Joulun kunniaksi saatte koko toisen koetuksen kerralla. Ajattelin kyllä, että voisin uhkarohkeasti jatkaa kaksoispäivityksiäkin...

34. Hengitystä pinnan alla

Kirjakasat huojuivat uhkaavasti, kun Ron lysähti vasten pöytää. Hetken kuluttua Harry seurasi esimerkkiä, mutta hän oli turhan varomaton. Kymmenien kirjojen korkuiset pinot päättivät kostaa tärähdyksen kaatumalla hänen niskaansa.

"Olkaa hiljempaa!" Hermione ohjeisti, kun Harry valitti tuskaansa. Kirjastonhoitaja, koulun opettajain huoneen tarkkuusheiton epävirallinen mestari vain vähän Kalkaroksen edellä, paiskasi Harrya Valtavan Parsan seikkailut Yksisarvismaassa -niteellä, jossa oli noin 1300 sivua, värikuvitus ja kovat kannet.

Ed kurkkasi oman kirjansa yli nopeasti, mutta arvioi keskustelun tylsäksi ja palasi lukemaansa.

"Tästä ei tule mitään", hän huokasi käytyään läpi vielä kolme kirjaa, joista yksi käsitteli maan alla eläviä oravia, yksi pohdiskeli, mitä kastelukannunmalliset pilvet mahtoivat tarkoittaa ja mitä merkitsi se, että silmiä siristäessään niissä näkikin elefantin ja viimeisessä oli modernia runoutta, kirjoittajana joku Elrond. Huomattavasti käytetyin sana oli "tuho". Edin varovaisen arvion mukaan se ja sen muutamat synonyymit sisälsivät noin neljänneksen koko kirjan sisällöstä.

"Mutta meidän pitää yrittää! Miten minä muuten selviän huomisesta?" Harry voihkaisi epätoivoisesti ja katsoi Ediä koiranpentusilmillä. Huokaisten Ed otti jälleen uuden kirjan käteensä.

Ilmeisesti se käsitteli erilaisia teorioita rapujen lisääntymisestä. Ainakin se liittyi etäisesti veteen.

"Ron? Hermione?" Fred ja George ilmestyivät pöydän viereen. Neljä väsynyttä silmäparia kääntyi katsomaan heitä ja pojat melkein kavahtivat.

"Niin?" Hermione kysyi kirjojen nostattaman pölyn kuivattamalla, narisevalla äänellä.

Kaksoset näyttivät hetken siltä, että haluaisivat paeta, mutta rohkeasti molemmat jäivät niille jalansijoilleen.

"McGarmiwa kysyi teitä", Fred tiedotti. George alkoi kurkkailla hivenen vainoharhaisesti hyllyjen lomitse. Kun Ron ja Hermione olivat lähteneet ja vannottaneet Harrya lukemaan mahdollisimman paljon ja kertomaan, jos hän löytäisi nopean hoidon jalkasilsaan, he lähtivät. Fred ja George lähtivät pian heidän jälkeensä lähes äänettömästi, aivan kuin kuunnelleen takaansa kuuluvia liikkeitä.

Hetken kuluttua Ulla tuli esiin hyllyjen takaa ja loi ihailevan katseen poikien perään.

"Hienoja miehiä. Huomasivat minutkin. Harmi, ettei heitä näe kovin usein", hän huokasi.

"Sinullahan on jo poikaystävä. Sitä paitsi heitä on kaksi", Ed kommentoi ja palasi kirjalijan huomioihin siitä, että ravuilla saattaisi olla edistynytttä kloonausteknologiaa.

"Kammottavaksi, tiedetään. Sitä paitsi Salarakas on ainoani. Minä vain fanitan", Ulla selitti ja alkoi kiinnostuneena tutkia pöydällä lojuvia kirjoja.

"Niin kai sitten", Ed mutisi ja päätti lopulta vaihtaa kirjaa. Kun hän palasi, Ulla alkoi innokkaasti heiluttaa yhtä kirjaa.

"Katso, Ed! Tämä on pyhäinhäväistys! Kamalaa! Jumalanpilkkaa!" tyttö marmatti närkästyneenä ja vilkutti villisti kirjallaan.

"Mikä se on?" Ed kysyi uteliaana ja yritti tarkentaa kirjaan. Ulla lopetti kirjan heiluttamisen ja ojensi sen Edille. Kannessa luki "Täyttävimmät lahnaherkut".

"Kuvittele nyt, miltä Yuanista tuntuisi..." Sen jälkeen Ulla mutisi jotain epäselvää zombie-lahnoista, veti itselleen tuolin ja alkoi lukea kirjaa. Kolmestaan Harryn kanssa he jäivät kirjastoon ottamaan selvää nopeista keinoista selvitä pitkistä sukelluksista. Kukaan ei kyllä oikein tiennyt miksi.

Ed heräsi epämääräiseen mutinaan.

"Regal istumassa alasti nurtsilla..." Sitä seurasi kirkaisu ja myöskin pöytää vasten uinahtanut Ulla ponnahti istumaan. Harrykin havahtui säpsähtäen.

"Martelin kiitos se oli vain unta! Mutta... Ne mielikuvat..." Ulla mutisi huohottaen. Sitten hän yllättäen rauhoittui.

"Hei, kotitonttu! Mitä teet täällä?" tyttö kysyi hilpeästi, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Edkin kiinnitti huomionsa kotitonttuun. Hän tavallaan piti kotitontuista, ne eivät aiheuttaneet hänelle ... kohtauksia.

"Parry! Mymmenen kinuuttia aikaa!"

"Voi ei... Joku on taas antanut Dobbyn syödä hattaroita", Harry kirosi, ennen kuin tajusi siirrellä kirjaimet paikoilleen, "Kymmenen minuuttia?!"

"Van-ai!" Dobby hihkaisi. Ulla otti esille kännykkänsä.

"Totta se on. Paras pitää kiirettä", hän myönsi ja nousi seisomaan. Hän alkoi pörröttää hiuksiaan ja oikoa koulupukuaan.

"Parry! Ota tämä!" Dobby huudahti ja tyrkytti Harrylle jokseenkin epämääräistä tukkua ruohoa. Harry näytti äärimmäisen epäluuloiselta. Ulla nappasi ruohotukun ja pyöritteli sitä hetken sormissaan. Sitten hän vielä nuuhkaisi sitä varovasti.

"Kidusruohoa! Hyvää tavaraa, rukouksesi on kuultu. Martel taitaa pitää sinusta", Ulla selitti innokkaasti ja täysin käsittämättömästi ja ojensi ruohot Harrylle.

"Epämääräinen ruoho sekopäiseltä tontulta on siis hyvä juttu?" Harry kysyi eikä näyttänyt vieläkään luottavaiselta.

"Paras aikoihin", Ulla vastasi nyökäten. Hän oli jo melkein katoamassa – Ed osasi nykyään lukea merkit, jotka sitä edelsivät – kun sokerihumalainen Dobby alkoi hihkua:

"Weezy! Pelastetaan Weezy! Weezy! Parry, kidä piirettä! Weezy!"

Ulla käännähti terävästi.

"Onko niillä Ron?" hän kysyi ja loi Dobbyyn katseen, joka napautti tontun heti selväpäiseksi.

"Kyllä, rouva!" tonttu hihkaisi ja teki kunniaa. Se pakeni heti perään paikalta kovaäänisesti poksahtaen.

"Harry!" Ulla käännähti uudelleen niin että hänen mekkonsa helma hulmahti.

"Meillä on kiire!" Hän nykäisi Harryn mukaansa ja katosi, ennen kuin Ed ehti kysellä mitä oli tekeillä.

Ed kiirehti mahdollisimman nopeasti järven rannalle. Hän kiiruhti kilpailijoiden luo. Harry tuijotteli vettä vilusta väristen ja kieltäytyi riisumasta huppariaan, vaikka Ulla mankui vieressä.

"Ronin puolesta!"

"Ei, täällä on kylmä eikä kisa ala vielä viiteen minuuttiin!"

Samassa tuttu harakka lehahti ilman halki.

"Hopea?" Ukitake, joka oli saapunut kisa-alueelle kyselemään kilpailijoiden tunnelmia.

"Se", Ulla vahvisti katsomatta koko otusta. Ed tajusi ihmetellä, missä Lotta mahtoi kuljeskella. Shunsuita, joka oli seurannut Ukitakea, kiinnosti kuitenkin jokin muu.

"Tuota harakkaa ei ole näkynyt aikoihin", hän totesi mietteliäänä.

"Joo, kirjoittajien moka", kommentoi Lotta, joka ilmestyi äkisti paikalle, "Ulla, vaaditko sinä todellakin Harryn riisuutumista?"

Tamaki tanssahteli heidän luokseen Kyoya ja kaksoset perässään.

"Oletteko te nähneet Haruhia? Emme ole nähneet häntä eilisillan jälkeen", Tamaki kysyi eikä hohtanut niin paljon kuin tavallisesti.

"Olisiko järven pohjassa?" Ed ehdotti ja virnisti Tamakin ilmeelle.

"Sitä se veden alla kuuluva laulu siis tarkoitti", Kyoya nyökkäili.

Tamaki pyörähti kuin paraskin disko-kuningas.

"Hänet täytyy pelastaa!"

"Sehän tämän tehtävän idea on", Lotta huomautti ja alkoi kaivaa kassistaan uimalakkia, "Ulla, tiedätkö yhtään, ketä olen pelastamssa?"

Ulla purskahti nauruun. Hän veti Edin puoleensa.

"Neville", hän kuiskasi huvittuneena ja Ed sai vain juuri ja juuri selvää naurun lomasta.

Samassa Lotta kamppasi Ullan ja osoitti häntä isommalla taikasauvallaan.

"Toistaisitko tuon?"

Ulla nauroi vielä hetken, mutta rauhoittui lopulta tarpeeksi kieltäytyäkseen. Koskaan ei saatu selville, mitä Lotta oikeastaan olisi tehnyt, koska yhtäkkiä Dumbledore harhaili paikalle.

"Voi kultamussukat, koetuksen pitäisi jo alkaa, jookosta?" hän tiedotti lammasmaisesti hymyillen.

Lotta lähti vastahakoisesti miehen perään, kuten muutkin kilpailijat.

Ulla hyppäsi pystyyn, siivosi näppärällä taialla pahimmat sohjot vaatteistaan ja nyki Edin mukaansa seuraamaan kilpailijoita.

"Koska olisi todella epäreilua selittää, mitä olette tekemässä, saatte aloittaa heti toiminnan! Teillä on tunti aikaa, hakekaa omanne takaisin. Pakoillanne, valmiit, hep!" Bagman kaiutteli yli järven, mutta tarkoitti kuitenkin sanansa ottelijoille.

Seurasi pitkä hiljaisuus.

Krum alkoi kaivaa taikasauvaa paksujen talvikaapujensa taskusta.

"Tiedan, etta se on jossain taalla..."

Tamaki otti esille kaukosäätimen ja painoi suurieleisesti nappia. Mitään ei tapahtunut.

Fleur alkoi kaivaa mukanaan ollutta laatikkoa. Hän otti sieltä teleskooppivirvelin, venytti sen täyteen pituuteensa ja alkoi käydä läpi vieheitään.

"Anteeksi, neiti Delacour..." Bagman yritti aloittaa lauseen.

"'yst, minä kalastan!" Fleur suhahti, valitsi vieheen, heilautti vavan tyylikkäästi olkansa yli ja istuutui sitten satunnaiselle jakkaralle.

"Tiedättehän, että..."

"'yst!"

"Hyvä on, jatkakaa..."

Sillä aikaa Cedric oli riisunut vaatteitaan ja oli nyt pukeutunut pelkkiin kalsareihin. Hän otti kunnon vauhdit ja hyppäsi kynttilähypyllä lampeen. Kolmen sekunnin kuluttua hän palasi pintaan, ui rantaan, kaivoi sauvan kasassa lojuvien vaatteiden taskusta ja taikoi ilmakuplan päänsä ympärille. Sitten hän kahlasi takaisin veteen.

Lotta taas vaelsi kaikessa rauhassa Ullan ja Edin luo.

"Neville", Ulla vastasi, ennen kuin Lotta ehti kysyä.

"Neville?"

"Neville."

"Miksi Neville?"

"No, kun minulta kerran kysyttiin..."

"En minä tahdo pelastaa Nevilleä!"

"Ei pidä itkeä kaatunutta maitoa."

Keskustelu katkesi, kun veden kalvon rikkoi suuri, kultainen sukellusvene. Se kimalteli, vaikka aurinko oli pilvessä.

"Tiesin, että se toimisi", Tamaki mutisi ja painoi toista nappia, joka avasi luukun sukellusveneeseen.

Hän veti päähänsä ristelijänkapteenin lakkia muistuttavan valkoisen hatun, kiipesi juhlavasti vikutellen sukellusveneeseen ja painui pinnan alle.

"Loysinpa!" Krum hihkaisi lopulta. Hän otti sauvansa ja kahlasi veteen. Jäi arvoitukseksi, mitä hän oikeastaan suunnitteli.

Ulla teki Harrylle huitovia eleitä kohti vettä. Poika pyöritti silmiään, mutta kahlasi veteen riisuttuaan kenkänsä. Hän tunki tukon ruohoa suuhunsa ja painui sitten pinnan alle.

Ulla nyökkäsi kohti katsomoa.

"Mihin Lotta oikeastaan meni? Ei kai hän karannut?" Ed kysyi hämmentyneenä, kun he kiersivät järveä.

"...hyvä kysymys", Ulla vastasi ja vilkaisi järveä, jonka rannalla Fleur edelleen istui onkensa kanssa ja jonka pinnan rikkoi sukellusveneen itsepintainen periskooppi.