Moi!
Tässä on tämä lyhyt osa :) Eipä muuta kuin lukuhetkiä -
.
.
Tornado, hurrikaani, voimakas ukonilma.
Kaikilla noilla sanoilla olisi voinut kutsua sitä mikä pääsi valloilleen tyrmässä, mutta mikään niistä ei olisi riittänyt kunnolla kuvailemaan sitä voimaa mikä purkautui pienestä luusta. Berwald iskeytyi seinään ja valui lattialle. Voima pyyhkäisi Ivanin ja muiden yli ja he paiskautuivat lattiaan. Se ei kuitenkaan satuttanut heitä, vaan tyrkkäsi suojeltavat pois tieltä rynniessään tuhannen hirviön voimalla päin huoneessa olevia. Tino katseli, kun voima tavoitti sotilaat ja repi heidät kappaleiksi. Huuto ja kirkuna täyttivät huoneen ja helisytti sen kattoa. Myrsky kiersi Tinon ja iski häntä pidelleeseen sotilaaseen. Pienempi mies heittäytyi alta pois, kun voima iskeytyi kattoon.
Mathias oli päässyt vaivoin jaloilleen ja repi nyt Tinon mukanaan muiden selvinneiden luokse. Ludwig oli nostanut tajuttoman Berwaldin ylös Antonion kanssa ja Gilbert ja Francis kannattelivat juuri ja juuri tajuissaan olevaa Ivania heidän raahautuessa ulos murenevasta tyrmästä myrsky raivosi kaikkialla käytävissä. Yao piteli Elizabetaa kädestä, ettei nainen kaatuisi tuulen voimasta, kun he johtivat myrskyssä kamppailevaa joukkoa ulos maan alta. Mathias oli vetänyt Tinon selkäänsä, koska mies oli liian heikko kävelläkseen itse ulos painajaismaisesta maanalaisesta helvetistä. Elizabeta johti joukon käytäviä pitkin oikealle ovelle hyvän muistinsa avulla ja he kompuroivat portaisiin. Myrsky oli tuhonnut kaiken alhaalla olevan ja se pyrki nyt vauhdilla ylemmäs saadakseen lisää tilaa.
"Äkkiä!" Yao huusi nähdessään oven portaiden alapäässä alkavan halkeilla myrskyn voimasta.
Vaikka voima ei tapattaisi heitä, sen aiheuttama tuho ja putoavat kivenlohkareet saisivat heidät takuulla hengiltä, jos he eivät pääsisi ulos rakennuksesta. He saavuttivat viimein portaiden yläpäässä olleen oven ja syöksyivät sisään linnoituksen ylähuoneisiin. Tuhoava voima oli ehtinyt sinne kuitenkin ennen heitä, jostain muusta paikasta ja he näkivät kuinka se repi mukanaan erään sotilaan. Elizabeta yritti saada sotilaan ojennetusta kädestä kiinni, mutta Yao veti naisen pois. Sotilaita ei voinut auttaa. Mikä ikinä rakennuksessa vallitsikaan se ei säästänyt yhtäkään sotilasta. Mathias avasi oven ja he kaikki juoksivat ulos talosta. Ivan alkoi toeta sen verran, että pystyi juoksemaan itse ja Gilbert pinkaisi Yaon ja Elizabetan perään samalla, kun Antonio ja Ludwig raahasivat Berwaldin kukkulalle kauas talosta. Vihdoin, ollessaan heidän mielestään tarpeiksi kaukana talosta, he kääntyivät katsomaan tuhoa heidän takanaan. Kirkuna ja huuto oli soinut heidän korvissaan koko matkan nuorten paetessa hävitystä, mutta nyt se hiipui kuulumattomiin suuren räjähdyksen silpoessa kartanon palasiksi. Paineaalto kulki aukion yli ja Tino ja muut painautuivat maahan, mutta aallon tullessa heidän kohdalle, se oli vain lämmin henkäisy heidän kasvojaan vasten.
Francis nosti katseensa ja tuijotti paikkaa, jossa vielä pari tuntia sitten oli ollut loistava kartano, mutta jonka kohdalla nyt oli vain kasa puuta ja kiveä. Tino näki myrskyn katoavan ilmaan ja korvia riistävä tuulen ulina loppui vihdoin. Hetken aikaa tuntui siltä kuin koko luonto olisi pidellyt henkeään, peläten voiman vielä nousevan.
Elizabeta laski kasvonsa käsiinsä peittääkseen itkunsa, mutta Gilbert tuli naisen luokse ja painoi tämän rintaansa vasten silittäen rakkaansa ruskeaa kiharaa tukkaa.
"Niin paljon kuolemaa…!", Elizabeta ajatteli ja puristi Gilbertin paitaa käsissään kyynelten valuessa naisen poskilleen.
Gilbert lohdutti rakastaan ja tunsi itsekin voivansa pahoin. Voima, joka oli repinyt kaiken tieltään, oli jotain mikä tulisi vainoamaan häntä unissa pitkään.
Ivan nousi ylös ja raahautui nelinkontin pikkuveljensä luokse, joka oli kumartunut Berwaldin tajuttoman ruumiin päälle. Tino silitti miehen hiuksia Ivanin vetäessä veljensä syliinsä. Tino kääntyi ja tarrautui Ivaniin yhtä lujasti kuin Elizabeta Gilbertiin.
Kaikki oli ohi.
Myrsky oli tuhonnut kaiken tieltään.
Kukaan ei tulisi koskaan tietämään heidän kymmenen lisäksi, mitä kaikkia kauheuksia paikalla oli sinä yönä tapahtunut.
Berwald heräsi Mathiaksen perheen tuvan vuodesohvalta ja tämä tunsi olonsa erittäin heikoksi. Kuin hän ei olisi nukkunut päiväkausiin, vaikka oli juuri äsken herännyt. Mies katseli ympärilleen ja tajusi, että Tino nukkui sohvalla hänen viereensä käpertyneenä. Tino näytti yhtä heikolta, kuin miltä Berwaldista tuntui ja metsästäjä kohotti kätensä varovasti Tinon poskelle. Tinon silmät rävähtivät heti auki paljastaen noidan olleen hereillä koko ajan. Tämä kohottautui hieman ja otti Berwaldin kädestä kiinni.
"Millainen olo? Oletko kunnossa?" pienempi mies kysyi tutkien vieressään makaavan Berwaldin kasvoja.
"Heikohko, mutta entä sinä? Sinähän olet se, joka näytti aaveelta kun löysimme sinut pari tuntia sitten", Berwald sanoi ja tutkiessaan tarkoin Tinon kasvoja ja huojentui nähdessään, että noidan kasvot olivat menettäneet harmaan värin.
"Ei pari tuntia sitten Berwald", Tino sanoi lempeästi, "Pari päivää sitten. Olet ollut tajuton kaksi päivää"
Berwald ei osannut kuin tuijottaa. Sitten hänen ajatuksensa alkoi vihdoin juosta.
"Missä muut ovat? Muistan kuinka toivoin sen luun suojelevan meitä ja sitten jokin iski minut seinään ja… sitten heräsin täältä… Ovatko kaikki kunnossa?" Berwald huolehti ja Tino suukotti häntä rauhoittavasti otsalle.
"Heillä ei ole hätää. Toiveesi oli hieman voimakas ja se tuhosi kaiken. Me säästyimme kiitos sinun", Tino sanoi lempeästi ja hymyili suloisesti.
"Sinulla ei ole enää niitä ketjuja", Berwald huomasi katsellessaan Tinon ranteita. Mies hymyili ja hieraisi ranteitaan, joihin oli jääneet punaiset renkaat muistoksi tämän lyhyestä ajasta kuolemattomana.
"Palasimme kylään hitaasti, mutta varmasti ja Ivan lainasi hieman ´energiaa´ Yaolta ennen kuin purki sinetin, joka sitoi minut kuolemattomuuteen", Tino naurahti. Yao oli hyvä mies ja Tino toivoi, että Ivan kiintyisi tähän.
"Sitä siis Ivan tarkoitti, kun hän sanoi, että ne ketjut pitivät sinut väkisin hengissä…", Berwald kuiskasi niin hiljaa, että Tino arveli miehen puhuvan itsekseen.
"Berwald"
Kyseinen mies nosti katseensa takaisin Tinoon ja sai iloiseksi yllätyksekseen tuntea miehen huulet omiaan vasten. He suutelivat pitkään ja kun he lopulta irrottautuivat, Berwald katsoi Tinoon nälkäinen ilme kasvoillaan.
"Kiitos, että tulit luokseni…", Tino sanoi silmät onnellisina kiiltäen.
Berwaldin kiihkeä katse muuttui lempeäksi ja tämä veti rakkaansa viereensä makuulle ja sulki tämän syleilyynsä. Heillä olisi aikaa muihin aktiviteetteihin toiste. Nyt tuntui paljon tärkeämmältä vain tuntea toinen kietoutuneensa toista vasten ja kuulla rakkaansa sydämen rauhallinen ja eloisa syke.
.
.
.
Ja Tino on taas turvassa :) Tai niin turvassa kuin tuon minun maailmani noidat voivat olla. Voi parkoja :( On muuten hieman hankala keksiä tähän loppuun mitään dramaattista sanottavaa koko tuosta noiden paosta, kun kuuntelee samalla nostalgia syistä fröbelin palikoita youtubesta xD Rakastan niitä :'D Uusi osa tulee taas kun saan kirjoitettua :)
anonyymi Eildafani: Tällaista seuras Berkun toiveista D: Yliluonnollisuus rulettaa :'D esim. Harry Potter ftw Kiitti kun jaksat aina kommentoida!
emt: En tiedä :D Jostakin ne vaan putkahtaa mun mieleen. Piti keksiä miten Ivan saisi selville Tinon olinpaikan ja kun ei se voinut mikään loistava valopallokaan olla, kun Ivan on mustan magian noita, niin tua pyramidi vaan jotenkin tuli mieleen :) Se oli ensin kolmio, mutta pyramidi sopi paremmin leijumiseen. Kiitos että kommentoit!