Minä ja minun "säännölliset" päivitykseni... No, kiitos kommentista kappaleeseen 32, nyt taas alkaa taso parantua. Ja oikein tunnistettu, biisihän oli Aladdinista ja varkaiden kuninkaasta.

33. ÄLÄ HÄTÄILE

Kolmikko porskutteli tyytyväisenä uima-altaan tapaisessa kylpyammeessa. Tai ainakin Tamakilla ja Lotalla oli mukavaa, Harrya edelleen häiritsi Lotan paikalla olo, joten pojan kylpeminen jäi vähälle. Lotta kuitenkin kyllästyi vedessä läträämiseen ja nousi pois altaasta.

"Jos kääntäisitte katseenne takaseinään, älkääkä käyttäkö peilejä", tyttö totesi kuivatessaan itseään pyyhkeeseen. Pojat toimivat ohjeiden mukaan – herrasmiehiä kun olivat.

"Vaihtakaa tekin vaatteet, menen ulos odottamaan", Lotta huomautti ja katosi pyyhe ja uimapuku mukanaan käytävään. Tyttö jäi nojaamaan ovea vastapäiselle seinälle. Muutaman kolahduksen, sadattelun ja suuren pahoittelutulvan jälkeen Tamaki ja Harry tulivat varovaisesti ulos tammisen oven takaa täysin pukeutuneina.

Harry pyöritti kädessään pergamentin palasta.

"Tässä kartassa on jotain mätää. Kalkaroksen toimistossa on Barty Kyyry", poika huomautti.

"Ehkä hän on siellä käymässä?" Tamaki ehdotti olkiaan kohauttaen.

"Piste liikkuu nopeasti... näyttää enemmän siltä, että hän penkoo jotakin."
"Ehkä hänellä on vain pakkoliikkeitä?"

"Tai ei jaksa pysyä paikallaan? Minä en ainakaan pysty istumaan pitkään paikallani", Lotta huomautti ja siirtyi Harryn viereen katsomaan karttaa. Pergamentin päällä risteili mustia viivoja, jotka muodostivat Tylypahkan pohjapiirroksen. Tupien kohdalle oli kerääntynyt suuri määrä kärpäsenkakalta näyttävää mössöä.

"Hei mikä tuo kohta on?" Tamaki kysyi osoittaen kartan alareunaa. Harry nojautui eteenpäin ja lopulta raaputti kärpäsenkakan pois kartastaan.

"Tiellä ei näytä olevan ketään... Riesu pomppii palkintohuoneessa, mutta Voro ja se penteleen katinraato ovat Voron työhuoneessa..." Harry pohti ja osoitteli kartasta valittuja kohtia. Tamaki ja Lotta nyökyttelivät ymmärtävänsä asian.

"Näkymättömyysviitan alle mahtuu vain kaksi..." poika lopulta totesi tunkiessaan karttaa taskuunsa, pidellessään kultaista munaa ja leväyttäessä auki neulotulta vedeltä näyttävää kangasta.

"Siispä kävelen katossa", Lotta huomautti ja kolautti saappaansa kannat yhteen. Tyttö siirtyi käytävän reunaan ja poikien hämmästykseksi kiipesi seinää pitkin kattoon.

"Tuota, miksi tämä salailu?" Tamaki kysyi tuijottaessaan Lotan märkiä hiuksia, joista putoili pieniä vesipisaroita.

"Salaisuudet ovat mukavia", Lotta vastasi ja sitoi hiuksensa ylös.

He kävelivät kohti rohkelikkojen tiloja ohittaen useita nukkuvia maalauksia ja pari todella hämärää patsasta.

"Millä logiikalla he oikeasti antavat tuollaisten näkyä katukuvassa?" Tamaki kysyi kauhistuneena heidän ohittaessaan patsasta, jonka selästä kasvoi toinen pää.

"Se näyttää paremmalta yläilmoista, en tiedä", Lotta huomautti ja harppasi nukkuvan lepakon yli. Portaikon tullessa vastaan Harry ja Tamaki pysähtyivät.

"Lotta, miten ajattelit selvitä tästä eteenpäin?" Harry kysyi epävarmasti. Lotta kohautti olkiaan ja hymyili.

"Jotenkin, se nähdään sitten", hän totesi hymyillen ja käveli kulman taakse.

"Tuo on aika hermostuttavaa..." Tamaki huomautti. Harry vain nyökkäsi myöntäväisesti.

Lotta käveli seinää pitkin, tervehti kohteliaalla nyökkäyksellä ohi lipuvaa kummitusta ja kiepsahti täydellisellä ninjaloikalla seuraavan portaikon tasanteelle. Hypyn aikana kultamuna kuitenkin putosi tytön pyyhkeestä muotoillusta kassista ja fysiikan lakien nojalla sen vauhti kasvoi aina tuplasti, mitä alemmas se putosi. Sen suurempia ajattelematta Lotta hyppäsi karkaavan esineen perään vapaapudotukseen. Pudotus säikäytti pahasti pojat, mutta tyttö ei ehtinyt välittää vauhdissaan muiden mielenterveydestä. Tyttö tarrasi hetkeksi kiinni puhtaasta seinästä jarruttaen vauhtiaan ja loikkasi sitten kohti maanpintaa. Kultamuna kolahti kiviseen lattiaan lähtien vierimään kohti kuvakudosta. Lotta jysähti lattiaan, teki kuperkeikan jatkaen liikettä ja pysähtyi selvittelemään päätään. Maailma näytti jotenkin... huojuvalta. Merisairaalta peräti. Tyttö yritti miettiä, oliko se normaalia. Ja sitten mikä on normaalia. Hän kuuli kuinka Tamaki ja Harry juoksivat portaat alas ja tulivat kyselemään hänen vointiaan. Lotta tuijotti heitä hymyillen kuin olisi juopunut jostain.

"Ei tässä mitään – " Lotta aloitti, mutta samassa kuvakudoksen takaa alkoi kuulua jo tutuksi tullut euroviisukappale. Tyttö nousi pystyyn ja ampaisi verhon taakse sammuttamaa soittorasiaa. Harry ja Tamaki seurasivat perästä.

"RIESU!" kuuli karjahdus kuvakudoksen takaa. Lotta päätti hylätä mahdollisen paljastajansa ja ampaisi kattoon roikkumaan muistuttaen hämähäkkimiestä. Pojat piiloutuivat Harryn näkymättömyysviitan alle.

"Mitä mekkaloit? Yritätkö herättää koko linnan vonguttaessasi niitä suomalaisia rallatuksia? Onko sinulta mennyt viimeinenkin järjenkaistale?" Voro mekkaloi yhtä pahasti tempaistessaan kuvakudoksen syrjään. Mies kolisteli kissansa kanssa katsomaan joikuvaa munaa.

"Riesu! Olet varastanut tuon joltain ottelijalta! Minä kyllä höyhennän sinut, sinä pieni kierosilmäinen..." vahtimestari mutisi sulkiessaan irvokkaan soittorasian. Lotta heitti tässä vaiheessa hyvästit mahdollisuudelle saada munansa takaisin – kieltäen samalla itseään ajattelemasta yhtään pidemmälle synonyymejä sanalle "muna" – ja pelastaa oma nahkansa. Toisaalta, Tamaki ja Harry olivat pinteessä ja hän voisi auttaa ystävää hädässä.

"Jaa jaa, että täällä taidetaan piileskellä, vai niin, vai niin", vahtimestari mutisi nuuhkiessaan ilmaa ja kävellessään kohti paikkaa, mihin pojat olivat kadonneet viitan avulla. Lotta päätti iskeä, pudottautui maahan, potkaisi mieheltä jalat alta, nappasi kultamunan käsiinsä ja loikkasi takaisin ylös. Suomalainen mutisi nopeasti muutaman sanan ja heilautti sormiaan käynnistääkseen taian. Voron kompuroidessa ylös katossa ei näkynyt merkkiäkään kahdeksannesta matkustajasta, mutta käytävän kaarteessa sen sijaan näkyi jonkun katoavan kulman taakse.

"Viranomaiset saa mua turhaan etsiä.
Vielä riittää sentään jonkin verran metsiä ", Lotta hyräili katosta saaden kampatun vahtimestarin kimpaantumaan vielä enemmän.

"Jaa jaa! Että tällaista peliä Riesu, kyllä minä järjestän sinulle lähtöpassit, odotas kun saan sinut kiinni", mies mutisi ja lähti linkuttamaan käytävää pitkin.

"Kaikki kunnossa, pojat?" Lotta kysyi laskeuduttuaan pehmeästi katosta.

"Ei ole! Minulla ei ole karttaa!" Harry parahti. Lotta ja Tamaki kohottivat kulmiaan.

"Mitä erikoista siinä kartassa on?" Tamaki kysyi.

"Se näyttää salakäytävät ja linnassa liikkuvat ihmiset ja sain sen Frediltä ja Georgelta ja sitten paljastui, että se on isäni ystävien tekemä..." poika valitti hiljaisella äänellä. Tamaki ryhdistäytyi.

"Se on siis perintökartta! Lotta, meidän täytyy hankkia se takaisin oikealle omistajalle!" hän totesi. Lotta varmisti, että muna pysyi nyt paremmin tekaistussa selkärepussa ja hymähti.

"Selvä, mutta pidäppä pienempää ääntä, en halua käyttää illuusioita enempää", hän huomautti heittäessään repun selkäänsä ja todetakseen, että se oli huono idea. Kullan tiheys kun sattui olemaan 19,23 kilogrammaa kuutiodesimetriä kohden.

Joukko ihmisiä hiippaili kulmalle, jonka takaa kuului ääniä. Lotta ja Tamaki kurkistivat kulmalta ja hätistivät joukon nuorinta taaemmas. Voro ei suinkaan ollut saanut kiinni tekaistua räyhähenkeä vaan Kalkaroksen. Liimalettinen mies näytti huvittavalta perhoshaavi päässään. Vakoojilta pääsi tahtomatta pieni tyrskähdys, joka hälytti sekä Harryn että perhoshaavipään ja Voron.

"Kuka siellä?" "Mitä siellä tapahtuu?"
"Ei kukaan, ei mitään!"

"Ai, hyvä."

Kalkaros nyrpisti isoa nenäänsä ja kääntyi Voron puoleen.

"Minun työhuoneeseeni on murtauduttu. Etsit syyllisen kanssani."

"Riesu on oppinut näköjään jakautumaan. Pitää mainita rehtorille. Jospa viimeinkin --" Voro hymyili ja irrotti haavia liemienopettajan päästä.

"Ei se ollut se räyhähenki. Ovessa oli turvalukko, ketju ja muutama taika, jotka vain velho voisi murtaa", Kalkaros ärähti vahtimestarille.

"Mikäs muna sinulla on muuten käsissäsi?" lientenopettaja kysyi. Kolme oppilasta nurkan takana päästivät äänekkään krrrtsssskk-muistuttavan äännähdyksen ja nipistivät nenänsä kiinni.

"Jaa tämä? Riesu ilmeisesti pihisti sen joltain ottelijalta, siitä saa hyvän todistuskappaleen –" pidemmälle vahtimestari ei päässyt, sillä Kalkaros keskeytti hänen puheensa.

"Hysh taliaivo, tuolla nurkan takana on joku", mies sähähti ja harppoi viitta hulmuten kohti urheita sankareita. Tamaki ja Lotta vetäytyivät nopeasti vakoilupaikoiltaan ja Harry heitti nopsana poikana näkymättömyysviitan ylleen.

"Jalat!" Harry kuiskasi tajutessaan, että viitta oli vähän liian pieni kahdelle täysi-ikäiselle velholle ja yhdelle nassikalle. Lotta tönäisi molempia poikia likemmäs seinää ja he kaikki painautuivat viileätä kiveä vasten, samalla kun tunsivat toistensa läsnäolon vähän liiankin likellä.

Kalkaros nuuhki kuin verikoira nurkan tienoita.

"Täällä on joku... Minä voin haistaa sen", mies mutisi. Norriska oli myös ilmestynyt nuuhkimaan ja lähestyi piiloutunutta kolmikkoa. Lotta nousi varpailleen ja panautui Tamakia vasten rutistaen pojan seinää vasten.

"Prinsessa, tämä on kyllä viehättävää, mutta..."
"Pää kiinni vai paljastammeko itsemme suosiolla?"
"Tshyhs molemmat!"

Mutta sitten!
Klank. Askeleen mittainen tauko. Klank. Toinen askeleen mittainen tauko. Vielä kolmas klank.

"Pyjamakutsutko täällä on? Miksei minua ole kutsuttu mukaan?" Vauhkomieli mörisi kävellessään lähemmäs yhä koiraa leikkivää Kalkarosta.

"Me kuulimme ääniä", Voro ehti selittää, mutta Kalkaros vaimensi miehen yhdellä mulkaisulla.

"Vai että niinkin mukavasti on päässyt sattumaan? Kuullenhan minäkin niitä, aina välillä. Välttelen parhaani mukaan niitä, joissa käsketään hyökkäämään kaikkien liikkuvan kimppuun", Vauhkomieli murahti. Vauhkomielen silmä – siis se sininen ja tosi omituinen, juuri niin, Se silmä – pyöri ja irtosi kuopastaan. Lotta kohotti kulmiaan.

"Mietinkin milloin tuo tekisin tuon", hän supatti saaden vain vihaisen sihahduksen vastaukseksi. Vauhkomieli kolahteli nostamaan silmäänsä ja asetti sen hieman hihansuuhunsa pyyhittyään takaisin paikoilleen. Voitte kuvitella Kalkaroksen ja Voron ilmeet. Silmä pyörähteli hetken aikaa kuopassa ja pysähtyi sitten tuijottamaan viitan alle piiloutuneita ottelijoita.

Tuijotuskilpailua kesti hetken ajan, kunnes Kalkaros päätti ryhtyä valittamaan työhuoneestaan.

"Sinne on murtauduttu", professori lopulta totesi ja heilutteli paheksuvasti sieraimia. Vauhkomieli mörähti ja tuijotteli hetken aikaa virkatoveriaan. Vauhkomieli mörähti vastaukseksi.

"Sieltä on viety lienten ainesosia. Jotkut oppilaat keittelevät taas varmasti laittomia valmisteita. Viime vuonna heillä taisi olla kilpailu siitä, kuka onnistuu tekemään omituisimmin maustetun juustokeiton", Kalkaros totesi.

"Jaaha, kokeilepa nuuskia heidät esille sitten. Mikäs tuo tuossa oikein on? Onko joku yrittänyt tehdä paperikurjen? Minä olen haka origamien suhteen, osaan taitella oravan ja lahnan", Vauhkomieli selitti ja osoitti pergamentin palaa, joka oli tarttunut Kalkaroksen kengänkantaan. Kalkaros nosti vasenta jalkaansa ja ravisteli sitä saadakseen lapun irtoamaan. Lotta huomasi, että Harry haukkoi henkeä kuin kuivalle maalle joutunut kultakala.

"Kartta!" poika ähkäisi.

"Näyttää vähän karheanpuoleiselta. Ei siitä saisi juuri mitään taiteltua", totesi. Harry ilmeisesti ei ajatellut sen suurempia, sillä poika heitti viitan pois päältään ja huusi äänettömästi: "Se pergamentinpala on minun". Lotta sähähti tempaistessaan pojan takaisin viereensä. Tamaki heitti yhtä nopeasti näkymättömyysviitan takaisin ryhmän ylle. Kalkarokselta ja Vorolta esitys meni täysin ohi, mutta Vauhkomieli ymmärsi mitä Harry (ja kaksi muuta) hakivat takaa.

"Ohops, taisinkin erehtyä. Minulta putosi tänne käytävään pari päivää sitten juuri tuollainen palanen. Se taitaakin olla minun", mies totesi ja kutsui lapun käsiinsä.

"Potter!" Kalkaros sähähti yhtäkkiä säikäyttäen kaikki muut käytävässä olijat itseään ja Vauhkomieltä lukuunottamatta.

"Mites hän tähän liittyy?" Vauhkomieli kysyi laiskasti ja tuijotti pergamenttia käsissään.

"Aina, siis aina, kun linnassa käytävillä tapahtuu jotain omituista yöaikaan on Potter ollut asialla. Se on tosiasia!" Kalkaros vastasi.

"Mikäs muna muuten sinulla on käsissäsi?" Vauhkomieli mörisi kiinnittäessään huomiota kerrankin Voroon Kalkaroksen aiheellisesta vainoharhaisuudesta välittämättä. Voro näytti kultaista munaa hymyillen.

"Ottelijoiden vihje. Riesu on ryöstänyt sen joltain ottelijalta ja nyt minä saan siitä hyvän syyn – "

Tamaki kohotti viittaa ja luikahti pois Lotan ja Harryn hämmästykseksi.

"Sen täytyykin olla minun", poika totesi saaden hymyllään käytävän valaistumaan. Kalkaros ja Voro aukoivat suutansa Tamakin ottaessa kultamunan syliinsä.

"Pudotin sen vahingossa ja ilmeisesti en sitten huomannut sitä. Pahoittelen vaivaa, jonka se on aiheuttanut", Tamaki jatkoi ja kumarsi hieman vahtimestarille, joka hämmentyi vielä enemmän tästä harvinaisen kohteliaasta käytöksestä.

"Toivotan teille kaikille hyvää yötä ja kauniita unia", poika sanoi ja kumarsi vielä kerran. Tamaki katosi kulman taakse. Lotta nykäisi Harrya hihasta merkiksi, että olisi aika joutua, mutta poika pudisti päätänsä ja osoitti Vauhkomielen käsissä olevaa karttaa.

"Poika on oikeassa, me voisimme ihan hyvin mennä kaikki nukkumaan", Vauhkomieli mörisi ja kopautti puujalkaansa sanojensa painoksi. Kalkaros vaikutti jotenkin hämmentyneeltä ja yritti koota itseään pienistä Kalkaroksen paloista.

"Se, se kuulostaa ihan hyvältä idealta", mies totesi voipuneesti ja poistui hieman hoiperrellen paikalta. Voro tuijotti käytävän seinää, kunnes nyökkäsi olevansa samaa mieltä Vauhkomielen kanssa ja hyviä öitä toivotellen lähti itsekin kissansa kanssa.

Harry heitti viitan pois heidän päältään ja harppasi Vauhkomielen luokse. Mies hörähti nauruntapaisen.

"Läheltä piti, Potter", mies totesi ja pörrötti pojan mustaa kuontaloa. Lotta taitteli tunnollisesti viitan kasaan ja piti sitä käsivarrellaan kuin paras miespalvelija konsanaan.

"Mikä tämä on?" Vauhkomieli kysyi ja näytti karttaa pojalle.

"Tylypahkan kartta, se on aika hyödyllinen", Harry vakuutteli. Lotta yritti nähdä paikaltaan mihin asti Tamaki oli kävellyt. Vauhkomieli pyöritteli karttaa käsissään ja mutisi hämmästeleviä kommentteja.

"Et kai vain sattunut näkemään kartalta, kuka tunkeutui professori Kalkaroksen työhuoneeseen?" Vauhkomieli kysyi. Harry nyökkäsi.

"Joo, se oli herra Kyyry."

"Siis se tuomari, jonka nenän alapuolelle hammasharja on tehnyt pesänsä."

"Neiti..."
"Sano vain Lotta."
"Tuo ei taida olla oikeaa puheta ottelijan suusta tuomaria kohtaan?"

"Ei taida olla."

Vauhkomieli murahti ja pyöritteli karttaa käsissään vielä hetken ajan.

"Potter, saanko lainata tätä?"

"Mitä?"
"Saanko lainata tätä?"
"Joo, siitä vaan."
"Kiitos. Mutta, menkäähän nukkumaan, teillä ainakin pitäisi olla huomenna koulupäivä", Vauhkomieli kehotti silmäillen oikealla silmällään Harrya ja Lottaa. Lotta ojensi näkömättömyysviitan oikealle omistajalleen. Harry otti viittansa vastaan tyytyväisenä, mutta huomasi yhden asian.

"Hitto! Nyt minulta on kadonnut se vihjemuna!"
"Jaa-a, se taitaa olla Tamakilla. Juostaan se jätkä kiinni niin saat sen takaisin", Lotta vastasi virnistäen.

"Mitenkäs te kaikki kolme muuten olette liikenteessä? Ja pyyhkeiden kanssa?" Vauhkomieli kysyi.

"Ratkaisimme vihjeen seuraavaan koetukseen", Lotta vastasi ja repi Harryn mukaansa.

A/N: Nyt saatte päättää. Emoota on valmiina kappaleeseen 44. 6 kappaletta jäljellä, siis. Haluatteko n. viikon välein 1 vai 2 kappaletta? Voi olla, että olemme nopeita Ladyn kanssa, tai voi olla, että emme saa oikein mitään aikaan ja lopun kanssa menee maaliskuulle.

Tästä kappaleesta. Alun "Piste liikkuu nopeasti... näyttää enemmän siltä, että hän penkoo jotakin." "Ehkä hänellä on vain pakkoliikkeitä?" -kohta oikeasti saa minut nauramaan joka kerta.