27. Letkajenkka

Harry, joka oli väkivalloin ajettu tanssilattialle ja menettänyt parinsa lentoalusten miehistölle, pujotteli väkijoukkoon etsimään Ronia. Useampi naispuolisen osallistujan käsipari yritti tarttua häneen ja viedä takaisin tanssilattialle. Poika rimpuili aina irti otteesta ja luikersi pakoon. Hän väisti vielä viimeisen kaappausyrityksen hyppäämällä tiikerinloikan kohti seinustaa. Pojan laskeutuminen ei ollut kaunista katseltavaa. Sälli nimittäin rymähti kasvoilleen. Harry huomasi katsovansa professori Mustangin housuja ja ylös vilkaistessaan – taittaen samalla niskansa – huomasi vilkuttavan (tuikkiva mies) Ukitaken. Shunsui nosti pojan yllättävän kevyesti pystyyn ja Ukitake pudisti pojan juhlakaapua pölystä ja jäähileistä. Harry alkoi miettiä, että miten hänestä tuntui, että joku "turistikummituksista" oli aina nostamassa häntä pystyyn.

"Potter, alat tulla isääsi. Hänelläkin oli vientiä", professori Mustang totesi ja taikoi tyhjästä punaisen ruusun ja kiinnitti sen Harryn rintaan. Ukitake oli kaivanut hihastaan esiin teatterikiikarit ja tähysti parasta aikaa väkijoukkoa. Mustang pyöräytti Harryn ympäri ja tuuppasi kohti väkijoukkoa.

"No, menehän siitä hurmaamaan naisia. Kyllä sinä jonkun uuden parin löydät. Meillä on tärkeää tekemistä", alkemianopettaja komensi ja nojautui Ukitaken puoleen. Harry vilkaisi tanssivia ihmisiä, joiden joukkoon kuului monta hänen tuntemaansa ja nyt menetettyä ihmistä. Hermione oli toipunut ulottuvuuksien rikkoutumisesta ja nojasi nyt Krumin olkapäätä vasten.

Harryn tuijottaessa tanssivia pareja hänen viereensä ilmestyi pakokauhuinen Ron.

"Percy on paikalla! Mikset kertonut siitä minulle?" poika puuskutti ja vilkuili hermostuneena olkansa yli.

"En muistanut mainita. Ne lentoalukset, ulottuvuuksien rikkoutuminen, fanitytöt ja tanssiminen, tiedäthän", Harry puolustautui ja vilkuili Ronin olan yli.

"Ei sen väliä! Tule, mennään ulos karkuun Percyä", Ron tokaisi ja nappasi Harrya kädestä ja veti pojan mukaansa.

Mustang oli seurannut sivusilmällä Harrya ja Ronia. Mies hieroi leukaansa mietteliäänä.

"Minä kyllä kehotin hakemaan naista tanssiin... Noo, ehkä homous on periytyvää... Näkyykö Ullaa?"

"Ei, ei näy", Ukitake vastasi. "Väkijoukko peittää."

"Minä näen Ullan. Hän tanssii jonkun hujopin kanssa", Shunsui tuumasi ja nojautui seinään.

"Missä?"
"Väkijoukko peittää..." kuolemanjumala hymisi suojautuen Ukitaken käsilaukulta (sekin tuli hihasta).

Ron raahasi Harrya eteisaulan läpi ulkoilmaan. Ron valitti koko matkan ajan isoveljestään, Hermionesta ja Krumista, paristaan joka oli viety, Hermionesta, isoveljestään, tanssimisesta, isoveljestään ja Hermionesta. Harry antoi sanojen soljua päänsä läpi: eihän niissä ollut mitään mielenkiintoista.

"Hei katso kuinka ruma koppakuoriainen!" Ron hihkaisi ja osoitti Harryn rintakukan päälle istahtanutta kuoriaista.

"Yäk", Harry kommentoi ja napautti ruman kuoriaisen pois.

Pojat käveli hiljakseltaan pitkin sorapolkua väistellen epämääräisesti heilahtelevia ruusupuskia. Yleensä puskasta kuului kaksi kikattavaa ääntä, mutta jostain puskista kuului useampi ihminen.

"Fanityttöjä, pakko olla fanityttöjä", Harry totesi ja veti Ronin kauemmas kikattavasta puskasta.

"... en käsitä mitä voihkimista siinä on, Igor."

"Kuule nyt Severus, et sinä voi teeskennellä, ettei tätä tapahtudu" Irkoroffin ääni kuulosti ahdistunelta. Harry ja Ron pysähtyivät siltä seisomalta. Mitä Irkoroff ja Kalkaros oikein tekivät öisessä puutarhassa? Keskustelun pätkä kuulosti vielä romanttisesta elokuvasta leikatulta.

"Se on käynyt selvemmäksi ja selvemmäksi jo monta kuukautta, ja minä alan huolestua tosissani, sitä en kiistä – "Irkoroff kuullosti vielä enemmän ahdistuneelta.

"Pakene sitten", Kalkaros sähähti ja astui esiin kulman takaa perässään luimisteleva Irkoroff. Harry ja Ron tuijottivat järkyttyneinä vastaan tulleita miehiä, eivätkä oikein osanneet hievahtaakkaan paikalta.

"Potter, Weasley, mitä te täällä teette?" Kalkaros ärähti.

"Me ollaan kävelyllä", Ron töksäytti. Samassa linnasta kuului musiikkia, joka kuulosti rautatieltä. Puskista kuului riemunkiljahduksia ja Kalkaroskin tuntui piristyvän.

"Hei minä tunnen tämän! Letkajenkka, en olekaan päässyt tanssimaan sitä pitkiin aikoihin..." Kalkaros mutisi ja pyyhälsi Harryn ja Ronin ohitse takaisin linnaan. Irkoroff näytti hylätyltä nukelta ja raahusti riemusta loikkivan Kalkaroksen perään.

Pojat tuijotti miesten menemistä ja yrittivät tukkia korviaan letkajenkalta.

"Kukahan edes aloitti tuon... tanssin?" Harry mietti ääneen. Ron kohautti olkiaan.

"Ilmeisesti joku niistä ranskalaisista pelleistä", poika arvioi ja nauroi omalle ehdotukselleen.

"Hei se ötökkä on taas sinun kimpussasi. Tällä kertaa selässäsi", Ron kommentoi Harrylle ja ystävällisenä eleenä pyyhkäisi koppakuoriaisen pois Harryn selästä.

"Psst", kuului yhdestä puskasta. "Hei psst, kuunnelkaa."
"Mitä?"
"Minä sanoin hei psst, kuunnelkaa."
"En minä sitä vaan, että mitä pitää kuunnella", Ron täsmensi ja mulkaisi hihittelevää Harryä. Ruusupuskan takaa ryömi esiin Ed, joka pälyili ympäriinsä.

"Onko se... se..." poika yritti saada kysymystä esitetyksi.

"Se mukatyttö, josta paljastui jumala, josta paljastui tosi kammottava discokuningas jossain lähettyvillä?" Harry kysyi avuliaasti. Ed nyökytti pontevasti päätään.

"Huhuu Edward, oletko sinä täällä jossain?" kuului huhuilua parin kulman takaa. Ed sukelsi takaisin piiloon ruusupuskan alle. Valkeapukuinen nuorimies, joka näytti discosta karanneelta leijui omituisesti esiin kulman takaa.

"Oletteko te nähneet Edwardia?" noin neljätuhatvuotias jumala kysyi tanssiaisista karanneilta pojilta. He vilkaisivat ruusupuskaa, jonka alla Ed ravisteli päätänsä.

"Emme ole. Hän varmaan on mennyt jonnekin täällä ulkona", Harry ehdotti. Discokuningas kohautti olkiaan ja leijui pois paikalta huudellen Ediä. Ed ryömi esiin ruusupuskan alta uudestaan.

"Kiitos tuosta. Ei oikein huvita olla tuollaisen seurassa. Nähdään", Ed toivotti ja juoksi takaisin linnaan.

"Harry, se koppakuoriainen taitaa olla leimautunut sinuun", Ron huomautti ja pyyhkäisi kuoriaisen tällä kertaa Harryn olkapäältä alas.

Puutarha/ulkoilma/kirjoittajalla_ei_lopulta_ole_mitään_havaintoa_mikä_tämä_paikka_on tuntui vetävän puoleensa rakastuneita pareja kuin muumi japanilaisia.

"Siinä silmänräpäyksessä kun mä näin sut, mä tiesin", kuului Hagridin ääni. Ron ja Harry vetäytyivät kauemmas ystävänsä ja madame Maximen luota. Suihkulähteen solinakaan ei peittänyt kahden jättimäisen ihmisen keskustelua.

"Mitä sinä tiesit, 'Agrid?" ranskalainen kysyi. Ron irvisti ruusupuskassa Harryn yrittäessä kiinnittää huomiota viereiseen patsaaseen ja ajatella kuinka hieno kivi graniitti oli.

"Onko täällä jokin rakkaudentunnustuskausi meneillään tai jotain?" Ron kuiskasi saaden Harryn punehtumaan kasvoiltaan. Harry ajatteli vaihtaa katseltavaa kohdettaan valkoiseen pukeutuneeseen mieheen, joka edelleen leijaili ympäri ruusutarhaa etsien karannutta pariaan.

Seuraavaksi pojat saivat kuulla pitkän vuodatuksen Hagridin perheestä – ei niin, että olisivat tahtoneet. Heille selvisi, että miehen äiti oli jotain ja isä velho ja Hagrid pystyi jo kuusivuotiaana nostamaan isänsä kaapin päälle posliiniesineiden joukkoon.

"Mitä sinä oikein haet tällä, 'Agrid?" Maxime lopulta kysy.

"Tää on niin omituista, kun mä nään vihokin jonkun samanlaisen ku ite oon."
"Mitä sinä oikein tarkoitat, 'Agrid?"

"Sitä, että sääkin oot puolijättiläinen."

"Kuinka sinä kehtaa!" Maxime kirkaisi. Harry ja Ron peittelivät kuuloelimiään.

"Mi-minulla on vain isot luut! Jep, isot luut", nainen selitti ja karkasi paikalta. Harry ja Ron uskaltautuivat kurkistamaan piilopaikastaan suhkulähteen reunalla kyhjöttävää murheenmurtamaa Hagridia. Iso mies huokaisi raskaasti, väänteli käsiään ja lopulta poistui paikalta suunnaten mökilleen.

"No, se selittää paljonkin... Minä vain luulin, että hän on omituinen, mutta hän on oikeasti omituinen! Kerrankin luulo on tiedon väärti", Ron totesi nyppiessä ruusuja irti kammottavasta juhlakaavustaan. Harry oli hämmentynyt ja tuijotti ystäväänsä.

"Tuo kuulosti todella ilkeältä", poika syytti. Ron mietti hetken sanojaan ja nyökkäsi.

"Niin kuulosti. Mutta siis, totuushan on se, että jättiläiset ei ole ollenkaan mukavia olentoja. Ne on vähän niinku fanitytöt, ne tykkää tappamisesta. Ei kun, väärä laji, peikot, joo, peikot tykkää tappamisesta. Ja sitten puolirotusia ei koskaan ole katottu hyvällä", Ron selitti heidän kävellessä takaisin sisätiloihin.

"Ja se koppakuoriainen on taas kaavussasi!" Ron tuhahti ja napautti koppakuoriaisen pois Harryn olkapäältä. Harry yritti löytää katseellaan mihin kuoriainen oli lentänyt.

A/N: Kun Lady aikoinaan päivitti tämän foorumille, tässä luki "IVAN" ja pikkusydän perään. Jeps.