Tunnettua internet-meemiä lainatakseni: Oho, minä vahingossa uusi luku heti vanhan perään. Tämä paha? :D
Palasin siis haaskalle nopeammin kuin keskiverto lokkilauma, koska.. noh, sain hyvän inspiksen ja nakuttelin eilen yöllä tekstiä kasaan mystisen innonpuuskan säestämänä. Kivaa, kun toisinaan homma luistaa!
Tämä oli minulle ihan hassu luku kirjoittaa, sillä olen itse kaikkea muuta kuin kovin aktiivinen baarikärpänen. Silti minulla oli tätä kirjoittaessa itse asiassa todella hauskaa, mikä toivottavasti näkyy lopputuloksessa tekstin irtoamisena viime lukuja leimanneesta matalalennosta. Pahoittelen kirjoitusvirheitä ja kliseitä, menkööt kirjoittajan hilpeän väsyneen olotilan piikkiin.
"Et ole tosissasi?"
Chandak vilkaisi hangaarin ovista sisään tulevaa Kaiea ensin hajamielisesti, mutta silmäys muuttui nopeasti tyrmistyneeksi tuijotukseksi. Kaien harppovaan kävelyvauhtiin tuli epäröivä tauko.
"Mitä?" Kaie kysyi yllättyneenä.
"Me olemme menossa viettämään vapaailtaa", Chandak vastasi kätensä levittäen. Kaie pysähtyi huolestuneena. Hän ei ollut täysin varma mistä kiikasti ja loi vaivihkaisen katseen ensin ympärilleen ja sitten itseensä. Chandak tuntui viittaavan kädellään hänen löysänä roikkuvaan verryttelyasuunsa, jonka Kaie oli valinnut ylleen iltaa varten.
"Siksi minä en laittanutkaan univormua, kuten virallisiin tilaisuuksiin", hän sanoi epävarmasti. "Teinkö jotakin väärin?"
Chandakin arvioivaan pälyilyyn tuli nauravainen sivuvire, kun nainen taputti Kaiea selkään estämättä hihitystä.
"Eikö sinulla ole lainkaan siviilivaatteita?" hän sai lopulta kysytyksi. Kaie pisti vasta nyt merkille sen, että Chandak itse oli verhonnut pienen ja hoikan kehonsa kapeaan tunikamaiseen mekkoon ja paksuihin, tummanvihreisiin sukkahousuihin. Naisen lyhyt musta tukka kiilteli valossa puhtaana ja pörröisenä, paksuilla huulilla oli ohut kerros punaista. Kaie käänsi päätään epävarmana: Solheim ja Thompson, jotka istuskelivat lähtöaulan sivupenkeillä, olivat kumpikin farkuissa. Solheimilla oli päällään UED:n armeijan vanha t-paita, mutta Thompsonin yllä olevaa kullanruskeaa pitkähihaista puseroa Kaie ei ollut ennen nähnyt. Miehet olivat ajaneet partansa ja Thompson näytti pöyhineen tukkansa pystyyn jollakin muotoilutuotteella.
Protossi tunsi olonsa kiusaantuneeksi. Hän oli yrittänyt pitää hyvin tarkkaan huolta siitä, ettei yli- tai alipukeutuisi terraanien erilaisiin tilaisuuksiin. Ihmisillä oli miltei orjallisen tarkka oma pukukoodinsa, eikä Kaie halunnut suin surminkaan vaikuttaa epäkunnioittavalta. Tähän asti hän oli onnistunut tasapainoilemaan läpi arjen nolaamatta itseään tai ryhmäänsä vaatevalinnoillaan, mutta nyt hän tunsi pakokauhun hiipivän ylös punastuville kasvoilleen. Hänen ryhmänsä muut jäsenet olivat eilisestä lähtien laskeneet tunteja Vestalle tehtävän sukkulamatkan ja vapaailtansa alkuun sellaisella innolla ja odotuksella, että Kaie oli luokitellut tilaisuuden mielessään jonkinlaiseksi tärkeäksi yhteisölliseksi tapahtumaksi. Lohmann oli sanonut kuitenkin, että heidän oli tarkoitus viihtyä ja nauttia toistensa seurasta, eikä mitään virallista ohjelmaa illalle ollut. Kaie oli ajatellut valinneensa vaatteensa juuri oikein, eikä ollut vaivautunut edes solmimaan hiuksiaan kiinni, mutta hän näytti tehneen virhearvion.
"On minulla temppelisisaren kaapuni. Pitäisikö minun mennä vaihtamaan se?" hän kysyi lopulta Chandakilta hätäisesti.
"Kannatetaan! Olen kuullut herkullisia huhuja siitä, että protossien kaavuista näkee läpi", Adams sanoi hyväntuulisesti heidän taakseen ilmaantuessaan ja heittäessään huolimattomasti käsivartensa sekä Chandakin että Kaien olkapäiden ympäri. Mies vilkutti julkeasti virnistäen silmäänsä kummallekin naiselle.
"Pahuksen lirkuttelija. Sinä se et koskaan muutu", Chandak sanoi hymyyn vastaten ja Adamsia olkapäällään töykkäisten.
"En, jos kyse on viehättävistä naisista ja läpinäkyvistä puvuista", Adams sanoi viattomasti. Hän iski uudelleen silmää tyrmistyneelle Kaielle ja vilkaisi sitten arvioiden Chandakiin. "Kiva mekko."
"Kiitos", Chandak vastasi.
Kaie loi tutkivan katseen Adamsiin ja läimäytti itseään henkisesti kämmenellä otsaan. Nuori mies oli lähtenyt liikkeelle tummanharmaissa, kuluneissa farmarihousuissa ja lyhythihaisessa, rennoin maaliroiskein koristellussa kauluspaidassa, jonka kaksi ylintä nappia oli jätetty auki. Hänessä oli tarkkaan harkittua huolittelemattomuuden tuntua ja oli ilmeistä, että mies oli viettänyt peilin edessä pitkän tovin ennen lähtöään. Kaie huoahti: hän näytti nukkavierulta jopa ryhmänsä miesten rinnalla.
"Voinko minä tulla mukaan lainkaan?" Kaie kysyi lopulta nielaisten. Hän katsoi Adamsiin ja Chandakiin epäröiden.
"Jos otamme Lohmannin mukaan niissä pirun nahkahousuissa, niin otamme varmasti kyllä sinutkin. Älä yritäkään livahtaa hyttiisi jurottamaan jonkun tekosyyn varjolla", Adams kielsi. Hän hymyili Kaielle valloittavasti. Myös Chandak nyökkäsi tyynnytellen. Intialaisnaisen arvosteleva katse muuttui lämpimäksi rohkaisuksi, kun tämä huomasi Kaien aidon huolen.
"Totta kai voit", hän sanoi. Kikatus kumpusi taas naisen huulille, kun hän pyöräytti Kaien hajamielisesti ympäri. Protossi seurasi liikettä kuin eloton mannekiininukke. "Näytät kyllä olevan menossa kuntosalille, mutta jos ei sinulla muutakaan ole…"
Kaie tunsi olonsa harmistuneeksi päätään ravistaessaan.
"Parjataanko täällä minun taistelupariani noin armottomasti?" ovelle tullut Lohmann huikkasi hyväntuulisesti. Hän pudisti päätään ja soi Kaielle rohkaisevan hymyn.
"Herra paratkoon, paetkaa! Ne ovat tehneet paluun", Adams kuulutti huvittunutta kauhua äänessään nähdessään miehen vaatetuksen. Thompson ja Solheim puhkesivat nauramaan. Lohmann marssi sisään oviaukosta selkeästi itseensä tyytyväisenä ja läiskäisi kädellään mustien housujensa paksua kangasta ehdottelevaan sävyyn virnistäen.
"Nahkahousut ovat seksisymboli. Mitä nyt Adams, kilpailuako pelkäät?"
"Ne myös huutavat ainakin kilometrin päähän 'rietas homo' paremmin kuin mikään muu vaatekappale", Adams vastasi. Lohmann kohotti kulmiaan ja suikkasi huulensa mutristaen lentosuukon ilman halki Adamsille, joka pyöräytti paljonpuhuvasti silmiään, mutta vastasi härnäävään hymyyn.
Kaie – kunhan kykeni irrottamaan ensin ällistyneen katseensa Lohmannin paljonpuhutuista housuista – tervehti taistelupariaan. Lohmannin tukka oli hiusgeelistä jäykkä ja mies oli pitkästä aikaa pujottanut vasempaan korvalehteensä pienen hopeisen renkaan, jota ei arjessa juuri käyttänyt. Hän näytti vieraalta, mutta miehen hymy oli yhtä lämmin kuin aina ennenkin.
Kaien täytyi myöntää olevansa hämmästynyt. Koko ryhmä käyttäytyi… varsin omituisesti. Huumori oli heidän keskinäisissä juttutuokioissaan yleensäkin sitä korvia kuumottavaa laatua, mutta nyt terraanit tuntuivat olevan suorastaan räävittömällä tuulella. Kaie ei ymmärtänyt lainkaan mistä omituinen, miltei riemusta juopunut ja odottavan jännittynyt tunnelma johtui. Kun soppaan lisättiin rento, paikoin miltei provosoivan vihjaileva pukeutuminen, Kaie ei voinut olla pohtimatta mistä oikein oli kyse.
Hän huomasi odottavansa Vestalle päätymistä epäluuloisena. Koko iltaan tuntui liittyvän yllättäen jotain hänelle täysin vierasta ja uutta, joka sai kuitenkin terraanit kourivan odotuksen ja jännittyneen väreilyn valtaan. Heidän ryhmänsä lisäksi Vestalle oli lähdössä monia muitakin erityisluvan saaneita sotilaita, joita valui hangaariin tasaisena virtana. Sama kiihkeän innostunut malttamattomuus ja yhtä aikaa rento ja jännittynyt aura heijastui jokaisesta sisään tulevasta terraanista. Kaikki tuntuivat olevan siviilivaatteissa, hyväntuulisia ja katselevan muita hangaariin tulleita kuin tunnelmaa haistellen ja tulevaa arvioiden. Kaie miltei unohti oman kurjan verryttelypukumurheensa jäädessään kiinnostuneena seuraamaan jännitettä ympärillään. Tämä oli hänelle vieras terraanikäytöksen sektori, mikä teki tulevasta illasta oivan oppimiskokemuksen.
Myös Wilkins ilmaantui pian yhdessä Murrayn kanssa halliin.
"Lohmann ja Kaie, mikä sairas salaliitto tämä on? Jonkinlainen verkkokalvot lopullisesti polttava ihmiskoe? Kaie on kuin menossa pyjamakutsuille ja Lohmann – paratkoon. Sen sanon, että poltan nuo pöksyt vielä jokin kaunis päivä" Wilkins murjaisi parivaljakon nähdessään.
Kaie levitti kätensä anteeksipyytävästi, vaikka ymmärsi naisen vitsailevan. Lohmann sen sijaan kietoi kätensä taisteluparinsa olkapään ympäri ja nykäisi leukansa kohti kattoa teennäisen loukkaantuneena. Wilkins vastasi eleeseen heilauttamalla ja läpäyttämällä Lohmannin olkapäätä hyväntuulisesti kämmenellään. Kaie huomasi yhtyvänsä ryhmän vapautuneeseen nauruun.
"Wilkins!" Adams huudahti tervehdyksen. Hän vihelsi ihastellen. "Näenkö oikein? Onko sinulla meikkiä?"
"Haista paska", Wilkins vastasi kiusaantuneena päänsä kääntäen. Naisen kullanvaalea tukka oli auki ja heilahti kiiltävänä harjana tämän olkapäille. Hän näytti kauniilta.
"Niin minäkin sinua", Adams vastasi parhaan koiranpentukatseensa käyttöön valjastaen ja sai vastaansa väsyneen käskyn pitää naamansa näkkärillä.
Odotus jatkui ja lisää terraaneja tuli saliin rypäs kerrallaan. Aaveet seisoivat pienenä ryhmänä ovensuussa, ja Kaie huomasi heitä kohden luodut kiinnostuneet, paikoin torjuvatkin katseet. Hän myös tunsi virrassaan terraanien epäluulot ja torjuvuuden – yllätyksekseen paikoin myös ihastuneen kiinnostuksen – pompsahtelevina ryöpsähdyksinä, mutta yritti sulkea aistimukset pois mielestään. Tämä oli vapaailta.
"Iltaa, naiset ja herrat", Alexei toivotti hymyillen luovittuaan tiensä ihmisten läpi heidän luokseen. Mies vilkaisi alaistensa muodostaman piirin läpi uteliaana – hänen kulmakarvansa värähtivät hienoisesti Kaien kohdalla – ja pudisteli päätään huvittuneena.
"Te taidatte olla valmiita."
Alexein vaaleanharmaat reisitaskuhousut ja konstailematon musta t-paita näyttivät melko vaatimattomilta monen muun terraanin vapaa-ajan vaatteisiin verrattuna, mutta miehen silminnähden rentoutunut ja pikkupoikamaisen leveä hymy korvasi puutteet monin verroin. Kaie tunsi häpeän muljahtavan mahaansa omaa collegekankaista verryttelypukuaan ajatellessaan: Khalan nimeen, miksi hänen piti aina nolata itsensä ja ryhmänsä?
Alexein harmaat silmät kohdatessaan ja kommodorille nyökätessään Kaie ei voinut olla pohtimatta, ajatteliko mies observatoriokannen tapahtumia enää. He eivät olleet puhuneet tapahtuneesta aamulla, eikä Kaie ollut varma halusiko hän esimiehensä ottavan asiaa esille enää koskaan. Tapahtuneessa oli jotakin haurasta, unenomaista. Hän ei osannut sanoa kantoiko mies kaunaa Kaien omavaltaisista toimista vai oliko tämä Lohmannin tavoin helpottunut siitä, että Kaie oli yrittänyt auttaa häntä Khalan kautta. Kaie oli ajatellut tapahtunutta paljon ja harkinnut jopa kysyvänsä Lohmannin mielipidettä asiasta, muttei ollut lopulta saanut suutaan auki. Hän ei ollut varma sopiko hänen juoruta esimiehestään eteenpäin sillä tavalla.
"Tuleeko Gemma myös?" Chandak uteli Shikovilta kepeästi. Intialaisnainen onnistui ihailtavasti pitämään naamansa täysin viattoman kysyvänä kommodorin kiusaantuneesta rykäisystä huolimatta. Ryhmä oli pistänyt asiasta pystyyn jopa pienimuotoisen vedonlyönnin: osa oli uskonut Shikovin haluavan viettää iltaa ilman parempaa puoliskoaan, loput olivat kallistuneet siihen, ettei kyyhkyläispari malttaisi olla käyttämättä tilaisuutta yhteiseen vapaahetkeen.
"Tai sitten Shikov-ressu on jo niin pahasti tossun alla, että jää kotiin", Solheim oli epäillyt surkutellen.
"Minä olisin mielelläni tohtorin näköisen naisen tossun alla", Adams oli sanonut unelmoivasti.
"Varmasti jonkun muunkin osan kuin tossun", Murray oli huomauttanut kuivasti saaden ryhmän nauramaan.
Nyt aaveet seurasivat uteliaana kommodorin punastuvia kasvoja tämän vastausta odottaen. Shikov rykäisi: "Tohtori Stanton tulee mukaan, mutta hän on omien alaistensa kanssa tämän illan."
"Selvä peli", Chandak vastasi. Hän näytti voitonriemuiselta takanaan seisovien aaveiden puoleen kääntyessään, olihan hän juuri menestyksekkäästi pessyt heillä muilla pöytää vedonlyönnissä.
"Tästä tulee hyvä ilta", intialaisnainen totesi tyytyväisesti käsiään yhteen hieraisten.
"Mitä tämä on?" Kaie kysyi varovasti. Hän nosti metallisen, litteän pullon nenänsä alle ja nuuhkaisi varovaisesti – sammiossa kelluva neste tuoksui myrkylliselle, pistävälle ja etovalle, eikä protossi mahtanut mitään irvistykselle. Hän huomasi muun ryhmän katseet ja kiirehti pahoittelemaan.
"Anteeksi. En tarkoittanut… se ei varmasti ole pahaa", hän sopersi ja soimasi itseään tylystä reaktiostaan. Kuin sanojaan tukeakseen Kaie käänsi kuuliaisesti pullon huulilleen ja otti harkitsevan siemauksen. Vastapäätä istuva Murray sai pian väistää alta, kun väkevä neste tuli ulos suusta ja jopa nenästä yhtenä pärskähtävänä ryöpsähdyksenä. Juoma maistui kitkerälle, voimakkaalle ja karvaalle – kuin hänen suuhunsa olisi kaadettu savuaromilla marinoitua happoa. Kaie yski väärään kurkkuun puoliksi vetämäänsä hörppäisyä ulos kakovan äänen säestämänä ja tunsi veden valuvan silmistään. Muu ryhmä tuijotti häntä sanattomana lukuun ottamatta Thompsonia, joka velvollisuudentuntoisesti hakkasi protossia selkään kämmenellään. Myös muut sukkulan sisään ahtautuneet terraanit katselivat näytöstä häkeltyneinä.
Kaie naama helotti punaisena yskän ja nolostuksensa vuoksi. Wilkins oli hetkiä sitten pistänyt litteän metallipullon kiertämään pahanilkisesti ja salamyhkäisesti hymyillen ja kukin oli ottanut siitä ennen Kaiea hörpyn irvistellen kuin jonkinlaisen omituisen riitin osana. Kaie ei ollut halunnut jäädä muita huonommaksi, mutta oli päätynyt sylkemään kallisarvoisen nesteen miltei kokonaan ulos.
Miltä sinusta tuntuisi, jos terraanit olisivat reagoineet johonkin protosseille tärkeään ja ainutkertaiseen miltei lattialle oksentamalla? Yritä nyt koota itsesi.
"Anteeksi. Se meni väärään kurkkuun. Se oli ihan hyvää. Voin juoda uudestaan, jos se… kuuluu asiaan?"
Lohmann hänen vieressään purskahti nauruun ottaessaan pullon, kulauttaessaan siitä huolettoman näköisesti ja antaessaan sen takaisin Wilkinsille. "Voi Kaie, sinä olet tässä todella huono." Miehen äänessä oli surkutteleva, mutta sydämellinen sävy.
Sukkulakyyti oli onneksi riehakkaan tunnelman vallassa ja Kaien yskäkohtaus unohtui pian keskenään rupattelevien terraanien mielistä. Odotus pingottui sukkulan ylle ja sai kyytiläiset levottomaksi: joku naputti jalkaa lattiaa vasten, toinen vihelsi epävireisesti samaa sävelmänpätkää kerta toisensa jälkeen. Osa sipaisi tukkaansa ojennukseen tai nyki housuja parempaan asentoon rypistymisen välttämiseksi.
Kaie nojasi eteenpäin kyynärpäät polvia vasten painuneena ja vilkaisi tuon tuosta pienestä sivuikkunasta ulos. Vestan rosoinen hahmo näkyi jo etäisyydessä sitä suojelemaan asetetun kolmen tähtituhoajan ja Valkyrie-hävittäjälaivueen takaa. Vesta oli Gerardin laivaston ainoa siviilialus: Lohmannin kertoman mukaan ikivanha ja hajoamispisteessä oleva romuläjä, joka kuitenkin näytteli elintärkeää roolia laivaston varuste- ja elintarvikehuollon kannalta. Ruostunut alus koostui pääasiassa lukuisista varastohangaareista ja keinoviljelmäkansista ja sen miehistö oli enimmäkseen taistelukoulutusta saamattomia, armeijan palkkaamia siviilejä. Vesta oli sanalla sanoen tärkein syy sille, että heidän vatsansa pysyivät täynnä ja että he saivat vaatteet niskaansa – ei mikään pieni asia Gerardin mittavassa laivastovahvuudessa. Ei ollutkaan ihme, että Gerard piti vanhan aluksen niin tarkasti suojeltuna kaikkina aikoina.
Vesta oli UED:n laivaston muiden huoltoalusten tavoin varustettu edustustiloilla päällystön ja korkean diplomaattitason tapaamisia ajatellen, mutta varastokonttien peittämässä pohjahangaarissa pidettiin myös miehistön baaria, jolla oli amiraali Durandin epävirallinen siunaus. Esimiehillä oli lupa palkata sunnuntaisin sotilaitaan iltalomilla Vestalle – harvinainen mahdollisuus, jota yksikään pääsylipun sukkulaan saanut sotilas ei mielellään jättänyt välistä. Lohmannin mukaan aaveet olivat edellisen kerran olleet Vestalla miltei kahdeksan kuukautta sitten, lukuun ottamatta Adamsia, joka oli luimistellut tiensä alukselle milloin minkäkin joukkueen mukana sopivan oven väliin jalkansa työntämällä.
"Mitä nyt?" Kaie kuiskasi Lohmannille hetken kuluttua. Miehen kysyvä katse viestitti, ettei hän ollut varma siitä, mitä Kaie tosiasiassa halusi kysyä. Protossi rykäisi vaivaantuneena.
"Tarkoitan, mitä täällä oikein tapahtuu? Mitä te teette Vestalla?"
Lohmann harkitsi hetken. "Juttelemme, juomme alkoholia, jotkut tanssivat. Tulemme humalaan – ainakin useimmat meistä. Etsimme seuraa, kuuntelevaa korvaa, olkapäätä, jota vasten itkeä. Hauskanpitoa. Toiset hakevat vuoteeseensa lämmikettä, usein vain yhdeksi yöksi. Aamulla vannomme, että tämä oli viimeinen kerta, kun meidät kipataan krapulassa takaisin sukkulaan ja työnnetään takaisin kotialuksillemme nukkumaan humala pois."
"Tämä kaikki… yhdessä yössäkö?" Kaie kysyi. Lohmannin kuvaus kuulosti kovin raadolliselta.
"Mitä tarkoitat?" Wilkins puuttui keskusteluun uteliaana. Kaie kallisti päätään.
"Minä olen ymmärtänyt, että terraanien romanttiset suhteet perustuvat luottamukselle, keskinäiselle kiintymykselle ja rakastamiselle. Voiko sellaista tapahtua yhdessä yössä?"
Hän katsoi ympärillään istuviin aaveisiin peläten kysyneensä jotakin tyhmää, mutta hänen yllätyksekseen muut näyttivät yllättäen vakavilta. Thompsonin kasvoilla kävi hieman surumielinen hymy. "Ei, ei sellaista tapahdu yhdessä yössä. Mutta harva täältä mitään pitkäaikaisempaa hakeekaan. Hetken lohtua, ymmärräthän?"
"En tiedä", Kaie tunnusti. "Se kuulostaa aika valheelliselta minusta."
"Monelle se on todellisin asia kuukausiin kaiken tuolla ulkona tapahtuvan jälkeen", Lohmann sanoi hieman haikeasti hänkin.
"Eräänlainen hetkellinen pakopaikka?" Kaie kysyi.
"Niin. Läheisyys on harvinainen asia tällaisessa paikassa tällaisena aikana. Monet ottavat sen vähänkin mitä saavat", Wilkins selitti.
Kaie oli pitkään hiljaa, kunnes arasti esitti mielipiteensä: "Se on oikeastaan aika surullista?"
"Niin", Lohmann myönsi. Hän näytti olevan pahoillaan, mutta piristyi sitten silminnähden Wilkinsin pistäessä huokaisten pullon uudelleen kiertoon.
"Mutta emme me tänne murjottamaan tulleet. Näin surkeilta meidän kuuluu näyttää vasta huomenna aamulla paluusukkulan täristäessä sisuskalut kahdeksikolle."
Mies otti pullosta pitkän hörpyn ja kuin tämän sanoille loppukaneetin tarjotakseen sukkula tärähti viimeiseen lähestymiskiitoon.
"Saapumisaika Vestalle kaksi minuuttia. Pitäkää vyöt kiinni ja housut jalassa", pilottinaisen ilkikurinen ääni toivotti katosta.
Suurimmalla osalla terraaneista oli edessään tai kädessään harmaasta kevytmuovisekoitteesta tehty kahvaton muki. Juomat haisivat protossin nenään makeilta ja kitkeriltä yhtä aikaa, eivätkä herättäneet hänessä muuta kuin halun yskiä. Hän oli yrittänyt velvollisuudentuntoisesti maistella nenänsä eteen työnnettyä lasillista toisten mukana, mutta oli saanut vasta neljäsosan alas siinä vaiheessa, kun muu ryhmä kumosi jo kolmansiaan. Musiikki hakkasi kaikkialla ympärillä niin kovalla voimakkuudella, että Kaie joutui huutamaan halutessaan puhua – silti terraanit kaikkialla ympärillä näyttivät tulevan juttuun toistensa kanssa mainiosti ja ymmärtävän täydellisesti vastapuolta. Hän oli ratkaissut ongelman olemalla hiljaa.
Tunnelma oli Kaien mielestä hämmentävä edelleen, vaikka hän oli saanut katsella salin elämää sivusta jo useamman tunnin ajan: Jotkut tanssivat lattialla varastokonttien väleihin jäävässä tilassa ja toiset jutustelivat laatikoiden väliin jäävillä hämärillä käytävillä. Heitä lähinnä olevan kirkuvan oranssin kontin ja salin metalliseinän välistä oli mahdollista erottaa eristepylvästä vasten painautunut pariskunta. Mies ja nainen olivat liian kiinnostuneita toisistaan osatakseen kiusaantua protossin tuijotuksesta. Naisella oli yllään enää rintaliivit. Kaie oli pitänyt aina terraaneja estottomina protosseihin verrattuna, mutta alkoholi teki heistä suorastaan holtittomia.
Kaie siirsi katseensa takaisin aaveisiin, jotka olivat kukin jo hänen arviointikykynsä mukaan melkoisessa humalassa. Chandak ja jopa Wilkins tuntuivat nauttivan saamastaan huomiosta ja paikoin peräänsä kimakasti kaikuvista vislauksista tanssiessaan kauempana salissa. Murray tuijotti juomaansa pahoinvoivan näköisenä kuin olisi yrittänyt hypnotisoida nesteen ulos lasista. Thompson jutteli pöydänkulmalle istahtaneen nuoren naissotilaan kanssa, Solheim oli mennyt biljardipöydän ääreen jotakin "vuosisadan revanssista" mutisten. Lohmann istui kapealla jakkaralla Kaien vieressä silmäillen arvioiden tanssilattiaa. Adamsia ei enää edes näkynyt, mutta he kaikki saisivat taatusti tulevien päivien aikana kuulla mihin koloon mies oli livahtanut ja kenen kanssa.
Kaie huomasi katseensa hakeutuvan tuon tuosta hieman syrjemmälle siirtyneeseen kommodori Shikoviin ja tohtori Stantoniin, joka oli tullut Alexein luokse illan kuluessa. Punatukkainen lääkäri oli häkellyttävän kaunis suurissa korvarenkaissaan ja paksussa villapuserossaan, joka valui pitkälle miltei polviin asti. Pariskunta oli aloittanut illan suorastaan läheisissä tunnelmissa ja nojaillut toisiaan vasten muutaman kappaleen ajan Alexein kiedottua kätensä nuoren naisen ympäri suojelevasti. Nyt parivaljakko seisoi vastapäätä toisiaan, eikä Kaie ollut enää varma siitä, oliko kaikki kohdallaan. Stanton oli ristinyt kätensä puuskaan ja pyyhki tuon tuosta silmiään. Naisen kasvot olivat kiristyneet ärtyisäksi naamioksi, kun hän puhui. Tuon tuosta hän heilautti punaista tukkaansa niskojaan nakellen ja näyttäen siltä, että purskahtaisi itkuun hetkenä minä hyvänsä. Shikovin kasvoja Kaie ei kyennyt erottamaan, mutta kommodorin jäykistynyt niska ja tämän kumoamien lasillisten määrä kielivät siitä, että tämä oli kaikkea muuta kuin rentoutunut ja tyytyväinen.
"Ryppyjä rakkaudessa?" Lohmann kysyi kokeilevasti Kaien katsetta seuraten ja kuin naisen ajatukset lukien.
"Siltä näyttää. Ei se tosin minulle kuulu", Kaie vastasi korottaen ääntään. Lohmann avasi suunsa kuin jotain sanoakseen, mutta tyytyi lopulta hymyilemään. Kaie ei osannut tulkita miehen silmissä käyvää välähdystä.
"Tämä on hankalampaa meille aaveille", Lohmann huomautti kohta. Hän selvitti kurkkuaan Kaien katseeseen kirjoitetun kysymyksen nähdessään.
"Luottaminen, rakastuminen, rakastaminen. Se on hankalaa meille. UED on takonut päähämme viisivuotiaasta lähtien, että hallitsematon kiintymys johtaa vääränlaisiin suhteisiin ja lisää riskiä sille, että aaveiden perimä heikkenee tai leviää hallitsemattomasti."
"Kiellettiinkö teitä…?" Kaie kysyi uskomatta korviaan. Hänellä oli ollut terraanien romanttisesta rakkaudesta ehkä turhankin ruusuinen kuva protossien tietopankkien videoiden ja lukemiensa kirjojen perusteella. Tämän illan aikana häntä oli tömäytetty karun realistisella nyrkillä kerran jos toisenkin palleaan. Hän ei ollut osannut kuvitella, että kaikki olisi jotenkin näin holtitonta, karua ja miltei eläimellistä. Khalan nimeen, hän ei tiennyt halusiko koskaan tutustua tähän terraaniperimänsä puoleen paremmin.
"Kiellettiin. UED valitsi toisinaan keinohedelmöityskokeiluihin tiettyjä aaveita, joiden perimän risteyttämistä pidettiin hyödyllisenä. Muuten se oli meille kiellettyä maata."
Lohmann ravisteli päätään kuin asian ymmärtäminen olisi ollut hänellekin hankalaa.
"Entä nyt?"
"Alexei on aina katsonut meitä läpi sormiensa. Uskon, että hän tiesi minun ja Henryn suhteesta kaiken sen aikaa, muttei koskaan sanonut mitään. Hän on reilu. Gerard teki UED:n säännöksistä virallisesti lopun, kun irtauduimme Charilla emolaivueesta ja valitsimme kapinallisen tien. Ei se ole kuitenkaan tullut helpommaksi edes sen myötä." Lohmann otti pitkän siemaisun mukistaan ja pyyhki suupielensä käteensä mietteliään näköisenä.
"Erityisen hankalaa se on… no, normaalien kanssa. Se voi tuntua hetkeksi ihanan vapauttavalta, ettei toinen tunne virtaasi tai tiedä psionisten painajaisten raskautta. Että… että olet edes hetken vapaa polttomerkistäsi. Ja samalla joku rakastaa ja haluaa sinua siitä huolimatta - tai jopa siksi - että olet aave. Usko tai älä, aaveen kanssa oleminen on tavallisista ihmisistä kiehtovaa. Laivastossa kiertää hulluja huhuja siitä, kuinka tajunnanräjäyttäviä öitä aaveiden kanssa on mahdollista viettää kykyjemme takia... Adams ei ole pistänyt niitä pahakseen."
Kaie hymyili laimeasti. "Miksi se sitten on erityisen hankalaa? Normaalien kanssa?" hän kysyi.
"Tunne menee nopeasti ohi. Yllättäen huomaat ahdistuvasi, kun ihminen vierelläsi ei ymmärrä sitä, kuinka näet maailman. Sinun päänsäryistäsi ja ailahtelevaisuudestasi tulee toiselle taakka. Hänen kyvyttömyytensä kuulla virran kuohuja ja sokeutensa henkisen väsymyksesi suhteen tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Lumous särkyy. Kumpaakin alkaa turhauttaa. Huomaat ennen unen tuloa miettiväsi, kuinka kukaan muu kuin toinen aave voisi täysin tajuta sydäntäsi ja jakaa taakat. Jos et pääse yli siitä, te olette jo käytänössä katsoen kadottaneet toisenne."
Lohmann painoi lasinsa alas pöydälle. Jokin miehen äänessä kertoi, että kitkerien sanojen takana puhui omakohtainen kokemus. Kaie ei osannut sanoa mitään, mutta töykkäisi miestä lohduttavasti virrallaan. Lohmann vastasi hapuilemalla Kaien sormet omiinsa ja puristamalla ne nyrkkiinsä nopeasti. Miehen silmissä oli kyyneleitä.
Alexei otti muutaman askeleen eteenpäin ja potkaisi kiukkuisena hätäuloskäyntiopastetta käytävän reunassa. Valkoiseen seinään jäi harmaa ja pölyinen kengänjälki, ja hän tunsi hetken ajan lapsellista tyytyväisyyttä tihutyönsä takia. Hänen rintakehäänsä vihloi.
Miksi sinun pitää aina ajaa itsesi umpikujaan? Miksi Gemman pitää olla niin helvetin hankala?
"Minä tahdon enemmän, Alexei. Enemmän kuin lyhyen suudelman poskelle tai huulillani käväisevät välttelevät huulet. Enemmän kuin käsikkäin kulkemista tai kevyttä juttelua päivän töistä. Minä haluaisin yrittää rakastaa sinua, mutta sinä pidät niin paljon itselläsi."
Gemman silmissä oli ollut suuria kyynelkarpaloita, jotka nainen pyyhki vihaisesti pois. Osa löysi silti tiensä leualle ja putosi alas baarin mustaan neonkaaokseen. Alexei oli levittänyt kätensä neuvottomana ja halunnut hetken aikaa vakuuttaa, että muuttuisi. Hän vapisi sisältä. Ei minusta ole enempään.
"Minä yritän… tämä on minulle kovin hankalaa", hän sanoi epäröiden. Gemma keskeytti nostamalla kätensä pystyyn.
"Sinä olet jo yrittänyt, mutta selkeästi minä en riitä. En tiedä riittääkö kukaan. Minä en voi parantaa sinua siitä kaikesta, jonka olet käynyt läpi, enkä tiedä kuuluisiko minun. Sinä olet helvetillinen umpisolmu, tiedätkös?"
Alexei tunsi kyyneleiden kihoavan silmiinsä vielä nytkin Gemman viimeisiä sanoja ajatellessaan.
"Ole kiltti ja mieti, Alexei. Minä en kohta enää jaksa, jollet voi luvata minulle, että jokin muuttuu. Pidän sinusta kovasti, mutta se ei riitä loputtomiin…"
Alexei painoi päänsä seinää vasten. Hän joi itseään harvoin tällaiseen kuntoon, mutta nyt oksennus poltteli kurkussa ja jokainen askel huimasi. Virta tuntui hakkaavan janoista ja vaativaa sykettä jossakin hänen sisimmässään, eikä hän tiennyt pystyisikö hallitsemaan sitä.
Miksi sinä et voi antaa itsellesi lupaa olla onnellinen? Ketä ja mitä sinä pelkäät? Aiotko viettää loppuelämäsi kerta toisensa jälkeen pettyen ja askel askeleelta katkerammaksi muuttuen. Miksi sinä et voi antaa Gemmalle sitä mitä hän haluaa? Miksi sinä et osaa rakastaa kuten muut?
Alexei rojahti istumaan, haparoi tukea seinästä ja pakotti itsensä taas ylös ja liikkeelle. Hänen olisi pakko päästä jonnekin. Täällä musiikki oli liian kovalla, kipu liian lähellä ja ihmisten tunkeilevat katseet liian teräviä. Hän lähti raahustamaan hitaasti keinokasvihuoneille vievällä käytävällä harvoja vastaantulevia ihmisiä väistellen. Käytävän varrella maassa makasi toisiinsa kietoutunut pariskunta, jolle Alexei soi nuivan katseen hilliten äkillisen halunsa potkaista. Turhaa, hän halusi huutaa, se kaikki loppuu aikanaan.
Hänen jalkansa tuntuivat veteliltä ja kyvyttömiltä liikkumaan. Mitä kauemmas pohjahangaarista hän kuitenkin pääsi, sitä helpompi oli hengittää. Ilma tuntui kevyemmältä nyt, kun monotoninen musiikki ja meteli olivat jossakin kaukana alakansilla. Nyyhkäys ravisti häntä voimakkaana kuin kuumeinen vilunväre ja hän nielaisi sen alas vihaisena itselleen.
Hän tarvitsi unta. Ja ehkä toisen ryypyn. Voihan perse, Gemma. Missä oli naisten käyttömanuaali, kun sellaista tarvittiin? Mitä siellä luki hänenkaltaisistaan tunnekylmistä ja kyvyttömistä kusipäistä?
Alexei oli olettanut olevansa yksin ja hätkähti kuullessaan yllättäen askeleita ja puhetta käytävän kulmauksen takaa. Ääni oli miehen ja voimakkuudestaan päätellen humalan voimakkaasti värittämä.
"Odota nyt hetki! Yksi kysymys!"
Seurasi hetken hiljaisuus. Askeleet pysähtyivät.
"Kerro nyt. Kuinka saatanassa te protossit… tiedäthän, saatte lapsia?"
Alexei tunsi ihonsa nousevan kananlihalle kysymyksen vihjailevan sävyn kuullessaan. Koko laivastossa oli yksi ainoa henkilö, jolle kysymys voitaisiin esittää noilla sanoilla. Mitä hittoa Kaie teki yksin täällä? Hän huojahti voimattomasti kaksi askelta päin käytävän päätä. Mitä jos nainen oli ongelmissa?
"Me itse asiassa saamme kehomme parantajien ja rakentajien killalta. Khala täyttää kuoren ja lopputulos on elävä, tunteva ja paikkansa maailmassa ymmärtävä protossi. Me emme varsinaisesti tarvitse toisiamme lisääntyäksemme, kuten terraanit. Emme myöskään tarvitse välillemme sellaista kiintymystä kuin te lajimme jatkumisen turvaamiseksi", Kaie selitti kohteliaasti. Alexei ei mahtanut mitään naurunhörähdykselle: oli niin tyypillistä Kaiea vastata seksuaalista jännitettä tihkuvaan kysymykseen viattomasti ihmisten evoluutiota ja protossien perimätietoa selittävällä tietokilpailu-sävyllä.
"Entäs sinä? Mitä tuolla alhaalla on?"
"Olen ihan kuten terraaninaiset", Kaie vastasi epävarmasti. Nyt protossin äänessä oli jo hieman kiusaantunut, hätääntynytkin vire. Alexei miltei näki, kuinka nainen painoi alistuneena katseensa ja yritti luikahtaa karkuun epämukavasta tilanteestaan. "Anteeksi, minulla on kiire."
Alexei harppasi eteenpäin kiroten päänsä sisällä väsyneesti viimeisintä lasillistaan, joka tuntui jatkuvasti haluavan poistua yläkautta. Jos Kaielle kävisi jotain, hän antaisi ryhmän kuulla kunniansa. Kaie oli... Kaie...
"Tule tänne", miehen ääni ehdotti matalana kuiskauksena.
"Mieluummin en", Kaie vastasi. Nainen päästi matalan älähdyksen heti sanojensa päätteeksi – ääntä säesti kova tömähdys ja kahinaa. Mies oli ilmeisesti töytäissyt protossin päin seinää tämän kieltelevistä sanoista piittaamatta. Kaie yritti ynähtää kiellon, mutta hänen äänensä muuttui tukahtuneeksi muminaksi.
Alexei oli niin vihainen, että pelkäsi pyörtyvänsä. Hän oli saanut jalkansa vihdoin ottamaan juoksuaskelia ja tuli kulman takaa esiin sydän raivosta ja huolesta hakaten. Mies tunsi valmiuteen nousseiden nyrkkiensä aukeavan ällistyksestä kohtaamansa näyn edessä.
Isokokoinen mies oli sysännyt Kaien oman kroppansa ja seinän väliin ja peittänyt naisen suun kämmenellään. Oikea käsi oli pysähtynyt Kaien takamuksen ja lantion välimaastoon omistavaan kouraisuun. Kaiella ei näyttänyt kuitenkaan olevan hätää. Protossi tuijotti aloilleen jäätynyttä miestä silmät arvioivaa harkitsevuutta ja inhoa hehkuen.
Laske minut irti. Astu sivuun.
Mies perääntyi kuuliaisesti kuin lammas Kaien virran alle jäädessään.
Mene takaisin tanssimaan äläkä koske enää yhteenkään naiseen tänä iltana. Nyökkää, jos ymmärsit.
Miehen pää painui aavemaisen hitaaseen nyökkäykseen. Kaien virta oli paksua ja hehkuvaa - kuin raskas ja huumaava pilvi leijuessaan käytävällä.
Aamulla herätessäsi sinulla on kutinaa. Olet varma siitä, että sinulla on sukupuolitauti. Ymmärsitkö?
Uusi nyökkäys.
Ole hyvä ja poistu. Unohda minut.
Mies lähti laahustamaan eteenpäin silmät elottomina tuijottaen ja kuin jonkinlaisen rauhoittavan pistoksen saaneena. Pian hänen massiivinen hahmonsa katosi näkyvistä ja vain askelten raahava läpsytys jäi jäljelle.
"Helvetti, sinä olet häijy nainen", Alexei henkäisi hilpeästi. Kaie säpsähti yllättyneenä ympäri.
"Sir?" hän kuiskasi miltei kauhistuneeseen sävyyn. Protossilta meni hetki koota itsensä. "En tehnyt hänelle mitään. Hän yritti…"
"Minä kuulin kyllä. Sinä et saisi käyttää voimiasi tuolla tavalla. Olisi hauska nähdä hänen huominen aamunsa."
Alexei hieroi niskaansa hajamielisesti. Häntä väsytti ja oksetti edelleen. Voi helvetti.
"Mitä te täällä teette, sir?" Kaie kysyi.
"Tulin pelastamaan sinua", Alexei vastasi rehellisesti. Hän horjahti ja työnsi sormensa syyttävästi Kaiea kohti. "Sinä olit vain niin helkkarin nopea. Olisin lyönyt häntä. Paskapää."
Kaie näytti niin vilpittömän ällistyneeltä, ettei Alexei mahtanut mitään naurulleen. Koko tilanne oli niin saamarin hullunkurinen, että hän oli tikahtua.
"Sir. Voinko tehdä jotakin? Minä..." Kaie aloitti. Alexei mulkaisi häneen suivaantuneena alta kulmiensa. Yllättäen hän tunsi olevansa miltei kiukkuinen naiselle. Miksi tämän piti aina olla niin helvetin jäykkä ja muodollinen naurettavuuteen asti?
"Alexei", Kaie korjasi nopeasti. Hän vaihtoi painoa jalalta toiselle. "Sinun virtasi. Se on todella epävakaa. Huolestuin ja ajattelin…"
"Ajattelit, että esimiesparkasi romahtaa ja sekoaa? Että pätkin psionisen hulluuskohtauksen aikana puolet irtaimistosta palasiksi ja miltei jonkun hengiltä... ei, odota hetki… se olitkin sinä, minun pitää keksiä oma repertuaarini."
Alexei mulkaisi protossiin kireästi hymyillen ja näki tyytyväisyydekseen tämän katseessa haavoittuneen tuikahduksen.
"Haluatteko, että haen jonkun paikalle? Tohtori Stanton on vielä salissa."
"Ja saa pysyä siellä." Alexei tunsi virtansa muljaisevan syvältä sisimmästään kiivaana ja tukehduttavana aistimuksena. Se oli miltei yhtä humalluttavaa kuin väkevä kotitekoinen, jota likaisenharmaat mukit olivat lainehtineet – vain kuluttavampaa, lopullisempaa. Hän ei mahtanut mitään sille, että romahti polvilleen ja antoi ylen pahoinvoinnin viedessä voiton.
Katso nyt itseäsi.
"Minä oksensin paidalleni, enkö oksentanutkin?" Alexei kuuli kysyvänsä. Haju oli kuvottava. Kaien huulet liikahtivat vastaukseksi, mutta sanat eivät enää tavoittaneet enää Alexeita tiedostavan mielen kadotessa räsähtäen pimeyteen.
Alexei putosi.