Min täällä taas. Lisää kirjoittamisesta Ladyn hienon kappaleen lopussa.

19. Turvaköysi savupiipusta

Ed raahautui alkemianluokkaan tuijottaen tympääntyneenä edessä kävelijän selkää. Poika jatkoi laahustamistaan ja istui paikalleen, eli siis takariviin ja keskelle. Miksi sinne? Vastaus oli erittäin helppo. Siitä oli hyvä näkymä kaikkialle muualle, muut eivät nähneet häntä ja siitä pääsi yllättävän nopeasti kaikille poistumisreiteille. Ed luki poistumisreiteiksi oven, takaseinän lähellä olevan ikkunan ja takaseinän. Siihen sai helposti tehtyä oven, jos oli oikeasti pakko lähteä lipettiin ja nopeasti.

Luokassa alkoi voimistuva pulina. Tärkeimmät puheenaiheet olivat kuusivelhoturnajaiset, Harryn ensimmäisen koetuksen suorittamisesta, oliko Ukitake nainen vai mies (Ed ei ollut ottanut kantaa tähän, hän sentään tiesi Envy, joka oli transu, enemmän tai vähemmän) ja mitä Ullan ja Edin välillä oli. Edin onneksi se keskustelu käytiin etummaisen rivin vasemmassa nurkassa tunnettujen fanityttöjen keskuudessa.

Ed tuijotti ulos ikkunasta. Jotain mustaa vilahti ikkunan ohi. Poika räpytti silmiään hämmästyneenä. Sitten ohi vilahti jotain vihreää. Poika räpytti uudelleen silmiään, eikä huomannut kuinka Mustang saapui sisään. Ihmiset luokassa nousivat seisomaan. Hermione tökkäsi napakasti Ediä kylkeen (Miksi kaikilla tuntui olevan pakkomielle iskeä häntä juuri sinne?) saaden pojan seisomaan, mutta katsettaan hän ei siirtänyt ikkunasta.
"Ed, onko siellä ikkunassa jotain suurta ja ihmeellistä, mistä haluaisit kertoa meille?" Mustang kysyi. Oppilaat kääntyivät nyt tuijottamaan Ediä ja hän tuijotti Mustangia. Sitten se musta meni taas ikkunan ohi, vihreä perässään. Poika käänsi katseensa nopeasti, reväyttäen melkein niskansa ja tuijotti.

Katolta tipahti muutama tiili ja se musta läikkä vilahti taas ohi. Nyt muutkin näkivät sen ja heti perässä tulevan vihreän. Supina luokassa alkoi taas. "Mikä se on?", "Onko se lintu?" "Onko se lentokone?", "Olisiko se teräsmies?", "Onko se valtava parsa?" olivat supinasta erottuvat kysymykset.

Saapaspari pysähtyi ikkunanlaudalle. Samalla näkyi koko muukin ruumis vihreän puvustuksen kanssa. Ja vaalea kuontalo.
"Kautta Merlinin parran! Se on Lotta!" Hermione parahti Edin vieressä. Lotta huomasi luokassa tapahtuvan hälinän, vilkaisi olkansa yli ja vilkutti.
"Onko hän aivan sekaisin!?"
"Ei, hän yrittää ottaa Hopeaa kiinni", Ulla kommentoi. Ihmiset kääntyivät tuijottamaan nyt suomalaista. Missä välissä hänkin oli päässyt sisään? Ilman, että kukaan huomasi?
"Hänellä on turvaköysi kiinni savupiipusta", tyttö jatkoi samalla kun Lotta kaivoi neljännestä ulottuvuudesta ison haavin. Musta täplä vilahti taas ikkunan ohi ja Lotta hyppäsi heilauttaen haaviaan. Muutama luokassa kirkaisi ja lattialta löytyi muutama pyörtynyt. Mustang riensi yhdessä Ullan kanssa toppuuttelemaan kaatuneita saaden mukaansa muutaman auttavan käden.

Harry ryntäsi Ronin kanssa avaamaan ikkunaa selvittääkseen yllytyshullun suomalaisen voinnin. Tai ruumiin jäännöksiä, tämähän oli kolmas kerros.
"Hei ottakaa tämä, mutta älkää päästäkö sitä karkuun. Se sai vahingossa kissanminttua", tyttö huusi kelluen ilmassa, täysin tyhjän päällä. Pojat vetivät sisään suuren haavin, jonka sisällä räpisteli harakka. Lotta kiipesi sisään ikkunasta ottaen haavin käsiinsä.
"Kiitos, onko kellään köyttä?" tyttö kysyi kaivaen kovakouraisen näköisesti harakan käsiinsä.
"Sulkekaa ikkuna, en halua lähteä taitelemaan tuonne uudestaan", Lotta huomautti saaden avointa ikkunaa lähinnä olevat toimimaan.
"Hienoa, onko kenelläkään sitä köyttä?"
"Ed, tee hänelle köyttä", Mustang komensi pöytien takaa. Ed nyökkäsi, läppäsi kätensä yhteen ja oli painamassa käsiään pöytään kunnes Mustang keskeytti hänet.
"Käytä syntetigrammia", mies komensi. Poika huokasi loukkaantuneena. Se oli niin aikaa vievä tapa! Hän kuitenkin piirsi pöytään liidulla liioitellun hitaasti ja huolellisesti kuvion ja käynnisti sen. Pöydästä osa muuttui jykeväksi hamppuköydeksi. Lotta vilkaisi köyttä arvioivasti.
"Jos vähän kapeampi ja hieman pitempi?" tyttö pyysi, saaden Edin iskemään kätensä yhteen ja muokkaamalla köydestä halutun.
"Ed, ei tuota tapaa!"
"Älä valita vanhus!"
"Ah, kiitos", Lotta totesi, kieputti nopeasti köyden harakkansa jalan ympärille solmien rökityksestä tokkuraisen linnun kiinni. Harakka tuntui selviävän ajatuksistaan ja alkaen hyppiä ympäriinsä nokkien satunnaisia jalkoja. Lotta nykäisi köydestä, saaden linnun kaatumaan ja palaamaan hänen luokseen.
"Voi jatkakaa toki opetusta, minä tästä kohta poistun", tyttö pahoitteli katsoen Mustangia.
"Niin todellakin, palatkaapa paikoillenne ja ottakaa esille kirjan sivu 20 ja lukekaa itsenäisesti seuraavat viisi lukua. Kyllä te ehditte jos nyt aloitatte", mies komensi saaden oppilaat suoristamaan nopeasti selkänsä. Muutama teki jopa kunniaa saaden Edin naurahtamaan.

Luokka luki hiljaisuudessa kerrotut sivut. Hermione vilkaisi selkänsä taakse huomaten, että molemmat vierailijat olivat kadonneet kuin tuhkat tuuleen.
"Miten he oikein tekevät sen?" tyttö kuiskasi. Harry hymähti.
"Voisivat kyllä kertoa salaisuutensa meillekin."
"Ehkä he ovat oikeasti ninjoja?"
"Hiljaa siellä takarivissä", Mustang komensi pöytänsä takaa selaten paperikasaa edessään.

"Kirjat kiinni", kuului käsky edestä. Luokasta kuului epätasaiseen tahtiin läimähdyksiä kirjojen kansista. Mustang nousi ylös, käveli liitutaulun eteen ja napautti sitä sauvalla.
"Professori, teillä on varsin pitkä sauva", kuului luokasta kommentti. Roy vilkaisi keppiä kädessään.
"Itse asiassa tämä on karttakeppi…" mies vastasi katsoen hämmästyneenä luokkaan.
"Kertokaapa nyt taikuuden ja alkemian eroista", alkemianopettaja komensi. Samassa kaikki korpinkynteläiset viittasivat. Mies odotti vielä hetken saaden muutaman aran pystyyn rohkelikosta. Ed ei edes vaivautunut viittaamaan.
"Sinä sieltä, neiti Becker."
"Alkemiassa on tarkoitus muuttaa vain aineen rakenteen järjestystä, taikuudessa voidaan muuttaa koko aine joksikin muuksi", Beckeriksi kutsuttu tyttö vastasi.
"Aivan, saat kiillotettua raudan ja muokattua sen muotoa, muttet saa siitä puuta, muuta?"
"Sinä siellä melkein takana, jonka nimeä en muista", Roy huikkasi. Joku melkein takaa, tyyppi jonka nimeä alkemianopettaja ei muistanut osoitti itseään.
"Juuri sinä."
"Synteesin aikana ei huutaa mitään ääneen kun käynnistää reaktion?" Roy nyökkäsi ja sinkautti kysyvän katseen luokkaan.
"Alkemiassa pitää ajatella mitä tekee!" joku huusi.
"Seuraavalla kerralla viittaus, kiitos, mutta kyllä. Alkemiassa sinun pitää todellakin tietää mitä teet, ennen kuin lähdet purkamaan mitään, sillä sen jälkeen kokoaminen on yhtä tuskaa. Kyllä, syntetigrammi auttaa asiaa… Mutta taikuudessakin on tiedettävä mitä tekee. Otetaan esimerkiksi animaagit, kaikkihan ne tietää, eikö totta? Ennen kuin edes yrittää muodonmuutosta, on tiedettävä peruutusloitsu ja on oltava kaveri pitämässä silmällä muutosta. Se ei ole kaunista katseltavaa kun edessä istuu kaveri, joka on puoliksi rotta ja puoliksi ihminen."
"Professori, oletko sinä joutunut todistamaan tuollaista."
"En, mutta olen kuullut tarpeeksi, että osaan varoa nahkaani", mies totesi pitäen liian pitkän tauon ennen kieltoaan. Vielä hetken aikaa luokan ilmatilassa lenteli esityksiä taikuuden ja alkemian eroista. Lopulta Roy veti povitaskustaan kepin.
"Tämä", mies esitteli luokalle yhdentoista tuuman mittaisen puisen kepukan. "On taikasauvani, ei mikään liian pitkäksi venynyt ryhmysauva. Kenelläkään kysyttävää?" Luokka pudisti päätänsä.
"Hienoa, kirjoittakaa siis nämä taululle, kopioikaa vihkoonne tämä syntetigrammi ja alkakaa miettiä mitä sillä voidaan saada aikaan", Roy kopautti tyhjää liitutaulua puhuessaan ja taululle alkoi ilmestyä epäselvää käsialaa ja yksinkertainen syntetigrammi.
"Aikaa loppu tunti ja haluan vähintään pergamentin verran selitystä. Niin, se tulee kotitehtäväksi", Roy käskytti saaden vastaansa epämääräisen äläkän vastalauseita. Pääasiassa rohkelikoilta, mutta kuitenkin.

Ed raapusti vastahakoisesti muistiinpanot ylös ja kopioi nopeilla käden vedoilla muunnoskehän. Korpinkynteläis tyttöjen suusta pääsi ihastuneita huokauksia.
"Vau, Ed, sinä olet nero tässä. Voisitko kopioida minullekin nuo tekstit yhtä nopeasti?" joku huokaisi. Ed hieroi niskaansa vaivaantuneena.
"Tässä on vain vuosien harjoitus mukana, ei se muuta…" poika vastasi. Häneltä jäi huomaamatta Royn myrkyllinen mulkaisu.
"Niinkö? Mistä asti olet sitten opetellut alkemiaa?" tyttö kysyi saaden tuekseen ystävänsäkin.

Ed ei ehtinyt vastaamaan mitään, sillä luokan ovelta kuului rytmikäs koputus, muutama torvisoolo ja lautaset. Kukaan ei ehtinyt avaamaan, sillä Ukitake astui sisään rintaansa pidellen ja raskaasti huohottaen. Tämä aiheutti oppilaiden joukossa uuden kysymyksen Ukitakesta – tai no, kummituksista ylipäätään. Voivatko nekin hengästyä? Mies – vai oliko kuollut henkilö sittenkin nainen? – tasasi hetken hengitystään, mutta alkoi sitten yskiä rajusti.
"Roy, professori Verso kaipaa sinua pihamaalla", mies – vai nainen? – kertoi ja yltyi yskimään.
"Tämän takia minä en juokse pitkiä matkoja…" vaaleahiuksinen kummitus mutisi katsellen ilmestynyttä veriläikkää kädessä. Hän huomasi oppilaiden tuijotuksen ja vilkutti verisellä kädellään.
"Voi, olkaa huoleti. Tätä sattuu yhtenään."
"Miksi minua kaivataan siellä?" Roy kysyi kädet puuskassa.
"Rouva puhui kuoppien kaivamisesta."
"Miksei hän ota Hagridia?"
"Ilmeisesti hän on estynyt, koska muutama räiskäperäinen sisulisko pääsi irti." Oppilaat alkoivat vapista kauhusta.
"Onko se pakko olla juuri nyt?"
"On, ilmeisesti siellä on kuitenkin jotain myrkyllistä. Sen ainakin sain käsitykseksi." Roy nyökkäsi, otti takkinsa ja ryntäsi ulos luokasta.
"Sinä vahdit heitä vielä puolituntia!" miehen ääni kuului käytävästi Ukitaken katsoessa hämmentyneenä luokan ovelta.
"Minä?" kummitus kysyi ja kääntyi katsomaan luokkaa. Oppilaat nyökyttelivät yhtä hämmentyneenä kuin vasta äsken nimitetty sijaisensa.

Tuijotusta kesti vielä hetken aikaa, ennen kuin Ukitake kaivoi esiin ennestään verisen nenäliinan ja pyyhki kätensä siihen.
"Jatkakaa siihen mihin jäitte", kummitus kehotti sujauttaen liinan hihaansa.
"Vau, teillä on aika isot hihat…" joku kommentoi. Kummitus hymyili ystävällisesti ja lipui luokan etuosaan.
"Niinhän ne on. Tunnen erään… henkilön, joka piilottaa hihaansa viuhkan", Ukitake pidemmän tauon ilmeisesti miettien millä nimittäisi tätä … henkilöä.
"Ja näihin saa laitettua varsin erilaisia tavaroita. Kuten vaikkapa ruokakupin", Ukitake jatkoi ja veti hihastaan kulhon. Oppilaiden joukosta irtosi taputukset.
"Tuota… Öh…", kuului hento ääni luokasta.
"Sano vain Ukitake."
"Tuota… Tämä on vähän… omituinen kysymys, kylläkin, mutta… Oletko sinä nainen vai mies?" ujo ääni jatkoi. Ed iski päänsä pöytään yhdessä Hermionen kanssa. Ei tuollaisia kysymyksiä kysytän päin naamaa. Poika kuitenkin nosti katseensa nähdäkseen valkohiuksisen kummituksen reaktion. Ensiksi kasvoille tuli hämmennys, jonka jälkeen kummitus luokan edessä repesi sydämelliseen nauruun. Ukitake taittui kaksinkerroin pidellen mahaansa ja nauraa hekotti. Henkeään haukkoen kummitus suoristi selkänsä ja pyyhki naurunkyyneleitä silmistään.
"Mistä te – " tauko, sekä uusi naurunpyrskähdys " – oikein keksitte tuon —" pidempi väli naurun takia "— kysymyksen?" Ukitake kysyi.
"No, kun... Tuota, siis… Jos sen vaikka sanoisi näin…", kysyjä änkytti. Änkytys keskeytyi Ukitaken alkaen yskiä rajusti. Kummitus peitti suunsa kädellään ja tarrasi rinnastaan. Oppilaat vetäytyivät kauemmas nähdessään veren alkavan valua.
"Hienoa, nyt sinä tapoit hänet", joku kommentoi.
"Mutta hän on jo kuollut!" puolusteltiin. Joku eturivistä tarjosi ystävällisesti kangaskappaletta Ukitakelle, joka otti sen kiitollisena vastaan. Mies – Ed oli nyt vakuuttunut, että Ukitake oli mies – pyyhki verta kasvoiltaan ja kämmenestään pois.
"Nyt minä muistan miksi en naura kovin usein…" kummitus totesi ja ojensi liinaa takaisin.
"Haluatko sinä tämän?"
"Tuota… pidä hyvänäsi."

Käytävältä alkoi kuului jylinää. Aivan kuin vuotuiset karjamarkkinat olisivat tulleet kylään. Luokan ovi tempaistiin auki ja sisälle rynnisti koko host club, sulkien oven tiukasti kiinni. Tamaki huohotti raskaasti vilkuillen pelonsekaisin katsein seinää, jonka takana käytävä oli Haruhin rauhoitellessa häntä.
"Hengitä sisään, hengitä ulos, hengitä sisään, tässä on paperipussi jos tarvitset", sinipukuinen (taas yksi uusi arvoitus kumpaa sukupuolta tämä persoona oli) henkilö ojensi paperipussia. Kaksoset nojasivat oveen huohottaen myöskin raskaasti. Ainoat ei-järkyttyneet persoonat joukossa olivat Kyoya, Mori ja Honey. Honey roikkui ilmeettömän Morin olkapäillä halaten vaaleanpunaista pehmokaniaan ja hymyillen oikein leveästi. Tyttöjen joukosta kuului "awww" varsin suureen ääneen.
"Anteeksi häiriö, mutta muodonmuutosluokassa kalkkunat villiintyivät ja joku oli onnistunut lisäämään niille liekinheittimen ominaisuudet", silmälasipäinen poika selitti ja kohotti lasejaan.
"Mutta eikös muodonmuutosluokka ole kaksi kerrosta ylempänä?" Ed kysyi kääntäen tuolinsa ja alkaen keikkua sillä.
"Niin, mutta ne olivat iiisoja kalkkunoita ja ne liekittivät kaiken mitä niiden lähelle tuli ja ne lähti juoksentelemaan ympäri koulua. Ja me juoksimme tänne, koska niitä kalkkunoita oli myös paaaaljon ja sitten ne vain juoksivat mikä minnekin. Professori McGarmiva sanoi, että pitäisi juosta ja me juoksimme, hänen nostaessa itse kaavun helmansa ja lähti itse jahtaamaan kalkkunoita kiinni. Ja tämän ovi oli sopivasti lähellä kun saimme vähän etumatkaa", Honey selitti lapselliseen ääneen. Tytöiltä pääsi vielä suurempi "awww".

Ukitake nojasi kyynärpäillä opettajan pöytään.
"Ai, no, sepäs oli ikävää. Luulenpa, että siinä tapauksessa…" lause jäi kesken, sillä kaksosten oven pitely epäonnistui. Hikaru lensi pitkälleen maahan, mutta Kaorun lento loppui lyhyeen Kyoyan ottaessaan poikaystävänsä kiinni.
"Koppi", Kyoya virnisti ja painoi hellän suudelman punastelevan Kaorun nenälle. Tähän kohtaan pitää lisätä fanityttöjen "awww". Mutta takaisin luokan oveen. Luokan ovesta törmäsi sisään Renji ja Ichigo yhdessä Ullan ja Lotan kanssa.
"Mitä perkelettä nuo tuolla käytävässä ovat?" Lotta kysyi saaden toruvan silmäyksen Ullalta.
"Ne ovat kalkkunoita?" kuului vastaus kysymykseen.
"Siipikarjaa. Miksi ne sylkevät tulta?" Ulla kysyi hakien vastausta ouranilaisilta. Renji ja Ichigo puuskuttivat ovea vasten ottaen kaksosten paikan vahvisteina.
"Oletettavasti pieleen mennyt muodonmuutos elävästä olennosta sytkäriksi", Kyoya vastasi siirtäen hieman huomiotaan uusiin pelastautuneisiin poikaystävästään.
"Tekeekö kukaan niille mitään?" Ulla kysyi Lotan lätkiessä kyteviä kohtia vaatteissaan sammuksiin.
"No, siellä Minerva rynnisti ja lassosi kalkkunoita köydellä kiinni", Shunsui totesi ilmestyen jälleen kerran tyhjästä. Lotta nipisti liekin miehen hatusta. Ed laittoi merkille, että Ukitaken katse muuttui hieman. Shunsui vaikutti myös huomaavan missä seurassa (siis seitsemän ouranin, kahden suomalaisen, kahden muun turistikummituksen ja kokonaisen luokan verran oppilaita) oli.
"Juu! Lähdetkö kanssani juomaan? Löysin sattumalta keittiön ja sieltä löytyi avuliasta väkeä ja…" Shunsui aloitti, mutta lakkasi huomatessa Ukitaken toruvan katseen.
"Ei nyt. Myöhemmin", mies vastasi.

Ed ryki kurkkuaan saaden kaikkien huomion itseensä.
"Tilanne siis on, että tuolla ulkona", poika osoitti tässä kohtaa käytävänpuoleista seinää.
"Riehuu suhteellisen suuri joukko kalkkunoita." Kuului hyväksyvää mutinaa kaikilta tahoilta.
"Lisätkäämme tähän, että kalkkunoilla on ilmeisesti taipumus liekittää vastaantulevat", Ed jatkoi. Luokassa alkoi pulina.
"Ja! Siellä niitä on ottamassa niitä kiinni ainakin yksi opettaja", poika huusi saaden luokan taas hiljentymään.

"Hänestäkin tulisi hyvä pompottaja", Shunsui mutisi Ukitakelle. Ihmisille oli suuri arvoitus kuinka Shunsui oli siirtynyt luokan takaa luokan eteen.
"Se on luutnantti", Ukitake korjasi ystävälleen.

"Voimme myös ottaa huomioon sen, että meiltä pitäisi kohta loppua tunti?" Ed jatkoi kovalla äänellä vilkaisten kummitusta. Ukitake vilkaisi kelloaan ja nyökkäsi.
"Miten meidän pitäisi päästä elossa tupiimme ja pitäisikö opettajia auttaa?" poika kysyi.
"Me voimme mennä metsästämään kalkkunoita Ullan kanssa!" Lotta hihkaisi ryhdistäytyen. Ukitake vilkaisi arvioivasti suomalaisia ja nyökkäsi sitten.
"No sitten. Rohkelikot voivat poistua Ullan kanssa. Abarai, mene hänen mukaansa. Korpinkynteläiset menevät sitten Lotan ja Kurosakin kanssa tupaansa. Tunnetko reitin?" kummitus käski ihmisiä. Komennetut tekivät kunniaa ja siirtyivät käytävään varmistamaan ainakin ensimmäisten metrien turvallisuuden.
"Entä me?" Honey kysyi kirkkaalla poikasopraanolla. Ed oli salaa tyytyväinen, ettei ollut noin… Koko sanan ajatteleminen tuotti tuskaa. Ettei hän ollut noin lyhyt. Shunsui myhäili.
"No, menkää te omenanpalaset Ullan ja Renjin kanssa tupaanne", vaaleanpunatakkinen kummitus myhäili. Lähtöä tekevät oppilaat vetäytyivät kauemmas.
"Hänestä olisi voinut tulla rehtori…" kuului kuiskaus ja koululaiset nyökyttelivät olevansa yhtä mieltä.

"Kahden seuraavan käytävän matkalta kaikkiin suuntiin on tyhjää!" Ichigon ääni kuului käytävästä.
"No, eiköhän te voisi lähteä. Turvallista matkaa", Ukitake totesi ja vilkutti oppilaille. Rohkelikot ja korpinkynnet järjestäytyivät joukkioihin ja lähtivät kohti tupiaan. Ed kuuli selvästi Lotan ja Ichigon kinastelun.
"Pysykää laumana! Pedot eivät hyökkää suuren joukon kimppuun. Viimeisten on parempi pitää silmiään selässä, sillä en olisi varma Ichigon havainnointikyvyistä. Onhan hän sentään mansikka."
"Paskiainen! Pidä pääsi kiinni!"
"Voi ei missään nimessä! Voin myös kertoa monta hauskaa juttua sammakoista…"

"Onko hän aina noin satunnainen persoona?" Ed kysyi kävellessään Ullan vieressä kohti Rohkelikon tiloja. Ulla mietti hetken ja kolautti yhdeltä kalkkunalta tajun pois pitkällä puusauvalla.
"Se on hyvä kysymys, mutta voitko kertoa, kumpi tekisi aloitteen: Kurogane vai Fai?" tyttö kysyi. Edillä löi tyhjää.
"Fai, sillä Kurogane on liian hidas!" Parvati hihkaisi heidän takaansa.
"Eipäs! Kurogane on siinä suhteessa seme, hänen pitää kertoa ensiksi", Lavender vastasi. Pian Ullan ja Edin takana oli käynnissä reipas väittely.

Harry tunkeutui tappelevan tyttöparin ohi Ronin ja Hermionen seuratessa perässä.
"Osaako Lotta oikeasti puhua susille?" Ron kysyi. Ulla väläytti pojalle hymyn.
"Kyllähän minäkin osaan puhua sinulle."
"Hän ei ota sinua vakavasti Ron", Harry pahoitteli.
"Älä huoli, en minäkään", Ed virnisti ja väisti huitaisun.

------

No, miten niille kalkkunoille sitten lopulta kävikään? McGarmiva oli saanut suurimman osan lassottua ja aidattua muodonmuutosluokkaan yhdessä vahtimestari Voron kanssa. Viimeisen vuoden opiskelijat jahtasivat myös osan kalkkunoista kiinni. Kuolonuhreilta vältyttiin, mutta muutama kirja ehti palaa kirjastonhoitajan kauhuksi ja Edin suruksi. Lisäksi oppilaat joutuivat hoitamaan lieviä palovammoja sairaalasiivessä.

Ja koulun pihamaalle oli ilmestynyt kymmeniä koiran kaivamia kuoppia.

------

A/N: Kuuntelemme muuten myös lukijoiden ideoita. Enimmäkseen tosin foorumeilla, koska sinne päivitetään reaaliajassa (tai siis ei 20 kappaletta jäljessä, niin kuin tänne) ja siellä lukijat kuuluvat myös fyysiseen ystäväporukkaamme, eli joutuvat kuuntelemaan juttujamme ruokapöydässä. Erityisen hauskaa on, kun sain Ladyn nauramaan niin, että hän sylki näkkileipää joka paikkaan... Aivan, siis, lukijoita kuunnellaan. Paitsi sitä seiskaluokkalaista poikaa, jolla on t-paita, jossa lukee Valtava parsa. Ihan totta, tämä ei ole fiktiivinen tyyppi. Olisikin. Hän teetti sen erikseen. Minä ja Lady huolestuimme.

Eli jos on ideoita tai toivomuksia, niitä saa esittää. Vähän eri asia, tulevatko ne toteutetuiksi. Luetuiksi tietysti tulevat.