35. Meren pinnan alla merimakkaralla oma koti on
Tamaki hyppäsi täydellisyyttä tavoittelevalla loikalla sukellusveneensä katolle. Poika vilkutti muutaman kerran linnunsiipisille kameroille, jotka lähettivät kuvansa jättimäisille skriineille järven toiselle rannalle. Yksi noista kameroista tunkeutui sukellusveneen sisätiloihin lennähtäen heti takaisin. Pieni mekaanikko kömpi luukusta ulos tehden kunniaa Tamakille.
"Kaikki kunnossa, sir! Voitte aloittaa sukelluksen. Minun täytyy kuitenkin ilmoittaa, että tänne tunkeutui jokin pieni elikko kadoten heti näkyvistä. Epäilen, ettei se aiheuta juuri vahinkoja", pikkuruinen mies kertoi.
"Hienoa työtä", Tamaki vastasi ja veti sen edellisessä kappaleessa mainitun kapteeninhatun päähänsä. Poika pudottautui sulavasti luukusta alas ja sulki luukun perässään. Alkaessaan painua pinnan alle poika kuuli, kuinka veneen päälle laskeutui jotain, joka kuulosti linnun jaloilta. Linnun jalat tepastelivat kantta ympäri ja linnun nokka koputti paineilmaluukkua.
Vielä hetken aikaa näkyi veden pinta kahden mustan pyrstösulan kanssa etulasista ja sitten sukellusvene katosi pinnan alle.
Järven pinnan yläpuoelle jääneet kummajaiset siirtyivät katsojien joukkoon. Tietysti tämä laukaisi katsojien seassa suuren kuiskutusmyräkän, jota muut sitten yrittivät vaimentaa vihaisilla shh-äännähdyksillä. Toisaalta, mitä järkeä oli käskeä ihmisiä olemaan hiljaa? Eihän ottelijoilta päässyt mitään järkeviä kommentteja, paitsi no satunnaiset ilmakuplat. Bagmankin väitteli professori McGarmivan kanssa kumikanojen tärkeydestä kellukkeina.
Ukitake ja Shunsui valtasivat paikat kymmenen metrin päästä pääskriiniltä.
"Tuntuuko sinusta, että täällä on vähän tyhjää tilaa?" Shunsui kysyi nojautuen taaksepäin penkillään ja silmäillen ympäriinsä. Oppilaat olivat siirtyneet parhaimillaan parin metrin päähän kapteeneista.
"Onhan täällä... vähän erilaiset tunnelmat mitä divisioonien ruokalassa. Pahimmillaan muutama sentti eroa ja parhaimillaan yksi desimetri", Ukitake mutisi.
"Miten te aina onnistutte raivaamaan tilan ympärillenne?" Roy kysyi istuessaan Ukitaken viereen. Kuolemanjumalat kohottivat olkiaan tavoitellessaan hymyillään viattomuutta.
"No, eipä väliä. Minä ainakin hyödyn tästä", alkeamianprofessori totesi ja nauroi varsin häijyltä kuulostavan naurun.
"Miksi muuten tulit tänne... alas?" Shunsui kysyi Ukitaken yli Roylta.
"Se kumikanan heilutteli häiritsi ja sitten näin yksinäisen lentävän munakoison ja pidin sitä merkkinä siirtyä muualle", mies vastasi kumartuen itsekin valkohiuksisen miehen ylle.
"Ai? Meillä on tuollekin ennustus. 'Kun näet yksinäisen munakoison leijumassa pois päin kumikanasta, sinun on aika siirtyä jahtaamaan parsaa'", Shunsui kertoi ja nojautui vielä hieman lähemmäs Royta.
"En ole koskaan kuullutkaan tuollaista. Minusta tuntuu – " pidemmälle Roy ei päässyt, sillä Ukitake työnsi molemmat pois edestään ja tallasi päälle.
"Minusta tuntuu, että hän ei pidä siitä, että hänen päälleen kummarutaan", Shunsui mutisi yrittäessään vilkaista Royta.
"Hyvä havainto. Shunsui, sinulla on erittäin väkivaltainen vaimo. Pyhän Martelin nimeen, älä potkaise selkään!" Roy älähti ja vingahti kivusta. Ed nauroi tekohäijyä naurua taustalla ja tuijotti vedenalaista kuvaa jostain omituisesta linnasta. Linna näytti siltä, että se löytyisi mistä tahansa vähänkin normaaliin taipuvasta akvaariosta. Huonosta normaalista akvaariosta.
"Ohjaat vikaan", kuului erittäin tuttu ääni Tamakin takaa.
"Ai? Mihin suuntaan sitten?" poika kysyi ja alkoi tutkailla navigaatiolaitteistoa.
"Vähän enemmän tyyrpuuriin ja varo muuten tuota isoa leväkimppua ja noita kirskuristajia."
"Ah, kiitos. Kuka muuten olet?"
"Kummitus."
"Mitä!?" Tamaki kiljaisi kylmienväreiden juostessa kilpaa hänen selkärankaansa pitkin. Hän kääntyi ympäri melkein tappaen selkärankansa siinä sivussa. Ei, sukellusveneessä ei ollut ketään, mutta tuolla perimmäisessä nurkassa oli erittäin, siis erittäin, tumma varjo, joka suorastaan houkutteli tulemaan ja tutkimaan lähempää. Tamaki päätti jättää suosiolla varjon omaan rauhaansa ja keskittyä sukellusveneen ohjaamiseen.
Ohjaamisesta ei tullut juuri mitään pojan käsien täristessä hermostuksesta. Tamaki päätti työntää ajatukset takana väijyvästä kummituksesta. Hän laittoi ohjauksen autopilotille ja käänsi katseensa nauttimaan vedenalaisesta maisemasta kaikkine hienouksineen. Vierestä polskutteli Cedric kuplapäänsä kanssa. Puuskupuhilla näytti menevän hyvin. Seuraavaksi ohi vajosi hukkuvalta näyttävä Harry. Tamaki nojautui lasia vasten ja räpytteli hämmästyneenä isoja silmiään. Harryn jalat olivat jotenkin venyneet ja näyttivät räpylöiltä. Samassa Tamaki tunsi, kuinka jotain olisi ollut vieressä ja kääntyi 90-asteisen käännöksen. Ei ketään, poika totesi ja kääntyi nyt 180 astetta toiseen suutaan. Ei silläkään puolella ollut ketään. Poika nielaisi hermostuneena ja haki katseellaan Krumia. Ei, Victoria ei näkynyt mailla – vai pitäisikö sanoa vedeillä – eikä halmeilla. Tamaki kohotti mietteliäänä hattuaan ja rapsutti otsaansa hajamielisenä. Mitähän dumstrangilainen oli keksinyt?
Yksinäinen ongenkoukku vajosi yhä syvemmälle melkein pohjattomassa järvessä.
"Miten heillä menee?" Ed kysyi ja istuutui Royn viereen. Roy kohautti olkiaan ja nojautui taaksepäin rymähtäen maahan.
"Taisit unohtaa ettet ole mukavassa konttorituolissasi?" poika tokaisi ja auttoi miehen pystyyn. Ukitake hymyili viuhkansa takana ja vilkaisi Shunsuihin. Shunsui virnisti takaisin ja pyöritteli peukaloitaan isojen hihojensa suojissa.
"Niin taisin", Roy myönsi tarttuessaan Edin käteen ja vääntäytyessään takaisin istumaan.
Bagmanin ääni alkoi kaikua kovaäänisistä.
"Hyvää iltapäivää hyvät katsojat! Olen vihdoinkin saanut taisteluni voitokkaasti läpi Minervan kanssa siitä, onko kumika – Au, rouvahyvä, jos viitsisitte laskea sen käsilaukun ja sen kumikanan, kiitos. Niin! Tänä kauniina iltapäivänä kuusi ottelijaa on sukeltanut pelastamaan heidän kalleimmat aarteensa järven pohjasta. Jättimäisistä skreeneistä olette saaneet seurata jo hyvän aikaa veden alla tapahtuvaa toimintaa. Olemme saaneet kuvaa Delacourin taktiikasta, joka on... hyvin mielenkiintoinen."
Kuva näytti tyttöä, joka istui erittäin hartaan näköisenä vastarannalle pystytetyllä laiturilla onkivapa kädessään.
"Olemme myös tavoittaneet neljä muuta kilpailijaa. Puuskupuhilla, anteeksi, siis sillä Nätillä Pojalla, ei kun. Minerva, kerrotko hänen... Diggorylla! Diggorylla on erittäin onnistunut kuplapääloitsu takaamassa hengityksen veden alla."
Nyt kuva näytti uimahousuilla uivaa Diggorya. Tyttöjen keskuudessa nousi erittäin kova kiljunta muutamien poikien rääkyessä kuolleita silmiään. Kovinpa kuitenkin kuului Ullan Suuri Ei.
"EIIII." Muistakaa lisätä hysteerinen kikatus perään.
"Ouranin edustaja, Suoh, on näyttänyt meille varsin modernin tekniikan. Sukellusveneen. Tätä emme osanneet odottaa, ei tuomaristo, enkä minä. Paitsi että minä kuulun tuomaristoon... Mistä ihmeestä se poika edes sai tuon aluksen. No, pappa betalar, niinhän käy aina suomenruotsalaisilla... Ai hän on japaninranskalainen? Anteeksi korjaan, puoliksi japanilainen, puoliksi ranskalainen. Ei enää kyselyjä! Siinä kuulitte, mikä on noiden säihkyvien silmien ja auringonvaloa kaappaavien hiusten salaisuus! Puoliverisyys! Anteeksi tämä rasistinen kommenttini, mutta niin se vain on."
Yleisölle tarjottiin katsottavaksi valkoista ja pyöreää yksityissukellusvenettä ja Tamakia, joka oli liimautunut ikkunaan.
"Saisikohan tuon kaverin nenästä lähikuvaa..." Bagman mutisi mikrofooniin.
"Sitten! Meillä on kaksi yllättävää tapaa lähestyä aarretta! Toinen on tietysti nuorin ottelija, Potter ja dumstrangin Krum! Krum näyttää hallitsevan jonkinlaista animaagiutta, sillä poikahan näyttää muistuttavan haita. Osittain. Onpas rujo hai, tuollaiset sitten ammutaan jos niitä tulee oikeasti eteen, muistattehan lapset?" Krum selosti kuvan vaihtuessa vinhaa vauhtia uivaan sekasikiöön, jota väitettiin Krumiksi. Sillä olennolla oli hain pää. Muuta varmaa ei juuri osannut sanoa. Loppu ruumis oli jäänyt kahdeksi jalaksi, joita yhdisti ohut ihopoimu. Harmaantuneessa selässä törrötti esiin selkäevä ja käsien tilalla oli kaksi jotain eviä muistuttavia. Shunsui laittoi merkille Royn oikean käden nykimisen ja kasvojen vakavoituneen ilmeen.
"Potterilla on tainnut olla asiaa jonkun lääkekaapille. Tuokin näet on puoliksi kala! En kyllä usko, että tuossa animaagiutta pelissä. Epäilen enemmän kidusruohoa. Oletteko nähneet velhojen vesipalloa? On muuten todella tylsää katsottavaa, sillä kaikki pysyvät veden alla ja kenttä on kaksi jalkapallokenttää. Siis, jos te nyt ette satu tietää mikä on "jalkapallo" ja kuinka iso kenttä siihen tarvitaan vastaus on, että saatte tyytyä kysymään jästiperheist... Anteeksi korjaan, ei-takovienperheestä tulleilta ystäviltänne. Luihuiset, kannattaisi avartaa maailmankatsomustanne, kiitos. Kenttien koko on muuten sama kuin huispauskentällä. Jalkapallo on vain kiva sanoa. Siinä on jalka ja pallo. Mutta jos olisi jalka ja pallo, siitä tulisi pallojalka ja jotain aivan muuta..."
Bagmanin jatkaessa pähkäilyä kuvassa näkyi edelleen hukkuvalta vaikuttava Harry, joka räpisteli ympäriinsä. Poika tuntui sotkeutuvan räpylöihinsä eikä tiennyt missä suunnassa oli pohja ja missä pinta. Bagman taukosi viimein selityksessään. Harrykin sai vihdoin selville ilmansuunnista ja suuntasi kohti järvenpohjaa.
"Mutta kaikkein kummallisin on tämä Lotta!" Bagman kiljaisi saaden äänen kiertämään kaiuttimissa.
"Kadonnut kuin irreaalinen pieru logiikan saharaan. Mihinköhän se likka oikein meni, mmm... No, ehkä suomalainen tekee yllättävän tempun takavasemmalta ja pelastaa päivän ja pistesaaliinsa."
Tamaki palasi sukellusveneen ruoriin.
"Tuota... herra kummitus..."
"Rouva kummitus. Tai pikemminkin Neiti Kummitus sinulle", ääni vastasi laittaen pojan selkärankaa pitkin kulkemaan monta kylmää värettä.
"Neiti Kummitus. Mi-missä sinä oikein olet?"
"Aivan takanasi." Tamaki kääntyi nopeasti ympäri nähden vain tyhjän ohjaamon.
"Hah haa, juksasin. Mutta kokeile katsoa hansikaslokerosta", ääni nauroi. Tamaki aloitti hanakan etsinnän hansikaslokeron löytämiseksi.
"En minä löydä!"
"Hassu juttu, minähän en tätä alusta omista ja silti tiedän missä hansikaslokero on..."
"Hetkinen! Eihän täällä ole sellaista!"
"Ai eikö? Noo... voit sitten katsoa vaikka... konehuoneesta?" Ei tarvinnut toistamiseen käskeä, että Tamaki juoksi aluksen koneiston luokse.
"Ei täällä ketään ole."
"Jos kokeilet vielä sitä hansikaslokeroa..." Tamakin oli takaisin etsimässä hansikaslokeroa pirullisen naurun säestyksessä.
Vielä viiden minuutin riehumisen jälkeen Tamaki ei löytänyt hansikaslokeroa, eikä Neiti Kummitustakaan.
"Luovutan, en löydä sinua. Voisitko näyttyä?" Tamaki pyysi ja katsoi ympärille erittäin anovasti.
"En, mutta katso ulos. Alamme saapua perille", ääni huomautti. Tamaki liimautui vapisten ikkunaan. Todellakin, hänen eteensä avautui näkymä vedenalaisesta maailmasta ja rauniolinnasta.
"Tämä vaikuttaa todella kliseiltä akvaariolta", poika valitti. Kummitus hymisi myöntyvää ääntä.
"No niin, minun siis pitäisi hakea tuolta jostain Haruhi... Missähän olisin, jos olisin Haruhi ja minut olisi kaapattu...?" Tamaki pohti ääneen. Kummitus huokaisi.
"Muiden kaapattujen kanssa keskellä rauniolinnaa. Siellä samalla suunnalla missä on... Neville", ääni huomautti. Tamaki napsautti sormiaan ja käännähti ympäri voitonriemuisesti.
"HA! Et ole kummitus! Vaan Lotta! Missä välissä tulit tänne?" hän hihkaisi ja osoitteli ympäri hyttiä. Ääni huokaisi ja pimeimmästä nurkasta astui ulos vihreään asuun sonnustautunut Lotta.
"Alusta asti. Onko sinulla puruja pääsi sisällä. Se mekaanikko antoi aika hyvin vihjettä alussa", tyttö huomautti.
"Muuuuutta, tämä on vähän liian tylsää, jos me molemmat saavumme sukellusveneellä. Leikitään nyt moukarilla ja rautakangella", hän totesi ja veti esiin neljännestä ulottuvuudesta rautakangen ja moukarin. Tamaki henkäisi pelästyneenä tytön asetellessa rautakankea kahden putken väliin.
"Ei, älä tee sitä!"
"Pakota", tyttö virnisti ja kumautti moukarilla rautakangen läpi palan irti sukellusveneen kuoresta. Tamaki kiljaisi ja ryntäsi yksityiseen pelastuskapseliin Lotan nojatessa moukariin.
"Tämä oli kyllä todella huono veto lopulta. Täysissä varusteissa on todella huono uida..."
"Mitä ihmettä! Suohin sukellusveneeseen on ilmestynyt reikä ja mitä! Onko tuo Lotta? Miten ihmeessä?" Bagman huusi megafoniinsa saaden äänen taas kiertämään korviavihlovasti.
"Kas, ei auta muu kuin hakata isompi reikä ja vetää henkeä syvään... Sitä ei voi käyttää... Mikä hitto olikaan kuplapääloitsun sanat..." tyttö mutisi ja kolautti isomman reiän veneeseen. Vesi syöksähti sisään ja vieden Lotan mukanaan.
Tamaki seurasi hienon aluksensa uppoamista suu mutrussa ja siirtyi pakoaluksensa kanssa kohti rauniolinnaa. Paikalle oli löytynyt Harry, joka tempoi vuoron perää Hermionen, Ronin ja Nevillen köysistä. Vieressä uivat vedenneidot naureskelivat selvästi pojan yritykselle. Tamaki työntyi paikalle ja käynnisti erikoisvarustellun tekokäden nykäisemään Haruhin sitovan köydän irti. Naps vain ja tyttö leijui ilmapallon lailla vedessä. Poikaa kävi myös sääli Harryn nyintää ja ojensi toisen robottikäden nykäisemään Hermionea pitelevän köyden irti. Vushm, omituinen sekasikiö suhahti ohi vieden Hermionen mukanaan. Tamaki räpytteli hetken silmiään ja Harrykin näytti jotenkin puulla päähän löydyltä. Tamaki toipui säikähdyksestä ja kiskoi Nevilleä ja Ronia pitelevät köydet irti. Harry viittoi kuitenkin myös vaaleahiuksisen pikkutytön puoleen.
"Hänkin?" Tamaki ihmetteli ääneen ja ojensi kiinnikenarun pojan kouraan. Harry näytti nyt pikkupojalta vappuiltana, joka oli saanut monta erikoista vappupalloa sukulaisiltaan. Pikkupojalta, jolla on omituien maku ilmapallojen suhteeen.
Tamaki suuntasi kulkunsa kohti veden pintaa, kuten myös Harry. Poika kuitenkin vaikutti hukkuvan puolivälissä, nyt oikeasti. Kolme erikoista ihmisvappupalloa leijui yksikseen kohti veden pintaa. Tamaki auttoi ystävällisesti myös Harryn pinnalle ja ohjasi sitten kohti rantaa.
Rannalla heitä vastassa oli Krum, Hermione ja joukko riemuitsevia ihmisiä. Ottelijat ja pelastettavat "neitokaiset" kiedottiin pyyhkeisiin, myös Tamaki, joka ei ollut kastunut lainkaan.
"Tamaki! Tamaki! Missä Lotta on?" Ulla huusi väkijoukon keskeltä.
"En tiedä! Viimeksi näin moukarin kanssa!" Tamaki huusi takaisin ja vilkaisi järveen. Cedric ryömi maalle kantaen sylissään heilaansa käsivarsillaan kuin morsianta konsanaan. Kukaan ei kuitenkaan ottanut tätä paria vastaan.
Ulla hutki muutamaa ihmistä pidemmällä sauvallaan ja tunkeutui eturiviin mutisten huolestuneena itsekseen. Samassa veden pinnan päällä näkyi suuria kuplia.
"Se on se jättiläiskalmari! Maastoutukaa!" kuului huuto ja nyt muutama kakkosluokkalainen oli maassa. Ulla astui tietoisesti yhden rähmällään makaavan sormille mutisten typeristä lapsukaisista.
Vedestä toden totta nousi jotain, mutta se ei ollut jättiläiskalmari. Se oli jättiläiskilpikonna. Väkijoukosta kuului hengenhaukontaa.
"Suuri Kilpinen?" joku Kiekkomaailmaa lukenut taho ehdotti.
"Vanha Morla!" Ulla hihkaisi ja loikki veden pintaa pitkin katsojien hämmästykseksi. Bagmankin oli mykistynyt ja änkytti. Yksi siivekkäistä kameroista seurasi Ullan pintaliirtoa veden päällä ja loikkaamista jättimäisen kilpikonnan päälle. Lotta makasi velttona keskellä kilpikonnan ruskeanvihreää kuorta. Ulla kumartui ystävänsä puoleen ja iski kaikin voimin kepillään toista mahaan. Lotta sävähti ylös yskien vettä ja kontaten muutaman sentin. Henkeään haukkoen Lotta kohotti katseensa ja tuijotti mykistyneenä eteensä. Sitten tyttö siirsi virnistäen katseensa ystäväänsä.
"Hei, mokasinko pahasti?" Lotta kysyi. Ulla pudisti päätänsä. Ottelija hymähti ja pudottautui makaamaan. Ulla kopautti kilpikonnan kuorta ja se lähti uimaan kohti rantaa.
Rannalla heitä vastassa oli muutama lääkintävelho, jotka kantoivat Lotan telttaan tytön vastustellessa veltosti ja heittivät Ullalle pyyhkeen. Bagman sai kielensä Norriskalta takaisin.
"Kas! Tämä muuttui erittäin yllättäväksi. Meille tuli melkein ensimmäinen kuolonuhri", mies selosti. Samatien jostain kauempaa lensi kivenmurikka, joka kimposi miehen kädestä megafoonin.
"Äh! Tuki suusi!" joku huusi puskasta ja se jokin katosi heti kun turvavelhot alkoivat haravoida aluetta.
Tamaki huomasi istuvansa ottelijoille varatussa teltassa ja kuivaavansa hiuksia kun puolinukuksissa oleva Lotta kannettiin sisään ja laskettiin pyyhkeen kanssa yhdelle kenttävuoteista. Tyttö kuivasi tehottoman tuntuisesti hiuksiaan. Hän niiskautti muutaman kerran ja jättäen märän pyyhkeen märkien olkapäiden päälle.
"Voitko kuivata hiukseni ja Tamaki, voisitko pyytää Ullaa paikalle?" Lotta kysyi ojentaen vierestään kuivempaa pyyhettä paikalle ilmestyneelle Shunsuille, joka kohautti olkiaan ja alkoi kuivata tytön hiuksia. Tamakin ei kuitenkaan tarvinnut pyytää henkilöä paikalle, sillä Ulla saapasteli sisään..
"Siellä jaetaan pisteitä. Näyttää siltä, että johtoon pomppaavat Tamaki ja Harry (minulla ei ole mitään käsitystä siitä, miksi ihmeessä), seuraavaksi Krum, Se Puuskupuh ja lopulta jumbona Lotta ja Delacour", suomalainen selosti heilutellen kättänsä. Lotta sähähti ja tuijotti maata.
"Noin, kuivaa", hänen henkilökohtainen hiustenkuivain – siis Shunsui – ilmoitti. Lotta hymyili miehelle ja läppäsi nostettuun käteen.
"Kiitos. Ulla, älä karkaa, vaihdan kuivempaa päälleni", hän totesi, otti pienen vaatenyytin käteensä ja katosi sermin taakse.
Tamaki kuivasi lievästi vastustelevan Haruhin hiuksia. Telttaan tunkeutui Ed ja Roy, lopput hosteista, Ukitake. Harry, Ron, Hermione, Krum ja Neville pääsivät ryömimään sisään hetkeä myöhemmin fanien hyökkäyksen jälkeen. Varsinkin pikkupoikien katseet pysähtyivät valkoiseen sermiin, josta näkyi Lotan varjo riisutumassa.
"Hei, ettekö ole kuulleet yksityisyydestä?" Haruhi torui muita Lotan astuessa esiin. Vihreä hame ja housut olivat vaihtuneet valkeaksi löysäksi pitkähihaiseksi paidaksi ja harmaanvihreiksi housuiksi. Tyttö käveli paljan jaloin vuoteensa luokse ja tuuppasi Shunsuita tekemään tilaa. Mies siirtyi ja Lotta asettui istumaan risti-istuntaan nojautuen vakavana eteenpäin.
"Näin meidät."
"Mitä tarkoitat ja miksi puhut suomea? Muidenkin pitäisi ymmärtää..." Ulla kysyi kohottaen kulmiaan.
"Tämä saattaa olla vakavampaa. Kyllä ymmärrän, jos Alkemisti ilmestyy paikalle vahingossa, mutta näin Tarkka-ampujan, Puoliveelan. Eikä siinä vielä kaikki", Lotta jatkoi välittämättä muiden kummastuneista katseista.
"Huolestuminen johtuu myös siitä, että näin itseni ja sinut, ystävähyvä."
"Joten siis Morla oli..."
"Alkemistin ja Puoliveelan yhteistyötä, aikas varmasti. Sen on korkeampaa kutsumista, joten heidän täytyy olla vanhentunut. Meidänkin täytyy olla vanhentunut", Lotta kommentoi ja veti sormensa hiuksien läpi väsyneesti.
"Löytyykö hänestä vakavakin puoli?" Tamaki kysyi Haruhin hutistiassa häntä pois kimpustaan ("Mutta kun isä haluaa kuivata tyttärensä hiuksen" *lisätkää mukaan D8 -ilme, höystettynä tällä :3*)
"Ei, hän vain selittää, kuinka melkein hukkua ja on nyt erittäin masentunut", Ulla vastasi Lotan kaatuessa sängylle.
"Ja väsynyt, ei sen muuta", tyttö jatkoi ja kopautti vierelle kömpinyttä matka-arkkua.
"Mikä hitto tuo on!" Ron huudahti ja hyppäsi Harryn syliin, joka romahti yllättävästä painon lisääntymisestä.
"Tietoista pähkinäpuuta, Lotan matkalaukku, sen nimi on Martti ja nyt se saa säilyttäväkseen märät vaatteet", Ulla totesi ja pudotti kasan vihreitä vaatteita arkun suuhun.
"Minusta tuntuu, että Kiekkomaailman pöllintä lisääntyi rajusti tämän luvun loppupuolella", Ukitake totesi pohtivasti ja risti kätensä vakavan näköisenä hihojen sisään.
"Oletko sinäkin lukenut niitä?" Hermione kysyi yllättyneenä Krumin napatessa ällöttävän koppakuoriaisen hänen hiuksistaan.
"Kyllähän minä... Levätessä ei oikein muuta voi tehdä kuin lukea kirjaa", Ukitake vastasi nyökytellen.
"Mitähän kaikkea sinä olet lukenut?" Shunsui kysyi. Ukitake yskäisi muutaman kerran käteensä ja punehtui kasvoiltaan.
A/N: Eli hyvää joulua lukijoille. :) Mutta jos tahdotte nähdä jotain erityistä, niin laittakaapa ficin nimellä youtube-haku. Ja muistaessani: Lady on lähettänyt kovasti kiitoksia palautteesta, ja minä olen tietysti aina onnessani, kun revejä tulee. Eli kiitos viitseliäille lukijoille.