Uskomatonta kyllä, tämän ficin viimeinen kappale ilmestyi vuosien lusmuilun ja peukaloiden pyörittelyn jälkeen. Olkaa hyvät, se on loppu nyt.
50. Se oli uuden ajan alku, se oli historian loppu
"Tervetuloa seuraamaan Ei meillä ole ongelmia-sarjan viimeistä kappaletta! Juhlistaaksemme tätä hykerryttävän spektaakkelin loppuhuipentumaa olemme järjestäneet teille, sokerinuppuset, tämän mieltäylentävän tilaisuuden, jossa niin hyvät kuin pahatkin saavat palkkansa. Samalla saatte elää uudelleen sarjan lukuisia huippuhetkiä, rakkaat marsipaanipossuset, ja kuulla arvovaltaisen tuomariston valinnat tämän 'vuoden' kohokohdiksi, juontajien kommenteilla! Juontajina tietenkin minä, Albus Dumbledore, ja ystäväni Ludo Bagman tässä", rehtori kaiutteli lavalta ja osoitti vieressään seisovaa miestä, joka ei ollut edes juhlan kunniaksi luopunut ampiais-cossistaan. Yleisö oli hetken hiljaa. Hetken kuluttua tavaraa alkoi lennellä.
"No niin. Yritetäänpäs uudestaan. Kuten edellinen juontaja", tässä välissä kuultiin satunnaisia buuauksia, "jo mainitsikin, tämä sarja alkaa kovaa tahtia lähetä loppuaan. Tämä viimeinen kappale tarjoaa viimeisen tilaisuuden salaisuuksille paljastua ja muistoille palata mieleen. Edellisten juontajien jouduttua valitettavasti poistumaan, tuota, henkilökohtaisista syistä, me Ukitaken kanssa tuuraamme", Roy kuulutti varovasti ja sai vastaukseksi hyväksyvän hiljaisuuden. Siitä rohkaistuneena Ukitake jatkoi juontoa:
"Nyt, pidemmittä puheitta jaamme palkinnot ensimmäisestä kategoriasta. Saimme tämän ison skriinin säädettyä sisälle, joten saatte nauttia takaumat suuressa mittakaavassa kursiivilla. Siirrytään ensimmäiseen kategoriaan! Vuoden miespääosasta kisaavat..."
"Tulejo Tulisalama!" poika huusi osoittaen sauvallaan linnaa kohti. Mitään ei tapahtunut, mitään ei kuulunut ja lohikäärme lähestyi yhä uteliaana Harrya.
"Arvasin, että tässä käy näin", kommentoi Ed katsomosta ja heitti luudan katsomosta areenalle.
"Onko tuo sallittua?" kysyttiin katsomosta Harryn juostessa utelias lohikäärme perässään.
"Emme tiedä, heittihän Ulla Lotalle aurinkolasit…"
"Mikä tämä luuta on olevinaan?" Harry rääkyi näyttäessään Edin suuntaan ikäloppua luutaa.
"Puhtolakaisu 7. En löytänyt muutakaan varastosta", Ed huusi takaisin kohauttaen olkiaan ja levitellen käsiään.
"Harry Potter! Pitkä päähenkilökokemus seitsemässä kirjassa, kahdeksassa elokuvassa ja lukemattomissa ficeissä takaa toimintakohtauksissa vauhtia ja vaarallisia tilanteita!"
Kultahiuksinen poika tuijotti samentuneella katseella junan ikkunasta ulos. Ohi vilahtava maisema alkoi muuttua lainehtivista viljapelloista harmaiksi ja sumuisiksi nummiksi. 15-vuotiaan, mutta vuosia nuoremmalta näyttävän pojan mieli askarteli parin viime päivän tapahtumien ympärillä.
"Edward Elric! Näillä sanoilla Emoo aukesi lokakuussa 2008, ja loppu on historiaa. Ilman Ediä tätä kaikkea ei olisi tapahtunut."
"...onko se hyvä vai huono juttu?"
"Helkkarin lintu!" Ichigo rähisi juostessaan Hopean perässä pitkin käytäviä. Kyseinen harakka oli nauraen vienyt pojan Renjiltä saaman avaimenperän. Avaimenperä oli kiiltävä, ainakin Ullan kommentin mukaan. Hopea oli ollut samaa mieltä ja vienyt avaimenperän nopeammin kuin ehti kissaa sanoa.
Takaisin nykyhetkeen. Ichigo siis jahtasi varislintuihin kuuluvaa lentävää otusta. Hänen perässään juoksi Renji. Miehen tarkoituksena oli saada Ichigo kiinni ja rauhoittaa tilanne. Harakan kyllä voisi listiä.
"Viimeisen kerran, Shunsui, ei keskellä käy – uh!" "Sainpas!" Ichigo hihkaisi saaden Hopean pyrstösulista kiinni. Samalla poika törmäsi Ukitakeen ja Shunsuihin. Ja koska kolaripaikka oli kulman takana, Renji ei ehtinyt jarruttaa, joten tapahtui neljän kuolemanjumalan ketjukolari. Todella epätodennäköinen tapahtuma, Tylypahka oli kuitenkin suhteellisen suuri ja kuolemanjumalia vain neljä. Eikä tässä vielä kaikki! Joku onnistui painamaan salakäytävän avaavaa vipua ja neljän henkeä ja harakka putosivat lattialuukun läpi.
"Ichigo Kurosaki! Perinteisin shonen-päähenkilö sitten Gokun ja Naruton!"
"Hei!"
"Kunkku! Jos et hyppäisi sinäkään. Emme halua joutua tuomaan sinua muovisessa tupperware-astiassa kotiin", Hikaru huusi alhaalta.
"Toisaalta, voisimme tehdä sillä voittoakin", Kyoya totesi liiankin äänekkäästi ollakseen Kyoya. Tamaki repäisi sisäulottuvuudesta punaisen ruusun ja pyörähteli taiturimaisesti tiilenpäillä.
"Voi, ei minulla ole mitään hätää – hui", Tamaki vakuutti ja oli liukastua. Lotta ryhtyi mukaan tanssiin. Poika potkaisi liukuun yhden kattotiilen, joka aiheutti jälleen vaaratilanteen.
"Olé!" japanilainen hihkaisi yhdessä suomalaisen kanssa ja he tanssahtelivat uuden kuvion improvisoitua tanssiaan. Ed väisti valssaavaa paria ja päätti mennä auttamaan nuorempia kuolemanjumalia. Poika kumartui nostamaan Ichigoa toisesta nilkasta, mutta tanssipari palasi tangon merkeissä ja taivutuksessa Lotta epähuomiossa potkaisi Ediä selkään. Alkemisti horjahti reunan yli ja tarttui kiinni räystäästä.
"Tamaki Suoh! Nuori mies, jonka elämässä ruusuja on niin paljon, että hän voisi kipata ne maahan ja tanssia niillä, jollei sanonta jo toteutuisi hänen arkielämässään!"
"Ja nyt kun ehdokkaat on esitelty, on aika kutsua lavalle henkilö, joka on kuin luotu jakamaan tämä arvostettu palkinto! Naiset ja herrat: Firenze!"
"...kuka?"
Kysymys sai vastauksen, kun kentauri kopisteli lavalle mukanaan voittajan nimen sisältävä kirjekuori.
"...aivan, Firenze. Seuraava kysymys: miksi?"
Vaikka kysymys varmaankin jäi vaivaamaan useampaa yleisön jäsentä, kaikki kuitenkin taputtivat kentaurille kohteliaasti. Hiljaisuuden laskeuduttua Firenze yskäisi.
"Kiitoksia. Tämän palkinnon saa itsestäänselvistä syistä Harry Potter."
Ainut ääni syntyi, kun Ulla voihkaisi turhan kursiivin takia. Seurasi toinen hiljaisuus, tällä kertaa jännittynyt.
"Mitä? Ai eikö se ollutkaan itsestäänselvää? Jos sanon, että kentaurit lukivat sen tähdistä jo satoja vuosia sitten? ...ai sekään ei kelpaa? No, tuomarit esittävät valinnalle seuraavia perusteluja: 'mihin kirjaan kuvittelette tämän ficin perustuvan?' ja kehuvat, että Harry on hienosti selvinnyt hengissä, vaikkei olekaan tehnyt mitään erityisen ihailtavaa ficin aikana." Firenze kohautti olkiaan ja vetäisi neljännestä ulottuvuudesta pienen kultaisen patsaan, joka esitti sankarillisesti poseeraavaa Harrya Joku sai kammettua Harryn pöydän alta ja hän kompuroi lavalle ottamaan vastaan palkintonsa. Hetken kiusaantuneen hiljaisuuden jälkeen yleisö taputti kohteliaasti, kun kävi selväksi, ettei poika lähde lavalta ilman aplodeja. Niiden loputtua Roy tönäisi Harrya kevyesti kohti portaita, joita tämä laskeutuikin kiireesti. Myös Firenze nelisti pois lavalta ja Ukitake sai luettua paperista, mikä seuraava kategoria oli.
"Seuraavana sitten suhteellisen järkevästi vuoden naispäähenkilö! Mukana kisassa..."
Samassa ilman halkaisi veretseisauttava karjahdus. Valtava mies, joka tunnettiin myös Zaraki Kenpachina, hyppäsi seisomaan ja Lotta perääntyi pari metriä.
"Minä vain halusin kokeilla, saako noita hiuksiasi alas", tyttö selitti viattomasti eikä vaikuttanut yhtään säikähtäneeltä. Tai siis hän ei vaikuttanut säikähtäneeltä ennen kuin Kenpachi otti esille miekkansa, joka melkein katkaisi muutamia hiuksia Lotalta suhahtaessaan hänen päänsä ohi.
Hänen itsevarmuutensa palasi kuitenkin nopeasti.
"Sinä taidatkin sitten olla tosikko?" Lotta kysyi uteliaasti. Zaraki vain murahti uhkaavasti.
"Sinun on paras olla vahva, tyttö!" hän huudahti äkkiä ja kävi hyökkäykseen. Lotta parkaisi yllättyneenä jotain lahnoista ja pinkaisi täyttä vauhtia ulos salista.
"Lotta ... en-nyt-saa-selvää-sukunimestä! Sankarillinen nainen tai naisellinen sankari, tuo hullu suomalainen, joka pitää sienikeitosta ja jonka pikkuveli diilaa kuulakärkikyniä!"
Ed: Jatkuuko tarina Kyyrystä ja hänen pojastaan?
Sirius: ... ei, mutta voimme keksiä erilaisia vertauksia Kyyryn pakkomielteelle kuolonsyöjien nappaamisesta, jotta voimme olla sitä mieltä, että hän uskoo saavansa suosionsa takaisin pidättämällä vielä pari sellaista.
Tamaki: Joo, minulla onkin näitä jo varastossa! Se on kuin Lotan pakkomielle punaisia viittoja vastaan!
Ron: Tai Kalkaroksen pakkomielle heitellä oppilaitaan kertakäyttökameroilla!
Hikaru: Tai Mustangin ja Ukitaken pakkomielle Salarakkaasta!
Roy: Eiköhän tämä ole tässä...
Hermione: Mutta oikeasti meidän pitäisi keskustella vielä Kalkaroksesta (joka on tai ei ole kuolonsyöjä), tyypeistä, joista tuli kuolonsyöjiä (Rosier, Wilkes, Lestranget, Avery), Irkoroffista (joka hipelöi Kalkaroksen käsivarsia eikä Siriuksella ole aavistustakaan miksi), Vauhkomielestä ja Kyyrystä (jotka tunkevat jatkuvasti Kalkaroksen työhuoneeseen ja ovat muutenkin pakkomielteisiä), Percystä (joka on hulluna Kyyryyn ja jolle pitäisi lähettää kirje), Bertha Jorkinsista (josta ei ole mitään viisasta sanottavaa. Kuka se edes oli?) ja kellonajasta.
Roy: Aivan. Kiitos Hermione. Nyt voimmekin lähteä. Sirius, onko sinulla kummisetämäisiä ohjeita Harrylle?
Sirius: Joo, lähetä ruokaa. Ja ässä-arpoja. Tai siis, tuota tuota, älä kuole.
"Hermione Granger! Ainut hahmo, joka on yrittänyt pitää juonta kasassa sen nykiessä ja paukkuessa ja neljännen seinän romahtaessa vähintään kerran joka kappaleessa!"
"Lähdemmekö me?"
"Totta kai lähdemme!" Tamaki huudahti ponkaisten pystyyn istuimeltaan. Violetit silmät säkenöivät vaaleatukkaisen pojan levittäessä vasenta kättään, laittaen samalla oikean sydämensä päälle.
"Ajatelkaa tätä mahdollisuutta! Tylypahkassa ei varmasti ole Host Clubia, eikä välttämättä olla kuultu edes koko ideasta. Olemme kuin ristiretkeläiset keskiajalla tuomassa sivistystä barbaarien keskelle!"
Haruhi kohotti kulmaansa katsoessaan kerhonjohtajaa naurettavassa asennossa.
"Niin ja voimmehan me harjoittaa kielitaitoa?" tyttö kysyi pehmeästi. Tamakin asento lipsui silminnähden. Hän hyökkäsikin halaamaan Haruhia ja hinkkaamaan poskeaan tytön poskeen.
"Isä on niin iloinen kun tytär tukee hänen ajatustaan!" hän hehkutti Haruhin rimpuillessa irti.
"Haruhi Fujioka! Ilman hänen kommenttiaan voisi olla, että Ouranin nuorukaiset eivät olisi lähteneet kisoihin ollenkaan ja kaikki olisi toisin!"
"...sekö oli suurin saavutukseni? Vuoden alussa sanoin yhden lauseen?"
"Älä nyt, Haruhi! Se oli merkittävä lause! Suurin, hienoin kaikista lauseista! Kaunis, täydellinen lause!"
"Kiitos, Tamaki, riittää."
"Palkinnon jakaa Minerva McGarmiwa, yksi hienoimmista naishahmoista, joihin oikeissa kirjoissa voi tutustua." McGarmiwa käveli lavalle arvokkaasti, avasi kirjekuoren ja nauroi naisellisesti.
"Myös tämä palkinto tulee Rohkelikolle. Hermione Granger!" hän tiedotti tyynesti lakattuaan nauramasta. Yleisö ei tuntunut ymmärtävän pointtia tälläkään kertaa: se katseli McGarmiwaa hiljaa ja ymmällään.
"Tuomariston mukaan Haruhi ei tehnyt koskaan mitään ja Lotta oli liian hämmentävä, joten Hermione oli ainut, joka edes yritti vaikuttaa hahmolta." Yleisö nyökkäili viisaasti. Hermione kipaisi lavalle, otti vastaan pienen itseään esittävän pystin, niiasi aplodeille ja lähti taas vikkelään lavalta. Roy oli jo tarkistanut seuraavan kategorian.
"Pysymme vieläkin hahmoissa! Nyt vuoden unohdettu sivuhahmo, koska mieleenpainuvia sivuhahmoja oli tuomariston mielestä liikaa, joten valinta olisi ollut mahdoton. Olemme valitettavasti unohtaneet, missä kappaleissa unohdetut sivuhahmot on mainittu, mikä johtaa siihen, ettemme voi tarjota heistä takaumia. Palkinnosta kilpailevat kuitenkin Neville, Mori, Cedric ja Hanataro. Palkinnon jakaa vuoden unohdettu opettaja: Karkaroff."
"Mitä hän täällä tekee, eikös hänen pitänyt paeta, kun Voldemort heräsi henkiin tai jotain? Hänhän on kuolonsyöjä?"
Karkaroff ei tästä välittänyt ja asteli lavalle. Hän repäisi kuoren auki.
"Cedric Diggory", hän totesi muitta mutkitta. Sitten Karkaroff muisti olevansa kuolonsyöjä, tiputti kirjekuoren ja juoksi salista. Roy poimi pudonneen kuoren ja katsoi surullisena salia.
"Haluaisimme pitää pienen hiljaisuuden edesmenneen Diggoryn puolesta. Vaikka hänet unohtikin helposti, hän oli hyvä mies ja hieno puuskupuh. Hiljaisuuden jälkeen Dumbledore haluaa lausua muutaman sanasen."
Seurasi hiljaisuus, joka todellakin oli kunnioittava. Kaikki aivan tosissaan muistelivat nuorena kuollutta vaaleaa puuskupuhia. Jopa Ullan ja Lotan kestohymyt vakavoituivat. Dumbledore nousi takaisin lavalle ja näytti kerrankin surulliselta, ei ollenkaan camp-hahmolta, jolta hän oli koko ficin ajan vaikuttanut. Hän puhuikin aivan toiseen tapaan, kun oli nostanut pikarinsa ja lausunut vielä kerran hiljattain menehtyneen opiskelijansa nimen - ele, jonka suurin osa yleisöstä oli toistanut.
"Muistakaa Cedric. Muistakaa, jos koittaa aika jolloin joudutte valitsemaan oikean ja helpon välillä, muistakaa, mitä tehtiin hyvälle, ystävälliselle ja rohkealle toverillenne vain siksi että hän sattui osumaan lordi Voldemortin tielle. Muistakaa Cedric Diggory."
No oliko taas hyvä idea kirjoittaa itsensä pussiin? Miten tästä muka jatkaa? Edellinen katkelma on varmaankin tämän koko ficin paras yritys kirjoittaa jotain koskettavaa. Kamalaa jatkaa vitsillä. Mustaa huumoria. Oikeasti, lukijat, muistakaa Cedric Diggory.
Koska tämä ficci ei ole koskaan muistanut.
Nyt kaikki rummut soikoon!
"...kirjoittaja vaikuttaisi luovuttaneen täysin."
"Tällaista ei ole tapahtunut sitten Irrationaalisen, ja silloinkin kirjoittaja oli Iisa, ei Ulla."
"Iisa?"
"Lotta. En jaksa selittää."
"Ainut mahdollisuus on rakentaa neljäs seinä takaisin! Meidän on lakattava viittaamasta kirjoittajaan ja siihen, että olemme kirjallisia tekeleitä!"
"Eikö se ole liian myöhäistä?"
"Ei! Emme saa luovuttaa! Olemme niin lähellä loppua!"
"Kyllä! Meidän on yritettävä!"
"...ja jatkamme seuraavaan kategoriaan. Vuoden OoC-palkinnosta kilpailevat..."
"Mistä?"
"OoC on fanfiction-kieltä ja tarkoittaa 'out of character', 'poissa hahmosta'. Se merkitsee, ettei hahmo käyttäydy niin kuin alkuperäisessä tarinassa, josta se on lainattu."
"Ja sinne meni taas se neljäs seinä."
"Olkoon, jatketaan palkinto-gaala loppuun kolmella seinällä ja kirjoitetaan loppuun vakavampi pätkä, jossa hahmot keskustelevat juuri ennen kuin osa nousee junaan ja osa lähtee reellä kohti pohjoista, osa palaa Soul Societyyn ja loput tekevät mitä tekevät."
"Kuulostaa ihan hyvältä, lukijatkin saavat jotain, mitä odottaa."
"Niin siis vuoden OoC-palkinnosta kilpailevat..."
"Hei Lotta!" Ulla hihkui alhaalta. "Miksi Ed saa aina kissankorvat, mutta se on silti armeijan koira?"
"On se hienoa kun ihmiset puhuvat minusta kuin esineestä..." Ed totesi.
"Se on hyvä kysymys ja olen miettinyt sitä itsekin, mutta mitä luulet, selviääkö tästä pudotuksesta?"
"Ajattelitko kokeilla jotenkin?"
"No mitäs tässä... "
Samassa paikalle ryntäsi Dumbledore.
"Minä tahdon! Minä tahdon kokeilla, vihii!" ukko hihkui ja loikkasi tyhjyyteen. Lotta kumartui reunan yli muiden kääntyessä katsomaan muualle.
"Ei se mitään, kurpitsaiseni! Olen aivan kunnossa. Uudestaan!" Dumbledore hihkui maanpinnalta.
"Tarvitseeko tuohon nyt sanoa enää mitään? Dumbledore itsestään selvistä syistä."
Aamiaispöydässä Harrya, Ronia ja Hermionea tervehti iloinen sakki ihmisiä. Ichigo ja Renji ryöstelivät toistensa lautasilta ruuan murusia Lotan, professori Mustangin ja professori Kalkaroksen pelatessa pesäpalloa. Tai ainakin se näytti siltä. Mustang seisoskeli yhden pöydän päällä, Kalkaroksen heitellessä kädessään sämpylää opettajan korokkeen luona ja Lotan seisoessa sauva kädessä rohkelikkojen pöydän päässä. Tyttö lauleskeli jotain joka kuulosti "oon nelivuotias, diktaattorikuningas, sain nimen tyhmimmän Kaapo..." heiluttaessaan sauvaansa olkansa takana. Sitten Kalkaros heitti sämpylän kohti Lottaa ja tyttö lennätti leivän sauvansa avulla kohti lumottua kattoa.
"KUNNARII", tyttö riemuitsi ja juoksi pöytää pitkin paikkaa missä Mustang oli seisonut Kalkaroksen juostessa sämpylän perään.
Kolmikko räpytteli hämmentyneenä silmiään ja istuutui aamiaispöytään varoen alati kasvaavaa pelaajajoukkoa. Kalkaros oli saamassa luihuisia joukkueensa siinä samalla kun Mustang ja Lotta keräsivät omaa joukkuettaan
"Severus Kalkaros! Kirjasarjan ihanin ja kamalin opettaja, tässä ficissä mies, joka heittelee esineitä!"
"Kirjakasat huojuivat uhkaavasti, kun Ron lysähti vasten pöytää. Hetken kuluttua Harry seurasi esimerkkiä, mutta hän oli turhan varomaton. Kymmenien kirjojen korkuiset pinot päättivät kostaa tärähdyksen kaatumalla hänen niskaansa.
"Olkaa hiljempaa!" Hermione ohjeisti, kun Harry valitti tuskaansa. Kirjastonhoitaja, koulun opettajainhuoneen tarkkuusheiton epävirallinen mestari vain vähän Kalkaroksen edellä, paiskasi Harrya Valtavan Parsan seikkailut Yksisarvismaassa -niteellä, jossa oli noin 1300 sivua, värikuvitus ja kovat kannet."
"Matami Prilli! Toinen hahmo, joka menetti kaikki muut ominaisuutensa ja alkoi heitellä esineitä!"
"Tulejo Tulisalama!" poika huusi osoittaen sauvallaan linnaa kohti. Mitään ei tapahtunut, mitään ei kuulunut ja lohikäärme lähestyi yhä uteliaana Harrya.
"Arvasin, että tässä käy näin", kommentoi Ed katsomosta ja heitti luudan katsomosta areenalle.
"Onko tuo sallittua?" kysyttiin katsomosta Harryn juostessa utelias lohikäärme perässään.
"Emme tiedä, heittihän Ulla Lotalle aurinkolasit…"
"Mikä tämä luuta on olevinaan?" Harry rääkyi näyttäessään Edin suuntaan ikäloppua luutaa.
"Puhtolakaisu 7. En löytänyt muutakaan varastosta", Ed huusi takaisin kohauttaen olkiaan ja levitellen käsiään.
"Oho, sama pätkä uudestaan. No, samasta hahmostahan on kyse. Harry Potter! Kirjassa sankari, ficissä pöydän alle valuva pikkupoika! Palkinnon jaamme itse, koska emme oikein tahdo pysyä hahmossa itsekään. Ole hyvä, Ukitake."
"Kiitos, Roy. Tämä pysti", Ukitake veti hihastaan pienen kultaisen patsaan, "menee Dumbledorelle. Tuomaristo viittaa jälleen itsestään selviin syihin." Dumbledore oli jo menettänyt vakavuutensa ja loikki ballerinahypyin lavalle, otti patsaan ja kumarsi syvään. Sitten Kalkaros heitti häntä kermakakulla, Dumbledore kompuroi alas lavalta ja kirjoittajat pahoittelivat nöyrimmin sitä, että joillekin hahmoille kävi huonosti ficin aikana, vaikka vain Diggory kuoli.
"Sitten siirrymme IC-kategoriaan. Ehdolla [tässä olisi jokin takauma Tamakiin tanssimassa / hehkumassa / ehdottamassa typeriä / kohtelemassa naisia kunnioittavasti] Tamaki, voittaja Tamaki. Tuomaristo ehdotti myös Pippiniä, koska kukaan ei tuhonnut hänen hahmoaan, mutta koska hän ei oikeastaan ollut mukana koko ficissä, diskasimme hänet." Tamaki hyppeli lavalle, otti hehkuvan pienen patsaansa, otti taiteelliseen asennon, heitteli pari ruusua ja lähti lavalta. Tytöt yleisössä huokasivat kaikki yhteen ääneen.
"Eikös tuo ollut vähän turhan nopeaa?"
"Olet aivan oikeassa. Tapetaanko aikaa etsimällä lisää takaumia?"
"Njääh, niitä on ollut tosi paljon. Pidetään taukoa tässä välissä. Voidaan kyllä muistella hienoja kameoita, niitähän meillä on ollut paljon."
"Bleach-hahmoja ei lasketa. Bleach on kuitenkin osa tätä crossoveria."
"Olkoon."
"Pitäisikö tästäkin jakaa palkinto?"
"Pitäisi varmaan. Oho, katsos, löysin hihastani tällaisen pystin, jossa lukee 'vuoden kameo', olipas hauska sattuma!"
"Noh, Ukitake, muistatkos, kun Sam ja Frodo kiipeilivät rinteillä?"
"Kuka sitä voisi unohtaa, sehän jatkuu sivutolkulla? Oikeasti, varmaan puoli kirjaa on pelkää leivän riittämisen laskemista..."
"Tarkoitin, että tässä ficissä. Kappaleessa 36."
"Ai. Toki. En tosin ollut paikalla. Mutta muistan silti."
"Mutta ei se nyt ihan palkinnon arvoista ollut. Aika lyhyt osa, ei paljon mitään tekemistä eikä liittynyt juoneenkaan mitenkään."
"Totta. Mutta kävihän meillä hahmoja myös Tales of Symphoniasta joulutanssiaisten aikaan. Muisteleppas sitä."
"EI!" kuului katsomosta. Kaikki kääntyivät katsomaan äänen lähdettä, joka olikin sitten Ulla.
"Luitko taas jotain kirjaa? Kuoliko Marius?" Roy tiedusteli kohteliaasti.
"Ei! Ne eivät olleet Tales of Symphonia-hahmoja, ne ovat tärkeitä pyhiä henkilöitä uskonnossani!"
Lotta tuhahti äänekkäästi, ja Ulla vilkaisi häntä.
"Tuo sinun uskontosi on pahempi kuin skientologia! Mistä edes tiedät, että sitä ei ole kirjoittanut joku lukioikäinen tyttö jotain hölmöä fanfictionia varten?"
"Tietysti sen on kirjoittanut joku lukioikäinen tyttö!"
Tytöt jäivät tuijottelemaan toisiaan kiukkuisesti pitkän kiusallisen hiljaisuuden ajaksi, kunnes Anna viittoili juontajia jatkamaan.
"Tuota... Öö... Meillä on... Harry Potter?"
Sekä Ullan että Lotan kiukkuinen tuijotus siirtyi turhaan kursiiviin.
"Ei se voi oikein olla kameo, Harry nyt kuitenkin on päähenkilö joka sai vielä juuri palkinnon päähenkilöydestään."
"No, Opal Koboi Artemis Fowlista, kappaleessa 43."
"Totta, sehän oli siellä. Kumma nainen. Ryömi viemärissä."
"Viemäri on hassu sana. Viemäri..."
"Ai, nyt keksinkin voittajan!"
"Kukas se on?"
"Jack Sparrow, kappaleessa 14!" Ennen kuin Roy ehti perustella syitä tämän valinnalle, sali alkoi kuohua.
"Se oli juopunut merirosvo! Ette te näin jälkikäteen voi väittää sen olleen Jack Sparrow!"
"Sitä paitsi mitä Jack Sparrow tekisi hoitamassa lohikäärmeitä?"
"...minkä takia yksikään juopunut merirosvo hoitaisi lohikäärmeitä?"
"Ilmaisen viinan?"
"Mistä sitä saa?"
"Shunsui!"
"Ei kapteeni edes ole täällä hakemassa palkintoaan!"
Tässä kohtaa Roy luovutti ja seuraava takauma lävähti valkokankaalle.
Yhtäkkiä Kielletystä metsästä alkoi kuulua ryskettä. Linnut lehahtelivat taivaalle isoina parvina ja pienet eläimet juoksivat pakoon.
"Mitä nyt?"
"Mitä Kielletyssä metsässä tapahtuu?"
"Se on ihmissusi! Se tulee ja syö meidät! Maastoutukaa!"
Kaikki muut, paitsi ensimmäisen luokan oppilaat, jotka olivat heittäytyneet mahalleen maahan, kääntyivät kiinnostuneina katsomaan kohti Kirottua metsää.
Hetken kuluttua metsästä syöksyi aukealle reki. Sen perässä juoksi suurehko lauma nälkäisen näköisiä susia. Reen kyydissä istuneista tytöistä toinen, se vaalea, nousi seisomaan, katsoi susia hetken puolittain kiinnostuneena ja huokasi sitten.
"Viimeisen kerran, siinä todella olivat kaikki herkkupalat! Menkää nyt metsästämään, te olette Herran tähden susia!" hän komensi susia ja huiskautti kädellään metsää kohti. Kun sudet jo jolkottelivat kohti metsä, hän huusi niiden perään:
"Mutta en tarkoita, ettenkö pitäisi teistä! Käyn tapaamassa teitä, kunhan saan ostettua lisää erilaisia makupaloja!"
"Oho, suomalaisten sisääntulo. Mihinkähän kategoriaan tuo nyt menisi?"
"Paras erikoistehoste? Siihen meillä olisi ilmeisesti palkinto."
"No, sehän se sitten on."
"Miksei meidän annettu mennä sisälle?" Ulla marmatti.
"Etkä sinä muka halua nähdä muiden koulujen saapumisia?" Lotta kysyi.
Ulla huokasi. Hänellä ei kuitenkaan ollut aikaa vastata, kun maa alkoi täristä.
"Se on valtava myyrä! Se tulee ja syö meidät! Maastoutukaa!" Ensiluokkalaiset lojuivat taas pitkin pituuttaan nurmikentällä.
"Onneksi tänne ei tule enää muita kouluja..." Ron totesi ärtyneenä.
"Tuntuuko vain minusta tältä vai olisiko todella typerää maastoutua, jos valtava myyrä hyökkäisi?" Ed kysyi mietteliäänä.
Maasta ei kuitenkaan noussut myyrää ja taimi. Taimi kasvoi nopeasti puun kokoiseksi vihreäksi piikikkääksi varreksi, jonka päässä oli ruusunnuppu.
Kun nuppu puhkesi kirkkaan punaiseksi ruusuksi, sen sisältä maahan leijui ensimmäisenä kaunis vaalea nuori mies.
Pian hänen perässään laskeutui viisi yhtälailla hurmaava nuorukaista ja yksi persoona, jonka sukupuolesta kenelläkään ei ollut varmuutta.
"Sangen romanttista, ja minähän sen tiedän", Roy kuulutti ja loi vihjailevia katseita Ediin. Ed tuijotti epäuskoisena takaisin.
Dumbledore lähti juoksemaan pitkin salia kynttilöitä puhallellen. Koska hän ei saanut puhallettua sammuksiin kurpitsoihin piilotettuja kynttilöitä, saliin jäi himmeä valaistus.
Hän palasi hengästyneenä takaisin korokkeelle, jolla niin pyykkikori kuin opettajainpöytäkin seisoivat.
Yömyssy yski kovaäänisesti. Sitten siitä tuprahti paksua, harmaata savua.
"No niin, lapset, kuka teistä on laittanut tulitikk-"Kalkaros aloitti kovaäänisesti ennen kuin Roy vaiensi hänet (kamppaamalla hänet selälleen).
"Nyt se tulee! Maastoutukaa!" joku mutisi kovaäänisesti. Kuului kolinaa, kun ensimmäisen luokan oppilaat putoilivat penkeiltään.
Yömyssy yski vielä kovaäänisemmin. Se pullistui, kuin joku olisi täyttänyt sen ilmalla, ja tyhjeni sitten päästäen valittavan äänen. Sen sisältä leijui paperi, joka lävähti suoraan Dumbledoren silmille.
Rehtori irotti tyynenrauhallisesti lapun kasvoistaan.
"Lapsukaiset! Riemukseni voin kertoa, että Sturm und Drangia – tarkoitan siis Durmstrangia - edustaa Viki!" Joku taputti kohteliaasti. Muut ihmettelivät, kuka hemskatin "Viki".
"Dumbledoren yömyssy oli kyllä melkoinen... Melkoinen! Jotenkin sitä kuvittelisi, että sen tilalla olisi voinut olla jotain uskottavampaa. Niin kuin vaikka pikari. Joka olisi liekeissä."
"Miten se olisi yhtään parempi?"
"Mitä nuo ovat?" Ed kysyi hämmentyneenä.
"Lohikäärmeitä", Ulla huokasi helpottuneena.
"Mitä ne tekevät täällä?"
"Olettaisin, että ne on tuotu ensimmäistä koetusta varten", Ulla vastasi. Hänen kulmakarvansa vetäytyivät keskittyneeseen kurttuun.
"Mutta niitä näkyy vain viisi... Joten... Kuudes..."
Nyt Edkin erotti kuudennen otuksen.
Se oli noin puoli metriä korkea ja muistutti vähän puudelia, paitsi että se oli vaaleanpunainen.
"Ranskalainen pörrökorva", Ulla voihkaisi vaimeasti.
Ed kavahti pinkkiä otusta hitusen ja antoi katseensa kiertää muihin lohikäärmeisiin.
Yksi oli sinertävän hopeinen ja sillä oli terävät sarvet. Toinen oli vihreä. Kolmas oli punainen. Sen kasvoja kehysti kullanvärinen piikkiharja. Neljäs oli valtava, musta ja kiukkuinen. Viides... oli todella epämääräinen otus. Sillä oli kahdeksan jalkaa, joista kahdessa takimmaisessa näytti olevan jotain suksien näköistä, kun taas etummaisissa oli sauvat. Sen lisäksi sen leuasta roikkui jotain todella partamaista ja sen päässä oli jotain, mikä näytti erehdyttävästi Osuuspankin mainospipolta.
"Mikä helvetti tuo on?" Ed kysyi järkyttyneenä ja tuijotti ... lohikäärmettä silmät lautasen kokoisina.
"Suomalainen ikämieshiihtäjä", vastasi Ulla välinpitämättömästi ja listasi sitten loputkin, "tuo musta on unkarilainen sarvipyrstö. Todella pelottava otus. Vihreä on Walesista, en keksi siitä mitään sanottavaa. Mutta vihreä on kiva väri. Sinertävä on ruotsalainen ruttukuono ja punainen on kiinalainen pallosalama. Päättelee siitä tärkeimmät."
"Lohikäärmeet. Enpä olisi arvannut, että evoluutio on luonut niistä noin monimuotoisia."
Joku yleisöstä yskäisi.
"Mitä tuo toinen suomalainen teki tuon satunnaisen vaihto-oppilaan kanssa lohikäärmeaitauksen luona ennen koetusta? Eikö tuo ole huijaamista? Ja mistä te saitte tämän materiaalin ylipäätään?"
Katseet kääntyivät Ullaan, joka vielä hetki sitten oli ollut huonolla tuulella riideltyään Lotan kanssa uskonnosta. Nyt hän kuitenkin virnisti leveästi.
"Nuo on kyllä hyviä kysymyksiä kaikki. Mutta miten Tsubasan loppu oikeastaan toimii?"
Koska yleisön mieli räjähti, kun he yrittivät kehittää selitystä, he unohtivat kiireesti koko edellisen takauman, ja muutaman vuoden takaisen marraskuun, ja kaiken sen vähän, mitä he olivat alunperin oppineet taikuuden historiasta.
"No, tuota, voittajan tulee julkistamaan Renji."
Renji pudottautui lavalle jostain kattoparruilta.
"Tuomaristolla oli tästä hyvin hajanaiset mielipiteet, koska tekstipohjaisia erikoistehosteita on aika hirveän vaikea arvioida, mutta lopulta kompromissivoittona he päätyivät Ouranin sisääntuloon, koska se oli tosi nätti mielikuva. Muistutti kuulemma lapsuudesta. Mutta kuulemma vielä parempi oli musta hevonen, joka ei edes saanut ehdokkuutta, mitä tuomaristo pitää syrjimisenä. Se nyt kuitenkin oli yksi tämän ficin parhaita hetkiä."
Renjin muistellessa tätä ficin huippukohtaa Ouranin pojat kiipesivät lavalle ja kaksoset kampesivat palkinnon hänen käsistään.
"Epäreilua! Meillä oli reki! Ja sitä veti lauma villakoiria!" Ulla huudahti.
"...en muista tällaista yksityiskohtaa."
"Mikä sitä oikeastaan veti?"
"Ei tietoa."
"Budjetti tuli vastaan."
"Tämä ficcihän on tullut tunnetuksi hyvänä vaihtoehtona vegaaneille, jotka eivät halua crack-ficceihinsä lihavitsejä. Erikoisuutenamme ovat suurikokoiset Asparagus officinalis -outoudet ja painovoiman vastaiset aubergiini-heitot."
"Ehdokkaat vuoden vihannesvitsiksi, olkaa hyvät."
"No, tiedättehän te vanhan sananlaskun... Mikään muu ei voi huijata ikälinjaa ja yömyssyä kuin Dumbledorea voimakkaampi pimeän velho", Hermione muisteli.
"Kyllä Wanha Kansa oli sitten viisasta", Mori huokasi nostalgisesti jostain nurkasta.
"Eikö se mennytkään: mikään muu ei voi huijata korttipelissä kuin valkotukkainen manaaja?"
"Ei, ei, se on: mikään muu ei voi huijata Yamamoto-Genryuusaita kuin valtava parsa..."
"Valtavan parsan ensiesiintyminen kappaleessa 12! Oi tätä nostalgian määrää!"
Kaoru avasi myös ruokalistan, muttei yllättynyt todetessaan melkein kaikkien ruokalajien sisältävän parsaa. Ne jotka eivät sisältäneet sitä, sisälsivät munakoisoja. Näissä ruokalajeissa käytetyt vihannekset on kasvatettu omissa kappaleissamme, luki pienellä ruokalistan alareunassa. Lopulta Kaoru päätyi tilaamaan jotain, missä oli mahdollisimman vähän parsaa.
"Tämä vitsi kuvastaa loistavasti ficin syvää tuskaa sen kamppaillessa pysyäkseen neljännen seinän sisällä!"
Ed tunsi olonsa yllättävän kodikkaaksi laivassa, johon he olivat murtautuneet. Tämähän ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän murtautui johonkin, ja porukka, jossa hän murtautui, oli oikein siedettävä.
Paitsi että he pitivät kauheasti meteliä.
"Mikä tämä on?"
"Tämä on selvä todiste, että puolet porukasta on kuolonsyöjiä!"
"Eikä mitä, se on homeinen juustoleipä. Älä koske siihen!"
"Ai, täälläkin on sieniviljelmä? Aika hienoa työtä, haluaisin keskustella sen kasvattaneen henkilön kanssa."
"Täällä pitäisi siivota."
"Kuvittelenko minä, vai onko Krum todella tässä valtavan parsan kanssa? Ai, toisella puolella lukee jotain. 'Minä ja Bill Kauliz'? En minä niin kauas osunut!"
"Kysymys kuuluu: muistaako kukaan, kuka on Bill Kauliz? Sehän oli Tokio Hotelin laulaja. Se, jolla oli tosi isot hiukset. Kyllä te tiedätte. No ette oikeasti. Mitä biisejä Tokio Hotelilta edes oli? Viittaushuumori, olet todistettavasti epäonninen lajisi edustaja. Tosin siitä voidaan väitellä, oliko tuo vitsi hauska alunperinkään."
"Minulla on kysymys", Ulla tiedotti kohottaen katseensa kirjasta.
"Miksi opetetaan käyttämään suojausta kun kerran A-mättö on keksitty?"
"Tuo nyt ei kyllä liittynyt mitenkään aiheeseen, mutta se on hyvä kysymys", Renji mutisi ja vilkaisi nukkuvaa Ichigoa.
"Entä miksi meidän ympärillämme on alkanut näkyä munakoisoja parsojen sijasta?"
"Sitä emme koskaan saa tietää!"
Samassa yhtäaikaa tapahtui paljon kaikenlaista.
Taivas meni pilveen.
Hyinen tuuli puhalsi.
Lentävä munakoiso muisti fysiikan lait ja putosi Renjin päähän.
Kumikana, jonka Bagman oli ilmeisesti lainannut McGarmiwalta, irtosi hänen kädestään, lensi kauniissa kaaressa ja rikkoi viimeisen väsyneenä räpyttelevän kameran niin, että jättiskriini olisi esittänyt taas lumisadetta, jollei joku olisi kompastunut valtavaan sähköjohtoon niin, että valtava töpseli olisi irronnut seinästä ja ruutu olisi pimennyt täysin muutenkin.
Valtaisa lahna ilmestyi keskeltä ei mitään, kaappasi Terhin mukaansa muutamaksi sekunnin kymmenykseksi ja tiputti hänet sitten jälleen paikoilleen.
Joku pieni poika huusi katsomossa maastoutumiskäskyn tavallista suuremman pulun kaartaessa taivaalle.
Yhtä pian hetki oli ohi. Ilta-aurinko soi jälleen säteitään, tuuli laantui, munakoiso käytti lujaa tahdonvoimaansa ja nousi takaisin ilmaan, Bagman haki kumikanan pyyhkäisten näkyvän pölyn pois sen ylväästä olemuksesta, skriini alkoi näyttää lumisadetta, kun joku laittoi töpselin takaisin seinään, Terhin järkyttynyt ilme palaili normaaliksi ja ensimmäisen luokan opiskelijat uskaltautuivat palaamaan paikoilleen.
"Tämä oli ehkä paras yritys tehdä vihanneksista dramaattisia. Samoin kumikanoista. Ja nyt pääsemme julistamaan voittajan, ja palkinnon tuleekin jakamaan vihannesten erityisasiantuntija-"
"Nyt riitti!" joku huusi katsomosta. Katseet keskittyivät Rohkelikkojen pöytään. Lotta oli noussut seisomaan.
"Nuo parsavitsit eivät ole olleet hauskoja enää pitkään aikaan!" hän ärähti. Astiat kilahtivat, kun Ulla pomppasi pystyyn.
"Otat tuon takaisin! Ne ovat essentiaalisia tämän ficin hauskuudelle! Ja uskonnolleni!" hän vastasi ja vetäisi pidemmän sauvansa esiin neljännestä ulottuvuudesta. Lotta vastasi eleeseen nappaamalla omansa.
"En. Tämä ficci on kestänyt liian pitkään, ei ole edes hauska, en halua olla täällä ja sinun uskontosi on tyhmä ja sinun tyhmät kysymyksesi ovat tyhmiä", hän sanoi matalalla äänellä. Ullan sauvan ympärillä humisi jatkuvasti enemmän taikuutta.
"Lakkaa puhumasta minun uskonnostani ja kysymyksistäni noin. Te itäiset metsäihmiset ette ymmärrä mitään kulttuurista ja suvaitsevaisuudesta!" Tässä vaiheessa loput suomalaiset nousivat yksissä tuumin pöydästä ja työnsivät ja vetivät tytöt kauemmas toisistaan. Anni asettui välimaastoon ja osoitti molempia tyttöjä kuulakärkikynillä.
"Te olette kotoisin samasta kaupungista", Anna totesi Ullalle, joka mulkoili nyt murhaavasti kaikkia ystäviään.
"Mutta Lotta on idempää!"
"En ole ihan varma, että tuo on maantieteellisesti totta. Onko kellään karttaa?" Terhi pohti, mutta valitettavasti kukaan ei pystynyt tarjoamaan hänelle sellaista. Osasyynä ehkä se, ettei kellään ollut aavistustakaan, mistä päin Suomea tytöt olivat.
Lavalla Ukitake yskäisi.
"Tuota... Miksi te oikeastaan riitelette tässä kappaleessa? Te olette tulleet ihan hyvin toimeen aiemmin", hän huomautti.
"PMS-oireita?" joku yleisöstä ehdotti sangen epäviisaasti. Lotta, joka oli jo valmiiksi kiihtynyt, sai siitä lisää vettä myllyynsä.
"Oikeasti? PMS-vitsejä? Tuo on naisten ruumin medikalisoimista! Ihan niin kuin kaikki vähänkin erikoinen käytös olisi naisen hormoneista johtuvaa sairautta! Ei ole! Olen vain kyllästynyt siihen, että tämä ficci ei koskaan lopu ja Ulla saa kaikessa rauhassa lukea kirjoja, kun minä meinaan kuolla jossain helvetin koetuksissa! Eikä se edes arvosta sitä! Onko se reilua? Ei ole!"
"Luen kaikessa rauhassa kirjoja? Pari kappaletta sitten olin pelastamassa sinua kolmannesta koetuksesta!"
"Et edes onnistunut!"
Tytöt yrittivät taas nostaa sauvansa, mutta heidän ystävänsä pitivät heidät edelleen erillään. Anni vaihtoi kynien asentoa hieman.
"Ulla, mikä sinua oikeasti ärsyttää?" Terhi kysyi rauhallisesti. Ulla veti pitkään henkeä.
"Lotta saa kaiken kiinnostavan toiminnan. Se pääsee osallistumaan koetuksiin, ja seikkailemaan susien ja petojen kanssa, ja tanssii ja touhuaa ja minä vain luen kirjoja, parannan ihmisiä ja puhun kasveille. Minäkin haluan olla päähenkilö!" hän mutisi katsomatta ketään silmiin.
"Lotta, onko sinulla jotain, mitä haluat lisätä ongelmiesi listaan?"
"Ulla pomottaa kaikkia, ja kuvittelee koko ajan olevansa oikeassa. Eikä kerro, kuka Salarakas on. Ja on lyhyt. Eikä kertonut minulle, että ensimmäisessä koetuksessa on lohikäärmeitä, vaikka tiesi. Minulla ei vain oikeasti ole hauskaa enää."
"Ja mitä te nyt sanotte?"
"...olet ihan tyhmä?"
"Ei."
"...kissoille?"
"Ei."
"...anteeksi, kun en ottanut tunteitasi huomioon?"
"Joo, hyvä. Toistaisitko sinäkin sen? Hyvä. Aiotteko nyt käyttäytyä ficin loppuun asti?"
"...okei."
Ja tämä oli hyvin opettavainen kertomus siitä, että joskus ihmiset riitelevät. Muistakaa, että toisen osoitteleminen taikasauvalla ei ole oikea ratkaisu, vaan asiat hoidetaan puhumalla. Paitsi jos kukaan ei ole estämässä, jolloin taikasauvalla osoitteleminen on täysin pätevä ratkaisu. No niin, voitte jatkaa sitä gaalaanne nyt.
"Anteeksi, mutta en ole varma tästä opetuksesta."
Mistä asti ficeissä on pitänyt olla mitään opetusta?
"...sinähän sen sinne yritit laittaa."
Olen stressaantunut. Nyt jatkatte sitä gaalaa, ettei minun tarvitse lopettaa kirjoittamista paria sivua ennen loppua.
"Kuten kaikki tiedämme, tänä vuonna... Voidaan varmaan sanoa, että sattui ja tapahtui, vai mitä?", Ukitake aloitti varovasti.
"Siis koko vuosi oli pelkkää kohellusta!" huudahtivat kaikki ne yleisön koostavat henkilöt, jotka eivät olleet olleet nimettyjä hahmoja. He olivat mitä ilmeisimmin kärsineet näistä hauskoista sattumuksista enemmän kuin laaja päähenkilökaartimme.
"No, niin. Voi sen noinkin muotoilla. Joka tapauksessa osanottoamme osoittaaksemme palkitsemme vuoden kaaos. Ehdolla ovat..."
Käytävältä alkoi kuului jylinää. Aivan kuin vuotuiset karjamarkkinat olisivat tulleet kylään. Luokan ovi tempaistiin auki ja sisälle rynnisti koko host club, sulkien oven tiukasti kiinni. Tamaki huohotti raskaasti vilkuillen pelonsekaisin katsein seinää, jonka takana käytävä oli Haruhin rauhoitellessa häntä.
"Hengitä sisään, hengitä ulos, hengitä sisään, tässä on paperipussi jos tarvitset", sinipukuinen (taas yksi uusi arvoitus kumpaa sukupuolta tämä persoona oli) henkilö ojensi paperipussia. Kaksoset nojasivat oveen huohottaen myöskin raskaasti. Ainoat ei-järkyttyneet persoonat joukossa olivat Kyoya, Mori ja Honey. Honey roikkui ilmeettömän Morin olkapäillä halaten vaaleanpunaista pehmokaniaan ja hymyillen oikein leveästi. Tyttöjen joukosta kuului "awww" varsin suureen ääneen.
"Anteeksi häiriö, mutta muodonmuutosluokassa kalkkunat villiintyivät ja joku oli onnistunut lisäämään niille liekinheittimen ominaisuudet", silmälasipäinen poika selitti ja kohotti lasejaan.
"Mutta eikös muodonmuutosluokka ole kaksi kerrosta ylempänä?" Ed kysyi kääntäen tuolinsa ja alkaen keikkua sillä.
"Niin, mutta ne olivat iiisoja kalkkunoita ja ne liekittivät kaiken mitä niiden lähelle tuli ja ne lähti juoksentelemaan ympäri koulua. Ja me juoksimme tänne, koska niitä kalkkunoita oli myös paaaaljon ja sitten ne vain juoksivat mikä minnekin. Professori McGarmiva sanoi, että pitäisi juosta ja me juoksimme, hänen nostaessa itse kaavun helmansa ja lähti itse jahtaamaan kalkkunoita kiinni. Ja tämän ovi oli sopivasti lähellä kun saimme vähän etumatkaa", Honey selitti lapselliseen ääneen. Tytöiltä pääsi vielä suurempi "awww".
"Liekinheitinkalkkunat, koska voi herranjumala oikeasti."
"Samassa Lotta ja Kenpachi juoksivat läpi salin. Lotta näytti tyyntyneen täysin ja vaikutti melkein hölkkäävän miekallaan huitovan miehen edellä.
"Ulla! Tämä iso kaveri on tosi hidas!" Lotta huuteli hilpeästi juostessaan pöydän ohi.
"Vai niin", Ulla vastasi ja etsi keskittyneesti kirjaansa neljännestä ulottuvuudesta.
"Haluaisitko sinä hakata hänet miekallasi?" Lotta kysyi juostessaan nyt toiseen päähän huonetta.
"Mikset hoida sitä itse?" Ulla palautti kysymyksen huokaisten.
"Jätin miekkani torniin."
"Säilyttäisit niitä neljännessä ulottuvuudessa. Se on kätevää."
"Ensi kerralla sitten."
Ulla huokasi uudelleen, nousi pöydästä ja nappasi neljännestä ulottuvuudesta kirjan sijaan itsensä mittaisen miekan, jota otti tottuneesti keskellä olevasta kädensijasta kiinni. Miekassa oli punaista, sinistä, harmaata ja keltaista metallia, se oli suuri joka suuntaan ja kaiken kaikkiaan miekka ei ollut aivan oikea sana kuvailemaan asetta. Se kuitenkin vältti.
Ikkaku ja Ayasegawa hyppäsivät välittömästi pystyyn.
"Jos aiot tapella kapteenin kanssa, sinun pitää päästä meidän ohitsemme!" Ayasegawa tiedotti.
Ullan katseessa välähti hetken teräksinen harkinta. Hän vilkaisi Lottaa, joka juoksenteli Zaraki perässään pitkin salia.
"Kauanko jaksat odottaa?" hän huuteli ystävänsä suuntaan huolettomaan sävyyn.
"Eiköhän tässä pari tuntia vielä juokse", Lotta vastasi hetken tuumittuaan.
Ulla kääntyi takaisin haastajiensa puoleen ja virnisti utelias kiilto silmissään.
"Okei, pojat. Leikitään sitten vähän aikaa."
"Kapteeni Kenpachin vierailu ja siitä johtuneet olosuhteet olivat melkoisen vauhdikkaita, voisi kai sanoa."
"Minä meinasin menettää vasemman käteni!" huusi joku Rohkelikon pöydästä.
"Minun tyttöystäväni melkein liiskaantui!" tiedotti nuori nainen Puuskupuhin pöydästä.
"Tamaki! Tamaki! Missä Lotta on?" Ulla huusi väkijoukon keskeltä.
"En tiedä! Viimeksi näin moukarin kanssa!" Tamaki huusi takaisin ja vilkaisi järveen. Cedric ryömi maalle kantaen sylissään heilaansa käsivarsillaan kuin morsianta konsanaan. Kukaan ei kuitenkaan ottanut tätä paria vastaan.
Ulla hutki muutamaa ihmistä pidemmällä sauvallaan ja tunkeutui eturiviin mutisten huolestuneena itsekseen. Samassa veden pinnan päällä näkyi suuria kuplia.
"Se on se jättiläiskalmari! Maastoutukaa!" kuului huuto ja nyt muutama kakkosluokkalainen oli maassa. Ulla astui tietoisesti yhden rähmällään makaavan sormille mutisten typeristä lapsukaisista.
Vedestä toden totta nousi jotain, mutta se ei ollut jättiläiskalmari. Se oli jättiläiskilpikonna. Väkijoukosta kuului hengenhaukontaa.
"Suuri Kilpinen?" joku Kiekkomaailmaa lukenut taho ehdotti.
"Vanha Morla!" Ulla hihkaisi ja loikki veden pintaa pitkin katsojien hämmästykseksi. Bagmankin oli mykistynyt ja änkytti. Yksi siivekkäistä kameroista seurasi Ullan pintaliirtoa veden päällä ja loikkaamista jättimäisen kilpikonnan päälle. Lotta makasi velttona keskellä kilpikonnan ruskeanvihreää kuorta. Ulla kumartui ystävänsä puoleen ja iski kaikin voimin kepillään toista mahaan. Lotta sävähti ylös yskien vettä ja kontaten muutaman sentin. Henkeään haukkoen Lotta kohotti katseensa ja tuijotti mykistyneenä eteensä. Sitten tyttö siirsi virnistäen katseensa ystäväänsä.
"Hei, mokasinko pahasti?" Lotta kysyi. Ulla pudisti päätänsä. Ottelija hymähti ja pudottautui makaamaan. Ulla kopautti kilpikonnan kuorta ja se lähti uimaan kohti rantaa.
"Toinen koetus ei mennyt niin kuin idyllisessä suomenruotsalaisessa kodin makasiiniohjelmassa. Tosin niissä ei taida yleensä olla koetuksia, joissa alaikäisten pitää harrastaa meripelastusta skotlantilaisessa järvessä, joten en nyt rehellisesti ihan ymmärrä tätä vertauskuvaa, mutta mennään nyt sillä, kun kerran aloitettiin."
"Mitä katsot?" Ron kysyi varovasti. Ulla viittoi epämääräisesti ulos. Ron seurasi katseellaan Ullan osoittamaa linjaa. Lotta istui puun alla. Puun lehvien läpi saattoi juuri ja juuri erottaa hahmon tai pari. Neuvottoman oloiset Shusui ja Ukitake seisoivat Lotan takana.
"Lotta on taas ajanut jonkun puuhun. Ja nuo eivät saa mitään aikaan. No, Lotta on kyllä aika sitkeä. Kotona..." Ulla ei kuitenkaan ehtinyt pidemmälle muistelmissaan, kun heidän takaansa kuului kysyvä:
"Ed?" He kääntyivät katsomaan hämmentynyttä alkemian opettajaa.
"Mustang! Tulit kuin tilauksesta! Katso Edin perään. Eiköhän hän muutenkin pärjäisi, mutta ei noista kissoista koskaan tiedä", Ulla ohjeisti hilpeästi ja tönäisi Ediä kevyesti kohti tummaa miestä.
"Onko hänkin saanut sen ... taudin?" Mustang kummasteli ja otti ajoissa kiinni pojan hupusta estääkseen tätä karkaamasta liikkeelle lähtevän maalauksen perään.
"Ei tietenkään. Hän vain sattuu olemaan sitä tyyppiä, jolle kasvaa kissankorvat ja häntä teini-iässä", Ulla vastasi purevasti.
"Mikset sinä voi..."
"Lotta on ajanut jonkun puuhun. Ukitakella ei ilmeisesti ole koskaan ollut koiraa, joten... Minulla on tästä vähän kokemusta", Ulla vastasi välttäen taas pitkät lörpöttelyt.
"Sinä, Weasley. Mukaan", tyttö käski ja Ron totteli. Yllättävää, miten noin pehmeän oloinen tyyppi saattoi komentaa niin terävästi. Ullan selän takana Mustang teki refleksinomaisesti kunniaa.
"Kissankorvaflunssa! Ei mitään käsitystä, miten ja mistä se levisi, mutta koko koulu oli ainakin sekaisin sen aikana ja vielä vähän sen jälkeen!" Roy näytti edelleen hämmentyneeltä ihan vain takauman vuoksi.
"Ja voittajan tulee julistamaan se ainut ihminen, joka olisi voinut ennalta nähdä kaiken tämän kaaoksen. Professori Punurmio!" Kyseinen opettaja lepatti lavalle muutaman opiskelijan voihkaistessa.
"Kuolema!" hän julisti dramaattisesti.
"Sienimurha!" Terhi huudahti takaisin varsin vakavana. Opettaja katsoi tyttöä tyytyväisenä.
"Näen... Että voittaja on... Lotta Kuolonkalmansurma! Tuomaristo perustelee näkemystään... Sillä, että huomaatteko, kuka aiheutti eniten kaaosta suurimmassa osassa noista takaumista?"
Suomalainen vaaleaverikkö kiipesi lavalle ryhti suorana ylevin askelin, ja hymyili kaikille leveästi.
"Kiitoksia, kiitoksia, mikä odottamaton kunnia, kun en ollut edes ehdolla! Haluaisin kiittää alkoholia ja susia, ja huomauttaa, että sukunimeni ei ole Kuolonkalmansurma. Ne kalkkunat olivat kyllä järkyttäviä."
"Tämä vuosihan oli sangen mystinen kokemus useimmille meistä. Itse en ole edelleenkään ihan varma, mistä siinä hautausmaa-episodissa oli kyse. Kuka se Voldemort taas olikaan, nimi kuulosti etäisesti tutulta? Vaikutti ikävältä."
"Sen takia juoni saakin kunniamaininnan elämäntyöstään tämän ficin salaisimpana salaisuutena. Siihen viitattiin jatkuvasti perusteluna milloin millekin. Teoriassa kaikki lukijat varmaankin tiesivät sen jo aloittaessaan lukemisen, ja toisaalta minullakaan ei ole mitään käsitystä, mitä täällä oikeastaan tapahtui suurimman osan vuotta. Mutta tässä ne salaisuudet, joita ihmiset saattoivat arvailla lukiessaan."
"Ei tätä varista taas!" Ichigo äyskäsi ja tarttui liian lähelle lentäneeseen Hopeaan.
"Se on harakka", Lotta vastasi. Ulla antoi varoittavan katseen ystävälleen.
"Oli mikä oli! Pitäkää se omalla puolella!" Ichigo äyskäisi takaisin ja tiukensi otettaan linnussa.
"Se on elollinen, käsittele sitä var – MMPH", Lotta ehti käskeä, mutta poika työnsi harakan tytön naaman eteen. Tyttö työnsi linnun olkansa yli ja sylkäisi maahan.
"Hyi, salmonellariski", hän totesi.
Samassa kirkas valkoinen valo syttyi – ei, se räjähti – Lotan selän takana sokaisten ihmiset. Tytön takana seisoi pitkä nuori mies, joka veti ylipitkät otsahiuksensa päänsä myötäisesti. Lotta pyörähti ympäri ja peruutti yhtä hämmästyneen Ichigon päälle. Muutkin ympärillä pyörivät ihmiset hämmentyivät tästä uudesta tulokkaasta ja Puuskupuhin ruumis yksinkertaisesti vain unohtui. Vasta ilmestynyt mies tuijotti käsiään ja kosketteli oliivinruskeaa ihoaan. Miehen ruskeat, lähes punaiset, silmät kuvastivat selvästi hämmennystä ja hänen suunsa aukeni hämmästyksestä. Suusta pilkottivat paksut ja terävät kulmahampaat – mies oli vampyyri.
"Lotan harakka olikin vampyyri! Jännittävä käänne, eikö vain?"
"Totta. Kuvittelin tosin, että vampyyrit muuttuvat lepakoiksi, eivät harakoiksi..."
"Se ei edes kimmeltänyt."
"Twilight-vitsejä vuonna 2015? Emmekö ole oppineet mitään?"
"Onko nyt vuosi 2015? Ja minä opin, että riidat saa ratkaista osoittelemalla toista sauvalla, jos ei ole ketään estämässä."
"Se on edelleen huono opetus."
"Piristää kuitenkin huonona päivänä, vai mitä?"
"En sano mitään. Seuraava takauma, kiitos!"
Roy yskäisi nyrkkiinsä saaden huomion takaisin itseensä.
"Niin, siis. Kävin kouluni Tylypahkassa, olin rohkelikko, Kyllä Harry, minä tunsin isäsi, kuten myös kummisetäsi ja heidän ystävänsä. Muuta kysyttävää? Ei, hyvä. Siispä menen nukkumaan. Hyviä illanjatkoja."
"Odota!" Hermione hihkaisi pysäyttäen Mustangin matkan saman tien.
"Oletteko tekin animaagi?"
"En, mistä te sellaista saatte päähänne?"
"No kun…"
"Lapset ja liian vilkas mielikuvitus, che." Ja niin Mustang poistui oleskelutilasta.
"Ovelastipa kyllä hämäsin tuossa! Oikeastihan olen animaagi. Laiton. Miksi kerroin sen täällä gaalassa? En minä tiedä! Lähden kuitenkin kotiin pian, ei minua kukaan Amestriksessa pidätä."
"Onko se sinun uusi ystäväsi poika?" Lotta kysyi terävästi.
"On", Ulla huokasi. Lotta hyppäsi heti pystyyn.
"Haluan kymmenen kaljuunaani käteisenä", hän hihkaisi ja ojensi kätensä. Jotain painokelvotonta muristen Ulla kömpi pystyyn ja oikoi vaatteitaan.
"Kuka se oikeastaan on?" Ed kysyi, kun vaalea tyttö jo katosi käytäviin laulaen: "The winner takes it all… The loser standing small... Beside the victory... That's her destiny..."
"Salarakas", Ulla vastasi hymyillen unelmoivasti.
"Voit sinä meille kertoa", Roy rohkaisi tyttöä.
"Niin, emme me kerro kellekään", Ukitake myötäili.
"Salarakas on Salarakas", Ulla totesi nauraen ja lähti kohti Rohkelikkotornia laulaen Antti Tuiskun Ensimmäistä kertaa.
"Ullan mystinen poikaystävä on vaivannut meitä juontajia jo kappaleesta 14, mutta ei ole vieläkään selvinnyt!"
"Palkinnon tulee jakamaan .. Ulla!" Ulla kurtisti kulmiaan, katsoi juontajaparia vähän säälien ja pyöritti lopulta päätään.
"En nyt millään jaksa. On äärimmäisen tärkeää, että ymmärrän, miten Murdochin murhamysteerien puvustus ja lavastus toimivat, ja olin juuri pääsemässä Crabtreen osioon. Crabtree on ihana, eikö olekin?"
"No, sitten palkinnon tulee jakamaan … rehtori Maxime, koska hänkin vaikuttaa naiselta, jolla on salaisuuksia."
"En tajua, mitä vihjailette", Maxime totesi, mutta kiipesi kuitenkin lavalle ja otti kirjekuoren ja pystin käsiinsä.
"Ja palkinnon voittaa … Salarakas!" Salissa tuli ihan hiljaista. Jostain kuului heinäsirkan siritys. Kukaan ei tullut hakemaan palkintoa.
"No kannatti yrittää."
"Oliko tämä voittaja tuomariston vai juontajien valitsema?"
"Ketkä edes ovat tuomaristossa?"
"Se on salaisuus."
Roy katsoi lavalla taskukelloaan.
"Alkaa olla jo melko myöhä, ja suurin osa palkinnoista on jo jaettu. Otetaan siis vielä se tärkein palkinto. Dumbledore, tulisitko jakamaan kolmivelhoturnajaisten palkinnon?"
Valkopartainen mies kiipesi jälleen lavalle. Hänen vaatteissaan, parrassaan ja hiuksissaan oli edelleen jämiä aiemmin heitetystä kermakakusta, mutta se ei tuntunut häntä pahemmin vaivaavan.
"Kuten varmaan tiedätte, palkintojenjako on melkoinen härdelli, kun yksi kilpailijoista on kuollut ja osa on tasoissa. Päätimme siis antaa palkinnon, eli ne 11 kaljuunaa, McGarmiwan kutomat, minun kuvallani varustetut villasukat ja Tales of Symphonia -pelin ensimmäisen levykkeen, köyhille. Tulisitko Anna", tässä vaiheessa salissa rämähti hetkellisesti todella äänekkäästi Hard Day's Nightin alun kitarariffi, "hakemaan palkintosi?"
Anna katsoi hämmentyneenä Dumbledorea ja sitten ystäviään. Hänen katseensa pysähtyi Ullan leveään virnistykseen ja hän huokasi. Hän käveli lavalle sen näköisenä, että toivoi valtavan ulottuvuuksinvälisen lahnan kaappaavan hänet mukaansa.
"Ystäväsi Ulla kertoi, kuinka vaikeaa elämäsi on, kun lapsia on niin paljon. Siksi ajattelimme, että voit käyttää näitä heidän ruokkimiseensa, pikkupipari", rehtori sanoi hyvin juhlallisesti ja ojensi Annalle supermarketin muovikassin, jonka Anna otti vastaan huomattavasti vähemmän juhlallisesti.
"...lapsia?"
"Niin. Orpokodissa, jota johdat."
"...ai siellä? No, tuota, kiitos. Kai."
Hän laskeutui lavalta vielä kiusaantuneemman näköisenä, jos mahdollista. Kun hän pääsi pöytään, hänen ystäväjoukkonsa alkoi välittömästi penkoa muovipussia. Lotta veti villasukat jalkaansa, heilutteli hetken varpaitaan ja huokasi sitten tyytyväisenä.
"Tämä oli varmaan tässä. Kiitos kaikille, että jaksoitte olla mukana näin pitkään, hyvää kesää/joulua/päivää/illanjatkoa/yötä/loppuelämää ja muistakaa: mitä isommat ongelmat, sitä helpompi ne on ratkaista", Roy juonsi lavalta. Salin ihmismassa alkoi nousta pöydistä jutellen gaalan voittajista, ehdokkaista, puutteista ja kohokohdista ja virrata siitä edelleen hiljalleen kohti ovia.
Kun sali oli jo melko tyhjä, Lotta veti neljännestä ulottuvuudesta huomattavan kokoisen kangassäkin.
"Nyt on vihdoin aika laskea, paljonko voitin vuoden aikana vedonlyönneissä. Kymmenen kaljuunaa vetoa, että enemmän kuin sen 11 kaljuunaa, jotka Anna sai", hän iloitsi ja alkoi tehdä rahakasoja pöydälle hyräillen samalla Abbaa. Kun hän sai laskutoimituksen suoritettua ja oli pakannut rahat takaisin säkkiin, hän huomasi Ullan tuijottavan häntä tuimasti.
"...olet vihainen, kun sanoin sinua lyhyeksi?"
"En. Minä olen lyhyt."
"Haluat riidellä uskonnostasi?"
"En. Kunnioitan mielipidettäsi, joskaan en ymmärrä, mille se perustuu, kun olet kirjaimellisesti nähnyt jumalat. Ne käyvät koulullamme pitämässä valistustunteja aina joskus."
"Mitä sitten?"
"Minusta sinun pitäisi seurata turnauksen tuomareiden esimerkkiä ja antaa nuo rahat niille, jotka tarvitsevat niitä enemmän."
"Niin kuin kenelle?"
"Weasleyn kaksosille."
"Miksi?"
"Juonisyistä."
"Eipä kai tuohon voi vastaankaan väittää. Hei Fred, George, kelpaisiko teille...?"
Suuri sali tyhjeni vihdoin ihmisistä ja pimeni.
Ote Ullan blogimerkinnästä, jonka hän kirjoitti kotimatkalla:
Odotimme junan kolistelevan asemalle, jolta Ed, Roy ja tylypahkalaiset hyppäisivät sen kyytiin palatakseen Lontooseen. Kuolemanjumalat olivat jo valmistautuneet lähtöön, heidän lentolaitteensa – ilmeisesti korjattuina – odottivat läheisellä niityllä. He halusivat kuitenkin odottaa junan lähtöön asti ennen kuin karkaisivat itse ... sinne mistä tulivatkin. Jos olin poiminut paikan nimen keskusteluista, en enää muistanut sitä. Toisaalta minulla olikin muuta mielessäni. Vilkuilin jatkuvasti väkijoukkoa.
"Mitä sinä etsit, Ulla?" Ed kysyi yllättäen ja käännyin nopeasti hymyilemään hänelle. Hänen kätensä oli Royn kädessä.
"Näytät ihan Ediltä, kun hän pakoili sitä blondia", Ukitake kommentoi kummastuneen oloisena.
Virnistin, mutten vastannut. Lakkasin kuitenkin kurkkimasta ympärilleni ja keskityin jäähyväisiin, joita olimme jättämässä.
Ystäväni, siis suomalaiset sellaiset, olivat taas yllättäneet minut sekoittumalla niin nopeasti suureen joukkoomme. Anni jutteli Hermionen ja Haruhin kanssa, ilmeisesti jostain kirjasta, jonka he kaikki olivat lukeneet ja josta kaikilla oli eri mielipide. Päätin kuitenkin olla liittymättä tähän keskusteluun. Annalla ja Lotalla taas oli käynnissä keskustelu Shunsuin ja Ukitaken kanssa. Entinen Hopea, nykyinen outo mies seisoskeli lähettyvillä ja katseli Lottaa tarkasti, valmiina hyökkäämään miesten kimppuun, jos tarve vaatisi. Terhi ilmeisesti flirttaili vähän kauempana parin vaalean jätkän kanssa, jotka mielsin puuskupuheiksi. Ihmettelin ohimennen, miksi kaikki puuskupuhilaiset pojat olivat mielestäni blondeja.
Huokasin kun mietin lähestyvää lähdönhetkeä. Tämä oli ollut hyvä vuosi, parsoineen kaikkineen.
Samassa tuttu käsi vilkutti minulle väkijoukon yli. Sen jälkeen poika, jolle se kuului, pujotteli luokseni välttäen tönimästä ketään. Pian hän oli edessäni, kalpeana ja ujosti hymyillen. Oli niin erikoista nähdä hänet ilman Tylypahkan koulukaapua - hän oli jo vaihtanut sen farkkuihin ja kauluspaitaan. Hänen punaruskeat hiuksensa olivat tavalliseen tapaan huolettomalla poninhännällä ja hänen siniset silmänsä vilkuilivat huolestuneina minun ja ystävini väliä. Hymyilin hänelle, toivottavasti rauhoittavasti. Se oli vaikeaa, kun jännitin itsekin.
"Lotta, Lotta!" kutsuin ystäväni huomiota. Sain tietysti koko porukan katsomaan itseäni.
"Tässä on Shawn", esittelin. Huokasin, kun kukaan ei tuntunut ymmärtävän.
"Shawn Salarakas", tarkensin. Samassa kaikki aloittivat hämmentyneen huutelemisen.
"Oliko hän sittenkin oikeasti olemassa?" Ilmeisesti...
"Sehän on Diego!" Niin, Martelille kiitos salanimistä... Shawnilla oli monimutkainen perhehistoria, johon liittyi matkustamista ulottuvuudesta toiseen ja kuninkaallisia, joten hän oli turvallisuutensa vuoksi koulussa kirjoilla nimellä Diego Salvador.
"Hän on liian pitkä sinulle!" No kiitos nyt tästäkin.
Ja jotain muuta, mistä en aivan saanut selvää.
"Terhi." Ystäväni esitteli itsensä Shawnille. Shawn hymyili helpottuneena ja tiesin tekeväni samoin.
"Shawn, kuten jo sanottiin. Shawn Salarakas. Ulla on puhunut sinusta paljon. Oikeastaan taisin tavata sinut kerran", Shawn selitti. Terhi näytti kummastuneelta.
"Se ei ehkä ole tapahtunut sinulle vielä", huomautin. Terhin isoäidiltään lahjaksi saama ulottuvuuksienvälinen lahna on tehnyt Terhin elämästä mielenkiintoista, koska se siirtää häntä ajassa ja ulottuvuuksissa täysin satunnaisesti, ja kun ottaa huomioon, että Terhi ei koskaan näytä samalta kuin korkeintaan pari päivää, vain hän itse on selvillä siitä, mitä on tehnyt. Tai todennäköisesti ei ole. Se on yksi niistä jutuista, joita kukaan ei oikein ymmärrä. Siitä muistinkin toisen jutun, jota en ymmärtänyt.
"Lotta! Mitä Hopealle oikeastaan tapahtui?"
"Se oli ilmeisesti vampyyri."
"...haluatko tarkentaa?"
"Joo siis tiiviisti tarina on, että Hopea, joka on oikeasti aatelinen ja jolla on sellainen todella pitkä nimi jossa on kolme kertaa 'von', oli vampyyri, seurusteli omistushaluisen noidan kanssa, jätti tämän ja tuli kirotuksi harakan olomuotoon. Sitten se karkasi häkistään ja törmäsi minuun ja tiedät loput."
"Joo, muistan kun löysit sen." Mies kuunteli meitä selvästi, joten hymyilin hänelle. Hän ei vastannut hymyyni, vaan katsoi kysyvästi Lottaa. Lotta huokasi ja veti miehen syrjemmälle. Ympärilläni ihmiset, erityisesti Ukitake ja Roy, juttelivat innoissan Shawnille, mutta uteliaisuuteni piti huomioni Lotassa ja Hopeassa. En kuullut keskustelua, mutta molemmat vaikuttivat vakavilta, sitten Lotta näytti pahoittelevalta ja Hopea loukkaantuneelta. Hopea sanoi vielä jotain, ilmeestä päätellen häijyä, ja katosi sitten kuin savuna ilmaan. Lotan kasvoilla kävi epävarma, surullinenkin ilme, mutta sitten Anna veti huomioni puoleensa.
"Ulla. Meidän pitäisi mennä. Junakin lähtee pian, ja reki odottaa jo pakattuna", hän totesi vähän kärsimättömästi. Nyökkäsin.
"Puhuit Shawnille?" Oli Annan vuoro nyökätä. Se riitti. Kyselisin vaikutelmia myöhemmin. Tungin väkijoukon läpi Lotan luo ja pyysin hänet mukaan samalla kun Anna keräsi Annin ja Terhin eroon joukosta. Sanoimme vielä viimeiset hyvästit ja tuntui hassun tyhjältä. Niin kuin jokin suuri ja tärkeä osa elämääni olisi loppunut. Kun istuimme jo reessä ja kiisimme jälleen halki Kielletyn metsän susien jolkotellessa perässämme, tunsin kasvoillani pari kyyneltä. Muuta ajatellakseni otin läppärin esiin ja aloin kirjoittaa. Joten tässä sitä nyt ollaan. Viisivelhoturnajaiset ovat ohi, shinigamit ja kauniit japanilaiset palanneet koteihinsa, Ed ja Roy junassa matkalla Amestrikseen ja Tylypahkan väki palaamassa Lontooseen. Selvisimme hengissä, vaikka kaikki ei sujunutkaan ongelmitta.
Onneksi Matami Prilli on vuorotteluvapaalla ensi vuoden ja Dumbledore tykästyi minuun ja Lottaan tarpeeksi, että allekirjoitti sijaisuuspaperit heti. Annan, Annin ja Terhin hakupaperit taas ovat jo vetämässä, joten kuka tietää ... ehkä paluu Englantiin ja Tylypahkaan on edessä jo parin kuukauden päästä. Tällä kertaa toisenlaisiin seikkailuihin. Jäin tuijottamaan reen ohi vilahtavaa maisemaa. Se alkoi muuttua harmaista ja sumuisista nummista orastaviksi viljapelloiksi.