Ikäraja: K+/T

Genre: yleinen, ystävyys, perhe

Varoitukset: -

Nimistä: Logan (Australia), Wendy (Wy), Kugelmugel (Kugelmugel – koska pidän nimestä Kugelmugel ja se on minusta sukupuolineutraali nimi; minulle Kugelmugel on non-binary/muunsukupuolinen/agender), Eduard (Viro), Tino (Suomi), Karpusi (Kreikka), Patel (Intia)

Aihe: kulttuuri (Culture)

Kirjoittajan kommentti:

Tässä on tämän APH Rare Pair -kirjoitushaasteen sääntöjä noudattava, korvaava tarina aiheesta kulttuuri, minkä lupasin kirjoittaa myöhemmin (kun nyo!BFT/BTT oli kielletty siinä missä tavallinenkin BFT/BTT).

Tämän tarinan Eduard (Viro) voi olla sama tai eri henkilö kuin tämän kokoelman ensimmäisessä tarinassa esiintyvä Eduard, jos lukija niin haluaa.

.

Tiivistelmä:

Logan tiesi Eduardin olevan älykäs, mutta vaikuttuu silti. Human AU (nuorina aikuisina).

.

Yleissivistys

.

Logan huokaisi raskaasti. Hän oli arvannut tämän. Wendyn ilme, se miten nopeasti hän oli pukenut kengät jalkaan ja kadonnut ulko-ovesta työntäen Kugelmugelia edeltä karatakseen kysymystä, oli kertonut kaiken. Hän ei ollut siivonnut huonettaan. Vieläkään.

Rehellisesti sanoen Logan ei tiennyt miten huoneen saisi siistiksi. Luultavasti lainaamalla puskutraktoria. Joka ikinen pinta ja taso Wendyn huoneessa oli täynnä. Papereita, värikyniä, siveltimiä, sanomalehtiä, tarroja, helmiä, leluja, piirustuksia, vaatteita, askartelumassaa ja vaaleanpunaisia, tyttömäisiä juttuja. Sekasotku vaikutti miltei kiinteältä, elävältä, ja Logan värähti ajatellessaan miten se lähtisi hitaasti vyörymään eteenpäin vallatakseen talon muita huoneita elinalustakseen.

Parempi sulkea ovi heti. Ongelma ei ollut hänen, vaan Wendyn. Kai isä hänelle jossain kohtaa huutaisi asiasta, jos huomaisi.

Palatessaan takaisin keittiöön Eduardin ja tenttikirjojen luo Logan käveli eteisen lipaston ohi ja huomasi vaaleanruskean, ohuen, vanhannäköinen kirjan nököttävän vinosti sen kulmalla, selvästi unohtuneena. Logan poimi niteen ylös. Etukannen alalaidassa oli vaaleammalla, himmeästi kiiltelevällä ruskealla painettu kuva kärhikkäästä taimesta joka ponnisteli ylöspäin kohti kirjan nimeä, joka oli yksinkertaisesti Sivistyssanoja.

Logan rypisti kirjalle kulmiaan ja avasi sen satunnaisesta kohdasta, huomasi kirjanmerkiksi laitetun kaistaleen valkoista paperia ja käänteli sivuja päästäkseen merkitylle kohdalle. Paperilappuun oli kirjoitettu ja yliviivattu allekkain sanoja Kugelmugelin käsittämättömän pienellä tiukalla käsialalla, jota oli vaikea lukea. Yliviivatuista sanoista ei saanut enää lainkaan selvää, mutta Loganin silmät seurasivat silti listaa, kunnes tavoitti kaksi sanaa vähän paperin puolivälin alapuolella:

dialektikko

eideettinen

Käsivarret muuttuivat turriksi ja kylmiksi aivan yhtäkkiä ja lappunen luiskahti Loganin sormista, lensi väpättäen ilmassa ja ehti pudota lattialle ennen kuin Logan sai sen kiinni. Hän nosti paperin kiireesti ja meni suorinta tietä keittiöön.

"Eduard, tiedätkö sinä mitä dialektikko on?"

Eduard kohotti hämmentyneenä päänsä täysin yllättäen paukautetusta kysymyksestä ja korjasi suorakantaisten silmälasiensa asentoa. "Mikä?"

"Dialektikko" Logan toisti vilkaisten lapusta että oli lukenut sanan oikein. "Se on vakavaa, eikö? Sairaus? Pitää laskea hiilihydraatteja ja varoa sokereita ja noudattaa eideettistä ruokavaliota?"

Eduard tuijotti. Loganin mahan sisällä huoli kasvoi entistä suuremmaksi ja vääntyi kivuliaammille mutkille. Hän oli halunnut olla väärässä! Hän ei halunnut, että Wendyn hyvä ystävä oli sairas. Vai oliko kyse perheenjäsenestä? Etsikö Kugelmugel tietoa, listasi mahdollisia hakusanoja ja etsi sitä, mikä vastasi oireita? Logan veti itselleen tuolin ja rojahti istumaan. Oliko Kugelmugelilla perhettä, turvaverkkoa? Pitäisikö heidän valmistautua ottamaan hänet heille, jos -

Eduard lausui lyhyen "öhöm". Äännähdys tarkoitti, että hän oli miettinyt ajatuksensa loppuun ja oli valmis purkamaan sen sanoiksi. Logan kohotti katseensa ylös ja koetti erottaa toivon häivettä hänen kasvoiltaan, vaikkeivät Eduardin kasvot tavallisestikaan ilmaisseet hänen tunteitaan tai ajatuksiaan ulospäin. Se oli kuulemma hänen virolaisten juuriensa perintöä.

"Eideettinen tarkoittaa aistimusvoimaista. Valokuvamuistia sanotaan eideettiseksi muistiksi. Se on siis eri asia kuin dieetti eli ruokavalio" Eduard aloitti, risti sormensa pöydälle, veti lyhyesti henkeä ja jatkoi. "Diabetes on sairaus, joka johtuu siitä, ettei haima tuota enää tarpeeksi insuliinia, minkä vuoksi sitä sairastavan henkilön eli diabeetikon on seurattava tarkemmin ravintonsa sisältämien sokereiden ja hiilihydraattien määrää ja laatua. Dialektikko sen sijaan on henkilö, joka on taitava väittelijä ja tai keskustelija. Toisin sanoen se ei ole sairaus eikä mitään vakavaa." Hän vaikeni.

Loganin päässä humisi. Eduard oli kertonut kaiken niin rauhallisesti, ääntänyt jokaisen vieraan sanan selvästi ja edennyt selkeästi eteenpäin kohta kohdalta aivan kuten tunneilla vastatessaan luennoitsijan heittämiin visaisiin kysymyksiin.

"Öhöm. Logan?"

Loganin kasvoja särki ja hän tajusi sen johtuvan siitä, että hän hymyili toispuoleisesti. Hän näytti Sivistyssanoja Eduardille. "Onko tämä sinun?"

Lyhyt katse. "Ei."

Loganin virnistys muuttui tasaisemmaksi. Tätä oli testattava. Hän avasi kirjan alusta, katsahti Eduardia haastavasti ja valitsi sanan sattumanvaraisesti. "Okei, kerro minulle, mitä on – alienaatio?"

"Vieraantuminen" Eduard totesi heti. Logan harppasi monta sivua yli ja avasi kirjan aivan toisesta kohtaa.

"Perikardiitti?"

"Sydänpussin tulehdus."

"Tro- tro- troglodyytti?" Logan takelsi.

"Luolaihminen."

"Tsygootti?" Logan kysyi posket kuumottaen, koska hän näki selityksen sanan vieressä, mutta Eduard ei mennyt sekaisin, vaan sanoi oikein "hedelmöittynyt munasolu" yhtä täsmällisenä kuin oli ladellut kaikki muutkin vastauksensa.

Logan vippasi ruskean pikkukirjasen kädestään Eduardin edessä avoimena olevan paksun tenttikirjan päälle. Eduard säpsähti näkyvästi. Hän säpsähti entistä enemmän ja jähmettyi aloilleen, kun Loganin käsivarsi kiersi hänen penkkinsä selkänojalle.

"Miten? Miten sinä tiedät noin paljon outoja sanoja? Hm?" Logan tiedusteli nojaten lähemmäs.

"Minä, minä, se oli harrastus. Minä – tai me istuimme välituntisin kirjastossa, otimme sanakirjat ja heittelimme sanoja toisillemme. Se oli… hauskaa? Se miltä sanat kuulostivat ja mitä ne tarkoittivat."

"Sinä ja Tino?"

"Niin. Joskus... Karpusi ja Patel liittyivät mukaan."

Omituinen harrastus, Logan ajatteli itsekseen. Omituinen, mutta silti hyvin eduardmainen. Logan huokaisi ja nojasi otsansa kurssikaverinsa hartiaan. "Sinä olet älykäs, Eddo... Mutta siksi minä luenkin tentteihin sinun kanssasi. Eduard?" Logan havahtui vaitonaisuuteen, nosti päänsä pois, katsoi tarkemmin. Läpi Eduardin olemuksen erottui jännittyneisyydestä ja tukaluudesta kertovia merkkejä.

"Ah! Sori!" Logan ponkaisi kauemmas. "En muistanut."

"...se mitään. Se on virolainen juttu" Eduard mumisi ja vaikutti hengittävän kunnolla ensimmäisen kerran useampaan minuuttiin. Logan nousi ylös antaakseen hänelle enemmän tilaa ja vaelsi jääkaapille. Tarvittiin harhautus, jotain, mikä neutraloisi tilanteen.

"Otatko mehua?"

"Vaikka."

Logan kiskaisi jääkaapin oven auki, otti mehukannun, kävi hakemassa lasit ja kaatoi kumpaankin juomista. Kun hän vei ne pöytään, Eduard oli uponnut uudelleen lukemiseen. Sivistyssanoja oli siirretty siististi heidän oppikirjojensa ja muistiinpanojensa viereen, mutta erilleen, ettei se sekoittuisi tai hukkuisi. Kirjanmerkkinä toiminut lappu pilkisti etukannen alta. Logan istuutui takaisin paikalleen ja näpräsi huolissaan juomalasinsa pintaa. Vasta luettuaan sivun loppuun Eduard huomasi Loganin ja juomat. Hän otti mehulasinsa varovasti ja nyökkäsi kertaalleen. Logan rentoutui. Eduard oli taas Eduard.

"Mitä aihetta tahdoit kerrata? Onko jokin kohta erityisen vaikea?"

"Koko kurssi?" Logan heitti puoliksi vitsinä ja puoliksi tosissaan raaputtaen niskaansa.

Eduard hörppäsi juomista ja nyökkäsi sitten kerran, painokkaammin.

"Hyvä on."

.

.

.

.

Kirjoittajan kommentti 2:

Selitys sille, miksi Viro on tässä tarinassa vähäilmeisempi kuin Hetaliassa ja vierastaa koskettamista: luin jostain monikulttuurisesta kirjasta, että virolaiset ilmehtivät ja elehtivät hyvin vähän; niin vähän itse asiassa, että voisivat kilpailla vähäilmeisyydellään japanilaisten ja suomalaisten kanssa! Virolaiset eivät myöskään pidä istumisesta liian lähelle vieraita ihmisiä (esim. bussissa) tai koskettamisesta.

Ei ihme, että Hetalian Suomi ja Viro tulevat niin hyvin toimeen...