36. Anturajalan paluu (on muuten oikean Potterin 27.)

"Sitten Dumbledore tuli ja tainnutti minut..."
"Hyi Ron, lopeta! Ei kauhutarinoita tähän aikaa päivästä!" parahti muutama aamiaistaan nautiskeleva Rohkelikon pöydässä ja Kalkaros heitti poikaparkaa satunnaisella aamiaissämpylällä. Ron vaikeni huokaisten ja valitti jälleen kerran, ettei kukaan kuuntele häntä.
Haruhi kääntyi Hermionen puoleen.
"Onko päivän ohjelmassa jotain erityistä?"

*satunnainen takauma, kun Ullaa laiskottaa, eikä viitsi enää siirtää alkua mitenkään alemmas hakkaamalla enteriä ja tajusi kuitenkin, että tämäkin pitäisi saada mukaan. Lotta marmattaa jotain siitä, kuinka takaumat ovat todella rasittavia, mutta jää päälle vyöryvän takauman alle.*
Haruhin huomiokyvyn täytti erikoinen esitys. Ulla juoksi ympäriinsä päivän lehteä heilutellen Lotan pinkoessa hänen perässään kaksoismiekkojensa kanssa. Hermione manasi pöydässä Haruhin vieressä ja piti taikasauvaansa valmiudessa siltä varalta, että Ulla pysähtyisi.
"Ei ole minun vikani! Tällä kertaa!" Ulla parkaisi miekan nuolaistessa turhan läheltä.
"Oikeasti!" hän huusi vielä varmemmaksi vakuudeksi, kun ohut riekale hänen koulupukunsa helmaa lepatti lattialle.
Haruhi kääntyi kysymään Hermionelta, joka kuitenkin vahtasi edelleen silmä kovana Ullaa, joka oli vetänyt esille valtavan kaksiteräisen miekkansa kädensijalta näyttävän kapulan ja torjui nyt iskuja sillä.
"Mistä on kyse?" hän tyytyi lopulta kysymään nurkassa kyhjöttävältä Nevilleltä, kun onnistui paikantamaan tämän. Neville tarjosi hänelle oman painoksensa päivän lehteä.

NELIÖDRAAMAN poikanen viisiövelhoturnajaisissa!!!!!113 (näin kirjoitettuna)

Harry Potterin (11 v.) elämän suuri rakkaus, Lotta Tikkuperuna (nimi keksitty, 17 v.) oli päästä filosofisiin keskusteluihin Kuoleman kanssa jouduttuaan valitettavaan, mutta vallan ihastuttavaan sukellusveneturmaan toisen koetuksen aikaan. Lotta ei ole sen jälkeen saanut nukuttua edes kotoaan varten vasten tuomassaan suomalaisessa perinnesängyssä, kumiveneessä. Onnettomuuden todennäköinen aiheuttaja, Harryn kakkosnainen Hermione Granger (14 v.), yritti tätä todennäköisesti saadaksen todennäköisimmän kilpailijansa Lotan lähtemään todennäköisesti viimeiselle matkalleen. Tämä ei kuitenkaan ole pelkkää spekulaatiota, koska joku satunnainen tyttölapsi tuli ja kertoi, että Hermione on todella hyvissä väleissä Kalkaroksen kanssa ja että Kalkaros olisi voinut vihjailla tälle appelsiini-karpalomehun olevan todellista lemmenjuomaa. Hermione on kokeillut mahdollisesti saamaansa ohjetta jo ainakin Harryyn ja Viktor Krumiin. Jos sinulla on seuraavia oireita: Hermionen tuijottaminen, salaperäinen veto Hermionea kohtaan, Hermionen jatkuva ajatteleminen, voimakas halu pyytää Hermionea harrastamaan kanssasi murtomaahiihtoa ja/tai satunnaiset pyörtymiskohtaukset, kun arpeasi kivistää, olet joko joutunut Hermionen huumaamaksi tai olet Harry Potter. Jos näin on päässyt käymään, ota yhteyttä Päivän profeetan toimitukseen, niin allekirjoittanut tulee haastattelemaan sinua yksinoikeudella.

Haruhi antoi lehden takaisin Nevillelle, vilkaisi vielä kerran tyttöjä, joista Ulla väisteli ja torjui nyt iskuja kyllästyneen näköisenä miekalla, jonka valtavat terät olivat ilmeisesti ilmestyneet kahvan molempiin päihin, ja palasi sitten muodonmuutosten oppikirjan pariin.

*takauman loppu, juttua jatkuu siitä, mihin jäi*

"Joo, nyt on Tylyahon viikonloppu", Harry totesi vähän kierrellen.
"Ai, halusinkin jo päästä juomaan lisää sitä ilmeisesti alkoholitonta kaljaa", Ichigo kommentoi ja vaikuttikin todella innokkaalta. Haruhi ihmetteli itsekseen, oliko juoma todella alkoholitonta.
"Tuletteko tekin?" Ed kysyi kohteliaasti Ukitakelta ja Shunsuilta.
"Valitettavasti emme pääse, meillä on muuta tekemistä", Shunsui vastasi kohotellen kulmiaan Ukitaken suuntaan todella vihjailevasti.
"Himpulat soikoon, Kyooraku! Älä anna viattomille lapsille vääriä ideoita!" Ukitake ärähti ja nousi nopeasti seisomaan.
Lotta alkoi hajamielisesti hyräillä Himpuloiden tunnusmusiikkia.
"Enkä tarkoittanut sitä noin kirjaimellisesti! Et osaa edes kaikkia sanoja!" Ukitake marmatti.
"Oletko aivan varma? Kymmenestä kaljuunasta vetoa!"
Mutta Ukitake paineli jo ulos salista niin, että ovet paukkuivat. Muutama ekaluokkalainen tiputtautui varmuuden vuoksi lattiatasolle.
"PMS-oireita?" Lotta ehdotti hämmentyneenä.

Lopulta nuoremmat kuolemanjumalat lähtivät omille teilleen, kun baarikierros ei kiinnostanut muita ja Ulla ja Lotta eivät edes lähteneet Tylahoon samaan aikaan muiden kanssa. Haruhi, kuten muutkin japanilaiset, jäi seuraamaan Harrya, Ronia ja Hermionea. Edkin liittyi porukkaan salaperäisen mustan koiran kanssa. Hetken kuluttua Kyoya ja Kaoru ikään kuin hivuttautuivat ulkopuolelle porukasta. Honey ei lopulta pystynyt kiertämään karkkikauppaa, eivätkä Harry ja kumppanit jääneet odottamaan, että vaalea poika palaisi sieltä Morin kanssa.
"Suonette anteeksi, jos kysäisen, mihin olemme menossa tällaisella kiireellä? Ja miksi saan sellaisen vaikutelman, että yritätte karistaa meidät kannoiltanne?" kysyi Tamaki, jonka piti tanssahdella varsin vauhdikkaasti pysyäkseen ryhmän perässä.

Samassa tielle jo hyppäsikin iso, musta koira, joka alkoi nuuhkia toista vastaavaa, joka jo kulki ryhmän mukana. Harry katsoi tuskastuneena hetken ystäviään, hetken koiria ja hetken japanilaisten jämiä ja Ediä. Paikalle hetki sitten saapunut koira haukahti hyväntuulisesti, heilutti häntäänsä ja lähti sitten hölkkäämään pitkin syrjäistä kujaa. Harry lähti perään ja kaikki muut seurasivat. Kuljettuaan lopulta koiran perässä pitkin maita ja mantuja ja kiivettyään vuorelle, jonka rinteiltä Haruhi aivan varmasti kuuli vähän kauempaa "Vielä vähän, Frodo-herra!"-mutinaa, he tulivat pieneen luolaan.

Luolassa musta koira muuttui laihaksi mieheksi, jonka ensivaikutelma oli "muskettisoturi".
"Toitteko te ruokaa?", hän kähähti Harrylle, Ronille ja Hermionelle.
"Mutta Sirius! Oliko nyt aivan viisasta paljastaa salaisuutesi kaikille näille ihmisille?" Hermione älähti häkeltyneenä ja viittoi kohti Tamakia, Haruhia, Hikarua ja Ediä.
"Ro... Rollo tässä kertoi, että heihin voi luottaa", Sirius sanoi ja silitti koiraa, joka ärähti.
"Rollo?" Ed kysyi uteliaana.
"Joo, vanha kaverini. Se kyllä tietää", Sirius vakuutti ja yritti rapsuttaa koiran päätä, mutta koiran paljasti hampaansa ja Sirius siirsi viisaasti kätensä kauemmaksi.
"Onpas harvinaisen typerä nimi koiralle", Hikaru kommentoi. Koira näytti valmiilta hyppäämään pahaa-aavistamattoman poikaraukan päälle.
"Niin sitä ruokaa!" Sirius huudahti tarpeettoman kovaa.
Tämä sai Harryn kaivamaan laukustaan eväsrasian, jonka hän ojensi kummisedälleen.
"Silakkapiirasta lanttukastikkeella! Ja vielä parsakeittoa! Harry-poikaseni, sinä tunnet minut hyvin!" Sirius riemuitsi. Muut vaihtoivat huolestuneita katseita hänen selkänsä takanaan ja hetkeksi luola vajosi syvään äänettömyyteen. Sen kuitenkin rikkoi ulkoa kuuluva:
"Paljonko meillä on haltialeipää jäljellä, Sam?"
"Ei paljon, Frodo-herra. Kiivetään vielä vähän."
"Pitäisikö meidän tarjota noille ohikulkijoille noita ... herkkuja?" Hikaru ehdotti ja katsoi syrjäsilmällä Siriuksen eväsrasiaa. Sirius kuitenkin veti laatikkoa suojelevasti vasten rintaansa.
"Älä vie nälkäiseltä mieheltä hänen ateriaansa. Se olisi kuin vetäisi parsan maasta ennen kuin se on valtava! Sitä paitsi noita kiipeilijöitä menee tästä ohi kolme paria viikossa eikä yksikään viitsi ottaa tarpeeksi ruokaa mukaansa. Saati sitten käy ostamassa täydennystä Tylyahosta."
"Ehkä he ovat unohtaneet lompakkonsa kotiin?"
"Tai autoon? Ja auton ovet ovat menneet lukkoon ja avain jäänyt entiselle naisystävälle, jolta sitä ei kehtaa käydä hakemassa, koska on sanonut hänen veljensä näyttävän lahnalta, jos siristää silmiään ja katsoo vähän alakantista?" Tamaki ehdotti. Toinen hiljaisuus laskeutui esiripun tavoin odottamaan, että kirjoittaja painaisi kahdesti enteriä ja aloittaisi asiaankuuluvan kappaleen.

"Niin että mitäs sinä oikeastaan olet syönyt täällä? Puolukoita?" Hermione yritti aloittaa seurallisesti.
"Tässä lähellä on yksi järvi. Siitä voi kalastaa. On kyllä aika lahnaista, mutta kyllä niitäkin syö..."
Yllättävän taitavasti mies väisti leveää terää, joka suhahti läheltä hänen vasenta korvaansa. Se osoittautuikin hetken kuluttua aineettomaksi.
"Että sinäkö syöt lahnoja?" Ulla jupisi ja yritti huitaista uudelleen Pääskysellä. Tällä kertaa hän osui, mutta se meni Siriuksen läpi aiheuttamatta vahinkoa.
"Ulla! Mitä sinä täällä teet? Oletko sinä kuollut? Mitä tapahtui?" Ed tivasi huolestuneena.
"Ei mitään niin mielenkiintoista, vain tavallinen kehosta irtautuminen. Ajattelin piipahtaa kysymässä, lähdetkö teelle. Salarakas haluaisi jutella kanssasi lääketieteellisestä alkemiasta", tyttö selitti välinpitämättömästi.
"Ah, se on kyllä mielenkiintoinen aihe..." Ed pohti ääneen, mutta vilkaisi sitten luolaa, jossa kaikki katsoivat heitä. Erityisesti Rollo oli nostanut korvansa tarkkaavaisesti pystyyn.
"Mutta tarkemmin ajatellen taidan jättää välistä, kun on tässä tätä matkaakin sinne kylään ja... Sano Sh... siis Salarakkaalle, että etsin hänet koululta tässä jonain päivänä."
Ulla vilkutti hajamielisesti ja katosi.
"Eikö hän, tuota, voi antaa Siriuksen ilmi?" Hermione kysyi hetken kuluttua huolestuneena.
"Ai lahnansyönnistä? En usko, mutta voi olla, että se kannattaa kuitenkin lopettaa, ettei hän tule tänne aineellisena. Pääskynen tekee aika kipeää osuessaan", Ed mietti.
"Pitäisikö meidän ehkä tietää Siriuksesta jotain muutakin?" Haruhi kysyi tarkkaavaisesti.
"No, ehkä se ei ollut niin iso juttu, että siitä oltaisiin uutisoitu Japanissa, mutta Sirius on vankikarkuri, jonka epäillään yrittävän tappaa Harry", Ron selitti.
"Hän ei tee sitä kovin hyvin", Ed huomautti ja katsoi Siriuksesta Harryyn.
"Se tavallaan todettiin vääräksi uskoksi viime vuoden keväällä, mutta julkisesti emme ole saaneet sitä vielä julistettua. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, että Sirius on animaagi, joten kai hän pärjää", Hermione totesi eikä välittänyt siitä, että Sirius näytti suhteellisen kurjalta syödessään puulusikalla hirmuista vauhtia tyhjäksi Harryn tuomaa eväsrasiaa.

"Niin että mitä sinä teet täällä?" Harry kysyi Siriukselta, kun tämä hidasti tahtiaan ruokailun suhteen.
"Olen kummisetä. Pummaan siis ruokaa ja asun luolassa", Sirius selitti ja nyökkäili itsetyytyväisesti.
"Siis oliko sinulla asiaakin?" Harry yritti hetken kuluttua uudestaan.
"Ah, aivan", Sirius totesi ja ojensi pari vanhaa lehteä Ronille, joka punastui niitä katselleessaan. Sirius vilkaisi niitä nopeasti ja nykäisi ne takaisin.
"Krhm. Väärät lehdet", hän totesi ja antoi Ronille uudet lehdet. Poika katsoi niitä hetken ja antoi eteenpäin, niin että ne kiersivät koko luolan.
Haruhi sai lehdet viimeisenä ja silmäili niitä hehkuvan Tamakin valossa. Tärkeimmät uutiset vaikuttivat kertovan Bartemius Kyyrystä.
Hän luki ne pintapuolisesti. Ilmeisesti mies oli kadonnut, sairaana tai lähtenyt Bahamalle lomailemaan eikä kukaan tuntunut tietävän yhtään mitään.
"Mutta vastahan hän kävi täällä", Tamaki huomautti Haruhin vielä silmäillessä otsikoita.
"Percy sanoo, että hän on vain vähän väsynyt", Ron tiedotti.
"Toisaalta hän näytti aika sairaalta kun viimeksi kävi täällä", Hikaru kommentoi. Kaikki katsoivat häntä pitkään.
"Mitä? Minut on jätetty pois melkein kaikista kappaleista ja ainut naisystävänikin kuoli, minulla on ollut aikaa katsella ympärilleni", poika hymähti.
Koira nousi paikaltaan Edin jalkojen juuresta ja lähti luolasta.
"Mikäs sille tuli?" Harry ihmetteli.
"Ehkä luonto kutsui", Sirius ehdotti.
"Tai Lotta. Jospa hän onkin lähtenyt harjoittelemaan murtomaahiihtoa ja upposikin suohon ja huutaa nyt apua, mutta vain koira kuuli hänet ja ryntäsi urhoollisesti apuun, mutta..."
Tamakin spekulointi katkesi, kun Roy käveli luolaan takkiaan oikoen. Kaikki tuijottivat häntä tällä kertaa,koska tällä porukalla katseet kiinnittyivät automaattisesti liikkuvaan kohteeseen.
"Mitä sinä täällä teet?" Ed kysyi lopulta häkeltyneenä.
"Miten niin, enkö minä saa tehdä satunnaisia kävelyretkiä metsiin ja piipahdella luolissa. Niin että siitä Kyyrystä?"

Kirjoittajan ja lukijoiden hermojen säästämiseksi keskustelu Kyyrystä on tiivistetty erittäin paljon pienempään tilaan seuraavasti:
Hermione: Taitaa saada neniinsä kun meni antamaan Winkylle potkut?
Harry: Joo, huispauksen maailmanmestaruuskisoissa.
*maininta bulgarialaisista ministereistä*
Hermione: Olipas, siellä oli Ludo Bagman.
Sirius: Millainen hän on?
Harry: Ihan okei. On monta kertaa tarjoutunut auttamaan minua turnajaisissa.
Sirius: Miksi ihmeessä?
Tamaki: *lisää tähän jokin todella nerokas teoria*
Harry: Tai ehkä hän vain pitää minusta.
Sirius: Hmm.
*Ludo Bagmaniin kohdistuvia epäilyjä*
*keskustelua, kuka teki mitäkin pusikoissa maailmanmestaruuskisojen aikaan*
Ron: Jätä jo ne tontut!
*yritys aloittaa keskustelua aiheesta, onko Hermionella kotitonttu-fetissi*
Tamaki: Haruhi! Tuolla nurkassa on hirviö! *hyppää Haruhin kaulaan*
Haruhi: Näyttää hevoskotkalta.
Sirius: Voi, kyllä minä Kyyryn tunnen. *kaunaista valitusta ja epäselviä mainintoja munakoisoista, hammasharjoista ja tulidemoneista*
Roy: Varastan puheenvuoron, ettei tässä mene koko päivää. Kyyry lähetti Siriuksen ilman kuulustelua Azkabaniin. Kyyry oli todella loistokas ja menestyvä, melkein kuin minä, mutta sitten hänen poikansa jäi kiinni kuolonsyöjä-jengistä ABC:n vessassa ja Bartyn maine joutui syöksykierteeseen. No, Bartystä ei tullut ministeriä ja poika joutui vankilaan, eikö vain, Sirius?
Sirius: Juuri niin, Roy. Hän tosin kuoli aika pian. Tai siis ensin hän huusi, sitten kai sekosi, huusi ehkä lisää, en tiedä, nukuin siinä vaiheessa ja sitten kuoli. Kuitenkin. Hänen vanhempansa vierailivat siellä ennen hänen kuolemaansa.
Harry: Tunsitteko tekin toisenne nuorina, Sirius ja Roy?
Hermione: Eikö professori Mustang paljasta Siriusta?
Roy: Kyllä. Ei.
Ed: Jatkuuko tarina Kyyrystä ja hänen pojastaan?
Sirius: ... ei, mutta voimme keksiä erilaisia vertauksia Kyyryn pakkomielteelle kuolonsyöjien nappaamisesta, jotta voimme olla sitä mieltä, että hän uskoo saavansa suosionsa takaisin pidättämällä vielä pari sellaista.
Tamaki: Joo, minulla onkin näitä jo varastossa! Se on kuin Lotan pakkomielle punaisia viittoja vastaan!
Ron: Tai Kalkaroksen pakkomielle heitellä oppilaitaan kertakäyttökameroilla!
Hikaru: Tai Mustangin ja Ukitaken pakkomielle Salarakkaasta!
Roy: Eiköhän tämä ole tässä...
Hermione: Mutta oikeasti meidän pitäisi keskustella vielä Kalkaroksesta (joka on tai ei ole kuolonsyöjä), tyypeistä, joista tuli kuolonsyöjiä (Rosier, Wilkes, Lestranget, Avery), Irkoroffista (joka hipelöi Kalkaroksen käsivarsia eikä Siriuksella ole aavistustakaan miksi), Vauhkomielestä ja Kyyrystä (jotka tunkevat jatkuvasti Kalkaroksen työhuoneeseen ja ovat muutenkin pakkomielteisiä), Percystä (joka on hulluna Kyyryyn ja jolle pitäisi lähettää kirje), Bertha Jorkinsista (josta ei ole mitään viisasta sanottavaa. Kuka se edes oli?) ja kellonajasta.
Roy: Aivan. Kiitos Hermione. Nyt voimmekin lähteä. Sirius, onko sinulla kummisetämäisiä ohjeita Harrylle?
Sirius: Joo, lähetä ruokaa. Ja ässä-arpoja. Tai siis, tuota tuota, älä kuole.
Harry: Öh?

A/N: Olen lukenut koko päivän, jotenkin uupunut olo. Tässä kuitenkin kappale, josta olen itse pitänyt. Ei kaksoispäivitystä, koska muistin, että minulla on pieni kappalesotku selvitettävänä ennen päivityksiä, koska olemme "alkuperäistä" julkaistessamme pelanneet aikaa ja julkaiseet kappaleet järjestyksessä 38, 40 ja 39+41 samassa kappaleessa, mikä vaatii nyt joko minulta tai Ladylta niiden järjestämistä omille paikoilleen täällä julkaistaviksi ja sen tarkistamista, ettei koko ficci järky sen seurauksena.

Kiitos taas kommenteista, ja toivottavasti joulu meni iloisissa merkeissä. Minerva, Minerva... En nyt heti keksi, mihin Hippi viittaa, mutta joo-o, vanhemmissa kappaleissa on kyllä mainintoja AF:n Minervaan. Toinen vaihtoehto on, että joku on puhutellut McGarmiwaa etunimellä, eikös hänkin ole Minerva?

Seuraava päivitys taitaa ilmestyä ensi vuoden puolella, eli toivotan nyt myös hyvää uutta vuotta. Itse suunnittelin viettäväni sitä Ladyn ja parin muun tähän ficciin lähitulevaisuudessa ilmestyvän tytön kanssa. Siitä tulee hauskaa.