Ikäraja: K+

Genre: slice of life

Varoitukset: -

Aihe: auringonpolttama (Sunburn)

Tiivistelmä:

Italia potee syyllisyyttä. Turhaan.

.

Kesäisenä iltapäivänä

.

Ruohonleikkurin pärinä kuului vaimeana ateljeeseen. Italia puhdisti siveltimiä vesipisteen äärellä istuen selkänojattomalla, renkailla varustetulla satulatuolilla ja potkaisi jaloillaan tuolin liukuun huoneen toiselle laidalle laittaakseen siveltimet takaisin paikalleen leveäsuiseen siniseksi maalattuun uurteiseen purkkiin.

Hän ei ollut saanut maalattua paljoakaan tänään, ei oikeastaan, hän oli vain parannellut ja korjannut yhtä aiempaa maalaustaan hieman äsken. Sen sijaan hän oli siivonnut kunnolla, imurin kanssa ja kaikkea, niin kuin hänen oli pitänyt tehdä jo ajat sitten. Ateljee näytti nyt paljon siistimmältä, kutsuvammalta. Hän voisi vaikka tuoda Saksan katsomaan sitä ja Saksa antaisi sille varmasti hyväksyntänsä.

Italia hymyili harvinaisen kuivan, ilottoman hymyn asettaessaan viimeisen käyttämänsä siveltimen muiden joukkoon. Siivoaminen oli ollut pelkkä sijaistoiminto, kehno yritys tasoittaa tilannetta, lieventää huonoa omatuntoa. Hän ei ihan totta ollut tajunnut valittavansa ääneen, ei ollut tajunnut, että joku voisi kuunnella ja ottaa hänen sanansa tosissaan. Romano, Seborga ja Espanjakin osasivat sujuvasti olla kuuntelematta, kun hän liioitteli jonkin vaivalloisuutta tai kuvasi jotain dramaattisemmaksi kuin se olikaan. He tiesivät, että hän selvittäisi ongelman kyllä itse, kunhan olisi ensin saanut nurista hetken.

Niin kuin olisi selvittänytkin, mutta sitten Saksa soitti – vai soittiko hän Saksalle? – ja hän oli puhunut kuuntelematta omia sanojaan, muistamatta ollenkaan, että Saksa kuunteli. Aina. Ja turhia lörpöttelemättömänä vakavana luonteena otti kaiken todesta.

Ei sillä, ettei Italia ollut kiitollinen, että Saksa osasi korjata ruohonleikkurin, tai siitä, että hän ajoi nurmikon hänen puolestaan. Taivas tiesi, ettei Italia olisi osannut korjata sitä. Ja hän in-ho-si nurmikon ajamista. Se oli tylsää!

Mutta hän olisi voinut viedä leikkurin korjaamoon. Ja vastentahtoisuudestaan huolimatta hän olisi ajanut nurmen lopulta, koska se oli yksiä niitä asioita, jotka oli tehtävä, joskin Romanon puheet robottiruohonleikkurin hankkimisesta kuulostivat kerta kerralta houkuttelevammilta...

Tämän jälkeen hän harkitsisi ehdotusta kunnolla. Koska Saksan ei pitäisi olla tuolla ajamassa nurmikkoa hänen puolestaan. Se oli liikaa. Kaikki sanoivat aina, että Italia oli kiltti. Italiasta Saksa oli. Liiankin. Ulkona oli niin mieletön helle!

Italia nousi ylös tuoliltaan ja käveli ateljeen ikkunaan. Nurmikonleikkurin ääni kuului vaimeampana, talon takaa. Kierros oli luultavasti viimeinen. Italia oli tarkkaillut Saksan edistymistä koko ateljeessa olonsa ajan ja oli varma asiasta. Hän oli päättänyt palata talolle vähän ennen kuin Saksa olisi valmis tehdäkseen lisää kylmää mehua. Ele oli varsin laiha Saksan työmäärään nähden, Italia tiedosti, mutta hän ei ollut keksinyt mitään muuta. Hän pelkäsi menevänsä yli laidan, jos kaavailisi jotain suurempaa. Hän ei halunnut ärsyttää Saksaa, käydä hänen hermoilleen kaiken raskaan työn jälkeen. Hän oli Saksan silmissä epäilemättä jo muutenkin häilyväinen, hemmoteltu ja itsekäs.

Valo ja lämpö tulvehtivat vastaan, kun Italia astui ulos. Vastaleikatun nurmikon tuoksu täytti ilman. Italia sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Tämä oli ainoa asia, josta hän piti nurmikonleikkuussa, palkinto, joka teki vaivasta sen arvoisen. Sen sijaan vihertävä silppu, joka takertui hänen sandaaleihinsa ja varpaisiinsa hänen kävellessään pihan poikki ei ollut järin mukavaa. Se liittyi jotenkin leikkurin ikään tai huonolaatuisuuteen, Saksa oli selittänyt, vaikka yksityiskohdat olivat kadonneet Italian mielestä heti. Hän muisti vain Saksan suositelleen uuden koneen hankkimista. Italia pysähtyi pyyhkimään jalkansa erityisen huolella talolle päästyään. Hän ei halunnut tuoda silppua sisälle. Saksa saattaisi pian saada siisteyskohtauksen, jos lattiat olisivat sen peitossa.

Ruohonleikkurin ääni lakkasi yhtä aikaa pakastimen lokerosta kuuluvan kirskahduksen kanssa. Italia otti jääpalamuotin nopeasti kylmästä, laski sen päälle lämmintä vettä ja paineli pehmeästi myöten antavaa silikonia pudottaen kilisevät jääpalat lasiseen mehukannuun. Hän ehti laittaa jääpalamuotin takaisin pakastimeen, pyyhkäistä roiskeet mehukannun ympäriltä ja asettaa muutaman suolakeksin ja kaneli-sokeripikkuleivän tarjoilulautaselle, kun Saksan askeleet kuuluivat ulko-ovella.

"Italia?"

"Keittiössä! Tule vaan tänne" Italia kutsui napatessaan kaksi värikästä lasia astiakaapista.

Eteisessä oli hiljaista. Italia muisti ruohosilpun siinä samassa, kun Saksa aloitti hitaasti "Enpä tiedä…"

Italia jätti lasit pöydälle, marssi eteiseen ja tarttui Saksaa kädestä vakuuttaen, ettei sotku haitannut mitään. Saksa empi, hänen jalkansa olivat vihertävät miltei polviin asti, mutta suostui talutettavaksi ja seurasi Italiaa keittiöön.

Saksan käsi oli lämmin ja hikinen, koko Saksa oli hikinen ja hän hymyili tyytyväistä, fyysisestä rasituksesta ja hyvin tehdystä työstä syntynyttä hymyä. Italian sydän keveni. Kenties hän ei ollutkaan niin kamala, kerran Saksa ei ollut pahastunut ja äkeä? Hän kuunteli Saksan selontekoa iloisempana, kaatoi mehua ja ojensi lasin Saksalle, joka otti sen vastaan ja kääntyi heilauttaen kättään kuvatakseen jotain, mutta Italia ei enää kuullut.

"Saksa!"

Parahdus sai Saksan hätkähtämään. Mehua loiskahti lasin reunan yli hänen kämmenselälleen ja tippui pisaroina alas shortseille. Saksa kääntyi nopeasti ympäri, mutta Italiaa ei näkynyt. Sitten hän tajusi katsoa alas. Italia oli kyykistynyt lattialle aivan hänen jalkansa viereen ja tutkaili sitä huolestunut ilme kasvoillaan.

"Saksa. Sinun pohkeesi... molemmat… ne ovat palaneet auringossa."

"Ai." Saksa kiersi ylävartaloaan nähdäkseen taakseen. "No, ei niihin –"

Hänen lauseensa katkesi terävään hengenvetoon ja hänen polvensa notkahtivat. Italian pieni, hipaisevan kevyt kokeileva tökkäys etusormella sai polttavan, kiristävän kivun säteilemään koko hänen vasempaan pohkeeseensa.

"Sattuupas" Italia mutisi totisena. Saksan iho oli hohtavan punainen, niin pahasti aurinko oli ottanut häneen, se ei voinut muuta kuin sattua.

Italiaa harmitti. Hän oli pistänyt Saksan laittamaan vahvaa aurinkorasvaa ennen pihalle lähtöä ja oli itse sipaissut sitä Saksan poskipäihin, nenänvarteen ja leukaan Saksan vastalauseista huolimatta estääkseen käymästä näin. Hän oli vannottanut Saksaa pitämään tauon ja laittamaan rasvaa lisää työn puolivälissä – ja lyhyestä, muutaman minuutin mittaisesta nurmikonleikkurinmoottorin hiljenemisestä päätellen Saksa oli tehnyt niin – ja silti…

Ei käy. Italia pudisti päätään. Tämä ei käynyt.

"Se paranee nopeasti. Parissa päivässä" Saksa lausahti järkevänä.

Italia katsoi tuimasti ylös ruskeat silmät paljon tummempina kuin tavallisesti. "Olohuoneeseen" hän komensi.

Saksa häkeltyi. Italia tarttui häntä kädestä, lujemmin kuin aiemmin eteisessä, ja kiskoi hänet mukanaan Saksan yrittäessä pidellä edelleen kädessään olevaa juomalasia niin, ettei roiskisi mehua lattioille koko talon pituudelta.

"Istu alas."

Saksa istui edessään olevan sohvan reunalle varoen, pitäen jalkansa irti suorasta kosketuksesta sen laitaa vasten. Italia käännähti heti ympäri ja katosi huoneen ulkopuolelle.

"Italia?" Saksa kutsui hänen jälkeensä. Ei vastausta. Italia oli näyttänyt vihaiselta, mikä oli harvinaista. Saksa päätti, että oli viisainta odottaa ja laski juomalasin lattialle viereensä.

Hänen ei tarvinnut odottaa pitkään.

"Käy mahallesi" Italia määräsi palatessaan, tehostaen sanojaan kuvaavilla käsieleillä ja käveli määrätietoisesti sohvan luo. Saksa olisi halunnut sanoa vastaan, hän oli niin hikinen ja likainen että häntä harmitti sohvan puolesta etukäteen, mutta Italia näytti siltä, ettei olisi ottanut sitä kuuleviin korviinsa ja myöntyminen tuntui helpommalta. Saksa asettui sohvalle. Italia polvistui lattialle hänen viereensä.

"Tämä on after sun -voidetta" hän selvitti vääntäessään korkin auki mukanaan tuomasta hennon turkoosista, kesän heleyden ja haikeuden mieleen tuovasta voidetuubista. "Se kosteuttaa, viilentää ja rauhoittaa ihoa."

Saksa nyökkäsi lyhyesti puristaen kätensä kiinni nyrkeiksi sohvatyynyn suojissa varautuen epämukavaan tuntemukseen. Yllättäen voide tuntui ainoastaan viileältä. Saksan silmät sulkeutuivat itsestään. Taivaallista. Italia silitti voidetta hiljalleen, äärimmäisen varovasti.

"Minä olen pahoillani."

Saksa avasi silmänsä ja kääntyi katsomaan. Ääni oli ollut niin vaimea, että hän oli luullut kuulevansa väärin, omiaan, mutta ei hän ollut. Italian ilme oli muuttunut kurjaksi. Mistä hän oikein puhui?

"Minä en tarkoita olla vaivaksi. Jotenkin siinä vaan käy niin. Minä olen pahoillani."

After sun -voiteen korkki napsahti kiinni.

Saksa joutui tosissaan potkimaan auringon ja ulkona olemisen raukeiksi tekemiä aivojaan liikkeelle ennen kuin keksi, mikä Italiaa suretti. "Italia, minä pidän nurmikon leikkaamisesta."

Italian pää kohosi ylös. Hän tuijotti Saksaa epäuskoisena ja Saksa saattoi lukea ihmettelevän kysymyksen Voiko siitä pitääkin? suoraan hänen silmistään.

Saksa hymähti hyväntahtoisesti. "Minä olen ajanut Belgian ja Itävallan nurmikot monta vuotta. Ajaisin nurmen kotonakin, mutta Preussi on yleensä nopeampi."

"Preussi?" Italia toisti. "Mutta hänhän on vielä vaaleampi kuin sinä! Miten – miten hän selviytyy siitä?"

"Varustautumalla huolellisesti. Minä lähetän sinulle kuvan ensi kerralla."

Italia nyökkäsi, painoi päänsä ja äännähti vaimean "Ve…"

Hän oli vieläkin onneton. Ihan suotta. Saksa mietti tovin keksiäkseen, miten saisi hänet ymmärtämään, ja virkkoi sitten hitaasti "Toivottavasti sinulta ei jäänyt ateljeessa mitään kesken."

Italia pudisti päätään. "Ei jäänyt."

"Hyvä. Koska sinun pitää pitää minulle seuraa. Sen aikaa, kun voide imeytyy. Tosi vaivalloista" Saksa huokaisi.

"Eikä ole!" Italia älähti. "Minä tykkään olla sinun seurassasi, Saksa!"

"Täsmälleen niin."

Hiljaisuus. Saksa katseli miten hänen sanansa upposivat hitaasti ja käänsi kasvonsa syrjään, kun Italian hymy kasvoi ja kirkastui niin kirkkaaksi, että aurinkolasit alkoivat tuntua tarpeellisilta.

Yrittäen kuulostaa mahdollisimman huolettomalta, hän jatkoi "Mutta jos avaat television, niin minä en halua katsoa mitään meluisaa ja sekavaa tv-visailua, missä avustavat nuoret naiset tepastelevat bikineissä ilman mitään pätevää syytä."

"Käykö luonto-ohjelma?" Italia kysyi kurottuen ottamaan tv-kaukosäätimen käteensä. Vaihdeltuaan kanavaa muutaman kerran hän huudahti "Koiria! Mikä rotu? Husky?"

"Alaskanmalamuutti" Saksan vastaus kuului empimättä. "Malamuutit ovat kookkaampia, jykevämpiä. Huskyilla voi olla siniset silmät, malamuuteilla on aina ruskeat. Mutta ymmärrän sekaannuksen. Ne näyttävän suhteellisen samoilta."

Italia äännähti ymmärtävänsä.

He istuivat katsomassa televisiota useamman tunnin ajan juoden mehua ja syöden keksejä eikä Italia muistanut syyllisyyttään lainkaan ennen kuin vasta seisoessaan ulko-ovella hyvästelemässä Saksaa huomattuaan sivusilmällä ruohonleikkurin nököttämässä talon vierellä, katon alla suojassa.

"Kiitos Saksa! Tästä päivästä. E-en tainnut sanoa niin aiemmin."

"Eipä kestä. Anteeksi että joudut imuroimaan sohvan. Minä tulen huomenna haravoimaan iltapäivästä. Käykö se?"

"Haravoimaan?" Italia ei ymmärtänyt yhtään. Eihän syksy tulisi vielä moneen kuukauteen!

Saksa osoitti pihaa etusormellaan ja selitti "Nuo silput. Nurmikosta tulee siistimpi, tasaisen vihreä, kun ne siivoa pois. Ei jää kuivia länttejä tai muuta."

Pitikö sellaistakin tehdä? Oliko heidän pihansa aina haravoitu ruohonleikkuun jälkeen? Italia oli varma, ettei ollut koskaan tehnyt niin, eikä Saksa ainakaan saisi tehdä sitä!

"Ei! Ei tarvitse! Minä, ve, minä pyydän jotakuta tulemaan. Palkkaan jonkun."

Saksa huokaisi. "Miten haluat. Ei siitä olisi ollut vaivaa. Olisin voinut jäädä taas katsomaan televisio-ohjelmia sen jälkeen."

Hän lisäsi jälkimmäisen lauseen lähinnä Italian vuoksi, mutta rehellisyyden nimissä television katsominen yhdessä oli ollut hauskempaa kuin Saksa oli odottanut, paljolti Italian kommenttien kuin ohjelmien oman sisällön ansiosta. Hänestä ei luultavasti koskaan tulisi tyhjänpäiväisen tv-viihteen suurkatselijaa – ajankohtais- ja asiaohjelmat olivat juttu erikseen – mutta hän ei pistäisi vastaan, jos saisi viettää toisen yhtä rennon iltapäivän Italian seurassa. Päinvastoin.

"Ei" Italia pudisti päätään. "Enkö minä voisi tulla ennemmin löhöämään sinun luoksesi katsomaan tv:tä? Niin kuin aina?"

Saksa kohautti olkiaan ja myöntyi. Olihan hän jo puolittain luvannut niin. Italia hymyili.

"Minä tuon paljon herkkuja! Katsotaan elokuvia! Koko yö!"

Saksa rypisti kulmiaan. "Aiotko jäädä yöksi?"

Italian silmät suurenivat entisestään innosta. "Joo! Minä jään yöksi!"

Saksa tajusi, että oli itse mennyt syöttämään ajatuksen Italialle varomattomalla lauseellaan ja tiesi, ettei saisi sitä enää millään hänen mielestään pois. Italia tulisi yökylään, oli mikä oli, tuli mitä tuli ja äkkiä Saksa huomasi ajattelevansa, ettei idea haitannut häntä vähääkään. Viimeisimmästä elokuvaillasta oli aikaa.

Yksi juttu vain.

"Ei kauhuelokuvia" Saksa muistutti.

Italia nyökkäsi suuren, vakavan nyökkäyksen.

Ei kauhuelokuvia.