Yleisön pyynnöstä: 2 kappaletta yhdessä päivityksessä. Ensin pisin omistani, 14, ja heti perään Ladyn 15. 16 ja 17 olivat alun alkaenkin setti, eli ne tulevat yhdessä ... kun muistan päivittää?

14. Ikämieshiihtäjiä, pörrökorvia ja sienikeittoa

"Tylyahoon?" Ed kysyi hämmentyneenä.
Kun Harry ja Hermione saivat osakseen enemmänkin kummastuneita katseita suomalaisilta ja japanilaisilta vierailtaan, he katsoivat asiakseen selittää.
"Te muuten sitten toistatte tämän tuolle toiselle porukalle. Me emme selitä kahdesti", Harry varoitti ja viittasi pöydän toiseen päähän, missä Ron söi yhdessä Renjin, Ichigon, Morin ja Honeyn kanssa päivällistä. Harry ei vieläkään ollut antanut Ronille anteeksi sitä, että poika oli vaihtanut idoliaan, joten hän alkoi itkeä vimmatusti jos Ron tuli metrin etäisyydelle.
Muut olivat katsoneet parhaaksi yrittää miellyttää Harrya, joten he söivät aina kahdessa erillisessä ryhmässä. Muutenkin olisi ollut vaikeaa mahduttaa kaikkia vierekkäisille penkeille häätämättä ensin muita ihmisiä omilta paikoiltaan, joten yleensä kukaan ei valittanut kauheasti.
"Tylyaho on seudun ainut kaupunki, vaikkei se oikeastaan ole edes kaupunki vaan kyllä, jossa on joitain turisteille suunnattuja kauppoja ja talo, jossa pitäisi kummitella. Ei siellä tietenkään oikeasti kummittele, vaan talo rakennutett – Ah, pitkä tarina ja aika rientää. Joka tapauksessa saamme käydä siellä aina parina viikonloppuna, vaikka hämmentävää kyllä viikonloput koostuvat yhdestä päivästä. Tänään olisi yksi niistä viikonlopuista", Hermione selitti.
"Onko siellä yhtään kunnollista baaria?" Shushui tiedusteli välittömästi.
"On siellä ainakin Rosmeritan paikka, jossa mekin käymme juomassa ilmeisesti alkoholitonta kaljaa... Ja sitten Sianpää, joka on kaiketi astetta hurjempi paikka", Harry pohti. Shunshui hymyili rauhalliseen tapaansa ja kääntyi juttelemaan Ukitakelle tyytyväisenä. Ed oli varma, ettei näkisi vaaleanpunaisiin verhoutunutta kummitusta selvin päin vähään aikaan.
"Eikö teitä todellakaan ollenkaan informoitu siitä?" Hermione ihmetteli.
Kaikki Japanin edustajat – niin kuolleet kuin elävätkin – puistelivat päitään merkiksi, että olivat tästäkin täysin pihalla, Lotta näytti mietteliäältä ja Ulla, joka oli jo syönyt ja syventynyt taas kirjaansa, näytti siltä, ettei ollut kuullut kysymystä. Ed kuitenkin huomasi, että tytön suupieltä nyki, joten hän päätti kysyä tytöltä tilaisuuden tullen, tiesikö hän sittenkin jotain jo etukäteen.
Pian tyttö pahoittelikin sitä, että hänen täytyi lähteä, ja nousi pöydästä.

Päästyään ruokalasta Ed päätti etsiä Ullan käsiinsä ja kysyä, tiesikö hän jotain Tylyahosta.
Kului kuitenkin aikansa, ennen kuin hän löysi tytön käytävästä lähellä kirjastoa juttelemassa Roylle.
"Alkemia on oikein kiinnostavaa. Meidän koulussamme sitä ei opetettu. Minulla on kyllä yksi ystävä, joka on miettinyt lähtevänsä Saksaan jatko-opiskelemaan alkemiaa, kunhan hän pääsee koulusta. Toisaalta hän harkitsee vielä myös --", tyttö jutteli pirteästi. Tai siis jutteli pirteästi niin kauan, että Lotta taklasi hänet maahan.
"Taideaineita", Ulla mutisi hämmentyneenä ja katsoi kysyvästi ystäväänsä, joka uhkaili häntä näppärämmällä taikasauvallaan.
"Sinä salailet minulta jotain", Lotta murisi vasten hänen kasvojaan.
"En-enpäs", Ulla väitti vastaan ja yritti epätoivoisesti tavoitella omaa sauvaansa.
Ohitse käveli Vauhkomieli, joka vilkaisi tilannetta ohimennen, totesi: "Alituinen valppaus!" ja jatkoi matkaansa kirjastoon.
"Ulla Kristiina Serafia --", tässä välissä äkillinen ohiajavan rekan ääni peitti alleen Ullan sukunimen, "älä valehtele minulle!" Ohiajavan rekan ääni oli todella hämmentävä, kun otti huomioon, että he olivat sisätiloissa, pari kerrosta maanpinnan yläpuolella ja lähimmälle tielle oli kilometrejä. Edin oli pakko vilkaista ulos ikkunasta varmistaakseen, ettei siellä todellakaan ollut mitään. Ei ollut.
"Ei minulla ole kuin yksi tapaaminen", Ulla huokasi ja lakkasi liikkumasta, ilmeisesti todettuaan, ettei saisi Lottaa liikkeelle vastaamatta ensin pariin kysymykseen.
"Kenen kanssa? Missä?" Lotta tivasi tyytyväisen näköisenä.
"Tutustuin kirjastossa yhteen mielenkiintoiseen korpinkynteläiseen... Sovimme tapaavamme kahvilassa", Ulla selitti ärtyneenä.
Lotta nyökkäsi tyynesti tyydytettyään uteliaisuutensa.
"Tiedätkö sinä, missä se kahvila on?" Ed kysyi Ullalta.
"Joo, hän selitti sen minulle melko tarkkaan. Ja ainahan voin kysyä kyläläisiltä, missä Matami Puddifootin kahvila sijaitsee", Ulla vastasi hyväntuulisemmin ja nousi istumaan puistellen pölyä vaatteistaan.
"Matami Puddifootin kahvila? Kuulin, kun tytöt kiljuivat, kun joku pyydettiin treffeille sinne. Sehän on parien suosiossa ja todella romanttinen, mikäli oikein ymmärsin", paikalle lipuva Ukitake maisteli Ullan sanoja. Lotan silmissä leimahti liekki. Hetken kuluttua Ulla makasi taas selkä vasten kylmää lattiaa.
"Lottaah... Päästä minut, minulla on tekemistä", Ulla marmatti, mutta ei tällä kertaa edes yrittänyt päästä vapaaksi.
"Onko se sinun uusi ystäväsi poika?" Lotta kysyi terävästi.
"On", Ulla huokasi. Lotta hyppäsi heti pystyyn.
"Haluan kymmenen kaljuunaani käteisenä", hän hihkaisi ja ojensi kätensä. Jotain painokelvotonta muristen Ulla kömpi pystyyn ja oikoi vaatteitaan.
"Kuka se oikeastaan on?" Ed kysyi, kun vaalea tyttö jo katosi käytäviin laulaen: "The winner takes it all… The loser standing small... Beside the victory... That's her destiny..."
"Salarakas", Ulla vastasi hymyillen unelmoivasti.
"Voit sinä meille kertoa", Roy rohkaisi tyttöä.
"Niin, emme me kerro kellekään", Ukitake myötäili.
"Salarakas on Salarakas", Ulla totesi nauraen ja lähti kohti Rohkelikkotornia laulaen Antti Tuiskun Ensimmäistä kertaa.
"Mitä luulet, kuka se on?"
"Onkohan se poika todella Korpinkynnestä?"
"Ei varmaan."
"Ethän se ole sinä?"
"En, hän on liian nuori minulle. Entä sinä?"
"Sama. Sen lisäksi minä olen kuollut, se en ole minä."
"Entä sinä, Ed?" Royn äänessä oli aavistus myrkyllistä terää.
"E-ei, en minä", Ed änkytti, mutta vanhemmat miehet päättivät hänen olleen rehellinen.
"Kuka se oikeasti on?"
"En tiedä. Otetaan selvää! Se voisi olla Honey tai George Weasley!"
"Tai Dumbledore!"
Ed jäi tuijottamaan pöllämystyneenä miesten perään, kun he lähtivät arvailleen kilpaa satunnaisten poikien ja miesten nimiä.

Tylyaho oli täysin lumen peitossa ja uskomattoman kaunis.
He olivat taas jakautuneet kahteen porukkaan; tällä kertaa Ronille pitivät seuraa Hermione, Tamaki, Haruhi, Mori ja Honey.
Harryn porukassa kulkivat siis Ed, Lotta, Ichigo, Renji, Ukitake ja Shunshui. Kyoya ja Kaoru olivat kadonneet aika pian omille teilleen. Ullaa ei tietenkään näkynyt eikä kuulunut.
"Tiedätkö, Harry, sinä olet huonoin opas ikinä! Me emme edes näe sinua!" Ed valitti, kun hän meinasi taas kaatua Harryn jalkoihin.
"Mutta kun minua tuijotetaan näiden viimeaikaisten tapahtumien takia! Enkä minä halua muiden tuijottavan minua kuin..." Harry alkoi nyyhkyttää, mutta kaikki tiesivät että hän puhui Ronista.
Shunshui taputti itkevää poikaa kannustavasti olkapäälle.
"Odottakaa hetki!" Lotta hihkaisi yhtäkkiä, käännähti ja juoksi kulman taakse. Hetken kuluttua hän palasi mukanaan iso, musta koira, joka nyki Lotan pitämän talutushihnan päässä.
"Sir-- Ei kun ei mitään", Harry yskäisi.
"Mistä tuo koira tuli?" Ichigo kysyi ja kumartui katsomaan sitä lähempää.
"Se vähän niin kuin seurasi meitä... Ed, ota sinä hihna", Lotta ehdotti hilpeästi ja tarjosi hihnaa pojalle, joka otti sen kummastuneena. Hän tutkaili koiraa hetken katseellaan
"Oletpa sinä kaunis koira!" vaalea poika huokasi lopulta ihastuneena ja rapsutti koiran päätä hellästi. Koira lakkasi välittömästi hangoittelemasta vastaan.

Ukitake katseli uteliaana ympärilleen.
"Minun tekisi kamalasti mieleni kahvia", hän huokasi. Ed pyöritti silmiään.
"Etkä sinä Renji haluaisikin tutustua Ichigon kanssa täkäläiseen nuorisokulttuuriin? Me voisimme käydä vaikka kahvilla", mies jatkoi, kun ensimmäiseen yritykseen ei reagoitu asianmukaisesti.
"Lemmenkuppilassa", Lotta huikkaisi laulavaan sävyyn. Renji puisti kiireesti päätään.
"Mutta..." Ukitake yritti sanoa väliin.
"Eikä Juulle pidä antaa mitään liiaksi kofeiinipitoista, muistan vielä viime kerran kun niin kävi. Meillä on siitä todisteitakin…" Shunsui muistutti. Mitä oli tapahtunut viime kerralla jäi ikuiseksi arvoitukseksi, koska kukaan ei kuunnellut.
"Harry, haluaisin ensiksi nähdä sen kummitustalon, sitten käydä siinä pilailupuodissa, jota Weasleyn kaksoset mainostivat ja ehkä karkkikaupassakin. Postikin on kuulemma näkemisen arvoinen ja olen myös kiinnostunut maistamaan sitä ilmeisesti alkoholitonta kaljaa, jota mainostit. Sitten minun pitäisi käydä vielä lemmikkieläinliikkeessä hankkimassa susille herkkuja. Vai onko täällä teurastajaa? Lopuksi voimme tiputtaa Shunshuin ja Ukitaken siihen toiseen baariin, jonka mainitsit", Lotta listasi nopeasti juttelevaan sävyyn.
Kun he lähtivät liikkeelle, tyttö kumartui koiran puoleen.
"Ullan treffejähän ei pilata ilman hyvää syytä", hän kuiskasi. Koira värähti, aivan kuin se olisi ymmärtänyt Lotan myrkyllisen leppeän sävyn oikein.

Kolmessa luudanvarressa oli täyttä, kun puoli Tylypahkaa oli yrittänyt ahtautua sinne vieraineen.
Harry oli edelleen näkymätön, joten monet yrittivät istua hänen päälleen.
"Tunnet olosi varmaan aika ronmaiseksi nyt?" Ed kysyi ennen kuin ehti estää itseään.
Harryn silmiin tulvi kyyneliä.
"Älä puhu hänestä, kun kaikki muut fanini ovat hylänneet minut", Harry nyyhki ja valui sitten pöydän alle.
Hermione tunkeutui täyden tilan läpi Ronin pöydästä heidän pöytäänsä.
"Näittekö te sitä Luodikon lehmää, kun tulitte tänne?" tyttö kysyi
"Ei, me emme nähneet minkäänlaisia kotieläimiä. Paitsi yhden koiran, mutta eivätkös koirat ole lemmikki- eikä kotieläimiä?"
Hermione oli pitkään hiljaa.
"Joka tapauksessa, kuulin että hän asuu täällä. Käskekää Harryn pitää matalaa profiilia. Sen lehtijutun jälkeen..."

*takauma*

Ulla ryntäsi iloisesti virnistäen Edin luo. Ennen kuin poika ehti reagoida mitenkään, tyttö oli jo tarttunut häntä ranteesta ja he juoksivat kovaa vauhtia pitkin koulun käytäviä.
"Öh, Ulla, mihin me juoksemme?" Ed kysyi hämmentyneenä.
"Johonkin, mistä Lotta ei löydä meitä viiteen minuuttiin!" Ulla hihkaisi ja kääntyi parista kulmasta. Lopulta he löysivät koulun hiljaisimman nurkan.
"Mitä me teemme täällä viisi minuuttia? Minä en oikeastaan ole kiinnostunut tyt--" Ed ehti aloittaa, ennen kuin Ulla läväytti lehden auki lattialle.
"Ottelijoiden haastattelut on julkaistu lehdessä!" Ulla hehkutti ja teki eleitä, jotka Ed tulkkasi kehotukseksi lukea lehtijuttu.
Hän silmäili nopeasti kuvat, joista suurimmassa Fleur ja Tamaki hohtivat kilpaa vaaleanpunaisia kipinöitä Madame Maximen molemmin puolin. Muut tuomarit ja kisailijat jäivät taka-alalle. Pikkukuvissa näkyi kiusaantunut Harry ja silmiään liian innokkaasti räpyttelevä Lotta. Kuville virnuiltuaan Ed siirtyi lukemaan artikkelia, joka osoittautuikin mielenkiintoiseksi.

Tylypahkaan on jälleen kokoontunut edustajia viidestä koulusta perinteisiin viisivelhoturnajaisiin. Kisojen ihastuttavan verinen menneisyys on ilahduttanut niin ottelijoita kuin muita koululaisiakin suuresti.

Näin kertoo omista tuntemuksistaan Harry Potter (11 v.):
' Minua itketti, kun sain kuulla, että edustan Tylypahkaa näissä kisoissa. '
Tylypahkaa edustaa myös Godric Rohkelikko (1117 v.).
Kisojen ansiosta Harry on myös löytänyt itselleen naisseuraa. Lotta --

Epämääräinen, musteinen sormenjälki peitti Lotan sukunimen. Ed vilkaisi kysyen Ullaa. Tyttö huomasi katseen ja virnisti.
"Jok'ikisessä painoksessa." Hän näytti erittäin tyytyväiseltä.
Ed uppoutui taas tekstiin.

-- (17 v.) on erittäin viehättävä perusblondi Suomesta. Harry on aivan ymmärrettävästi ihastunut melankolismieliseen Lottaan, joka kilpailee myös näissä kisoissa. Lotta on tunnetusti sukua Tylypahkan entiselle opettajalle Gilderoy Lockhartille, minkä vaaleat kiharat selkeästi osoittavat.
Lotan ja Harryn kuolemattoman rakkauden esteenä on vain Harryn lapsuudenystävä Hermione Granger. Lotta suunnitteleekin vapaa-ajallaan erilaisia tapoja salamurhata Hermione.
Lotan suomalainen ystävä Lulu *mustetahra* paljastaa, että hänen ystävänsä harrastaa purjelautailua ja postimerkkeilyä. Hymyillen Lulu kertoo täysin luottamuksellisesti, että Lotta rakastaa sienikeittoa.

Ed kohotti jälleen katseensa lehdestä.
"Lulu?"
"Älä edes kysy."

Muita kilpailijoita ovat Tamaki Suoh (17 v.) Japanista, Fletukka Telakuuri (21 v.) jostain Keski-Euroopasta ja Teemu (39 v.) jostain Itä-Euroopasta.

"Ulla! Vieläkö sinä levität sitä roskaa?" kaikui Lotan kiukkuinen ääni pitkin käytäviä. Ulla otti nopeasti esiin paksun kirjan ja hätistin Edin lehtineen vaatekaappiin piiloon.
"Hei Lotta! Sinua juuri kaipasinkin! Miksi Howl esiintyy niin vähän tässä kirjassa?" Ulla kysyi viattoman innokkaasti.

*takauman loppu*

"En vieläkään tajua, mistä hän tiesi, että minua itket--" Harry aloitti, ennen kuin tajusi tulleensa tuijotetuksi.
"Siis en tajua, miksi hän kirjoitti minusta sellaista roskaa", Harry yritti korjata.
Professori Vauhkomieli kolisteli baariin ja raahautui välittömästi heidän pöytäänsä perässään Hagrid.
"Alituinen valppaus! Pidän muuten näkymättömyysviitoista!" julisti Vauhkomieli ja kolisti pois.
Hagrid jäi seisomaan ja virnistelemään heille.
"Hei Hagrid!" Lotta hihkaisi puolittain tekopirteästi, puolittain oikeasti iloisena siitä, että sai tavata jonkun, joka oli yhtä innostunut elämistä kuin hän.
"Hei, suomalainen tyttö, jonka nimeä en muista!" Hagrid tervehti. Sen jälkeen hän kumartui Harryn puoleen.
"Tule mökkiini keskiyön aikaan. Pue näkymättömyysviitta", hän ohjeisti.
Kaikki katsoivat häntä silmät pyöreinä. Lotalta pääsi hihitys ja Renjiltä loksahti suu auki.
"Mitä te kuvittelette, sairaat lapset?!" Hagrid kavahti ja kiiruhti baarista.
"Miksi hän haluaa tavata minut keskiyöllä?"
Pyöreinä tuijottavat silmät siirtyivät häneen. Lotta hihitti toisenkin kerran ja Renji kuroi suunsa umpeen.
"Ei, en usko että se on sitä", hän vastasi kiusaantuneena.
"No jos olet varma... Sitten sinun pitänee ottaa selvää", Ichigo totesi ja hörppäsi pohjat tuopillisestaan ilmeisesti alkoholitonta kaljaa.

Ed oli syvästi hämmentynyt siitä, mitä hän oli tekemässä.
Vähän ennen kuin Harry oli lähtenyt näkymättömyysviittaan verhoutuneena, Ulla oli käynyt repimässä vaalean pojan sängystään.
"Mitä sinä nyt?" Ed oli mutissut unisesti.
"Harrylla on jotain tosi epämääräistä meneillään. Meidän pitää tietää, mitä", Ulla vastasi päättäväisesti. Niin he olivat seuranneet Hagridia, madame Maximea ja näkymätöntä Harrya Kiellettyyn metsään. Uskomatonta kyllä he eivät olleet herättäneet ollenkaan huomiota jäljittäessään valtavaa miestä. Kun Ed oli kysynyt siitä, Ulla oli pysynyt hiljaa ja pimeä metsä oli verhonnut hänen ilmeensä.
Heidän pitäessään taukoa, ettei välimatka kutistuisi liikaa, Ed tajusi jotain.
"Eikö täällä pitäisi olla todella vaarallista?" hän kysyi ja vilkuili olkansa yli hermostuneena.
"Ei."
"Miksi ei? Minä olen kuullut kaikenlaisia huhuja..."
"Koska puut ovat minun ystäviäni."
"...mitä?"
"Puut ovat minun ystäviäni. Ne suojelevat meitä. Jos se ei toimi..."
"Niin?"
"Lotallakin on ystäviä tässä metsässä. Ne ovat jotain paljon puita pelottavampaa."
Keskustelu jäi siihen ja he jatkoivat vaieten matkaansa.
Hetken kuluttua he kuulivat ankaraa rytinää edestäpäin...
"Huhhahei ja rommia pullo!" kuului joku mies huutavan.

He tulivat aitaukselle, jonka sisällä oli viisi pahansisuista otusta.
"Mitä nuo ovat?" Ed kysyi hämmentyneenä.
"Lohikäärmeitä", Ulla huokasi helpottuneena.
"Mitä ne tekevät täällä?"
"Olettaisin, että ne on tuotu ensimmäistä koetusta varten", Ulla vastasi. Hänen kulmakarvansa vetäytyivät keskittyneeseen kurttuun.
"Mutta niitä näkyy vain viisi... Joten... Kuudes..."
Nyt Edkin erotti kuudennen otuksen.
Se oli noin puoli metriä korkea ja muistutti vähän puudelia, paitsi että se oli vaaleanpunainen.
"Ranskalainen pörrökorva", Ulla voihkaisi vaimeasti.
Ed kavahti pinkkiä otusta hitusen ja antoi katseensa kiertää muihin lohikäärmeisiin.
Yksi oli sinertävän hopeinen ja sillä oli terävät sarvet. Toinen oli vihreä. Kolmas oli punainen. Sen kasvoja kehysti kullanvärinen piikkiharja. Neljäs oli valtava, musta ja kiukkuinen. Viides... oli todella epämääräinen otus. Sillä oli kahdeksan jalkaa, joista kahdessa takimmaisessa näytti olevan jotain suksien näköistä, kun taas etummaisissa oli sauvat. Sen lisäksi sen leuasta roikkui jotain todella partamaista ja sen päässä oli jotain, mikä näytti erehdyttävästi Osuuspankin mainospipolta.
"Mikä helvetti tuo on?" Ed kysyi järkyttyneenä ja tuijotti ... lohikäärmettä silmät lautasen kokoisina.
"Suomalainen ikämieshiihtäjä", vastasi Ulla välinpitämättömästi ja listasi sitten loputkin, "tuo musta on unkarilainen sarvipyrstö. Todella pelottava otus. Vihreä on Walesista, en keksi siitä mitään sanottavaa. Mutta vihreä on kiva väri. Sinertävä on ruotsalainen ruttukuono ja punainen on kiinalainen pallosalama. Päättelee siitä tärkeimmät."
Sen sanottuaan Ulla viittasi Ediä pysymään hiljaa.
Hagrid puhui yhdelle lohikäärmeitä saattamaan tulleista merirosvoista.
"Ovatpa ne kauniita!" Hagrid päivitteli silmälappupäiselle miehelle.
"No totta maar haashtelet, maakrapu. Njotta olekshä kuullunna enshimmäisestä tjehtäväshtä?" sammalsi silmälappumies ja rommi lemusi jopa Edin nenään.
"En", Hagrid totesi yksioikoisesti.
"Hohoo! She onjkin hupaisha juttu! Khishailijoittenna pitää hjakeman njämä mjunat – ho ho hoo! - ljohikjäärmeitten altja! Njämä ljohikjäärmekset ovat hjautovia njaaraita, joten shiitä tulee kerrashaan hupaishaa!" Merirosvo nauroi hetken ja kaatui sitten suoraan selälleen maahan.

Ulla tönäisi Ediä kevyesti kyynärpäällä. Kun blondi kääntyi katsomaan häntä, hän nyökkäsi miltei huomaamattomasti sivulle. Ed katsoi tytön osoittamaan suuntaan, mistä hän hetken etsittyään erottikin kippurapartaisen miehen, joka kuikuili lohikäärmeitä puun takaa.
"Igor Irkoroff?" hän kuiskasi.
"Kuinka vaan. Minä kuvittelin, että hänen nimensä on Vladimir", Ulla vastasi vaimeasti. Eleellään hän osoitti, että heidän pitäisi lähteä.

Linnalle palatessaan he keskustelivat lohikäärmeistä.
"Kaikki muut kilpailijat tietävät pian, mikä koetus on edessä", Ed pohti.
"Niin. Paitsi se puuskupuh ja Tamaki." Seurasi hetken hiljaisuus.
"Aiotko sinä kertoa Lotalle?" Ed kysyi, kun ei enää malttanut olla kysymättä.
"En. Olen vähän huolissani siitä ranskalaisesta pörrökorvasta, mutta ei tämä huijaamisen arvoista ole", Ulla vastasi miettimättä.
"Mutta jos kaikki muut huijaavat... Sitä paitsi miksi sinä otit selvää, jos et arvosta huijaamista?"
"Kyllä Lotta selviää. Hänhän pitää lohikäärmeistä. Minusta nyt vain on todella epämääräistä, jos Harry Potter lähtee yöksi ulos. Olisin myös voinut kertoa Lotalle, jos koetus olisi ollut pahempi."
He hajaantuivat omiin makuusaleihinsa.
Ed toivoi kovasti, ettei uneksisi vaaleanpunaisista puudeleista.

A/N: Uskokaa tai älkää, minulla oli todella hauskaa tämän kanssa aikoinaan.

"Enter Salarakas... 3 He's such a nice guy." - Mirocchi 4.12.2008, kun päivitti tämän eräälle foorumille.