45. Labyrinttiin

Oli vielä muutama kymmenen minuuttia siihen, että ottelijat heitettäisiin vihamieliseen labyrinttiin ilkeiden puskien ja ties... minkälaisten muiden kaameuksien armoille. Harry tökki ruokaansa haluttomana ja seurasi syrjäsilmällä muiden ottelijoiden tai tässä tapauksessa Tamakin ja Lotan ruokailua. Tamakin haarukka tärisi pojan syödessä ja keskustellessa tovereidensa kanssa ja Lotta puhui rauhalliselta kuulostavaa suomea tänään ilmestyneiden ystäviensä kanssa. Keskustelussa ilmestyivät useaan sävyyn sanat "radio", "kenttä" ja "jonkuntoisenongelma", mitä ne sitten ikinä tarkoittivatkaan. Hopea nokki Lotan lautaselta ruokaa, johon ei näköjään ollut koskettu ollenkaan.

Dumbledore nousi seisomaan ja pyyhki ruuan ylijäämän suupielistään ruokaliinalla.
"No niin, kullannuput. Olisi aika aloittaa kolmas ja viimeinen koetus. Se on tuleva olemaan oikea spektaakkelien spektaakkeli, Grande Finale ja lopun loppu. Hyvä yleisö! Siirtykää rauhallisesti eksit-kylttien ohjastamaa reittiä ulos – älkää tukkiko liikennettä, vaikka kyltti on niin vihreä – ja suunnatkaa kulkunne huispauskentälle katsomoon. Ottelijat, etsiytykää herra Bagmanin luokse. Hän ottaa teidät siipiensä suojaan ja kertoo vielä viimeiset ohjeistukset ennen Labyrinttiin menoa", vanha rehtori ohjeisti yllättävän innostavasti koko yleisön.
"Miksi labyrintti oli kursiivilla?" Ed valitti Ullalle.
Harry ei voinut olla laittamatta merkille Lotan ja Ullan kahden ruskeatukkaisen ystävän poistumista yläkertaan nopeammin kuin ehti kissaa sanoa. Poika kohautti olkiaan ja totesi, että se oli jonkun toisen ongelma.

Bagman kokosi ottelijat labyrintin eteiseen.
"No niin? Kaikki paikalla? Yksi kaksi... viisi? Ei, kyllä meillä on O'Brien, ei kun Diggoryhan sinä olet, mukana. Kaikki siis paikalla. Selvä, juttuhan on siis tämä. Te menette tuonne labyrinttiin, juoksette muutaman hirviön ohi ja etsitte pääpotin keskeltä tuota vihamie – siis mukavaa puutarhaa. Labyrintin ulkopuolella on opettajakunta vartioimassa. Joutuessanne pahempaan pulaan lähettäkää kipinöitä, kyllä te osaatte, sauvallanne – neiti... Lotta, voisitte jättää – krhm – miekkanne tällä kertaa pois", Bagman huomautti lopuksi. Lotta tuhahti loukkaantuneena ja kadotti tyhjästä ilmestyneet kaksoismiekkansa samaan paikkaan mistä olivat tulleet.
"Saatte tietää lähtöjärjestyksenne kohta. No niin, kurpitsansiemenet, menkääs ulos ottamaan yleisönne vastaan", Bagman työnsi koko porukan ulos mylvivän yleisön eteen. Harry räpytteli hetken silmiään. Kuolemanjumalat olivat vallanneet tilan läheltä labyrintin suuaukkoa. Ed, Hermione ja Ron istuivat kiltisti heidän vieressä, kuin myös suomalaiset, joista osa näytti pystyttävän jotakin. Ullalla ja toisella lyhyellä brunetella oli isot kuulokkeet päässä kahden pidemmän laittaessa vielä muutamaa satelliittilautasta pystyyn. Lyhyt brunette heitti jotain Lotalle, joka kiinnitti heitetyn esineen ranteeseensa ja pujotti jotain korvan taakse. Harry ei välittänyt, se oli jonkun toisen ongelma. Ouranilaiset seisoivat tyttöjen ympäröimänä metrien päässä kuolemanjumalista ja suomalaisista, ja huusivat – kaikki muut paitsi Kyouya ja Mori – ääniään käheeksi. Lukuisat kannustuskyltit täplittivät muutenkin riemunkirjavaa yleisöä. Puskat kohosivat jykevinä ainakin kahden metrin korkeuteen ja tuntuivat uhkaavilta.
"Testatkaa lapsilla, rotta kiittää", Lotta mutisi ja hipelöi rannekettaan – ei sillä, että Harry olisi välittänyt.

"Hyyyyvät naiset ja herrat! Käsillä on nyt viimeinen koetus, joka tosiaan erottaa jyvät akanoista, parsat kukkakaaleista ja kumikanat oikeista tipuista. Herra Voro on luvannut hoitaa ottelijoiden lähettämisen matkaan tykin pamauksella, joten kerrotaanpa lähtöjärjestys. Tamaki Suoh ja Harry Potter lähtevät ensimmäisinä matkaan korkeimman pistesaaliin saaneina! Seuraavaksi... Cedric Diggory, Viktor Krum ja lopulta meidän kaksi nätimmän sukupuolen edustajaa tasapistein Fleur Delacour ja Lotta – mikä hänen sukunimensä ikinä onkaan. Kilpailijoiden juoksua voi seurata suurelta jättiskreeniltä, kuten viime koetuksessakin. No niin, herra Voro! Olkaa hyvä!" Bagmanin ääni kantautui kentän joka nurkkaan.
"Täällä on nätit tähdet", Lotta huomautti ja tuntui enemmän osoittavan sanansa ranteeseensa kuin kenellekään lähellä olevalle.
"(L)AATU lähettää muuten onnea ja pikaista häviämistä", tyttö jatkoi ja vinkkasi silmää Harrylle. Harry ei ehtinyt vastata, koska Voron sytyttämä tykki laukesi ja Tamaki kiskaisi pojan mukaansa villiintyneeseen puistoon.

Harry juoksi hetken aikaa Tamakin perässä.
"Aika erota, nähdään maalissa!" japanilainen huikkasi ja kääntyi seuraavasta mutkasta vasemmalle. Harry pysähtyi hetkeksi ja suuntasi puolestaan oikealle – se ei näyttänyt kovinkaan vaaralliselta suunnalta. Tykki laukesi uudelleen ja Harry arveli Sen Puuskupuhin siirtyneen labyrinttiin. Poika juoksi, väisti yllättävää vesiestettä ja peruutti umpikujaan. Tykki laukesi uudestaan kuuluttaen Krumin aloittaneen oman ristiretkensä kohti pokaalia. Harry nielaisi syvään ja käynnisti taikasauvassaan kompassitoiminnon. Taikasauvan kärki osoitti vasemmalle. Siellä oli siis pohjoinen, mutta se ei kylläkään kertonut sitä, missä se palkinto sitten lopulta oli. Viimeinen pamaus kertoi Fleurin ja Lotan saaneen luvan liittyä harhaileviin joukkoihin. Harry jatkoi matkaansa puolijuoksussa ja yritti olla kiinnittämättä sen suuremmin huomiota siivillä kulkevaan kameraan, joka lenteli hänen perässään.

Kaiken kansan keskelle oli noussut kaksi lautasantennia ja iso radiovastaanotin, joka näytti siltä, että se olisi käyty ryöstämästä amerikkalaisesta merijalkaväentukikohdasta – ei sillä, että joku olisi välittänyt. Ulla ja tämä toinen lyhyempi tapaus – Anna – istuivat isot, mikrofoneilla varustetut kuulokkeet päässään. Anna väänteli vastaanottimen nappuloita.
"Meidän pitää vaihdella taajuutta. Sitten sitä voidaan luulla normaaliksi häiriöksi", Anna kommentoi Ullalle. Ulla nyökkäsi lyhyesti.
"Lotta. Oletko siellä?" tyttö puhui mikrofoniin.
"Hyvä. Hävitä kaikki kamerat, jotka seuraavat sinua. Emme halua todisteita." Hetken tauko. Kaksi muuta saapunutta – Terhi ja Anni – kiikaroivat pimeännäkökiikareilla labyrinttiin ja näyttivät jäljittävän.
"Perverssi papusäkki näyttää jatkavan matkaansa!" Terhi hihkaisi.
"Ranskalainen näyttää juoksevan kohti sitä bulgarialaista", Anni kommentoi. Hermione kiinnitti heihin huomiota.
"Mitä te oikein teette? Mikä tuo on?", tyttö kysyi. Kolme muuta suomalaista vilkaisi Ullaan, joka vilkaisi Hermioneen ja vilkutti sitten hänelle.
"Miten se toimii? Miksi kukaan ei kiinnitä siihen huomiota?" Hermione jatkoi. Ron ja Ed näyttivät havahtuvan horroksesta ja havaitsevan vastapystytetyn aseman.
"Se on JTO:n suojassa", Anna kommentoi ystävällisesti ja puhui vuorostaan mikrofoniin: "Lotta, siirrä kanavalle kolme ja jos katoamme kuuluvuudesta siirrä asteittain suurempaan kunnes toisin ilmoitetaan. Vaihtelemme taajuutta pysyäksemme suojassa."
"Mikä on JTO?" Ron kysyi.
"Jonkun Toisen Ongelma. Jos siihen katsoo suoraan, kukaan ei näe sitä tai ei halua tiedostaa sitä. (Emme muuten kerro sitä, että sen voi ohittaa katselemalla syrjäsilmällä tai kiertelemällä tai jotain muuta hämärää tehden.) Mutta kun kerran on havainnut sen, kenttä ei enää toimi", Anna jatkoi.
"Hän taitaa olla koko porukan selväpuheisin", Ron kommentoi Hermionelle.

Harry hölkkäsi pitkin käytäviä ja vältteli parhaansa mukaan epämääräisiä otuksia. Pojan perässä leijaileva kamera ei auttanut asiaa, vaan pikemminkin lisäsi hermostusta. Jotain valkoista liikkui nopeasti käytävässä. Se valkoinen ryntäsi pojan ohitse ja tuhosi samalla lentävän kameran. Valkoinen pallosalama juoksi eteenpäin, kimposi seinästä ja pomppi seuraavan kulman taakse. Harry hieraisi hämmästyneenä poskeaan ja kumartui tutkimaan kameran jäännöksiä. Se heilautti surkeana valkoisia siipiään ja sammui sitten lopullisesti. Oliko äskeinen olento vain hallinnasta riistäytynyt villipeto? Harrya puistatti. Miten ikinä olikaan, siihen hän ei tahtonut törmätä.

Kirkaisu seisautti Harryn pohdinnan. Piilevä sankaruusgeeni pulpahti äkisti pintaan, synnytti sankaruusrauhasen, joka tuotti valtavan määrän sankaruushormoonia. Poika ampaisi huudon perään, kääntyi muutaman kerran väärään suuntaan, mutta löysi lopulta äänen alkulähteen. Sammuneen sellaisen, kylläkin. Fleur makasi maassa tajuttomana. Tamaki seisoi tytön ruumiin vierellä ja taisteli jättimäistä hirveä vastaan. Harry koki tarvetta auttaa kohtalotoveriaan ja juoksi Tamakin vierelle.
"Mikä se on?" Harry huusi. Tamaki vilkaisi poikaa nopeasti ja loihti uuden kilven, jota vasten hirviö puski.
"En tiedä! Jonkinlainen metsänelävä", nuorukainen vastasi. Jätti päästi mylväisyn ja murskasi vastaloitsitun kentän. Harry loihti refleksinä suojeluksen ja säihkyvä peura puski sarvensa mustanruskean "serkkunsa" sarviin. Tamaki vilkaisi kahta taistelevaa sarvipäätä ja lähetti kipinät taivaalle.
"Lähdetään!" Tamaki komensi ja repi lamaantuneen Harryn jälleen kerran mukaansa ennen kuin pojan suojelus haihtui usvaksi.

"Ympäri mennään ja yhteen tullaan", Tamaki totesi hilpeästi heidän juostessa (Tamakin tapauksessa enemmän liidellessä) henkensä edestä. Harry ähkäisi vastaukseksi ja pinkoi entistä lujempaa eteenpäin.
"Seuraako se meitä?" Harry kysyi. Tamaki vilkaisi taaksensa.
"Ei... No, minätästälähdenkinmoi", nuorukainen kommentoi ja katosi seuraavasta kulmasta muualle. Harry juoksi vielä hetken yksinään kunnes pysähtyi vetämään henkeä. Mikä äskeinen ikinä olikaan ollut, se oli varmasti pysähtynyt ja hakenut jostain helpomman saaliin.
Anteeksi. Erittäin valkoinen hevonen pysähtyi tummaviittaisen ratsastajan kanssa Harryn eteen. Poika räpytteli silmiään.
"Kuka te olette?"
Se, joka tulee aina olemaan. Tiedätkö missä Cedric Diggory -niminen mies on? viittaan pukeutunut ratsastaja kysyi ja kaivoi esiin tiimalasin. Harry kohautti olkiaan.
"Nimi ei kuulosta tutulta."
Vai niin. Mitä viisi ihmistä oikein tekee tässä... labyrintissa, kun viisisataakahdeksankymmentäyhdeksän ihmistä katsoo? ratsastaja kysyi.
"Tämä on... kuusivelhoturnajaisten viimeinen koetus, joka selvittää kuka voittaa koko kisan", Harry vastasi.
Onko se lystiä?
Harrylla löi hetken tyhjää. Oliko tämä lopulta niin hauskaa? Ei, ei oikeastaan. Seuraavan kulman takaa saattoi ilmestyä uusi otus, joka tahtoi kilpailijan pään iltapalakseen.
"Ei, ei se ole", Harry vastasi.
Miksi sitten juoksette labyrintissa?
"Ehkä se on lystiä joidenkin mielestä. Mene etsimään vaaleahiuksinen suomalainen, joka vastaa nimeen Lotta ja kysy häneltä, onko tämä lystiä", Harry totesi yllättäen itsensäkin. Ratsastaja tuntui tuijottavan hetken Harrya ja kannusti sitten hevosensa liikkeelle. Ja samantien kuului Harryn takaa Sen Puuskupuhin ääni.
"Mitä hittoa sinä oikein teet, Krum?" Harry päätti olla laiska ja räjäytti pensaaseen reiän. Harry astui savun ja pienen palopesäkkeen läpi ja koki aikamoisen järkytyksen. Krum käveli pensasaitaa päin. Toistolla. Kuin robotti, joka ei osannut kääntyä – huono robotti.
"Mitä...?" Harry kysyi. Puuskupuh kohautti olkiaan.
"Pitäisikö hänelle tehdä jotain?" Harry kysyi. Puuskupuh kohautti olkiaan ja lähetti kipinöitä taivaalle.
"Tuota... juostaanko yhdessä hetken aikaa?" Harry ehdotti. Puuskupuh kohautti olkiaan. Harry huomasi taas hölkkäävänsä täysin satunnaisesti jonkun ihmisen rinnalla.

Heidän takaansa alkoi kuulua ryminää. Ja mylväisy. Harry kiristi tahtiaan.
"Mikä se on?" Puuskupuh kysyi. Vastausta ei tarvinnut odottaa, sillä heidän takanaan pensasaidan läpi rynnisti se sama hirvi, johon Harry oli törmännyt aikaisemmin.
"Juokse!" Harry kehotti, eikä Puuskupuhia tarvinnut kahdesti käskeä. Ja sitten yllättäen Tamaki oli heidän vierellään liitelemässä.
"Moi, miten menee?"
"Huonosti."
Samassa muutaman metrin päässä heidän edellään puskan läpi lensi jotain – näytti suurelta räsynukelta – ja pysähtyi vastakkaiseen seinään. Lotta kömpi pystyyn ja tuhosi yhden uuden kameran. Vasta sitten hän huomasi kolme kuin seinään pysähtynyttä ihmistä.
"Ai hei po – voi p*s*a."
Ja samalla huomasi sen olennon nuorten miesten takana.
"Jos hoitelette tuon tuolla", tyttö totesi ja viittasi pensaaseen tekemäänsä reiän suuntaan. "Niin minä häädän tuon", hän totesi ja viittasi hirveen. Harry vilkaisi pensasaidan reikään.
"Siellä on sisulisko", poika totesi heikosti.
"Jep. Pikku-Iivana. Siitä on tullut aika iso ja häijy otus", Lotta vastasi ja veti sauvansa esiin saaden aikaan ruoskanläjähdyksen äänen. Sauvan päästä purkautui hopeinen vana, joka muotoitui suureksi koiraksi. Se pomppi hirveä vastaan ja haukkui vimmatusti.
"Se siis pysähtyy suojelukseen", Harry totesi ja loihti oman suojeluksensa esiin.
"Jep, se pitää saada kääntymään takaisin. Saamaan hylkäämään koko jahtaamisajatus. Yhdellä sitä voi hidastaa, mutta kahdella on jo vaikutusta", Lotta vastasi.
"Me hoitelemme Cedricin kanssa tuon sisuliskon, ei syytä huoleen", Tamaki hihkaisi ja katosi reiästä toiselle puolelle aitaa Cedric inahtaessa "Joku muistaa minun nimeni!"
Hirvi pysähtyi ja alkoi hoippua. Se näytti pohtivan kumpaan pitäisi hyökätä. Peura nakkeli niskojaan ja koira räksytti sen minkä äänihuulista irtosi. Lopulta hirvi kääntyi ja lönkytteli pois.
"Mikä se oli?" Harry kysyi.
"Hiienhirvi. Perisuomalainen peto. Sitä on joskus pidetty pyhänä ja niiden tehtävänä oli tarkoitus vahtia pyhiä lehtoja. Isompi kuin normaali hirvi ja huomattavasti... pelottavampi luonnossa tavattaessa. Sitä pitää väistää, jos pystyy. Sen kimppuun ei koskaan saa eikä pidä hyökätä. Se olisi sama kuin itsemurha", Lotta kertoi.
"No mennään katsomaan miten pojat pärjäävät", tyttö ehdotti. Puuskupuh ja Tamaki olivat osuneet tainnutusloitsulla sisuliskon pehmeään mahaan ja puoliksi taskuravulta ja puoliksi skorpionilta näyttävä hirviö makasi maassa lonkkaa vetäen.
"Voisimme jatkaa matkaa yhdessä", Tamaki ehdotti. Lotta kohotti kulmaansa.
"Jos osumme kaikki kol – neljä yhdessä pokaalille yhtä aikaa, heidän on vain julistettava meidät kaikki voittajiksi", Harry pohti.
"Mistä tiedämme, etteivät he ole niin ärsyttäviä, että laittavat meidät taistelemaan kunnes viimeinen on pystyssä?" Lotta kysyi.
"Voimme aina kokeilla", Puuskupuh totesi, "joukossa olisi turvallisempaa."
"Jaa. Minä muuten haluan ne sukat, muusta en välitä", Lotta tuntui antavan siunauksensa liittoumalle.
"Hyvä on. Mihin suuntaan sitten?" Tamaki kysyi.

No, he juoksivat. Muutaman kerran vähän vikaankin, mutta ei se mitään. Sitten tuli jotain yllättävää. Se näytti kissalta, mutta se ei ollut kissa. Sillä oli ihmisen pää, mutta se ei ollut ihminen. Sillä oli kotkan siivet, mutta se ei ollut kotka. Se luki kirjaa, mutta se ei ollut lukutoukka.
"Sfinksi", Puuskupuh kommentoi. Sfinksi näytti huomaavan heidät. Ainakin se vilkaisi heitä nopeasti.
"Sen antaa meille jokin arvoitus ja sitten se päästää meidät jatkamaan?" Harry tarkensi tietojaan. Puuskupuh nyökkäsi. Tamaki lähentyi vielä lukevaa sfinksiä.
"Her.."
"Rouva", sfinksi tiuskaisi.
"Rouva Sfinksi. Tehän vartioitte tätä käytävää, olenko oikeassa?"
"Hys, tämä luku loppuun ja sitten kuuntelen teitä." Nelikko istui niille sijoilleen ja jäi odottamaan hiljaisuuden vallitessa. Lopulta sfinksi laittoi kirjanmerkin paikoilleen ja kääntyi nelikon puoleen.
"Oletteko kaikki samaa ryhmää?"
"Olemme, ma'am", Tamaki vastasi.
"Vai niin, siispä annan teille visaisen kysymyksen. Voiko XXXholicia lukea huomaamatta DouWataa?"
"Mitä?" nelikon miespuolinen osasto huudahti.
"Oliko tuo vastaus?"
"Ei!" Lotta rääkäisi ja avasi ranteessa olevan rannekkeen kannen ja painoi sormensa korvalle. Oli jännittävää havaita, ettei kukaan muu ollut huomannut tätä pientä juttua.
"No niin Ulla, olet kaiuttimessa!"
"Minä tiedän, minä tiedän! Voi, mutta sinä et varmaan pysty siihen." Ullan ääni kuului hieman säristen Lotan rannekkeesta ja häipyi sitten olemattomiin. Sfinksi kohotti kulmiaan ja väistyi sitten syrjään.
"Sinulla, tyttöseni, on hyviä ystäviä", sfinksi hymähti. Lotta niiata niksautti kiitokseksi.
"No niin pojat, mennään hakemaan palkintomme."

A/N: Viimeinen koetus, 7 kappaletta jäljellä. Nähdään taas pian.