Ikäraja: K+/T

Genre: perhe, slice of life

Varoitukset: -

Kirjoittajan kommentti:

Perustuu ihan oikeaan uutiseen tältä vuodelta 2023. Itse näin sen Mtv3:n iltauutisten loppukevennyksenä torstaina 30. maaliskuuta – ja ajattelin tietenkin ensimmäiseksi Hetaliaa.

Tuolloin oli vielä päivästä tai parista – vai tunnista tai parista? – kiinni tulisiko Suomesta Naton jäsen vai ei.

.

Vanhemman osa

.

Iltakymmenen tv-uutiset päättyivät. Suomi ojensi käsivartensa suoraksi ja tähtäsi kaukosäätimellä television alalaidassa olevaa pientä vihreää pistettä kohti ja ehti sammuttamaan tv-ruudun ennen räikeiden ja kovaäänisten mainosten alkamista. Säätiedotukset jäivät näkemättä, mutta hän kuuntelisi ne huomenna. Näin keväisin, sään vaihdellessa laidasta laitaan lähes sulakeleistä häijyltä tuntuvaan pakkaseen, tuntui joskus siltä, että paremman käsityksen kelistä sai kun katsoi aamuisin ulos ikkunasta ja vilkaisi lämpömittaria ennen uloslähtöä.

Olohuoneen valtasi tervetullut pimeä. Suomi sulki silmänsä. Päänsärky, joka oli yrittänyt jo pari päivää tehdä tuloaan, oli ilmoittanut olemassaolostaan iltapalan lopulla ja Suomi nautti pienestä hetkestä hiljaista yksinoloa. Hän nojasi päätään paremmin sohvan selkänojaa vasten ja antoi mielensä olla vapaa ajatuksista. Rentoutuminen onnistui niin hyvin, että hän melkein nukahti ja havahtui hätkähtäen siihen, kun kylmät ja märät tassut koskettivat hänen polviaan.

"Hui Hanatamago!" Suomi henkäisi ja pieni valkoinen koira laski tassunsa takaisin lattialle, kiersi itsensä ympäri ja kohosi uudelleen seisomaan takajaloilleen Suomen polvea vasten häntä vipattaen ja töykkäsi kuonollaan kysyvästi Suomen käsivartta. Suomi silitti sen päätä. "Kävitkö lenkillä? Var är pappa?"

"Tässä" syvä, matala ääni vastasi sohvan takaa, lähempää kuin Suomi odotti ja sai hänet säpsähtämään toisen kerran, tahattomasti.

Hanatamago maastoutui äkkiä matalaksi ja koetti ryömiä sohvan alle. Ruotsi kiersi sohvan toiselle puolelle, polvistui ja nyki koiran varmoin ja varovaisin ottein esiin. Hanatamago koetti ensin kiemurrella vapaaksi, totesi sitten että se oli turhaa ja nuolaisi Ruotsin poskea nopeasti sovitellen tai anteeksipyytäen. Ruotsi hymähti lyhyesti, piteli Hanatamagoa sylissään ja alkoi kuivata sen tassuja mukanaan tuomalla pyyhkeellä. Jäiset, tassujen väliin jääneet lumikökkäreet kopisivat kuuluvasti lattialle. Hän vilkaisi ylös Suomeen hämärän läpi.

"Kipeä?"

"Lievää päänsärkyä, ei muuta" Suomi vastasi hieraisten otsaansa kulmakarvojen yläpuolelta keveästi etusormensyrjällä. "Luultavasti pelkkää väsymystä. Se menee ohi nukkumalla."

Ruotsi ainoastaan tuijotti. Hanatamago koetti näykkiä ilmaan pysähtyneen pyyhkeen kulmaa, muttei aivan ylettynyt. Suomi silitti kerran Ruotsin karkeita, vaaleita, luonnostaan pystyyn nousevia hiuksia.

"Pieni päänsärky. Menee ohi. Menen nukkumaan saman tien" Suomi toisti vakuutellen ja nousi ylös sohvalta.

Ruotsin lukkiutunut katse vapautui ja hän painoi päänsä, keskittyi uudelleen kuivamaan Hanatamagon viimeistä takajalkaa. Suomi ei ollut varma, mikä toimi – kosketus, vakuuttelu vai se, että hän nousi ylös – mutta hän tiesi, että jokin niistä oli saanut Ruotsin pääsemään yli ajatusjumistaan, joka olisi saanut hänet viettämään koko yön etsien tietoja migreenistä ja aivokasvaimista ja kasaamaan hänen sängyn ympäristöönsä käden ulottuville vuoren lääkkeitä, paperinenäliinoja, juomia, peittoja, kuumavesipulloja ja vastaavia sairastaessa tarpeen tulevia tykötarpeita.

Vielä kaksi jäämöykkyä kopsahti lattialle. Ruotsi päästi Hanatamagon vapaaksi ja alkoi noukkia jääkokkareita pyyhkeen sisään, etteivät ne sulaisi sukat kasteleviksi lammikoiksi. Hanatamago ehti sieppaamaan yhden pienemmistä jääpaakuista suuhunsa, rouskutti sen nopeasti ja lähti käpälämäkeen. Aavemaisena haaleana hahmona olohuoneen hämärästä erottuen koira kipitti olohuoneen rajalle ja käännähti kohti Sealandin ja Ladonian huoneita. Suomen mieleen johtui, että talossa oli ollut epätavallisen hiljaista pidemmän aikaa.

"Voitko tarkistaa, että pojat ovat menneet yöpuulle? En muista kummankaan tulleen sanomaan hyvää yötä."

Ruotsi nyökkäsi lyhyesti. Hän nousi ylös puristaen nyytiksi kietaisemaansa pyyhemyttyä kädessään. "Ilta meni hyvin?"

"Joo, meni. Reput on pakattu, iltapalat syöty ja pesulla käyty, mutta, kuten hyvin tunnettua, matka sänkyyn on aina pisin ja täynnä mutkia..."

"Sinullakin" Ruotsi huomautti ja vain joku perhepiirin ulkopuolelta olisi pitänyt kommenttia tylynä. Ruotsin huumori oli tilanteeseen sidottua ja yleensä yhtä verkkaista ja niukkaa kuin hänen muukin puheensa, mutta Suomi tajusi vitsin heti ja hymyili.

"Totta. Mutta minä menen nyt!" hän lisäsi kiireesti ennen kuin Ruotsi ehtisi ottaa hänen päänsärkynsä uudelleen asialistalleen. "Hyvää yötä."

"Yötä."

Suomi käveli olohuoneen ovelle ja kääntyi makuuhuoneen suuntaan. Ruotsi käveli hänen jäljessään, mutta kääntyi keittiöön päin, varmisti, ettei kahvinkeitin tai hellanlevy ollut jäänyt päälle ennen kuin poikkesi kodinhoitohuoneeseen, ravisti hieman sulaneen jään pyyhkeestä lavuaariin ja pudotti pyyhkeen likapyykkikoppaan.

Kapea valokaistale loisti käytävään Sealandin huoneesta. Ruotsi erotti puhetta, ei musiikkia tai peliääniä, pelkästään puhetta. Ladonia oli Sealandin luona ja selvitti juuri jotain varsin painokkaaseen sävyyn. Ruotsi hidasti askeliaan ja pysähtyi hetkeksi ovelle kuuntelemaan saadakseen selville mistä oli kyse.

Sealandista näkyi ovenraosta pelkästään takaraivo ja selkä. Hän istui yöpuvussaan pöytänsä ääressä tietokoneen edessä. Ladoniasta näkyi enemmän, sivuprofiili. Hänkin oli yövaatteissaan ja istui tietokoneeseen päin kääntyneenä Sealandin vuoteella Hanatamagon maatessa pienenä keränä omassa korissaan sängyn ja kirjoituspöydän välissä. Ruotsi erotti kireän ja tuskastuneen säikeen Ladonian olemuksessa, kun tämän käsi kohosi huitomaan ilmaa sanojensa tehostukseksi.

"Järki käteen, Sealand. Se ei mahdu mihinkään. Emmekä me saa mistään sellaisia rahoja kasaan. Lähtösumma on suunnilleen miljoona."

"Hinta-arvio on 5-8 miljoonaa. Lähtösumma on varmasti alhaisempi" Sealand mutisi unelmoiden, tuijottaen tiiviisti tietokoneen ruutua.

"Kyse on silti miljoonista" Ladonia huomautti. "Sellaista summaa ei viikkorahoista säästetä. Eikä kenenkään meidän mikrovaltion budjetti riitä siihen, ei edes yhteen laskettuna."

"Mutta se olisi niin hieno…"

Ruotsi räpäytti huoneen valot sammuksiin ja päälle. Molemmat huomasivat sen, mutta ainoastaan Ladonia kääntyi katsomaan. Sealand tuijotti edelleen tietokonetta kuin olisi lumottu.

"Selitä sinä hänelle. Minä painun nukkumaan" Ladonia huoahti närkästyneenä, nousi Sealandin vuoteenlaidalta ja marssi äkeissään Ruotsin ohi käytävään.

Ruotsi astui varovaisesti peremmälle huoneeseen tiiraten jalkojaan, ettei astuisi vahingossa minkään lattialle jääneen lelun päälle ja istahti Ladonian jättämälle paikalle. Hän näki ruudulla pelkästään tekstiä ja oikealla reunustalla lisää uutisotsikoita.

Outoa. Lasten puheista hän oli päätellyt, että he olisivat olleet tutkimassa jonkin nettikaupan sivuja. Joistain lelu- ja keräilytavaroista pyydettiin älyttömiä summia, pokémon-korteista ja heiluvapäisistä eläinhahmoista. Ei miljoonia sentään. Tai ainakin Ruotsi toivoi, ettei kukaan niin paljoa niistä pyytänyt.

"Sealand?"

"Joo joo, minä tiedän. Ladonia motkotti minulle jo. Mutta toista tällaista tilaisuutta tuskin tulee! Siihen liittyy mor-morraal-morrellisia ongelmia ja muita."

"Moraalisia" Ruotsi oikaisi sävyisästi, neutraalisti.

Sealand rullasi sivustoa ylemmäs "Niitä juuri. Tai jotain semmoisia. Ajattele silti! Se olisi siistiä! Ja Hanatamagokin olisi varmaan ikionnellinen!"

Viimein kuva tuli esiin. Valtava lähikuva dinosauruksen luurangosta.

"Sen nimi on Trinity. Tyrannosaurus rex, tai oikeastaan kolme tyrannosaurusta yhdessä ja kipsiosia siihen päälle, siitä sen nimi Trinity tulee. Se aiotaan kaupata huutokaupassa Sveitsissä huhtikuussa. Julkisilla markkinoilla, avoimessa huutokaupassa. Kuka vaan saa koettaa ostaa sen, ei vain tiedemiehet tai museoväki."

Ruotsi katsoi kuvaa. Hän ymmärsi.

"Suuri unelma. Hanatamago ei uskoisi silmiään."

Hanatamago käännähti korissaan. Sen nimi oli mainittu jo kahdesti lyhyen ajan sisällä.

"Se loikkaisi innoissaan ja ihmeissään Kuuhun asti!" Sealand vastasi tohkeissaan ja varmana, kuvaten käsillään kuinka korkealle Hanatamago hyppäisi. Sitten hänen kätensä laskeutuivat alas murheellisina. Kursori liikkui oikeaan ylänurkkaan punaisen rastin päälle, klikkaus ja 65 miljoonaa vuotta vanhojen hirmuliskojen luut katosivat.

Hanatamago aisti muutoksen huoneen tunnelmassa ja kömpi unesta haparoivin jaloin pois pedistään. Asettuen istumaan täsmälleen yhtä kauas kahdesta kahdella jalalla kulkevasta laumanjäsenestään se katseli heitä kumpaakin vuorollaan päätään kääntäen.

Ruotsi ojensi hiljaa kätensä ja laski sen Sealandin selälle. Hän tunsi hartioiden pidätellyn vavahduksen.

Tietokone hurisi sammuksiin. Sealand pysyi paikoillaan ja huokaisi.

"Kyllä minä tajuan, että se on mahdotonta" hän mutisi paksulla, painuneella äänellä. "Halusin vain haaveilla. Pienen hetken."

Joskus sanat, lempeimmätkin, olivat liikaa ja siksi Ruotsi ei sanonut mitään, nousi vain ylös ja tuli lähemmäs laskien kätensä Sealandin pään päälle. Täynnä myötätuntoa ja hiljaista lämpöä hän silitti mikrovaltion hiuksia tyynenä ja tasaisena. Sealand istui aloillaan vaiti pyyhkäisten silmiään silloin tällöin. Mielipahan laannuttua muutaman tovin jälkeen hän nousi ylös.

"Minä olen kunnossa, tämä on pelkkää yliväsymystä. Silloin pikkujututkin ottaa koville, eikö? Olen jo pessyt hampaat. Hyvää yötä, Ruotsi."

Ruotsi vastasi hyvän yön toivotukseen kätkien sisimpäänsä kaihertavan tunteen, jonka Sealandin aikuismaisuutta tavoittelevat sanat hänessä herättivät, ja odotti valokatkaisimen luona, että Sealand oli päässyt sänkyyn kunnolla ja Hanatamago oli asettunut hänen kainaloonsa mukavasti.

"Ruotsi?" Sealand kysyi, kun valot sammuivat. Ihan niin kuin ennen, kun valojen sammuttamista seurasi aina jano tai yövalo ei sittenkään ollut pelkästään vauvoille tai jokin iltasadun kohta jäi vielä vaivaamaan mieltä. Ruotsi äännähti kysyvästi ja kääntyi takaisin huonetta kohti.

Sealand liikahti, veti peittoa enemmän leukaa kohti. "Voidaanhan me silti kysyä Sveitsiltä? Jos me päästäisiin edes katsomaan sitä ennen kuin se myydään? Ja ottaa Wy ja muut mukaan?"

"Mm kysyn" Ruotsi lupasi.

"Kysytkö heti huomenna? Sveitsi vastaa aina nopeasti. Hän ei tykkää asioitten lykkäämisestä, se sotkee aikatauluja. Ja kysytkö vielä voiko Hanatamago tulla mukaan? Jos se osaa olla tosi hienosti hihnassa?"

Ruotsi nyökkäsi, tajusi, ettei se välttämättä näkynyt pimeässä, ja äännähti myöntävästi.

"Okei. Hyvä. Öitä!" Sealand sanoi selvästi huojentuneempana ja tyytyväisempänä ja kääntyi kyljelleen koiran viereen kuiskaten sille hiljempaa Ruotsin sulkiessa ovea pienemmälle "Sinun pitää olla sitten kiltti koira. Sveitsi ei yhtään tykkää hölmöilystä. Pitää osata käyttäytyä."

Ruotsi katsoi, että ovi jäi pienesti raolleen ja astui käytävällä pari askelta eteenpäin Ladonian huoneen luo, kopautti rystysillään keveästi ovenpieleen ja avasi Hanatamagoa varten raolleen jätettyä ovea isommalle. Ladonia makasi vuoteessa kädet tiukassa ristissä ja vaikka hän joskus todella nukkui kyseisessä asennossa, Ruotsi erotti pelkässä vähäisessä yövalossakin, ettei hän ollut unessa. Jos Ladonian olemuksessa oli aiemmin ollut kireyden säie, nyt hän oli pelkkää kireyttä.

"Hanatamago ei ole opaskoira" Ladonia puuskahti kulmat kiukkuisina puhuen katolle. "Ei se pääse sisälle museoon tai mihinkään. Ja mitä koira muka ymmärtää joistain dinosaurusten luista? Typerää! Sealand haihattelee turhia."

"Voi silti kysyä. Kysyminen ei haittaa."

"Ikään kuin Sveitsi ehtisi vastaamaan noin tyhmään kysymykseen. Eihän se T-rexin luuranko edes ole Sveitsin ikioma. Ei hänellä ole valtuuksia sanoa kuka sitä saa mennä katsomaan ja kuka ei."

"Vem vet? Voi olla naruja, joista vetää. Vastapalvelus lunastamatta."

Ladonia pysähtyi pohtimaan ajatusta. Hän käännähti katsomaan Ruotsia. "Miksi hän tekisi niin? Käyttäisi sen johonkin huutokaupattavaan fossiiliseen luuläjään? Tai meihin? Se olisi tuhlausta. Paitsi jos –" Ladonia sanoi yhtäkkiä kuulostaen mietteliäältä, verhotun innostuneelta, ja hänen asentonsa pehmeni ajatustensa juostessa eteenpäin "– paitsi jos meillä on naru, josta vetää Sveitsiä..."

"Drömm sött, Ladonia" Ruotsi toivotti hiljaa ja alkoi sulkea ovea.

"Jos Wy tulee mukaan, voiko Kugelmugel tulla myös?" Ladonia kysyi kiireesti. "Itävalta antaa varmasti luvan, jos sanomme, että se on opettavainen retki. Minä voin itse kysyä. Sopiiko?"

Ruotsi nyökkäsi. Hän ei uskonut Itävallan vastustavan ideaa, jos he esittäisivät sen noin, ja he voisivat ottaa isomman auton, niin kaikki mahtuisivat kyytiin hyvin. Ladonia ei varsinaisesti hymyillyt, mutta nähtyään Ruotsin nyökkäävän viimeinenkin häive hänen ärtymyksestään katosi ja hän painautui tyynyä vasten levollisempana.

Ruotsi odotti aina siihen asti, että oli päässyt käytävänpäähän, tarpeeksi kauas mikrovaltioiden makuuhuoneista, ennen kuin huokaisi raskaasti.

.

Suomi heräsi tietämättä miksi. Talosta ei kuulunut vieraita ääniä, kaikki nukkuivat, Ruotsi oli tullut sänkyyn – olihan?

Hän kääntyi katsomaan vierelleen. Siinä Ruotsi oli, istui omalla puolellaan vuodetta nojaten seinään ja tuijotti puhelintaan tuiman huolissaan näpyttäen viestiä. Suomelle tuli äkkiä inhottavan ontto olo.

"Onko se – Turkki?" Suomi sai kysyttyä tukalasti nousten ylös istumaan. "Tuliko päätös? Vai onko jotain tapahtunut?"

Yllättyneenä hänen äänestään Ruotsi käännähti hänen suuntaansa. Yksi jaettu katse. Puhelin laskeutui alemmas, syliin, pois käsistä ja toinen Ruotsin suurista kämmenistä laskeutui Suomen kädenselälle. Ei mitään hätää. Kaikki hyvin.

Päänsärky teroitteli itseään Suomen pään sisällä, mutta hänen olonsa rauhoittui. Ajat olivat mitä olivat, he selviäisivät niistä kyllä.

"Laitoin sähköpostia. Sveitsille."

"Keskellä yötä?"

"Hm" Ruotsi vastasi lyhyesti. Suomi odotti. Jotain oli vielä. "Jäi kesken."

"Ei minua häiritse, jos kirjoitat sen loppuun."

Ruotsi puristi hänen kättään kerran. Suomi veti kätensä hitaasti pois ja asettui uudestaan makuulle selin Ruotsiin päin puhelimesta loistavan himmeän valon ulottumattomiin. Viestistä ei tosiaankaan puuttunut paljoa, koska varsin pian näpyttely vaimeni ja Suomi kuuli pienen äänen, joka syntyi siitä, kun Ruotsi laski silmälasinsa yöpöydälle. Peiton kahinaa. Suomi haukotteli, uni ei tuntunut olevan enää kaukana.

Jokin oli vinossa.

Suomi oli jo melkein nukahtanut uudestaan, mutta jokin piti häntä valveilla. Aavistus. Jokin ei ollut kohdallaan. Hänen selkänsä takana oli liian hiljaista. Ruotsi ei nukkunut, vaan valvoi. Murehti.

"Ber?" Suomi lausui kokeeksi.

"Voidaanko ostaa dinosaurus?"

"Mitä?" Suomi naurahti epävarmasti. Hiljaisuus tuntui syvemmältä ja surullisemmalta kuin hetkeä aiemmin. Suomi kääntyi ympäri. Pimeästä huolimatta hän näki, että Ruotsi oli onneton. Suomi ojensi kätensä ja silitti hänen kasvojaan. Kerro minulle.

Ruotsi sulki silmänsä. Sanojen löytäminen vaikutti olevan hänelle tavallistakin vaikeampaa. "Sealand ei enää pyydä lukemaan iltasatua. Heistä on tullut niin... isoja."

Suomi äännähti myötätuntoisesti ja jatkoi silittämistä.

"Sveitsillä on dinosaurus" Ruotsi kuiskasi tukkoisesti. "Ostetaan se."

Suomesta tuntui, ettei hän ymmärtänyt, ei heti, mutta sitten iltauutisten loppukevennys palasi hänen mieleensä. Huutokaupattavana oleva Tyrannosaurus rexin luuranko. Siitäkö Ruotsi puhui?

"Se... Se ei mahtuisi tänne" Suomi lausui varovasti.

"Tiedän."

Vastaus huojensi Suomen sydäntä melkoisesti. Hän oli hetken pelännyt, että Ruotsi aikoi aivan tosissaan hankkia muinaisen jättipedon luut heille. Hän yritti yhdistellä Ruotsin kertomia sirpaleita yhteen. Sealand. Dinosaurus. Isoksi kasvaminen. Voi Ruotsi-parka...

Suomi hivuttautui lähemmäs ja halasi Ruotsia.

"Lapset kasvavat, niin sen kuuluu mennä. Ja heidän täytyy saada kasvaa. Mutta vaikka he kasvavat ja lähtevät, me emme menetä heitä. Koti on täällä, se ei unohdu. Sinä olet hyvä isä ja vanhempi. He eivät unohda sinua."

"...sattuu silti."

"Niin se sattuu" Suomi myönsi. "Kasvaminen sattuu."

He olivat hiljaa ja Suomi piteli Ruotsia pitkään, siihen asti kunnes Ruotsi itse liikahti pois.

"Anteeksi" Ruotsi mumisi. "Päänsärkysi –"

"Ei haittaa."

"Vettä?"

Suomi pudisti päätään ja otti Ruotsia kädestä kiinni pitääkseen hänet sängyssä. Nukutaan.

He asettuivat takaisin omille paikoilleen. Ruotsi kääntyi kyljelleen kasvot Suomea kohti, koska niin hän nukahti aina parhaiten, ja Suomi piti höllästi kiinni Ruotsin etu- ja keskisormea otteessaan, koska kosketus toimi maadoittajana ja piti murheet poissa.

Aikuiseksi kasvaminen oli tie täynnä kolhuja eikä kaikkia haaveita voinut suojella särkymiseltä, siksi vanhemmuus ei ollut helppoa. Mutta he olivat tässä yhdessä, yhteisen valinnan ja päätöksen sitomina, ja he selviytyisivät. Aivan varmasti.