Vähän kyseenalainen kappale, ehkä. Mutta ei se mitään. Päivitys viivästynyt, koska olen joutunut tappelemaan tietokoneen kanssa.
30. Ei mitään muttia
Asunnossaan Sielujen Yhteiskunnassa kapteeni Byakuya Kuchiki istui ja tuijotti seinää, kuten hänen tavalliseen päiväohjelmaansa kuului. Paperitöiden tornit seisoivat siististi viimeisteltyinä hänen pöydällään. Hän mietti, kutsuisiko adoptoidun pikkusiskonsa teelle.
Samassa huoneeseen lepatti mustasiipinen perhonen, joka laskeutui työpöydälle.
"Hei, täällä Skotlannissa on kaikki hyvin! Toivottavasti sinä ja Rukia voitte hyvin myös", toivotti perhonen Byakuyan luutnantti Renjin äänellä. Huokaisten Byakuya pohti, tiesikö Renji yhtään, paljonko ulkomaanperhoset maksoivat.
Samassa hän sai kerrassaan loistavan idean. Hän ei tuhlaisi perhoseen vaan kävisi tapaamassa luutnanttiaan henkilökohtaisesti.
"Kapteeni Kuchiki!" Renji huudahti kunnioittavasti kapteeninsa nähdessään ja punastui.
Se oli niitä piirteitä Renjissä, joihin Byakuya ei koskaan kyllästynyt.
"Mitä te täällä teette?" Ichigo kysyi kärkkäästi ja vaikutti yrittävän keksiä tapaa, jolla saisi Renjin kiskottua mahdollisimman kauas kapteeni Kuchikista.
Hän ei kuitenkaan onnistunut, koska samassa paikalle lehahti laumallinen ihmisiä. Byakuya tunnisti vain kapteenit Ukitaken ja Shunsuin.
"Kukas tämä on?" kysyi kaksi täysin samannäköistä oranssitukkaista poikaa, jotka Byakuya nerokkaasti päätteli kaksosiksi.
"Hän on kapteeni Kuchiki", Renji esitteli ja Byakuya ihaili Renjin noloa hymyä oman pokerinaamansa takaa. Sitten Renji luetteli kaikkien nimet ja kotimaat, joista vain muutama tarttui Byakuyan mieleen. Tytöt, jotka Renji oli kai esitellyt suomalaisiksi, ottivat vähän etäisyyttä ryhmästä.
"Kuka sinä olet?" kysyi lyhyempi varjolta nurkassa.
"Hanataro", varjo vastasi.
"Mitä sinä täällä teet?" vaalea suomalainen jatkoi kuulustelua.
"O-o-olen Hanataro", Hanataro änkytti.
"Mutta mitä sinä teet täällä?" lyhyt tyttö kysyi lempeästi.
"O-o-olen Ha-ha-hanataro", he saivat jälleen vastaukseksi ja luovuttivat.
He palasivat lähemmäs ihmisjoukkoa, joka parveili Byakuyan ympärillä uteliaana.
"Mukavaa, että olet löytänyt täältä näin paljon ystäviä", Byakuya kommentoi Renjille, "mutta luuletko, että voisimme saada... yksityisyyttä?"
Sisäisesti hän virnisti huolestuneille katseille, jotka Ichigo sai osakseen.
"Tietysti, kapteeni. Seuratkaa minua. Se oli teitittely. En tarkoittanut, että koko joukon pitää seurata minua!"
He kulkivat parin seinän läpi ja asettuivat kirjaston maatiedettä koskevalle osastolle. Lattian pölykerrokset kertoivat, ettei kukaan koskaan käynyt siellä.
"Niin, kapteeni? Mitä asiaa teillä oli?" Renji tiedusteli kohteliaasti ja katsoi poispäin.
Byakuya ihmetteli hieman luutnanttinsa käytöstä, mutta tulkitsi sen pitkän erossaolon jälkeiseksi ujoudeksi.
"Eikö sinulla ole ollut ikävä minua?" hän kuiskasi aivan lähellä Renjin korvaa.
Renji veti terävästi henkeä, muttei vastannut.
"Etkö sinä ole kaivannut yhteisiä hetkiämme?" Byakuya jatkoi hiljaa maanitellen.
Renji työnsi hänet kauemmas.
"Olen pahoillani, kapteeni."
Kun Byakuya ehti toipua hämmenyksestään, Renji oli jo lähtenyt.
Ukitake huomasi portaita pitkin pinkovan punatukkaisen luutnantin ja lähti lähes vaistomaisesti takaa-ajoon. Lopulta retki päättyi linnan korkeimman tornin huipulle, missä Ukitake varmisti oletuksensa, että Renji itki.
"Mikä sinulla on?" hän tiedusteli kömpelösti, mutta lempeästi.
"Minä hyppään alas täältä!" Renji kivahti ja mulkaisi Ukitakea vihaisesti kyyneleisin silmin.
Ukitake hätkähti, mutta veti sitten syvään henkeä.
"Sinuna en tekisi sitä. Kuchiki ei ole sen arvoinen", hän yritti lohduttaa.
"Mutta... Mutta..." Renji etsi vastausta.
Samassa oviaukosta pöllähti katolle huolestunut Tamaki.
"Eihän teillä ole ongelmia täällä?" hän kysyi ja tanssahteli lähemmäs liukkaasta katosta huolimatta tavalla, joka sai Ukitaken värähtämään kauhusta.
"Renjillä on huolia", hän vastasi toivoen, ettei luutnantti pahastuisi. Tamaki nyökkäsi merkiksi, että oli kuullut.
"Pitäisikö Ichigolle kertoa?" hän kysyi Ukitakelta niin hiljaa, ettei Renji kuullut. Ennen kuin Ukitake ehti vastata, Lotta lehahti ovesta melkein huomaamatta.
"Mitä me kaikki teemme täällä?" hän kysyi uteliaasti.
"Minä hyppään täältä!" Renji tiedotti uudelleen.
"Oletko aivan varma? Fysiikkaa lukeneena voisin väittää, ettet sel... Tuota noin, älä tee sitä!" Lotta huudahti ääni teennäisen ja aidon huolestuksen rajamailla. Ukitaken katse oli tavoittanut hänet ajoissa.
"Mutta... Mutta..." Renji nyyhki, mutta astui kuitenkin kauemmas katon reunalta.
"Mitä siellä tapahtuu?" kuului Ullan ääni jostain kaukaa.
"Ei mitään. Pysy siellä siltä varalta, että sinua tarvitaan", Lotta huuteli alas katon reunalta.
"Okei." Ukitake näki sielunsa silmin, kuinka Ulla otti esille kirjan ja alkoi lukea sitä seinää vasten nojaillen.
Ukitake veti syvään henkeä ja otti askeleen kohti Renjiä samalla kun Lotta vetäytyi taemmas.
"Mitä sinä täällä teet?" tyttö kysyi uteliaana.
"Olen Hanataro", kuului vastaus. Lotta menetti mielenkiintonsa ja palasi seuramaan Renjin tilaa.
Katolle tuppasi lisää porukkaa.
"Korpinkynsien torni on tässä aivan lähellä ja te pidätte kamalasti meteliä. Häiritsette opiskeluamme", tiedotti etäisesti tutun oloinen tyttö.
"Ah, Roxane!" Tamaki huudahti iloisesti ja tanssahteli kuolemaa uhmaavin liikkein tytön luo.
"Muistanen oikein, jos arvelen, että olet Hikarun viehättävä seuralainen joulutanssiaisista?"
Roxane nyökkäsi melko tylysti vastaukseksi Tamakin sujuvaan kohteliaisuuteen.
"Hei hei hei! Minä sanoin, ettet sinä voi mennä sinne! Siellä on vaarallista! Katto on liukas! Mikset sinä kuuntele minua? Miksei minua koskaan kuunnella?" valitti tuttu ääni oven läpi.
Samassa ovesta ryntäsi pyöreäkasvoinen poika Ron perässään.
"Neville", Lotta muodosti nimen huulillaan äänettömästi nähdessään Ukitaken hämmennyksen.
"Mitä te teette täällä?" Ron äimisteli ovensuusta. Ukitake nyökkäsi kohteliaasti kohti Renjiä.
Ron näytti ymmärtävän yskän. Hän jäi tarkkailemaan tilannetta ovelle, kun taas Neville asettui Hanataron viereen seisomaan ja molemmat muuttuivat osaksi seinän kuviointia.
Ovi aukesi taas. Tällä kertaa siitä kurkkasi Ed.
"Mitä täällä tapahtuu?"
"Jotain todella jännittävää", Lotta vastasi hiljaa ja innokkaasti.
"Okei. Pitäisikö minunkin jäädä tänne?"
"Se olisi hienoa."
Alhaalta kuului huutoa.
"Mitä siellä ylhäällä tapahtuu? Oletteko te kunnossa?" Se oli Ichigon ääni.
"Ei! Me kaikki hyppäämme alas täältä! Teemme hurmaavan joukkoitsemurhan!" Lotta vastasi ennen kuin kukaan ehti estää.
"Keitä teitä on siellä?" Ichigo huusi hetken kuluttua.
"Minä! Ja Ukitake, Ron, Ed ja Tamaki! Ja pari satunnaista nysvää!" Lotta hihkui taas.
"Ai... Ei sitten mitään..." kuului kiinnostuksensa menettäneen Ichigon ääni.
"Ja Renji!" Lotta lisäsi pahankurisesti. Ukitake ehti katon reunalle parahiksi näkemään, kuinka Ichigo pinkoi täyttä vauhtia sisälle.
"Miksi sinä noin teit?" hän kysyi huokaisten Lotalta, joka onnistui näyttämään lähes viattomalta.
"Koska olen isäsi?"
"Mit... Ei kelpaa!"
"Juonisyistä?"
"Parempi."
Sitten Lotta kääntyi vielä ohjeistamaan Ullaa:
"Pysy edelleen siellä!"
"Okei."
Pihanurmella Byakuya seurasi lumivyöryn tavoin jyräävää tragikomediaa, kun se jatkoi kasvamistaan. Sitten hän huokasi huvittuneena, puisti päätään, muisti sitten viime hetkellä Hanataron, haki hänet mukaansa ja palasi Sielujen yhteiskuntaan. Renjin seura oli todella virkistänyt häntä.