Pahoittelen, että olen täysin unohtanut päivittää. Tämä ficci alkaa olla viittä vaille valmis, Ladylla on kappale 49 kesken ja sen jälkeen yritän loihtia kappaleen 50 kasaan, minkä jälkeen Emoo onkin todellakin paketissa. Sitten voitte jäädä odottelemaan Skata.
46. Ihanaa, Voldemort, ihanaa...
"Tuota noin... Pahoittelen kovasti, mutta tämän kappaleen alussa emme voi zoomailla pitkin labyrinttia, koska kameroissa on häikkää. Saatte siis tyytyä katsomossa käytyyn keskusteluun kilpailijoiden ystävien kesken."
"Bagman! Mitä sinä puhut? Mikä kappale ja miten niin katsomossa käyty keskustelu? Sehän on salakuuntelua! Jos vaikka keskittyisit kertomaan, mitä Krumille ja Delacourille on sattunut ja esittämään hypoteeseja, mitä muille ottelijoille kuuluu?"
Ulla katseli suuren näytön sähköistä lumisadetta huolettomana. Lotta oli Terhin ja Annan mukaan lähestymässä labyrintin keskipistettä, ja niin kauan kuin Lottaa ei haittaisi neljälle jaettu voitto, se ei haittaisi häntäkään. Tällä hetkellä kuulokkeista hänen päässään kuului vain tasaista juoksuaskelten töminää ja satunnaisten hirviöiden älähdyksiä, kun ne jäivät eteenpäin ryntäävän blonditrion ja Harryn tielle.
Ed nyki Ullan hihaa. Tyttö laski kuulokkeet kaulalleen ja huomioi samalla, että näytölle ilmestyi yhden toimivan kameran kuvaa. Kamera oli ilmeisesti lentänyt vimmattua vauhtia pakoon labyrintista ja esitti nyt kuvaa tuomarien aitiosta, jossa Bagman oli ajautunut riitaan ranskalaisen ja bulgarialaisen rehtorin kanssa, Dumbledore nukkui ja viimeisen tuomarin virkaa hoitava Toffee oli syventynyt pelaamaan pasianssia kuluneella korttipakalla. Bagmanin osa riitaa kuului kaiutuksen takia ympäri kenttää, ja ilmeisesti se koski kameran lähettämistä takaisin kuvaamaan labyrintin tapahtumia. Ilmeisesti selostajasta olisi ollut julmaa lähettää ainut selviytyjä liki varmaan tuhoonsa, kun taas rehtorit olivat ilmeisesti sitä mieltä, että siivekkäät kamerat eivät olleet uhanalainen laji.
Ed nykäisi Ullan hihaa uudelleen.
"Kun sait tietää lohikäärmeistä, et suostunut kertomaan Lotalle, vaikka kaikki muut tiesivät. Nyt neuvot häntä radiopuhelimella?" poika kysyi.
"Silloin oli silloin, nyt on nyt. Meiltä jää kohta villasukat saamatta, ja mieti mikä kolaus suomalaiselle kansanylpeydelle on, jos nyt häviämme", Ulla selitti ja käänsi hymynsä ruudulta Ediin, kun Anna tökkäsi häntä käsivarteen.
"Signaali katosi. Eli myös Lotta katosi", tyttö selitti, kun Ulla katsoi häntä ihmeissään.
"Miten?" Hän ei vaivautunut käyttämään suomea, joten Annakin lopetti.
"No, ensin sieltä kuului askelia, sitten töminää, sitten pieni räjähdys, sitten 'Harry, mitä sinä teet?', sitten kilahdus, sitten toinen räjähdys, sitten vähän hurinaa, sitten 'Lotta, takanasi!', sitten sitä piippausta, joka tulee aina joskus, kun kännykkä on liian lähellä radiota tai tv:tä, sitten 'Vesieste! Mistä tähän tuli vesieste?', sitten epämääräistä huutoa ja sitten litsahdus. Sen jälkeen radio kohisi vähän aikaa ja yhteys katkesi", Anna kertoi.
"...vai niin." Ulla vilkaisi Terhiä ja Annia, jotka seisoivat taaimmalla penkkirivillä kiikareineen. Molemmat näyttivät olevan valmiina raportoimaan tapahtumista tarkemmin, mutta Ulla oli muodostanut jo etäisen kuvan tapahtumista.
"No, ehkä Lotta ei ole hengenvaarassa, mutta parempi katsoa kuin katua. Miten hänellä nyt menee?" Ulla kääntyi taas takariviin päin.
"Näkyvyys on vähän puutteellinen", Anni totesi ja laski kiikarit.
"Pensaiden läpi on vaikea nähdä", Terhi täydensi, laskeutui penkiltä ja istui Annan viereen. Hetken he istuivat täydellisessä hiljaisuudessa.
Samassa yhtäaikaa tapahtui paljon kaikenlaista.
Taivas meni pilveen.
Hyinen tuuli puhalsi.
Lentävä munakoiso muisti fysiikan lait ja putosi Renjin päähän.
Kumikana, jonka Bagman oli ilmeisesti lainannut McGarmiwalta, irtosi hänen kädestään, lensi kauniissa kaaressa ja rikkoi viimeisen väsyneenä räpyttelevän kameran niin, että jättiskriini olisi esittänyt taas lumisadetta, jollei joku olisi kompastunut valtavaan sähköjohtoon niin, että valtava töpseli olisi irronnut seinästä ja ruutu olisi pimennyt täysin muutenkin.
Valtaisa lahna ilmestyi keskeltä ei mitään, kaappasi Terhin mukaansa muutamaksi sekunnin kymmenykseksi ja tiputti hänet sitten jälleen paikoilleen.
Joku pieni poika huusi katsomossa maastoutumiskäskyn tavallista suuremman pulun kaartaessa taivaalle.
Yhtä pian hetki oli ohi. Ilta-aurinko soi jälleen säteitään, tuuli laantui, munakoiso käytti lujaa tahdonvoimaansa ja nousi takaisin ilmaan, Bagman haki kumikanan pyyhkäisten näkyvän pölyn pois sen ylväästä olemuksesta, skriini alkoi näyttää lumisadetta, kun joku laittoi töpselin takaisin seinään, Terhin järkyttynyt ilme palaili normaaliksi ja ensimmäisen luokan opiskelijat uskaltautuivat palaamaan paikoilleen.
"Mitä tuo oli?" Ed kysyi pöllähtäneenä.
"Huono enne, varmaankin", Ulla vastasi synkkänä ja lähti päättäväisesti tarpomaan halki katsomon välittämättä siitä, kuinka Anna tarkensi Edille, että oikeastaan kyseessä oli monta huonoa ennettä, mikä varmasti tarkoitti, että... Ulla menetti lopun selityksestä joutuessaan kuuloetäisyyden ulkopuolelle.
Sen kummemmin ajattelematta asiaa Ulla kulki läpi rivillisen katsojia eikä edes huomannut, kuinka he väistivät hänen edestään. Yhtä lailla ajatukset muualla hän laskeutui portaita nurmikolle. Hän havahtui, kun Terhi kysyi: "Mitäs nyt?"
Ulla katsoi taakseen ja koko joukko oli todellakin kompuroinut hänen perässään, jättäen penkille ison aukon, jossa vain Ron ja Hermione sitkeästi istuivat. Myös hostit olivat jättäneet paikkansa ja seuranneet perässä. Roykin oli pöllähtänyt jostain. Huokaisten hän jätti koko joukon setvimään välejään ja käveli itse labyrintin seinustalle. Hän tunsi itsensä pieneksi pensaiden vierellä, mutta kun hän sulki silmänsä ja laski kätensä tiiviille aidalle tunnustellen lehtien ja oksien mielenliikkeitä, tunne alkoi hiljalleen hävitä. Hän ehti vielä kuulla, kuinka Bagman tiedusteli häneltä koko yleisön kuullen, mitä hän teki.
"Olen pahoillani, olen Suomesta enkä ymmärrä puhettanne, joten en voi vastata", hän totesi upoten yhä syvemmälle kasvien henkiseen maailmaan.
"Tuo olisi uskottavampaa, jollei vastaus olisi tullut täydellisen sujuvalla englannilla", Bagman vastasi kauittimista.
"Oi, anteeksi", Ulla naurahti ja toisti saman suomeksi. Sen jälkeen hän huomasi muiden suomalaisten ottavan ohjat. Kasvien mielen kärhämät alkoivat ottaa jo yhteyttä hänen oman mielensä kiemuroihin, mutta silti hän kuuli tuttujen äänten esittävän lauseenkappaleita "...on hippi...", "...julmaa käyttää pensaita tällä tavalla hyväksi barbaarisiin..." ja "...Ullasta labyrintti tarvitsee halia..."
Aika kului kasvien maailmassa niin eri tavalla, ettei Ulla voinut määritellä, kauanko hän puhui pensaille, ennen kuin hitaasti palaili ihmisten ilmoille. Hetken hän piti vielä silmiään kiinni mukautuakseen uuteen tilanteeseen tässä maailmassa. Keskustelun perusteella joku oli esittänyt uhkauksen, että Ulla vapauttaisi pensaat, jollei tämä tällainen loppuisi, mikä oli johtanut tuomarien aitiossa keskustelun siitä, olisiko pensaiden vapauttaminen mahdollista, mihin ne menisivät vapaina ja mitä siitä seuraisi. Katsomo taas kohisi keskustelua kasvien oikeuksista. Muutamat uskalikot miettivät kasvien ja sienten elämän tarkoitusta.
"No, mitä ne sanoivat?" kysyi Ukitake uteliaana ja hivenen huolestuneena. Ulla yritti kasata kasvien esittelemät mielikuvat johdonmukaiseksi tarinaksi, jonka voisi esittää muillekin.
"Lotalla ei ole juuri nyt hätää, mutta... Pensaista jokin ei ole kohdalleen palkinnon kanssa. Siinä on jotenkin ... vääränlaista taikuutta. Kaikki kilpailijat ovat kuulemma vaarassa."
"Mistä pensaat tietävät niin paljon?" kysyi puolestaan Kyoya.
"Luonto tietää paljon... Kaikki taikuus tulee luonnosta... Mutta se ei ole tärkeää nyt. Pensaat näkivät miehen. Luulen, että se oli Vauhkomieli, vaikkakin pensaiden aistimuisti on vähän erilainen kuin meidän. Tai siis se oli tavallaan Vauhkomieli, mutta... En osaa sanoa enempää kuin pensaat, ja ne eivät pystyneet selittämään tätä. Mutta vaaran ne osasivat ilmaista, ja sen, ettei aikaa ole hukattavaksi." Todettuaan tämän Ulla kääntyi takaisin pensaiden puoleen, veti näppärästi esiin suuremman sauvansa ja sanoi pari sanaa pensaiden kielellä. Humisten pensaat siirtyivät sivuun koko matkalta labyrintin keskukseen.
Ulla kiisi palkinnon luo samaan aikaan kun koko kilpailijakvartetti ilmestyi viimeisen kulman takaa.
"Ulla? Mitä sinä täällä teet?" Lotta ihmetteli. Samassa kuin pallosalamat ilmestyivät loput suomalaiset, pian heidän perässään kuolemanjumalat ja askeleista päätellen inhimillisempi osa porukkaa seurasi perässä juosten halki Ullan tekemän käytävän.
"Teinä en koskisi pokaaliin", Ulla yritti sanoa ja kuuli huohottavansa taikuuden, pikakiidon ja vaaran tunteen takia. Pensaat olivat peloissaan, ja se vaikutti häneenkin.
"Mitä, mikset?" Lotta kysyi samaan aikaan kun Tylypahkan osallistujat, jotka eivät ilmeisesti olleet kuunnelleet, kurkottivat yhtäaikaa kohti pokaalia. Anni yritti estää poikia, mutta ei ehtinyt sanoa mitään, kun pokaalin takaa ilmasta sukelsi jättimäinen lahna. Ullan maailma täyttyi kirkkaista kieppuvista valoista, huminasta, joka kuulosti siltä kuin tuuli olisi yrittänyt laulaa Tuiki tuiki tähtöstä ja epämääräisestä tunteesta, että ruumis hajoaa tuhkaksi.
Kun hän taas tunsi olevansa jossain määrin koossa, Ulla huomasi seisovansa keskellä pimeää ... hautausmaata?
"Lahnan ja porttiavaimen yhdistelmä. Terhin lahna aiheuttaa minulle päänsäryn ja porttiavain aivastuttaa", Anna huokasi jostain päin hämärää ja aivasti sitten. Silmien tottuessa paremmin valoisuusasteen vaihdokseen Ulla erotti niistävän ystävänsä muutaman metrin kauempana, ja hetkeä myöhemmin hän totesi koko konkkaronkan siirtyneen sinne missä he ikinä olivatkin. Osa keräili itseään pystyyn maasta, osa seisoskeli pöllämystyneenä.
"Onko tämä osa koetusta?" Tamaki kysyi hämmentyneenä. Hän oli niin ällistynyt, että jopa hänen hehkunsa oli sammunut.
"En usko", Lotta vastasi synkästi.
"Voisivatko velhot ystävällisesti nostaa sauvansa ja muut valmistautua aseidensa kanssa? Älkää sytyttäkö minkäänlaisia valoja, mutta pysykää varuillanne", Anni ohjeisti. Kuului kankaan kahinaa, kun kaikki tottelivat. Sen jälkeen pimeästä alkoi erottaa askelia. Ulla tihrusti ja erotti lopulta viittaan pukeutuneen hahmon.
"Kuka se on?" Lotta kysyi aivan hiljaa hänen vierestään.
"En tiedä. Kuka vain Aragornista alkaen. Tilanteeseen nähden ennustaisin kuitenkin jotain pahempaa", Ulla puhui niin hiljaa kuin saattoi. Sitten hahmo oli jo aivan lähellä, niin, että hän erotti sen pitelevän jotain sylissään. Kuin Ulla pahan aavistuksen todistaakseen Harry lysähti kasaan jossakin parin metrin päässä.
Kimeä ääni, joka ei voinut luvata mitään hyvää, komensi: "Tapa turha!" ja Ulla lähetti rukouksen Martelille.
A/N: Kiitos palautteesta, taas kerran.