Ikäraja: K+

Genre: slice of life …ja luultavasti hurt/comfort (taas)

Varoitukset: -

Nimistä: Luddy on lempinimi Ludwigista, Saksan ihmisetunimestä. Aster, Berlitz ja Blackie ovat Saksan ja Preussin koiria.

Aihe: maailmankokous (World Meeting)

Tiivistelmä:

Saksa ei jättänyt maailmankokouksia välistä ilman erittäin painavaa ja ylittämätöntä syytä. Kuten tämä.

.


Hirveä päivä


.

"Italia! Pistä vauhtia!"

Italia säpsähti ajatuksistaan ja tuijotti alas paahtoleipäänsä, josta oli nakertanut vain yhden kulman. Hän työnsi leipälautasen syrjään haluttomana. Saksa tuli keittiöön oikaisten kalvosinnappejaan.

"Vieläkö sinä istut siinä?" hän ihmetteli, nappasi Italian aamiaisen pöydältä hänen edestään ja kiikutti sen tiskipöydälle. "Vaatteet niskaan! Me myöhästymme kohta."

Italia huokaisi väsyneesti, nousi ylös puhdittomasti ja raahusti vierashuoneeseen. Hän oli ollut yötä Saksan luona, koska Saksa oli halunnut varmistaa, että hän tulisi maailmankokoukseen kerrankin ajoissa. Heidän oli tarkoitus mennä yhdessä samalla kyydillä. Italia istahti sängynlaidalle, hengähti raskaasti ja kellahti kyljelleen vuoteelle. Hän ei saanut itseään toimimaan. Väsytti liikaa, silmät painoivat ja hän sulki ne ihan hetkeksi, tai niin hän luuli ennen kuin Saksa ilmestyi huoneeseen ja meuhkasi, että oli odottanut häntä autossa kymmenen minuuttia.

"Pue päälle. Ota työpäivät vakavasti" Saksa nuhteli ojentaen vaatekappaleita yksi kerrallaan Italialle, joka puki ne päälleen kuuliaisesti, mutta hitaasti, kuin puoliunessa.

Saksa yritti olla hermostumatta. Italia ei ollut aamuihminen, sen tiesivät kaikki ja hän luultavasti parhaiten, koska oli niin monta kertaa joutunut kiskomaan italialaisen vetelyksen ylös ja liikkeelle. Tämän aamuinen esitys oli ennätyshidas, mutta he ehtisivät silti, Saksa varasi aina enemmän aikaa matkaan, kun Italia oli mukana.

Italia sai vaatteet ylleen. Saksa luotsasi heidät ulko-ovelle ja autoon kantaen Italian salkun tämän puolesta.

Sadepisaroita alkoi putoilla tuulilasiin, ensin vähän, sitten enemmän. Sateen rummutus, pyyhkijöiden vieno nitinä, moottorin ääni ja muun liikenteen kohina kuuluivat ainoina ääninä. Autossa oli hiljaista. Edes radio ei ollut päällä, vaikka Italia avasi sen yleensä heti ja valitsi kanavan joka soitatti paljon musiikkia.

Saksa vilkaisi matkustajanpaikalle. Italia nojasi päätään penkinlaitaan kasvot käännettyinä sivuikkunaan päin. Nukkuiko hän?

"Valvoitko koko yön piirtämässä?" Saksa kokeili keskustelunavausta.

Lyhyt pään pudistus. Italia ei nukkunut, mutta ei myöskään ollut puhetuulella, mikä oli perin harvinaista ja outoa.

Saksa ravisti päätään mielessään viimeiselle sanalle. Jokaisella oli joskus päiviä, ettei jaksanut olla kovin sosiaalinen. Jopa niinkin sosiaalisella, puheliaalla ja ulospäinsuuntautuneella luonteella kuin Italia. Siinä ei ollut mitään outoa.

Toisin kuin siinä, että Italia oli mennyt nukkumaan vierashuoneeseen. Ja siinä, että hän oli jättänyt aamiaisensa syömättä.

Ajatus sai Saksan huulet asettumaan vakavaksi viivaksi ja hänen otteensa ratista tiukentui. Hän mietti aamua ja eilistä, vertasi niitä toisiinsa. Italia oli ollut eilen puheliaampi ja eloisampi, mutta syönyt vähän, väsynyt aikaisin ja vetäytynyt nukkumaan ennen häntä. He eivät olleet riidelleet eikä Italia ollut maininnut riidoista veljiensäkään kanssa – Romano oli parhaillaan viettämässä aikaa Etelä-Italiassa omilla maillaan ja oli ilmoittanut pistävänsä Seborgan varaherättäjäkseen, niin ettei hänestä ja hänen ehtimisistään kokoukseen tarvinnut murehtia. Ehkä Italia murehti silti? Hän ikävöi ja kaipasi herkästi.

"Pysäytä" Italia pyysi äkkiä.

Saksa vilkaisi häneen.

Italia kamppaili turvavyönsä kanssa koettaen irrottaa sen ympäriltään kalpeana ja tuskanhikisenä ja kääntyi terävästi oveaan kohti toistaen paljon hätäisemmin "Pysäytä!"

Saksa ajoi tienlaitaan. Italia avasi oven valtavalla kiireellä, kumartui ulos ja oksensi. Saksa kirosi ääneen, avasi oman turvavyönsä, pujottautui etupenkkien väliin sieppaamaan takapenkillä olevan mustan sateenvarjon ja astui ulos sateeseen. Hän kiersi auton ympäri pitämään sateenvarjoa Italian yllä.

"Älä tule" Italia kielsi heikosti. "Saat tartunnan." Sitten hän vaikersi hiljaa, taipui kaksinkerroin, kakoi ja oksensi taas. Saksa laski vapaan kätensä hänen selälleen ja silitti hitaasti ja rauhoittavasti. Italia veti vapisten henkeä ja uikutti ääneen miten hän vihasi tätä.

"Tiedän" Saksa vastasi.

"Me myöhästymme varmasti" Italia nyyhkäisi pyyhkien vuotavia ja turvonneita silmiään.

"Minä vien sinut takaisin, kun herkeät oksentamasta. Sinä et ole osallistumiskunnossa."

"Mutta – mutta sitten sinä –" Italia yritti puhua, mutta yrjötys vei voiton ja hän sylki lisää vatsalaukkunsa sisältöä märkään maahan ja epämääräisen ruskea muhju levisi sateessa laajemmalle ja valui jyrkkää tienpengertä alas.

"Ei sillä ole väliä. Älä mieti sitä" Saksa vastasi. Hän hieroi Italian hartioita lisää, kun Italia lakkasi kakomasta. "Helpottiko?"

"…en tiedä."

Autot ajoivat suhahtaen ohi heidän takanaan. Saksan toinen olkapää kastui läpimäräksi. Hän siirsi kätensä pois, kun Italia kohosi istumaan suorempana ja kaivoi puhelimensa housuntaskustaan soittaakseen Preussille. Italia hengitti raskaasti suu auki ja piti silmiään kiinni nojaten päätään auton oviaukon reunaan.

"Pikkuveli! Unohditko jotain?" Preussi kysyi riemastuneena, hieman hengähtäen. Saksa erotti taustalta sateenropinan linjan toisellakin puolella ja tasaisia tymähdyksiä, joita veikkasi juoksuaskeliksi.

"Missä sinä olet?"

"Ulkona. Juostaan parhaillaan koirien kanssa sateessa talolle. Mahtavin aamuherätys aikoihin!"

Saksa huokaisi ja koetti olla ajattelematta mutaa ja sitä kuinka likaisia koirat olisivat. "Minä tuon Italian takaisin. Hän on sairas. Voitko vahtia häntä tämän päivän?"

"Mitä? Sairaana? Italia?" Preussi toisti ja hänen askeleensa hidastuivat kävelyksi. "Mikä Italialla on?"

"Vatsatauti, luultavasti. Hän oksensi juuri" Saksa katsoi alas Italiaan, joka oli alkanut inistä hiljaa itsekseen.

Preussi naksautti kieltään. "Paha juttu, Luddy. Se on pisaratartunta. Sinä jäät kotiin myös. Jos olet altistunut, saat vielä maailmanlaajuisen oksennustautipandemian aikaan, jos osallistut kokoukseen. Onko sinulla oireita?"

Saksan vatsassa muljahti. Pelkkää hermoilua. Hän voi hyvin. Kuvotus oli Preussin sanojen herättämää kuvitelmaa. Hän kuuli taas juoksuaskeleet.

"Koettakaa päästä takaisin tänne. Minä olen ihan hetkessä talolla. Tulkaa koirat!" Preussi kutsui ja lopetti puhelun.

Että tällainen päivä. Saksa huokaisi. Hän katsoi Italiaan. "Voitko jo paremmin? Italia?"

Italia havahtui hereille Saksan koskettaessa hänen hartiaansa. "Suussa maistuu kamala maku..."

"Istu kunnolla. Minulla on vesipullo. Odota hetki." Saksa kiersi auton uudelleen ja palasi paikalleen. Italia retkotti surkeana penkillä ja otti vesipullon vastaan haparoivin käsin, hörppäsi vettä, purskutti suunsa ja sylki vedet ulos. Hän yritti sulkea oven, mutta hänellä ei ollut tarpeeksi voimia jäljellä eikä ovi mennyt kunnolla kiinni. Saksa kumartui hänen ylitseen ja nykäisi sen kiinni.

"Oletko sinäkin kipeä?" Italia kuiskasi.

"En" Saksa vastasi pitäen kättään avaimella. Hän käänsi sitä ja laittoi pyyhkimet päälle.

"Minä luulin, että olen vilustumassa, kun eilenkin satoi koko päivän. Siksi menin vierashuoneeseen ja aikaisin nukkumaan. En halunnut, että saat saman taudin."

"Mikset sanonut siitä aamulla? Olisit voinut jäädä sairastamaan."

Italia oli hiljaa. "Minä toivon sen menevän ohi. Ajattelin, ettei se ole mitään." Hän alkoi vaikertaa surkeasti. "Minä olen surkea sairastamaan! Minä en halua olla yksin..."

"Et sinä jää yksin. Tästä tuli sairaspäivä meille molemmille." Saksa käynnisti auton ja lausui kovempaa, jotta se kuului sateen ja moottorin jyrinän yli "Sano heti, jos alkaa oksettaa lisää."

"Kokous -" Italia hengähti.

"Maailma pyörii kyllä, vaikka jäisimme pois. Sinä menet sänkyyn ja minä katson, että pysyt siellä. Se on ainoa järkevä toimintatapa. Minä soitan ja ilmoitan."

"Romano..."

"Minä ilmoitan hänellekin" Saksa lupasi, valmistautuen mielessään jo valmiiksi puhelun kammottavuutta vastaan.

Romano todennäköisesti väittäisi Italian sairastumisen syyksi perunoista johtuvaa ruokamyrkytystä ja sättisi häntä siitä hyvästä kunnolla piittaamatta vähääkään siitä, että Preussi ja hän olivat syöneet samaa ruokaa ja olivat kunnossa. Perunanpurijoina heillä olisi 'luonnollista vastustuskykyä'. Se olisi luultavasti Romanon välitön vasta-argumentti, minkä jälkeen hän haukkuisi häntä vielä lisää.

Synkeänä Saksa mietti antavansa Romanolle soittamisen Preussin tehtäväksi. Preussi tuntui repivän loputtomasti huumoria Romanon temperamenttisesta luonteesta ja kestävän hänen äkseeraamistaan lähes pyhimysmäisen pitkällä maltilla, useimmiten paljon pidemmällä kuin Espanjallakaan oli. Saksa ei ollut koskaan ymmärtänyt sitä. Mutta ei hän ymmärtänyt Romanoakaan.

Liikenteenvirtaan tuli sopiva tauko. Saksa pisti vilkun päälle ja ajoi auton takaisin tielle. Löydettyään paikan, jossa saattoi kääntää auton ympäri paluumatkaa varten, hän pysähtyi hetkeksi, laittoi puhelimeensa hand's freen päälle ja avasi radion hakien kanavan joka vaikutti sellaiselta, että Italia kuuntelisi sitä. Hän soitti tarvittavat puhelut läpi, myös Romanolle. Se sujui harvinaisen lyhyesti ja kivuttomasti. Romano ilmoitti happamasti Preussin kertoneen jo ja että hän soittaisi Italialle myöhemmin kokouksen jälkeen. Saksa käänsi päätään Italian suuntaan kertoakseen terveiset. Italian pää nuokahti unisesti. Saksa ei raaskinut häiritä häntä, vaan ajoi turhia pysähtelemättä talolle asti loputtoman radiohitti-popin soidessa vaimeana vailla uutiskatsausten tuomia keskeytyksiä.

Ulkona satoi edelleen, kun hän ajoi pihaan. Heti kun hän oli saanut auton sammutettua, ulko-ovi avautui ja Preussi lompsi autoa vastaan kumisaappaissa pidellen käsissään avointa violettia sateenvarjoa.

"Oletko kunnossa?"

"Olen. Italia nukkuu. Kannan hänet sisälle. Pidä varjoa hänen yllään."

He kiersivät auton toiselle puolelle. Italia heräsi oven aukaisuun eikä näyttänyt tunnistavan missä oli. Hän oli hikinen ja kalpea.

"Onko huono olo?" Saksa tiedusteli.

Italia nyökytteli, hänen katseensa kiersi levottomana ja hän painoi käden suulleen. Preussi ja Saksa peruuttivat kauemmas. He ehtivät juuri ajoissa.

"Anteeksi…" Italia urisi tuskin kuuluvasti ylenantamisen karheuttamalla äänellä.

"Ota tämä" Preussi tarjosi sateenvarjoa Saksalle. "Minä vien teidän tavarat sisään ensin. Italian peti on valmiina. Kun minä tulen takaisin, kanna hänet sitten." Saksa otti sateensuojan veljeltään. Preussi avasi takaoven, otti heidän salkkunsa ja syöksähti kumisaappaat lonksuen taloa kohti.

"Oksensinko minä autoon?" Italia itki.

"Et oksentanut" Saksa lohdutti. "Pääset ihan kohta sisälle sänkyyn."

"Tämä on ihan hirveä päivä. Kauanko tämä vielä kestää?"

Saksan olo oli neuvoton. Hänen muistinsa mukaan vatsataudit olivat lyhyitä, kestivät vuorokauden. Toivottavasti asia oli niin. Italia näytti surkeuden perikuvalta. Tasapainotellen sateenvarjoa Saksa poimi vesipullon Italian tyylikkään pukukengän vierestä auton jalkatilasta ja ojensi sen kehottaen Italiaa juomaan lisää. Italia ei saanut korkkia avattua, parahti ääneen ja alkoi tihrustaa uutta itkua. Saksa alkoi ymmärtää, mitä hän oli tarkoittanut sanoessaan olevansa surkea sairastamaan.

Preussi juoksi takaisin heidän luokseen hiukset märkinä ja vettä valuvina. "Valmista?"

Saksa antoi hänelle sateenvarjon ja Italian vesipullon, nosti Italian syliinsä, työnsi kyljellään auton oven kiinni ja kantoi hiljaa vikisevän potilaan suoraan vierashuoneeseen. Hän laski Italian seisomaan vuoteen vierelle odottaen, että Italia riisuisi ulkovaatteet yltään. Italia ei tehnyt elettäkään siihen suuntaan, vaan yritti ryömiä sänkyyn niine hyvineen. Saksa pysäytti hänet.

"Takki" hän käski.

Italia riisui takin vaivalloisesti, vajosi istumaan sängylle uupuneena ja kallistui siitä samaa matkaa selälleen. Saksa antoi Italian takin ovensuussa norkoilevalle Preussille ja kumartui riisumaan kengät Italian jaloista. Italia ynisi itsekseen ja protestoi heikosti, kun Saksa kiskoi puvuntakkia hänen päältään. Sen enempää Saksa ei viitsinyt kiusata häntä. Hän katsoi, että Italia joi lasillisen juomista ja pääsi peiton alle, sanoi tulevansa hetken päästä takaisin ja kävi viemässä omat ulkovaatteensa eteiseen.

Aster ja Blackie – kuivaturkkisena ja kurattomana kumpikin – tulivat hänen jäljessään ja nuuhkivat hänen housujaan tarkkaan, kun hän riisui kenkänsä, ihmetellen ja selvitellen missä hän oli käynyt niin äkkiseltään ja mitä hänelle oli siellä ollessa tapahtunut. Vanha Aster, kultainennoutaja, heilautti häntää lempeästi, ymmärtäväinen katse tummissa silmissään.

Preussi käveli keittiön suunnalta vaaleankeltainen pyyhe päänsä päällä ja käsissään lämmin mukillinen kaakaota, minkä hän antoi Saksalle. "Mikä olo? Joko lentää yrjö?"

"Tavallinen" Saksa vastasi, eikä uskonut saaneensa minkäänlaista tartuntaa. Hän kohotti kaakaomukia kiittävästi.

Vierashuoneesta kuului valitus. "Saksaa…"

Preussi virnisti. "Ilmoitit olevasi poissa töistä tänään, mutta näyttää siltä, että sinulla riittää tekemistä koko päivälle."

Saksa huokaisi. Siltä vaikutti. Silti, tuli päivästä miten pitkä ja työteliäs tahansa, hän käveli kaakaomuki kädessään vierashuoneeseen Italian luo ennen kuin Italia ehti huutaa häntä toistamiseen.

Hän oli luvannut. Italian ei tarvitsisi olla yksin sairastaessaan.