Kiitos jälleen annulle, sinun kommenttisi saavat aina hymyn huulille ja pistävät kirjoitusinspiraation hyrräämään kuin itsestään! :D
Luvassa siis tällä kertaa lyhyt Gerard-päivitys ennen ensi lukua, jossa matkataankin sitten alas Van Saralle.
Edit: Kiitos, Annu kommentista. Minä luulin koko ajan, että ne omituiset rivinvaihdot olivat vain minun päässäni. Minusta teksti näytti todella oudolta näytöllä, mutta kun ffnet piti sitkeästi kiinni tästä muodosta ja näistä rivityksistä, ajattelin vian olevan omassa näköaistissani. Nyt selvisi, ettei se ollutkaan. :D Muutin tekstin html-koodia, jotta se olisi helppolukuisempi nyt ja jotta repliikit olisivat omina riveinään. Ja heti näyttää mukavammalta.
Pieni punainen valo tietokonepöydässä ehti tuikahtaa neljä kertaa, kunnes Gerard lopulta huomasi sen. Amiraali laski holokansion kädestään, vilkaisi yllättyneenä kelloa näytön yläkulmassa ja kuittasi ovipaneelin ilmoituksen vastaanotetuksi. Olipa aika rientänyt.
"Avaa", Gerard lausahti äänikonsolin puoleen kääntyen ja kuuli pian hydrauliikan syöksähtävän käyntiin äänekkäästi seinän sisässä. Hytin ovi sivuseinustalla rullautui sisään. Käytävän harmaa hämyisyys pakeni äkkiä Gerardin kirkkaasti valaistun hytin oviaukolta ja jätti protossinaisen seisomaan kynnykselle oman onnensa nojaan.
"Tule sisään", Gerard kehotti vilkaisten ovelle. Nainen oli paikalla täsmällisesti yhdeltätoista, kuten Gerard oli odottanutkin. Kaie astui kehotuksen kuultuaan jäykähkösti kaksi askelta sisälle, kääntyi ja nosti kätensä kurinalaiseen sotilastervehdykseen. Hän suorastaan värisi pidätettyä liikettä asennossa seisoessaan.
"Lepo, sotilas.". Gerard huitaisi kädellään ovelle päin ja nousi seisomaan pöytänsä takaa. Hän hymyili leveästi.
"Ole hyvä, istu. Ottaisitko jotakin?"
Kaie vilkaisi ympärilleen epävarmana, mutta noudatti Gerardin kehotusta ja siirtyi miehen ojennetun käden suunnalta löytyvän pienen sohvan ja kahden nojatuolin rakennelman luo. Hän katseli upottavia tuoleja tietämättä mitä tehdä, mutta valitsi lopulta yhden istuimista ja asettui aloilleen. Gerard ei tohtinut huomauttaa naisen istuneen tarjoilurahin päälle, vaan jäi tarkastelemaan nuoren protossin sivuprofiilia mietteliäänä. Kaie yritti selkeästi sopeutua ja näyttää terraanilta, Gerard pisti merkille tyytyväisenä. Naisen mustat hiukset oli kiinnitetty ohjesäännön mukaiselle tiukalle solmulle matalalle niskaan, jossa ne olivat poissa päälaelle asetellun aaveiden kirkkaanpunaisen baretin tieltä. Sotilaiden juhlaunivormuun kuuluva kauluspaita oli siisti ja tahrattoman valkoinen, suorat housut silitetty ja kaulassa roikkuva musta solmuke sidottu sekin oikein. Kengät olivat ainoa silmäänpistävä heikkous muuten moitteettomassa ulkoasussa: kiiltävä pinta oli muhkurainen ja hieman jo venynytkin, mutta sen Gerard oli valmis antamaan anteeksi. Hän tiesi protossien ruumiinrakenteen poikkeavan terraanien vastaavasta muun muassa jalkaterien leveyden suhteen, ja Kaie näytti perineen tämän piirteen isältään. Gerard tunsi itse asiassa pienen syyllisyyden vihlaisevan itseään, kun hän huomasi nahkakenkien venyneen päkiöiden kohdalta työntyvien kohoumien mukana sivuille. Kuinka ihmeessä nainen oli saanut kengät edes mahtumaan jalkaansa kivusta irvistelemättä? Gerard päätti puhua varastomestarille asiasta ensi tilassa.
Kaie näytti epäuskoiselta silmäillessään ympärilleen. Hänen oli selkeästi hankala asettaa valoisaa ja kodikasta hyttiä ympärillään yhteen terraaniarmeijan ylimmän komentajan aseman kanssa. Gerard suorastaan aisti protossin epävarmuuden, kun tämä yritti sovittaa mielessään kaikkia palapelin paloja samaan kehykseen: pöydillä lepääviä raporttien, skenaariokaavioiden ja kuitattavien asiakirjojen pinoja, taktiikkaruutuja, huolellisesti taiteltua paraatiunivormua koppalakkeineen. Ja toisaalta seinille ripustettuja grafiikanlehtiä, Gerardin ruutukuosisia tohveleita ja huolellisesti pyyhittyjä tasoja, joista lähimmällä lepäsi kolme valokuvaa. Hänen ja Helenen hääkuvaa Kaie katsoi pää kallellaan tovin, mutta nykäisi katseensa eteenpäin hetken päästä. Christiania hän silmäsi pidempään epäröiden ja haki välillä syrjäsilmällä Gerardia vilkaisten vahvistusta sille, että nuori poika valokuvassa oli kahta termosmukia kaapista nostelevan, itsekseen hyräilevän amiraalin sukulainen. Hän ei kysynyt mitään, vaikka selkeästi olisi halunnut. Viimeistä kuvaa Kaie suorastaan tuijotti. Gerard ja Alexei oli ikuistettu viisi vuotta sitten joissakin UED:n tyhjänpäiväisissä kadettitanssiaisissa. He olivat olleet onnellisesti pienessä hiprakassa ja kovin tyytyväisiä iltaan ja toistensa seuraan. Gerard oli kietonut toverillisesti kätensä nuoremman miehen harteille ja tuijotti kameraan suupieli nykien ja tummat silmät hilpeyttä paistaen. Alexei puolestaan virnisti koko naamansa leveydeltä kameralle leikillisesti kunniaa tehdessään. Gerard muisteli puhjenneensa nauruun pian kuvan ottamisen jälkeen jollekin ystävänsä kommentille. Kaie tuijotti otoksessa hyvää tuulta uhkuvia miehiä ja hillitsi selkeästi halunsa ottaa kehys käteensä lähempään tarkasteluun. Hän näytti epäuskoiselta.
"Eilinen taisi olla aika rankka paikka sinulle?" Gerard kysyi. Kaie säpsähti. Hän alkoi väännellä käsiään ajatuksissaan, mutta työnsi pian kämmenensä selkänsä taakse ja pakotti itsensä rauhoittumaan.
"Olen valmis antamaan raporttini tapahtuneesta heti. Olen pahoillani siitä, että.."
"Tiedän. Se riittää minulle", Gerard pisti väliin. Hän katsoi naisen silmiin ohimennen ja totesi saaneensa tämän jakamattoman, ällistyneen huomion. Gerard rykäisi: "En kutsunut sinua raportoimaan."
"Ai", Kaie kuiskasi tuskin kuuluvasti. Hänen ryhtinsä lysähti ja nainen näytti yllättäen kadottaneen jonnekin sen ohjelangan, jonka varassa oli aikonut nuorallatanssia läpi heidän tapaamisensa. Eksynyt ilme käväisi protossin kasvoilla.
"Jos minun pitää se sanoa, myöskään minä en pitänyt toimiasi sellaisina, että voisin ne hyväksyä. Asetit vaaraan minun alukseni ja miehistöni. Olen kuitenkin varma, että kommodori Shikov on jo antanut sinun kuulla kunniasi?"
"Kyllä, sir. Mutta minä ansaits…"
"Aivan varmasti. Minulle se on yhdentekevää, sillä voin luottaa siihen, ettet tee sitä uudelleen?"
"En, sir. En missään nimessä."
"Hyvä. Sitten voimme unohtaa sen. Minulla ei ole mitään halua antaa sinulle kurinpalautusta kahteen kertaan. Minä luotan sinuun, Kaie."
Protossin huulet avautuivat kaksi kertaa tämän yrittäessä sanoa jotakin, mutta nainen ei saanut itseään kootuksi edes yhden äännähdyksen verran.
"Ole hyvä", Gerard sanoi jättäen toisen ällistyksen huomioimatta. Kaie ojensi kätensä vaistomaisesti vastaan ja otti höyryävän mukin kämmeniensä väliin. Hänen sormensa vavahtivat.
"Tohtori Stantonin raportti ilmoitti, että kuormitus oli aika kova. Oletko kunnossa?"
"Minäkö?" Kaie järkyttyi.
"Niin", Gerard vastasi sekoittaen juomaa lusikallaan. Hän nojautui taaksepäin sohvatyynyä vasten ja nosti jalkansa ristiin.
"Olen kunnossa, sir", Kaie sai kakisteltua.
"Hyvä. Olisi minun kannaltani kovin kiusallista, jos protossien suurlähettiläälle tapahtuisi jotakin Kefeuksella."
Kaie näytti pudonneen kartalta täysin, eikä Gerard mahtanut mitään huulillaan karehtivalle hymylle. Hän selvitti kurkkuaan: "Sitä paitsi minä en haluaisi olla se taho, joka tuo Zeratulille ikäviä uutisia."
Gerardin ilkikuri ei uponnut yllättyneeseen Kaieen, vaan nainen kiirehti hetken emmittyään vakavana sanomaan: "Minä olen valmis kuolemaan tehtävänne eteen ja terraanien puolesta. Protossit tietävät sen. Opettaja Zeratul opetti minulle sen."
Kaien silmissä käväisi ylpeä, tiedostava katse. Nainen näytti hetken aikaa haavoittumattomalta ja itsevarmalta - aivan kuten silloin, kun hän oli murtautunut Kefeuksen hangaarien halki tehtävänsä suorittaakseen ja Gerardin luokse päästäkseen. Hän oli polvistunut Gerardin eteen rauhanomaisena ja kunnioittavana, mutta kokenut amiraali oli nähnyt nuoren sotilaan eleissä valtavasti voimaa ja varmuutta. Lannistumattomuutta. Kaie puhui totta, Gerard tiesi. Nainen oli valmis kuolemaan vieraalla maalla tuntemattomien puolesta, koska uskoi sen velvollisuudekseen.
Gerard kumartui eteenpäin ja hymyili tahtomattaankin hieman surumielisesti.
"Minä en pyydä sinua kuolemaan arvojeni, päämäärieni tai asiani puolesta. Päinvastoin. Minä pyydän sinua elämään niiden takia", Gerard virkkoi. Hän piti pienen tauon ja antoi sanojensa upota vastapuoleen, kunnes vielä lausui: "vain elämään."
Kaien silmät räpsähtivät ja uhmakas uhrautuvaisuus hänen kasvoillaan vaihtui hämmentyneeksi epävarmuudeksi. Gerard ei sanonut mitään, mutta katseli naista tarkkaavaisesti ja edelleen hymyillen sohvaltaan. Protossin katse oli valahtanut alas teekupin höyryävään pintaan. Hän näytti pohtivan amiraalin sanoja tosissaan.
"Ymmärrän", Kaie lopulta kuiskasi. Protossin kasvoilla näkyi edelleen arastelevaa epäuskoa, mutta sen takaa pilkahti uteliasta kiinnostusta. Hän katseli Gerardia harkiten ja näytti punnitsevan vaihtoehtoja sisällään. Amiraali tiesi hämmentäneensä Kaiea sanoillaan ja päätti vaihtaa puheenaihetta.
"Oletko puhunut Shikovin kanssa jatkostasi ryhmässä?" hän kysyi. Tumma varjo käväisi naisen kasvoilla.
"Kahdesti", hän sai sanotuksi.
"Hän oli vihainen?" Gerardin ääni oli enemmän toteava kuin kysyvä.
Kaie vilkaisi amiraaliin osaamatta sanoa mitään. Hän nielaisi kuuluvasti. Gerard huokasi: Alexei oli selkeästi heittänyt naista päin täyslaidallisen omaa pettymystään, harmiaan ja raivonsekaista huolta. Gerard ei voinut vannoa, etteikö olisi ystävänsä asemassa käyttäytynyt samoin, mutta tunsi silti sääliä Kaiea kohtaan. Tämä oli ansainnut läksytyksensä, mutta kaipasi selkeästi jonkinlaista varmistusta siitä, että hänellä oli edelleen jokin paikka terraanien keskuudessa ja Alexein ryhmässä. Kenties nainen pelkäsi epäonnistuvansa tehtävässään, jonka Zeratul oli hänelle antanut. Gerard ymmärsi tarpeeksi protosseista tietääkseen, kuinka häpeällistä se olisi.
"Hän ei ole vihainen sinulle", Gerard sanoi laskien mukinsa pöydälle. Kaie näytti yllättyneeltä ja miltei toiveikkaalta lyhyen hetken, mutta hautasi miltei heti nämä tuntemuksensa ja antoi velvollisuudentuntoisen roolinsa ottaa vallan.
"Kurinpalautus tällaisessa tilanteessa on oikein."
Gerard sivuutti naisen huomion. "Alexei on vihainen itselleen."
Nyt Kaie unohti virallisen lähestymistapansa ja äännähti tahattoman hämmästyneenä. Gerard hymyili.
"Alexei on pitänyt aina kunnia-asianaan sitä, että hänen ryhmänsä uskaltaa luottaa häneen kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Hänelle se on tärkeää ja niin myös aaveille. Jokainen aaveista on uskonut hänelle sellaisia salaisuuksia, joita eivät kertoisi edes omalle perheelleen. Hän tuntee syyllisyyttä siitä, ettei saanut sinua luottamaan itseensä. Ja jos minulta kysytään, niin pitäisi sinunkin tuntea."
Kaie oli pitkään hiljaa ja haki sanoja. Lopulta nainen loi katseen Gerardin silmiin. Hän näytti hetken ajan niin nuorelta ja kokemattomalta, että Gerardin sisälle sattui. Zeratul oli lähettänyt Kaien vaativalle tehtävälle kovin viattomana ja haparoivana, Gerard huomasi ajattelevansa. Nainen oli joutunut viimeisten päivien aikana kohtaamaan pelkoja ja ennakkoluuloja, sopeutumaan itselleen ennennäkemättömään maailmaan. Hän oli nähnyt terraanit kauneimmillaan ja pahimmillaan, eikä tuntunut tietävän mitä ajatella omasta terraanipuolestaan. Kaie yritti olla rohkea ja sopeutua, mutta hän tarvitsisi tukea. Kunpa protossi löytäisi heidän paristaan sen tarkoituksen, jota näytti oman perimänsä ajamana etsivän kuin riivattuna. Nuoren naisen sulkeutuneissa eleissä ja kalpeissa piirteissä tuntui jatkuvasti läsnäoloaan huutavan piinattu ja turhautunut kysymys: kuka minä olen? Gerard toivoi hetken ajan syvästi, että olisi voinut tehdä enemmän vastauksen löytämiseksi.
"Minä aion olla kommodori Shikovin luottamuksen arvoinen", Kaie lopulta sanoi päättäväisesti. Hän ojensi kätensä eteenpäin ja Gerard tarttui siihen juhlallisesti.
Muista tarjota tätä myös Alexeille", hän muistutti heidän sormiensa kohdatessa. Hänen yllätyksekseen Kaie hymyili kevyesti.
"Oliko muuta, sir?" hän kysyi varovaisesti.
"Minulla ei ole muuta. Voit poistua, sotilas. Kutsun sinut huomenna paikalle, kun otan yhteyden protossien laivastoon."
"Selvä, sir."
Kaien poistumisesta oli ehtinyt kulua tuskin minuuttiakaan, kun punainen valo tuikahti jälleen näytöllä. Gerard laski huokaisten alas huoltoraportin. Tällä menolla valmista tulisi vasta ensi viikolla.
"Avaa", hän komensi kuitenkin nähdessään tulijan henkilöllisyyden koneen näytöllä. Pian Alexei marssi sisälle kättään heilauttaen ja nopean tervehdyksen kajauttaen. Hän pysähtyi keskelle huonetta ja jäi seisomaan paikalleen kädet puuskassa. Miehen olemuksessa oli kärsimätön vire, Gerard pisti merkille syrjäsilmällä. Mistähän nyt tuuli?
"Et ollut päällystön messissä", Alexei huomautti.
"Päivää, kommodori", Gerard tervehti mukiaan kohottaen ja katsettaan nostamatta. "Syön myöhäisemmän lounaan."
Alexei ei sanonut pitkään toviin mitään, mikä sai Gerardin laskemaan lukulasit pöydälle ja nostamaan katseensa hieman pidemmäksi aikaa kommodoriin. Hän oli odottanut sarkastista piikkiä pikkutarkan päiväohjelmansa horjumisesta, mutta Alexei tuskin tuntui huomanneen loistavaa tilaisuuttaan pienelle naljailemiselle. Mies keskittyi sen sijaan huolellisesti vaihtelemaan painoaan jalalta toiselle ja nykimään asetakkinsa hihoja.
"Juttelin Kaien kanssa hetki sitten", Gerard sanoi kokeilevasti. Alexein malttamattomaan liikehdintään tuli harkitseva tauko.
"Niin arvelinkin. Näin hänet käytävässä."
"Taisit panna hänet aika koville eilen?"
"Sen jälkeen kun hän valehteli minulle, asetti ihmishenkiä vaaraan, sytytti kaksi tulipaloa, rikkoi mittausinstrumentteja, pimensi kahden kannen sähköt ja sai Lohmannin sydämen pysähtymään?" Alexei luetteli kireällä äänellä. "Kyllä, minusta tuntui tarpeelliselta muistuttaa vierastamme siitä, kuinka me aaveet toimimme. Etenkin jos psi-indeksimme on 9,3."
"Hyvä."
"Hyvä?"
"Hyvä", Gerard toisti kohteliaasti ja laski kätensä pöydälle naputellen sormenpäitään vastakkain.
Gerard ja Alexei tuijottivat toisiaan pöydänkannen ylitse pitkän hiljaisen hetken. Gerard piti ilmeensä liioiteltua kohteliaisuutta ja harmonista hyvää tuulta uhkuvana, koska tiesi eleen monitulkintaisuuden ja näennäisen huolettomuuden sekä ärsyttävän että huvittavan hänen ystäväänsä. Alexei nostikin ensimmäisenä kädet pystyyn.
"Mitä nyt?" mies kysyi turhautuneena.
"Ei mitään. On hyvä, että muistutat alaisiasi sääntöjen olemassaolosta, jos tarve niin on. Miten Lohmann jaksaa?"
Alexei kohautti olkiaan kiusaantuneena. "Hyvin. Hän ei tunnu ottaneen juttua henkilökohtaisesti."
Gerard antoi kulmakarvojensa nousta ja ei edes yrittänyt piilottaa huvittunutta tuiketta silmistään. "Suurpiirteinen mies sydänkohtauksen saaneeksi."
"Hän tuntuu pitävän omaa tilaansa pikkutekijänä sen rinnalla, että Kaien psioninen myrsky rikkoi mittauslaitteet pysyvästi", Alexei sanoi kuivasti.
"Tohtori Stanton selvinnee menetyksestä", Gerard antoi myönnytyksen. Hän vilkaisi Alexeihin kysyvänä ja huomasi yllätyksekseen miehen kaulalle ja poskille kohonneen paljastavan punan. Alexei näytti hetken ajan pahanteosta kiinni jääneeltä koulupojalta, kunnes sai häkellyksen kasvoiltaan naamioitua.
"Siitä minun pitikin puhua. Onko meidän mahdollista tehdä viikkokatsaus vasta huomenna aamuharjoitusten jälkeen Mar Saran taktiikkapalaverin yhteydessä?" Alexei kysyi rykäisten.
Gerard oli jo arvannut mistä Alexein kenkä puristi, mutta päätti sumeilematta katsella hetken pidempään ystävänsä kiemurtelua. Hän naputteli leukaperäänsä etusormellaan hajamielisesti ja jäi tuijottamaan mietteliäästi kattoa kuin päivän aikataulua muistellen. Hän seurasi syrjäsilmällä Alexein kulmakarvojen hermostunutta kurtistumista, kun mies keinahteli kantapäidensä varassa ees taas huoletonta sävyä olemukseensa tavoitellen.
"Sen piti olla tänä iltana, jos oikein muistan. Meillä on paljon käsiteltävää. Puolustusprotokollaa ei ole käyty läpi ainakaan puoleen vuoteen. Onko sinulla jotakin menoa?" hän kysyi viattomasti.
Alexei piti ihailtavasti pokerinaamansa kurissa nyökätessään, se Gerardin oli pakko myöntää.
"Ajattelimme käydä tohtori Stantonin kanssa läpi lääkärintarkastuksien raportit."
"Toivottavasti lääkinnän tiloissa on jo sähköt", Gerard sanoi huolestuneesti. Sävy oli peittelemättömän uteleva.
"Me… tuota, tapaamme hänen hytillään." Alexei nielaisi kahdesti ja tuijotti äkkiä hyvin kiinnostuneena kynsiään.
"Aah", Gerard sanoi sanaa venyttäen ja nyökäten tietäväisesti. Hän ei mahtanut mitään hymylle. Myös Alexei huomasi hänen huvittuneisuutensa ja näytti hetken aikaa sydänjuuriaan myöten julmistuneelta.
"Eivät nämä ole treffit!" hän tiuskaisi kiusanteosta loukkaantuneena.
"Jos niin sanot", Gerard vastasi huolellisesti kätensä ristien ja nyökäten niin vakuuttavasti kuin nykiviltä poskilihaksiltaan suinkin kykeni.
"Hytissä tapaaminen on käytännön seikka", Alexei mutisi, mutta Gerard pisti merkille hänen raapivan hetken päästä niskaansa epävarman näköisenä.
"Totta", Gerard sanoi vakavoituen ja kurtisti otsaansa pohtivana. "Päällystön hytit taitavat olla jätteenpuristimen ohella ainoa paikka koko aluksella, jossa on mahdollista jonkinlaiseen yksityisyyteen. Minä annan ääneni hytille – jätteenpuristimessa on jotain kovin camp-henkistä, mutta haju voi olla liikaa…"
"Ilmoitanko Stantonille, että tapaamme jonakin toisena iltana?" Alexei keskeytti. Gerard hymyili lämpimästi.
"Älä. Käydään viikkoraportit lävitse huomenna. Minun pitää vain ilmoittaa Raynorille siitä, että Van Saran palaveri siirtyy tunnilla."
"Otin jo vapauden tehdä sen", Alexei sanoi nopeasti.
"Aah", Gerard henkäisi uudelleen. Hän hymyili ymmärtäväisesti ja oli aikeissa jälleen avata suunsa, kun Alexei lopulta nosti etusormensa varoittaen pystyyn.
"Yksikin 'aah' lisää ja olet ikävyyksissä", hän uhkasi suu viivana.
"Anna vanhalle miehelle hänen huvinsa", Gerard puolustautui nauruun puhjeten.
"Vanha kusiainen sinä olet", Alexei murahti, mutta myös hänen silmänsä olivat syttyneet nauruun.