Moi, ja nyt on Lady puikoissa taas.

39./41. "Jotain höttöä"

Juuri tällä hetkellä alkemianprofessori Mustang halusi käpertyä oman huoneensa nurkassa olevaan koriin ja nukkua koiran unta, jossa leijailisi makkaroita munakoisojen sijaan. Tällä hetkellä hän kuitenkin sai kulkea ympäri linnaa kesäisenä yönä vahtien, että kaikki oppilaat olisivat omissa vuoteissaan eikä juoksemassa ympäri käytäviä. Roy asteli pitkin käytäviä sinisen myrskylyhdyn valossa ja manasi turhaa työtään. Siis, jos oppilaita liikuskeli käytävillä, he olivat yleensä viisitoistavuotiaita tai vanhempia ja he olivat ovelia kuin ketut ja ketteriä kuin kissat. He osasivat väistää kävelevää valopistettä. He piiloutuisivat nurkkiin ja pimeimpiin kolkkiin, rumimpien patsaiden taakse, joita ei tahtonut katsoa kahdesti, tai saattoivat luikahtaa jopa haarniskan sisään – niin Roy oli kerran tehnyt omalla yöjuoksullaan kauan, kauan sitten.

Muutaman yksinäisen ja pimeän käytävän läpi kävelyn jälkeen Roy tuskastui toden teolla. Eikö tämä käytävien oppilaiden perässä juokseminen ollut vahtimestarin hommia? Kuka oli päättänyt, että opettajien pitäisi auttaa vahtimestaria oppilaiden kurissa pidon kanssa ja ottaa valvontavuoroja käytävillä ja näitä helkkarin yökierroksia?

No myrskylyhdyn valossa sai kuitenkin ajatella muitakin asioita kuin pistokokeiden tarkistamista ja seuraavien tuntien suunnittelemista. Royn ajatukset harhailivat Ediin. Mitähän pojalle kuului? Hänellä näytti pyyhkivän erittäin hyvin. Ehkä se johtui siitä, että hän oli päässyt ikäistensä seuraan. Jos joutui tuijottamaan vain vanhoja miehiä ja haarniskaa vähemmästäkin kaipasi jotain vaihtelua.

Käytävän toisesta päästä kuuluva ryminä sai Royn palaamaan ajatuksistaan tähän maailmaan. Tuollainen meteli ei syntynyt itsestään. Joku kovaonninen oli varmaan kompastunut portaissa ja pyörinyt alas. Roy käveli rivakasti tumma kaapu hulmuten. Käytävän päässä kiviportaiden alla oli tumma mytty, joka näytti kokoavan itseään.
"Eiköhän ole vähän myöhäinen aika pyöriä portaat alas?" Roy kysyi nostaen myrskylyhtyä nähdäkseen mustan mytyn paremmin. Mytty värähti ja näytti haluavan ryömiä pois.
"Äläpäs karkaa minnekään – Ed?" Roy käskytti karkaavaa otusta ja nosti sitä niskasta. Mytty tosiaan oli Edward, joka nyt roikkui kaapunsa niskasta Royn käsissä näyttäen kissanpennulta.
"Meow?" poika naukaisi ja Roy pudotti nuorempansa lattialle. Ed nousi kahdelle jalalle ja pudisteli kaapuaan pölystä.
"Mitä sinä teet tähän aikaan yöstä käytävällä? Eikös pikkulas – " tarkemmin ajatellen Roy ei tahtonut huutokonserttia kello yhdeltätoista yöllä " – sinun pitäisi olla nukkumassa nyt?"
Ed käänsi katseensa lattiaan. Roylle tuli mielihalu nostaa kädellään pojan leukaa ja katsoa häntä syvälle silmiin. Ed mutisi jotain.
"Sanotko uudestaan? En saanut selvää", Roy vaati tiukasti.
"En saanut unta. Tyytyväinen?" Ed vastasi kiristellen hampaitaan. He tuijottivat toisiaan pitkän toivin. Roy omilla yönsinisillä silmillään Edin iltaruskonkeltaisiin.
"Saatan sinut tupaasi", Roy totesi.
"Sinä mitä?" Ed kysyi näyttäen järkyttyneeltä.
"Saatan sinut tupaasi. Pitääkö se toistaa?" mies vastasi huomaten Edin poskien punertuvan.
"Onko sinulla kuumetta?" Roy kohotti kätensä ja painoi kämmenselkänsä pojan otsaan. Ed peruutti
pois käden alta ja pudisti päätänsä.
"No parasta kuitenkin, että mittaat lämpösi ja menet nukkumaan", Roy totesi. He kulkivat hiljaisina käytävien läpi. Ohittivat nukkuvia tauluja ja odottelivat yhden portaikon siirtymistä paikoilleen. Lihavan leidin muotokuvan kohdalla he pysähtyivät. Roy huomasi hymyilevänsä nostalgisesti (siis muistellen mukavia menneitä) katsellessaan taulun nukkuvaa naista.
"Muistan herättäneeni monet kerrat leidin tullessani liian myöhään nukkumaan", Roy kommentoi Edille.
"Ai. Oliko sinulla... lukuisia tyttöystäviä kuten nyt on?" Ed kysäisi tuijottaen taulun kangasta. Roy kohautti olkiaan.
"Ei. Muutama suhde, muttei niin suurta vientiä kuin Jamesilla tai Siriuksella", mies vastasi. Ed tuhahti ja koputti vasemman käden rystysillä taulun kehyksiä. Nainen taulussa säpsähti hereille.
"Herran jestas!" leidi aloitti.
"Mistäs sitä ollaan tulossa! Ja vielä saattueessa!" nainen säksätti asettaen kasvoilleen saman ilmeen minkä äidit laittavat kasvoilleen läksyttäessään kotiin paluuajan ylittäneitä poikiaan. Roy hymähti ja pörrötti Edin hiuksia vapaalla kädellään.
"Ei mitään luvatonta, rouva", hän vakuutti.
"Vai niin! Siinäkin yksi hyväkäs! Kyllä minä muistan kuinka sinä tulit natiaisena niiden neljän muun kanssa ties mistä mudassa ja ryvettyneenä! Sai sitä hävetä muiden taulujen edessä kun ei pystynyt pitämään omia poikiaan kurissa!" leidi säksätti lisää. Ed tirskahti huomatessaan Royn järkyttyneen ilmeen.
"Mutta enhän minä! James ja Sirius vetivät aina meidät muut mukaan... enhän minä koskaan...!" Roy puolusteli itseään esittäen oscarin arvoisesti syytetyn osaa.
"Niin niin! Tuota ne kaikki sanovat jälkikäteen! Yhtä lailla sinäkin olit siinä mukana", leidi vastasi heristäen turpeaa etusormeaan syyttävästi. Ed yskäisi nyrkkiinsä saadakseen leidin huomion.
"Krhm, jos vaikka sanoisin 'sinipiika' ja pääsisin sisään?" poika totesi. Muotokuva heilahti auki paljastaen takanaan olevan käytävän rohkelikkojen tiloihin. Ed astui sisään, mutta pysähtyi ja kääntyi katsomaan olkansa yli Royta hymy huulillaan.
"Hyvää yötä, professori Mustang", Ed toivotti miehelle ja katosi oviaukosta. Roy tuijotti eteensä muotokuvan siirryttyään takaisin paikalleen.
"No?" muotokuva tokaisi.
"Mitä no?" Roy hätkähti.
"Jos on saattanut jonkun kotiovelle ja saatettu toivottaa 'hyvää yötä' siihen yleensä vastataan. Yhä samanlainen pentu mitä oli vuosia sitten, tuppisuu!"
"Hyvää yötä teillekin, arvon rouva", Roy toivotti kääntyessään kannoillaan.
"Tch! Hyvää yötä sinullekin, nulikka", leidi vastasi loittonevalle selälle. Lihava leidi laittoi kätensä puuskaan ja tuhahti.
"Jo on tämä nykynuorison kulttuuri! Saattavat nukkumaan ja toivottavat hyvää yötä ja sitten lähtevät. Kyllä minun aikana sitä suudeltiin romanttisesti ja toivotettiin uudestaan hyvät yöt! Mutta kyllä tästä riittää juoruttavaa muille tauluille... Professorin ja oppilaan välinen suhde, mmm... Kyllä Viola saa kuulla hyviä juoruja sitten kun tapaamme", leidi mutisi ja asettui paremmin mukavaan tuoliinsa ja nukahti.

"Ja jos te piirrätte nämä kulmat loivemmaksi kuin suoraan kulmaan se muuttaa koko syntetigrammin kuviota, sekä muutoksen tulosta", Roy luennoi luokkansa etuosassa ja piirsi sauvallaan liitutaululle uuden muunnoskehän toisen samanlaisen viereen. Molemmissa oli monta viivaa ja näyttivät abstraktilta taiteelta. Ainoa ero niiden välillä oli keskellä olevan nelikulmion muoto. Toinen oli neliö ja toinen salmiakkikuvia.
'Pyhä Martel, miksi minä suostuinkaan tähän hommaa?' Roy pohdiskeli ja tarkasteli luokkaa, joka kopioi sulkakynät savuten uutta piirrosta taululta. Oppilaat olivat parantaneet lukuvuoden alusta. Kukaan ei enää kysynyt kukkasista tähtien sijaan ja minimaalisista eroista. Ehkä se johtui myös siitä, että Roy oli kehittynyt opettajana.
Mies kopautti sauvan kärjellä liitutaulun vihreää pintaa. Tauluun piirtyi itsestään pitkä pätkä valkoista tekstiä, joka näytti kirjoituskoneen tuottamalta.
"Professori. Onko tuo teidän käsialaanne?" yksi eturivin korpinkynteläistytöistä kysyi.
"On, miten niin?"
"Se on aika säntillistä ja nättiä. Mikä on salaisuutenne?" sama tyttö jatkoi punehtuen poskiltaan vienosti. Roy väläytti hurmaavimman hymyistään.
"Harjoitus, neiti Kirkland, harjoitus. Minulla oli hyvin tiukka opettaja kirjoituksen suhteen", mies vastasi työntäen kaikin voimin pois muistikuvaa, missä Riza osoitti häntä pistoolilla ohimoon mutisten 'Vielä vähän siistimmin, muuten johto ei saa selvää raportista.'
"Kopioikaa tuo teksti ja sitten saatte kotitehtävänne. Kuinka monta alkuainetta muistatte?" Roy kysyi. Luokasta kuului sekalainen määrä hihkaisuja eri numeraaleista, jotka menivät kahdenkymmenen molemmin puolin.
"Opetelkaa vielä lisää ja se, joka yltää herra Elricin tietämään määrään saa palkinnon. Sama koskee muitakin neljäsluokkalaisia", Roy totesi.
"Ed, kuinka monta sinä osaat?" Weasley kysyi.
"Kaikki", poika ei nostanut katsettaan pergamentistaan vastatakseen.
"Kaikki?" Weasley ähkäisi.
"Kyllä, ja niiden järjestyksen kevyimmästä raskainpaan sekä tunnukset. Vety H, kevyin, raskain uraani U", Ed jatkoi. Roy vannoi kuulevansa virneen pojan äänessä.
Sulkakynien rapina lakkasi.
"Selvä. Lukekaa kirjasta sivut neljästäkymmenestäkahdesta kuuteenkymmeneen ja opetelkaa niitä alkuaineita. Hyvää päivänjatkoa", Roy toivotti lähteville oppilaille.

Mies istui pöytänsä ääreen järjestelemään papereitaan tehden samalla tilaa, jotta voisi tarkistaa kolmasluokkalaisille järjestämäänsä pistokoetta. Roy pyöritti pergamenttilappusia käsissään selaten yhden kasan siirtäen sen sivuun ottaen toisen nivaskan käteensä, selaten ja siirtäen sen ensimmäisen kasan tilalle vaihtaen juuri nostetun pöydän toiseen päähän. Oli sanomattakin selvää, että työ oli mitä turhaannuttavinta. Mikään kasa ei tuntunut sopivan toisen kansan päälle. Välillä Roy halusi hakea kitkahansikkaansa ja napsauttaa tuikaten koko pöydän tuleen. Samalla pieni Rizan ääni tunkeutui ulottuvuuksien välisen seinän läpi ja totesi Royn korvaan "Tuo on laiskottelua" ja osoitti pistoolilla ohimoon. Se miten ääni pystyi osoittamaan pistoolilla jäi arvoituksen peittoon.

Pöydälle kuitenkin alkoi uurastuksen jälkeen muodostua selkeää tyhjää tilaa tuolin kohdalle. Tyhjän vasemmalle puolelle kasautui pistokokeet laatikkoon tekstillä "in" ja oikealle muodostui kuin tyhjästä laatikko, jossa luki "out". Roy tarkasteli saavutustaan tyytyväisenä ja onnitteli itseään saavutuksestaan. Nyt korjaamaan kokeita ja sitten pääsisi syömään illallista ja nukkumaan omaan viihtyisään koriin omaan nurkkaan. Nyt hän pääsisi korjaamaan nuo kokeet pois päiväjärjestyksestä. Oppilaat halusivat saada ne takaisin. Se oli luonnotonta. Aivan kammottavaa. Roy otti ensimmäisen paperin pinosta ja alkoi merkitä punasulkakynällä virheet harakanvarvastekstin seassa. Kuudennen pistokokeen jälkeen korjaaminen muuntui konemaiseksi työksi. Samat virheet toistuivat ('Ei, jos muutat viivaa tuohon suuntaan saat aikaan räjähdyksen, et käyttökelpoista puukulhoa.') ja Royn ajatukset alkoivat liikkua omia raiteitaan.
'Pikajuna 247 Ediin lähtee raiteelta 1. Express train 247 to Ed leaves platform 1. Express tåg...'
Royn ajatukset liikkuivat resiinalla kohti Ediä. Mitenhän pojalla oikeastaan meni? Heillä oli ollut viime aikoina vähän aikaa jutella. Oikeastaan keskustelut menivät kaavalla tervehtiminen - kuulumisten kysely – naljailua – hyvästit. Se ei ollut mitenkään kehittävää keskustelua. Hän voisi keskustella pidemmän aikaa Edin kanssa. Jostain syvällisestä. Kuten vaikka... no äkkiä Roylle ei tullut mitään hyvää ideaa mieleen, mutta mies oli varma, että kasvotusten kyllä keksisi jotain järkevää keskusteltavaa. Oikeastaan kokeiden tarkistaminen oli tylsää puuhaa, kolmannenluokan oppilaat saisivat nyt tyytyä ruikuttamaan koetta takaisin vielä hetken aikaa. Mies kokosi paperit kasaan ja jätti ne pöydälleen. Mies ei uskonut, että kukaan tosissaan haluaisi saada kokeensa takaisin korjaamattomana.

Kirjastoon kävellessään Roy käveli Ullaa ja Lottaa vastaan.
"Ei, Riff on seme siinä suhteessa", pidempi suomalaisista totesi ja huomatessaan Royn nyökkäsi tervehdykseksi.
"Mutta Riff on niin Riff. Cain on paljon asenteellisempi ja määräävämpi", Ulla huomautti tervehtien myöskin alkemianprofessoria kävellessään ohi. Roy ei tahtonut tietää ketkä kaksi miesparkaa olivat nyt joutuneet heidän uhreikseen.

Kirjastossa Roy harhaili etsiessään Ediä. Tylypahkan kirjasto oli laaja kokonaisuus ja Roy oli aivan varma, että se ulottui jopa toiseen ulottuvuuteen kaikista järjenäänen vastaväitteistä huolimatta. Hän muisti hyvin, kuinka jotkut kovaonniset olivat onnistuneet eksymään hyllyjen labyrinttiin ja löytyneet vasta viikon kuluttua. Olivat kuulemma eläneet sienillä ja lentävillä kaloilla, joita joku mukava setä oli tarjonnut. Tuntien Edin kovan lukutahdin, poika oli varmasti kerinnyt lukuvuoden aikana haravoimaan puolet tunnetusta osasta.

Miehen korviin kantautui keskustelun ääniä.
"Siis, jos nostat tällä kortilla hyökkääjäsi tehoja voit viedä minulta pois nämä kaksi ansaa ja..." tuo oli varmaan Granger.
"Entä jos nostan tällä kortilla puollustusta?" Weasley.
"Sitten minä voin tuhota omalla vuorollani sinulta hyökkääjän, mutta sinulta ei kulu pisteitä", taas Granger.
"Mitä te pelaatte?" Potter.
"Hermione yrittää opettaa minulle Cateringia. Tämä on aika mielenkiintoinen parannelluilla korteilla", Weasley.
"Parannelluilla?"
"Joo. Hermione taikoi hirviöiden kuvat korteista ja tämä on siistimpää kuin velhonshakki. Nämä ei neuvo pelaajaa", Weasley jatkoi.
"Hmm, taijassa on siis paranneltavaa", Granger. Mutta missä Ed oli?
"Pienempää ääntä, yritän keskittyä!" Aaa, siinä Ed.
"Onko Percyltä tullut vastausta?" Potter.
"Kuka Percy?" Ed.
"Veljeni. Hän on töissä ministeriössä Kyyryn alaisena. Ollut jo viime kesästä. Tutki noidankattiloiden pohjia." Weasley.
"Se kirje..." Potter
"Mikä kirje?" Ed.
"Hän toivotti hyvää pääsiäistä." Weasley.
"Lähetettiin Percylle tiedustelu Kyyryn olotilasta. Tiedäthän, hänen pitäisi olla yksi tuomareista, mutta mies on ollut poissa ja väitetään, että hän on sairaana. Me vähän epäilimme, että kyseessä voisi olla tiedät-kai-kenen." Granger.
"Kenen?" Ed.
"Voldemort." Potter. Selvästi kuultava kavahdus.
"Aa, Voldivoldie, mikä siinä hepussa on niin pelottavaa?" Ed. Roy puri poskeaan, ettei nauraisi.
"Hän... Hän..." Granger.
"No miten vain. Mitä siitä Kyyrystä ja kirjeestä?" Ed.
"No Percy vastasi ja saimme samat tiedot tulikivenkatkuisina mitä lehdistö on kirjoittanut. Kyyry on sairaana ja lepää edelleen. Ei mitään uutta." Weasley.
'[]Vai sitten että niin[/i]', Roy ajatteli erittäin partikkelisen toteamuksen ja marssi esiin kirjahyllyn takaa.
"Hei Ed! Minulla on sinulle muutama kysymys joten tulisitko mukaani hetkeksi?" Roy tervehti tarttuessaan poikaa niskasta kiinni ja kiskaisi Edin mukaansa tämän huutaen surkeasti "eeeei".
"Kuvittelenko minä vai oliko tuo sieppaus?" Potter kysyi ja kohotti silmälasejaan Kyouya-maisesti.

Roy päästi muutaman hyllyn jälkeen Edistä irti.
"Miten sujuu viisasten kiven kanssa?" Ed kohautti olkiaan.
"Niistä kirjoista, joissa viitataan koko kiveen, saisi täytettyä yhden hyllyn. Ja sitten löysin tämän Nicholas Flamellin kohdalta", poika kertoi ja näytti pientä pergamentin palasta, jossa luki "HA HA, SUCKERS, KIVI ON TUHOTTU!!!"
"Kuinka kamalaa kielenkäyttöä. Liiaksi huutomerkkejä. Ei ole hyvä tämä lappu", Roy kommentoi ottaessaan palan tarkastellakseen.
"Jep. Eikä tottakaan. Oikeissa tiedoissa olisi vain yksi huutomerkki ja vähemmän tikkukirjaimia", Ed totesi ja otti lapun takaisin.
"Nähdään taas, jatkan lukemista", poika toivotti ja katosi hyllyjen taakse. Yllättäen Roy tunsi itsensä jotenkin hylätyksi. Ehkä kolmasluokkalaisten pistokokeet toivottaisivat hänet tervetulleeksi.

Illallinen sujui sen suurempia kommelluksia. Paitsi että Ron syötti myrkytetyn juustonaksun Hopealle Hermionelle osoitetusta herkkukorista aiheuttaen harakkaparalle myrkytyksen. Paikalle rynnännyt Korpinkynnessä oleva lääketieteestä kiinnostunut seitsemäsluokkalainen Diego pelasti sekä Hopean että Ronin, jonka Lotta aikoi hakata kappaleiksi ja syöttää kielletyn metsän susille.
Tapahtuman aikana Ukitake oli nojautunut Royn puoleen ja supattunut:
"Eikö tuo voisi olla "salarakas"? Shunsui antoi tietonsa kepin ja porkkanan – siis uhkailun ja lahjonnan jälkeen, senkin perverssi mies – ja kertoi, että Ullan miehellä olisi punaruskeat kiharat, jotka ovat sidottu taakse." Roy oli juonut lasinsa tyhjäksi ja pyöräyttänyt silmiään laajassa kaaressa.
"Tuo on vain Diego. Ei näytä yhtään sellaiselta tyypiltä, kenestä Ulla pitäisi", mies vastasi. Ukitake mutristi huultansa, muttei väittänyt vastaan.

Roy livahti linnan pääovesta ulos ja käveli lähemmäksi metsän rajaa. Mies muuttui suureksi mustaksi pystykorvaiseksi koiraksi ja lönkytti metsän laitaa pitkin aloittaen iltalenkkinsä. Pimenevässä illassa pitkä ruohikko muuttui tummanvihreästä mustaan ja metsä entistä synkemmäksi. Lukuun ottamatta niitä kahta kirkkaan vihreää pistettä, joista toinen muuttui välillä valkoiseksi ja takaisin vihreäksi. Ne liikkuivat hurjaa vauhtia puiden välissä ja ottivat välillä yhteen pienen ikuisuuden ajan singahtaen taas erilleen. Roy kallisti korvaansa mietteliäänä tuijottaessaan hidastaneita palloja.
"It's over 9000!" toinen palloista hihkaisi selvästi. Toinen pallo vastasi hysteerisellä kikatuksella.
"Okei. Tauko. Puhti loppuu", ensimmäinen pallo totesi ja vihreä valo katosi. Sammuneen pallon keskellä seisoi Lotta hengittäen raskaasti nojaten lievästi pidempään sauvaansa. Toinenkin pallo laski valonsa paljastaen Ullan sauvoineen päivineen.
"Hyvää iltaa, professori Mustang. Iltakävelyllä, oletan", Lotta tervehti Royta huomatessaan koiran. Koira nyökkäsi takaisin ja suoritti nopean koirankielisen kysymyksen.
"Me harjoittelemme sauvakävelyä. Pikakelauksella", pidempi viherasuisista vastasi. Roy heilautti häntäänsä ja kallisti korviaan esittäen uuden kysymyksen.
"Mitä hän sanoi?"
"Siis tuo on todella vaikeaselkoinen. Se voisi olla joko "Onko jättimäisen parsan takaa-ajo alkamassa?" tai "Miten te teette tuon 'pikakelauksenne?'", Lotta selvensi. Roysta hänen lausahduksensa oli täysin selvä kysymys – siis se pikakelaus-kohta – joten miten ihmeessä tyttö oli vetäissyt siitä valtavan parsan.
"Loikintaa ja hieman tehostusta", tyttö kertoi. Lotta kaivoi kauluksensa sisästä neliskulmaisen punertavan jalokiven ja näytti sitä Roylle. Ulla heitti ystäväänsä yllättäen viinirypäleellä.
"Lotta, jatketaan harjoitusta. Meillä on vain vähän aikaa ja sinun pitää skarpata jos haluat ne sukat." Tytöt muuttuivat taas vihreiksi palloiksi ja loikkivat metsän siimekseen. Roy rapsutti takajalallaan korvantakustaan ja jatkoi iltalenkkiään.

"Mina haluan tietaa mita sinun ja Herm-oo-nini valilla on?" Roy pysähtyi kuulessaan selvän krumimaisen aksentin. Koiranhahmoinen mies tunki itsensä lähimpään puskaan ja jäi salakuuntelmaan iltalenkkeileviä Krumia ja Harrya.
"Meidän välillä on... ilmaa, joo, ilmaa", Harry vastasi. Krum tuijotti nuorempaa poikaa kummastuneena.
"Ai sinä tarkoitat, että mitä meidän välillä on. Niin kuin suhteessa? Me olemme ystäviä. Miksi kysyit?"
"Han puhuu sinusta usein", Krum vastasi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Roy kohotti kulmiaan. Olipas huispausjoukkueen etsijällä teinipoikamaiset tavat.
"Se johtuu vain siitä, että ollaan ystäviä", Harry vastasi. Krum näytti kirkastuvan silmänräpäyksessä ja hohtavan tavalla, joka saisi Tamakin ylpeäksi. Harry peitteli silmiään ja Roy ummisti omiaan.
"Sina lennat hyvin. Mina katselin ensimmaista koetusta. Se oli hienoa", Krum vastasi selvästi piristyneeltä. Harry vaikutti nyt vuorostaan hämmentyneeltä.
"Tuota, kiitos. Näin sinut huispauksen maailmanmestaruuskisoissa. Wronskin harhatus oli aivan upea", Harry vastasi.
"Noh noh. Sita on harjoiteltu. Mutta olisi hienoa osata..."
Roy sulki korvansa huispauksen hehkutukselta. Ei mitään jännittävää. Miestä ei ollut ikinä kiinnostanut sen suuremmin pallon heittäminen kolmeen eri salkoon luudalla lentäessä. Mitään typerämpää hän ei kyennyt keksimään. Mitä ihmettä muut hänen ystävistään olivat nähneet siinä?
Metsässä liikkui jotain vihreää ja se näytti tulevan lujaa vauhtia Harrya, Krumia ja salakuuntelevaa Royta kohden.
"Se on luotijuna! Maastoutukaa!" kiljahti eksynyt ekaluokkalainen. Roy päätti kunnioittaa kerrankin naperon elämänohjetta ja löi maihin. Vähän se kyllä kirpaisi oksien takia. Harry nykäisi Krumia pois päin oletetun luotijunan tieltä, mutta se iskeytyi nuorukaiseen täydellä voimalla. Krum lensi muutaman metrin taaksepäin, kuten myös salaperäinen liikkuva objekti.
"Ai helvetti..." objekti mutisi kuulostaen selvästi Lotalta. Krum nousi pystyyn hieroen otsaansa.
"Mika minuun osui..." hän mutisi katsellen ympärilleen ja huomaten Lotan. "Sinako?"
"Puhu ääkkösillä", Lotta murahti pidellessään päätään ja nousi pystyyn.
"Äi jää."
"Kyllä juuri niin, hyvä, sitten toista hitaasti perässäni "mummon äiti on minun isoisoäitini"."
"Mümmön äïtï ön mïnün ïsöïsöäitini."
Hiljaisuus.
"Ei näin."
"Lotta, mihin sinä törmäsit?" Ulla ilmestyi paikalle.
"Krumiin. Taidan olla kunnossa, mutta tuosta en tiedä."
"Pitaisin siita, että sanoisit "han"."
"Mihin ne ääkköset hukkuivat?"
Taas hiljaisuus.
"Ai hei Harry, mitä te täällä metsässä näin pimeän aikaan?" Lotta oli palannut takaisin hilpeään ja energiseen luonteeseensa.
"Tuota, puhumassa Hermionesta ja huispauksesta", Harry vastasi hämmentyneenä. Lotta virnisti kaikkitietävästi ja Ulla kikatti muutaman hi-hi:n. Metsässä liikkui taas jotain jälleen kerran.

Ja sitten.

Puun takaa tuli kissa.
EI EI EI. Sieltä tuli Kyyry. Niin, Kyyry sieltä tuli. Ilmielävänä, vähän huonokuntoisena ja ympärilleen pälyilevänä. Mies mutisi itsekseen ja käski välillä jonkun Weatherbyn laittamaan jotain muistiin. Molemmat tytöt vetäisivät esiin pienemmät sauvoistaan ja näyttivät valmistautuvan hyökkäämään. Roy ryömi esiin piilopaikastaan ja valmistautui käymään kimppuun, jos reissussa rähjääntynyt kaveri antaisi siihen syyn.
"Ei! Se on Kyyry!" Harry henkäisi. Suomalaiset vilkaisivat toisiaan, sitten poikaa ja laittoivat sauvat takaisin piiloon.
"Eiko han ole yksi tuomareista?" Krum kysyi toivuttuaan järkytyksestä. "Miten han on tuossa kunnossa?"
"Jaa-a, meillä päin tuollaista kutsuttaisiin "metsän peiton uhriksi" tai "metsän vangiksi". Jos on suututtanut metsän valtiaan, metsä yleensä eksyttää loukkaajan ja ottaa itselleen. Yleensä sissit hakevat uhrit pois ja pitävät nuhdesaarnan", Lotta vastasi Ullan nyökätessä lyhyessä.
"Tiedä häntä miten se täällä päin toimii..."
"Oh I feel so pretty! Oh so pretty!" Kyyry hihkaisi ja näytti asettelevan hattuaan päähän. Nuoriso kavahti taaemmas. Tytöt vetäisivät taas sauvansa esiin.
"Eikö tuo ole liioiteltua?" Harry kysyi. Lotta vilkaisi poikaa ja tuhahti.
"Ei. Jos metsästä tulee jotain epämääräistä ei voi olla koskaan liian varovainen. Tuollaiset ammuttiin ennen, mutta siitä säännöstä luovuttiin kun...", Ulla vastasi rauhallisesti. Mies ei näyttänyt tiedostavan mitään ympärillään tapahtuvaa.
"Mika tuo koira on?" Krum kysyi viitaten paikalle niskavillat pörrössä seisovaan Royhin.
"Se on Rollo. Mutta. Herra Kyyry? Tuota, mikä hätänä?" Harry kysyi mieheltä ja otti askeleen lähemmäksi miestä. Roy vilkaisi nopeasti poikaa miettien, oliko kaveri kadottanut lopultakin järkensä. Kyyry ei vastannut pojan kysymykseen.
"Pitäisikö hakea joku?" poika kysyi. Kyyry tuntui heräävän transsistaan ja tarrasi kiinni poikaan.
"Kyllä! Kynsihoitaja!" mies vastasi silmät kiiluen. Ihmiset ja koira säpsähtivät taaemmas.
"Ehkä Iso-D olisi hyvä vaihtoehto?" Ulla kysyi ja tarkasteli omia pitkiä kynsiään.
"Ei ei! Dumbbelispumppelis on huono kynsienlaittaja... EI. KYLLÄ. Dumbledore! Hakekaa Dumbledore! Olen tehnyt... kamalan virheen... ja hänen pitää... Minun täytyy tavata Dumbledore!" ministeri tuntui nyt oikeasti palaavan tähän maailmaan.
"Hyvä on, minä vien sinut Dumbledoren luokse", Harry vastasi. Roy antoi pisteet hänelle. Kyyry veti poikaa tiukenpaan otteeseen.
"Oletko varma tästä?" Lotta kysyi.
"Olen. En pääse kyllä kävelemään... Autatko irrottamaan..." Harry vastasi.
"Hei Muskelimies aakkosvialla, autatko mummoa maessa?" Lotta totesi ja yhdessä Krumin kanssa he irrottivat Kyyryn Harryn otteesta. Kyyry kavahti kauemmas Krumista selvästi peloistaan.
"Tuo on sitä sakkia... aakkosvikaisia kaikki ja ja... sitten ottaisin vielä teetä", mies siirtyi puhumaan puulle.
"Hae nyt Dumbledore ja muutama muu, me kyllä pidättelemme... vahdimme... tätä... kaveria", Lotta tokaisi tuijottaessaan kammoksuen Kyyryä.
"Minä menen pik... pojan mukaan", Ulla hihkaisi ja yhdessä hän juoksi Harryn kanssa emmekä välitä lauseen omituisuudesta.
"Pidattehan kiiretta!", Krum huusi heidän peräänsä näyttäen selvästi kauhistuneelta suomalaisen ja puolihullun seurassa. Puolihullu ja suomalainen ovat muuten synonyymit – jossain ulottuvuudessa. Paikalle jääneet vartijat – Lotta, Krum ja Roy kaikessa koiruudessaan – tuijottivat vartijoitavaa. Kaikki rentoutuivat huomatessaan, että Kyyry vain rupatteli puulle niitä näitä ja kaalinpäitä. Hyökkäys tuli yllättäen ja kaikki kolme menettivät tajuntansa ennen kuin ehtivät tehdä vastarintaa.

"Missä he ovat? Olen aivan varma, että jätin heidät tähän."
"Valois."
Roy avasi silmänsä ja kierrähti pystyyn. Koira ravisteli itseään ja käveli sitten häntä heiluen tervehtimään pelastajia. Kieli suusta roikkuen Roy pomppi ensiksi Dumbledorea vastaan saaden palkaksi rapsutuksen ja käveli sitten Harryn vierelle.
"Rollo on tallella", poika totesi ja rapsutti Royta korvan takaa. Roy päästi koiramaisen huokauksen. "Tietäisikö se mitään tapahtumasta?"
"Sitä voidaan haastatella sitten kun Lotta löytyy..." Ulla vastasi ja tuuppi kepillään pensaiden oksia syrjään. Molemmat löytyivät tainnutettuina pensaan alta. Ulla tuuppasi ystäväänsä sauvan päällä kovakouraisesti saaden tytön heräämään uuugh-äänitehosteen kanssa. Dumbledore esitti nyt puolestaan hellävaraisempaa vaihtoehtoa ja herätti Krumin loitsulla.
"Han kavi minun kimp... meidan kimppuumme!" Krum valitti. Lotta tunnusteli otsaansa ja irvisti kivusta.
"Jep. Ja ilmeisesti joku toinenkin hyökkäsi takaapäin. Pirun hyvä tyyppi, täytyy myöntää", tyttö jatkoi.
"Vai niin, vai niin. No hyvä, että te gurpitsan siemenet olette kunnossa. Ulla-pipari, haeppas Irkoroff, jos viitsit, kiitos ja sitten vielä Vauhkomieli", Dumbledore pyysi. Ulla katosi hakemaan Irkoroffia, kun taas Vauhkomieli saapasteli esiin puun takaa säikäyttäen useimmat ihmiset ja mutisi olevansa paikalla.
"Hyvä. Emme tiedä missä herra Kyyry nyt lymyilee, joten Vauhkomieli-hyvä, etsisitkös hänet, jookos?" Tylypahkan rehtori ehdottu. Vauhkomieli klonkkasi sauva edellään metsään.

Pian paikalle juoksi Irkoroff Ulla perässään.
"Mitä tämä on olevinaan?" mies rähisi yöpaita päällään.
"Minun herätettiin kesken unieni tänne pienelle iltalenkille turhaan, niinkö?" Samassa hän huomasi maassa istuvan Krumin, parkaisi sydäntäsärkevästi ja ryntäsi halaamaan nuorukaista.
"Mitä tämä on olevinaan? Minun ottelijani on teilattu --"
"Hei!"
"Shysh, Lotta."
"-- täällä pimeässä metsässä! Miksei kukaan muu ole saanut vammoja? Onko tämä jokin "hakkaa kaikki Dumstrangin ottelijat ennen kuin aamukoittaa" -kampanja?"
"Hei!"
"No tuo oli kyllä aiheesta."
"Noh noh, Irkoroff. Kukaan ei lopulta kärsinyt suurista vammoista. Kyyry vain ilmeisesti kävi nuorten kimppuun, joten --"
"Mitä! Onko tämä jokin salaliitto meitä dumstrangilaisia vastaan?"
"Hei!"
"Kyllä Rollokin kärsi!"
"Hei!"
"Hei sinullekin tyttönen."
"Nyt riitti! Minä lähden kun ei täällä saa edes pientä huomionosoitusta toisena uhrina!" Lotta ärähti.
"Ota Harry ja Ro.. lloksiko koiraa sanoitte, mukaan", Dumbledore huusi tytön perään. Roy seurasi kilttinä koirana Harryn perässä kohti linnaa.

Lotta selvästi rauhoittui kävellessään nopeasti – melkein juosten, Roy hölkkäsi tytön vierellä – pitkin kivisiä ja pimeitä käytäviä. Harry ja Ulla kipittivät muutaman metrin päässä niin nopeasti kuin pystyivät. Lihavan leidin muotokuvalle tultaessa Roy joutui tarttumaan hampaillaan tytön hameen helmasta, ettei Lotta painaltaisi taulun kankaasta läpi. Suomalainen murahti salasanan ja työntyi sisään. Roy käytti tilaisuuttaan hyväkseen ja pomppasi myöskin oleskelutilaan. Sohvilla istuivat Hermione, Ron ja Ed.
"Missä Harry on?"
"Ja Ulla?"
"Tulevat perästä", Lotta vastasi, kaappasi Royn syliinsä ja pudotti hänet Edin syliin.
"Rollo löytyi paikalta. Se sai kolauksen päähänsä. Tarkista, että sillä on kaikki hyvin", tyttö totesi ja katosi vierailijoiden makuutilaan. Ed tuijotti hölmistyneenä mustaa karvakasaa sylissään, joka oli selvästi muuttunut huonovointisemmaksi – Roy ei ollut mikään pieni tekijä vaivojen näyttelemisessä.
"Voi pientä raukkaa", Ed totesi ja kantoi Royn syrjemmälle. Poika kosketteli hellävaroin koiran päätä ja tutki korvat. Samalla hän jutteli niitä ja näitä Roylle. Roy heilautti vähän väliä häntäänsä vastaukseksi lausahduksille.
"Tiedätkö Roy Mustangin?" Ed kysyi yhtäkkiä. Roy luimisti korviaan ja heilautti taas häntäänsä.
"Hän on suhteellisen mukava mies. Vaikkakin pitkä. Ja ärsyttävä välillä, mutta taidan pitää hänestä", poika jatkoi ja katsoi koiraa silmiin. Roy mietti hetken ajan mitä tekisi ja lopulta tunki pojan syliin. Ed halasi koiraa ja painoi kasvonsa mustaan turkkiin.
"Kyllä, taidan todellakin pitää hänestä." Roy tunsi olevansa seitsemännessä taivaassa.

"Lotta, vastauskirje on tullut!" Ulla hihkaisi tultuaan oleskeluhuoneeseen. Lotta nosti katseen kirjastaan ja nosti lukulasejaan.
"Sinä et tarvitse lukulaseja", Ulla kommentoi ja heilutteli pergamenttirullaa.
"En niin, mutta näyttää kivemmalta", Lotta vastasi ja painoi katseensta takaisin kirjaan. Oleskeluhuoneessa olevat muutamat satunnaiset rohkelikot eivät juuri tehneet kuin vilkaisseet ystävyksiin ja palasivat takaisin kirjoihinsa. Ouranit viimeistelivät seuraavan kerran cosplay-asusteitaan ja istuivat ympäri huonetta kirjontavälineet lähellään. Ed rapsutti hajamielisesti Royn – siis Rollon – korvan takaa lukiessaan omia muistiinpanojaan keskittyneenä. Harry ja Ron pelasivat velhonshakkia Hermionen nalkuttaessa heille samalla läksyjen lukemisen tärkeydestä.

Ulla tuijotti hetken lukevaa Lotta ja heitti ystäväänsä pöllöpehmolla. Lotta tuijotti syliinsä ilmestynyttä pallonmuotoista pehmeää tavaraa hämmästyneenä.
"He lähettävät terveisiä", Ulla huomautti.
"No se on mukava kuulla..."
"Ja toivovat selviämistäsi."
"Hienoa kuulla."
"Ja laittavat talteen lehtileikkeet."
"Hienoa. Saavatkohan he Päivän Profeettaa sinne vai etsimmekö niitä paperikoreista?"
"He kertovat myös, että Tylypahka kuulostaa mukavalta paikalta ja täällä on varmasti kivaa porukkaa."
"Et vastannut kysymykseeni. Etkö voisi ilmoittaa tuota isännille?" Lotta kysyi lukulasiensa yli.
"Et edelleenkään tarvitse noita laseja."
"Mistä te puhutte?" Hermione kysyi luovutettuaan Harryn ja Ronin patistelemisesta.
"Ulla laittoi kirjeen Suomeen. Kaverit lähettivät vastauskirjeen. Kertovat terveisiä kaikille ja toivottavat onnea", Lotta vastasi ja käänsi sivua kirjassaan. Ulla istahti Lotan viereen lattialle ja avasi pergamenttirullan kokonaan.
"Sitten he kertovat ajatuksiaan koetuksista. Heistä ne ovat jännittäviä ja hieman vaarallisia, mutta tiesivät Lotan selviytyvän niistä läpi."
Lotta nauroi "hoh hoh hoo, olen elitisti" -nauruaan syvällä kurkkuäänellä.
"Tarkka-ampuja kertoo, että oli etevä opettaessaan minua heittämään tarkasti, mutta hän haluaisi tietää mitä oikein heitin Lotalle. Alkemisti taas järkeilee, että Lotan pelastumisen ja Morlan kutsumisen kanssa oli tekemistä sielujen yhteydellä. Puoliveela taas kertoo, että järvi oli varmasti kaunis ja täynnä mielenkiintoisia kukkasia, mutta sukellusveneeseen hän ei tahtoisi mennä."
"Teillä on mielenkiintoisia ystäviä", paikalle ilmaantunut Shunsui kommentoi. Ulla nyökkäsi pontevasti.
"Hyviä ystäviä. He kehottavat käyttämään labyrintissa kompassia ja mahdollisesti polttamaan koko pensasaidan pois. Heti perään he kuitenkin kieltävät polttamasta mitään. Ilmeisesti Tarkka-ampuja sai kirjoituskoneen valtaansa. He kysyvät josko Hopeasta olisi auttajaksi suunnistuksessa, mutta en usko, että tuomarit sallivat sen... Toisaalta, he sallivat Tamakin sukellusveneen, joten miksi ei..." tyttö jatkoi kirjeen tulkkaamista.
"Mutta kaiken kaikkiaan he toivottavat onnea kolmanteen ja toivovat voittoa. Sitten tuleekin pitkä litanja henkilökohtaisia ohjeita, joista suurin osa tuntuu olevan Tarkka-ampujalta. En muka saisi lähteä vieraiden moottoripyöräjengiläisten matkaan, mutta runopojat kyllä käyvät... Ja minun pitäisi olla kertomatta Rare Birdien tilasta."
"Mitä niistä?" Shunsui kysyi nojautuen Lotan pään yli – suomalainen häiriytyi tästä suunnattomasti ja oli kiskaista miestä hiuksista.
"Talonmies ei osaa korjata niitä ja nyt ne on tuhansina palasina hänen mökkinsä takana ja sisuliskojen sulattamana."
"Ai, ei siitä sitten mitään. Ei pidä kertoa Juu-chanille."
"Mitä ei pidä kertoa?" Ukitake valui lattian läpi Shunsuin viereen ja tuijotti miestä pahasti. Shunsui hymyili leveästi ja johdatti puheenaiheen muualle.
"Ja minun ei myöskään pitäisi mainita Viisasten kiven tilasta mitään."
"Mistä ei pidä mainita?" Ed hätkähti hereille.
"Se on tuhottu. Ron kertoi sen."
"Että mitä!"poika parahti kuulostaen syvästi epätoivoiselta.
"Noh noh, teet vain uuden tilalle", Ulla vastasi ja nauroi vielä päälle herttaisesti.
"Ja sitten kotijoukkoihin takaisin. Heidän kokeet ovat ohi ja kaikilla jatkopaperit täytettynä. Tässä on seuraavaksi pitkä lista vaihtoehtoisia paikkoja missä he viettävät seuraavan vuoden. … näitä on kaksikymmentäviisi eri vaihtoehtoa. Puoliveelan listalla on muutamankin kerran sihteeriopisto ja sitten lisätty paikka minne hän ei tahdo mennä: merivoimiin."
"Kuinka yllättävää", Lotta haukotteli ja käänsi sivua.
"Alkemisti kertoo kuuleensa kauniin tarinan perhoselta juuri ennen kuin se kuoli. Tarkka-ampuja kertoo osuneensa johonkin pieneen kohteeseen todella kaukana. Minusta tuntuu, että se oli se Alkemistin perhonen... Puoliveela kertoo ostamistaan yliviivaustusseista ja lukemastaan kirjastaan, joka oli hänen omien sanojensa mukaan "tosi hämärä"."
"Sehän on kiva kuulla."
"Ajansoturi – mistä ihmeestä keksin tuon lempinimen pikkuveljelleni – on ollut kateissa jo kolme viikkoa, mutta he eivät ole huolestuneet. Se kai kuuluu osaksi koulutusta. Prinssitär taas haluaisi, että kutsuisimme häntä Juonikkaaksi Pesukarhuksi tai edes joksikin muuksi kuin Prinssittäreksi", Ulla jatkoi.
"Ha ha! Ei tule koskaan tapahtumaan!"
"Sitten Ulvovaa Ilvestä joukkoineen ei ole näkynyt myöskään pitkään aikaan."
"En huolestu, se pitää huolen kyllä itsestään."
"Olette aika luottavaisia omiin tuttuihinne", Hermione huomautti. Lotta nyökkäsi:
"Jep, syytä ollakin. Jos ei luota ihmiseen, ei ole toveri."
"He lupaavat tulla jos saavat jotenkin kyydin ja heillä on aikaa. Eivät tule ainakaan laivalla, sillä Tarkka-ampujan maha ei kestä ja Puoliveellalla on muuten vain jotain laivoja vastaan."
"Oi, kotijoukkoja", Lotta kommentoi.
"Sitten he pyytävät kertomaan terveisiä kaikille lämpenevästä Pohjolasta ja toivovat tapaavansa kaikki täällä olevat "Ullan ja Lotan ystävät". Toivottavat vielä kerran onnea Lotalle. Oho, täällä on myös erityisterveiset Tamakille ja Harrylle ja toivottavat pikaista häviämistä."
"Olette sisäänpäinlämpenevää joukkoa", Hermione kommentoi.
"Niin taidetaan olla, niin taidetaan", Lotta myönteli hymyillen leveästi. Vastauskirje oli piristänyt huomattavasti iltaa.

A/N: Ystävänpäivälahjaksi yritän ensi viikolla muistaa päivittää romanttise(hko)n kappaleen.

Oletteko muuten lukeneet ficistäni Valkaisuainetahroja kolmatta oneshottia? Se on aika emoomainen. Ajattelin vinkata, jos vaikka muut ficcini eivät kauheasti kiinnosta, niin se ainakin sopii tämän henkeen muita paremmin. Tai yleisestikin, oletteko lukeneet muita ficcejäni? Olen vain utelias. Ja parentalin kirjoittaminen on kesken...
Eli Hipille hauskaa Artemiksen odottelua, kyllä siihen taas vähän aikaa menee, mutta välissä tulee kaikenlaisia juonenkäänteitä... Ja molemmille taas suuret kiitokset kommenteista, kyllä ne vain aina piristävät. Tsemppaatte Ladya kirjoittamaan 47 loppuun.