Ikäraja: K+ / T

Genre: ystävyys

Varoitukset: Pokémon höpinää...

Nimistä: Eli/Elizabeta (Unkari), Feliks (Puola)

Kirjoittajan kommentti:

Puola ja Unkari ovat ymmärtääkseni sekä canonin että fandomin mukaan hyviä ystäviä keskenään, mutta olen silti nähnyt hyvin vähän ficcejä, joissa he olisivat päähenkilöinä ja siksi katson, että kyse on rare pairista.

Toisen päivän otsikkona oli Royalty.

.

Tiivistelmä:

Joskus, aika usein itse asiassa, muut sanoivat heille, että heidän pitäisi olla jotenkin toisenlaisia. Yhdessä, toistensa seurassa, he saavat kuitenkin olla juuri sellaisia kuin ovat ja siksi he ovat parhaita ystäviä. Human AU. Lapsuus/lapsina.

.

Oikea minä pukuleikin keskellä

.

Viitta oli Feliksin isoäidin vanha shaali, vihreää ja kultaa ja turkoosia, jossa riikinkukonsulkien silmiä muistuttavat kuviot hehkuivat himmeinä. Kruunuista toinen oli värillistä kartonkia, toinen muovinen hiuspanta täynnä suuria pastellinsävyisiä koristetimantteja, mutta se, mitä he näkivät peilistä, olivat prinssi ja prinsessa.

Prinssin ilme oli tyytymätön. Hän oli jo poiminut ruusuja puutarhasta kauniille neidolleen ja juonut hienosti teetä pienistä muovisista kimallehileisistä nukenastioista, joiden pinnassa oli myös sattumalta kohokuvioitu ruusu. Hänellä alkoi olla tylsää. Kaikki lohikäärmeet olivat kilttejä ja kesyjä, valtakuntaa eivät koetelleet kulkutaudit eivätkä ryövärit. Leikissä ei tapahtunut mitään.

"Voidaanko me leikkiä jotain muuta?" Eli kysyi pyyhkäisten kartonkikruunun päästään. "Vaikka Pokemonin Rakettiryhmää?"

He leikkivät aina Rakettiryhmää, Jessieä ja Jamesia. Heidän omassa versiossaan Rakettiryhmä oli vapautettu loputtomasta ja tuloksettomasta tehtävästään napata Pikachu – se oli selvästi mahdotonta, he olivat tarpeeksi monena lauantaiaamuna katsoneet piirrettyä yhdessä ja todenneet asian melkein jokaisen jakson päätteeksi ääneen – ja saaneet aivan uuden työn pokemontiedon kerääjinä. Siinä he saattoivat hyödyntää parhaiten erikoistaitoaan eli naamioitumista. (Samalla he olivat saaneet myös uudet pokemonit: James Ponytan ja Eeveen, Jessie Rapidashin ja Mankeyn.)

Feliks katsoi häntä peilin kautta ja Eli näki hänen vihreissä silmissään pettymyksen ja halun alkaa väitellä. Estääkseen sen Eli sanoi kiireesti "James voisi olla prinsessa siinäkin."

Feliks näytti heti paljon suopeammalta idealle, mutta kysyi silti "Niinku, miks?"

Eli mietti asiaa hartaasti. Aivan kuten Jessie keksi aina kaikki suunnitelmat ja johti kaksikkoa, niin myös hänen tuli keksiä se seikkailu ja tehtävä, johon he leikissä päätyisivät. "Koska... James esittää olevansa prinsessa, jota vaivaa... tauti."

"Yäk!"

"Se jatkuu vielä!"

"Ai."

"Joo, eli siis... muistatko sen jakson, missä Drowzeet saivat kaikki nukahtamaan? Sinulla voisi olla jotain samanlaista ja me kierrettäisiin ympäriinsä etsimässä siihen parannuskeinoa kulkemalla läpi pikkukyliä ja hienoja hoveja ja kaikki haluisi auttaa, koska parannuskeinon keksijälle on luvattu palkkio."

"Vähän niinku Prinsessa Ruusunen?" Feliks kysyi tarkennukseksi.

"Joo, vähän sinnepäin. Ja sen varjolla me vakoiltaisiin kaikkien pokemoneja ja lähetettäisiin niistä raportti Pomolle. Paitsi että Drowzeejen sijaan syylliseksi epäillään jotain kummituspokemonia – niin kuin Neidonkallion aaveessa" Eli ei ihmeemmin välittänyt tapiirin mieleen tuovasta pokemonista. "Tai kasvipokemonia. Tai niin."

"Okei, sopii" Feliks hymyili. "Mikä sä sitten oot leikissä? Sun peiterooli?"

"Hovimestari tietty" Eli sanoi vetäen yhden äidiltään pyytämistä ikiomista meikkikynistään esiin voitokkaan näköisenä ja lisäsi astuessaan lähemmäs peiliä nähdäkseen paremmin piirtää itselleen kunnolliset hovimestariviikset "Eihän prinsessaa voi päästää liikkumaan yksin ilman henkivartijaa."

Hovimestari oli Elin lempirooli, hänestä oli hauskaa esittää vanhaa ja arvokasta herraa joka tiukan paikan tullen paljasti salaiset ja ylivoimaiset taistelutaitonsa. Hahmon ristiriitaisuus ja yllättävyys saivat hänen mielikuvituksensa säkenöimään.

Feliks asettui Elin viereen. "Voinks mä kanssa vähän ehostaa itseeni?"

Eli irvisti sanalle. Ehostaa oli sama kuin meikata. Tämä oli naamioitumista. Tosin Elin äiti luuli, että hän teki ensin mainittua ja oli ostanut meikkikynät hänelle riemuissaan siitä, että hänen tyttärensä oli osoittanut ensimmäisen kerran mielenkiintoa jotain naiselliseksi miellettyä ja naiseksi tulemiseen liitettyä asiaa kohtaan. Eli tönäisi kynäpussiaan Feliksin suuntaan ja Feliks alkoi piirtää poskeensa tähteä, joka oli hänen lempihahmonsa, prinsessa Tähtivalon, tunnusmerkki. Feliksin vielä taiteillessa kuvionsa kanssa Eli veti hiuslenkin pitkistä ruskeista hiuksistaan ja sitoi ne uudelleen kiinni paremmin.

Feliksin katse kääntyi omasta kuvajaisestaan Eliin.

"Kuinka lyhyiks sä aiot leikata noi? Lyhyemmiks kuin mun?" Feliks kysyi hypistellen vaaleiden, olkapäitä hipovien hiustensa latvoja meikkikynää edelleen sormissaan pitelevällä kädellään huolissaan kuin pelkäisi saksien uhkaavan niitä eikä ystävänsä ruskeita kurittomia kiharoita. Pelko ei ollut täysin aiheeton. Säännöllisin väliajoin joku aina huomautti, että hänen hiustensa pitäisi olla lyhyemmät, ettei pojilla ollut pitkiä hiuksia. Ei saanut olla.

Se hämmensi Feliksiä, koska hän ei ollut poika, ei ainakaan sellainen kuin muut pojat, jotka halusivat aina kilpailla, tykkäsivät pelkästään sinisestä, huusivat, tönivät ja söivät räkää. Tyttöjen maailma oli pehmoisempi. Söpömpi. Feliks tykkäsi siitä enemmän ja olisi halunnut leikkiä mieluummin tyttöjen kanssa, mutta he eivät ottaneet häntä mukaan, koska eivät halunneet, että kukaan poika tulisi sotkemaan heidän juttujaan tai söisi räkää heidän edessään.

Eli pysähtyi miettimään kysymystä. Hän oli mankunut niin kauan äidiltä lupaa leikkauttaa lyhyet hiukset, että kun hän oli yllättäen saanut sen, hän oli loikkinut silkasta ilosta pitkin olohuonetta ja kaatanut vahingossa vanhan ruukkukasvin alas sivupöydältä. Hän ei ollut ehtinyt eikä tajunnut ajatella asiaa vielä. Lakaistessaan multaa lattialta hän oli pelännyt, että äiti peruisi lupauksensa saman tien, mutta onneksi hän oli ainoastaan käskenyt hänet ulos purkamaan energiansa ja Eli oli juossut suoraan Feliksin luo.

"En tiedä. Ehkä. Tai sitten vieläkin lyhyemmiksi." Loppujen lopuksi kuka tiesi antaisiko äiti hänelle lupaa leikata hiuksiaan toistamiseen? Oli parempi, että se leikattaisiin kerralla tosi lyhyeksi. Tosi lyhyeksi. Se kuulosti hyvältä. Eli hymyili itsekseen.

Feliks huokaisi. "Sitten mä en voi enää laittaa sun tukkaa" hän tuumasi haikean sävyyn.

Elille tuli siitä huono olo. Feliks piti hänen hiustensa laittamisesta ja oli ainoa, jolle Eli antoi luvan tehdä niin. Äiti yritti aina saada hänet luopumaan ponihännästä jonkin tyttömäisemmän hiustyylin hyväksi, mitä Eli inhosi. Feliks ei koskaan yrittänyt tehdä hänestä tyttöä. Hän tajusi, toisin kuin muut, ettei Eli ollut tyttö, joten koko yritys olisi ollut mahdoton. Feliks tykkäsi vain kokeilla ja harjoitella erilaisia kampauksia ja koska hän ei saanut omaa kampausnukkea (hän ei ollut uskaltanut edes kysyä sitä, pojat eivät toivoneet kampausnukkeja syntymäpäivälahjaksi), hän leikki Elin hiuksilla. Se teki Feliksin onnelliseksi ja siksi, niin hölmöltä kuin tuntuikin vaan istua paikoillaan ja antaa toisen vääntää hiuksia mitä erilaisimpiin kampauksiin, Eli harvoin torjui Feliksin ehdotusta parturileikistä.

Viime kerrasta on aikaa, Eli tajusi.

"Hei prinsessa Tähtivalo?" Eli sanoi Feliksille, joka oli palannut jatkamaan tähden piirtämistä ihoonsa keskittynyt ilme kasvoillaan. "Sovitaanko, että saat pitää Viimeisen Kampauspäivän, ihan isoilla kirjaimilla Viimeisen Kampauspäivän, ennen kuin minun hiukseni pätkäistään poikki?"

Feliks käännähti ympäri innoissaan. "Voitaisko? Oikeesti?"

"Joo, jos minä saan sinun Prätkähiiri-kasetin taas lainaan."

"Saat" Feliks lupasi auliisti silmää räpäyttämättä. "Mä en tajua, miks sä et ole jo ottanut sitä, niinku, kokonaan itselles. En mä katso sitä niin paljoa."

"Äiti saisi hepulin. Väkivaltaa ja kiroilua ja muuta, mikä tuhoaa aivosoluja" Eli pyöräytti silmiään. Aikuiset.

Feliks pyöräytti silmiään takaisin ilmaistaakseen olevansa samaa mieltä. Elin äiti oli marmattanut Pokemonistakin ja siksi Eli tuli aina lauantaisin Feliksin luo, koska Feliksin kotona kukaan ei jaksanut viikonloppuaamuisin vahtia mitä he katsoivat. Pääsia, että he olivat hiljaa. Feliks piirsi meikkikynällä vielä muutaman rajoja vahvistavan vedon, tarkasteli lopputulosta kääntelemällä päätään ja sujautti kynän takaisin pussiin.

"Mitä jos se hovimestari olis kans oikeesti kuninkaallinen?" hän kysyi yhtäkkiä. "Nuori ja prinssi ja silleen? Niinku, et kaikki muu olis hämäystä?"

"Ollaanko me naimisissa?"

Feliks pudisti päätään ja asetti muovikruununsa paremmin päälaelleen "Sisarukset. Tai parhaat kaverit."

"Okei, sopii. Aloitetaanko?"

Feliks nyökkäsi ja heidän lausuttua Rakettiryhmän tunnusrunon mahdollisimman mahtipontisina, he kutsuivat liekehtivät hevospokemoninsa ulos pokepalloistaan ja ratsastivat seikkailuun.

.

.

.

.

Kirjoittajan kommentti 2:

Minua kiehtoi lapsena Rakettiryhmässä eniten se, miten Jessie ja James pukeutuivat melkein aina vastakkaisiin sukupuolirooleihin naamioituessaan joiksikin muiksi henkilöiksi ikuisissa Pikachun nappausyrityksissään vanhoissa Pokémon-jaksoissa (uusia en ole katsonut). Koen siitä vieläkin riemua, enkä osaa nähdä sitä loukkaavana – valinta tulee aina heiltä itseltään ja sopii heidän luonteilleen.