti, "Minä, Tino ja meidän vanhempamme, asuimme Witchlormentissa aina siihen asti, kunnes se vallattiin. Tino, joka oli vasta viiden, ei varmaan muista siitä niin paljon kuin minä. Se oli upea kaupunki"
Ivanin kasvot muuttuivat lempeämmiksi, tämän muistellessa vanhaa kotikaupunkiaan. Ivan oli oikeassa siinä, ettei Tino muistanut Witchlormentista paljoakaan, mutta kyllä hän silti muisti jotain. Mahtavan vuorten rinteellä avautuvan kultakaupungin, jossa upeat paratiisilinnut ja pienet lohikäärmeet olivat lennelleet puiden oksien lomitse. Tino muisti, että kukaan ei koskaan ollut näyttänyt surulliselta, vaan kaikkialla oli raikunut nauru ja hyvä mieli.
"Joka tapauksessa. Ehkä minua veti kaupunkiin meidän menneisyytemme paremmin. Halusin nähdä, oliko se enää samanlainen. Voin kertoa että se ei ole. Kaikki kulta ja arvokas on ryöstetty pois. Siellä ei ole enää värikkäitä eläimiä ja lintuja. Siellä on enää vain pelkät rauniot, joihin on rakennettu saastaisia pieniä majoja. Ja siinä missä ennen kohosi upea elämänvirran vesiputous seisoo nyt kivinen kirkko ja aivan sen vieressä sotilastilat", Ivan sanoi ääni katkeruudesta kitkerä.
Berwald ja muut saattoivat hyvin ymmärtää miten paljon tuo kaupunki oli Ivanille merkinnyt hänen äänestään. Berwald huomasi toivovansa, että olisi nähnyt Witchlormentin sen kulta-aikoina. Tino oli syntynyt tuossa kaupungissa omiensa luona. Nyt noidat olivat kuka missäkin piilossa heitä vainoavilta sotilailta.
"Minä siis menin kaupunkiin tyhmyyttäni ja en ehtinyt olla siellä kuin vajaan tunnin, kun minut jo piirittivät kaupungin sotilaat. Joku kaupunkia nyt asuttavista kerjäläisistä oli kipittänyt kantelemaan minusta inkvisitiolle ja tulivat joukolla. Taistelin vastaan hyvän ajan, mutta yksi noita ei paljoa mahda ihmisten armeijalle. He saivat minut käsiinsä ja no… tiedät miten noitia kohdellaan…", Ivan sanoi ja hymyili surullisena Tinolle.
"Tiedän… Minäkin jäin pari kertaa kiinni, mutta onnistuin kummallakin kerralla pakenemaan. Jumalat olivat puolellani, kun ne vartijat olivat niin tyhmiä", Tino sanoi ottaen Ivanin käden omaansa.
Ivanin silmät muuttuivat hyvin kylmiksi hänen kuullessaan Tinon sanat.
"Ne saivat sinut kiinni? Ne paskiaiset! Minä tapan ne!" Ivan sanoi ja pomppasi pystyyn raivoissaan.
Tino näytti hieman hämmästyneeltä Ivanin voimakkaasta reaktiosta ja nousi ylös itsekin.
"Ivan! Mitä sinä puhut? Siitä on jo kauan aikaa! Et voi ajatellakaan kostoa! Sinä lupasit isälle ettet…", Tino huusi ja lähestyi Ivania.
Ivan rauhoittui ja halasi Tinoa hieman täristen.
"Olen pahoillani Tino… Se vain, että kun ajattelenkin mitä ne ovat tehneet sinulle, minä…", Ivan jätti lauseen kesken ja Tino taputteli tätä ymmärtäväisesti selkään.
Berwald kumartui nojaamaan pöytään ja katsoi veljeksiä miettien. Sitten hän avasi suunsa:
"Miten sinä olet hengissä?" hän kysyi ja Ivan katsoi metsästäjään, "Sanoit, että olet viettänyt suuren ajan ajastasi vankilassa. Inkvisitio ei jätä noitia henkiin. Ne eivät ole armeliaita siellä. Ja miten pääsit edes pakoon?"
"Olin tulossa siihen ihminen", Ivan sähähti ja istuutui taas alas vetäen Tinon mukanaan, "Minulla ei ole harmainta hajuakaan miksi ne eivät tappaneet minua… Ensiksi ajattelin että olin samanlainen kuin Heracles, mutta niin ei käynytkään"
"Kuka on Heracles?" Tino kysyi.
"Meidän omia. Noita, joka oli saatu kiinni ennen minua. Hän kertoi, että oli itsekin halunnut vain nähdä vilaukselta Witchlormentin, mutta jäänyt kiinni. Kuitenkin, he olivat murtaneet Heraclesin täysin…", Ivan sanoi murheellisena, "Mies parka oli virunut pimeässä sellissä jo vuosikausia ja eräs pappi oli valjastanut hänen taikakykynsä surkuttelematta käyttöönsä. Tämä pappi vastasi suoraan kuninkaalle ja hänellä oli käskytettävänä paljon sotilaita. Heraclesin taiat laitettiin sotilaiden käyttöön ja sen takia valtakunta on laajentunut. Puhuin Heraclesin kanssa ja kysyin, miten tämä yhä oli mieleltään ehjä. Noidat eivät kestä sellaista henkistä kidutusta pitkään
Heracles kuitenkin kertoi, että eräs sotilaista ei ollut kuten toiset. Tämä antoi hänelle ylimääräistä ravintoa, ettei mies nähnyt nälkää ja hän toi myös yrttejä ja puhdasta maata Heraclesin taikakykyjen ravitsemiseksi. Sadiq ei silti ollut minusta hyvä ihminen, sillä hän vaati riutuneelta ja murtuneelta Heraclesilta vastapalvelusta… Minun ei varmaan tarvitse sanoa, mitä hän pyysi…"
Tino laski katseensa alas käsiinsä ja muutkin tuvassa olijat kuuntelivat sanomatta sanaakaan.
"Mitä hänelle tapahtui?" Gilbert kysyi.
"Se tapahtui silloin, kun minä karkasin. Olin kuullut sattumalta Sadiqn puhumassa papin kanssa. Hän puhui jostain sopimuksesta, jossa hän huolehtisi minusta ja saisi palkaksi Heraclesin. Osasin siis odottaa pahinta, kun Sadiq tuli luokseni eräänä yönä ja tarjoutui auttamaan minut vapaaksi. Seurasin häntä Heraclesin selliin ja juuri kun Sadiq oli päässyt Heraclesin luokse ja minä olin päättänyt toimia, katto heidän päänsä päällä räjähti. Ainoa minkä ehdin nähdä, oli Sadiq, joka puristi Heraclesia sylissään ja hänen ilmeensä oli kauhistunut, kun kivimurska peitti heidät. Tajusin, että pappi oli pettänyt Sadiqn. Tai ehkä Sadiq oli pettänyt papin. En kai koskaan saa tietää…", Ivan lopetti tarinansa.
Elizabetan poskille valui kyyneliä ja Gilbert halasi tätä lohduttaen.
"Mutta me löysimme toisemme jälleen!" Tino sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, "Nyt me voimme asua täällä yhdessä! Tämän kylän pappikaan ei ole paha! Ajattele! Arthur on todella mukava ja hän on itse asiassa kiinnostunut taioistani. Sinä pidät varmasti kyläläisistä ja minun pitää esitellä sinulle minun…"
"Tino!" Ivan keskeytti pienemmän noidan.
Tino kääntyi katsomaan isoveljeään, vaikka oli ollut juuri aikeissa esitellä Berwaldin hänelle.
"Mitä Ivan?"
Ivan otti Tinon hartioista kiinni ja katsoi tätä tiukasti.
"Tino… Me emme voi jäädä tänne. Meidän pitää lähteä. Tänään."
.
.
.
Oh mikä cliffhangeri =D Täytyy myöntää, että tua Heraclesin ja Sadiqn kohtaus on hieman otettu eräästä mangasta. Samantyylinen tapaus siinäkin, mutta kun halusin traagisen tarinan noille kahdelle, koska ovat niin lutusia mielestäni. Tosin en paljasta, mitä Heracles ja Sadiq sitten oikeasti tunsivat toisiaan kohden. Sen saa jokainen itse päättää =)
aphlotrspnsh98: Ei haittaa yhtään! Et ole yhtään ärsyttävä! Rakastan lukijoitani =3
Guest: Ei tämä nyt aina päivity niin nopeasti… sori siitä -_-'
Aniya: Kiitos =D
anonyymi Eildafani: Rakastin kirjoittaa noita aittapuheita xD
Feli-Chan: Rakastan sinua ja sinun piirtämääsi kuvaa! Saanko laittaa linkin siitä tuohon fanfiction sivulleni? Se on aivan mahtava. En ole ehtinyt kommentoida siihen dA:ssa, koska sekoilen sen kanssa para-aikaa, mutta tulen kyllä ylistämään sitä sinnekin =D