Heippa :)
Jee! Päivityksiä! Nyt saatte oikein kunnon chaput! Olen kirjoittanut nyt hyvän inspiksen vallassa seuraavankin luvun. Se tulee olemaan aika lyhyt, mutta täynnä tunnetta! Joten lukekaa tämä ja odottakaa huomiseen asti seuraavaa lukua! Niinpä! Päivitän jo huomenna uuden luvun! I'm on fire!
.
.
Ivan asteli hiirenhiljaa portaita alaspäin ja irvisti aina, kun kuuli takanaan narahduksia jonkun hänen seuralaisensa toimesta. Oli selvää, että ainoastaan Berwald oli tottunut liikkumaan hiljaa ja Ivania inhotti myöntää arvostavansa miehen äänetöntä käyntiä. Vihdoin portaat loppuivat ja miehet saapuivat maanalaiseen käytävään, joka oli valaistu soihduin ja haisi kostealta.
"Minne nyt?" Mathias kuiskasi ja Ivan katsoi mustaa pyramidia.
Pyramidi osoitti suoraa päin seinää heidän edessään.
"Läpikö me mennään?" Gilbert kysyi ja koputti maaseinämää mittaillakseen sen paksuutta.
"Oletko hullu? Se nyt ainakin saisi meidät kiipeliin! Etsitään reitti, joka kiertää toiselle puolelle…", Ivan sihahti ja alkoi varovasti liikkua käytävää pitkin eteenpäin. Pyramidi oli jo niin pieni, että heidän täytyi olla aivan lähelle Tinoa.
Berwald ja Ivan menivät edeltä, hieman kauempana muista siltä varalta jos he havaitsisivat vartioita, he ehtisivät varoittaa muita nuoria. Käytävä oli kuitenkin tyhjä, eikä missään kuulunut liikettä. Berwaldia moinen tyhjyys ja äänettömyys hermostutti, ja Gilbertin ja muiden äänekkäät askeleet tuntuivat kaikuvan tavallista kovempaa muutoin äänettömässä tilassa. Berwald huomasi Ivaninkin vilkuilevan hermostuneena ympärilleen.
Yhtäkkiä heidän takaansa kuului huudahdus ja molemmat miehet edellä kääntyivät kauhuissaan katsomaan kuinka kaksi rotevaa vartijaa oli siepannut Antonion ja Gilbertin vahvaan puristukseen.
"Mitäs täältä löytyikään? Oikea rottalauma!" toinen vartijoista ilkkui ja väänsi Antonion rannetta ilkeästi luonnottomaan suuntaan. Antonio haukkoi henkeään ja irvisti kivun singotessa hänen käsivarttaan pitkin.
"Ja eikös tuo olekin se noita, jota koko inkvisitio on seurannut päivätolkulla? Hänethän ilmoitettiin kuolleeksi. Mitens se tuossa voi olla?" Gilbertiä pitelevä sotilas ihmetteli ja näytti hölmistyneeltä.
"Törppö! Se on noita. Ties mitä ne osaa. Parempi tää on vaan meille. Golmak tulee vaan tyytyväiseksi", ensimmäiseksi puhunut vartija naureskeli ja veti tikarin vyöltään.
PANGG!
Paistinpannu kolahti rusentavan kuuloisesti miehen takaraivoon. Vartija päästi irti Antoniosta, joka pyrähti pakoon, ja kaatui lattialle tajuttomana.
"Mitä hittoa…!"
PANGG!
Gilbertiä pidellyt vartija sai saman kohtelun ja kaatui Gilbertin, joka ei ollut ehtinyt alta pois, päälle.
Elizabeta seisoi tajuttomien sotilaiden takana ja heilautti paistinpannuaan kaaressa voitonriemuinen virne kasvoillaan.
"Ja te halusitte jättää minut pois laskusta?" nainen naurahti ja tallasi toisen vartijan selkään astuessaan tämän yli.
"Eli! Mitä sinä täällä teet?!" Gilbert huusi kammetessaan sotilaan alta pois.
Elizabeta kääntyi rakastaan kohti ja tökkäsi tätä rintaan.
"Mitäs luulet? Pelastamassa teidän nahkaanne! Ei sinua voi päästää yksin tällaisille retkille!"
Gilbert vain aukoi suutaan sanattomana ja Elizabeta painoi suukon tämän poskelle kääntyen sitten toisiin päin. Ivan ja Berwald olivat pöyristyneitä. Miten Elizabeta oli pystynyt seuraamaan heitä koko matkan ilman että kukaan heistä oli huomannut. Nainen tuntui arvaavan mitä he ajattelivat ja punastui lievästi.
"Mitä? Minun vanhemmillani on todella hyvä kuulo ja he ovat herkkäunisia. On tullut treenattua, kun olen livahtanut tapaamaan Gilbertiä…" Elizabeta sanoi hymyilen ujosti ja Gilbert pudisti päätään hymyillen hänkin.
Että hän rakasti tuota kovanaamaista naista!
Ivan tokeni ensimmäisenä kohtauksesta ja käski kaikkia hiljenemään. Hän kuunteli tarkasti, mutta ei kuullut mitään muuta, kuin oman joukkonsa hengityksen.
"Mennään. Olemme hukanneet jo liiaksikin aikaa. Tino on tuolla jossain ja voi hyvinkin olla, että meitä kohti on tulossa ihmisiä. Nämä gorillat osaavat liikkua todella hiljaa kuten huomasitte", hän sanoi ja muut nyökkäsivät vakavina.
Ludwig ja Mathias raahasivat vartijat pieneen komeroon, jossa haisi lika ja saasta ja joka oli ängetty täyteen isoja säkkejä. Kun vartijat olivat poissa näkyvistä, he lähtivät kulkemaan käytävää pitkin, aivan sen perälle, ja kääntyivät kulmasta oikealle. Lisää käytäviä, aina uusia kulmia. Paikka oli kuin iso muurahaiskeko. Reittejä risteili sikin sokin ja ovia tyrmiin ja selleihin avautui Berwaldin molemmilla puolilla. Ivanin pitelemä musta pyramidi suureni ja pieneni heidän harhaillessa käytäviä pitkin. Soihdut heittivät heidän varjonsa seiniin ja Berwaldista tuntui kuin joku tarkkailisi heidän jokaista liikettään. Hiljaisuus nielaisi heidät jälleen ja koko porukka säikähti kuullessaan edestään ääntä. Se kuulosti ulinalta.
Ivan viittilöi muille ja he lähtivät etenemään varoen ja säikkyinä. Käytävä oli oveton, mutta sen seiniin oli hakattu pieniä ikkunoita, joihin oli upotettu kalterit. Elizabeta kurkisti pariin niistä ja uikahti hiljaa tarraten Gilbertin käteen. Ikkunoista näki teräksisiin selleihin ja joissakin näytti olevan kerälle käpertyneitä hahmoja.
Uikutus kuului nyt kovempaa ja Ivan tajusi sen kuuluvan jostain sellistä. Kun he saapuivat käytävän puoleen väliin, Ivanin kämmenellä ollut pyramidi katosi. Berwald kääntyi hitaasti katsomaan heidän vasemmalla puolellaan olevasta ikkunasta sisään peläten mitä näkisi. Ivan siirtyi samaan aikaan ikkunan luokse.
"TINO!" kumpikin mies huudahti nähdessään pienen noidan käpertyneenä nurkkaan, heijaten itseään ja itkien sydäntä särkevästi.
Tino nosti katseensa kuullessaan äänet ja nosti vetiset ja likaiset kasvonsa ylös. Hän näytti kamalalta. Tinon iho oli harmaa ja hänen yleensä niin kirkkaat violetit silmänsä näyttivät valjuilta ja kuolleilta. Hänen hiuksistaan oli lähtenyt kaikki kiilto ja Tinon kasvoissa ja käsivarsissa oli ruhjeita. Tino näytti todella sairaalta.
Berwald tunsi vihan syöksähtävän sydämeensä lujemmin kuin koskaan aikaisemmin elämässään. Tinon näkeminen niin huonona oli kuin piikkinen ohdake pitkän metsästäjän kurkussa. Berwaldin käsi hakeutui hänen huomaamattaan miekkansa kahvalle, hänen miettiessään niitä, jotka olivat satuttaneet hänen rakastaan.
Tino näytti aivan ällistyneeltä nähdessään Ivanin ja Berwaldin ikkunassa. Heistä näkyi kummastakin vain puolet naamasta, mutta Tino nousi pystyyn huterin jaloin ja raahautui aukon luokse kädet täristen.
"Ivan? Berwald?" Tino kysyi heikosti ja ojensi kätensä kaltereiden välistä heidän luokseen. Kaksi lämmintä eloisaa kättä tarttui hänen omaan pieneen käteensä.
"Tino! Voi, Tino!" Ivan kähisi valumattomien kyynelten polttaessa tämän silmiä.
"Ivan… Sinä selvisit… Sinä olet elossa! Ivan…!" Tino itki ja katseli isoveljeään niin huojentuneena, että Ivan melkein tunsi sen lämmön.
"Olen tässä pikkuveli. Tulin hakemaan sinut pois täältä…"
"Berwald…?" Tino ojensi toisen kätensä ikkunasta ja Berwald tarttui siihen pidellen kättä omissaan ja suudellen Tinon rystysiä.
"Me tulimme pelastamaan sinut Tino…" Berwald kuiskasi ja Tino katsoi tätä suoraan silmiin kyynelten valuessa tämän poskia pitkin.
Ivan käänsi hieman päätään ilmoittaakseen Tinon muille ystäville noidan olevan kunnossa, mutta kun hän siirtyi pois käytävän soihdun tieltä, valo osui Tinon ojennettuihin käsiin ja Ivan näki silmäkulmastaan hopean kimalluksen. Noita sinkosi katseensa Tinon ranteisiin ja hänen silmänsä näkivät vasta nyt Tinon ranteissa olevat ranneketjut. Vanhempi veli tunnisti ketjut aivan yhtä helposti kuin nuorempi veli ja Ivan tuijotti ketjuja järkyttyneenä.
Miten ne paskiaiset saattoivat!
"Tino… Olen niin pahoillani!" Ivan sanoi ottaessaan toisen ranneketjun käteensä hellästi.
Tino pudisti päätään ja hymyili helpottuneena, kun Ivan sormeili ketjua.
"Otan nämä pois heti, kun pääsemme täältä!" Ivan sanoi ja tuijotti ketjuja tuntien pelkkää kuvotusta.
"Mitä? Mitä nämä ovat?" Berwald kysyi puristaen rauhoittaen Tinon kättä.
"Ne hirviöt aikoivat pitää hänet näillä väkisin hengissä!" Ivan tiuskaisi ja Tino silitti veljensä poskea.
"Miten saamme hänet pois tuolta?" Ludwig kysyi mittailen seinämää heidän edessään.
"Oli on tuolla toisella puolella. Se käytävä siellä on vain paikka mistä voi nähdä vangit…",Tino sanoi ja vilkaisi pelokkaana takanaan olevaa ovea, "Sen päästä pitäisi päästä kääntymään oikealle ja käytävään, joka tulee tänne"
"Vangit? Kuinka monta noitaa täällä on?" Elizabeta kysyi muistellessaan takanaan olevia sellejä.
Tinon ilme vaihtui surulliseksi.
"Täällä ei ole muita eläviä, kuin minä…"
Tino oli juuri ehtinyt lauseensa loppuun, kun ovi hänen takanaan avautui ja kaksi sotilasta astui selliin.
"Noita, Golmak halua sinut… Mitä ihmettä!"
Sotilaat huomasivat Tinon ikkunan luona ja Ivanin ja Berwaldin toisella puolella aukkoa. Tino käänsi kasvonsa kauhuissaan Ivaniin ja Berwaldiin, mutta sotilaat tarttuivat noitaan kovakouraisesti ja Ivanin ja Berwaldin oli pakko päästää tämän käsistä irti.
"TULKAA!", Berwald huusi ja lähti juoksemaan eteenpäin päästäkseen sellin toiselle puolelle.
He kuulivat Tinon huutavan ja kovan läimäytyksen, mutta Tino ei lopettanut parkumasta. Berwald ja muut kurvasivat oikealle ja näkivät Tinon katoavan käytävän päässä olevasta ovesta sisään. He juoksivat ovelle ja Ivan tyrkkäsi muut pois tieltään. Hän asettui pari askelta kauemmas ja Berwald ja muut näkivät mustan voiman kohoavan noidasta ja tämän violettien silmien hehkuen kuin niiden takana olisi palanut valo. Ivan kohotti vasemman kätensä ja musta voima purkautui päin ovea käyttäen Ivanin ojennettua käsivartta kanavana. Oli tuhoutui pienen pieniksi säleiksi ja puunkappaleet ropisivat maahan pelastusjoukon rynnätessä sisään. He tupsahtivat tyrmään, joka oli täynnä sotilaita ja Tino oli satimessa erään sotilaan pidellessä tämän käsiä noidan takana.
Golmak oli huoneessa ja tämän kasvoilla oli tyrmistynyt ilme, kun mies näki Ivanin.
"Sinä? Kuinka sinä olet hengissä? Minä tapoin sinut!" mies huusi ja hänen äänestään kuului pikku ripaus pelkoa.
Ivan astui lähemmäs kasvoillaan raudan luja ilme.
"Edes kuolema ei pidättele minua, kun tiedän veljeni olevan sinun käsissäsi!" Ivan huusi ja kohotti kätensä räjäyttääkseen Golmakin edessään.
Musta voima alkoi taas kohota hänen ympärillään, mutta Ivanin silmät muljahtivat ja tämä putosikin polvilleen lattialle puristaen kohtaa, mihin Golmak oli survonut miekkansa. Haava oli avautunut Ivanin käyttäessä niin paljon mustaa magiaa niin lyhyessä ajassa ja niin nopeasti mustan parantamisen jälkeen. Golmak tuijotti maassa kiroilevaa noitaa ja alkoi sitten nauraa ilkeästi.
"Haaa! Tässä sainkin todisteen, että oli parempi vain etsiä veljesi, kuin käyttää sinua! Sinusta on tullut heikko, koska käytät mustaa voimaa! Säälittävää!" Golmak napsautti sormiaan hymyillen voitonriemuisesti, "Ottakaa miehet kiinni ja eristäkää selleihin, nainen tuokaa minun huoneeseeni."
Gilbert sysäsi Elizabetan taakseen ja nosti veitsensä ylös muristen. Hän suojelisi naistaan, vaikka sitten kuolisi!
"Odota! Golmak! Sinulla on jo minut, päästä heidät menemään!" Tino huusi sotilaiden lähestyessä pientä rinkiä, jonka Berwald ja muut olivat muodostaneet.
"Nämä ovat kirkon pettureita noita! He ansaitsevat rangaistuksensa!" Golmak sanoi.
Berwald ajatteli hädissään heidän mahdollisuuksiaan. Vihollisella oli mahtava ylivoima ja Tino oli sitä paitsi heidän käsissään. He voisivat säilyä hengissä ja yrittää murtautua pois selleistään, jos he antautuisivat, mutta Elizabeta…! Gilbertistä näki, että tämä olisi valmis epätoivoisiin tekoihin suojellakseen rakastaan. Mathias kohotti jo kirvestään ja näytti huolestuneelta. Puunhakkaaja oli kohdannut paljon rosvoja metsissä ja selvinnyt aina voittajana, mutta tämä oli liikaa. Berwald oli varma, että Ivan olisi taistelukunnossa jos saisi levätä hetken, mutta heillä ei ollut hetkeä! Berwald laski kättään miekkansa kahvalle ja tuli hipaisseekseen taskuaan kahvan vieressä. Jokin kova tuntui metsästäjän kättä vasten ja tämä pujotti kätensä taskuunsa nostaakseen sieltä nahkanauhan ylös.
Sotilaat olivat melkein miekan etäisyydellä ja kaikki Berwaldin ympärillä nostivat aseitaan taisteluvalmiuteen, mutta pitkä mies vain tuijotti käteensä osunutta nauhaa, jossa killui pieni, sievä, valkoinen luu.
Idea valaisi Berwaldin pelokkaat ajatukset ja Berwald kohotti päänsä lukitakseen katseensa Tinon silmiin. Tino tuijotti rakastamaansa miestä silmät suurina. Berwald tajusi Tinon arvanneen hänen aikeensa.
"EI!" Tino huusi vain ja ainoastaan Berwaldille, kun metsästäjä nosti luun otsalleen ja kuiskasi toiveensa ilmaan.
.
.
.
Berwald thö hero! Kyllä siihen voi aina luottaa. Toivottavasti tykkäsitte tästä luvusta. Yritin saada siitä oikein maukkaan, kun kuinkas ollakaan tämä ficci lähenee loppuaan! Enää kuulkaa pari lukua tulee! Ja ihan näin btw rakastan Elizabetaa ja sen paistinpannua! Kaksin karkuteillä on ihan selvästi kopioinut Elizabetan hahmon :'D
GrazyTeaFairy: Kiitoksia :D Tiedän tunteen. Monesti ovat varmaan minunkin koulun tyypit katselleet mua kuin jotain friikkiä, kun tärisen vedet silmissä, kun yritän pidätellä naurua lukiessani joidenkin ficcien uusia chapuja xD
Mannekiini: Uusi luku ole hyvä =3 Seuraava tulee jo huomenna!
anonyymi Eildafani: Mun mielestä kaikki mikä liittyy jotenkin yliluonnolliseen on ihan sairaan siistiä! Kaikki taikominen ja magia ja olennot ja sen sellainen on vain jotenkin…! Iik! Ihanaa =3
Miomi Skall: Kiitos :D Mukava että pidät!
Duudaa: Tiedän D: Olen sille aina niin ilkeä :( Mutta kyllä se siitä!