Benny/Dean (ja Castiel/Dean)

-Veriveljekset-

Benny istahtaa hetkeksi puun alle. Hän on hereillä yksin, koska Dean on nukahtanut mytyksi maahan. Metsästäjä väsyy helpommin kuin muut, sillä hän ajautui kiirastuleen sielunsa sekä ruumiinsa kanssa. Lisäksi Dean on ihminen, heikompi. Tai ainakin joku voisi väittää niin, jos ei olisi kohdannut häntä. Yliluonnollisista aisteista ja voimista ei ollut mitään hyötyä kiirastulen epäonnisille hirviöille silloin, kun Dean Wincheter kietoi kätensä heidän kurkuilleen tai työnsi veitsen syvälle uhrinsa lihaan. Dean on saanut oppinsa helvetissä. Hän osaa vetää kielen oikeaoppisesti kahtia tai viiltää kidutettavan käsiä siten, että valtimot eivät vahingoitu ja uhri valuu hitaasti kuiviin.

"Missä enkeli on?"

Sitä kysymystä Dean toistaa vihaisesti, melkein syyttävästi, aivan kuin se olisi sattumanvaraisen vampyyrin tai ihmissuden vika, että enkeli otti hatkat. Benny ei voi uskoa, että Dean etsii petturia niin epätoivoisesti. Mitä sitten vaikka Castiel oli ollut ystävä tai perhettä? Hän oli jättänyt ihmisensä keskelle kiirastulta, odottamaan lounaaksi tulemista.

Dean liikahtaa hiukan. Hän nukkuu levottomasti ja on valmiina nousemaan pystyyn vähäisestäkin risahduksesta. Sitä ei voi edes kutsua paranoiaksi, sillä tämä paikka todellakin pystyi tappamaan kaikki, jotka vähäänkään antoivat keskittymisensä herpaantua. Nytkin Benny tarkkailee maastoa, tummia puita ja kivikkoja, sekä yrittää kuunnella mahdollisen hyökkääjän hiipiviä askelia.

Metsän kuunteleminen on vaikeaa, kun vieressä makaavan miehen sydämen ääni on kaikista äänistä vahvin.

Maassakin Benny pystyi kuulemaan ihmissydämen ja veren kohinan korttelin säteellä. Se ääni oli kutsunut häntä, viekoitellut. Hän oli purrut monen montaa miestä ja naista kaulaan, juonnut janossaan heidät tyhjiin. Tyrkännyt sitten tyhjät ruumiit huolimattomasti lattialle. Jano oli hänen elämänsä tärkein asia, ja hänen kuulonsa oli toiminut oppaana veren lähteen äärelle.

Hänellä on nytkin jano.

Viisikymmentä vuotta on pitkä aika. Benny oli harhaileva mies aavikolla, ilman ravintoa tai toivoa. Nyt hänellä on molempia.

"Dean." Benny sanoo, ja herättää toverinsa. Hänen ei edes käy miestä sääliksi, vaikka hän juuri tuhosi harvinaisen levon hetken. Heidän on kuitenkin jatkettava pian matkaa.

Dean herää rajusti. Hän kierähtää kyljelleen ja siitä istuma-asentoon, ja yritää puoliunessa etsiä hyökkääjää. Kun hän huomaa, että välitöntä vaaraa ei ole, hänen kehonsa rentoutuu hieman, mutta hän pysyy silti kireänä, vihaisena ja valppaana. Dean kohdistaa silmänsä ensin maastoon ja sitten Bennyyn. Hänen kasvojensa pienet lihakset kurtistuvat, kun hän pudistaa viimeisetkin unen rippeet päältään.

"Mitä nyt?" Dean kysyy puoliksi ärtyneenä ja puoliksi kiinnostuneena. Hän selvästikin huomaa, että Benny herätti hänet oikeastaan turhaan.

"Ota iisisti nyt. Mitään ei tapahtunut, mutta meidän pitäisi lähteä kohta." Benny sanoo nousten ylös. Hän ottaa etäisyyttä toisesta miehestä ja yrittää houkutella hänet mukaansa. Dean ei ole vakuuttunut. Mutta onneksi Benny tietää jo, kuinka vetää toverinsa naruista. Muuten matkasta ei tulisi mitään, kun heidän egonsa ja epäluottamus kohtaisivat.

"Meillä on ehkä yksi päivä matkaa puron luo."

Deanin vastarinta katkeaa heti. Hetken hänen kasvoillaan välähtää syyllisyys. Aivan kuin hänellä ei olisi oikeutta nukkua tai levätä ennen kuin pelastaisi pikku enkelinsä. Dean nousee heti seisomaan ja venyttelee saadakseen veren liikkeelle. Hänen niskansa on jumissa ja oikeassa jalassa kihelmöi veren palatessa sinne.

Benny katselee touhua ja miettii, mikä olisi sopivin tapa saada Dean suostumaan verenluovutukseen. Dean oli jo kerran taipunut purtavaksi, tosin vain käsivarteen. Benny tahtoi kovasti juoda verta hänen kaulastaan, mutta siihen Dean ei todellakaan suostunut. Mulkoili vain vihaisesti ja mutisi jotain päättömistä vampyyreista.

"Dean, minun täytyy juoda." Benny toteaa ja on hetkessä metsästäjän luona. Kuinka ironista sekin on, jos metsästäjä päätyy riistaksi.

"Miten ihmeessä selvisit ne ekat viisikymmentä vuotta." Dean sanoo ja tyrkkää vampyyrin kauemmaksi. "Ihan totta. En usko, että sait tai tarvitsit ihmisverta silloinkaan!"

"Rauhoitu. Pidin matalaa profiilia ja paastosin. Mutta nyt meillä on koko kiirastulen populaatio kannoillamme, Winchester. Kuinka monta sinä oletkaan heistä tappanut? Ja arvaa kuinka moni heistä tahtoo tappaa sinut."

Benny astuu takaisin Deanin eteen. "Me emme saa olla heikkoja."

Dean hyväksyy selityksen, mutta nurisee silti. Hän karistaa takkinsa pois päältä ja paljastaa käsivartensa. "Verenhukka aiheuttaa ihmisillä huimausta, herra Me-emme-saa-olla-heikkoja."

"Kaulaan." Benny yrittää käskyttää takaisin, vaikka Dean paljastikin jo lihansa.

"Käteen. En juokse täällä kaula rikki."

Benny huokaa ja antaa hampaidensa laskeutua alas. Jääräpäinen ihminen vastaan verenhimoinen vampyyri. Dean sai olla onnellinen, että Benny himoitsi muutakin kuin pelkkää verta. Hän tahtoi myös Deanin itsensä, seuraksi tai pakokeinoksi kiirastulesta. Joskus Benny leikitteli ajatuksella, että Dean voisi olla hänen rakastajansa. Kumppani, koska Dean ymmärsi häntä joskus pelottavan paljon.

Dean on tappavan kaunis, samaan aikaan itsevarma ja täynnä vihaa itseänsä kohtaan. Benny tykkäsi Deanin ristiriidoista, raivoisasta energiasta ja väsyneestä sielusta. Oli helppo nähdä toisen sisäinen hauraus, kun katse oli eksyneen pikkupojan. Benny tahtoi suojella tuota olentoa tai saada se tappamaan hänen puolestaan. Mutta joskus Dean tarttui liian hankakasti toimeen, suorastaan janosi tuskaa ja kauhua saaliinsa kasvoille. Joskus Dean oli pelottavampi ja epätasapainoisempi, kuin mikään muu, mitä Benny on kohdannut.

Hän upottaa hampaansa lihakseen. Tämä kohta Deanin ruumista on purtu puhki aiemminkin ja vielä aiemmin sitä oli viillelyt veitsellä aina, kun piti todistaa, että Dean oli aito eikä esimerkiksi muodonmuuttaja. Nytkin Bennyn puremajäljen reunoilla näkyvät nuo viillot muistuttamassa metsästäjän maallisesta elämästä.

Benny vetää suolaisen nesteen sisäänsä ja tuntee itsensä heti vahvemmaksi. Hän pitää kuitenkin huolta siitä, että hän ei juo liikaa. Jos Dean kuolisi, ei Benny koskaan pääsisi pois. Lisäksi hän on kiintynyt matkakumppaniinsa, kierolla tavalla ihastunut mieheen, joka oli ehkä vaarallisempi kuin koko muu kiirastuli yhteensä. Dean osaa tappaa, ja he ovat hyvä tiimi, eikä Benny voisi ajatella satuttavansa uutta ystäväänsä.

Hän lopettaa, vaikka on vielä janoinen ja lumoutunut ihmisen verestä. Ei kenenkään veri saisi maistua niin huumaavalta kuin Deanin veri maistuu.

"Verenimijä, iilimato. Otit varmana liikaa." Dean ei ole tosissaan eikä vihainen. Hänen terävissä silmissään pilkottaa yllättäen siru huumoria ja hyväntahtoisuutta. Ehkä Deankin välitti Bennystä, vaikka olikin kovettunut sydämeltään.

"Kuka antoi veripankille luvan puhua?" Benny heittää takaisin ja nostaa miehen takin ylös. Hän tarjoaa sen takaisin ja Dean vetää sen päälleen. Outoa kyllä, hän ei vastaa nasevasti. Dean asettelee takin kunnolla, niin ettei se jää säkiksi olkapäille.

"Benny kuule-"

"Mitä?"

Dean kohottaa katseensa varmana. "Olin juuri sanomassa, kun keskeytit. Narttu."

Benny tietää tarinan kahdesta veljestä, jotka tappelisivat tarvittaessa koko maailmaa vastaan. Kahdesta veljestä, jotka sanoivat ei niin taivaalle, kuin helvetillekin. Hän huomaa Deanin lipsahduksen.

"Mäntti." Benny sanoo, ennen kuin ehtii estää itseään. Tuskin Dean oli omaa virhettään huomannut, eikä se edes tarkoittanut sillä mitään. Oli ihan turha huomauttaa asiasta, saada Dean kiinnittämään huomiota tilanteeseen, veljeen, jota hän kaipasi.

Dean näyttää yllättyneeltä. Hänen silmissään välähtää jotain, eikä Benny osaa tulkita sitä. Dean laskee kaiken leikiksi, kääntää hiukan kiusallisen tilanteen vitsiksi.

"Minä olen sitten meistä kahdesta se isoveli."

Bennyn sydämessä läikähtää jotain lämmintä. Vaikka sanat olikin sanottu huolimattomasti, ei niiden merkitystä voinut kokonaan peittää sarkasmin ja vitsailun alle. He ovat perhettä, tovereita ja ystäviä. He luottivat toisiinsa. Kuinka tyhmä Benny oli oikein ollut, kun luuli, että Dean olisi antanut hänen muuten vertaan juoda?

"Älä ole absurdi, elin vuosikymmeniä ennen sinua. Minä olen tietysti vanhempi."

Dean kohauttaa olkiaan ja hymyilee hiukan. Hän alkaa jo nolostua, sillä hän ei koskaan osannut puhua tunteistaan, vaan oletti, että muut tunnistaisivat rakkauden teoista ei sanoista. Hänen mielessään hetki lähenee uhkaavasti teinityttöjen draamaelokuvaa.

"Mitä sinä olit muuten sanomassa?" Benny kysyy.

Dean huokaa ja lähtee kävelemään aukiolta pois. Hän yrittää selvästikin karata epämieluisaa tilannetta.

"Ei sillä niin väliä. Tule jo, meidän täytyy löytää Castiel."

Tällä kertaa Benny ei ole edes ärsyyntynyt enkelin mainitsemisesta. Hän on hyvällä tuulella ja valmiina matkaamaan pois tästä kuusikosta. Hän kirii Deanin edelle, mutta pysyy hyvin lähellä yllätyshyökkäyksen varalta. Hän vilkaisee taakseen ja sanoo:

"Veriveljeni, meillä on pitkä matka."

Eikä hän tarkoita puroa tai edes matkaa pois kiirastulesta.