Kiitän jälleen kommenteista ja huomautuksista Adalla ja annu123: niiden avulla tekstin räpeltäminen tulee sekä mielekkäämmäksi että myös opettavaisemmaksi omalle itselle. :) Mahti homma, että suomalaisillekin teksteille riittää kommentoijia.
Ada, olen yrittänyt pehmeyttää joitakin ilmaisuja sotilas-jargonia käännellessäni, mistä osittain kapulakielisyys ja englanninsekaisuus varmasti rakenteissa johtuu. Yritän kiinnitää asiaan jatkossa hieman enemmän huomiota.
"Ongelmia?" Alexei kysyi marssiessaan paikalle. Oven ulkopuolella asennossa seisova Chandak ravisti päätään Shikovin tullessa lähemmäs.
"En ole aistinut hänen puoleltaan mitään. Hän vaikuttaa suoraan sanottuna miltei alistuneelta."
"Hyvä", Alexei nyökkäsi. Hän pysähtyi Chandakin viereen kärsimättömän oloisena ja jäi seisomaan paikoilleen. Intialaisnainen vilkaisi nyreän näköiseen esimieheensä alta kulmien. Alexei oli ajanut parransänkensä ja vaihtanut verryttelyhousut ja t-paidan viralliseen kommodorin univormuunsa. Mies näytti tuntevan olonsa epämukavaksi juhlavassa asetakissaan ja koppalakissaan. Chandak huomautti hänelle siitä ääneen.
"Totta. Kun Durand pääsi puikkoihin, tämä koko sotku muuttui välittömästi ajojahdista korkeimman luokan diplomaattiseksi tapaamiseksi. En halua koetella onneani ilmestymällä hikisenä ja repaleisena neuvottelutilaan."
Chandak virnisti toisella suupielellään. He olivat hetken hiljaa.
"Shikov?" Chandak kysyi hiljaa tovin päästä. Naisen ääni oli epäröivä. Alexei äännähti myöntävästi.
"Eikö se sinustakin ole outoa?" Chandak tiedusteli.
"Mikä niin?" Alexei kysyi hajamielisesti vastapäisen seinän ovea silmäillen. Gerard oli sanonut hakevansa kapteeni Raynorin neuvotteluja varten ja palaavansa muutamassa minuutissa, mutta miehellä kesti. Toivottavasti Raynor ei ollut raivoissaan saamastaan kohtelusta.
"Se, että protossien suurlähettiläs ei ole protossi?" Chandak kysyi. Alexei säpsähti ajatuksistaan ja kääntyi uteliaana naisen puoleen.
"Mitä tarkoitat?" hän kysyi yllättyneenä.
"Etkö huomannut sitä? Hän näyttää enemmän terraanilta kuin protossilta. Pää on täysin erimuotoinen. Silmät ovat ihmisen, samoin iho." Chandak katsoi Alexeihin yllättyneenä. Kommodori avasi suunsa kahdesti ja pysähtyi lopulta miettimään. Hän ei ollut kiinnittänyt asiaan huomiota huoltokannella, ei todella. Hän yritti kelata äskeisten tapahtumien filminauhaa silmiensä editse, muttei kyennyt varsinaisesti keskittymään Kaien ulkonäköön. Hän muisti naisen sinikeltaisen taistelupuvun, peilipintaisen kypärävisiirin ja lopulta naisen terävät, keltaiset silmät ja joutui myöntämään, että niissä ei ollut sitä aavemaista pehmeää hohtoa, joka oli protosseille niin kovin tyypillinen. Naisen puvun plasmaterät viittasivat kuitenkin protosseihin, olivathan he ainoa taho tässä universumissa, joka osasi käyttää noita psionisella energialla toimivia aseita oikein. Terraanit olivat ennen laumasotaa saaneet käsiinsä kolme kappaletta plasmateriä kuolleena löytyneen protossipartion jäännöksistä, mutteivät olleet saaneet niitä käyntiin kaikista ponnisteluistaan huolimatta. Alexei oli viettänyt tuntikausia terien parissa ensin toiveikkaana ja lopulta turhautuneena. Hän oli haaveissaan nähnyt jäänsinisen plasmavirran tuikahtavan esille metallin kätköistä hänen mielensä käskystä, mutta terät olivat pysyneet toimimattomina ja säilyttäneet salaisuutensa.
Ovi käytävän päässä avautui. Kapteeni Raynorin ja amiraali Durandin raamikkaista hahmoista oli mahdoton erehtyä. Alexei pisti huojentuneena merkille, että Raynor näytti olevan kunnossa sekä tyynellä tuulella. Hän oli kuullut hurjia huhuja miehen satunnaisesti voimakkaana leimahtelevasta temperamentista.
"Pyydä Solheim tilallesi. Mene hetkeksi lepäämään", Alexei käski miesten etenemistä seuratessaan. Hän ei katsonut Chandakiin, mutta aisti naisen vilkaisevan itseensä epävarmana. Chandak avasi suunsa hetkeksi, mutta nyökkäsi lopulta huokaisten.
"Taidan käydä katsomassa Lohmannia", hän mutisi.
"Onnittele häntä puolestani. Kiitos, Chandak."
Nainen hymyili voipuneesti Alexeille ja nosti sitten viipymättä kätensä moitteettomaan sotilastervehdykseen vastaan tulevan Raynorin ja Durandin kohdatessaan. Raynor vastasi eleeseen hymyilemällä ja nyökkäämällä ja siirsi silmänsä sen jälkeen Alexeihin. Miehet tervehtivät toisiaan. Alexei oli aikaisemmin nähnyt Raynorin etäältä, muttei varsinaisesti koskaan tehnyt sinunkauppoja miehen kanssa – Gerard oli hoitanut liittoumien väliset suhteet ja Raynorin kanssa neuvottelun ennen tätä. Alexei huomasi ensivaikutelman perusteella pitävänsä miehestä: Raynorin hymy oli aito ja kädenpuristus vakaa. Kapteenista huokui kokemusta, väsymättömyyttä ja ilkikurista sarkastisuutta. Alexei tunnisti myös Raynorin silmistä heijastuvan tummasävyisen varjon, joka kieli unettomista öistä, menetetystä mielenrauhasta ja henkilökohtaisesta surusta. Kaikki laivaston sotilaat tiesivät vähintäänkin huhupuheina kertoa, että Raynorin ja Sarah Kerriganin välillä oli ollut jotakin. Alexei ei edes kyennyt kuvittelemaan ristiriitoja ja tuskaa, joita mies kantoi mukanaan.
"Herrat. Jatkaisimmeko?" Gerard viittoi kädellään taktiikkahytin suuntaan Alexein ja Raynorin vaihdettua muutamia sanoja.
"Tiesittekö, että hän ei ole protossi?" Alexei kysyi kolmikon jatkaessa matkaa. Hän mulkaisi syyttävästi Gerardiin, joka kuitenkin tyynenä nyökkäsi.
"Hän sanoi sen itse. Asiaan palattaneen tämän neuvottelun yhteydessä."
Ja se ei sinusta ole epäilyttävää? Jos Alexei olisi ollut kahden Gerardin kanssa, hän olisi eittämättä esittänyt mielipiteensä ja vieläpä hyvin epäviralliseen sävyyn. Raynor oli kuitenkin läsnä, eikä Alexei halunnut astua esimiehensä varpaille millään tasolla ja tyytyi nyökkäämään. Kommodori tunsi silti epäluulojen kihisevän ihonsa alla pistelevänä ja levottomana tunteena. Hän yritti pitää naamansa peruslukemilla, mutta tunsi jatkuvasti kulmiensa kurtistuvan ja juonteiden kiristyvän suunsa ympärillä.
"Hän on luvannut esittää todisteet sanojensa tueksi ja todistaa henkilöllisyytensä. Hän sanoi tarvitsevansa siihen teitä, kapteeni Raynor."
Raynor vilkaisi uteliaasti Gerardiin.
"En usko, että minusta on paljon apua. Olen viettänyt aikaa kyllä heidän parissaan paljon – "
"Enemmän kuin yksikään toinen terraani", Gerard huomautti väliin. Raynor hymyili vaivaantuneena.
"Olen avuksi, jos minusta on siihen. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tämä koko juttu kiehtoisi minuakin melkoisesti."
Alexei kuunteli kaksikon keskustelua puolella korvalla mennessään ensimmäisenä ovelle. Hän terästi mielensä ja lähetti eteenpäin varovaisen sykäyksen, johon Murray vastasi pian. Kaikki oli kunnossa. Mekaaninen sihahdus täytti ilman, kun ovipaneeli nytkähti pehmeästi syrjään heidän edestään. Taktiikkahytissä oli hiljaista.
Ensimmäisenä Alexein silmät tavoittivat Murrayn ja Wilkinsin, jotka seisoivat kumpikin omalla laidallaan huonetta. Kumpikin nyökkäsi seurueen nähdessään. Wilkinsin käsi oli pistoolikotelon päällä huolimattoman näköisesti, mutta Alexei tiesi naisen olevan todennäköisesti valmiimpi kuin kukaan heistä.
Raynor pysähtyi. Alexei näki miehen hartioiden nytkähtävän ylös ja jännittyvän äärimmilleen. Mies oli jäänyt katsomaan huoneen perimmäisessä nurkassa koruttomalla työtuolilla istuvaa Kaeia.
"Kapteeni Raynor?" Gerard kysyi kohteliaasti. Myös hän oli huomannut kireyden Raynorin olemuksessa.
Raynor ei osoittanut millään lailla kuulleensa amiraalin sanoja. Hän harppasi puolinaisen askeleen eteenpäin.
Kaien keltaiset silmät levisivät, kun hän nosti lattiaan painuneen katseensa ja havaitsi runsaan metrin päähän pysähtyneen, silminnähden järkyttyneen miehen. Kaie värähti ja hänen käsivartensa puristuivat äkillisesti nyrkkiin aivan kuin nainen olisi pyrkinyt hillitsemään mielenliikutusta tai kiukkua.
"En Taro Adun, kapteeni", hän lopulta kuiskasi. Kaie kohottautui seisomaan käsiään ojentaen, mutta istahti takaisin aloilleen nähdessään silmäkulmastaan myös Murrayn liikahtavan varoittavasti. Toimistotuoli päästi väsyneen huokauksen naisen taistelupuvun painon vastaanottaessaan.
"En Taro Tassadar", Raynor vastasi nielaisten. Hän näytti epäröivän. "Sinä kannat Fenixin ryhmittymän merkkejä puvussasi. Luulin, että he kaikki kuolivat Korhalilla."
Kaie nojautui eteenpäin ja oli pitkään hiljaa. Alexei tarkasteli naista Raynorin olkapään takaa valppaana ja vastentahtoisestikin hieman uteliaana. Kaei oli laskenut taistelupukunsa kypärän taktiikkapöydälle ja antoi samalla kaikille läsnäolijoille vahvistuksen siitä, ettei todella ollut protossi. Alexei haki hetken aikaa määritelmää ja jotakin tunnistettavaa naisen olemuksesta – ihminenkään Kaie ei vaikuttanut olevan. Kaien pää oli aavistuksen kapeampi ja pitkänomaisempi kuin keskiverron terraanin: kallon luusto näytti olevan poikkeava ja suippenevan otsaa kohti nopeammin kuin ihmisellä. Iho oli kalmankalpea ja muodosti todella omituisen kontrastin pitkälle selkään asti tippuvalle, sinimustalle, paksulle palmikolle. Kasvot muistuttivat terraanin kasvoja; nenä oli ehkä hieman liian ohut ja pitkä, huulet kapeat ja värittömät ja kasvon luut korostuneen voimakkaat. Suurissa silmissä ei ollut protossien hehkuvaa tulta. Ne olivat ihmisen silmät. Alexei ei ollut koskaan kuullut protossin saaneen lasta ihmisen kanssa, mutta ei keksinyt mitään järkevämpääkään selitystä ilmestykselle edessään. Kaei näytti epätasaiselta palapeliltä – yhtä aikaa tutulta ja vääristyneeltä kuvalta. Nainen räpäytti silmiään kahdesti ja katkaisi hiljaisuuden.
"Fenix ei kuollut Korhalin taistelussa."
"Mitä?" Raynor kysyi ällistyneenä. Mies työntyi eteenpäin ja kumartui Kaiea ja häntä erottavan pöydän ylle typertyneenä. Hänen kehonsa huokui jännittyneisyyttä ja epäuskoa.
"Fenix ei kuollut Korhalin taistelussa, kuten protossit ja terraanit uskovat. Hän eli vielä hetken sen jälkeen."
Raynor haki hetken sanoja ja päätyi lopulta kohauttamaan olkapäitään. Hän näytti edelleen ahdistuneelta ja yllättäen myös epäluuloiselta rojahtaessaan istumaan yhteen niistä tuoleista, joita pöydän ympärille oli pienin välimatkoin sijoitettu. Huoneen tunnelmasta oli tullut yllättäen epävarma, hämmentynyt ja hieman vaivaantunutkin.
Gerard meni rykäisten pöydän ääreen ja laski kätensä yhden tyhjän tuolin selkänojalle. Hän viittoi myös Alexeita istumaan, ja mies siirtyikin pöydän ääreen ja veti itselleen jäykästi tuolin. Kommodori tuijotti edelleen Kaiea kuin odottaen naisen pyrähtävän karkuun tai tekevän jonkin aaveiden tempun, jolla oli karistanut takaa-ajajat aiemmin perästään.
"Kaie", Gerard puhutteli naista ja sai välittömästi tämän huomion. "Halusit esittää meille jotakin."
"Aivan", Kaie siirsi katseensa Gerardin kasvoista Murrayn puoleen. Mies rykäisi.
"Sir. Hän luovutti pistoolinsa lisäksi meille myös videotallennekasetin. Haluatteko nähdä sen?"
"Mieluusti." Gerard odotti rauhallisesti, että Murray sai pienen levyn syötettyä taktiikkapöydän valvontapaneeliin ja säädettyä esiin nousevan hologrammin tarkkuuden sopivaksi. Heidän edessään värjyvä kuvajainen häilyi, särisi ja lopulta tarkentui. Se esitti syvänsiniseen viittaan verhoutunutta protossia, jonka jokainen läsnäolija tunsi. Kukin heistä oli kuullut kuvauksia tai nähnyt epätarkkoja kuvia noista kullankeltaisista, hohkaavista silmistä, jotka tuijottivat tallentimeen määrätietoisena kasvojen alaosan poikki vedetyn verenpunaisen kangaskaistaleen yltä.
"Se on Zeratul", Raynor sanoi hämmästyneenä pukien kaikkien ajatukset sanoiksi. Zeratul oli protossien nykyisen kotimaailman Shakuraksen vaikutusvaltaisimpia hahmoja ja kansansa ylin päättäjä – salattuja taitoja harjoittavien mustien temppeliherrojen lahkon johtaja, entinen kapinallinen ja protosseja repineen sisällissodan keskeisimpiä vaikuttajia. Hän oli yksi harvoista laumasodasta selvinneistä korkea-arvoisista protosseista ja vannoutunut zergien ja Sarah Kerriganin vastustaja. Gerard oli jo kuukausien ajan yrittänyt tavoitella protossimiestä tuloksetta, Alexei tiesi. Hän vilkaisi esimieheensä varoen, mutta Gerardin rauhallinen olemus ei paljastanut mitään.
"Kiitos, Murray. Käynnistätkö sen", Gerard pyysi antamatta yllättyneisyyden kuultaa läpi äänestään. Murray nyökkäsi ja käynnisti tallenteen.
"En Taro Adun, kapteeni Raynor. En Taro Adun, amiraali Durand. Kaie on täyttänyt tehtävänsä ensimmäisen osan ja voin puhua teille vihdoin suoraan."
Tallenne värähteli hetken aikaa ja muutamat Zeratulin seuraavat sanat hukkuivat sähköiseen kohinaan.
"- ten tiedätte, protossien kansa elää jälleenrakennuksen kiivaimpia hetkiä. Emme ole osallistuneet sotaponnistuksiin kuin välttämättömissä määrin voidaksemme auttaa kansaamme kasvamaan ja menestymään, mutta olemme pyrkineet pitämään silmällä galaksin voimatasapainoa ja merkittäviä tapahtumia. Tieto protossien hyökkäyksestä Van Saralle saavutti meidät kuulopuheina jo ennen kuin sotilaidenne kimppuun edes hyökättiin. Emme pitäneet hyökkäystä todennäköisenä, sillä alueella ei ole Shakuraksen protosseja. Olen pahoillani menetyksistä, joita tapahtumat kansallenne ovat aiheuttaneet, mutta vannon teille, ettei yksikään Shakuraksen protossi ole kohottanut asettaan terraaneita vastaan. Yksikään minun kansani jäsen ei ole hyökännyt Van Saralle." Zeratul vaihtoi asentoa. Silmät paloivat protossin päässä nyt miltei vihaisina. "En osaa epäilyksistäni huolimatta sanoa varmasti, mikä taho pyrkii taitaen tekemään meistä syyllisiä silmissänne tai kuka tahtoo estää terraanien ja protossien mahdollisen yhteistyön Sarah Kerrigania vastaan tällaisilla keinoilla. Lupaan teille kuitenkin, että tämä asia ei jää tähän. Olen lähettänyt lupaavimman oppilaani Kaien luoksenne osoituksena henkilökohtaisesta hyvästä tahdostani ja vilpittömyydestäni, sillä en voi itse olla läsnä. Toivon, että ymmärrätte tilanteen epätoivoisuuden."
Tallenne särähti jälleen muutaman kerran. Alexei vilkaisi nopeasti pöydän toisella puolella istuvaa Kaiea. Tämän kasvoilta paistoi suurta ihailua ja kaipausta, ja ohuet huulet olivat taipuneet haparoivaan hymyyn. Näky yllätti kaikessa inhimillisyydessään Alexein ja hän käänsi hämmentyneenä silmänsä nopeasti takaisin videokuvaan heidän edessään.
"Kaie on jotain sellaista, jota te ihmiset kutsutte aaveeksi. Olen kouluttanut hänet henkilökohtaisesti tuntemaan protossien tavat ja mustien temppeliherrojen salatut opit. Hän tuntee myös ihmisten kulttuuria, historiaa ja toimintatapoja. Hän on valmis." Zeratul piti pienen tauon. "Hän on myös teidän käytettävissänne, amiraali Durand. Vilpittömyyteni ja rauhanomaisen kädenojennukseni takeeksi annan käyttöönne tämän sotilaan, suurlähettilään, aaveen ja henkilökohtaisen yhteyden minuun. Uskon, että hänestä on teille hyötyä sekä taistelukentällä että tulevissa kohtaamisissanne protossien kanssa. Toivoisin, että antaisitte hänelle vapauden osallistua tutkimuksiinne, joissa selvitätte Van Saran hyökkääjää. Hänellä on kokemusta tällaisilta komennuksilta."
Zeratul piti tarkoituksellisesti pienen hiljaisuuden ja antoi sanojen upota kuulijakuntaansa. Hänen ilmeettömistä silmistään oli mahdoton lukea mitään. Kylmät väreet kulkivat pitkin Alexein selkäpiitä, eikä hän osannut määritellä ne laukaissutta tunnetilaa sisällään. Kaikki tuntui omituiselta ja hämmentävältä.
"Viimeiseksi haluan vakuuttaa teidät myös siitä, että sekä tämä video, minä että sanani ovat vilpittömät ja aidot. Se on välttämätöntä, jotta voitte luottaa minuun ja alaisiini tässä kipeässä tilanteessa. Kapteeni Raynor voinee vahvistaa sen, että videolla puhun todella minä. Ena Sol Nag Khalandras. Ena Sol." Zeratul lausui jokaisen sanansa hyvin huolellisesti ja kumartui lähemmäs tallenninta. Pöydän ääressä istuva Raynor terästäytyi ja nyökkäsi.
"Se on Zeratul. Eittämättä."
"Tämän lisäksi olen liittänyt tämän tallenteen loppuun laivastonne tämänhetkiset koordinaatit ja alusvahvuutenne. Olemme tienneet koko ajan, missä te olette. Ilmoitan myös, että yhden hypyn päässä laivastostanne on kolme protossien Carrier-luokan alusta. Ne ovat tietoisia läsnäolostanne ja voitte ottaa niihin yhteyttä kanavalla, jonka taajuuden olen myös liittänyt tähän viestiin. Aluksemme ovat tarkkailleet teitä jo kuukauden ajan tekemättä mitään. Jo niiden rauhanomainen läsnäolo riittänee todistukseksi siitä, etten pyri vahingoittamaan teitä. Tämän lisäksi olen kuitenkin antanut aluksille käskyn ottaa komentoja vastaan teiltä, amiraali Durand. Voitte käyttää aluksia ja niiden miehistöä oman laivastonne tukena."
Zeratulin sanat jähmettivät kaikki läsnäolijat paikalleen. Gerard tuijotti Zeratulin kuvajaista kulmat hienoisessa rypyssä ja Raynor hieroi leukaansa. Myös Alexei tunsi olonsa ällistyneeksi ja tunnottomaksi.
"Kolmella Carrierilla tuhottaisiin ainakin neljäsosa laivastostamme heti kättelyssä", Alexei lopulta mutisi.
"Jollei enemmänkin. Heillä olisi yllätyksen suoma etu", Raynor huomautti. Gerard viittasi keskustelun hiljaiseksi, sillä Zeratul jatkoi vielä puhettaan.
"Toivon, että voimme puhua henkilökohtaisesti muutamien kuukausien sisällä, kun palaan tehtävältäni Charilta. Mahdolliset viestinne kulkevat perille Kaien kautta. Tuottakoot hän teille kunniaa, amiraali Durand. En Taro Adun", Zeratul toivotti. Yhteys särähti ja katkesi lopulta.
Gerard nosti välittömästi ryhtiään suoremmaksi ja alkoi toimia antamatta kenellekään aikaa ihmeemmin miettiä tapahtunutta.
"Alexei. Lähetä videotallenteen tiedot sillalle ja käske jonkun varmistaa koordinaattien paikkansapitävyys ja valmistautua lähettämään sanomaa. Tapaa minut sen jälkeen pienellä taktiikkahytillä. Myös kapteeni Raynor ja Kaie olette tervetulleita liittymään seuraani, kun otan yhteyden protosseihin." Alexei alkoi viipymättä toteuttaa Durandin käskyjä ja marssi hieman syrjemmälle muista ottaen yhteyden komentosillalle. Hän ihaili oman hämmennyksensä keskelläkin sitä, kuinka hienovaraisesti ja samalla tyynen viileästi hänen ystävänsä sai koko huoneen rauhoittumaan ja ihmiset ympärillään tekemään jotain mielekästä.
Alexei lopetti lyhyen puhelun komentosillan päivystysupseerin kanssa ja oli jo kääntymässä Gerardin puoleen lisäohjeita saadakseen, kun hänen katseensa sattui pyyhkäisemään Kaien yli. Hän pysähtyi kesken liikkeen. Nuoren naisen silmät kimmelsivät ja tämä tuijotti eteensä alahuuli väristen. Hän näytti pieneltä, kauhistuneelta ja eksyneeltä. Luoja, Alexei tajusi, Zeratul ei ollut kertonut aikeistaan naiselle lähettäessään tätä tehtävälle. Kaie sai tietää vasta nyt, että jäisi Kefeukselle pysyvästi. Alexei tuijotti naisen eksyneitä kasvoja ristiriitaisten tunteiden myllertäessä sisällään. Gerardin rauhallinen ääni säpsähdytti hänet nopeasti taas ajan ja paikan tasalle.
"Murray ja Wilkins, te voitte poistua."
"Päiväharjoitukset normaaliin tapaan alasalissa", Alexei totesi ohitse kulkevalle Wilkinsille huomatessaan naisen kysyvän katseen. Tämä nyökkäsi lyhyesti.
"Pitääkö se paikkansa?"
Ääni oli Adamsin. Alexei pysähtyi hetkiseksi oviaukolle ja seisoi pimeässä vetämässä henkeä. Hän kuunteli ryhmän epävarmaa puheensorinaa ja siitä lävitse kuultavaa pelkoa tovin. Hän tarvitsi tauon, suihkun, äitinsä kaksikerroksisen voileivän ja viisi ylimääräistä tuntia unta. Ensimmäistä kertaa koko päivän aikana väsymys valui miehen jokaisen lihaksen ja luun läpi kuin sula metalli. Hän tunsi vastustamatonta halua valahtaa istumaan käytävän seinää vasten ja painaa päänsä polviin.
"Ainakin vältimme lääkärintarkastukset. Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin?" Wilkinsin käheä nauru oli hieman väkinäinen.
"Pahoin pelkään, ette ne tulevat eteen loppuviikolla", Solheim sanoi.
"Niin Stantonkin sanoi", Chandak vastasi. Naisen ääni oli matala ja väsynyt.
"Tohtori Stanton on oikeassa", Alexei lausahti ja harppasi kynnykseltä eteenpäin harjoitussalin kirkkaaseen keinovaloon. Hän oli jo pimeydessä seisoessaan aistinut vastentahtoisuuden ja haparoinnin ryhmän mielialassa, mutta tunne konkretisoitui hänen nähdessään kysymykset ja turhautumisen kaikkien kasvoilla. Ryhmä oli levoton, ja silloin aaveita oli hankala käsitellä. Tunteet saattaisivat ryöpsähtää yli hetkenä minä hyvänsä ja kykyjen käytön aiheuttamaan voimakkaaseen rasitukseen yhdistettynä aiheuttaa ylilyöntejä. Alexei tiesi sen liiankin hyvin. Hän vilkaisi ympärilleen ja pysähtyi ällistyneenä kesken käännöksensä.
"Lohmann, mitä helkkaria sinä täällä teet? Tohtori Stanton on oikeassa myös siinä, että tarvitset vuodelepoa."
"Hoitaja oli niin pirun ruma, että soitin Murrayn hakemaan minut pois lounastauolla. Varastimme jopa pyörätuolin", Lohmann vastasi voipuneesti virnistäen. Murray hymyili selittelevästi kuin pahanteosta kiinni jäänyt alakoululainen. Alexei nosti kätensä antautumisen merkiksi ja tahtomattaankin huvittuneena.
"Hyvä on, hyvä on. Moisen toverihengen edessä ei auta kuin taipua. Kunhan kukaan ei auta häntä kuntopyörän selkään." Lohmann hymyili leveästi pyörätuolin uumenista. "Palautamme tämän huomenna."
"Ihan varmasti."
"Sir?" Adams kysyi varovasti pienen hiljaisuuden jälkeen. Hymy pyyhkiytyi Alexein kasvoilta, kun hän kääntyi kohtaamaan nuorukaisen. Adams ei kysynyt mitään, mutta Alexei nyökkäsi pahaenteisesti siitä huolimatta.
"Ja kyllä Adams, se pitää paikkansa. Siellä ne ovat olleet jo kuukauden päivät, kolme protossien Carrieria. Se vahvistui juuri. Nyt ne ovat amiraali Durandin komennossa."
"Sehän on hyvä. Eikö?" Chandak varmisti vieressään istuvalta Solheimilta, joka kohautti olkiaan.
"Se on hyvä", Alexei sanoi. "Minäkään en pidä siitä ajatuksesta, että olemme olleet jatkuvasti maalitauluja. Totuus on kuitenkin se, että olemme jatkuvasti pyrkineet liittoon protossien kanssa. Tämä on hyvä tilaisuus."
Alexei toivoi, että hänen sanansa kuulostaisivat rehellisiltä ja vakuuttavilta, vaikka hän koki itsensä ontoksi puhuessaan. Protossien nopealiikkeisyys oli yllättänyt hänet täydellisesti ja hän oli tuntenut olonsa jollakin omituisella tapaa petetyksi komentosillalla seisoessaan ja Gerardin ja protossien laivastonjohtajien välistä keskustelua kuunnellessaan. Gerard oli kuin kissa pudotessaan aina jaloilleen, eikä osoittanut mitään muuta kuin aitoa innostusta ja vieraanvaraisuutta tilanteessa, jossa Alexei olisi tuntenut itsensä lähinnä voimattomaksi ja petetyksi. Jim Raynor sen sijaan näytti olleen kahden vaiheilla: hän oli nähtävästi ilahtunut protossien yhteydenotosta ja liittouman saamasta taustatuesta, mutta selkeästi Zeratulin ja Kaien kohtaaminen oli nostanut pinnalle jotakin sellaista, jonka mies oli luullut hukuttaneensa aikoja sitten. Alexeilla oli paha aavistus siitä, että Raynorin ongelmista tulisi vielä jossakin vaiheessa myös hänen ongelmiaan.
"Entäpä se nainen?" Thompson uskaltautui kysymään.
Alexei huokaisi syvään. Tämä oli hankalin osa, sillä hän ei rehellisesti sanottuna itsekään tiennyt mitä ajatella koko tilanteesta. Hän oli vastustanut Gerardin älytöntä ideaa kiivaasti, mutta hävinnyt – kuten poikkeuksetta aina – tahtojen taiston ystävänsä kanssa. Väittely Gerardin kanssa oli parhaimmillaankin hyökyaallon hidastamista rikkinäisellä ämpärillä, eikä Alexei ollut tälläkään kertaa selvinnyt kuivin jaloin. Hän rykäisi.
"Kaie on tällä hetkellä parhaillaan kahdenkeskisessä neuvottelussa amiraali Durandin kanssa. Durand on kuitenkin päättänyt, että hänet sijoitetaan osaksi meidän ryhmäämme. Hän aloittaa välittömästi ja liittyy kaikkiin harjoituksiin ja toimeksiantoihin huomisesta päivästä lähtien."
Jo toisen kerran tämän päivän aikana rikkumaton hiljaisuus täytti huoneen. Alexei katseli ryhmäläistensä kasvoja etsien niiltä samaa epäluuloa ja vastentahtoisuutta kuin omasta sisimmästään, mutta näki yllätyksekseen lähinnä hämmästystä, mietteliäisyyttä ja jopa varovaista odotusta. Suurin osa näytti pureskelevan ajatusta huolella. Alexei tunsi hetken ajan nielevää häpeää ennakkokäsitystensä voimakkuuden tähden ja samalla ylpeyttä ryhmänsä avomielisestä asenteesta. Hänellä olisi vielä paljon opittavaa.
"Sir, muuttaako hän meidän tiloihimme?" Wilkins kysyi uteliaasti. Ryhmän naiset asuivat kahdestaan kolmen hengen miehistöhytissä, mistä ryhmän miehet muistivat tarpeen tullen aina tavan vuoksi valittaa.
"Todennäköisesti, jollei se Gerardin mielestä ole epäsopivaa. Minulla ei ole muuta. Päätetään tämä päivä tähän. Ottakaa ilta vapaaksi ja olkaa ihmisiksi. Huomenna perinteiseen aikaan."
Alexei kääntyi mennäkseen.
"Lohmann", hän kuuli Wilkinsin mietteliään äänen.
"No?"
"Sinä saat taisteluparin taas."
Alexei vilkaisi Lohmanniin silmäkulmasta ohitse kulkiessaan. Miehen naama oli vetäytynyt epäuskoiseen ryppyyn. Hän näytti mietteliäältä.
Kaiella ei ollut mukanaan kuin kaksi energiapatukkaa, hänen temppelisisaren purppuranpunainen kaapunsa ja terraanien historiasta kertova pieni kirja, jonka Zeratul oli hänelle lahjoittanut. Hänelle oli annettu valtava tummanvihreä varustekassi, jonka pohjalla nuo neljä esinettä näyttivät naurettavan pieniltä, vääriltä. Hän tunsi itsensä orvoksi ilman taistelupukuaan, joka oli siirretty alakerran aaveiden asevarastolle yhdessä hänen aseidensa kanssa. Keltasininen puku oli ollut paljon enemmän kuin laukaukset pysäyttävä metallikehikko. Se oli ollut hänen suojakilpensä, hänen muurinsa vierasta vastaan. Hän oli tuntenut itsensä protossiksi kantaessaan pukua yllään ja Fenixin tunnuksia olkapäällään. Nyt – terraanien sotilaiden mustissa housuissa, valkoisessa napitetussa puserossa ja kaulaan sidotussa mustassa nauhassa esiintyessään – hän ei enää tiennyt eikä tuntenut itseään.
Kaie oli tuntenut murskaavaa surua Zeratulin viestin nähdessään. Kuinka Opettaja oli voinut tehdä hänelle näin? Hän oli luullut, että saisi palata takaisin kaukopartioiden matkaan tai opettamaan nuoria kaiken tapahtuneen jälkeen. Zeratul oli kuitenkin päättänyt toisin. Kaei pyyhkäisi vihaisesti silmäkulmaansa ja soimasi itseään turhasta herkkyydestä. Zeratul oli aina sanonut sitä hänen heikkoudekseen ja terraanien perinnöksi. Kaie vihasi tuota piirrettä välillä itsekin – se oli sekä nöyryyttävää että kiusallista. Hän oli neuvotteluhuoneessa sortunut miltei itkemään ja häpesi jälkikäteen julkista tunteidenosoitustaan voimakkaasti. Voi kunpa Zeratul olisi varoittanut häntä jollakin tavalla, antanut jonkinlaisen merkin…
Kaie kumartui ja laskosti kuuliaisesti kassiin harjoitteluun tarkoitetut löysät kangashousut ja samaa materiaalia olevan puseron. Valkoisia t-paitoja oli kaksi, mutta ne olivat aivan liian isoja. Kaie pakkasi nekin mukaan siitä huolimatta. Sen jälkeen tulivat harmaat ja joustavapohjaiset kengät. Ne tuntuisivat varmasti yhtä epämukavilta jaloissa kuin hänelle jo nyt annetut mustat kengät, jotka olivat jonkinlaista nahkaa. Myös kenkien alle jalkoihin puettavia pusseja oli kolmet. Pyyhe oli karkea ja pieni, mutta niin se oli varmasti kaikilla. Viimeisenä olivat kaksi kengiltä näyttävää ohutta muovilevyä, joiden käyttöä Kaie ei ymmärtänyt lainkaan.
"Suihkua varten", oli varastomestari sanonut. Kaie oli kuuliaisesti nyökännyt, mutta katseli jälkikäteen kahta muovista lättänää ja niihin punottuja omituisia muovisia suikaleita ymmällään.
Kaie oli Shakuraksella käyttänyt protossien perinteisiä liehuvia ja kirkasvärisiä vaatteita, mutta oli yrittänyt huolellisesti tutustua terraanien pukeutumiseen omalla vapaa-ajallaan. Hän oli vakuutellut sen olevan hyödyllinen panostus tulevaisuudessa terraanien kanssa neuvotellessa, mutta oli tiedostanut tekevänsä tutkimuksiaan yhtä paljon henkilökohtaisten syiden takia. Aihe kiinnosti häntä, kutkutti hänen terraaniperimänsä ydintä. Housut, paidat ja kengät olivatkin entuudestaan hänelle jo tuttuja, mutta varastomestarin viimeisenä ojentama käärö sai hänet epäröimään. Mies meni hämilleen Kaien ilmeen nähdessään.
"Mihin nämä on tarkoitus laittaa?" Kaie oli kysynyt kohteliaasti nostaen valkoisen vaatekappaleen ilmaan. Hänestä ne näyttivät hyvin lyhyiltä housuilta. Nuori varastomestari rykäisi ja näytti kädellään omaa vartaloaan vasten. Oli ollut Kaien vuoro hämmästyä ja nolostua. Shakuraksella hän ei ollut koskaan verhonnut itseään myös vaatteiden alta, peittihän kaapu kaiken oleellisen. Terraaninaiset olivat selkeästi kuitenkin tarkempia tiettyjen.. osiensa suhteen. Ehkä oli aika opetella, Kaei pohti laskostaessaan pienet housut huolellisesti kasan alle, muistuttihan hän harmikseen keholtaan kaikin puolin enemmän terraania kuin protossia.
"Mutta sydämeltäsi olet aina eniten protossi. Muista se, nuori", isä oli kuiskannut hänelle kerran. Kaie nosti päänsä ja puri huultaan ylpeänä. Hänellä oli niin kova ikävä Shakuraksen karuja maisemia ja kristallien kelmeässä valossa hehkuvia temppeleitä, että pala nousi kurkkuun kutsumattakin. Silti Zeratul oli käskenyt hänet tylysti jättämään tuon kaiken ja ottamaan vastaan komennon terraanien sotaherrojen alaisuudessa. Sisällään Kaie ei voinut olla pohtimatta, johtuiko Zeratulin päätös Kaien väitettyä kyvykkyyttä todennäköisemmin siitä, ettei hän ollut puhdasverinen protossi. Näkikö Zeratul edelleen hänessä jotain niin… vaarallista, että piti parempana sijoittaa hänet lähemmäs terraaneja?
Kaie nosti kassin olkapäälleen, mutta hylkäsi heti idean. Se näytti edelleen kovin pieneltä ja oli kevyt kantaa kädessäkin.
Amiraali Durand oli tiedustellut millaisissa tiloissa Kaie halusi nukkua. Kaie oli hämmentynyt koko kysymystä ja sanonut Shakuraksella nukkuneensa muiden temppelissä kouluttautuneiden kanssa. Durand oli hymyillyt ja sanonut, että hän voisi nytkin nukkua ryhmänsä kanssa niin halutessaan. Se tuntui turvallisimmalta vaihtoehdolta kuin muut, joten Kaie oli nyökännyt. Durand oli luvannut kommodori Shikovin saattavan Kaien hytilleen. Kaie oli kiittänyt ilmeettömänä, mutta oli tästä salaa hieman pettynyt. Amirali Durand oli hänen tähän mennessä kohtaamistaan terraaneista jollakin tapaa kotoisin. Hän toi hieman mieleen isän. Kaie hätkähti vetäessään viivan niin suoraan kahden miehen välille, mutta hyväksyi lopulta ajatuksen. Isä oli ollut urhea, oikeudenmukainen, ennakkoluuloton ja rakastava. Durandissa oli jotakin samanlaista. Kommodori Shikov sen sijaan ei pitänyt hänestä. Sen sanomiseen ei tarvittu edes Kaien läpikäymiä oppitunteja terraanien käytöksestä ja sen ilmaisutavoista. Shikovin koko olemus huokui epäluottamusta, paheksuntaa ja torjuntaa. Kaie ei tiennyt johtuiko se siitä, että hän oli käyttänyt kykyjään miestä vastaan vai siitä, että hän oli aaveena voimakkaampi kuin kommodori. Silti Kaie tunsi joka kerta itsensä yhtä uhatuksi ja hermostuneeksi Shikovin synkkäilmeisen mulkaisun osakseen saadessaan. Hän teki kaikkensa, jotta olisi mahdollisimman eleetön ja tyyni miehen vihan edessä.
Jim Raynoria kohtaan Kaie tunsi puolestaan kummallista kaihoa. Mies oli kuin tuttu maisema lapsuudesta – jonkinlainen turvaisa satama tähtien loputtomassa meressä. Raynor toi hänen mieleensä niin voimakkaasti isän, lapsuuden ja myös äidin, ettei hän voinut olla tuntematta ristiriitaisesti miestä kohtaan. Hän tiesi joutuvansa vielä miehen kanssa tekemisiin ja tietyllä tapaa odotti, tietyllä tapaa pelkäsi tulevaa.
"Kaie?"
Kaei käännähti yllättyneenä ympäri ja näki käytävälle hiljaa tulleen pienikokoisen terraaninaisen. Naisen lyhyt musta tukka oli nypitty pystyyn ja hänellä oli pienet kultaiset renkaat korvissaan. Ne näyttivät kauniilta tummahkoa ihoa vasten. Kaie tunsi naisen kyvyn jättämät jäljet ilmassa ympärillään ja totesi, että hänen edessään seisoi joku aluksen muista kahdeksasta aaveesta.
"Minä olen."
"Hieno homma. Minä olen Aradhana Chandak. Sukunimi riittää. Tervetuloa. Shikov pyysi minua saattamaan sinut hytillesi."
Kaie tunsi niin suurta helpotusta Shikovin puuttumisesta, että antoi heti olkapäidensä pudota jännittyneestä kippurastaan rennommin alas ja käsivarsiensa lihasten rentoutua. Chandak nappasi häntä kyynärvarresta toverillisesti ja lähti käytävää eteenpäin alkaen mutkattomasti kertoa kuusilapsisesta lapsuudenperheestään maapallolla. Kaie tuijotti hämmästyneenä pientä naista, joka oli kuin aurinko eleidensä voimakkuudessa, silmiensä loisteessa ja iloisen puheliaisuutensa ympäröimänä.
"Heitetään tuo suoraan hytille ja mennään sen jälkeen messiin. Lienee parasta, että esittelen sinut heti koko ryhmälle."
Kaie nyökkäsi pienesti. Hän oli kuullut ihmisten sanovan tällaista tilannetta leijonan kitaan syöksymiseksi. Isän mukaan Jim Raynor oli loistava syöksymään leijonan kitaan – vieläpä perse edellä. Kaie päätti jättää sinänsä hyvän ilmaisun käyttämättä ja seurasi Chandakia ympärilleen pälyillen.