"Shikov!"

Adams kompuroi eteenpäin huohottaen. Hän piteli edelleen kättä ohimollaan kuin olisi saanut päähänsä kovan iskun. Vieras aave jyskytti edelleen jossain tajunnan äärirajoilla kivuliaana, väijyen.

"Sir!" myös Wilkins karjaisi Alexein perään. Nainen retuutti perässään kasvoiltaan kalvennutta ja lähes pyörtymisen partaalla olevaa Lohmannia kuin räsynukkea.

Ryhmä sai kommodorin kiinni vasta hisseillä. Mies oli lakannut kiroilemasta venäjäksi. Nyt hän paukutti kämmenellään voimattomasti hissin kutsunappia ja tuijotti metallista ovea edessään vimmaisen näköisenä kuin olisi voinut silkalla katseellaan pakottaa hitaan rakkineen laskeutumaan alas korkeuksistaan välittömästi.

"Sir", Thompson puuskahti Adamsin selän takaa.

Alexei käännähti ja räpäytti silmiään yllättyneen näköisenä ikään kuin olisi muistanut ryhmänsä läsnäolon vasta nyt. Hämmennys poistui kommodorin kasvoilta nopeasti, mutta poissaolevuus ei sulanut hänen olemuksestaan edes silloin, kun mies alkoi jakaa käskyjä rutinoituneesti. Alexei kuulosti uupuneelta, lähes hajamieliseltä.

"Meidän on jakauduttava. Kolme ryhmää." Hän katsahti eteenpäin ja näytti hetken aikaa laskelmoivalta. Päätös syntyi nopeasti. "Thompson. Sinun ja Solheimin tehtävä on varmistaa amiraali Durandin turvallisuus. Hänen pitäisi olla vielä omassa hytissään miehistökannella. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö teillä olisi kiire. Hän on matkalla taktiselle komentohytille yhdeksäksi."

"Järjestyy", Thompson vakuutti. Hän oli muun ryhmän tavoin huomannut varjon häilähtävän kommodorin kasvoilla ja tiesi sen kertovan Shikovin omasta, henkilökohtaisesta huolesta. Durand ei ollut vain Alexein lähin esimies, laivaston kapteeni ja koko liittouman keskeinen johtohahmo – hän oli Alexeille ennen kaikkea ystävä.

"Wilkins, Adams ja Lohmann. Teidän tehtävänne on löytää kapteeni Jim Raynor, jos hän ylipäänsä on löydettävissä. Wilkins johtaa."

"Sir." Wilkins poisti kevyen käsiaseensa varmistimen ja vaihtoi Adamsin kanssa luottavaisen katseen. Sitten hän kiinnitti huomionsa Alexeihin.

"Murray?" kommodori kysyi seuraavaksi.

"Sir?" mies vastasi välittömästi.

"Ota Chandak mukaasi ja saata hänet komentosillalle turvallisesti. Sen jälkeen voit liittyä Thompsonin ryhmään."

Alexei ei jäänyt odottamaan kuittausta, vaan etsi jo katseellaan Chandakia. Tämä nojasi seinään hieman kauempana pahoinvointisen näköisenä. Vieras aave oli hipaissut syvältä, ja Chandakin psi-indeksi oli ryhmän heikoin. Nainen näytti siltä, että oli lähellä antaa ylen. Alexein katseen huomatessaan Chandak suoristi ryhtiään ja pakotti itsensä asentoon. Hänen ilmeensä oli kysyvä. Alexei rykäisi. "Chandak. Sinun tehtäväsi on pitää aave ulkona tietoverkoistamme. On todennäköistä, että aave on lähetetty luoksemme sabotoimaan, kenties vakoilemaan. On äärimmäisen tärkeää, että alukselta ei lähde pihaustakaan ulospäin ja että kaikkien järjestelmien kontrolli pysyy meillä. Ymmärrätkö?"

Chandakin silmissä oli edelleen väsymystä ja kipua, mutta tämä nyökkäsi tuiman näköisenä siirtyen Murrayn rinnalle.

"Meidän olisi järkevää ottaa portaat. Pääsemme läntiselle hissikuilulle nopeammin sitä kautta", Chandak tarjosi. Hän ja Murray jäivät katsomaan odottavan näköisinä Alexeihin, joka muutaman sekunnin harkinnan jälkeen nyökäytti.

"Olet oikeassa. Onnea matkaan."

Murray ja Chandak lähtivät liikkeelle välittömästi. Alexei vilkaisi heidän peräänsä lyhyesti – Murray piti itsensä jatkuvasti kädenmitan päässä pienikokoisesta naisesta. Chandakille ei tapahtuisi mitään matkalla komentosillalle, Shikov saattoi todeta huojentuneena ja käännähti ympäri kannoillaan.

Ryhmä sulloutui hissiin epämukavasti ja jännittyneenä. Matka ylöspäin alkoi. Solheim seisoi tyypillisessä etukenossa asennossaan niska jäykkänä ja katse nauliutuneena alas. Wilkins hengitti kuuluvasti sisään ja ulos. Nainen oli laskenut kätensä vatsalleen ja sulkenut silmänsä. Hän näytti aavemaisen rauhalliselta. Kaiken yllä kuului Alexein tyyni ääni, jonka kokeneisiin painoihin ja rohkaisevaan vireeseen oli helppo takertua.

"Raynor on avain kaikkeen. On mahdollista, että hän ei ole ollut sukkulan kyydissä. On mahdollista, että häntä pidetään panttivankina tai että hänet on tapettu. Hän saattaa tietää tuoneensa alukselle aaveen tai olla autuaan tietämätön vaarasta, johon on meidät ja itsensä asettanut. Hän voi olla missä tahansa."

"Hänen kuolemansa Kefeuksella näyttäisi aika pahalta, sir?" Adams kysyi pahaenteisesti. Alexei nyökkäsi vakavana miehen tarkkanäköiselle huomiolle.

"Liitto meidän ja Raynorin samoojien välillä on vielä liian tuore. Me olimme vielä ennen Charin taistelua UED:n palkollisia ja samoojien vihollisia. Jos kapteeni Raynor pääsee hengestään Kefeuksella, olemme täysimittaisessa sodassa hänen armeijansa kanssa. Kerriganin zergien, Shakuraksen protossien ja Arcturus Mengskin jäljellä olevien joukkojen keskellä.. no, se ei ole hyvä asia."

Adams nielaisi ja käänsi katseensa.

"Entä jos Raynor toi aaveen tarkoituksella?"

"Ei mennä siihen nyt. Tärkeintä on, että löydätte hänet. Lohmann, pystytkö ottamaan vainun?"

Alexei vilkaisi ahtaan hissin halki. Lohmann nojasi toiseen seinään. Hänen kätensä nytkähtelivät.

"Se voi olla hankalaa, sir. Raynorin psi-indeksi on pirun matala. Mutta kyllä se onnistuu", hän kiirehti vakuuttamaan. Alexei huomasi Wilkinsin katsahtavan miestä alta kulmiensa. Ilmeeseen sekoittui huolta ja epävarmuutta. Lohmann oli UED:n vainukoira – niin heitä kutsuttiin. Hänet oli koulutettu etsimään ihmisiä ja erityisesti aaveita näiden jättämien psi-jälkien perusteella. Psionisilta kyvyiltään parhaimmillaankin heikon Raynorin etsiminen olisi hankalaa, etenkin vieraan aaveen jälkien alta. Lohmann oli kuitenkin yksi parhaista.

"Adamsko varmistaa?" Wilkins kysyi.

"Kyllä."

"Vieras aave on voimakas", Wilkins sanoi huolestuneesti. Hän katsoi vuoroin Adamsiin ja Lohmanniin ja siirsi lopulta silmänsä epävarmana Alexein puoleen. Shikov heilautti kättään.

"Niin on Adamskin ja koulutettu sitä varten. Hän pystyy pitämään Lohmannin ja itsensä turvassa. En usko, että vieras aave riskeeraa tehtävänsä heittämällä Adamsin verkkoa vastaan täyslaidallisen, etenkin kun hän ei tiedä montako meitä on varmistamassa. Tärkeintä on pitää hänet poissa ja antaa Lohmannille työrauha. Ymmärretty?" Alexein äänessä ei ollut kireyttä tai vaatimuksia, mutta kolmikko hänen ympärillään antoi määrätietoiset, joskin jännittyneet kuittaukset välittömästi.

"Sen lisäksi minulla on aikomus järjestää vieraallemme tekemistä. Lohmann on pienin hänen murheistaan."

"Onkohan nyt sopiva aika leikkiä sankaria?" Adams kysyi kauhunsekaisella äänellä. Alexei virnisti nuorukaisen vilpittömälle epäuskolle.

"Sir, olen samaa mieltä Adamsin kanssa. Se on –" Wilkins aloitti. Alexei nosti kätensä torjuvasti pystyyn.

"Ei nyt", hän totesi. Kaksikko vaikeni kiusaantuneen näköisenä, ja Alexei jatkoi. "Minulla on meistä parhaat mahdollisuudet harhauttaa häntä. En aio työntää itseäni hänen tielleen tai aloittaa itsetuhoista kaksintaistelua. Tunkeilijan psi-indeksi on yli kahdeksan. Pidän hänet kiireisenä, siinä kaikki.

"Noustaan tässä. Minusta tuntuu, että sain jotakin", Lohmann keskeytti yllättäen. Miehen silmät tuijottivat hissikorin metallista seinää, mutteivät todella kohdanneet sitä. Hän katsoi ikään kuin sen lävitse, toiselle puolelle. Hänen poskilihaksensa jännittyivät keskittymisestä. Mies tavoitteli jälkeä.

"Menkää. Raynor on tärkeintä. Menkää", Alexei hoputti hissin pysähtyessä ja ovien avautuessa kirkkaasti valaistuun aulaan. Se vei läntisille ilmalukoille. Wilkins varmisti käytävän ja viittoi sen jälkeen Adamsin ja unissakävelijän tavoin eteenpäin lipuvan Lohmannin peräänsä.

Alexei jäi itse hissistä kahta kerrosta myöhemmin. Vieras aave oli vaiennut lähes täysin äkillisen hyökkäyksensä jälkeen ja pysytellyt huolellisesti piilossa. Näytti siltä, että tunkeilija yritti päästä määränpäähänsä hämärässä hiipien ja syntyneen hälyn turvin. Alexei oli kuitenkin pitänyt jatkuvasti kaikki aistinsa auki. Kommodori oli riskistä välittämättä pyyhkäissyt kyvyillään Kefeuksen halki pienin väliajoin toivoen, että jotain tarttuisi hänen verkkoonsa. Uhkapeli oli kannattanut: hän oli äsken ollut erottavinaan hennon kaiun, joka voimistui lähellä Kefeuksen konehuonetta ja huoltokansia. Alexein oli hankala saada kiinni aistimuksesta. Aave ei tuntunut varsinaisesti käyttävän kykyään, vaan psioninen voimakas aalto ikään kuin säteili hänen ympäristöönsä. Se tuntui huolestuttavalta ajatukselta siksi, että vieras aave oli selkeästi voimakas, muttei nähtävästi kyennyt hallitsemaan omia kykyjään täysin. Alexeilla oli ikävä tunne siitä, että ajojahti päättyisi vähintäänkin helvetilliseen päänsärkyyn, pahimmillaan lääkinnän ensihoitoon. Hän ajatteli hetken aikaa Stantonia ja lääkärintarkastuksia, mutta karisti ajatuksen mielestään. Ei nyt.

Alexei eteni puolihämärää käytävää pitkin. Käsiase tuntui ohuelta ja hauraalta hänen leveitä kämmeniään vasten. Latausta oli onneksi jäljellä.

Kommodori jännittyi kesken askeleen äärimmilleen kuullessaan kenkien kopinaa ja nähdessään kaksi hahmoa vasemmalta aukeavien huoltoluukkujen luona. Hän vetäytyi jäähdytyskompressorin lähimmän putken taakse osittain piiloon, mutta huojentui tunnistaessaan hetken päästä Kefeuksen huoltohenkilökunnan haalarit. Alexei kurottui esille pilarin takaa ja kehotti yllättyneen ja säikähtäneen näköisiä korjaajia poistumaan välittömästi hisseille päin. Parivaljakko ei väittänyt vastaan. Heidän askeleidensa etäännyttyä Alexei jatkoi eteenpäin kiitollisena siitä, että oli kiertänyt Gerardin vaatimuksesta kaikki Kefeuksen kannet läpi säännöllisesti. Huoltotunnelit olivat mainio ympäristö hölkkäämiseen ja omien ajatuksien kanssa painiskelemiseen, amiraali oli sanonut heidän tutustuessaan Kefeukseen vielä maapallolla. Alexei uskoi häntä ja olikin löytänyt itsensä kuluneiden kuukausien aikana kerran jos toisenkin huoltokansien hämäristä käytävistä – harppomassa malttamattomasti edestakaisin, istumassa pimeiden tuuletustunnelien suuaukoilla, etsimässä motivaatiota, mielenrauhaa ja varmuutta päätöksilleen. Kerran jopa konjakilla Gerardin kanssa. He olivat kilistäneet muovimukeja synkästi virnistellen jätteenpuristusyksikön huumaavan melun ja hajun ympäröiminä ja todenneet olevansa kapinallisia, vapaita ja pian myös onnellisesti humalassa.

Alexei kääntyi kulmasta varmistettuaan ensin poikkikäytävän. Hän hengitti pinnallisesti ja kevyesti, eikä uskaltanut enää käyttää kykyjään. Hän oli aistinut vain muutamia hetkiä sitten epämääräisen häivähdyksen ja tunne voimistui jokaisella askeleella. Kefeukselle tunkeutunut aave oli jossakin lähellä. Alexei uskoi vihamielisen vieraansa pyrkivän kohti huoltomiesten käyttämiä tikaskuiluja, jotka mahdollistivat siirtymisen kannelta toiselle ilman hissiä. Ahtaissa metalliputkissa kulkeminen vaati sekä hyviä hermoja että teräksistä fyysistä kuntoa, mutta tunnelit olivat valvomaton, rauhallinen ja halutessa myös nopea reitti ylös aina komentosiltaa sivuavalle huoltokäytävälle asti.

Ajatus takaa-ajosta ja tulitaistelusta tikaskuilussa sai hänet tuntemaan olonsa epätoivoiseksi. Hän oli mielipuolisen tyhmänrohkea edes harkitessaan moista, mutta toisaalta hän oli todennäköisesti myös ainoa, jolla oli minkäänlaisia mahdollisuuksia tunkeilijaa vastaan. Alexei oli hälyttänyt hissistä käsin aluksen sisäiset turvallisuusjoukot liikkeelle, mutta heistä ei olisi mitään vastusta voimakkaalle aaveelle. Tämän tietäen Alexei oli määritellyt ryhmien pääasiallisiksi kohteiksi Raynorin ja Gerardin, jotka oli toivottavasti jo viety suojahytteihin. Oli parempi, ettei kukaan hänen ryhmänsä ulkopuolelta kohtaisi aavetta. Silti kommodori oli hetken ajan käytävää eteenpäin hiipiessään kiusallisen tietoinen siitä, että oli yksin. Oli tullut jo selväksi, että aave oli todennäköisesti voimakkaampi kuin Alexei. Jo pelkkä epäilys oli hermostuttava, olihan hän tottunut olemaan koko laivaston ja kenties sektorin voimakkain aave Sarah Kerrigania ja Arcturus Mengskin oikeaa kättä, Evan Hurleyta lukuun ottamatta. Tämä oli - -

Alexei vetäytyi säpsähtäen taaksepäin nähdessään hahmon. Hän tunsi sydämensä hypähtävän ja hätkähdyttävän pelon kouraisevan mahaansa. Hän odotti ikuisuudelta tuntuvan tovin, ennen kuin uskalsi kurkata varastokonttien takaa uudelleen. Jätepuristimen tuttu rouhea kolina ja urahtelu jyskyttivät alemmalla kannella. Aave oli edelleen selin. Hän oli kumartunut kyykkyyn ja tutki lattiassa olevan salpaluukun pultteja. Luukku vei tikastunneleihin. Kommodori vetäytyi jälleen hetkeksi piilopaikkaansa ja harkitsi. Tikastunnelit, aivan kuten hän oli arvellutkin. Hitto. Alexei kurkisti varovasti käytävän päähän. Hahmo oli kääntynyt nyt sivuttain ja Alexei ehti silmäillä häntä hetken seuraavaa liikettään harkitessaan. Aave ei näyttänyt siltä kuin Alexein kevyesti panssaroitu ryhmä tehtävälle lähtiessään. Päinvastoin, tämä oli pukeutunut terraanien avaruusjalkaväen taistelupukua muistuttavaan suojapukuun. Liekinheitin-, lääkintä- ja lähitaisteluyksiköt käyttivät painavia hydrauliikka-avusteisia pukuja pääasiassa rintamalinjan tehtävänannoissa ja bunkkereissa. Puvut olivat painavuutensa takia raskaita ja epämiellyttäviä päällä, mutta äärimmäisen hyvin suojattuja ja kestivät jopa suoraa tulitusta melkoisesti. Alexein oli hankala kuvitella ketään kiipeämässä ahtaissa tikastunneleissa moinen säilyketölkki yllään, vaikka vieraan aaveen puku hieman muokatulta ja kevennetyltä versiolta näyttikin. Hän ei myöskään tunnistanut puvun väritystä. Keltaista pohjaa käyttivät vain järjestyskaartilaiset maapallolla, mutta heidän korostusvärinsä puvun etumuksessa oli musta, ei sininen. Tuntui muutenkin kovin uskomattomalta ajatukselta, että UED näkisi näin paljon vaivaa saadakseen heidät sotaoikeuteen Charin tapahtumien vuoksi.

Aave pyörähti ympäri tarttuen kiinni viimeiseen salpaan. Hän nojasi nyt eteenpäin niin, että peilipintaisen kypärävisiirin peittämät kasvot olivat kohdistetut Alexeita päin. Alexei vetäytyi piiloon ja jäi nojaamaan laatikkoa vasten hetkeksi mietteliäänä. Jos hän oli nähnyt oikein, he olivat ongelmissa. Isoissa. Hän kyykistyi ja vilkaisi varovasti eteenpäin. Aave ei huomannut häntä, mutta tarjosi eteenpäin kumartuessaan ja pulttia auki ruuvatessaan Alexeille oivallisen näköyhteyden. Alexei huokasi todetessaan, ettei ollut kuvitellut. Taistelupuku oli terraanien vastaavaa versiota kevyempi jalka- ja rintapanssaroinnin osalta. Sen sijaan käsivarsissa, hieman kyynärpäiden alapuolella, puvun metalli antoi tietä paksuille erillispanssareille. Komponenttien ja metallitankojen risteytykseltä näyttävät paksuuntumat jatkuivat aina ranteen alapuolelle asti. Alexei oli nähnyt muutaman kerran vastaavaa kuvissa, mutta tiesi heti mistä oli kysymys: pukuun oli liitetty protossien käyttämät plasmaterät. Hän huokasi. Tämä oli menossa liian monimutkaiseksi liian nopeasti.

Lohmann epäröi risteyksessä ja he palasivat takaisin kahdesti. Mies asetti toisella kerralla kätensä seinää vasten ja raskaasti huohottaen sormeili paneelien metallisia saumoja. Hän näytti olevan luhistumaisillaan, mutta Wilkins tunsi hänen kykynsä ympärillään voimakkaana, horjumattomana. Adams tuki varovaisesti Lohmannia omalla kyvyllään yrittäen samalla pitää vahtia vieraan aaveen varalta. Wilkins aisti nuoren miehen mielen liikahtelevan epävarmana ja varuillaan, eräänlaisena häilähdyksenä ympäristössä. Vieraan aaveen jättämä jälki sen sijaan oli pökerryttävän voimakas kaikkialla heidän ympärillään. Wilkins tunsi kuvotusta sisällään edes kykyään ihmeemmin aktivoimatta. Hän irvisti kuvitellessaan millaisia tuntemuksia aaveen jättämien mahdollisten ansojen ja häiriöaaltojen läpi puskeva Lohmann mahtoi kokea sisällään.

"Lohmann?" Wilkins kysyi. Mies nyökkäsi.

"Odota. Se on hyppysissä."

Wilkins vaihtoi katseen Adamsin kanssa ja kääntyi varmistamaan sen jälkeen jälleen käytävät. Se oli jo kolmas tai neljäs kerta, kun nainen teki niin. Hän yritti pysyä rauhallisena. Alexei oli kieltänyt häntä käyttämästä kykyjään, sillä Wilkinsin muita aisteja tarvittiin terävinä ryhmän turvallisuuden takaamiseksi. Tuntui kuitenkin epäreilulta Lohmannia ja Adamsia kohtaan olla auttamatta, helpottamatta etsintää. Sen lisäksi kuudennen aistin – vaiston, kuten Wilkins kykyään kutsui – puuttuminen tuntui ontolta.

"Oikealle", Lohmann kuiskasi lopulta. Hän huojahti ja Adams tuki tämän pystyyn kyynärpäästä.

"Varma?" Wilkins kysyi.

"Varma", Lohmann nyökkäsi. Hän oli purrut huuleensa verta vuotavan haavan. "Jatketaan, ennen kuin se katoaa. Aave on jättänyt koko alakerran täyteen jonkinlaista häiriötä. Se.. se hälvenee hitaasti."

Kolmikko siirtyi puolijuoksevaa tahtia eteenpäin vastaanottokäytävien kumisilla lattioilla. Lohmann oli sulkenut silmänsä ja roikkui lähes tahdottomana lisäpainona heidän välissään.

"Paskat, tässä on jotain outoa. Menemme suoraan kohti ilmalukkoa, jonne Raynorin tulikin saapua", Wilkins mutisi.

"Missä hänen pitäisi sitten olla?" Adams kysyi. He kulkivat hitaasti eteenpäin seuraaville oville. Wilkins kumartui antamaan sormenjälkitunnistetta.

"En tiedä. Tämä tuntuu vain väärältä."

Ovi suhahti auki. Wilkins laski aseensa varmistuttuaan käytävän olevan tyhjä.

"Lohmann?" hän kysyi. Mies nyökkäsi. Hän hengitti enää pinnallisesti.

"Lähellä. Todella lähellä. Alle 150 metriä", mies mumisi. Hänen otsansa rypistyi ja keskittyminen sai tavanomaisesti hermostuneena nykivät sormet painautumaan kämmenpohjia vasten. Miehen koko ruumis jännittyi ja hän putosi polvilleen. Adams kumartui hänen viereensä ja yritti tukea Lohmannia selästä. Mies ei tuntunut edes huomaavan Adamsin läsnäoloa, vaan veti happea kuin olisi ollut hukkumassa. Hän käänsi anovan katseensa Wilkinsiin. "Jonkinlainen leveä tila. Hiljaista. Hämmentynyttä."

Lohmann veti henkeä haukkoen: "Minä en tiedä, saanko irti enää muuta. Häiriöitä on niin paljon…"

Wilkins tunsi, kuinka miehen mielen punoma kudos alkoi repeillä laidoiltaan. Adams yritti tehdä parhaansa auttaakseen, mutta rasitus kävisi kohta liian suureksi.

"Pudota se", Wilkins käski. Hän kumartui Lohmannin viereen. Hikihelmet olivat kohonneet miehen ylähuuleen ja otsalle. Kylkiluut piirtyivät hiestä kostunutta paitaa vasten.

"Mitä?" Lohmann kähisi.

"Pudota verkko. Älä ylikuormita itseäsi."

"Mutta Shikov…"

"Pudota se, sotilas!" Wilkins ärjähti. Lohmann antoi huokaisten periksi. Hän veti syvään henkeä ja jäi makaamaan lattialle nieleskellen kuin olisi juuri herännyt epämiellyttävästä unesta.

"Tästä eteenpäin ovat odotus- ja karanteenitilat vierailijoille. Raynor on siellä", Adams sanoi.

"Tai ilmalukossa. Tai sen ulkopuolella", Wilkins tarjosi synkästi. Nainen tarttui Lohmannia kainalosta ja Adams siirtyi joutuisasti toisen puolen tueksi. Epäsuhtainen kolmikko jatkoi matkaansa.

"Uskotko, että hän on…?"

"En tiedä. Paskat, Lohmann, saisit alkaa laihduttaa", nainen murahti. Lohmannin huulet värähtivät vastaukseksi.

He saapuivat läntisten ilmalukkojen odotushallille. Adams ja Wilkins laskivat Lohmannin lepäämään turvalliseksi katsomaansa käytäväsyvennykseen. Mies jäi puoli-istuvaan asentoon aloilleen kevyttä pistoolia rintaansa vasten puristaen.

"Kyllä tämä tästä", hän kuiskasi useampaan kertaan Adamsin ja Wilkinsin noustessa ja jatkaessa matkaa. Kaksikko pysähtyi viimeiseen käytävänmutkaan ennen odotushuonetta. Wilkins kumartui miehen puoleen.

"Selvä peli, Adams. Ripeästi, mutta huolellisesti. Tuli vapaa. Jos aave on läsnä, iske häntä tajuntaan kaikella kyvylläsi. Minä en ammu ohi." Wilkins kääntyi katsomaan Adamsiin, joka nyökkäsi nielaisten.

"Merkistäni."

Wilkins kohotti sormensa ja muutaman sekunnin jälkeen painoi sen päättäväisesti alas. Nainen syöksähti Adams kannoillaan eteenpäin.

Oli hankala sanoa, kuka yllättyi tilanteessa eniten. Uutisholokansiota silmäillyt Jim Raynor oli ristinyt jalkansa ja laski parhaillaan vesilasia pienelle sivupöydälle, kun Adams ja Wilkins pyrähtivät sisälle. Raynor nosti kysyvästi katseensa ja oikoi univormuaan noustessaan seisomaan. Hänen olemuksensa muuttui varautuneeksi ja yllättyneeksi, kun hän näki sisään rynnänneen kaksikon käsiaseet ja ällistyneet ilmeet hätääntyneillä kasvoilla.

"Kapteeni Raynor?" nuori mies kysyi. Hän osoitti Raynorin rintakehää aseella ja näytti typertyneeltä.

"Korkeimman omakätisesti. Tekö olette kommodori Shikov?" Raynor kysyi nostaen kämmenensä ilmaan torjuvasti ja toppuutellen. Nuori mies laski aseensa karahtaen punaiseksi ja katsoi epäuskoisesti vieressään seisovaan naiseen. Nainen - olkapäälaatoistaan päätellen korpraali - rykäisi.

"Ei ole. Shikov lähetti meidät varmistamaan teidän turvallisuutenne."

"Mitä on tekeillä?" Raynor kysyi. Hän nousi seisomaan ja katsahti ympärilleen epäluuloisesti. Oli ilmeistä, että kommodori Shikov ei tulisi häntä vastaan, kuten Durand oli viestissään ilmoittanut.

"Sir. Meillä on aihetta uskoa, että sukkulanne mukana Kefeukselle on siirtynyt voimakas aave", Wilkins sanoi rykäisten. Nainen katsoi Raynorin kasvoja, jotka muuttuivat huvittuneen kautta ällistyneiksi.

"Aave?"

"Niin, Sir. Oliko sukkulassanne – "

"Vain minä ja pilotti. Minun psionisissa lahjoissani ei ole hurraamista. Joey lähti tekemään rahtikirjaa ja hakemaan jotakin juotavaa", Raynor kertasi. Hänen katseensa synkkeni. "Ei kai?"

"Niin meillä on syytä uskoa. Ryhmämme jokainen jäsen sai sellaisen psionisen iskun, että olimme hetken täysin toimintakyvyttömiä. Teidän sukkulanne on ainoa ulkopuolinen kuljetus Kefeukselle tänään."

"Kuulostaa selkeältä. Minua on huijattu", Raynor totesi koruttomasti. Hän vaihtoi painoa jalalta toiselle harkiten. Juonne hänen otsallaan syveni. "Tämä taitaa näyttää todella pahalta minun kannaltani. Hitto. Onko minun mahdollista ottaa yhteyttä Hyperioniin? Haluan selvittää pilotin taustat."

"Taitaa olla parasta, että viemme teidät komentosillalle kaikkien turvallisuuden vuoksi. Voitte kertoa meille matkalla kaiken mitä pilotista muistatte. Tuntomerkeistä ei olisi haittaa ryhmällemme", Wilkins sanoi. Hän katseli arvioiden Raynoria ja kohotti kulmiaan. Mies nyökkäsi alistuneesti.

"Ilmoitamme Hyperionille, että olette perillä, kun pääsemme komentosillalle", Wilkins totesi. Hän rykäisi. "Tässä tilanteessa lienee parasta, että voimme luottaa toisiimme."

Raynor katsahti naiseen pidempään. Hän hymyili lopulta.

"Selvä. Lähdetään liikkeelle."

Wilkins henkäisi huojentuneena ja kääntyi Adamsin puoleen.

"Ota yhteyttä Stantoniin ja käske lähettämään joku Lohmannia varten. Viedään kapteeni komentosillan turvahytille."

Alexei työnsi aseen vyölleen ja vilkaisi ylöspäin tikaskuiluun. Aaveesta ei näkynyt enää jälkeäkään ja myös tämän psioninen aura hiipui. Hänelle tulisi kohta kiire. Alexei ei ollut erityisen innoissaan siitä, että joutuisi kiipeilemään sokkona ahtaissa tunneleissa vihamielisen tunkeilijan kanssa. Tikastunnelin kapea ja pimeä aukko näytti tukahduttavalta ja hän joutui vetämään kaksi kertaa syvään henkeä ennen kuin rohkeni pidemmälle. Alexei otti vastentahtoisen askeleen tikaskuilun luukusta alaspäin. Mies haparoi hetken jaloillaan tikapuita, kunnes kengän karkea pohja tavoitti askelmat.

"Shikov", korvanappi särähti. Alexei haki ähkäisten hetken aikaa tasapainoa ohuilla pienoilla ja vei sitten käden korvalleen.

"Kuulolla", hän kuittasi matalalla äänellä. Wilkins linjan toisessa päässä kuulosti helpottuneelta.

"Löysimme kapteeni Raynorin. Hän on kunnossa, sir. Viemme häntä parhaillaan komentosillan turvahytille."

"Hyvä. Oliko muuta?"

"Saimme Raynorilta myös potentiaalisen aaveen tuntomerkit. Sukkulassa ei Raynorin tietääkseen ollut muita kuin hän itse ja pilotti Jonathan Fenway. Pilottia ei löydy mistään ja turvakamera kadottaa hänet heti vastaanottotiskeillä, joten hän näyttää olevan etsimämme mies."

"Kuulostaa siltä. Hän on varmaan häivyttänyt itsensä", Shikov totesi. Soluttaumis- ja vakoilutehtäviin harjoitetut aaveet kykenivät usein kykyjensä avulla joko häivyttämään itsensä näkyvistä eräänlaiseksi läpinäkyväksi, väpättäväksi kuvajaiseksi tai sulauttamaan itsensä ympäristöön niin, että tietämättömän tarkkailijan oli mahdoton havaita heitä. Näkymättömissä suoritetut käytännön jekut olivat olleet aaveiden koulutusohjelmassa niin suosittuja, että niiltä oli käytännössä katsoen mahdotonta välttyä. Shikov oli itsekin saanut osansa niistä aikanaan.

Wilkins katkaisi kommodorin karkuteille pyrkivät ajatukset: "Fenway on 180-senttinen ja hoikahko. Hän on pukeutunut Hyperionin pilottien mustaan haalariin. Hänellä pitäisi olla käsiase."

Shikov pysähtyi hetkeksi harkitsemaan.

"Hänen on täytynyt vaihtaa vaatteensa jostain syystä."

"Mitä tarkoitat?"

Alexei pysähtyi ja kuvaili nopeasti aaveen, jonka perässä hän parhaillaan kiipesi tikaskuilussa. Wilkins kuulosti ällistyneeltä, mutta lupasi välittää tuntomerkit eteenpäin muille ryhmille.

"Anna minulle kuitti, kun saatte Raynorin turvahytille. Pidän tämän jälkeen radiohiljaisuutta."

"Selvä. Onnea, Shikov", Wilkins toivotti. Alexei katkaisi yhteyden ja jatkoi kiipeämistä. Vieras aave oli nyt jossain hänen tajuntansa äärirajoilla ja tuntui etenevän kiihtyvää vauhtia. Myös Alexei nopeutti tahtiaan hieman ja yritti estää hengityksensä muuttumista raskaaksi. Hän oli päässyt ylöspäin arviolta kaksi kerroksenväliä, kun vuorostaan Chandak otti yhteyttä.

"Shikov", nainen kutsui matalasti. Alexei arvioi olevansa liian lähellä vierasta aavetta puhuakseen, joten hän kuittasi radioon vain painamalla yhteysnapin nopeasti pohjaan. Se oli sovittu merkki siitä, että viesti kulki, mutta vastaanottaja ei tilanteessaan pystynyt puhumaan.

"Myös Solheim ja Thompson saapuivat juuri sillalle. Amiraali Durandia ei löytynyt. Hän ei ole omissa tiloissaan, taktiikkahytillä tai missään matkan varrellakaan. Jokainen hissi ja mahdollinen kiertoreitti on tarkastettu. Hän lähti puoli yhdeksän aikaan hytiltään ja jäi hissistä huoltokannella seitsemän."

Shikov painoi yhteysnappulaa uudelleen kiivaasti. Jatka.

"Hän on aluksen kamerattomalla vyöhykkeellä jossakin huoltokansien seitsemän, kahdeksan ja yhdeksän välillä. Myös konehuone on mahdollinen, mutta siellä on henkilöstöä ja kameravalvonta tällä hetkellä. Lähetetäänkö ryhmä perään?"

Alexei painoi nappia kaksi kertaa myöntymisen merkiksi ponnistaessaan hajonneen tikasaskelman yli. Vaikka mies ei potenut kammoa ahtaita tai korkeita paikkoja kohtaan, hän yritti pysyä jatkuvasti liikkeessä ja olla katsomatta alas tunnelin ammottavaan pimeyteen. Ahdistava oli täydellinen sana kuvaamaan tikastunnelien palaneelta metallilta ja sähköltä löyhkääviä syvyyksiä.

"Thompson on pyytänyt lupaa toimia vainukoirana amiraalia etsittäessä", Chandak sanoi. Hän oli hetken hiljaa. "Lohmann on nesteytyksessä ja ensihoidossa lääkinnässä. Raynorin löytäminen oli aikamoinen temppu häneltä."

Alexei harkitsi hetken. Thompson ei ollut voimakas aave, mutta hän oli Lohmannin ohella ainoa, joka oli saanut pitkäkestoisemman koulutuksen vainun ottamiseen ja samalla vieraan aaveen välttelyyn. Hän saattaisi kuitenkin hätiköidä. Toivottavasti Jonathan Fenwayksi kutsutulla tunkeilijalla oli ollut niin kova kiire, ettei hän ollut jättänyt psionisia miinoja tai muita esteitä jälkeensä muualle kuin Raynorin ympärille. Thompson saattaisi upota huolellisesti sijoitettuun ansaan ja vetää samalla mukanaan myös varmistajansa. Kommodori puntaroi epäsuotuisaa tilannettaan. Kylmä tosiasia oli, ettei hän voinut kohdata Fenwayta yksin, eikä etenkään sellaisessa tilanteessa, jossa myös Gerardin turvallisuus tai jopa henki olisi uhattuna. Itsekseen nyökäten hän painoi yhteysradion nappia uudelleen kaksi kertaa.

Chandak vastasi pian hiljaisella ja määrätietoisella äänellä: "Välitän tiedon eteenpäin. Onko minun käskyni pysyä sillalla entisellään?"

Jälleen kaksi napinpainallusta.

"Hyvä. Pidän sinut ajan tasalla."

Alexeista alkoi tuntua siltä, että hän oli nostellut mekaanisesti käsiään ja jalkojaan hiljaisuudessa ja pimeydessä ja tuntikaupalla. Hän ei uskaltanut käyttää kykyään enää lainkaan ja oli jo aikapäiviä sitten pudottanut kenkänsä alas tunnelin pohjalle. Hän oli muutenkin jo suorastaan naurettavan helppo maali punnertaessaan ylös kapeassa tikastunnelissa – vastapuolen ei tarvinnut tämän lisäksi saada vielä äänekästä etukäteisvaroitusta hänen saapumisestaan. Fenway olisi voinut ampua hänet helposti niille sijoilleen huoltotunnelissa. Myös räjähde olisi tehnyt tehtävänsä ja aiheuttanut vielä lisähälyä aluksella.

Alexei joutui tekemään töitä, jotta sai omat ajatuksensa vaiennettua. Mies nielaisi ja kurkisti ylöspäin. Noin kahdenkymmenen metrin päässä kajasti hento valonsäde. Se tuli luukusta, jonka läpi Fenway oli poistunut jälleen jollekin Kefeuksen huoltokansista. Myös Gerard oli siellä jossakin. Gerardin psi-indeksiarvo oli tuskin edes puoltatoista. Durandilla ei olisi mitään mahdollisuuksia puolustaa itseään psionisilta hyökkäyksiltä tai vastustaa käskyjä, joita aave saattaisi hänen mieleensä istuttaa.

Alexei oli noin kolmen askelman päässä määränpäästään, kun hän kuuli yllättäen Gerardin äänen. Kaiku oli etäinen, eikä hän erottanut sanoja kunnolla. Puhe kuulosti keskustelusävyiseltä, mutta Alexei ei antanut rauhallisuuden hämätä itseään. Durand kykeni käsittämättömän kylmähermoisiin esityksiin ja suorituksiin tilanteessa kuin tilanteessa.

Kommodori teki nopeasti tilannearvion. Gerard oli todennäköisesti edelleen elossa, mutta hänellä alkoi olla kiire. Nyt ei ollut aikaa olla hienovarainen. Alexei saavutti luukun tikastunnelin seinässä nopeasti lähes juoksemalla loput askelmat ylös ja uskaltautui vilkaisemaan ympärilleen luukun takaiseen tilaan. Kirkkaasti valaistulla käytävällä ei näkynyt ketään ja mies pujahti vielä hieman tärisevin jaloin lattialle ja lähti kulkemaan äänen suuntaan. Hän kaivoi käsiaseen kotelostaan.

Mikään ei olisi voinut valmistaa kommodoria siihen omituiseen näkyyn, johon hän törmäsi seuraavasta käytävänmutkasta eteenpäin kumarassa hölkätessään. Hän pysähtyi ällistyneenä paikalleen huohottamaan. Vieras aave oli polvillaan lattialla selin Alexeihin. Hän oli levittänyt kätensä sivuille lattiaa vasten ja painanut päänsä alas. Hetken aikaa Alexei uskoi hänen olevan hengetön, mutta sitten miehestä huokuva voimakas psioninen aalto osui häneen kuin läimäys. Gerard seisoi Fenwayn edessä rauhallisena ja uteliaan näköisenä. Hän oli kumartunut miehen ylle ja piteli kädessään raskasta pistoolia, jonka Alexei oli aiemmin nähnyt Fenwayn vyöllä. Tilanne näytti jonkinlaiselta nurinkuriselta teloitustapahtumalta.

Gerard huomasi Alexein ja nyökkäsi tälle lyhyesti kääntäen huomionsa sen jälkeen taas Fenwayn puoleen. Alexei oli niin vilpittömän hämmästynyt ja äimistynyt, että laski asekätensä putoamaan kylkeään vasten ja jäi tuijottamaan ystäväänsä tyrmistyneenä.

"Otan tarjouksenne vastaan. En voi sanoa kapteeni Raynorin puolesta tietenkään mitään, mutta näkisin tämän olevan meidän kaikkien yhteinen etu", Gerard lausahti juhlallisesti.

"Se riittää meille", lattialle polvistunut aave vastasi ja Alexei yllättyi entisestään kuullessaan tämän puhuvan. Ääni oli naisen. Gerard tarjosi kätensä maahan polvistuneelle aaveelle. Tämä tuijotti sitä pitkän tovin, kunnes lopulta tarttui siihen. Alexei nykäisi itsensä eteenpäin ja äännähti kieltävästi odottaen, että nainen riistäisi pistoolin Gerardin kädestä ja ampuisi amiraalin siihen paikkaan. Aave ei tehnyt kuitenkaan elettäkään Gerardia vahingoittaakseen, vaan kääntyi yllättyneen näköisenä Alexein puoleen. Nainen oli vielä nuori. Epävarmuus häilähti hänen kalpeilla kasvoillaan ja suurissa, kellanhohtoisissa silmissä välähti. Suu vetäytyi tiukaksi viivaksi. He mittelivät toisiaan hetken aikaa jännittyneinä. Alexei tunsi naisen psionisten kykyjen jännittyvän teräväksi ja voimakkaaksi aalloksi ja työnsi varoittavasti omalla mielellään vastaan. Hän puristi käsiaseensa huomaamattaan tiukemmin kouraansa. Tämä kaikki vaikutti edelleen jonkinlaiselta ansalta, vaikkei nainen käyttänyt hänen tietääkseen kykyjään tällä hetkellä lainkaan.

"Shikov. Hyvä kun tulit", Gerard sanoi. Hän näytti ulospäin täysin tyyneltä, mutta Alexei oli tuntenut amiraalin tarpeeksi pitkään tunnistaakseen miehessä huojennuksen ja yllättyneisyyden sävyt. Gerardin sanojen myötä myös aavenaisen hartiat rentoutuivat ja hän käänsi huomionsa pois Shikovista jääden tuijottamaan lattiaa.

"Mitä helvettiä täällä tapahtuu?" Shikov kysyi vastaan laskematta katsettaan herpaantumaan naisesta. "Koko paikka on sekaisin, hälytystila on julistettu jokaiselle kannelle täältä komentosillalle ja sinä istut täällä –"

"Rauhoitu", Gerard käski tyynesti. Shikov vaikeni, mutta nieli töin tuskin alas kiukkuna purkautuvan tyrmistyksensä. Hän tunsi käsiensä tärisevän hienoisesti.

"Tilanne on tosiaan hieman tulenarka. Arvostaisin sitä, jos kutsuisit ryhmäsi tänne saattamaan vieraamme taktiikkahytille."

Alexei ei ehtinyt sanoa mitään, kun Gerard jatkoi. "Shikov, tässä on Kaie. Protossit ovat lähettäneet hänet Kefeukselle puhumaan tilanteesta liittoumamme ja protossien välillä."

"Mitä? Tiesitkö sinä tästä?"

"En. Kaie on eräänlainen suurlähettiläs…"

Shikov räjähti. "Sinulle ei todellakaan tullut mieleen kysyä, miksi helvetissä protossit lähettivät suurlähettiläänsä salamyhkäisesti Jim Raynorin sukkulassa ilmoittamatta kenellekään mitään? Tai mitä tapahtui Jonathan Fenwaylle?" Alexei levitti kätensä viiltävän ivallisen väreen ilmestyessä hänen ääneensä. Hän pyörähti ympäri päästäen muutaman venäläisen kirosanan suustaan. "Myös ryhmäni kimppuun käyminen ja tikastunneleissa hiiviskely oli kovin luottamusta herättävää. Uskomatonta."

"Olen pahoillani", nainen sanoi jäykästi. Hän katsoi Alexein silmiin rävähtämättä. Kommodori veti henkeä ja tunsi halua ravistella elottomasti ja kylmästi häntä katsovaa naista selityksen ulos saadakseen. "En ole käyttänyt kykyjäni ilman muita protosseja. Jonathan Fenwayta ei koskaan ollutkaan. Tarkoitukseni oli mennä huomaamattanne taktiikkahytille, jossa voisin puhutella kapteeni Raynoria ja amiraalia suoraan, mutta ryhmänne aisti minut heti saapuessani. Ylireagoin. En uskonut, että nykyisessä tilanteessa minua laskettaisiin amiraali Durandin luokse ilman pakkokeinoja. En vahingoittanut ketään. Haluan vain puhua." Nainen näytti yllättäen hyvin epävarmalta, miltei jurolta. Hän puhui hitaasti ja harkiten kuin olisi miettinyt jokaisen sanavalintansa useampaan kertaan.

Gerard rykäisi. "Vaikka Van Saran hyökkäys tehtiin teidän toimestanne, olisin kuunnellut teidän lähettilästänne rauhanomaisesti, jos hän olisi halunnut minulle asiansa esittää. Myös kapteeni Raynorilla on paljon hyviä kokemuksia kansastanne ja olen varma, että hän tuntee samoin." Gerard katsoi naisen silmiin niin pitkään, että tämän katse lopulta väisti ja nainen nyökkäsi. Hänen kasvoillaan viivähtelevää ilmettä oli mahdoton tulkita.

"Shikov. Huolehdi siitä, että ryhmäsi saattaa lähettilään taktiikkahytille."

Shikov käännähti huultaan purren ympäri ja alkoi puhua yhteysradioonsa. Hänen äänensävynsä oli niin kiukkuinen, että muutamien minuuttien päästä huoltokannelle saapuva viisihenkinen ryhmä näytti suorastaan säikähtäneeltä yllättyneisyytensä lisäksi. Shikov välitti Gerardin ohjeet eteenpäin ja käski ryhmänsä saattaa Kaien taktiikkahytille. Jokainen kommodorin ele oli vastentahtoinen ja hänen jäykistynyt ryhtinsä kieli siitä, että hän oli harvinaisesti täysin eri mieltä amiraali Durandin kanssa jostakin, mutta toteutti tämän käskyt joka tapauksessa.

"Teitä pidetään silmällä", hän kuiskasi myrkyllisesti Kaielle tämän kulkiessa ohitse. Nainen ei osoittanut kuulleensa Alexein sanoja millään lailla, vaan kulki säyseästi Adamsin ja Murrayn välissä kohti hissejä.

"No niin. Anna palaa", Gerard kehotti saatuaan viimeisen puhelunsa päätökseen. Hän vilkaisi uteliaasti muutaman metrin päässä kädet puuskassa seisovaan Alexeihin.

"Mitä?" kommodori äyskähti. "Minunko pitäisi olla sujut sen kanssa, että Kefeukselle tunkeudutaan, minun ryhmääni vastaan kohdistetaan tarpeettomia voimakeinoja, Jim Raynor joutuu epäilyksenalaiseksi tuotuaan aaveen paikalle ja että joudun kiipeämään ympäri alusta kaksinkerroin perässäsi siksi, että protossit haluavat avata keskusteluyhteyden? Ollaankohan Shakuraksella koskaan kuultu erilaisista viestintäkanavista?"

"Sinulla on oikeus olla tuohtunut. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen ryhmäsi toimintavalmiuteen ja tekemiisi päätöksiin. Kefeus oli hyvissä käsissä ", Gerard sanoi. Hän suoristi asepukuaan ja totesi sen tyytyväisyydekseen edelleen moitteettoman siistiksi.

"Puhumattakaan siitä, että tuo nainen ei harkinnut hetkeäkään käyttäessään kykyjään meitä ja sinua vastaan. Hän tuskin sai sinua ilmaantumaan huoltokannelle sujauttamalla kirjelipun hyttisi oven alitse?"

Gerard huoahti. "Ei. Hän taisi istuttaa mieleeni jotain. Parranajon jälkeen muistikuvat katkeavat."

"Se saatanan –"

"Alexei", Gerard keskeytti kiihkottomasti. "Protossit ovat peloissaan, epätoivoisia. Shakuraksella ei tiedetä kuka tai mikä on hyökännyt jalostamon kimppuun Van Saralla. He pelkäävät meidän ja Raynorin samoojien tekevän jotain harkitsematonta ja myös Shakuraksen kaatuvan, kuten kävi Aiurille. He epäilevät, että Van Saralla tapahtui jonkilainen lavastus tai että hyökkäyksen suoritti jokin irrallinen liike, josta he eivät tiedä mitään."

Miehet kävelivät hisseille päin ja Gerard painoi kutsunappia mietteliäänä.

"Minä en usko tuota", Alexei murahti. "Tämä koko homma lemuaa väärältä."

"Sitten lemuamme mekin. Jos tämä on minun ainoa tilaisuuteni saada yhteys protosseihin ja solmia heidän kanssaan liitto, en aio hylätä sitä. Aion tehdä kaikkeni, jotta jokainen zerg tässä galaksissa pääsee hengestään ja en pysty siihen yksin. Protossit ovat tällä hetkellä haavoittuvaisempia kuin koskaan. Aiur on tuhottu ja zergit vaeltavat sen pinnalla valtoimenaan. Kuvittele, jos niin olisi käynyt maapallolle", Gerard sanoi. Hänen sävynsä ei ollut moittiva tai edes vetoava. Silti Alexei painoi päänsä.

"Sen lisäksi, että he ovat juuri käyneet läpi sisällissodan ja tuskin toipuneet siitä. Onni, että he pääsivät Aiurilta turvaan Shakurakselle. Se protossien sotilasmahti, jonka me tunsimme, on kuitenkin historiaa."

Alexei oli hiljaa ja antoi raivonsa kerääntyä mustaksi mytyksi mielensä perälle. He nousivat hissiin ja Gerard valitsi oikean kerroksen. Hetken aikaa matka sujui hiljaisuuden vallassa, mutta Gerard rikkoi pysähtyneisyyden kurottautumalla Alexeita kohti. Hän hymyili. Shikov irvisti synkästi takaisin. Hitto tuota miestä ja hänen hyväntuulisuuttaan.

"Alexei", Gerard lausahti. Hän osoitti lattiaan kulmaansa kohottaen.

Alexei vilkaisi alaspäin. Hän oli edelleen sukkasillaan, ja tikaskuilussa kiipeily ja huoltokansilla juokseminen olivat repäisseet vasemman jalan urheilusukkaan kämmenen kokoisen palkeenkielen, josta kurkisti mustunut rivi varpaita.

"Sinulla on sukassasi reikä", amiraali totesi ystävällisesti.

Alexei pystyi pitämään naamansa peruslukemilla vain muutaman sekunnin, kunnes puhkesi lähes hysteeriseen nauruun.