Kirjoittaisin tämän uudelleen, jos saisin jonkin nerokkaan idean.

8. Tämä ovi se on! Varmasti!

Host Club oli sopeutunut sangen hyvin ja nopeasti Tylypahkan oloihin. Koska Tylypahkassa ei opeteta musiikkia, nuorukaiset (ja Haruhi) olivat sopineet käyttävänsä Punurmion tiloja, kun ne eivät olleet opetuskäytössä. Oli suorastaan uskomatonta, miten paljon huonetta sai ryhdistettyä muutamalla kunnon valaisimella ja parilla maljakollisella ruusuja. Unohtamatta tietenkään tuntikausien suunnitelmallista taikuuden avulla uudelleensisustamista.

Ensimmäinen päivä, jota pojat juhlistivat jättämällä cosplayn välistä kokonaan, lähti käyntiin yllättävän hyvin. Ranskalaistytöistä muutama eksyi yläkertaan, eikä pitänyt turhaa kiirettä alakertaan palaamisen kanssa. Vähän ajan kuluttua ovesta alkoi kurkkia myös tylypahkalaisia neitoja. Myös pari poikaa tuli käymään, mutta kun hostit yrittivät lähestyä, he vetivät taikasauvansa esiin ja ilmoittivat vain katselevansa. Edes Tamaki ei ollut tarpeeksi typerä lähennelläkseen tyyppejä, jotka osaavat pari näppärää kirousta. Sitä paitsi hänellä oli kädet täynnä töitä tyttöjen kanssa.

Kaksosetkin yrittivät käynnistää näytöksensä, mutta Rohkelikon Weasleyn kaksoset, jotka olivat tulleet tutustumaan uuden kerhon toimintaan, repivät heidät korvista kauemmas toisistaan ja läpsivät heitä poskille niin kauan, että Hikaru ja Kaoru suostuivat pysymään metrin etäisyydellä toisistaan.

Honey ja Mori eivät (yllättäen) olleet yleisömenestyksiä, mutta kyllä heillekin joku jutteli.

"Kyoya?" kysyi ääni Kyoyan sivulta. Tumma nuorukainen kääntyi katsomaan puhujaa, odottaen melkein näkevänsä Haruhin. Hänen yllätyksekseen hänen vieressään seisoikin Kaoru.

Haruhi jutteli kauempana parille tytölle.

"Oletko jo käynyt viemässä nimesi yömyssyyn?" kaksosista kypsempi kysyi.

"Kyllä, kävin siellä heti aamusta", Kyoya vastasi hymyillen puolittain. Kaoru huokasi.

Kyoya katsoi häntä hämmentyneenä.

"Enkö olisi saanut?" hän kysyi uteliaana.

"En minä sitä... En vain ole vielä vienyt omaani ja ... ajattelin, että jos sinäkään et olisi vienyt, voisimme käydä siellä yhdessä, mutta..." Kaorun ääni vaimeni mutinaksi ja lakkasi sitten kokonaan kuulumasta.

"Kuvittelin, että kävisit yhdessä Hikarun kanssa", Kyoya totesi.

"Niin tietysti." Kaoru kääntyi lähteäkseen, mutta Kyoya asetti käden hänen olkapäälleen.

"Käydään nopeasti. Palaamme ennen kuin kukaan huomaakaan."

Tietysti he eksyivät. Se on kuin kirjoittamaton sääntö: jos sinulla on kiire jonnekin tuntemattomassa paikassa, eksyt taatusti. Ja Tylypahkassa aivan erityisesti, koska sen suunnitelleet neljä suurta velhoa ja noitaa olivat täysin kieroutuneita ja halusivat vain ärsyttää toisiaan ja kaikkia tielleen osuvia.

Asiaa eivät auttaneet vastaantulijat.

"Onko se vaalea poika, joka raa'aa teitä perässään, sukua Fleurille?"

"Oletteko te kaksoset sukua Weasleyille?"

"Oletko sinä tumma sukua Harrylle?"

Kysymykset esitettiin aina ennen kuin pojat ehtivät kysyä suuntaa. Heti vastauksen ("Ei.") saatuaan tylypahkalaiset lähtivät jatkamaan matkaansa ja jättivät hostit oman onnensa nojaan. Beauxbatonsilaiset ja durmstrangilaiset eivät osanneet auttaa. Erikoisin oli tietysti suomalaistyttö, se tumma ja lyhyt, joka istui lattialla kirja kädessään keskellä käytävää, joka ei johtanut yhtään mihinkään. Kun pojat kävelivät ohi, tyttö kohotti vihreät silmänsä kirjastaan.

"Miksi Artemikselle paritetaan Minervaa? Minä en voi sietää Minervaa!"

Sitten tytöllä ja ouranilaisilla oli hetken kestävä tuijotuskilpailu, joka päättyi kun pojat eivät hämmennykseltään löytäneet vastauksia ja Ulla kyllästyi heihin. Tyttö jatkoi lukemistaan.

Kun Kyoya katsoi takaisin, tyttö oli poissa.

"Tämä ovi se on! Varmasti!" Kaoru hihkaisi innoissaan ja osoitti voitonriemuisena yhtä lukuisista ovista.

"Olen kuullut tuon jo pari kertaa tänään... Minusta myös tuntuu, että olemme kävelleet tästä ohi jo kolmesti", Kyoya vastasi huokaisten, mutta veti oven auki.

Huoneessa oli sohva ja kahviautomaatti.

Pojat istuivat yhdessä sohvalla. Kaoru hörppäili höyryävää kahviaan varovasti.

"Anteeksi, että olen raahannut sinua pitkin koulua", hän mutisi mukiinsa tuijottaen.

"Ei se mitään, itsehän lähdin mukaan", Kyoya vastasi.

He istuivat pitkään hiljaa Kaorun juodessa kahviaan.

Kun Kaorun tyhjä muki kolahti pöytään – jota ei muuten mainittu, kun puhuttiin huoneen sisutuksesta –, Kyoya kääntyi katsomaan poikaa. Heidän katseensa kohtasivat hetkeksi ja pian vanhempi poika olikin painanut Kaorun sohvaan.

"Kyoya..? Mitä sinä--" Kysymys jäi kesken, kun Kyoyan huulet vaiensivat hänet.

"Tämänhän takia sinä halusit minut mukaasi?" Kyoya kysyi, kun suudelma katkesi.

"Niin", Kaoru kuiskasi.

Samassa ovi paiskattiin auki. Sisään ryntäsi koko Host Club, Ed, Ulla, Lotta ja koko joukko kuolemanjumalia.

"Aww!" Ulla kiljaisi ja alkoi nauraa. Kukaan ei oikein keksinyt miksi. Lotta talutti hetken kuluttua Ullan pois huoneesta yhdessä hyperventiloivan Hikarun kanssa.

"Minä... En tiennyt, että te olette yhdessä", Haruhi totesi hymyillen hieman.

"En tiennyt minäkään", vastasi Kaoru, joka oli noussut istumaan. Hän piti Kyoyaa kädestä ja vastasi Haruhin hymyyn.

"Piste! Sain pisteen! Ja vielä kauniisti!" kuului Ullan ääni käytävältä.

"Kyllä ne kymmenen kaljuunaa ovat vielä minun", Lotan vastaus kuului juuri ja juuri seinän läpi huoneen hilajisuuteen.

Tatuoitu kuolemanjumala katseli punastuneena Kyoyan ja Kaorun yhteenliitetyistä käsistä Ichigon käteen. Hetken kuluttua hän juoksi pois.

"Onko hän aina tuollainen?" Ed kysyi.

Lopulta Kyoya ja Kaoru pääsivät Dumbledoren yömyssyn luo.

Kaoru kirjoitti nimensä siististi pergamentille ja laittoi sen lakkiin.

Yhdessä he lähtivät kohti Rohkelikon tornia. Vaikka he eksyisivätkin uudelleen... heillä olisi toisensa.

Jos tätä kappaletta miettii, tästä huomaa meidän suurimman ongelmamme: aikajanan. Ouraneiden pitäisi pystyä osallistumaan korkeintaan yhdeltä tai kahdelta vuosikurssilta. Mutta ei se kauheasti haittaa. (Muita ongelmia en avaa, koska en halua esitellä ehdoin tahdoin virheitä.)