13. Alla taikasauvapuun

Valvominen aamuyöhön kirjan parissa näkyi erittäin selvästi Lotan kasvoista ja käytöksestä. Luonnostaan vaaleahipiäinen tyttö näytti nyt haudasta nousseelta tummine silmänalusineen. Hän retkotti aamiaispöydässä hörppien laiskasti vahvaa teetä kupistaan ja mutustaen samalla paahtoleivän puolikasta. Hän veti useammankin kerran sormensa vaaleiden sotkuisten hiusten läpi ja haukotteli. Ulla oli ehtinyt kadota jonnekin – oletettavasti lukemaan kirjaa ja kiusaamaan ohikulkevia ihmisiä kysymyksillä.

Tyttö nuokahti ja kolautti päänsä puiseen pöytään. Sadatellen hän nosti päänsä ja hymyili juopuneen hymyä Hermionelle.
"Sinä et taida olla hyvä valvomaan?" Hermione kysyi. Lotta virnisti.
"Kaikki on suurta bluffia", tyttö tokaisi.
"Harry ei taida tulla syömään?" hän käänsi puheen pois itsestään. Hermione vilkaisi kelloaan ja pudisti päätänsä.
"Ei taida tulla", tyttö arvioi. Pöydän vastapuolella istuva Ron tuhahti äänekkäästi.
"Ukitake taitaa olla oikeassa. Niistä nenäsi Ron, jos kerta sinulla on siellä jotain", Lotta huikkasi punapäälle, joka marssi jo täyttä höyryä pois salista.

Hermione hymyili pahoittelevasti.
"Ei hänellä mitään nenässä ole… Ron on vain katkera, ehkä", tyttö esitti. Suomalainen hymyili viekkaasti vastaukseksi.
"Minä tiedän, mutta sitä ei kannata huutaa maailmalle", Lotta vastasi ja heitti muutaman paahtoleivän palasen tyhjälle lautaselle.
"Harryn ei ole hyvä olla syömättä kuitenkaan. Vie nämä hänelle tai lähetä joku kotitontuista", tyttö selitti ja työnsi lautasen nuorempaansa kohti. Hermione nyrpisti nenäänsä ajatukselle kotitonttujen ylimääräisestä kuormittamisesta ja otti lautasen mukaansa poistuessaan paikalta.

"Suru soittaa mielen mustin koskettimen, vahingossa valkoista koskettikin, markalla ostan maailman, levyautomaatista kitaran…" Lotta hyräili katsellessaan ulos toisen kerroksen ikkunasta. Pihan toisella puolella näkyi ranskalaisten valtava "asuntovaunu" ja jättimäiset hevoset. Minkälaista olisi ratsastaa yhdellä noista poneista? Lotta tuli siihen tulokseen, että pitäisi vain saada rikostoveri mukaan ja kaikki olisi selvää.

"Sinun pitäisi kirjoittaa Siriukselle!"
"Enkä kirjoita! En vaivaa häntä turhilla asioilla."
"Ottelijana oleminen ei ole turha asia! Hänen on parempi saada tietää se sinulta kuin juorulehdeksi muuttuneesta Päivän Profeetasta!"
"Che!"
Harryn ja Hermionen kinastelu palautti Lotan aatoksista. Tytön uteliaisuuskin heräsi horroksesta. Kuka oikein oli Sirius? Oliko hän tärkeäkin henkilö heille? Vanhemmilla taisi olla turhan paisunut ego kun nimesivät lapsensa tähden mukaan, eikö vain? Hän lähtikin kävelemään äänettömästi parivaljakon perässä.

Harry oli istuutunut seinän viereen ja keskittynyt kirjoittamaan jotakin. Lotta kumartui hiljaisena pojan ylle.
"Kuka on Sirius?" tyttö kysyi yllättäen luettuaan nopeasti ensimmäiset sanat pergamentilta. Harry pomppasi ylös ja Lotta ehti vain täpärästi väistää kasvoihin suuntautuvan iskun.
"Kuinka paljon ehdit nähdä?" Harry kysyi painaen kirjeen rintaansa vasten. Poika irrotti nopeasti lapun rinnuksestaan muistaessaan, että muste ei ollut kuivaa.
"En riittävästi tyydyttääkseni uteliaisuuteni", Lotta vastasi ja istui pojan viereen.
"Kuka on Sirius?"
"Kummisetäni."
"Kummisetäsi, joka joutui Azkabaniin yrittäessään listiä vanhempasi kavaltaneen Piskulainin, pakeni sieltä kolmentoista vuoden jälkeen, tutustui lähemmin sinuun vasta viime vuonna ja joutui pakenemaan ankeuttajia. Olenko oikeassa?" kuului Mustangin ääni pöllölän oven suusta. Lotta kohotti kulmiaan kääntäen katseensa miehen suuntaan. Harry näytti järkyttyneeltä ja aukoi suutansa kuin kuivalle maalle jäänyt kala.
"Taidat olla oikeassa", Lotta virnisti.
"Olen aina oikeassa", Mustang hymähti takaisin.
"Mihin olette Edin hukanneet?"
Lotta katsoi ensiksi Harryyn ja sen jälkeen Hermioneen, joka kuljeskeli tuijotellen pöllöjä. Lotta kohautti olkiaan. Harry rypisti otsaansa.
"Hän on kaiketi Ronin seurassa…" Harry ehdotti.
"Tai kirjastossa. Hän on ollut siellä viime aikoina varsin paljon", Hermione jatkoi.
"Mistä sinä tiedät tuon kaiken?" tyttö kysyi puolestaan Mustangilta. Lotta päätti siirtyä sivummalle ja jättää korvansa auki. Salakuuntelu oli rumaa, mutta siitä hyötyi melkeinpä aina.
"Minulla on lähteeni. Koirat haukkuvat yllättävän kauniisti ystävilleen", alkemianopettaja vastasi. Lotta höristi korviaan. Mitä Mustang tarkoitti koirilla? Samalla hän laittoi merkille ison kirjeen, jota mies heilutteli kädessään.

Harry palasi takaisin kirjoittamaan kirjeensä loppuun Mustangin houkutellessa pöllöä luokseen. Pöllö laskeutui miehen eteen tehden naurettavasti kunniaa. Lintu oli erittäin isokokoinen. Harmaan eläimen selässä komeili myös rakettireppu ja lautasantenni.
"Minne sinä oikein lähetät kirjeen, professori Mustang?" Hermione kysyi katsellen puoliksi järkyttyneenä, puoliksi uteliaana pöllöä.
"Kotiin. Haluan kertoa asioista ennen kuin jokin juorulehti ehtii paljastaa ne", mies vastasi viimeisteltyään kirjeen sitomisen pöllön jalkaan. Pöllö teki jälleen kunniaa ja lehahti sitten lentoon käynnistäen tuota pikaa rakettimoottorinsa ja kadoten taivaalle.

"Mitä teillä on seuraavaksi?" Lotta kysyi Hermionelta, kun he keskustelivat ruokapöydän ääressä. Tyttö irvisti.
"Liemiä", hän vastasi. "Kuinka niin?"
"Voisin tulla teidän tunnille. Viimeisen vuoden opiskelijoilla käyvät aihetta, jota me kävimme jo viime vuonna. Eikö niin, Ulla?" Lotta selitti hakien vahvistusta ystävältään. Ulla nyökäytti.
"Etkä sitten haasta riitaa", tyttö varoitti ystäväänsä.
"Minäkö? En toki, mitä sinä minusta luulet?" Lotta vastasi hymyillen ja heiluttaen kättään kasvojensa edessä.

Liemet menivät Lotan mittapuulla varsin hyvin. He olivat saaneet vain nälviviä luihuisia niskaansa, heittäneet muutaman herjan sekä manauksen. Suomalainen oli potkaissut joukon johtajan maahan ja uhkaillut tätä tekevänsä pojan suolista sukkanauhaa. Ikävä kyllä Kalkaros oli saapunut paikalle kesken loppusilauksen ja komentanut Lotan, Harryn ja Ronin jälki-istuntoon. ("Tämä on oikeusmurha! Ne yhtälailla kävivät kimppuun! Katsokaa vaikka Hermionea!")

Koputus luokan ovelta keskeytti Lotan takauman muistelemisen. Pieni rohkelikkopoika kurkisti sisään ovenraosta.
"Tuota… Professori Kalkaros. Minut käskettiin hakemaan ottelijat yläkertaan…ja tuota… niin… Päästäisitkö heidät?" Lotan mielestä pennun esitys ei ollut kovin vakuuttava. Limanuljaska tuhahti katsoen poikaa kuin halpaa makkaraa.
"He pääsevät heti tunnin jälkeen", mies tokaisi.
"Mutta, mutta, kun heidän pitää tulla nyt heti!"
"No lähtekää. Jättäkää tavarat. Potter ja --" Lotan sukunimi jäi sumusireenin alle. Tyttö pakkasi laitteen takaisin laukkuunsa hymyillen tyytyväisenä. Vieressä istuvat pitelivät korviaan ja näyttivät vinoutuneilta.
"Ei kun heidän pitää jäädä sinne pitkäksi aikaa! Tunti ehtii loppua ennen kuin he pääsevät takaisin" hakija selitti ja heilutti käsiään laajassa kaaressa.
"Hyvä on! Menkää sinne minne teidän pitää mennä ja ottakaa tavaranne mukaan!" Kalkkaros ärisi niin, että sylki roiskui. Harrylle ja Lotalle ei tarvinnut kahdesti kehottaa. Molemmat juoksivat jo kaukana tyrmistä jättäen hakijansa kuolasateen uhriksi.

He saapuivat luokkahuoneen oven eteen, leväyttivät sen auki ja häikäistyivät hetkellisesti yllättävästä välähdyksestä. Kiroillen Lotta peitti silmänsä ja astui sisään luokkaan, tullakseen vain työnnetyksi takaisin käytävään.
"Kullannuput! Päivän Profeetta tekee teistä ottelijoista esittelyn ja haluaa juuri teidän haastattelunne", säteilevä – melkein radioaktiivinen – Bagman hehkutti. Miehen takana oleva nainen hihitti liiankin tyttömäisesti.
"Ja haastattelijananne toimii tämä säteilevä nainen, Rita Luodikko", Bagman esitteli naisen nopeasti.
'Hänellä taitaa olla monta haulikko kotona, eh?' Lotta ehti ajatella, ennen kuin juoksi Harryn perässä, jonka reportteri oli ehtinyt kaapata mukaansa.

Luodikko pysähtyi pienen oven eteen.
"Tämä näyttää sopivalta!" nainen hehkutti ja avasi oven siivouskomeroon. He joutuivat kyllä hätistelemään yhden homoparin pois kaapista. Se oli vaikeaa jo sen takia, että pari oli keskittynyt toisiinsa ja Lotta piti velvollisuutenaan peittää Harryn silmät kädellään. Myös Luodikon pörrääminen komeron oven edessä haittasi näkyvyyttä, mutta Lotta vannoi, että tunnisti ainakin toisen parista.

Komeron tyhjennyttyä Luodikko istutti ottelijat kahdelle pahvilaatikolle ja istui itse kiikkerälle ämpärille.
"No niin, ei kai teitä haittaa jos käytän sitaattisulkaani?" Luodikko kysyi hymyillen.
"Öh?" Harry ehti kommentoida. Lotallakin löi tyhjää. Nainen käyttäisi mitä?
"Ihanaa!" reportteri hihkaisi ja imaisi karmean vihreää sulkakynää laskien sen pystyyn pergamentille.
"Kokeillaan. Olen Rita Luodikko, Päivän Profeetan toimittaja", nainen lausui. Sulkakynä alkoi kirjoittamaan.
"Rita Luodikko, kaikkien tuntema lehmä, jolla ikää on liian paljon, että se voitaisiin kirjoittaa, on pikkureportteri odottaen vielä suurta julkaisuaan --"
Pidemmälle se ei ehtinyt, sillä Luodikko nappasi kynän pois paperilta, repäisi pergamentin lehtiöstä ja heitti kynän ja pergamentin käsilaukkuunsa.
"Anteeksi, väärä kynä, no missäs on se oikea? En käsitä miksi kannan tuota rikkinäistä yhä mukana", Luodikko pahoitteli kaivaessaan käsilaukkuaan. Lotalla oli vaikeuksia pidätellä hihitystään ja naamioi sen taitavasti yskänpuuskaksi.

Oikea kynä löytyi ja Luodikko valmisteli sen kirjoittamiseen.
"No niin, meillä ei varmaan ole aikaa testaamiseen, joten aloitetaan. Harry, miksi päätit osallistua turnajaisiin? Siksi, että halusit näyttää maailmalle, että vanhaa homekorvaa voisi höynäyttää vai siksi, että halusit julkisuutta vai peräti pelkästään kapinan takia?" Luodikko pommitti. Poika hämmentyi.
"Öh… Tuota… Minä en pannut nimeäni yömyssyyn", Harry vastusteli.
"Poika kulta! Lukijat rakastavat nuoria ja kapinallisia, vähän niin kuin Lukea ja hänen kaksoissisartansa Leiaa! Voit kertoa kaikessa rauhassa…"
"Mutta kun minä en pannut nimeäni yömyssyyn!" Sulkakynällä taisi olla omat jutut meneillään, sillä se raapusti täyttä vauhtia eteenpäin. Lotta seurasi kynän liikettä ja tuli siihen tulokseen, että se todellakin sooloili omiaan tai oli jotenkin kierosti yhteydessä omistajansa mieleen.

"Lotta, entä miksi sinä päätit lähteä mukaan ottelijaksi? Mitä ystäväsi ja perheesi on tästä saamastasi kunniasta mieltä? Oletko jo löytänyt itsellesi ihastusta Tylypahkasta?" Luodikko kysyi vuorostaan suomalaiselta. Lotta muokkasi kasvoilleen pirteän hymyn, joka suorastaan sädehti ilkikurisuutta.
"Voi! Minä halusin mukaan, koska se olisi niin jännittävää! Tavata uusia ihmisiä! Tutustua tähän ihastuttavaan linnaan, joka vetää vertoja sokkeloisuudessa meidänkin koululle! Voittaja saa myös professori McGarmivan kutomat villasukat! Minua paleltaa aina välillä ja minusta ne ovat niin hienotkin. Ystäväni ja perheeni tukevat minua tässä haasteessa kaiken voimin. He ovat ylpeitä minusta, olen varma tästä. En ole vielä löytänyt ketään, mutta voin luvata", tässä välissä tytön suusta pääsi kikatus "että kyllä on haku päällä. Voi minua hupsua, ei näistä pitäisi puhua…" Lotan kasvot punertuivat hieman poskista. Luodikko vaikutti sädehtivän ja suorastaan hehkui valoa.
"Mainitsit koulusi ja ellen vallan erehdy, sitä on nimitetty vasta Ullan ja Lotan kouluksi. Mikä on syy? Eikö koulullanne ole nimeä?"
"Voi kyllä meillä on nimi, mutta täytyyhän meillä muutama salaisuus olla. Dumstranghan piilottaa olinpaikkansa, mutta me vedämme sen astetta korkeammalle ja pidämme koko koulun salaisuutena", Lotta vastasi vaikuttaen tytönhupakolta.

Luodikko vilkaisi viuhuvaa sulkakynäänsä ja hymyili sitten leveästi.
"Voitteko kertoa jotain tunnelmistanne? Hermostuttaako? Jännittääkö? Ottelijoitahan on kuollut näissä turnajaisissa", nainen haastatteli. Harry aukaisi suunsa, mutta Lotta potkaisi saappaallaan poikaa sääreen.
"Jännittää tottahan toki! Mutta adrenaliini on parasta, mitä saakaan tässä asiassa. Ei ole mitään parempaa kuin pelätä henkensä edestä ja juosta karkuun vaaraa sydän kurkussa", tyttö hekumoi.

Pidempi vuodatus kuitenkin pysähtyi oven lennähtäessä auki. Lotta kohotti kulmaansa hämmentyneenä. Tätä hän ei ollut odottanut, eikä kyllä Harry saati Luodikon lehmä. Tyttö tuijotti Renjiä silmiin ja kuolemanjumala häneen. Ichigo kurkki miehen olkapään yli virnistäen.
"Anteeksi, mutta tämä on varattu, etsikää itselleni oma siivouskomero", Luodikko totesi kipakasti toivuttuaan hämmästyksestä. Renji perääntyi muutaman askeleen ovelta hieroen poskiaan.
"Meidät kyllä lähetettiin hakemaan ottelijat takaisin tuonne", Ichigo vastasi osoittaen epämääräisesti johonkin suuntaan.
"Totta, D vaikuttaa yllättävän närkästyneeltä", Shunsui totesi ja jatkoi matkaansa. Lotta yllättyi. Joku muukin osasi siis vain yhtäkkiä todeta jotain ilman, että ilmaisi mitenkään saapuneensa paikalle.

He palasivat takaisin luokkaan, jonka ovella Harry ja Lotta olivat häikäistyneet. Lotta välttyi häikäisyltä tällä kertaa, koska oli sosialisoinut Renjin aurinkolasit itselleen. Tyttö palautti lasit takaisin oikealle omistajalle, kiitti lainasta ja vilkutti seinän läpi pois lipuville kuolemanjumalille.

Bagman ryki kurkkuaan auki saaden kaikkien ottelijoiden huomiot puoleensa. Mies suojasi silmiään Fleurin hiuksista kimpoavilta säteiltä ja aloitti selostuksensa.
"No niin, rakkaat ottelijat. Olemme täällä tänään varmistamassa, että sauvanne ovat toimintakunnossa. Älkääkä miettikö mitään moni…" Bagmanin puhe katkesi Kyyryn sanoessa kovaan ääneen KRYHYMMMM.
"Ja lopuksi otamme muutaman pienen valokuvan, eikö niin Rita?" mies pääsi asiansa loppuun. Luodikko kikatti ja nyökytteli innokkaasti.
"Joten saanko esitellä suuren suosion saavuttaneen taikasauvan valmistajan, Ollivanderin!" Bagmanin selittäessä taustalle oli ilmestynyt rumpujen pärinä, joka päättyi fanfaariin, eikä suinkaan triangeliin.

Ottelijat paimennettiin kuka mistäkin nurkasta istumaan siististi tuoleille kuin kanat orsille. Ollivanderiksi esitelty sauvaseppä oli vanha mies, jolla oli hailakat silmät. Lotta istui rivin viimeisenä ja mietti aikansa kuluksi, että oliko pappa mennyt vahingossa valkopesusta läpi.
"Mademoiselle Delacour, tarkistaisimmeko me ensimmäiseksi teidän sauvanne ensimmäiseksi?" Ollivander kysyi. Tyttö tuijotti silmät suurina miestä.
"Mutta… eihän minulla ole… sellaista", ranskalainen päästi suustaan. Lotta iski kätensä otsaan ja sadatteli puoliääneen. Fleurin vieressä istuva Diggory kumartui tytön puoleen.
"Hän tarkoittaa taikasauvaasi, ei sitä… miksi sinä… No, luulit…" pojallakin oli vaikeuksia sanoa asiat suoraan.
"Ai! Miksette 'eti sanoneet?" blondin ilme kirkastui ja tyttö ojensi taikasauvansa Ollivanderille.

Ollivander pyöritteli sauvaa käsissään ja silmäili sitä tarkasti. Mies suihkautti sauvan päästä vaaleanpunaisia kipinöitä, jotka heijastuivat heti Fleurin hiuksista saaden ihmiset sähähtelemään ja peittelemään silmiään. Tamakilla vaikutti olevan suurempi kyky sietää. Se johtui varmaankin pojan omasta kimmellyksestä.
"Se on hyvä sauva… Yhdeksän ja puoli tuumaa, joustamaton, ruusupuuta ja sisältää… Luenko minä tuoteselostuksen aivan oikein? Veelan hiuksen?" sauvaseppä kysyi yllättyneenä.
"Kyllä. Isoäitini 'iuksen, 'änkin oli blondi", Fleur vastasi ylpeänä.
"Ja sen huomaa..." Lotta mutisi Harryn korvaan saaden pojan puristamaan nenästään, ettei nauraisi ääneen. Ollivander taikoi sauvasta esiin kukkia, jotka kietoutuivat Fleurin ympärille kuin lemmikkikäärmeet.

Ollivander siirtyi seuraavaksi tutkimaan Diggoryn sauvaa.
"Ai, tämä taitaakin olla minun käsialaani…" Olivander totesi, vaikka sauvasta näkyi miehen nimi signeerauksena.
"Ah, muistan tämän todella hyvin. Urospuolisen yksisarviseen hännästä nykäisty jouhi… Se kaakki meinasi lävistää minut sarvellaan sen jälkeen. Pidät siitä hyvää huolta, olen ylpeä sinusta", mies turinoi ja taputti Diggorya päähän. Cedric hymyili lammasmaisesti ja otti kehut vastaan hiljaisena.

Seuraavaksi oli vuorossa Tamaki. Hymyillen aurinkoisesti Ouranin ottelija ojensi sauvansa tarkastettavaksi. Ollivander heilautti muutaman kerran sauvaa ja taikoi esiin muutaman kyyhkysen, jotka lensivät suoraan ikkunaan.
"Herkkä, lehtikuusta, kymmenen tuumaa pitkä ja sisältää feeniksilinnun pyrstösulan, olenko oikeassa?" Ollivander kysyi ojentaen sauvan takaisin Tamakille.
"Olette, hyvä herra", Tamaki vastasi hymyillen iloisesti. Luodikko veti kameramiehen luoksensa ja supatti miehen korvaan jotain liittyen valokuvaukseen.

Krum antoi taikasauvansa jäykästi tutkittavaksi. Ollivander silmäili kepiltä näyttävää esinettä tarkasti.
"Tämä on Gregorovitsin, eikö vain? Hän tekee hienoja sisuksia, mutta minusta sen hienouden pitäisi näkyä myös ulkopuolelle…" sauvaseppä mutisi tarkastelunsa lomassa.
"Jähmeähkö valkopyökkiä ja lohikäärmeen sydänjuurta, eikö vain, eikö vain?" mies jatkoi mutinaansa.
"Katous!" Ollivander huudahti osoittaen Krumin sauvalla Kyyryä. Kyyryn päänpäältä katosi iso osa hiuksista.
"Mietinkin oliko hänellä hiuslisäke…" vanhus mutisi itsekseen taikoen karvaläjän takaisin näkyväksi.

Harry katseli selvästi apeana taikasauvaansa Ollivanderin ottaessaan sen tutkintaansa.
"Niin, tämä on tämä sauva… Tuhosit silloin puoli kauppaani. Jäljet näkyvät vieläkin. Hankalat asiakkaat ovat tuhoisia", Ollivander selosti pyöritellessään sauvaa kädessään.
"Piikkipaatsamaa, yksitoista tuumaa ja feeniksin pyrstösulka", mies totesi ja antoi kovia kokeneen taikasauvan takaisin omistajalleen.

"Neiti, saisinko nähdä sauvanne?" Ollivander kysyi. Lotta kokosi itsensä ajatuksistaan ja katsoi suoraan miehen haileisiin silmiin.
"Kumman haluatte?" tyttö kysyi aurinkoisesti. Ollivander hymyili tietäväisesti.
"Ahaa, sinä olet siis sitä porukkaa. Saisinko nähdä näppärämmän mallin?" Tyttö virnisti, kurotti kätensä selkänsä taakse ja vetäisi soreaksi muotoillun kepin esiin. Liikkeen pysähdyttyä sauva päästi ruoskan läjähdystä muistuttavan äänen.
"Olkaa hyvä", Lotta totesi ja ojensi sauvansa miehelle.
"Vai tällainen… Pajua, yhdeksän tuumaa ja – Onko tässä sitä, mitä minä luulen siinä olevan?" mies kysyi saaden Lotan nyökkäämään.
"Jos ajattelette qilin viiksikarvaa, niin kyllä, sitä se on."
"Minkälainen sauvaseppä sinulla on käytössä?"
"Aikamoinen", Lotta vakuutteli ottaen taipuvaisen sauvansa takaisin ja sujauttaen sen piiloon.

Sauvojen punnituksen jälkeen oli seurannut kaaosta, joka ei ollut mitenkään yllätys. Tuomareiden ja ottelijoiden valokuvaaminen oli ongelma. Luodikko halusi Tamakin etualalle, kun taas kameramies tuki Fleuria. Madame Maxime oli myös hankala sijoitettava kokonsa takia. Harry yritti luistaa kuvasta pois, kun taas Krum vain jättäytyi taka-alalle ja Diggory yritettiin työntää väkisin pois. Lopulta jonkinlainen järjestäytyminen oli saavutettu: Tamaki ja Fleur etualalla, Lotta piti Harrya tiukassa karhunhalauksessa, Maxime istui keskellä valtavassa tuolissa, Dumbledore ja Irkoroff takana vain parrat näkyen, Diggory näkyi vain puoliksi kuvassa, Krum aivan takana ja Kyyry ja Bagman runnottuna sinne minne nyt parhaiten sattui sopimaan. Ryhmäkuvan jälkeen jokaisesta otettiin yksittäiset kuvat.

"Mitä te oikein odotatte? Paetkaa vielä kun voitte!" lopulta joku karjaisi. Ottelijoita ei tarvinnut toistamiseen käskeä. Luokkahuone oli hetkessä kuutta henkilöä tyhjempi. Luodikko naputti jalkaansa lattiaan.
"Minä olisin niin mielelläni ottanut siltä japanilaiselta pojalta haastattelun…" nainen mutisi turhautuneena tarkastellen käsilaukkunsa sisältöä.

Harry ja Lotta kävelivät suureen saliin syömään.
"Tuota… Lotta?" Harry aloitti keskustelun.
"Niin?"
"Oletko sinä tosissasi sen suhteen?"
"Minkä suhteen?"
"Siinä haastattelussa. Se rakkaus ja perhe… Kaikessa mitä sinä sanoit?" Lotta piti pitkän tauon tuijottaen ruokaansa ja rapsutellen paikalle lennähtänyttä Hopeaa.
"En. Vain siinä, että minua paleltaa välillä varpaista."
"Et siis perheestä ja ystävistä?"
"No siinä oli kyllä totuuden hiventä. Mikä olisi sellainen ystävä, joka ei tukisi? Lauman tarkoitus on auttaa yksilöitä selviämään."
"Lauma?"
"Sanoinko niin? Tarkoitin porukkaa."

He seurasivat hiljaisina, kuinka rakettirepulla varustautunut pöllö laskeutui savuten opettajanpöydän päälle. Mustang pelasti linnun jalasta kirjeen ja kaatoi sitten elikkoparan päälle kannullisen vettä. Harryn eteen laskeutui tornipöllö, jolta poika otti kirjeen. Hän luki sen nopeasti Lotan tiiraillessa suupalojen välistä sen sisältöä. Harry huomasi Lotan tekemiset ja vetäisi kirjeen kiireen vilkkaa pois tytön ulottuvilta.
"Älä huoli, en kerro kenellekään. Vakoojillakin on ammattiylpeys", tyttö vakuutteli.

Mustang käveli heitä kohti.
"Minun käskettiin ilmoittamaan, että teillä molemmilla on jälki-istuntoa huomenna Limanuljaskan valvonnassa", mies kertoi. Lotta ja Harry vilkaisivat toisiaan.
"Eikö herra Rasvatukka itse voinut tulla kertomaan sitä?" Lotta kysyi. Mustang naurahti.
"Ilmeisesti Liimahius kokee pelonsekaista kunnioitusta teitä kohtaan, neiti", mies vastasi ja jatkoi matkaansa.
"Ai niin! Jos näette Ediä, sanokaa, että kotiväki lähettää terveisiä!" Mustang huikkasi olkansa yli.
"Hän nimittelee Kalkkarosta aika rajusti", Harry totesi hymyillen. Aivan kuin oppilaat olisivat saaneet pyhimyksen, joka suojelisi heitä Kalkkaroksen ikeeltä.

A/N: Lady osaa aina. Nyt mainostan, että olen lisäillyt myös yhden Kurofaini tänne, siihen pääsee käsiksi profiilistani. Se on tätä vakavampi (ja omia kappaleitani nätimmin kirjoitettu, niin kuin vakavat tekstini aina...) ja shonen aita. Jos kiinnostaa, lukekaa toki.