22. Lahna-aivoja puussa

Ron istui oleskeluhuoneessa yhdessä Harryn kanssa. He yrittivät saada aikaiseksi läksyjä vähintään kolmesta aineesta, mutta se oli vaikeaa, kun he pelasivat samalla velhonshakkia.
Samassa jokin pehmeä puski vasten hänen säärtään. Hän arveli sen olevan vain Koukkujalka, joka kaipasi makupalaa, mutta kun hän katsoi alas, hän näkikin vain kissankorvaisen Hermionen.
Samassa tyttö painoi päänsä hänen syliinsä.
"He-Hermione?" hän kysyi hädissään. Tyttö kehräsi hetken, mutta alkoi sitten tuhista unisesti. Hetken kuluttua Ron tajusi tytön nukahtaneen.
"Harry, auta!" hän parahti. Silmälasipäinen poika ryntäsi apuun ja siirsi tytön pään varovasti tyynylle, joka sattumalta lojui lattialla.
"Mi-mi-minä me-me-menen a-alakertaan", Ron änkkäsi Harrylle.
"Pidä huolta Hermionesta", hän lisäsi avatessaan oviaukkoa. Samassa hänen ohitseen suhahti mustan ja kullan sekamelska.
"Ed?" Ron tajusi ja lähti vaistomaisesti perään.

Vaalea poika hidasti huomattavasti tulleessaan portaisiin. Ron ymmärsi miksi, kun hän huomasi Ullan portaiden juureessa katselemassa ikkunasta. Ed meni pörrämään Ullan ympärille ja tyttö silitti hajamielisesti kissapojan päätä.
"Mitä katsot?" Ron kysyi varovasti. Ulla viittoi epämääräisesti ulos. Ron seurasi katseellaan Ullan osoittamaa linjaa. Lotta istui puun alla. Puun lehvien läpi saattoi juuri ja juuri erottaa hahmon tai pari. Neuvottoman oloiset Shusui ja Ukitake seisoivat Lotan takana.
"Lotta on taas ajanut jonkun puuhun. Ja nuo eivät saa mitään aikaan. No, Lotta on kyllä aika sitkeä. Kotona..." Ulla ei kuitenkaan ehtinyt pidemmälle muistelmissaan, kun heidän takaansa kuului kysyvä:
"Ed?" He kääntyivät katsomaan hämmentynyttä alkemian opettajaa.
"Mustang! Tulit kuin tilauksesta! Katso Edin perään. Eiköhän hän muutenkin pärjäisi, mutta ei noista kissoista koskaan tiedä", Ulla ohjeisti hilpeästi ja tönäisi Ediä kevyesti kohti tummaa miestä.
"Onko hänkin saanut sen ... taudin?" Mustang kummasteli ja otti ajoissa kiinni pojan hupusta estääkseen tätä karkaamasta liikkeelle lähtevän maalauksen perään.
"Ei tietenkään. Hän vain sattuu olemaan sitä tyyppiä, jolle kasvaa kissankorvat ja häntä teini-iässä", Ulla vastasi purevasti.
"Mikset sinä voi..."
"Lotta on ajanut jonkun puuhun. Ukitakella ei ilmeisesti ole koskaan ollut koiraa, joten... Minulla on tästä vähän kokemusta", Ulla vastasi välttäen taas pitkät lörpöttelyt.
"Sinä, Weasley. Mukaan", tyttö käski ja Ron totteli. Yllättävää, miten noin pehmeän oloinen tyyppi saattoi komentaa niin terävästi. Ullan selän takana Mustang teki refleksinomaisesti kunniaa.

Lopulta myös Ed ja professori Mustang olivat päätyneet seuraamaan mukana.
Mustang siirsi otteensa Edin hupusta tämän ranteeseen. Poika ei kuitenkaan nykinyt innokkaasti mihinkään suuntaan, vaan vaikutti pikemminkin rauhoittuneen täysin, joten he saivat kävellä rauhassa.
Puun ympärille oli jo kerääntynyt runsaasti yleisöä, kun he ehtivät paikalle.
Ulla rähisi hetken Ukitakelle ja Shunsuille. Sillä aikaa Ron ehti nauttia tilanteesta sunnattomasti. Puussa istuivat Draco Malcoy ja professori Kalkaros, molemmat sievästi kissankorvin koristeltuina.
Puun alla heitä vaani iloiselta vaikuttava Lotta, joka kuitenkin ärähti uhkaavasti aina kun toinen yritti laskeutua.
Ulla oli lakannut huutamasta turistikummituksille ja puhisi nyt jotain koiranomistajista ja lahnoista.
Sitten tyttö otti taas käyttöön käskevän äänensävyn, joka sai tällä kertaa Mustangin lisäksi turistikummituksen tekemään kunniaa.
"Lotta! Tänne!" Ulla ärähti ja Lotta ryntäsi innoissaan hänen luokseen.
"Katso Ulla! Katso katso! Eikö olekin hienoa?!" vaalea koiratyttö julisti innoissaan.
Ulla otti huokaisten esiin isomman sauvansa. Ihmiset heidän ympärillään hätääntyivät.
"Mitä sinä nyt?"
"Ei ole syytä väkivaltaan!"
"Rentoudu! Ajattele valtavaa parsaa!"
Ulla ei välittänyt touhottavasta väkijoukosta. Hän mutisi jotain vaimealla äänellä, sitä seurasi valonvälähdys ja Lotan koirankorvat olivat poissa.
Siinä samassa Ulla alkoi taas huutaa.
"Kyllä minä tiedän, että sinä olit sairas, mutta etkö sinä muista, kuinka säikäytit Alkemistin kun teit noin? Tarkka-ampujan piti kiivetä puuhun lepyttelemään häntä! Ja senkin jälkeen Puoliveela, Tarkka-ampuja ja minä jouduimme lohduttamaan häntä monta tuntia! Ja ei, en välitä siitä, että nuo tuolla puussa ovat lahna-aivoja, jotka ansaitsivat tuon! Sinä et aja enää ketään puuhun!"
Lotta näytti katuvalta ja livahti Ukitaken selän taa. Ukitake, joka oli Ullaa monta kymmentä senttiä pidempiä, näytti ahdistuneelta, kun Ulla kääntyi häntä kohden.
Tyttö oli kuitenkin leppynyt jo.
"Kiitos, että piditte huolta Lotasta. Hän ei ole parhaimmillaan kipeänä. Teitte ihan hyvää työtä, lopussa vain mokasitte. Ei se mitään", Ulla totesi, mutta osoitti kuitenkin sanansa Shunsuille.
Ron korotti äänensä.
"Mihin sinä minua tarvitsit?" hän kysyi kummastuneena.
Ulla virnisti hänelle iloisesti.
"Sinä houkuttelet nuo alas puusta, niin voin parantaa heidät", tyttö selitti ja tuupasi Ronia lähemmäs puuta.
"Mi-miksi minä?" Ron kysyi ja toivoi jääneenssä torniin Hermionen ja Harryn luo.
"...juonisyistä. Me emme ole kissa-ihmisiä."
Ron seisoi puun alla hämmentyneenä. Samassa niin Kalkaroksen kuin Malfoynkin korvat katosivat.
"Ongelma ratkaistu!" Ulla julisti riemuissaan ja kaikki lähtivät paikalta jättäen puuhun tulipunaisen Kalkaroksen ja vaaleanpunaisen Malfoyn.
"Jos sinä osaat parantaa tuon taudin, mikset tehnyt sitä aiemmin?" Shunsui kysyi ärtyneenä. Hän muisti edelleen aikaisen aamuherätyksen.
"Koska se on mielenkiintoisempaa näin. Ja koulumme sääntö numero yksi: älä koskaan paljasta kaikkia korttejasi. Miksi kuvittelet meidän puhuvan ystävistämme salanimillä?" Ulla vastasi ja nauroi tyttömäisesti.
"Eihän sinusta tule opettajaa?"
Lotta pyrähti ystävättärensä vierelle.
"Ulla, älä huijaa vanhaa miestä. Tiedät, että se on sääntö numero kahdeksantoista. Ensimmäinen on 'sinun ei pidä parsoja mainitseman kuin korkeintaan kolmesti kappaleessa'."

Illalla neljännen luokan poikien makuusali kuhisi.
"Ne turistikummitukset, siis ne nuoremmat, ne nukkuivat aivan kasassa", Dean Thomas kauhisteli. Ron huomasi hänen punastuneen.
"Ja ne japanilaiset..." Seamus Finnigan aloitti, mutta alkoi sitten yskiä pyrkimättä edes viimeistelemään lausettaan.
"Kalkaros kuulemma nuolaisi Dumbledorea", Neville kuiskasi kauhistuneena peiton alta. Harry kirkaisi kimakasti.
"Onneksi tämä on pian ohi", Ron mutisi ja veti peiton korviinsa.

A/N: Ja vertailun vuoksi Ladyn pitkän ja tyylikkään kappaleen rinnalla oma lyhyt raapustukseni, joka foorumin A/N:n mukaan on kirjoitettu päivässä. Mutta en pidä tätä lopulta älyttömän huonona.

Emoo viettää syntymäpäiväänsä viikonloppuna. Tätä on nyt kirjoitettu vuosi. Olemme aika ylpeitä. Lady on kuulemma isä, koska ilman minun huomautustani tämä vuosipäivä olisi mennyt häneltä ohi. 42 kappaletta vuodessa... Tavoitteena on valmis ficci jouluksi.