Heippa :)
Juu taas on hieman kestänyt tässä päivittämisessä, mutta minä kun olen nyt kipeä, niin sain sitten aikaiseksi kirjoittaa. Se että pää tuntuu vaahtokarkilta motivoi ihmeellisesti xD
.
.
Tyrmistynyt hiljaisuus vajosi tupaan kuin paksu peitto ja Tino huomasi puristavansa käsiään yhteen niin kovaa, että hänen rystysensä olivat pikkuhiljaa muuttumassa valkeiksi. Berwald istui mykistyneenä paikoillaan ja yritti saada Ivanin sanoista selvää.
Miten niin heidän täytyisi lähteä?
Tino kuului kylään! Tino kuului hänelle! Berwaldille!
Berwald häpesi ajatuksiaan, mutta ei voinut itselleen mitään. He rakastivat toisiaan ja olivat vihdoin yhdessä ja nyt Ivan luuli voivansa viedä Tinon, vain koska tämä oli hänen isoveljensä!
"Mitä sinä tarkoitat Ivan? Miksi meidän pitäisi lähteä? Meistä tulee täällä onnellisia!" Tino sanoi ja otti Ivanin käsistä kiinni.
"Tino, sinä et ymmärrä! Meidän on lähdettävä nyt.", Ivan sanoi noustessaan ylös.
Ivan otti Tinon käsivarresta kiinni ja nosti tämän seisaalleen. Tino huudahti ällistyksestä, kun Ivan alkoi taluttaa häntä pois tuvasta. Berwald kuitenkin harppoi muutamalla askeleella heidän luokseen ja vetäisi Tinon rintaansa vasten. Ivan pysähtyi ja jäi tuijottamaan ensin ihmeissään ja sitten vihoissaan metsästäjää. Tino katsoi ylös Berwaldiin ja sitten veljeensä.
"Minä en voi lähteä täältä Ivan! Minä… minä en halua olla erossa Berwaldista!" Tino huusi ottaen Berwaldin kädestä kiinni.
"Mi… mitä?" Ivan sopersi ja katsoi Tinoa ja hänen vieressään olevaa pitkää miestä, "Tino, mitä sinä sanoit?"
"Ivan… Berwald ja minä olemme yhdessä…", Tino tunnusti ja Berwald nyökkäsi vahvistukseksi.
Ivan seisoi hetken jähmettyneenä. Sitten hän syöksyi Berwaldin luokse ja tarttui tämän puserosta kiinni.
"Sinä! Minun veljeni kanssa!" Ivan sähisi ja Tino tuijotti kauhuissaan heitä.
Hän heittäytyi heidän väliinsä ja veti Ivanin pois Berwaldin kimpusta.
"Ivan! Miksi sinä olet tuollainen?! Minä rakastan häntä! Haluan meidän asua täällä. Minä haluan elää hänen kanssaan!"
Ivan tuijotti järkyttyneenä pikkuveljeään. Sitten hän otti askeleen taaksepäin.
"Sinä haluat asua täällä hänen kanssaan? Etkö välittäisi jos lähtisin?" Ivan kysyi pettymyksen loistaessa tämän kasvoista ja äänestä.
"Ei!" Tino syöksyi Ivanin luokse ja halasi tätä. Hän alkoi itkeä ja miehen polvet pettivät ja tämä vajosi polvilleen.
"Ei…", Tinon ääni vapisi, kun hän nosti katseensa isoveljeensä, "Ei… Älä jätä minua Ivan… Älä jätä minua!"
Tinon ystävät katsoivat veljeksiä tuntien surua. Gilbert huomasi ymmärtävänsä Ivania. Olihan hänkin isoveli ja hän olisi taatusti aivan yhtä hämmentynyt ja ymmällään kaikesta mitä Ivan nyt koki. Mies ei ollut nähnyt rakasta veljeään yli kymmeneen vuoteen ja nyt kun he viimein tapasivat, joku oli vienyt pikkuveljen sydämen. Ivan laskeutui alas Tinon eteen ja veti veljensä syleilyyn. He halasivat ja Ivan hieroi kädellään Tinon selkää rauhoittavasti. Kun Tino ei enää itkenyt, vaan rutisti vain Ivania lujasti, isoveli huokaisi ja silitti pienemmän miehen vaaleaa tukkaa.
"Tino… minä olen pahoillani… Minä en… Minä en enää koskaan jätä sinua! En koskaan! Vaikka se tarkoittaisikin", Ivan mulkaisi Berwaldia, "että minun pitää jakaa sydämesi hänen kanssaan…"
Berwald tunsi helpotusta. Häntä oli raastanut nähdä Tino kaipaamassa veljensä perään ja hän oli sydämestään onnellinen, että Ivan antoi heille siunauksensa. Tino halasi uudestaan veljeään ja nauroi iloisesti. Mies näytti monta vuotta nuoremmalta ollessaan veljensä seurassa.
"Kiitos Ivan! Minä todella olen onnellinen täällä. Ja nyt olen vielä onnellisempi, kun sinä olet täällä!" Tino sanoi ja nousi ylös. Hän veti Ivanin mukanaan ja otti toisella kädellään kiinni Berwaldin kädestä.
Ivan ja Berwald hymyilivät samalla tavalla katsoessaan Tinoa. He vilkaisivat toisiaan ja tajusivat, että ainakin yhdestä asiasta he tulisivat olemaan samaa mieltä: Tinon onni olisi tärkeintä.
Ivan huokaisi.
"Hyvä on Tino, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa, että meidän pitää lähteä tänään. Niin pian kuin mahdollista."
Tino ja Berwald kiepsahtivat katsomaan pitkää miestä.
"Mitä?" Berwald sanoi ärtyneenä. Juurihan mies oli sanonut heidän jäävän.
"Ivan, sinun sanoissasi ei ole mitään järkeä…", Tino sanoi naurahtaen ahdistuneen kuuloisena.
"Minähän kerroin teille. Minä karkasin. Minun perässäni on sotilaita Tino. He voivat olla täällä milloin tahansa!" Ivan sanoi ja Tinon naama venähti.
Sotilaita!
"Me voimme piilottaa teidät.", Elizabeta sanoi heti, mutta Ivan pudisti päätään.
"Ei, ette voi. Olen nähnyt jo kahdessa kylässä minun suuretsintäni. Katselin kaukaa kukkulalta, kuinka sotilaat tutkivat joka talon, ladon ja navetan. Mitään ei jätetty rauhaan! Ei edes kirkkoa, vaikka kuka noita nyt sieltä saisi turvapaikan…", Ivan tuhahti.
"Meidän pitää siis… todella lähteä?" Tino sanoi ja Berwald otti kiinni tämän hartioista vetäen tämän rintaansa vasten. Tino asetti kätensä miehen kädelle ja he katsoivat toisiaan peloissaan. Olisivatko nämä hyvästit?
Ivan katseli hienoisen närkästyneenä veljensä ja tämän rakkaan sanatonta epätoivoa. Miten Tinosta oli tullut noin aikuinen?
"Me tulemme takaisin"
Tino ja Berwald kääntyivät katsomaan uudelleen Ivania.
"Me…"
"…tulemme takaisin.", Ivan varmisti, "Lähdemme vain siksi aikaa kunnes sotilaat ovat tehneet etsintänsä ja pysyttelemme jonkin aikaa maan alla. Eräs tuttuni asuu vuorilla idässä päin. Voimme asua hänen luonaan, kunnes on turvallista palata."
Ivan ja Tino seisoivat kylän porteilla matkaviitat päällään. Kylä oli kokoontunut heidän ympärilleen ja Tino hyvästeli heitä parhaillaan. Kaoru ja Mei halasivat ystäväänsä lujasti ja Mei ojensi noidalle kauniin käsinauhan.
"Tämä tuo onnea matkalle. Ota se mukaasi."
"Voi Mei… Enhän minä voi ottaa mitään näin hienoa"
"Voit palauttaa sen minulle, kun tulet takaisin", Mei hymyili ja Tino halasi tyttöä kaivaten tätä jo.
Berwald astui lähemmäs, kun muut olivat hyvästelleet noidat. Rakastavaiset ottivat toisiaan kädestä kiinni ja katsoivat toisiaan silmiin. Berwald suri jo nyt edessä olevaa yksinäistä aikaa ilman Tinoa. Kuka tietää kuinka kauan Ivan pitäisi Tinon turvassa vuorilla? He voisivat olla poissa viikkoja, kuukausia, jopa vuosia. Tino näytti huomanneen metsästäjän ajatuksen kulun ja nosti kätensä silittämään tämän poskea.
"Älä näytä tuolta Berwald, muuten minusta tuntuu vielä kamalammalta lähteä. Minä tulen takaisin ja sitten me voimme olla yhdessä.", Tino sanoi ja halasi pitempää miestä.
Berwald kietoi kätensä Tinon hennon kehon ympäri ja tunsi silmiensä kirveltävän. He erkanivat Ivanin köhistessä merkittävästi heidän takanaan. Tino mulkaisi veljeään ja kääntyi sitten taas Berwaldin puoleen. Noita otti vyöltään luupussinsa ja avasi sen. Hetken kaiveltuaan hän otti sen sisästä pienen luun, joka oli sidottu nahkanauhaan. Tino otti Berwaldin käden, avasi tämän kämmenen ja tiputti luun siihen.
"Tämä on sinulle Berwald", Tino sanoi ja sulki miehen kämmenen luun ympärille. Tino mutisi pienen loitsun ja nosti sitten katseensa ylös, "Jos jotain tapahtuu, jos olet vaarassa, tämä suojelee sinua. Kosketa sillä otsaasi ja se suojelee niitä keitä haluat. Ole kuitenkin varovainen, se on todella voimakasta magiaa."
"Tino… silloinhan tämän pitäisi olla sinulla. Turvaamassa matkaasi. Minä olen pelkkä ihminen. Inkvisitio ei ole kiinnostunut minusta", Berwald sanoi yrittäen antaa luun takaisin noidalle, mutta tämä pudisti päätään, eikä suostunut ottamaan sitä takaisin.
"Berwald. Meitä on matkassa kaksi täysi-ikäistä noitaa. Me osaamme kyllä pitää huolen itsestämme…"
"Tino… meidän täytyy lähteä nyt. Sotilaat voivat tupsahtaa tänne millä hetkellä hyvänsä.", Ivan sanoi kärsimättömästi ja Tino ja Berwald painoivat huulensa yhteen suudelmaksi.
He tulisivat kaipaamaan toisiaan.
Tino kiirehti Ivanin luokse ja kääntyi vielä kerran katsomaan taakseen jäävää kylää. Kaikki kyläläiset seisoivat siellä vilkuttamassa. Tino piti heistä kaikista niin paljon. Ivan ojensi kätensä pikkuveljelleen ja hymyili onnellisena. Tino hymyili myös ja tarttui tarjottavaan käteen, kun he lähtivät juoksemaan pois kylästä. Noitina heillä oli vahvempi kestävyys ja jaksaisivat juosta parisen tuntia ennen pakollista taukoa. Ivan johdatti Tinoa kylän vieressä olevaa metsänlaitaa pitkin. Yhtäkkiä Tino näki jotain mikä salpasi hänen henkensä.
"Odota Ivan!"
Ivan pysähtyi ja Tino melkein törmäsi tähän. Tino astui askeleen taaksepäin ja puristi harmaata matkaviittaansa katsoen Ivanin käsiä. Ei mitään. Oliko hän vain kuvitellut… EI.
"Ivan mitä sinä olet tehnyt…?" Tino kysyi hiljaa.
Heidän juostessaan ja käyttäessään magiaansa Tino oli nähnyt välähdyksen Ivanin auraa pyörivän tämän käsissä. Se oli mustaa kuin yö. Ivan näytti ensin hämmentyneeltä, mutta huomasi sitten mihin Tino häntä tuijotti. Ivan piilotti nopeasti kätensä pois Tinon silmien edestä.
"Tämä… Se ei ole sitä miltä se näyttää…!"
"Ivan miksi…?" Tino kysyi kauhuissaan, "Miksi sinä olet mennyt harjoittamaan mustaa magiaa?!"
Ivan ei halunnut kohdata puhtaan veljensä katsetta. Hän tiesi kyllä itsekin mikä hän oli. Likainen. Saastunut.
"Näytä minulle magiasi aura…" Tino pyysi.
"NÄYTÄ SE!"
Ivan puri huultaan ja vapautti sitten magiansa mustuuden ympärilleen. Tino parkaisi pelosta nähdessään mustan voiman kietoutuneen Ivaniin kuin tappuran. Ivanin raaka paha voima sai Tinon noidan vaistot heräämään ja vapauttamaan oman magiansa auran ympärilleen. Se säteili puhtaan valkoisena ja sivalsi ilmaa veljesten välissä tahtoen pitää sopivan välimatkan. Ivan katsoi surullisena Tinoa ja tämän puhtautta. Hän ei olisi tahtonut Tinon saavan selville. Vaikka se sitten olisi tarkoittanut elämistä ilman taikaa.
"Tino… minä olen niin pahoillani…"
"Miksi Ivan? Miksi sinä olet mennyt antamaan voimasi pahan käyttöön?"
"Silloin… se tuntui ainoalta ratkaisulta silloin…"
"Minkä julmuuden sinä teit, että paha voima koki sinut vertaisekseen?" Tino kysyi ja astui lähemmäs veljeään. Hän laski oman auransa pois ja seisahtui aivan Ivanin eteen.
Ivan ei katsonut häntä silmiin.
"Ivan. Sinä olet minun veljeni ja tiedän, ettet koskaan satuttaisi minua. Vaikka oletkin… tehnyt väärin ja antanut itsesi mustalle magialle… minä haluan kuulla totuuden sinulta Ivan. Tiedän ettet olisi tehnyt sitä jos sinun ei olisi ollut pakko" Tino ojensi kättään, mutta Ivan kavahti sitä, "Ivan ole kiltti ja kerro minulle. Ole kiltti äläkä sano, että olet vienyt voimillasi jonkun elämän saadaksesi jotain!"
Ivan nosti katseensa ylös maasta ja avasi suunsa vastatakseen, kun yhtäkkiä jostain lennähti nuoli. Puhallusnuoli upposi suoraan Ivanin kaulaan ja tämä nytkähti. Ivan nosti käden kaulalleen ja veti nuolen pois. Ivan katsoi nuolta hetken ja tunsi sitten mahansa kääntyvän ympäri. Ivan vajosi polvilleen ja oksensi maahan. Noita kaatui kyljelleen ja yhtäkkiä tämän keho alkoi kouristella ja Ivan hytkyi hervottomasti maassa. Tinon huusi kauhuissaan ja polvistui veljensä ylle. Tino nosti puhallusnuolen ylös ja näki sen terästä tippuvan vaaleanpunaista nestettä. Myrkyn väri ja Ivanin oireet toivat Tinon mieleen tietyn myrkyllisen kasvin. Sormustinkukka! Tino tiesi mihin sen kukan myrkky johti. Ensin uhrin vatsalaukku tyhjentyisi oksentelun muodossa ja sitten lihakset alkaisivat kouristelemaan. Myrkky tekisi tehtävänsä kehossa ja Ivanin pulssi ja veren virtaus hidastuisivat ja lopulta tämän sydän halvaantuisi ja uhri kuolisi.
"Ivan!" Tino huusi ja mietti epätoivoisesti mitä tekisi. Hän katsoi taakseen ja näki kauhukseen joukon sotilaita tekevän tuloaan heitä kohden. Sotilaiden takana seisoi mustahuppuinen hahmo pidellen jotain.
"Tino…", Ivan kakoi hengittäen katkonaisesti, "Juokse… pakene…"
"En jätä sinua! Sinä et saa kuolla!" Tino huusi ja hänen kätensä alkoivat hehkua tuttua punaista hohdetta. Hän upotti kätensä Ivanin rinnasta läpi ja Ivan huusi tajutessaan mitä Tino teki. Tino tiesi ettei ehtisi. Sotilaat olivat melkein heidän luonaan. Miksi ne eivät olleet ampuneet häntäkin. Jos he molemmat olisivat saaneet myrkkynuolen, he olisivat olleet avuttomia kuin vastasyntyneet. Tino alkoi täristä ja kylmyys tunki hänen lävitseen. Tällä kertaa kukaan ei ollut häntä auttamassa. Kukaan ei suojellut heitä. Tino ja Ivan olivat yksin. Heidän vanhempansa eivät olleet paikalla ajamassa sotilaita harhaan. Tino yritti vauhdittaa verenseisautusta, mutta huusi vain kivusta kun jäinen piikki tuntui iskeytyvän hänen sydäntään vasten. Äkkiä Tinon harteisiin tartuttiin kovakouraisesti ja hänet vedettiin pois veljensä luota. Tinon kädet hehkuivat violetteina, mutta niin hehkui Ivanin rintakin. Violetti hehku hälveni ja Ivan kakoi taas ja oksensi uudestaan.
"Ivan! IVAN!" Tino huusi ja vingahti kun hänet vanginnut sotilas käänsi hänet ympäri. Joutuessaan kasvotusten sotilaan kanssa, Tino nosti kätensä ja palautti mieleensä kauan sitten isältään oppimansa loitsun.
Sotilas päästi Tinosta irti karjuen kivusta, kun tämän kasvoihin ilmestyi viiltohaavoja, kuin näkymättömän veitsen viiltämänä. Tino kääntyi ympäri juuri sopivaksi väistääkseen mojovan nyrkin iskun vatsaansa. Sen sijaan noita nosti jalkansa ja iski sen voimalla toista sotilasta polveen saaden aikaa inhottavan rusahduksen. Tinon pakolaisvuodet olivat jättäneet jälkensä ja noita ei helpolla luovuttaisi. Hän nosti maasta kepin ja tuulen pyörähtäessä se oli muuttunut pitkäksi seipääksi. Tino iski erään sotilaista ketoon ja aikoi iskeä toisenkin tainnoksiin, kun huuto pysähdytti hänet niille sijoilleen.
"Seis, tai suolistan veljesi kuin koiran!"
Tino kääntyi katsomaan. Mustaviittainen hahmo oli taistelun tuoksinassa hiipinyt Ivanin luokse ja piti nyt miekkaa tämän yläpuolella. Hahmon toisessa kädessä oli puhallusputki. Se hirviö oli siis ampunut Ivanin. Tino tiputti seipäänsä heti ja sai siinä samassa iskun vatsaansa. Tinon ilmat karkasivat hänen keuhkoistaan ja tämä putosi maahan kerälle käpertyneenä.
"Hyvä", hahmo sanoi ja viittoi sotilaita kahlitsemaan maassa yskivän nuoremman noidan, "Viekää hänet ja laittakaa hänet rautaholviin. Katsokaakin, että holvissa ei ole mitään elävää"
Tino nostettiin ylös ja kahlittiin rautaisilla kahleilla. Tino nosti päänsä nähdäkseen, kun mustaviittainen hahmo otti hupun päästään.
"Si…nä…" Ivan korisi voipuneena ja silmät vihaa palaen.
Tinokin tunsi miehen kauhukseen. Se uni! Uni jonka oli pitänyt olla vain painajaista! Uni jossa Ivania oli ruoskittu. Mustaviittainen hahmo oli se mies, joka oli uhkaillut Ivania. Arvokkaan näköinen ja julma kuin demoni.
"Kiitos sinun noita, me saimme käsiimme arvokkaan lelun. Emme olleet varmoja missä veljesi todellisuudessa oli ja mikä olikaan parempi keino löytää hänet kuin päästää irralleen tätä raivoisasti etsivä isoveli. Ja nyt, anna minun osoittaa kiitollisuuteni sinulle noita…"
Miekka laskeutui alas.
"EEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIII I!" Tino karjui kun hänet raahattiin takaperin pois paikalta.
Mustaviittainen mies siirtyi pois Ivanin tieltä ja veti samalla miekan tämän rinnasta. Verilammikko alkoi muodostua Ivanin alle, kun Tino raahattiin rautavaunuihin ja tuupattiin ansaan. Tino huusi ja kirkui ja kyyneleet valuivat alas hänen silmistään. Joku löi häntä kasvoihin, mutta Tino ei välittänyt siitä pätkääkään. Ainoa jolla oli väliä, oli hänen rakas isoveljensä joka jäi maahan makaamaan hevosrattaiden lähtiessä liikkeelle.
Ivan ei noussut maasta
.
.
.
Nuuuuuu! D: Ivan! Sinne jäi kasvamaan sientä.
Tuosta hyvästä ja pahasta magiasta, eli mustasta ja valkoisesta, kuka nyt mitenkin haluaa asian ilmaista. Tinon magia on puhdasta, koska kaikki mitä tämä on taikonut koskaan, on ollut rakkauden siivittämä ja hänen tarkoitusperänsä ovat olleet vain suojata rakkaitaan, jos on joutunut käyttämään taikaa raa-alla tavalla. Magiaa voi käyttää siis taisteluun ja se silti pysyy puhtaana, kunhan se ei ole suoraan tappavaa. Murhat ja tarkoituksellinen kiduttaminen turmelee magiaa ja auraa ja suistaa noidan mustan magian puolelle. Ivanilla on ollut hieman rankkaa ja tämä on jossain vaiheessa sortunut, mutta siitä tulee lisää myöhemmin :)
HUOM! En taida ehtiä päivittämään ennen yo-kirjoituksia, joten odottakaa seuraavaa lukua, vasta syyskuun lopussa. Sori tämä tuleva pitkä väli ): Olen tosin tulossa Tampereella järkättävään Tracon7:kaan ja aion pistää johonkin laukkuun tai paitaan kiinni nickini, että jos joku haluaa tulla kommentoimaan ficcejäni ihan naamakkain niin siitä vain :) Ilo olisi kokonaan minun puolellani.
Aniya: Ivan on sellanen lutunen. Kiitos onnitteluista :D
anonyymi Eildafani: Heraclesin ja Sadiqn stoori on kyllä yksi sydämen murskaaja D:
Feli-Chan: Kuva oli upea :D Aivan ihanasti väritit sen. Saanko kysyä, että mikä piirtolauta sinulla on käytössä?
Kiemura14: Yritän kirjoittaa niin koukuttavasti kuin suinkin voin xD
aphlotrspnsh: Sori, että kesti näin kauan tämän luvun kanssa D: Ja seuraavaakin joudut odottamaan. Toivottavasti tämän luvun pituus antaa hieman anteeksi pitkistä päivitysväleistä.
Duudaa: Oih! Kiitoksia :D