Ikäraja: K+/T

Genre: ystävyys

Varoitukset: -

Hahmojen nimistä: Eduard (Viro), Gilbert (Preussi), Antonio (Espanja), Tino (Suomi), Tolys (Liettua), Yekaterina (Ukraina), Feliks (Puola)

Tiivistelmä:

Kouluvuosi on aivan lopuillaan, silti Eduardista tuntuu, että hän on uupua tehtävien ja vaatimusten alle. School AU (yläaste).

Koska sinä olet siinä ja koska sinä olet sinä

.

Sillä hetkellä, kun Gilbert ilmestyi tyhjään kemianluokkaan, Eduard tiesi jäävänsä yksin eikä kuunnellut sen enempää Antonion vakuutuksia pikaisesta palaamisestaan kuin sitä minne kaksikko oli menossa ja miksi. Heidän lähdettyään luokkaan laskeutui hiljaisuus, jota edes kello ei häirinnyt tikityksellään, koska se oli pysähtynyt jo edellisenä vuonna.

Eduardista tuntui epätodelliselta. Kuin hän olisi ollut veden alla tai kemianluokka olisi irronnut koko muusta todellisuudesta ja leijaillut erillään maailmankaikkeudessa. Kurkkua pisteli. Työmäärä oli ollut alun perin liian iso heille kahdelle ja nyt hänen täytyi selvitä siitä itsekseen. Eduard katsoi korkeaa paperipinoa oikealla puolellaan. Se ei siitä pienenisi, jos hän ei ryhtyisi toimeen. Hän otti oranssin arkin pinon päältä, lakaisi edelliset silput syrjään kädellään ja tarttui saksiin uudelleen. Kuusi neliötä, kuusi kertaa kuusi kanttiinsa. Taittele. Taittele. Taittele. Kädet osasivat vaiheet jo ulkoa, hänen sormenpäänsä olivat silkkipaperin värjäämät ja kuivuneesta liimasta kankeat.

Kauanko tätä vielä jatkuisi? Monennesko tämä oli? Eduard ei yleensä seonnut laskuissa, mutta tajusi, ettei hänellä ollut aavistustakaan. Hän kurkisti Antonion laatikkoon nähdäkseen, paljonko siellä oli.

Luokan ovi avautui hiljaa ja yllättäen. Eduard säikähti ja veti kätensä pois laatikosta niin nopeasti, että kaatoi sen vahingossa kumolleen. Värikkäät paperikukat levisivät pöydälle. Eduard alkoi nostella niitä hätäisesti takaisin peläten, että pöydällä oli liimaa, mihin ne sotkeutuisivat ja menisivät pilalle.

Joku seisahtui hänen vierelleen, hennon vihreänä kuultava juomapullo laskeutui pöydälle ja käsipari ilmestyi auttamaan kukkien keräämisessä. Ne eivät olleet Antonion kädet, sen Eduard näki heti ja kohotti katseensa ylös.

"Tino."

"Yksinkö sinä täällä aherrat? Missä Antonio on?" hänen ystävänsä kysyi.

"En tiedä. Gilbert tuli hakemaan."

"Gilbert vai? Se voi liittyä siihen heidän projektiinsa. Muotinäytös vai näytelmä vai mikä se oli" Tino tuumi, veti itselleen tuolin ja istuutui. "Kerro mitä minä teen."

"Mutta, entä sinun omat työsi?" Eduard kysyi. Hänen sormensa vapisivat päästäessään kämmeniinsä keräämät kukat putoamaan laatikkoon. Johtuiko se vieläkin äskeisestä säikähdyksestä? Hänen olonsa oli levoton, säpsähtelevä. Heikko. Milloin hän oli viimeksi syönyt tai juonut jotain?

"Tehty" Tino vastasi. "Siksi minä tulin tänne. Osaan siteerata sinulle ulkoa kevätjuhlien aikataulun, niin monta lehtistä sain taittaa kahtia vihkoksi. Haluatko kuulla?"

Eduard pudisti päätään. Hän ei osallistuisi kevätjuhlaan.

Tinon leikillinen äänensävy vakavoitui "Pidä tauko, Eduard. Sinä näytät huonolta. Tässä, tämä on sinulle" Tino väänsi tuomastaan vihertävästä pullosta korkkisinetin rikki, avasi pullon ja työnsi sen Eduardin käsiin. "Juo" hän käski.

Eduard nosti pullon huulilleen ja teki niin. Sitruksen maku. Ei hiilihappoja.

"Onko se minkälaista?" Tino kysyi heti kun hän oli laskenut pullon alas. "En ole itse maistanut tuota koskaan. Minä otin sen, koska siinä on vitamiineja. Ajattelin, että ne tekisivät sinulle hyvää."

Eduard vilkaisi pullon etikettiä yllättyneenä ja näki Tinon olevan oikeassa. "Kyllä sitä juo" hän vastasi neutraalisti.

"Sepä hyvä!" Tino huokaisi helpottuneena ja otti itselleen arkin kirjavasta paperipinosta. "Nyt, neuvo mitä teen. Leikkaanko ensin tällaisia neliöitä?" Tino poimi pöydältä yhden Eduardin valmiiksi leikkaamista neliöistä ja asetti sen paperilleen malliksi. Hän leikkasi materiaalit kolmeen kukkaan yhdellä kertaa ja katsoi seuraavaksi, kun Eduard näytti hänelle miten jokainen niistä piti taitella.

Luokkaan laskeutui uusi hiljaisuus, mutta se oli erilaista hiljaisuutta, Tinon ystävällistä hiljaisuutta. Eduard mietti mahtoiko hän olla ainoa joka tiesi siitä. Koulussa Tino pulisi useimmat välitunnit, mutta koulun ulkopuolella, omalla ajallaan, hän oli varsin hiljainen ja piti yksinolosta melua, musiikkia ja ihmisjoukkoja enemmän. Varsin usein he saattoivat vain istua jossain kaksistaan tehden omia juttujaan puhumatta paljoakaan ja silti he tunsivat olonsa seurallisiksi. Eduardista se oli aina tyynnyttävää.

"Ensimmäinen valmis" Tino ilmoitti liimattuaan terälehdet toisiinsa. "Tiedätkö, minä yritin soittaa sinulle ennen kuin tulin, mutta et vastannut."

Eduard käänsi päänsä nopeasti pois Tinon vaaleansinisestä kukasta ja laski katseensa pöydänpintaan. "Akku varmaan" hän selitti epämääräisesti.

"Vieläkö se reistailee? Eikö sinun pitänyt saada uusi?" Tino kyseli aloittaen seuraavan kukan taittelemista, valkoisen tällä kertaa.

Eduard äännähti lyhyesti toivoen, että se riittäisi ja keskustelu loppuisi siihen.

"Saitko sinä uuden akun, Eduard?" Tino jatkoi, ei ankarasti, mutta äänellä, joka sanoi, että hän tarvitsi sanallisen vastauksen ja kysyisi niin kauan kunnes saisi sen.

"En" Eduard kuiskasi. "Minä sain viimeisimmästä pistokokeesta kahdeksan."

Tinon kädet pysähtyivät. "Kahdeksan on hyvä numero, Eduard" hän painotti.

"Ei minun vanhempieni mielestä" Eduard vastasi kitkerästi.

"Pelkkä pistokoe! Kuka edes pitää pistokokeita näin lähellä lukuvuoden loppua? Eiväthän ne vaikuta enää mihinkään!" Äkkiä Tino hätkähti tajutessaan jotain ja tarrasi Eduardia hartioista. "Leiri! Kai sinä pääset sinne?"

Eduard tuijotti ystävänsä vilpittömiä kasvoja. Pyöreät silmät olivat laajenneet entisestään huolesta ja katsoivat häntä niin tosissaan, että se oli melkein koomista. Eduard hymähti ja antoi hymyn käydä suupielessään.

"Pääsen. Se oli sovittu jo aiemmin, kaikki järjestelytkin on jo tehty. Olisi ollut liian vaivalloista perua kaikki."

"Huh, mikä helpotus!" Tino huokaisi ja antoi olemuksensa rentoutua sen mukana. "Olisi ollut tosi kurjaa, jos et olisi päässyt. Odotatko sitä innolla? Kaikkien kuorotuttujen näkemistä: Tolysin, Yekaterinan ja sen uuden poja – uuden, uuden laulajan? Feliksin?"

"Feliks on poika. Hän itse sanoi niin. Hän vaan pukeutuu miten haluaa."

"Joo, anteeksi. Hän vaikuttaa todella hauskalta kaverilta. Tarkoitan, sen perusteella mitä kerroit. Toivottavasti teillä on kivaa."

Eduard nyökkäsi epävarman oloisesti. Tino huomasi sen.

"Vai etkö halua mennä?"

"Haluan." Jokakesäinen kuoroleiri piti Eduardin hengissä, hän kaipasi ja tarvitsi sitä. "Mutta… se kestää niin kauan."

"Ja koko sinä aikana sinun ei tarvitse nähdä vanhempiasi eikä täyttää heidän odotuksiaan. Saat olla vapaa."

Totta.

"Ja sillä aikaa minä homehdun jossain mökillä itikoiden ruokana. Kotiväki on pakannut jo kaiken valmiiksi. Kun todistus on kädessä, niin se on suoraan autoon vaan. Olisi kiva päästä joskus jonnekin muualle. Festareille. Vaikka Tuskaan" Tino sanoi haaveillen taitellessaan kolmatta kukkaa katse alhaalla askartelussaan.

Eduard liikahti tukalasti paikallaan. Tino ja hänen raskas metallimusiikkinsa...

"Haluan minä joskus nähdä sinunkin kuorosi esiintyvän. Jos sinä valitset musiikin ja tulet todella kuuluisaksi – ja vaikka et tulisikaan – sinun pitää kutsua minut katsomaan. Sovittu?" Tino ojensi kätensä.

Eduard tarttui siihen. "Sovittu."

Tino hymyili, puristi kättä lujempaa ja kiskaisi sen lähemmäs niin että näytti pikemminkin siltä kuin he olisivat aloittamassa kädenväännön "Ja vielä joku kerta mennään festareille. Kun ikä riittää."

Eduard nyökkäsi. "Mutta ei Tuskaan" hän lisäsi.

"Wacken Open Airiin?" Tino kysyi silmät kimaltaen ja nauroi Eduardin ilmeelle "Se oli vitsi!"

"Oh. Ai oli? Hah ha" Eduard nauroi monotonisesti ja Tino purskahti entistä kovempaan nauruun. Eduard hymyili kokonaisen hymyn ja päätti, että kun he olisivat tarpeeksi vanhoja, he koluaisivat useammat festarit läpi. Kaikki, joihin suinkin löytäisivät ja pääsisivät sisään.

Saatuaan naurunpuuskansa aisoihin ja rauhoituttuaan Tino jatkoi työskentelyään. Eduard kiinnitti siihen tarkemmin huomiota vasta Tinon liimaillessa terälehtiä yhteen. Tinon kukka oli musta. Varovasti hän huomautti "Tuota, Tino, tuo ei oikein ole niin juhlavan värinen…"

"On se minusta" Tino sanoi ja painoi tekemänsä kukat hetkeksi yhteen niin että ne näyttivät pieneltä kimpulta, laski ne pöydälle ja otti uuden paperin.

He istuivat kemianluokassa vielä puolentoista tuntia dekantterilasien ja mittapullojen hehkuessa himmeästi kaapeissa lasivitriiniensä takana ennen kuin huolestunut opettaja muisti tulla etsimään heitä ja päästi heidät lähtemään. Molemmat laatikot pursuivat kevätjuhlakoristeita ja Tino joutui poimimaan laidan yli pudonneita kukkasia useammankin kerran kävellessään Eduardin ja opettajan perässä kohti opettajainhuonetta. Kun Eduard ja hän kävelivät koulun ulko-ovista lähteäkseen kotiin, Tino pyöritteli edelleen yhtä sormissaan. Ainokaista mustaa, joka ei ollut tarpeeksi juhlava eikä sopinut muiden joukkoon. Eduard ehti huomata miten mietteliäältä hän näytti ennen kuin Tino puhui.

"Ottaisitko tämän mukaasi? Onnea tuomaan?" Tino ojensi kukkaa, mutta veti kätensä melkein saman tien takaisin "Vai tuoko sen toivottaminen huonoa onnea, niin kuin teatterissa?"

"En usko, että tuo."

Tino hymyili ja ojensi kukkaa uudelleen. Eduardista tuntui hivenen kummalliselta ottaa se vastaan. Samaan aikaan ele oli kuitenkin hyvin tinomainen eikä Eduard olisi osannut kuvitella kenenkään toisen tekevän vastaavaa – Tino oli henkilö, jossa metallimusiikin voima yhdistyi kukkien hentouteen luontevasti ja Eduard toivoi, ettei asia koskaan muuttuisi.

"Minä varmaan näen yölläkin unta kukista" Tino puhahti kääntyen takaisin eteenpäin. "Itse asiassa minä näen niitä jo nyt, kun suljen silmäni!"

"Sama" Eduard vastasi. Ja hymyili kiitokseksi.

Ei vain kukista. Kaikesta.

.

.

.

Kirjoittajan kommentti:

Wacken Open Air on maailman suurin metallimusiikkifestivaali ja järjestetään Saksassa pienessä Wackenin kylässä – sanoo Wikipedia. (Ja nyt minä haluaisin niin lukea ficin, jossa Hetalian Suomi ja Saksa ovat mielettömiä metallimusiikkifaneja ja menevät noille festareille yhdessä…)

Joka viides vuosi järjestettävät Tallinnan laulujuhlat on iso juttu Virossa. Nähtyäni kyseisestä aiheesta dokumentin, kuorolaulamisesta tuli heti yksi headcanoneistani Virolle. Mielestäni se on hyvä vaihtoehto tietokonenörtti-Virolle (josta myös pidän erittäin paljon).