Ikäraja: K+

Genre: huumori

Varoitukset: -

Kirjoittajan kommentti:

Whistle on yksi otsikko 100 aiheen -listaltani, mutta oikeasti tämä ajatus on ollut päässäni vuosia. Euroviisuja seuraavat ymmärtävät. Ehkä.

Vihellys

.

-Huhtikuu 2014-

.

Luxemburg huomasi sen ensimmäisenä ja huomautti siitä ääneen. He muut toivoivat, että hän olisi ollut hiljaa ja pitänyt asian omana tietonaan. Nyt he eivät voineet muuta kuin kuulla ja tuntui, että he törmäsivät hyväntuuliseen vihellykseen jatkuvasti, käytävillä ja tauoilla ja kerran jopa kokoushuoneessa vähän ennen kokouksen alkua.

Kieltämättä se oli tarttuva, jäi päähän kerta kuulemalta. Yksi jos toinen Euroopan valtion henkilöitymä huomasi vapaa-ajallaan hyräilevänsä tapaillen samaa säveltä ja vielä nukkumaan mennessäkin sen kaiku viipyili heidän korvissaan. Siksi se oli niin häiritsevää.

Heillä alkoi olla vaikeuksia mennä kahvihuoneeseen ja häpeäkseen he tajusivat tekevänsä u-käännöksen joka kerta kun tajusivat kävelevänsä häntä vastaan. Tuntui vaan niin omituiselta ja – niin, eivät he keksineet sille muutakaan sanaa – luonnottomalta nähdä hänet niin hyväntuulisena.

Liechtenstein loukkaantui siitä vähän. "Minusta on mukavaa, että isoveli on välillä iloisella mielellä" hän huomautti harvinaisen terävästi ja risti käsivartensa puuskaan. "Ei se ole mikään rikos. Seychellit tanssahtelee käytävillä aina kulkiessaan kokouksiin tai niistä pois ja me kaikki tiedämme paremmin kuin hyvin, että Italia Veneziano lauleskelee itsekseen yhtenään. Jopa kesken kokousten. Pidämmekö me sen takia heistä tällaista salaista palaveria selän takana? Emme."

Viimeinen sana oli huomattavan viileä. Oli selvää, että he olivat pahoittaneet nuoren valtion personifikaation mielen. Jos he eivät tekisi korjausliikettä nopeasti, heidän ongelmansa kasvaisivat entisestään.

Belgia hymyili sovittelevasti ja työnsi tarjolla olevaa leivos- ja suklaakonvehtilautasta lähemmäs Liechtensteiniä. "Ei kukaan ole sanonut, että viheltämisessä itsessään olisi mitään pahaa. Ja minustakin on ihanaa nähdä Sveitsi hyvällä tuulella. On vain harvinaista, että hän näyttää sen niin avoimesti."

"Sveitsi on varsin tarkka kuvastaan, jonka antaa muille, eikö vaan? Siksi me vain mietimme pitäisikö meidän, öhöm, huomauttaa asiasta" Tanska lausui vilkuillen tukea hakevasti kolmea muuta pienen suljetun kabinetin pöydän ääressä istuvaa salapalaveriin kutsuttua.

Tällaiset pienimuotoiset, pieniä arkipäiväisiä hankaluuksia setvimään kootut istunnot eivät olleet niin harvinaisia kuin Liechtenstein antoi ymmärtää. Niitä ei edes katsottu pahalla, koska kukaan ei nauttinut täysimääräisistä virallisista kokouksista, joissa kaikki ajautui kaaokseen jonkin asialistalle kuulumattoman ja taustalla kärpäsestä härkäseksi paisuneen seikan takia. Sellaisia juttuja oli aina, olivathan he puoliksi inhimillisiä olentoja, mutta ne voitiin useimmiten ratkaista ennalta, kun niihin puututtiin ajoissa. Belgia (yleensä Sveitsin kanssa) oli erityisesti kunnostautunut tällä saralla. Hän osasi olla tarpeeksi järkevä, diplomaattinen ja kärsivällinen, ja niin kabinetin varaus, tarjottavat ja keskeisiksi katsotut osallistujat olivat jälleen hänen näkymättömän urakointinsa tulos.

Tanska ei ollut oikein varma, mitä häneltä odotettiin tai miksi hän oli mukana, muuten kuin ehkä siksi, että tämän vuoden Euroviisujen isäntämaana hänen oli hyvä pysyä perillä kulissien takaisista tapahtumista, vaikka itse laulukilpailu pyörikin ihmisvoimin eikä heillä henkilöitymillä ollut mitään osaa eikä arpaa vaikuttaa kappaleisiin, esiintyjiin tai esiintyjien asuihin. Jos he olisivat voineet vaikuttaa noihin seikkoihin, Itävalta olisi luultavasti tehnyt jotain muutakin kuin pitänyt mahdollisimman matalaa profiilia.

Tai sitten ei. Kaikesta kohusta ja kauhistelusta huolimatta Itävallan yleisradion valitsema viisukappale oli noussut vahvaksi ennakkosuosikiksi ja oli musiikillisesti korkealaatuinen. Toisin kuin vuoden 2012 veto. Tanskaa puistatti. Sinä vuonna hän oli aidosti säälinyt musiikkia ja kulttuuria rakastavaa sivistynyttä kollegaansa. Hassu yhteensattuma oli, että Itävallan tämän vuoden parrasta puheen- ja parjauksenaiheeksi noussut viisuedustaja oli yrittänyt voittaa itselleen kisapaikan jo tuolloin ja jäänyt toiselle sijalle.

Liechtenstein mietti Tanskan sanoja. Ja otti konvehdin lautaselta. Heidän kaikkien hartiat rentoutuivat.

"Onko hän tajunnut asiaa ollenkaan itse?" Luxemburg rohkaistui kysymään viitaten itselleen varoen puheenvuoron kohottamalla hieman kättään ja heilauttamalla sormiaan ilmassa. Hänellä oli oikeasti hivenen syyllinen olo tiedosta, että oli tavallaan saanut huomautuksellaan koko tämän vyyhden aikaiseksi.

Belgia huokaisi. "Emme usko, että on."

He kääntyivät tuijottamaan Itävaltaa, salapalaverin ainoaa henkilöä, joka ei ollut osallistunut keskusteluun vielä sanallakaan.

Hän näytti kiusaantuneelta. "Minä en mielelläni puuttuisi asiaan millään tavalla. En, kun olen muutenkin tapetilla viisujen vuoksi. Sitä paitsi en usko, että Sveitsi ottaisi huomautustani hyvällä. Tiedättehän. Meidän välimme ja hänen siilinpiikikäs luonteensa... anteeksi, Liechtenstein."

"Ei, totta se on" Liechtenstein myönsi huokaisten ja silitti syömänsä konvehdin käärepaperia sileämmäksi. Hän oli hetken hiljaa ja näytti muuttuvan surkeammaksi tuntiessaan katseiden kerääntyvän vuorostaan itseensä. "Minäkään... minäkään en tahtoisi sanoa hänelle siitä. Hän on niin onnellinen. Sydämeni särkyisi."

Uusi umpikuja. Kabinetti vaipui äänettömyyteen viisikon syventyessä pohtimaan uutta mahdollista ratkaisua tilanteeseen.

Ääni pöydän alta kysyi "Oletteko kysyneet Japania?"

He säikähtivät. Sitten, penkkien taaksepäin raahautumisen synnyttämän kolinan ja rahinan jälkeen, he kurkistivat pöydän alle. Kreikka tuijotti heitä vastaan. Hänen rintakehällään nukkui pieni juovikas kerälle kiertynyt kissa.

"Seuraavalla kerralla, päästä jokin äänimerkki ennen kuin kaikki ovat asettuneet paikoillensa. Olisin voinut vahingossa potkaista sinua!" Tanska puhisi.

Kreikka katsoi suoraan Belgiaan toistaen kysymyksensä. "Oletteko te kysyneet Japania? Sveitsi toivoo aina kuulevansa hänen rehellisen mielipiteensä ja vaikka mielipide ei olisikaan täysin hänen omansa, en usko, että Sveitsi osaisi epäillä mitään – Aasian maat eivät tunne viisuja niin hyvin, että kommenttia voisi ottaa piruiluna tai piilotettuna piikkinä. Jos Japani toimisi viestinviejänä, hän osaisi varmasti ilmaista sen niin, ettei Sveitsi menettäisi kasvojaan. Koko juttu kääntyy pian vitsiksi. Jos Sveitsi tajuaa, että hänelle on naurettu, hän ei hymyile seuraavaan neljäänkymmeneen vuoteen."

Belgia ja muut kohottivat päänsä pöydän pinnan yläpuolelle ja katsoivat toisiaan kasvoista kasvoihin. Kreikan sanoissa oli vissi perä. He sukelsivat uudelleen pöydän alle.

"Kreikka, minä toivon, että voisit osoittaa jatkossa samaa mielenkiintoa ja esittää punnittuja huomioitasi ääneen myös virallisissa kokouksissa" Belgia sanoi.

"Samaa mieltä" Tanska komppasi. Itävalta kohotti silmälasinsa paremmin nenälleen ja nyökkäsi.

"Luuletteko, että herra Japani suostuisi?" Liechtenstein kysyi. Nyt kun hän ei ollut enää kiukkuinen, kohtelias puhetapa palasi hänen puheeseensa.

Kreikka tuijotti yläpuolellaan olevaa pöytälevyä ja rapsutti juovikasta kissaa korvan takaa. "Voin kysyä. En näe syytä, miksi hän kieltäytyisi."

"Siinä tapauksessa toivon, että käyt kysymässä asiasta mitä pikimmin. Tänään. Nyt heti. Luxemburg vahtii kissaasi sen aikaa."

Luxemburg vilkaisi siskoaan hämillään, mutta tunnisti kyllä hänen tehokkaan varjohallitsijan äänensä ja valui enempiä kyselemättä tuolistaan lattialle pöydän alle. Hän nosti kissan varovaisesti Kreikan päältä syliinsä.

Kreikka räpäytti silmiään hämillään. Asiat olivat äkkiä alkaneet edetä nopeammin kuin hän oli odottanut.

"Nyt heti?"

"Kyllä, kiitos. Ennen kuin saamme neljäkymmentä vuotta loukkaantunutta ja pahantuulista Sveitsiä vastaamme."

Asiaa.

Kreikka möngersi pois kokouspöydän alta ja lähti etsimään Japania.

.

.

.

Epilogi:

-Huhtikuu 2014, joitakin päiviä myöhemmin-

.

He eivät koskaan saaneet tietää, mitä Japani varsinaisesti sanoi Sveitsille, mutta suunnitelma onnistui. Viheltely lakkasi. Liechtenstein oli hieman surullinen asian vuoksi. Hänen veljensä huomasi sen.

"Painaako mieltäsi jotain?" Sveitsi kysyi, kun he kävelivät ulos kokousrakennuksesta kohti autoa, jolla olivat paikalle tulleet.

Liechtenstein painoi katseensa maahan. "Ei." Hän toivoi, ettei Sveitsi saisi koskaan tietää hänen osallisuudestaan juonitteluun, vaikka hän olikin enemmän puolustanut Sveitsiä kuin juoninut tätä vastaan.

"Toivottavasti ei. Katso miten pitkällä kevät on! Kuuntele miten linnut laulavat! Pian voi taas pitää piknikkejä. Ja Euroviisut ovat kohta. Minä luulen, että Tanska voi onnistua järjestämään kisat, jotka vetävät vertoja Ruotsin viime vuoden kisoille. Minä hankin liput, jos haluat mennä katsomaan niitä paikan päälle."

Liechtenstein hätkähti. "M-mutta liputhan ovat kamalan kalliit. Tai siis, voimmehan me katsoa ne tv:stä, niin kuin tavallisesti."

"Tietenkin. Jos haluat. Mutta en tiedä, tänä vuonna minusta vain tuntui siltä, että olisi hauskaa katsoa kisat livenä."

"Hauskaa?" Liechtenstein toisti.

Sveitsi rypisti otsaansa ja katsoi häntä tarkemmin. "Oletko varma, ettet murehdi mitään?"

Liechtenstein pudisti päätään. "En murehdi. Ja olet oikeassa, viisujen näkeminen paikan päällä on varmasti elämys. Mennään vaan."

Sveitsi nyökkäsi vastaukselle tyytyväisenä.

Liechtenstein tarkkaili hänen kasvojaan salaa. Sveitsi oli iloinen, vaikka ulospäin hänen ilmeensä näytti neutraalilta. Liechtenstein hymyili. Äkkiä hän ei ollut enää lainkaan surullinen.