No nyt ollaan lyhyessä välipätkässä sen kuuluisan jännän äärellä: juoni tihenee, jännitys tiivistyy ja Foxholessa ei vieläkään tehdä hyvää kahvia!

Ilman suurempia johdantoja itse luvun pariin. Kesä vaikuttaisi olevan minulle ainakin vielä toistaiseksi suopeaa kirjoitteluaikaa, toivottavasti vire pysyy yllä jatkossakin. :)

Gerard Durand painoi sormensa vasten termosmukin paksuja, metallisia kylkiä ja nautti niveliään vasten hehkuvasta kuumuudesta. Hän oli aina pitänyt tosiasiassa teestä enemmän kuin kahvista, mutta ei ollut tänä aamuna nirsolla tuulella. Paratkoon, hän olisi varmaan juonut tärpättiäkin, jos sitä olisi vain lämmitetty tarpeeksi. Foxholessa oli omat pienet puutteensa, joista eniten amiraali inhosi huoneiden kalseaa vetoisuutta.

Gerard antoi huomiointikykynsä liukua näennäisen levollisena osallistujasta toiseen. Shikovin teräksenharmaiden silmien tyly, aloilleen jähmettynyt katse oli kääntynyt sisäänpäin. Mies oli ajanut partansa ja vaihtanut ylleen virkapukunsa kuin haluten alleviivata kontrastia viime päivät lääkinnän nyppyisissä potilasvaatteissa ympäri Foxholea juoksennelleeseen hahmoon Kommodori piti holokansiosta kiinni molemmin käsin ja puhui monotonisella, tasaiseksi pakotetulla äänellä. Hän oli päässyt kuvailussaan siihen hetkeen, jolloin teknikko Chandak oli herännyt ensimmäistä kertaa yhteismielen vankina. Gerard oli kuullut Alexein raportin tuoreeltaan jo illalla, muttei voinut estää epämukavan tunteen kuplimista mahanpohjassaan. Zergien yhteismielestä ja sen sairaalloisista ihmiskokeista puhuminen sai hänet tuntemaan aina olonsa epämääräisen neuroottiseksi, aivan kuin hänen kehollaan olisi kävellyt näkymättömiä hyönteisiä. Nytkin hän hillitsi halunsa nousta ylös ja kävellä rivakasti huoneen päästä päähän tuntemukset harteiltaan karistaen.

Vastapäätä tuolillaan lojuva Jim Raynor istui takakenossa naputellen kynällä suupieltään. Hän näytti levottomalta tuolin automaattijousitusta hankalan oloisesti puolelta toiselle kallistellen ja leuka rintakehää kohti painuneena. Oli miltei lumoavaa ymmärtää se, kuinka manöövereiden ja kulmien alta mulkoiltujen synkkien katseiden takana piileksi äärimmäisen herkkävaistoinen ja älykäs tarkkailija. Kapteenissa tapahtunut muutos oli häkellyttävän nopea: vain kaksi päivää sitten mies oli vastannut Gerardin videopuheluun humalassa, naama turvonneena ja haluten laulaa hänelle oman, runsaasti ruumiinosien nimiä sisältävän sovituksensa tunnetusta lastenlaulusta. Nyt Jim Raynorin jokainen solu oli värisevässä valmiustilassa ja intensiivisyyden hehku ympäröi miestä leimuavan sädekehän tavoin.

Zeratul näytti puolestaan omalta, hillityltä itseltään, kuten aina. Gerard oli dominoinut sotakabinettien ja neuvotteluhuoneiden hienosyisiä valtapelejä jo niin pitkään, että tiesi oikealla vieressään istuvan protossin olevan mestarillinen peluri. Mustien temppeliherrojen johtaja pysyi aloillaan viileänä, herpaantumattomana ja eleettömänä. Kantaa ottamatta, mitään kommentoimatta, korttejaan paljastamatta. Vaikka he samalla puolella olivatkin, amiraali huomasi olevansa kiitollinen siitä, että tämä neuvottelu käytiin hänen kotikentällään.

Raynor hätkähti, kun Alexei alkoi luonnehtia varovaisesti Kaien ja Chandakin kohtaamista. Myös Zeratul nojautui aavistuksen – ehkä vain muutaman asteen verran – eteenpäin. Gerard tulkitsi eleen osoitukseksi kiinnostuksesta, ehkä jopa yllättyneisyydestä. Muita merkkejä protossin tuntemuksista tai ajatuksista oli turha etsiä. Raynorkin malttoi pysyä hiljaa siihen asti, että Alexei sai raporttinsa loppuun. Sen jälkeen terraanikapteeni otti ensimmäisen puheenvuoron lupaa pyytämättä.

"Kaie komensi zergeja?" mies tiukkasi. "Mitä helkkaria siitä pitäisi ajatella?"

Gerard risti sormensa ja katsoi kulmiensa alta Alexeihin. Kaien käytös – jos Chandakin muistikuviin oli luottamista – oli kieltämättä omiaan herättämään kysymyksiä.

"En osaa sanoa, mitä tarkalleen on tekeillä", Alexei myönsi. "Kaie jäi jumiin väijyjien seittiansaan, kun erosimme. Hänen on täytynyt tehdä jotakin päästäkseen irti ja voittaakseen zergien luottamuksen." Shikov näytti aidon turhautuneelta, ja oli ilmeistä, että ajatus oli vaivannut kommodoria itseäänkin. Mies avasi suunsa kuin sanoakseen jotain, mutta napsautti huulensa kiinni hetken päästä päätään pudistellen.

"Minä luulin, että Kerrigan on häkittänyt Kaien ja että meidän pitäisi suunnitella pelastustehtävää" Raynor iski väliin. Mies hieraisi leukaansa. "Tyttö näyttää pärjäävän toistaiseksi vallan hyvin omillaan."

"Hän ei vaikuttaisi olevan yhteismielen pauloissa. Hän auttoi Chandakin pakoon", Alexei muistutti.

"Voisiko olla mahdollista, että Kaie käyttää perimäänsä hyväkseen zergien riveihin soluttautuakseen, mutta pelaa taustalla meidän liittoumamme pussiin?" Gerard itse puuttui puheeseen. Huoneessa olijat näyttivät vakuuttuneilta. Myös Zeratul palkitsi hänet myöntyvällä äännähdyksellä.

"Amiraalin ehdotus käy järkeen. Nuori papitar ei ole hidasälyinen tai avuton. Pommitus ja hyökkäys ovat sysänneet pesän yhteismielen valvojan voimiensa äärirajoille. Kun olennon fyysinen väkevyys on heikentynyt, myös sen psioniset voimavarat ovat ehtyneet. Kaiella on ollut mahdollisuus saada se taipumaan tahtoonsa. Zergit hyväksyvät Kaien joukkoonsa hänen perimänsä takia", protossi vei ajatusta pidemmälle.

"Mutta miksi hän ei tullut Chandakin mukana takaisin pinnalle tai paennut ennen pommituksia? Miksi hän jäi zergien pesään? Kaien täytyi tietää, ettei hän pysty manipuloimaan Kerrigania samalla tavoin kuin heikentynyttä yhteismielen valvojaa", Alexei henkäisi. Miehen kasvoilta paistoi epäuskoa.

"Luuletteko tosiaan niin, kommodori?" Zeratul lausui ääneen lopulta myös Gerardin mielessä kummitelleen epäilyksen. Gerard tunsi huokauksen kumpuavan sisältään.

"Mitä sinä oikein…?" Shikov ei saanut kysymystä edes loppuun äänensä käheytyessä kuulumattomiin.

"Kerrigan on ollut aina Kaien ensisijainen tavoite", Gerard säesti hetken hiljaisuuden jälkeen lempeästi. Hän yritti tarkastella asiaa niin hienovaraisesti kuin osasi, mutta tiesi kuulostavansa silti kovalta. Keskustelu oli ylittämässä rajaa, jonka lähestyminenkin oli Alexeille tällä hetkellä silmittömän tulenarka paikka. "Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun hän… krhm, ottaisi tiettyjä erivapauksia zergeja vastaan taisteltaessa. Mitä jos tämä on hänen henkilökohtainen ristiretkensä, jolta hän halusi säästää sinut ja ryhmänsä?"

Alexein kasvoilla kävi nurkkaan ajetun saaliin kiivasta epätoivoa. Hän näytti yrittävän äkisti miettiä jotakin sanottavaa. Intetyt kieltosanat kuitenkin kuolivat yksi toisensa jälkeen ennen kuin tulivat edes lausutuiksi.

"Hän… hän ei halua tulla kotiin?" hän sai lopulta kysytyksi. Shikov sulki silmänsä ja nielaisi. "Antoiko hän ottaa itsensä kiinni? Kerriganin takia?"

Gerardilla ei ollut sydäntä vastata Alexein epätoivoon, mutta Zeratul ei tuntenut tunnontuskia.

"On järjetöntä ajatella, että papitar antaisi tilaisuuden lipua käsistään toissijaisten seikkojen vuoksi. Hän on protossi, jolla on tehtävä ja mahdollisuus Fenixin kuoleman kostamiseen. Me emme epäröi, kun meillä on tilaisuus. Hän aikoo tappaa Kerriganin."

Shikovin ilme oli Zeratulin puheenvuoron alussa synkentynyt myrskyn merkiksi, mutta tämä ei saanut silti sanaakaan sanottua vastalauseeksi. Hän ei ollut ikinä näyttänyt Gerardin silmiin niin haavoittuvalta ja yksinäiseltä kuin nyt – voimattoman raivon vallassa Zeratulia tuijottaessaan ja silti protossimiehen sanojen kiistämättömän logiikan sisimmässään hyväksyen.

"En haluaisi olla pessimistinen, mutta olen samaa mieltä Shikovin kanssa siitä, ettei Kaiella ole realistisia mahdollisuuksia Kerrigania vastaan. Kaie on ehkä tyhmänrohkea, muttei typerä. Ei hän lähtisi Kerriganin palatsiin itsemurhaiskulle ilman mitään suunnitelmaa", Jim puuttui puheeseen. Hän vilkaisi Zeratuliin alta kulmiensa. Kapteenin ahavoituneet kasvot olivat pohdiskelevat.

"Jos Kaie ei itse voi tekoa suorittaa, hän tekee varmasti kaikkensa auratakseen meille esteettömän polun zergien päämajaan", Zeratul sanoi juhlallisesti. "Meidän pitäisi käyttää se hyväksi."

"Haluaisitte siis yrittää paikallistaa Kaien?" Gerard varmisti.

"Jos löydämme oppilaani, löydämme myös Kerriganin ja zergien päämajan", Zeratul vahvisti.

"Meillä ei ole varaa jättää sellaista tilaisuutta käyttämättä", Gerard totesi rehellisesti. Zeratul katsoi häneen lyhyen silmäyksen verran ja teki nyökkäyksenkaltaisen eleen.

"Hän toimii meille majakkana, vakoilijana ja jopa esitaistelijana niin kauan kuin pystyy. On tärkeää, että toimimme pikaisesti, ennen kuin terien kuningatar haistaa petoksen."

"Minä voin ehkä auttaa siinä", Raynor sanoi. Hän sohaisi taktiikkapöydällä lepäävää Van Saran hologrammia osoittaen etusormellaan sijaintia, josta zergien pesä oli tuhottu. "Mieheni ovat etsineet tunneleista viimeisiä zergien partioita pommituksien loppumisesta lähtien. Olemme löytäneet pesän jäännöksiä, tarvikkeita ja jopa selviytyjiä, mutta myös kaksi nydus-tunnelin päätä. Toinen on miltei romahtanut ja sammunee hetkenä minä hyvänsä, mutta syvemmälle haudattu viejähaarake oli hyvässä kunnossa. Olisiko mahdollista, että Kerrigan ja Kaie ovat jättäneet Van Saran lopullisesti?"

Miehen puheenvuoro synnytti pitkän, harkitsevan tauon keskusteluun.

"Pitäisin sitä melko todennäköisenä. Pesän tuhoutumisen jälkeen Kerriganin on ollut pakko vetäytyä. Jos planeetalta on päässyt pois kohtaamatta saartoa kiertoradalla, hän on taatusti tehnyt niin", Gerard laskelmoi.

"Amiraali on oikeassa. Haluaisin kuitenkin nähdä löytämänne viejähaarakkeen itse, ennen kuin etenemme pidemmälle. Mieluusti jo tänään", Zeratul pyysi. Raynor nyökkäsi vieressään istuvalle nuoremmalle upseerille, joka nousi kolistellen ja kunniaa tehden ylös.

"Järjestän kuljetuksen välittömästi", mies ilmoitti ennen kuin kiirehti käytävälle.

Kefeuksen hytissä olisi ollut hämärää ja rauhallista. Makuuhuoneen tummat seinät ja hiljaisena katonrajassa kohiseva ilmastointi olisivat kutsuneet heittäytymään sängylle, hautaamaan posket peitteen viileisiin poimuihin. Hän sulki silmänsä ja yritti palauttaa mieleensä sänkynsä vieressä olevan yöpöydän, sen reunalla seisovan vesilasin ja lääkepurkit, lattialle lasketun holoromaanin, jonka hän oli avannut viimeksi viikkoja sitten. Siinä kaikessa oli – jos ei nyt kodin, niin edes turvasataman – tuntua.

Täällä valo oli liian kirkas, seinät valkoista hamuavaa kellertävää kermaa. Kaikkialla kaikui.

Alexei otti kahvikupin pieneltä keittotasolta kämmeniensä väliin ja tukahdutti mielestään raivonpuuskan, joka yllytti viskaamaan astian sirpaleiksi lavuaarin pohjalle.

Hyödytöntä ja turhaa.

Saadakseen jotain tekemistä käsilleen hän alkoi kaivella kiihtyvällä rytmillä laatikoita ja kaappeja pikakahvijauhetta hakien. Kun kolmas vetolaatikko tuotti pettymyksen ja kulmakaapin ovi läimähti varomatonta sormensyrjää vasten, Alexei päästi ulos raivostuneen karjaisun ja löi nyrkkinsä pöytään niin lujaa, että kipu särähti luissa asti.

Kuinka helvetissä Kaie oli saattanut tehdä hänelle näin? Oliko kaikki ollut vain hienosyistä suunnitelmaa? Mitä vittua varten protossi oli vaivautunut teeskentelemään hätänsä ja uhrauksensa? Miksi hän oli antanut Alexein uskoa… että…

Alexei huomasi psionisen virtapiikin ajoissa ja pakottautui puremaan kieltään niin kauan, että verta tihkui nieluun asti. Kivun ahnas vihlaisu sai hänen hakkaavan sydämensä hieman tyyntymään ja kropan läpi syöksyneen raa'an psionisen voiman karkaamaan takaisinpäin.

Rauhoitu. Saatana. Sinä olet terraanilaivaston paras aave. Tällaiset asiat eivät kosketa sinua.

Alexei työnsi kaapinoven väsyneesti kiinni. Helkkariin koko kahvi. Hän ei tiennyt mitä ajatella tai mitä tehdä. Silmien alla polttelevat kyyneleet hän joutui onneksi räpyttelemään vihaisesti olemattomiin, kun näyttöruutu seinällä kirahti ilmoittaen saapuvasti videopuhelusta.

Kuva tuli Kefeuksen lääkinnästä, ja kameran edessä seisova punatukkainen nainen hymyili leveästi.

"Gemma", Alexei tervehti yllättyneenä.

"Hei! Lupasin ottaa yhteyttä, kun Murray siirretään osastolle", Gemma muistutti varovaisesti. Hänen hymynsä taakse hiipi varovainen utelu. "Soitinko huonoon aikaan?"

"Et", Alexei valehteli. Hän oli unohtanut koko Kefeuksen. Hän sai hymyn rutistetuksi kasvoilleen, muttei pystynyt vastaamaan toviin mitään. Gemman näkeminen niin raikkaana ja säkenöivänä vaikutti häneen kuin läimäys avokämmenellä. Hän ei voinut olla ajattelematta haikeasti sitä, että naisen kujeellinen hymy oli tuskin kuukausi sitten varattu vain häntä varten ja kuinka onnelliseksi se oli hänet kauan sitten tehnyt. Ero – tai ehkä uusi parisuhde – näytti saaneen Gemman jälleen hehkumaan. Oivallus tuntui kitkerältä hyväksyä. Hän ei ollut koko elämänsä aikana vielä ikinä tuntenut oloaan näin ristiriitaiseksi ja eksyneeksi kuin nyt, ja Gemman katseleminen vain alleviivasi koko kurjuutta.

"Miten Murray jaksaa?"

Gemma vaihtoi painoa jalalta toiselle tohkeissaan. "Ompelin itse eilen illalla viimeiset tikit, ja äsken uskalsimme herättää hänet ensimmäistä kertaa. Hän on sekava ja psionisesti ailahteleva, mutta oma itsensä. Toipuminen ja kuntoutus tulevat viemään aikaa, mutta hänestä saadaan vielä entisen veroinen."

"Sepä huojentavaa kuulla", Alexei sanoi ja keräsi itsensä vihdoin vastaamaan aidosti Gemman innostuneeseen hymyyn. Lämpö läikähti hänen vatsassaan. "Kiitos, Gemma. Olet tehnyt todella hyvää työtä."

"Aaveet ovat tärkeä osa tätä laivastoa. Ja sinun ryhmääsi."

Gemman ilmeeseen tuli pahoittelevuutta, jota Alexei ei harmikseen osannut torjua. Hän tyytyi alistuneesti nyökyttelemään katseensa maahan laskien.

Gemma oli kauan vaiti.

"Alexei… Olen lukenut raportit ja kuullut, mitä Van Sarasta puhutaan. Ryhmästäsi. Minä…", Gemma aloitti pehmeästi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Alexei kurkkasi ylös kuvaruutuun silmäkulmastaan. Hän näki naisen kallistavan päätään ja rykäisevän. Alexei keskeytti, sillä hän arvasi mitä oli tulossa.

"Sinun ei tarvitse sanoa sitä."

"Mitä niin?" Gemma vaikutti yllätetyltä. Alexei heilautti kädellä ympäriinsä, muttei saanut suljettua sanottavaansa yhteen eleeseen.

"Oikeuttaa Chandakia, Murrayta ja Kaiea. Sanoa, että tein oikein. Että se oli välttämätöntä. Pienin kaikista pahoista. Minä tiedän, että... että... Tiedän sen."

"Olen varma, että teit oikein. Amiraali Durand luottaa sinuun, eikä se ole koskaan ollut turhaa. Niin luotamme me muutkin. Mutta en minä yritä hyvittää tai oikeuttaa mitään", Gemma kertoi rauhallisesti. Hän veti henkeä. "Alexei. Minä olen pahoillani."

Alexei ei yrittänyt piilottaa olkapäitään vavahduttavaa huokausta.

"Älä ole. Minä… me kaikki tiesimme riskit."

"Olen silti. He ovat sinun ryhmäsi."

Alexei painoi silmänsä umpeen. Ei ollut mitään mieltä valehdella tai vähätellä. Gemma, jos kuka, tiesi kuinka paljon aaveet merkitsivät hänelle. Hänen mielensä palasi zergien pesän ahtaille käytäville yhdessä vilauksessa ja alkoi etsiä Murrayn, Chandakin ja Kaien piirteitä pimeän keskeltä. Olisiko hän voinut tehdä jotakin toisin tai aistia protossin sisällä asuneen uhmakkaan päätöksen? Oliko jokin kortti jäänyt katsomatta, jokin hätäovi unohtunut takalukkoon? Syyllisyydentunto nakersi sisintä. Hän yritti olla ajattelematta uniaan ja pelottavan todentuntuisia kuvia, joissa joku hänen ryhmänsä jäsenistä – useimmiten Kaie – tempaistiin hänen ulottuviltaan raa'asti ja lopullisesti. Alexei tiesi, että painajaisten surumielinen kuolemantuntu oli vain hänen omien alitajuisten pelkojensa heijastumaa, mutta se kammotti häntä joka tapauksessa. Hän oli pettänyt ryhmänsä luottamuksen.

Gemma piti pienen, harkitsevan hiljaisuuden, kunnes rykäisi Alexein irti aatoksistaan. Lääkäri katseli riutunutta, kalpeaa aavetta ja näytti siltä, että yritti tehdä jonkinlaista päätöstä kahden vaihtoehdon välillä. Lopulta hän soi miehelle vain pahoittelevan katseen.

"Minä olen täällä, jos tarvitset minua", hän kuiskasi. Alexei nyökkäsi tukahtuneesti.

"Minä en tiedä enää mitä tarvitsen", hän tunnusti.

"Soita, jos voin auttaa. Pysy hengissä siellä alhaalla", Gemma kehotti. Hänen hymyssään oli aavistus tekoreippautta, mutta Alexei antoi sanoista hehkuvan luottamuksen kannatella silti itseään.

"Yritän. Ilmoitathan, jos Murrayn tilanteessa tapahtuu jotakin. Ja pidä itsestäsi huolta."

"Minulla on kaikki hyvin", Gemma vakuutti. Hän hymyili jälleen ja tyynet, mutta elämänjanoa säihkyvät kipinät hehkuivat pähkinänväristen silmien ytimessä asti.

Alexei ymmärsi, että nainen todella tarkoitti sanojaan – Gemma oli onnellinen.

Ajatus teki hänet yhtä aikaa tyhjäksi ja tyytyväiseksi. Edes yksi onnellinen sivuraide. Edes toinen heistä oli päässyt perille.

"Mitä muuta?"

Zeratul, joka pakkasi vähäisiä tavaroitaan parhaillaan pieneen kangasnyyttiinsä, ei osoittanut millään lailla hätkähtävänsä yllätysvieraansa kysymyksestä. Miehen jäntevät kädet jatkoivat työtään, siirsivät kommunikaattorilinkin ja jonkin suojakankaaseen kiedotun pienen käärön kantamuksen sisälle. Hän pysyi selin.

"Kapteeni Raynor", protossi sanoi tasaisella äänellä, jossa ei ollut minkäänlaista kysymystä. "En kuullut tuloasi. Onko jokin hätänä?"

Jim harppasi sisälle kynnykseltä, jolle oli pysähtynyt arvioimaan tilannetta. Hän risti kätensä puuskaan rinnalleen ja painoi leuan lähemmäs rintakehää.

"On."

Jim odotti tarkkaavaisesti pitkän tovin jonkinlaista reaktiota, mutta Zeratulin mielenrauhaa ei tuntunut rikkovan mikään. Protossi oli peilityyni ja suorastaan kellui yliluonnollisen rikkumattomassa seesteisyydessään. Hän ei vaikuttanut pahoittelevalta tai huolestuneelta. Paskat, hän ei vaikuttanut edes kiinnostuneelta.

"Voinko auttaa jollakin tavalla?" Zeratul kysyi lopulta, kun hiljaisuutta oli kulunut kiusallisen, jo miltei minuutiksi venyneen tauon verran. Raynor onnitteli itseään malttamisesta, kun näki miehen luovan syrjäkarein katseen hänen suuntaansa. Pieni huone oli täynnä kahlittua jännitystä.

"Voit. Haluan, että kerrot minulle mitä helvettiä on tekeillä."

Zeratul pysähtyi harkitsevasti ensimmäistä kertaa. Temppeliherrojen johtaja laski kädet kylkiään vasten. Hän siirsi jalkojaan eteenpäin lyhyen, epämukavalta näyttävän askeleen, mutta pysyi edelleen selin.

"Eikä sitä paskaa, minkä syötit Durandille ja muulle päällystölle äsken neuvotteluhuoneessa", Jim varoitti terävästi. Zeratulin kasvojen yli pyyhkäisi juonteet rypistävä väsynyt ilme, jonka Raynor tulkitsi kertovan epätyytyväisyydestä. Hän jatkoi puhetta ärhäkästi, sillä Zeratul punnitsi selkeästi seuraavaa liikettään.

"Ohitetaan suoraan se vaihe, jossa leikit kohteliaan kysyvää ja minä tulen entistä vihaisemmaksi. Siirrytään siihen pisteeseen, jossa sinä vastaat ja minä yritän olla työntämättä sormia silmiisi."

"En taida ymmärtää, mitä tarkoitat", Zeratul sanoi matalalla äänellä.

"Kaie ei olisi koskaan jättänyt ryhmäänsä taakse tai pettänyt Shikovin luottamusta tällä tavalla. Me tiedämme sen molemmat."

Zeratulin leuka nousi pystympään. Hän päästi ulos pienen, hieman halveksivan henkäyksen. "Ehkäpä uskot ymmärtäväsi nuorta suojattiani paremmin kuin todella ymmärrätkään, kapteeni. Protossille määränpää ja velvollisuus tulevat ennen kaikkea muuta. Uskon, että Kaie arvostaa kaikkea terraaneilta saamaansa."

Zeratul piti kyllästyneeltä vaikuttavan tauon, jonka aikana tarkasteli huolellisesti lattian liitoskohtia. Mies tarkkaili Jimia kuitenkin herkeämättä silmäkulmastaan. "Mutta hänen kiintymyksensä ei ole niin voimakasta, kuin te… sinä, haluaisit kenties uskoa."

Raynor irvisti. Sivallus sattui. Helvetti, Zeratul osasi tosiaan pelata. Protossin sanat saivat sisuskalut vääntymään kuin korkkiruuvilla kiristettynä. Vielä muutamia vuosia sitten Jim olisi ottanut piikin vastaan ja painunut nöyryytettynä, häntä koipien välissä Vulture-tallille ryyppäämään. Tänään hän kuitenkin tiesi missä seisoi.

"Vaan Kaie ei ole protossi, Zeratul. Etkä sinä ole terraani."

Zeratul tapitti häneen edelleen rävähtämättömänä ja yrittäen todennäköisesti piilottaa mielessään leijuvia kysymysmerkkejä näkymästä ulospäin.

Raynor jatkoi puhetta, ja nyt hänen äänensä sarkastiseen pohjakäyntiin tuli myös uutta itsevarmuutta: "Yrität lyödä vyön alle tunteisiin vetoamalla. Ei ollenkaan sinun tyylistäsi. Paratkoon, jopa minä osaisin tuon paremmin. Otan tämän merkkinä siitä, että alan päästä lähemmäs?"

Zeratul ei vastannut mitään, mutta vihreähehkuisten silmien kipakka leimahdus kangashuivin takaa kertoi kaiken oleellisen. Jim irvisti voitonriemuisesti.

"Niin arvelinkin. Minulla on nimittäin muutakin kuin paperinohuita aavistuksia. Kaie jätti minulle merkin, Zeratul. Fenixin shalan oli kiinni Kaien hydrauliikkapuvussa, kun se löydettiin. Sano mitä sanot Kaien ja minun tai muiden terraanien suhteista, mutta isänsä pistoolia tyttö ei olisi ikinä laskenut käsistään. Ei, jollei kertoakseen jotakin."

Jim nielaisi hätäisesti ja lisäsi kiihtyvän puheensa rytmiä vielä asteen kiihkeämmäksi. "Lisätään soppaan vielä se, miten reagoit Shikovin raporttiin äsken. Muut terraanit eivät ehkä huomanneet mitään, mutta minä tunnen sinun väkesi. Sinä olit saada paskahalvauksen, kun kuulit Kaien jääneen Van Saralle Chandakin takia eikä pyrkineen suoraan äitinsä perään. Minun veikkaukseni on, että sinä et itsekään taida olla täysin perillä siitä, mitä suojattisi zergien rintamalinjojen takana oikein puuhaa."

Zeratulin kasvot liikahtivat nytkähdyksen verran, kunnes mies kokosi jälleen naamionsa ja hillityn kuorensa todellisten ajatustensa verhoksi.

"Mielenkiintoinen teoria, kapteeni. En silti ymmärrä, kuinka voin auttaa sinua", hän sanoi kylmästi. Protossi käänsi puolittain selkänsä Raynorille miltei pitkästyneenä. Hän viittasi kädellään selitellen eteenpäin. Otsan juonteet silisivät tulkitsemattomiksi. "Pakkaamiseni on kesken."

"Se saa odottaa. Minä en ole koskaan ollut kovinkaan kärsivällinen mies mitä tulee arvausleikkeihin", Jim kuiskasi. Hän otti muutaman kiivaan askeleen eteenpäin. "Kerro totuus, Zeratul. Totuus, tai ammun sinuun muutaman uuden tuuletusaukon."

Zeratul näytti uteliaan kiinnostuneelta Raynorin käteen ilmestynyttä protossien taistelupistoolia katsellessaan. Hän kallisti päätään.

"Fenixin shalan. Ymmärrän symboliikan. En silti käsitä, mitä uskot saavuttavasi, kapteeni. Tiedät, että estän sinua ampumasta."

"En todellakaan tiedä. Saatan ehtiä painaa liipaisinta, ennen kuin psioninen nyrkkisi osuu mieleeni. Saattaa myös olla, että annoin tietokoneelle käskyn täyttää huoneen hermomyrkkykaasulla, jos elintoimintoni tai psioninen tajuntani sammuvat. Ehkä annoin alaisilleni käskyn ampua sinut näköetäisyydellä. Voi olla, että teippasin tuuletusritilään kauko-ohjattavan muoviräjähteen. Mene ja tiedä, muistini ei ole ennallaan", Raynor nosti shalanin tähtäykseen. Käsi ei vapissut.

"Rohkea, mutta vaarallinen liike liittouman kannalta", Zeratul lausui paljastamatta tunteitaan.

"Näytänkö siltä, että välitän tällä hetkellä liittouman tilanteesta?" Raynor kysyi hurskaasti. Hän hymyili leveästi. Zeratulin silmät tuikahtivat hyväksyvästi.

"Huomaan, että terävä huomiointikykysi on tallella siitä huolimatta, kuinka paljon aikaa käytät sen turruttamiseen terraanien päihteillä", protossi huomautti kuivasti.

"Teen parhaani antaakseni muille tasoitusta", Raynor sanoi irvistäen. Hän piti silmänsä järkähtämättömästi Zeratulissa laskematta asettaan. "Älä väistele."

Zeratul kääntyi jälleen selin ja alkoi laskostaa yksityiskohtaisella, raivostuttavalla huolellisuudella sänkynsä päähän unohtunutta päiväpeitettä suorakulmaiseksi kokonaisuudeksi. Lopulta hän päästi etäisesti huokausta muistuttavan äänen ja katsoi olkansa yli kuin varmistaakseen, että Raynor oli edelleen ovella. Jim antoi suunsa vetäytyä viivaksi. Hän ei antaisi Zeratulin tanssahdella ulos tilanteesta. Ei tällä kertaa.

"Olet myös yhtä sinnikäs kuin muistinkin. Hyvä on, Jim Raynor. Vain totuus, jos uskot sen kestäväsi."

Zeratul laski vihdoin peitteen käsistään ja kääntyi kohtaamaan hänet. Laskelmoivat ja iättömät silmät nauliutuivat häneen arvioiden, mutta Raynor ei antanut niiden harhauttaa itseään.

"Miksi Kaie on Sarahin kanssa nyt?"

"Kerroin teille totuuden. Hän tappaa Sarahin, jos voi. Jos ei, hän tekee parhaansa, jotta meillä on mahdollisuudet tuhota Kerrigan."

"Mitä pirua hän sitten puuhasi Van Saralla Chandakia auttaessaan? Miksi hän ei ole jo tappanut äitiään? Tai edes yrittänyt?" Raynor tiukkasi.

Zeratul ei vastannut mitään. Varjo pyyhkäisi protossimiehen kasvojen halki. Nyt Raynor oli varma siitä, että miehen silmissä kävi huolestunut tuikahdus. Hän ei ollut tottunut näkemään Zeratulia epävarmana ja tunsi pelonsekaisen jäykkyyden hamuavan otetta myös omasta mielestään.

"Miksi sinä ylipäänsä olet niin varma siitä, että Kaie pyrkii tuhoamaan hänet?" Jim kysyi lopulta, kun Zeratul pysyi vaiti. Protossin olemus painui hieman kumaraan.

"Koska hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa", Zeratul sanoi lopulta synkästi. Raynorin yllätykseksi protossi istahti alas sängynkulmalle ja laski päänsä hetkeksi vajoamaan rintakehäänsä vasten.

"…mitä?"

"Hänen on pakko tappaa Kerrigan. Se on istutettu hänen mielensä sisälle, kaikkein pohjimmaiseksi katkaisimeksi. Alkukantaiseksi vietiksi, jota hänen on pakko totella. Käsky tappaa Sarah Kerrigan, jos siihen tulee pieninkin mahdollisuus."

"Mitä helvettiä?" Jim kuiskasi kauhistuneena.

"Näin, että hän oli vaarallinen ensimmäisestä hetkestä lähtien. Sekasikiö. Hirviö. Saastunut ja kirottu olento. Olin myös ainoa, joka näki Fenixin kosketuksen hänessä ja ymmärsi uhkakuvien lisäksi mahdollisuuden, jota meille tarjottiin. Neuvosto aikoi antaa kaiken lipua sormistaan lyhytnäköisyydessään. Minulla meni aikaa vakuuttaa heidät siitä, että hän olisi meille arvokkaampi elossa kuin kuolleena… Sinun on ymmärrettävä, kuinka suuri turvallisuusriski hän oli meille kaikille pystyessään koskettamaan Khalaa, mutta tuntiessaan silti yhteismielen kutsun. Hänet piti tehdä vaarattomaksi."

Zeratul oli ennakoinut Jimin lyönnin ja tarttui kiinni raivosta sokeana huitaisseen miehen nyrkistä, ennen kuin se osui omaan leukaperäänsä. Protossi väänsi käden alas myrkyllisen näköisenä.

"Hän oli täysin teidän armoillanne, luotti teihin – ja te upotitte häneen psionisen kytkimen?!" Raynor jyrähti. Hän tunsi lihaksiensa pingottuvan tukahdutetusta kiukusta.

"Kuuntele, terraani. Se oli välttämätöntä, jotta hän sai elää", Zeratul sähähti. Hän ravisti päätään puolelta toiselle turhautuneena. "Me emme olleet ainoat."

Raynorin käsi putosi samalla kun kammottava, nielaiseva aavistus ympäröi hänet.

"Kerrigan… hän…?"

"Niin. Hän oli piilottanut kytkimensä hyvin. Kolme taskua ja kaksi muistojen sisään piilotettua muuria. Löysimme sen todennäköisesti vahingossa. Tai kenties Fenix jätti meille vihjeen. Emme ehkä koskaan saa tietää."

"…Kaie…"

"Kerrigan antoi hänen paeta. Hän halusi, että Kaie löytäisi protossit ja lopulta terraanit."

Zeratul tyrkkäsi sanat häntä vasten miltei vihamielisen näköisenä.

"Ja te pelasitte hänen pussiinsa? Te paskiaiset työnsitte häneen toisen psionisen ehtosilmukan ja lähetitte koko helvetin paketin amiraali Durandin riesoiksi?!" Raynor raivosi. Hän ei voinut estää ääntään tärisemästä vihasta, mutta Zeratul piti edelleen eleettömästi hänen rannettaan pihtiotteessaan.

"Meidän oli ajateltava asioita isommassa mittakaavassa. Emme uskaltaneet purkaa Kerriganin kytkintä, jotta oma peukalointimme ei paljastuisi. Olimme varmoja, ettei Kaiea ollut tehty tappajaksi. Arvioimme riskit, ja ne olivat pienet suhteessa saavutettavaan hyötyyn."

Raynor ei osannut tehdä mitään muuta kuin tuijottaa. Hän ei ollut ikipäivinä odottanut mitään tällaista. Että… että matto vedettäisiin hänen jalkojensa alta ja lattiaan osuvan takaraivon sijaan hän putoaisi täydelliseen, yksinäiseen ja pimeään tyhjiöön.

"Miksi Kerrigan näki kaiken sen vaivan… salamurhaamaanko?" hän sai kähistyä. Zeratulin silmissä tavallisesti korventava liekki oli vain kapea varjo syvissä silmäkuopissa värjyessään. Mies ravisti päätään.

"Kaie ei ollut paras prototyypeistä, mutta kyllin hyvä toissijaisiin tehtäviin. Kerriganin kytkimeen oli upotettu käsky tutkia terraaniaaveita. Ehkä… me spekuloimme tätä pitkään, mutta ehkä hänen tarkoituksensa oli toimittaa aaveita Kerriganille. Hybridikokeilut ovat kiinnostaneet terien kuningatarta jo pitkään."

"Tarkoitatko Shikovin ryhmää? Vitsailethan sinä?" Raynor kysyi epäuskoisesti. Hän muisti sen, kuinka onnelliselta Kaie oli näyttänyt urhoollisuusmitalin saadessaan ja ryhmänsä hyväksyntään peitteen tavoin käpertyessään. Kuinka protossin silmät olivat loimunneet suojelunhaluista omistautuneisuutta, kun hän puhui muista aaveista. Oliko se kaikki ollut vain hänen ohjelmistokoodiinsa kirjoitettu oikku, Kerriganin tahdon sokeaa tottelemista?

Zeratulin hiljaisuus kertoi enemmän kuin tuhannetkaan sanat. Protossi ei väistänyt hänen katsettaan, mutta ensimmäistä kertaa heidän tuttavuutensa aikana miehen naamasta loisti avoin syyllisyys.

"Miksi Kaie antoi aaveiden paeta pesästä? Se olisi ollut täydellinen tilaisuus toimittaa heidät Kerriganille lahjapaketissa. Onko hänen kytkimensä epäkunnossa?"

"Minä en tiedä. Yhteytemme on ollut katkonainen siitä lähtien, kun hän lähti komennukselle."

"Vittu", Raynor mutisi synkästi. Hän mietti kuumeisesti, käveli muutamaan otteeseen huoneen laidalta toiselle. Zeratul seurasi marssia ilmeettömästi.

Jim pysähtyi hetkeksi, kun häiritsevä ajatus luikahti hänen mieleensä.

"Helvetti Zeratul. Hyökkäys kuljetussukkulaamme – Kaie oli se myyrä, jota etsittiin kuukausitolkulla tapahtuneen jälkeen riveistämme. Hänkö tartutti terraanit ja hankki aseet?"

Zeratulin pää painui. "Se oli virhearvio meidän puoleltamme. Hänen mielensä oli tuhoutua hyökkäyksessä ristiriitoihin. Minun oli pakko jälkikäteen varmistaa, ettemme olleet paljastuneet Kerriganille. Kaien ei kuitenkaan olisi tarvinnut kestää sellaista."

"Älä viitsi väittää minulle, että oikeasti välität mitä tyttöparalle käy? Vittu, te olette uskomattomia." Raynor tunsi kyyneleiden hiipivän ääneensä.

Zeratul käänsi itsensä seinää kohti. Hänen olkavartensa värähti, mutta miehen kasvot kivettyivät tylyksi kuoreksi. Raynor hengitti syvään yrittäen koota ajatuksiaan ja tunteitaan. Rintakehän alle sattui aivan kuin sinne olisi pirskotettu happoa.

"Aion kysyä sinulta jotakin, ja haluat että vastaat minulle rehellisesti. Ymmärrätkö?" hän kääntyi Zeratulin puoleen rävähtämättä. Mies näytti varautuneelta, avasi suunsa jo kerran vastatakseen, kunnes lopulta sai nyökätyksi.

Raynor ei voinut katsoa Zeratulin silmiin kysymystä aloittaessaan. Hän koki olonsa niin nöyryytetyksi, häväistyksi ja avohaavoille raastetuksi, että tunsi rohkeutensa miltei jo pettävän. Lopulta sanat pusertuivat ulos verettömiltä huulilta.

"Oliko… oliko Kaien persoona… oliko se kaikki vain ohjelmoitua? Hänen… piirteensä, luonteensa, tunteensa…? Oliko se kaikki teidän… tai Kerriganin tuotetta?"

Zeratul katsoi hänen silmiinsä pitkän tovin ja sitten silminnähden hätkähti.

"Haluaisit, että vastaisin kyllä?" hän kysyi selkeästi yllättyneellä äänellä.

Raynor irvisti. Rukoilevan toivomuksen täytyi näkyä läpi hänen virrastaan.

"Se tekisi kaikesta helpompaa", hän myönsi soinnittomalla äänellä. Sydän hakkasi paakkuisena solmuna kurkunkannen alla ja kämmenet hikosivat.

"Siinä tapauksessa olen pahoillani", Zeratul sanoi lopulta. Hän katsoi Raynoriin tutkivasti. "Pyyhin osan hänen zergmuistoistaan koulutuksen yhteydessä lopullisesti, mutta kaikki hänen kokemansa asiat, persoonansa palaset ja luonteensa piirteet ovat aitoja. Kerrigan oli antanut hänen kehittää persoonallisuutensa ja meille oli tärkeää säilyttää sama … autenttisuus. Psionisia kytkimiä lukuun ottamatta hän on… oma itsensä. Ehkä Kerrigan uskoi sen auttavan luottamuksen hankkimisessa."

Tällä kertaa Zeratul ei ehtinyt estää Raynorin viuhahtavaa nyrkkiä. Protossi otti iskun vastaan päätään kääntäen ja äännähtämättä. Jim puristi rystyset toista kämmenpohjaansa ja sillä edelleen lepäävää Shalania vasten. Hän oli sanaton.

"Totuus, Jim Raynor", Zeratul lopulta sanoi kääntäen katseensa ylöspäin. "Oletko nyt tyytyväinen?"

Jim nyökkäsi hitaasti. Hän katsoi Zeratuliin.

"Tämä liittouma on ohi, jos amiraali Durand saa tietää uhkapelistänne. Se ei kiinnosta minua tällä hetkellä, mutten yrittäisi pelata mitään vanhan kusiaisen selän takana enää jatkossa. Ymmärrätkö?"

"Kansani on tehnyt vain välttämättömimmät ratkaisut."

"Kansasi välttämättömät ratkaisut kiinnostavat minua tällä hetkellä yhtä paljon kuin ultraliskon paska. Sinä pidät turpasi kiinni ja minä lupaan tehdä saman."

Jim työnsi pistoolin vyölleen nieleskellen ja kädet edelleen hienoisesti vapisten. Zeratul katseli miehen toimia.

"Mitä nyt?" protossi kysyi lopulta.

"Nyt sinä raahaat perseesi laiturille 12A ja käyt katsomassa viejähaaraketta."

"Ja sitten?"

"Ja sitten minä haen tyttöni kotiin", Jim sanoi, kääntyi kannoillaan ja taakseen vilkaisemattakaan jatkoi matkaansa ulos.