Ikäraja: K+/T

Genre: slice of life, aavistuksellinen hurt/comfort

Varoitukset: -

Aihe: sitaatti "We've been friends forever, you can tell me anything."

Tiivistelmä:

Saksa aavistaa kuinka paljon Italia välittää. Ja tajuaa melkein kuinka paljon itse välittää Italiasta.

.

Joka hetki näin

.

Saksa ei muistanut heti herätessään, missä oli ja haki eksyneenä katseellaan mitä hyvänsä tuttuuden tunteen tuovaa asiaa ympäriltään. Hän kohtasi ruskeat silmät samaan aikaan kun käsi laskeutui hänen olkapäälleen ja kosketus ja lämpö ankkuroivat hänet takaisin todellisuuteen: hän oli olohuoneessa, sohvalla ja Italia oli polvistuneena lattialla, katseli häntä huolissaan.

"Minä kutsuin sinua monta kertaa, mutta sinä et vastannut. Oletko kipeä? Sinä et koskaan nuku keskellä päivää, paitsi jos minä vietän riposoa ja olen kaapannut sinut mukaani" Italian käsi kohosi Saksan olalta otsalle kokeilemaan kuumetta, pyyhki hiuksia tarpeettomasti sivuun, lohduttaen.

Saksa sulki silmänsä. Hän oli nukkunut. Se oli ollut unta. Rintaa puristava paino ja ahdistus kevenivät hieman, mutta eivät kadonneet kokonaan. Saksa nousi istumaan pää painuksissa. Italia nousi hänen kanssaan, tuli sohvalle hänen viereensä, laski kätensä Saksan käden päälle ja piti kiinni.

"Kerro minulle. Me olemme olleet ystäviä iän kaiken, sinä voit kertoa minulle mitä vaan." Italian peukalo kulki hitaasti hänen kämmenselkänsä poikki, silitti. "Kiltti? Se helpottaa."

Saksa veti henkeä hitaasti. Hän ei pitänyt tästä, tästä että se oli aina hän joka näki painajaisia ja Italia lohdutti, vaikka ei hän pitänyt siitäkään, että tilanne oli toisinpäin, koska Italian unet – silloin kun eivät olleet värikkäitä, tapahtumakylläisiä ja hauskoja – olivat aina täynnä niin pohjatonta surua, että Saksan oli itsekin nieleskeltävä kestääkseen kuunnella ne loppuun. Ajattelematta asiaa tietoisesti Saksa puristi Italian kättä lujempaa ja Italia nojautui lähemmäs, laski päänsä Saksan hartialle eikä heidän asettumisessaan näin ollut aikoihin ollut mitään vierasta tai tukalaa.

"Oliko se kamala painajainen? Muisto?"

Saksa yritti saada näkemästään unesta otteen, mutta suurin osa yksityiskohdista oli ehtinyt lipumaan pois. Hän pudisti päätään lyhyesti.

"Ei se ollut mitään. Ihan tyhmä juttu."

"Kerro silti" Italia pyysi, hiljaa ja vilpittömästi, täysin vailla painostusta ja tungettelevaa utelua.

Saksa tuijotti eteenpäin, tummaa oksankoloa katonrajassa, ja hengitti syvään. Kertominen tuntui vaikealta, osittain siksi, että Saksa uskoi koko jutun olevan niin tyhmä ja mitätön, ettei sen kertomisessa ollut lainkaan mieltä, ja osittain siksi, että tarkat ilmaisut tuntuivat pakoilevan häntä. Kuin joku olisi vienyt hänen kielestään kaikki ne sanat, joilla oli eniten merkitystä ja jättänyt hänet pärjäämään mitenkuten loppujen kanssa.

Unessa ei ollut ollut varsinaisesti tapahtunut mitään. Hän oli vain vaeltanut eteenpäin. Etsinyt ensin koiriaan, sitten Preussia ja lopulta ketä hyvänsä, mutta kaikki olivat poissa. Talo ja kadut, jokainen paikka, minne hän meni, oli tyhjä ja autio, katosi olemattomiin hänen edessään, niin että lopulta hänen ympärillään oli pelkkää valkoista hiljaisuutta, josta hän ei päässyt pois. Hän oli aivan yksin maailmassa, jota ei ollut enää, eikä hän kuullut edes omaa ääntään vaikka oli huutanut keuhkojensa täydeltä.

Italia ojensi kätensä, pyyhkäisi kyyneleen Saksan kasvoilta. Saksa kohotti heti perään oman kätensä, kosketti poskeaan peloissaan ja häpeissään siitä, että olisi itkenyt kasvonsa läpimäriksi huomaamattaan, mutta ei hän ollut. Karannut kyynel oli ainoa.

"Ei tuo ollut tyhmää. Olla noin täydellisen yksin – se on musertavaa. Minä olen pahoillani, etten ollut unessasi. Minä en olisi jättänyt sinua yksin."

"Toisten uniin hyppääminen on mahdotonta" Saksa tokaisi selvittäen kurkkuaan, paljon rauhallisempana jo, yrittäen palata takaisin itsensä herraksi. "Kukaan ei pysty siihen."

"Mutta minä tekisin niin! Viipymättä. Jos voisin valikoida toisten unia, en päästäisi painajaisia koskaan läpi, valvoisin vaikka kaikki yöt vahdissa" Italia vannoi näyttäen täysin vakavalta ja kohosi istumaan suorempaan, ylös sohvalle nostamiensa jalkojen päälle kääntyen kokonaan Saksaa kohti.

Se ei ole mahdollista, Saksan järkevä puolisko huomautti jälleen, vaikka sitä oli turha sanoa ääneen. Italia ei logiikkaa kuunnellut, ei jos intuitio ja impulsiivisuus saattoivat voittaa ne, minkä lisäksi hän osasi olla sinnikäs mitä oudoimmissa asioissa.

Arvellen kuulostaneensa turhan tylyltä aiemman kommenttinsa kanssa Saksa etsi Italian vapaan käden omaansa ja puristi sormia sovitellen. "Silloin sinä näkisit painajaiseni. Tai pahempaa – joutuisit elämään ne läpi. En halua sitä. Enkä koskaan pyytäisi sinua tekemään niin."

"Sitten... sitten sinun pitää yrittää nähdä minusta unta. Muistaa unen keskelläkin jotain, mikä tuo minut mieleesi. Niin kuin minä näen unia sinusta miltei joka yö. Sillä tavoin minä voin olla osallisena ja ehkä auttaa jotenkin. Pystyisin helposti olemaan vahvempi kuin oikeasti olen ja luotettavampi, riippuen siitä millaisena näet minut. Ve? Saksa? Mitä nyt? Puhuinko minä päälle? Jatkuiko painajainen vielä?" Italia keskitti huomionsa uudelleen ja vaikeni valmiina kuuntelemaan.

"Ei, minä vaan – hm, kiitos" Saksa mumisi hämillään, koetti rentouttaa äkisti jännittyneet hartiansa ja pehmentää jähmettyneen otteensa ja kysyi nopeasti – enimmäkseen harhauttaakseen itseään siltä ajatukselta, että Italia näki hänestä unia miltei joka yö – "Italia, miksi sinä olet täällä?"

Italian silmät suurenivat ja alkoivat loistaa riemusta.

"Tosiaan! Melkein unohdin!" hän huudahti ja hänen kätensä lennähtivät samassa hetkessä vapaiksi. Hän hymyili ja taipui tavoittelemaan jotain lattialta. "Minulla on yllätys, et kyllä arvaa, se on – " hän malttoi pitää jännitystä yllä tasan kaksi sekuntia "– uusia jäätelöitä!" Italian käsivarsi kohosi suoraksi yhdessä hihkaisun kanssa paljastaen ohuen, valkoisen muovipussin, jonka pohja näytti pehmeältä ja muhkuraiselta.

Hieman liian pehmeältä ja melko muhjaantuneelta. Saksa katseli ääneti kuinka jotain vaaleanpunaista alkoi valua ulos muovipussin toisesta nurkasta ja tipahti Italian korvan ohi.

"Kauppias sanoi, että ne tulivat myyntiin eilen. Otin jokaista kaksi. Maistatko niitä minun kanssani?"

"Se, se taitaa olla myöhäistä" Saksa onnistui sanomaan ja piilotti suunsa kämmenensä taa osittain peittääkseen kauhunsa lähisekunteja kohtaan ja osittain peittääkseen hymyn, jota ei pystynyt olemaan hymyilemättä.

Italia rypisti kulmiaan kummissaan hänen reaktiostaan ja käännähti katsomaan muovipussia juuri kun sen nurkka antoi lopullisesti periksi. Putous vaaleanpunaista, keltaista ja raikasta vihreää tahmaa lörähti puoliksi Italian päälle. Italia ponkaisi hetkessä jaloilleen.

"Kylmää!" hän ulvaisi ja parkui heti sen perään "Eiii...! Jäätelöt...!"

"Ne on menetetty" Saksa totesi pakottaen itsensä vakavaksi ja nousi ylös. "Pudota kassi maahan ja nosta molemmat kädet ylös."

Italia totteli nyyhkäisten. Saksa tarttui hänen paitaansa ja kiskaisi sen Italian yltä yhdellä liikkeellä onnistuen pitämään jäätelösulan vangittuna paidan sisällä. Italia katsoi häneen surkeana.

"Tulin niin nopeasti kuin pystyin, etteivät ne ehtisi sulaa. Sotkinko minä kauheasti?"

"Minä uskon" Saksa vakuutti. "Se oli minun vikani. Ja ei, et sotkenut."

Italia pyyhkäisi jäätelösulaa kesäkeveiltä ruskeilta housuiltaan taskun kohdalta etusormeensa, huokaisi lannistuneena ja pyyhkäisi jäätelön takaisin. "Onko minulla varapaitaa? Tai muita vaatteita?"

"Pitäisi olla. Pyykkihuoneessa. Käynkö –?"

Italia pudisti päätään, otti likaantuneen paitansa Saksalta ja lähti laahustamaan kohti kylpyhuonetta hartiat lysyssä. Saksa katseli hänen jälkeensä ja ymmärsi äkkiä olevansa täysi typerys.

Jäätelö ei ollut jäätelö; se ei ollut uusi herkku, jonka Italia halusi syödä, se oli konkretisoitunut, arkinen ajatus, jonka Italia oli ajatellut pakastealtaan luona: tänään on kuuma päivä ja minä haluan viedä Saksalle jotain viileää. Kun Italia oli tullut hänen talolleen ja kutsunut häntä eikä ollut kuullut vastausta, hän oli unohtanut jäätelön, heittänyt sikseen toiveensa ja suunnitelmansa päivälle ja ollut valmis kuuntelemaan painajaisesta, pahoitellut, ettei voinut olla osa hänen untaan ja sanonut, että –

Saksaa huimasi. Italia ajatteli häntä. Koko ajan. Unessa ja valveilla.

Hän jätti jäätelösotkun olohuoneeseen ja kiirehti Italian perään.

"Italia!"

Italia pompahti säikähdyksestä ilmaan ja koetti kiskoa tummansinisen suuren ankkurin koristaman valkoisen t-paidan nopeasti kokonaan ylleen, sotkeentui yrityksessään ja selitti hätäisesti mutisten jostain paitansa uumenista "Minä siivoan ihan kohta!"

Saksa astui peremmälle pyykkihuoneeseen, nykäisi paidan oikein ja kunnolla yhtä sulavasti kuin oli aiemmin onnistunut sellaisen riisumaan, kietoi käsivartensa Italian ympärille ja halasi lujaa.

Italian silmät levisivät yllätyksestä. Ne kerrat, kun Saksa oli halannut häntä spontaanista ja omaehtoisesti ilman että hän oli pyytänyt halausta, olivat harvassa, eikä Italia voinut sille mitään, että huolestui. Ehkä Saksa oli sittenkin tulossa kipeäksi?

"Saksa?"

Toisen kerran saman päivän aikana Saksasta tuntui, että sanat olivat jättäneet hänet. Hän olisi tarvinnut niitä, nimiä oivalluksille, aavistuksille, ajatuksille ja tunteille jotka olivat alkaneet pyöriä ilman ilmaisukanavaa hänen sisällään. Italia teki näin ollessaan ylivoimaisen onnellinen, stressaantunut tai onneton jostain ja Saksa oli mallioppimisen kautta päätynyt tekemään samoin nyt, vaikka sen täytyi näyttää hölmöltä.

"Minä... Minusta vain tuntui, että minun pitää tehdä näin" hän selitti kömpelösti.

"Ai" Italia äännähti ilahtuneena ja halasi vastaan painautuen lähemmäs. Se tuntui huojentavan tutulta.

Joskus minä ärryin ja kiusaannuin tästä, Saksa muistutti itseään. Joskus käsittämättömän kauan sitten.

"Hei Saksa?"

"Hm?"

"Minä olen edelleen sitä mieltä, että sinun pitäisi lisätä CV:heesi lause 'erinomainen halaaja'."

Ehkä ei aivan niin kauan sitten, Saksa mietti irrotessaan halauksesta nopeasti päästäkseen piiloon kiusaantuneisuuden aaltoa ja paasasi Italialle, ettei CV ollut mikään vitsiasiakirja, Italian nauraessa ja inttäessä, ottamatta häntä lainkaan vakavissaan, että ainakin CV erottuisi joukosta.

"Hölmö" Saksa tokaisi pystymättä kuitenkaan olemaan ankara tai peittämään hyväntahtoista hymähdystään. "Saitko vaatteet vaihdettua? Jos sait, niin mennään ostamaan uudet jäätelöt entisten tilalle."

Italia oli eteisessä jo ennen kuin hän sai lauseensa loppuun.

Iloisen "Vee!" -nuotin kaiun haihtuessa kuulumattomiin Saksa sulki vaatehuoneen oven ja liittyi hänen seuraansa.