Heipä hei! Tässä on Azure Redi-fanfictionin uusi luku. Hain tähän pienen vertauksen Ginga Nagareboshi Gin-animsesta, jonka oikeuksia en omista. Ryhdyn suunnittelemaan seuraavaa lukua. Nähdään seuraavassa luvussa.
Shizuka, ja Ran olivat laskettelemassa suksilla lumista laskettelurinnettä pitkin alas.
Aurinko sai lumen kimaltelemaan kauniisti.
"Heh heh!" Tytöt pitivät hauskaa, ja pysähtyivät sitten erään puun edessä tupakkaa polttavan Kogorōn eteen.
Kogorōn jaloissa oli sukset, joiden sauvat nojasivat Kogorōn takana olevaa puun runkoa vasten.
"Häh? Isä, etkö aio hiihtää?" Ran kysyi.
"Sinä idiootti!" Kogorō sanoi. "Ennen kuin hiihdän, haluan painaa tämän kaiken mieleen. Tuo valtava taivas ilman ainuttakaan pilveä, ja luonnon loisto valkoisen lumen peitossa!"
Ran otti sukset pois jaloistaan, ja hiipi Kogorōn taakse hymyillen samalla hieman ilkikurisesti.
"Hii!" Ran työnsi Kogorōa selästä, minkä seurauksena Kogorō liukui suksillaan alas mäen rinnettä pitkin.
"Aaaaaa!" Kogorō säikähti, laski mutkitellen mäkeä pitkin alas, kunnes törmäsi ison puun runkoon, jonka oksilta putosi lunta maahan, ja Kogorōn päälle:
"Paska! Tiesin, ettei meidän olisi pitänyt tulla!"
"Etkö pelkää yhtään sitä, että isäsi suuttuu sinulle tuosta?" Shizuka kysyi Ranilta otettuaan sukset jaloistaan.
"En", Ran sanoi.
(Myöhemmin)
"Mitä? Pudotitko vuokramökkimme avaimen?" Ran kysyi seisoen Shizukan, ja isänsä kanssa heidän vuokramökin edessä Kogorōn tutkiessa taskujaan, ja heidän tavaroidensa ollessa lumihangessa.
"Hitsi, se johtuu siitä, että te kaksi hevostelitte ympäriinsä!" Kogorō sanoi. "Joka tapauksessa, ainoa asia, mitä voimme tehdä, on soittaa johtajalle, ja pyytää häntä tuomaan vara-avaimen meille".
"Täällä ei ole puhelinkoppia!" Ran sanoi katsoen vähän matkan päässä olevaa, harmaata rakennusta auringon laskiessa, ja tummien pilvien ilmestyessä taivaalle. "Tuo mökki tuolla on rakenteilla, ja kaikki hiihtobussit ovat jo lähteneet".
Sitten tuuli lennätti lunta vähän.
Ran katsoi oikealle nähdäkseen siellä olevan, ison huvilan, joka näytti vuoristokartanolta:
"Ainoa paikka lähellä on tuo mökki tuolla".
Tsirp! Linnut ääntelivät jossain.
"Hmph! En voi mitenkään olla velkaa jollekin rikkaalle häviäjälle, joka rakensi majan tuonne!" Kogorō piti käsiään puuskassa. Sitten hän otti suksiensa toisen sauvan, ja juoksi vuokramökin verannalle nostaen sauvaa ylemmäs:
"Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin murtautua sisään!"
Ran juoksi isänsä taakse, ja tarttui isäänsä pysäyttäen isänsä.
"Älkää, Mōri-san! Joutuisitte maksamaan sen myöhemmin!" Shizuka huusi käveltyään verannalle.
"Hei! Voisiko olla, että olette", Joku sanoi yllättyneenä, minkä vuoksi Kogorō pysähtyi, ja katsoi muiden tavoin taaksepäin nähdäkseen mustan henkilöauton pysähtyneen harmaan talon eteen. "Ai, te olette loppujen lopuksi etsivä, Mōri Kogorō-san! Minulla on aina ilo lukea teistä lehdestä!"
Auton kuljettaja oli hieman pyöreä, päälaeltaan kalju 53-vuotias mies. Hänellä oli mustat viikset, ja hieman ruskettunut iho. Hän oli iäkäs, ja lyhyt mies, joka oli kalju, paitsi päänsä takarivon, ja päänsä sivujen kohdilta, joissa näkyi mustia hiuksia. Hän oli pukeutunut talvivaatteisiin, joihin kuului vihreä takki, punainen huivi, sininen collegepaita, siniset housut, ja mustat saappaat.
"Olen Oyama Masashi. Kirurgian professori, 1. divisioonasta", Mies sanoi.
(Myöhemmin)
"Vau, mikä upea majapaikka! Tällainen hienostunut paikka korkealaatuisella värillä, ja muotoilulla!" Kogorō katsoi Masashin huvilaa seisoessaan muiden kanssa Masashin huvilan edessä. Huvilassa oli kaksi kerrosta, ja ulkoseinät olivat ruskeat verannan tavoin, ja Masashin auton tavoin huvilan etupihalle oli pysäköity harmaa henkilöauto.
"Kuka puhui ei kovin kauan sitten "rikkaista häviäjästä"?" Shizuka ajatteli.
"Ai, en ole vieläkään kysynyt teidän nimiänne", Masashi sanoi tytöille, kun Kogorō käveli verannalle. "Oletteko te Mōri-sanin tytär?"
"Kyllä. Olen Ran", Ran sanoi, ja katsoi sitten Shizukaa. "Hän on Miyamizu Irene-san, erään tuttavamme sisarentytär. Pidämme hänestä huolta auttaen hänen enoaan sillä välin, kun Irene-sanin vanhemmat ovat ulkomailla työmatkojen takia. Irene-san on nyt isäni avustaja".
"Ooo!" Masashi hymyili.
"Iltaa", Shizuka sanoi.
"Avustajani aikoo ryhtyä etsiväksi sitten jossain vaiheessa. Olen samalla avustajani mentori, mikä on tuottanut hyvää tulosta", Kogorō sanoi katsoen ovenkolkuttimia, jotka näyttivät leijonan, tai tiikerin päiltä:
"Jopa tätä ovea koristavat leijonat, tai tiikerit ovat mahtavia!"
"Huoh! Halusin vain hevosen noiksi ovenkolkuttimiksi, mutta aina ei taida saada mitä haluaa", Masashi sanoi katsoen Kogorōa.
"No... hevoset ovat varmaan parempia, kuin leijonat, tai tiikerit", Kogorō sanoi.
"Ei, en puhu siitä", Masashi sanoi samalla, kun punainen henkilöauto pysäköitiin huvilan etupihalle.
"Oyama-sensei!" Punaisesta henkilöautosta käveli ulos paperista tehtyä, vihanneksia täynnä oleva ostoskassia kantava nainen. Sitten nainen sulki auton oven muiden katsoessa häntä.
"Oh, Nakahara-kun!" Masashi sanoi.
"Olette myöhässä! Kaikki ovat odottaneet. Keitä nuo ihmiset ovat?" Nakahara kysyi nähdessään Masashin seurassa olevat ihmiset. Hän oli 30-vuotias. Nakahara oli keski-ikäinen, ja normaalipituinen nainen, jolla oli suorat, lyhyet, ruskeat hiukset. Hän oli pukeutunut lämpimiin vaatteisiin, joihin kuului keltainen huivi, punainen takki, vihreä collegepaita, punainen hame, ja harmaat saappaat.
"Hän on Nakahara Kaori, lääkäri, joka työskentelee Toto University Medical School Assistant of Surgery, 1st Divissä", Masashi sanoi. "Oi, he ovat tuttujani. Satuin törmäämään niihin aikaisemmin".
Muut katsoivat Masashia uteliaina.
(Myöhemmin)
"Ymmärrän. Olette siis kaikki lääkäreitä samassa yliopistossa?" Ran sanoi syödessään muiden kanssa illallisena olevaa hot pottia.
"Joo. Kaikki täällä työskentelevät Oyama-sensein alaisuudessa", Eräs mies sanoi. Hän oli Kanazawa Tomoyasu. Tomoyasu oli melko pitkä, ja hänellä oli suorat, mustat hiukset jaettuna kahteen osaan päänsä molemmille sivuille. Hän oli pukeutunut ruskeaan collegepaitaan, harmaisiin farkkuihin, valkoisiin sukkiin, ja sinisiin sandaaleihin. Hän oli 48-vuotias lääkäri, joka työskenteli Toto University Medical Shoolista Asst. Professor of Surgery. 1st Divissä. "Lääkäreillä on aina omat klikkiensä. Olen tutkinut Oyama-sensein alaisuudessa kymmeniä vuosia!"
"Muutin tänne kolme vuotta sitten keskinkertaiselta professorilta, jonka kanssa työskentelin. Minusta tuntuu hyvältä tässä työssä", Tobita Ginji sanoi ottaen valkoista sakekuppia oikeassa kädessään. Hän oli 31-vuotias, keski-ikäinen, normaalipituinen mies, ja hänellä oli suorat, mustat hiukset, ja iso otsatukka. Hänellä oli yllään sininen collegepaita, harmaat farkut, valkoiset sukat. Hänen ihonsa oli ruskettunut, ja hänellä oli mustat silmät. Hän oli lääkäri, joka työskenteli Toto University Medcal School Assistant of Surgery. 1st Divissä.
"Se opinnäytetyö, jonka Oyama-sensei ilmoitti toissapäivänä, oli hämmästyttävä", Kaho Ezumi sanoi. Hän oli 30-vuotias, keski-ikäinen, normaalipituinen nainen, jolla oli keskipitkät, ruskeat, aaltoilevat hiukset. Hänellä oli yllään vaaleanruskea takki, valkoinen paita, vaaleanruskea hame, valkoiset sukat, ja mustat kengät. Asusteena hänellä oli vaaleanpunainen nauha päässään, ja silmälasit. Hän käytti vaaleanpunaista huulipunaa. Kaho työskenteli muiden tavoin lääkärinä Toto University Medical Schoolin Assistant of Surgery, 1st Divissä.
"Oh, tarkoitatko "suolisyövän geneettisen hoidon kehittämistä"?" Kaori sanoi istuen muiden kanssa ruokapöydän ääressä olevilla lattiatyynyillä.
"Hänen opinnäytetyönsä on kaikkien osastolla olevien puheenaihe", Ezumi sanoi.
"Minun kaltaisen neron aivoilla se on lasten leikkiä!" Humalainen Masashi sanoi. "Heh heh!"
(Myöhemmin)
Ezumi palasi keittiöstä kantaen tarjotinta, jolla oli valkoisia juomapulloja, istui lattialle, ja laittoi tarjottimen pöydälle:
"Kiitos päivällisestä!"
Ruokapöydällä oli jo ennestään valkoisia juomapulloja, joista jotkut olivat jo tyhjiä.
"Voi ei! Unohdin ostaa välipaloja alkoholin kanssa nautittavaksi!" Kaori sanoi.
"Häh?!" Ezumi yllättyi.
Kaori kääntyi ympäri, otti takkinsa lattialta, ja nousi seisomaan pukien takin päälleen:
"Teen nopean matkan lähikauppaan vuoren juurella".
"Otan perunalastut!" Ezumi sanoi.
"Minulle kuivattua seepia!" Tobita sanoi.
"Minä otan salaatin", Tomoyasu sanoi.
Kaori istui lattialle, ja otti tavaroita lattialta, ja antoi sitten kynän, ja vihon Tobitalle:
"Okei, okei, lähden kaveriksi, joten kirjoita kaikki ylös".
"Hyvä on", Tobita alkoi kirjoittaa listaa.
(Myöhemmin)
"Tuo lähikauppa sulkeutuu ennen kymmentä, joten pidät kiirettä, okei?" Ezumi kysyi Kaorilta seisoessaan muiden kanssa huvilan ulko-ovella.
"Kyllä", Kaori huusi muille, sulki auton ikkunan, ja ajoi autollaan pois huvilan etupihalta.
"H-Hei, paljonko kello nyt on?" Masashi kysyi.
"Se on 8:58", Ezumi sanoi katsoen kelloaan.
"Voi ei!" Masashi juoksi aulaan, potkaisi ulko-kengät aulan lattialle, laittoi tohvelit jalkoihinsa, ja lähti juoksemaan huvilan käytävällä muiden katsoessa häntä.
"Mikä hätänä?" Ran kysyi.
"Se on erään, erityisen televisio-ohjelman aika", Ezumi sanoi. "Oyama-sensei on täysin innostunut tästä draamasta. Se on suositty tällä hetkellä, ja saa TV-luokituksen 30%".
"Oi, minäkin katson sitä!" Ran sanoi.
"Häh? Minne olet menossa, Tobita-sensei?" Ezumi kysyi, kun Tobita tuli aulaan jättäen tohvelit aulaan, ja puki ulkokengät jalkoihinsa, ja avasi auton oven mennen autoon.
"Yöhiihtoon", Tobita sanoi ja käveli kohti harmaata henkilöautoa. Nyt hänellä oli yllään tummansininen takki, ja harmaat kengät. "En ole vieläkään hiihtänyt tarpeeksi. Palaan yhdeltätoista!"
Suljettuaan auton oven Tobita ajoi pois huvilan etupihalta.
"Sitten taidan nauttia kylvystä kunnes välipalat tulevat", Tomoyasu sanoi mennen muiden kanssa sisälle.
"Hei, soititko jo mökkimme johtajalle saadaksesi vara-avaimen?" Shizuka kysyi Ranilta.
"Aaaa! Unohdin sen kokonaan!" Ran sanoi shokissa.
"Mikä hätänä? Voitte kaikki jäädä tänne tänä yönä!" Ezumi sanoi, ja sulki huvilan ulko-oven. Sitten he menivät ruoksaliin, ja näkivät Kogorōn nukkuvan juopuneena huoneen seinää vasten. "Lisäksi en usko, että isäsi on missään kunnossa lähteäkseen".
"Krooh pyyh!" Kogorō kuorsasi.
"Ennalta arvattavaa", Shizuka ajatteli. Shizuka oli nähnyt tosi monta kertaa Ranin isän nukkuvan juopuneena asuessaan Ranin, ja Ranin isän kanssa.
(Myöhemmin)
Shizuka, ja Ran tiskasivat astioita keittiössä.
"Minä lähden viemään roskat", Ezumi lähti keittiöstä kantaen roskapusseja käsissään.
"Okei", Ran sanoi.
Vhuuuu! Keittiön ikkunasta näki helposti sen, että miten ulkona tuuli niin kamalasti, että huvilan lähellä olevan metsän puiden oksat heiluivat kovasti tuulen takia.
Masashi istui nojatuolissa katsomassa televisiota.
"Odota, Tsutomu-san!" Nainen, ja halasi Tsutomua Hän näytti vähän Ranilta, ja hänellä oli yllään oranssi takki, ja hänen silmänsä olivat mustat. "Älä jätä minua!"
"Ei siitä ole mitään hyötyä, Mitsue-san!" Miehellä oli yllään uniformu, joka muistutti Teitan Kokon uniformua. Hän oli pitkä, ja urheilullinen, ja silmä oli ruskettunut iho, mustat silmät, ja mustat hiukset.
He seisoivat syksyisessä metsässä, ja sää oli aurinkoinen.
"Meidän kohtalomme on olla olematta koskaan yhdessä!" Tsutomu sanoi.
Kamashi piti savuavaa tupakkaa oikeassa kädessään. Hänen edessään olevalla pöydällä oli ruudullinen pöytäliina, jonka päällä oli tupakan sytytin, ja tuhkakuppi.
Televisio oli ainoa valonlähde muuten pimeässä huoneessa, ja Masashi itki vähän.
Flahf! Huoneen ikkuna avautui verhon tavoin, mutta Masashi ei kuullut sitä televisiosta tulevan, surullisen taustamusiikin takia.
"Miksi? Miksi emme voi olla yhdessä?" Mitsue kysyi.
Masashi oli hyvin keskittynyt ohjelman katsomiseen, ja ei nähnyt sitä, kun joku käveli hänen tuolinsa taakse, ja valmistautui lyömään häntä jollain.
Kaori palasi myöhemmin huvilaan kantaen muovikassia:
"Olen palannut".
"Tervetuloa takaisin, Kaori", Ezumi sanoi, kun Kaori käveli Ezumin eteen. "Tämän lumimyrskyn on täytynyt olla kovaa".
Sitten huvilan ovi avattiin, ja suljettiin Tobitan palattua huvilaan.
"Tobita-sensei!" Ezumi sanoi.
"Äh! Tämä lumimyrsky tuli tyhjästä. En voi mitenkään hiihtää!" Tobita sanoi.
(Myöhemmin)
Myöhemmin kaikki istuivat ruokapöydän ääressä olevilla lattiatyynyillä.
"Äh. Vain tämä lämmittää minua!" Tobita sanoi juotuaan sakea.
Sitten liukuovi avattiin, ja Tomoyasu käveli huoneeseen sulkien oven perässään.
"Ai, alammeko jo juoda?" Tobita kysyi huoneeseen äsken tulleelta Tomoyasulta, jolla oli nyt yllään vaihtovaateet.
"Kuinka kylpysi sujui?" Ezumi kysyi.
"Jee, se oli hienoa", Tomoyasu sanoi suljettuaan huoneen liukuoven, ja istui pöydän ääreen. "Häh? Missä tilaamani salaatti on?"
"Anteeksi. Se oli loppuunmyyty", Kaori sanoi ja katsoi listaa. "Ei ollut jäätelöäkään. Kuka tilaa jäätelöä tällaisella säällä?"
"Se on luultavasti Oyama-sensei. Hän rakastaa jäätelöä", Tobita sanoi.
Shizuka katsoi huoneen lattialla nukkuvaa Kogorōa, ja sitten seinäkelloa.
"Mikä hätänä, Irene-san?" Ran kysyi.
"Sen draaman pitäisi päättyä kymmeneltä, mutta Masashi-san on varmasti myöhässä", Shizuka sanoi.
"Oyama-sensei äänittää aina kyseisen esityksen, ja katselee hyviä kohtauksia uudestaan, ja uudestaan", Kaori sanoi.
"Kello on jo 10 yli 10", Shizuka sanoi.
"Tiedän, mutta Oyoma-sensei katsoo sen ohjelman aina yksin. Hän ei halua menettää yhtään yksityiskohtaa. Ja ehkä hän itkee katsoessaan sitä draamaa, eikä halua meidän näkevän sitä, miten hän itkee katsoessaan kyseistä draamaa", Kaori sanoi.
"Huh huh!" Köysillä sidottu, ja veristen haavojen peitossa oleva Masashi hengitti suunsa eteen sidottua liinaa vasten veitsen ollessa hänen selässään, kun hän makasi huoneen lattialla:
"Joten tuo henkilö kutsui minut tälle majalle tappaakseen minut! Mutta en anna sinun päästä eroon tästä. Suuri etsivä Mōri Kogorō on täällä. Hän ymmärtää tämän viestin!"
Masashi yritti nousta istumaan polvilleen.
"Mitä? Mōri Kogorō" Tobita kysyi katsoen muiden edelleen nukkuvaa Kogorōa. "Se henkilö, joka on kaikissa sanomalehdissä?"
"Kyllä. Isäni on etsivä", Ran sanoi.
"Kello on nyt yli yksitoista", Shizuka sanoi katsoen seinäkelloa. "Luulen, että Masashi-san on myöhässä".
Muutkin katsoivat seinäkelloa.
"Menen sitten katsomaan", Kaori nousi seisomaan, ja lähti huoneesta. Kaori käveli käytävällä, ja pysähtyi Masashin huoneen oven eteen.
"Onko hän todella se kuuluisa etsivä?" Tomoyasu kysyi katsoen Kogorōa.
"Et voi sanoa sitä vain häntä katsomalla", Tobita sanoi.
"Iiiiiiiiiiik!" Kaorin huuto säikäytti kaikki, ja herätti Kogorōn.
"Kaori-san!" Shizuka juoksi ulos huoneesta muiden seuratessa häntä.
"Hei mikä vikana?" Tobita kysyi. Kun he juoksivat Masashin huoneeseen, he näkivät puukotetun Masashin nojaavan seinän edessä olevaa, pitkää pöytää vasten, ja tärisevän Kaorin istuvan huoneen lattialla.
"Oyama-sensei!" Masashin tuttavat huusivat shokissa näkemästään.
Miehet juoksivat Masashin lähelle, ja alkoivat tutkia häntä samalla, kun Ezumi auttoi Kaoria nousemaan seisomaan, ja käveli muiden tavoin lähemmäs Masashia.
"Se ei auta. Hän ei enää hengitä", Tomoyasu sanoi.
"S-se ei voi olla!" Ezumi huusi.
"Joka tapauksessa, vapautetaan hänet köysistä", Tomoyasu sanoi.
"Älkää koskeko häneen!" Kogorō sanoi tullen sinulle, ja muut katsoivat Kogorōa. "Se aiheuttaa ongelmia, kun rikospaikkaa sotketaan!"
"Isä, poliisi, ja ambulanssin kuljettajat sanoivat niin, että he eivät voi vähään aikaan tulla tänne lumimyrskyn takia!" Ran juoksi takaisin huoneeseen. Hän oli äsken yrittänyt soittaa poliisille, ja ambulanssille, mutta se ei ollut toiminut lumimyrskyn takia.
"Ymmärrän. Ei taida olla vaihtoehtoja", Kogorō sanoi. "Luulen, että tämä on työ... suurelle etsivälle, Mōri Kogorōlle!"
"Hän on edelleen humalassa!" Shizuka ajatteli epäilevästi.
Myöhemmin Kogorō otti kameralla kuvia rikospaikasta muiden seisoessa huoneen oven lähellä.
"Tiedoksi, kukaan ei koskenut täällä mihinkään, eikö niin?" Kogorō kysyi katsoen muita.
"Ainoa asia, johon koskimme, oli Oyama-sensein ruumis", Ezumi sanoi.
"Entä te Nakahara-san, joka löysitte ruumiin?" Kogorō kysyi.
"Ei, en koskenut mihinkään. Näin hänet veren peitossa, ja säikähdin niin kovasti, että kaaduin oven viereen", Kaori sanoi.
"Oliko tässä huoneessa arvoesineitä?" Kogorō kysyi.
"Uskallan olettaa, että uhrin kuolinsyy on selkään kohdistuneesta puukotuksesta aiheutunut verenhukka", Shizuka mietti katsoen Masashin lähellä olevassa lattialla olevassa, isossa, vihreässä kokolattiamatossa olevaa, iso veritahraa. "Missään muualla, kuin ikkunassa ei näy tuota ilmastointiteippiä, ja rikottua ikkunaruutua lukuun ottamatta murtojälkiä, joten tekijä saattaa olla vain yksi, tässä huvilassa olevista ihmisista, mutta vielä on liian aikaista sanoa mitään, ennen kuin todisteet löytyvät. Huonetta on siis tutkittava kunnolla. On kuitenkin varsin todennäköistä, että tekijä tuli sisälle tuon rikotun ikkunan kautta, ja sitoi Ooyama-sanin, ja laittoi liinan uhrin suun eteen, jottei uhri huutaisi, kun hänen kimppuunsa hyökättiin".
Shizuka kävel ikkunan eteen, ja näki ikkunan alapuolella olevassa lumihangessa olevat jalanjäljet, jotka kulkivat suoraan kohti ikkunaa, ja sitten Shizuka käveli huoneen ovea lähimpänä olevan sohvan eteen.
"Olen melko varma, että Oyama-sensein tallelokero on aivan television vieressä", Tomoyasu sanoi. "Se on ainoa, jossa voi olla arvoesineitä, joita murtovaras voisi havitella".
"Katsotaan sitä", Kogorō käveli nenäliina kädessään oikealla puolella olevan lipaston eteen, ja avasi sen luukun nähdäkseen harmaan kassakaapin oven, ja katsoi sitten muita. "Vau, kassakaapin lukko on naarmuuntunut! Mitä tämän kassakaapin sisällä on?"
"Se on luultavasti rahaa", Tomoyasu sanoi. "Oyama-senseillä oli aina mukanaan valtavia summia käteistä".
"Hm. Murhaaja etsi siis rahaa", Kogorō sanoi.
Shizuka käveli toisen, huoneen kahden sohvan, ja nojatuolin välissä olevan pöydän lähelle, sillä kyseisen pöydän oranssiruutuinen pöytäliina oli verinen, ja se oli osittain lattialla, ja pöydässä oli veritahroja. Pöytäliinan veritahroja taas liikkui lattiaa pitkin kohti uhria.
"Mikä tätä verijälkeä vaivaa?" Shizuka ajatteli, ja katsoi sitten pöydän sitä kohtaa, jossa oli verta siistissä jonossa pöydän päällä, ja yhden kulman molemmilla sivuilla, ja katsoi pöytäliinassa sitten ulkoveri-jälkiä. "Ikään kuin uhri olisi ryöminyt seinälle. Ja miksi uhri on polvillaan? Veri pöydällä pysähtyy äkillisesti. Ymmärrän. Pöytäliina liukasi pois pöydältä, kun uhri koski pöytäliinaan. Nuo veritahrat ovat köyden jälkiä! Voisiko tämä olla kuolinviesti, jonka Oyama-san jätti jälkeensä?"
Kogorō käveli ikkunan eteen katsoen ikkunan yhdessä paikassa, ruskeaa ilmastointiteipiä:
"Joten tekijä menivät sisään murskaamalla ikkunan hiljennettyään ikkunan rikkomisesta tulevan äänen ilmastointiteipillä".
Kogorō ikkunaa lisää, katsoi lumihangessa ava jalanjälkiä:
"Hmph! Näyttää siltä, että murhaaja oli tarpeeksi mukava jättääkseen meille jalanjälkiä ulos. Heh heh! Olen melkein tajunnut tämän."
"Ulkona on tosi kylmä", Shizuka sanoi katsoen lumimyrskyä.
"Siihen on helppo ratkaisu", Kogorō sanoi sulkien ikkunan.
"Anteeksi, mutta voisitteko tutkia hänen ruumiinsa?" Kogorō kysyi katsoen muita. "Luulen, että te lääkärit olisitte siihen sopivampia, kuin minä".
"Hyvä on", Tomoyasu sanoi, ja otti köydet pois Masashin ympäriltä.
"Kuinka kamalaa!" Tobita tutki muiden uhria kanssa. "Oyama-sensein kultainen suosikkikello on täysin veren peitossa".
"Tämä ei ole aika sanoa tuollaisia asioita!" Kaori sanoi.
"Arvioitu kuolinaika on mielestämme klo 22.30-22 välillä", Tomoyasu sanoi, kun uhrin päälle oltiin laitettu vaalensinine, melkein valkoinen liina.
"Ymmärrän. Tämä siis tapahtui, kun hän katsoi sitä tv-draamaa", Kogorō sanoi kirjoittaen kyseistä asiaa vihkoonsa.
"Kyllä", Kaori sanoi.
"Hänellä on useita haavoja kehossaan, mutta välitön kuolinsyy oli tukehtuminen kahdesta haavasta, joiden uskomme lävistäneen hänen keuhkoihinsa", Tomoyasu sanoi.
"Tukehtuminen?" Kogorō kysyi.
"Se tarkoittaa, että hän ei voinut hengittää, koska hänen keuhkonsa eivät voineet laajentua niihin kohdistuneen lävistyksen jälkeen", Tobita nousi seisomaan. "Kesti luultavasti noin 10-15 minuuttia, ennen kuin hän kuoli, ja se on myös tuskallinen kuolema".
"Olisiko kyse ollut jostain kaunan tapaisesta?" Shizuka mietti.
Ezumi nousi seisomaan:
"Tämä on kauheaa! Kuka olisi voinut tehdä tuollaisen teon?"
"Tämä on todennäköisesti tapaus, jossa rikollinen oli uhrin rahojen perässä", Kogorō sanoi. "Kun murhaaja tuli ikkunasta sisään, hän yritti uhkailla televisiota katsovaa Oyama-sania. Hän pyysi uhrilta kassakaapin yhdistelmää kassakaapin avaamista varten, mutta uhri ei halunnut puhua. Murhaaja teki tämän teon raivoissaan, ja pakeni ikkunasta".
"Pitääkö minun tehdä kaikki?" Shizuka katsoi uhria:
"Mutta miksei uhrin kelloa viety?"
"Mitä tarkoitat?" Kogorō kysyi.
"Oyama-san oli aiemmin sidottu, eikö? Jos se on niin, niin hän on todella onnekas, ettei murhaaja ottanut sitä kultakelloa", Shizuka sanoi.
"Se on outoa. Rahan perässä oleva ihminen ei jättäisi sellaista kelloa taakseen", Kogorō sanoi. "Voiko sitten olla, että murhaaja on täysi ääliö?! Tai sitten motiivina ei ollut varkaus".
Muut katsoivat Kogorōa uskomatta silmiään.
"Miten hän mahtoi pystyä työskentelemään poliisin murharyhmässä, jos häneltä jäi jo siinä vaiheessa jotain näkemättä?" Shizuka mietti:
"Mutta ettekö luule, että murhaaja on hirveän rohkea? Katsokaa jalanjälkiä ikkunan ulkopuolella! Ne suuntaavat tätä huonetta kohti yhtenä rivinä horjumatta lainkaan".
"Hmph! Mitä sen pitäisi tarkoittaa?" Kogorō kysyi.
"Jos minä olisin tekijä, niin pelkäsin varmasti sitä, että joku olisi sisällä, joten murtautuisin sisään vasta tarkkailtuani tätä huonetta hetken. Jotkut eivät kuulemani perusteella tiedä, mitä pelko on", Shizuka sanoi. "Eräässä katsomassani ohjelmassa oli Rikio-niminen tosa-koira, joka oli niin vahva, että kaikki koirat pelkäsivät sitä. Se söi pienestä pitäen karhunlihaa, ja sen omistaja oletti sen olevan hyvä asia. Se koira oli kuitenkin liian rohkea, eikä tiennyt, mitä pelko oli. Se koira oli pikemminkin uhkarohkea. Se koira hyökkäsi heti karhun nähdessään, mutta rohkeus koitui sen koiran kohtaloksi. Siihen riitti yksi ainoa isku, kun karhu murskasi sen koiran kallon karhun etukäpälän alle lyömällä sen koiran pään maahan. Tämä tilanne muistuttaa minua jopa hieman lukemastani Sankebetsu higuma jikenistä, sillä sen hyökkäyksen tehnyt karhu ei epäröinyt hyökätä joissain tilanteissa ihmsiten kimppuun(Sankebetsu brown bear incident. Seuraava asia on otettu wikistä):
Se Sankebetsu higuma jiken, joka tunnetaan myös nimellä Rokusensawan karhun hyökkäys (六線沢熊害事件, Rokusensawa yūgai jiken), tai Tomamae ruskeakarhun tapaus (苫前羆事件, Tomamae higuma jiken)oli sarja karhun hyökkäyksiä, jotka tapahtuivat 9.-15. joulukuuta 1915 Taishō-aikakauden alussa Hokkaidon syrjäisellä alueella Japanissa. Kuuden lumisen päivän aikana urospuolinen, Ezo-ruskeakarhu hyökkäsi useisiin, yhdessä kylässä oleviin koteihin tappaen seitsemän ihmistä, ja haavoittaen kolmea muuta ihmistä. Sitä tapausta on kutsuttu "Japanin historian pahimmaksi eläinhyökkäykseksi". Hyökkäykset päättyivät vasta, kun se nälkäinen karhu, joka oli niin älykäs, että se alkoi huijata ihmisiä, ammuttiin kuoliaaksi. Sen tapauksen tausta oli tällainen:
Marraskuun puolivälissä 1915 aamunkoitteessa Ezo-ruskeakarhu ilmestyi Ikeda-perheen taloon Sankebetsu Rokusen-sawassa, pienessä pioneerikylässä Teshion maakunnassa, noin 11 kilometriä sisämaahan Hokkaidon länsirannikolta. Perhehevonen pelästyi äänekkäästi yllätyskohtaamisesta, mutta karhu pakeni saatuaan vain kerättyä maissia(tarkoittaako korjattu maissi kerättyä maissia?). Sankebetsu oli tuolloin hiljattain asuttu, joten villieläinten tunkeutuminen kylään oli yleistä.
20. marraskuuta 1915 karhu ilmestyi uudelleen kylään. Hevosen turvallisuudesta huolestuneena Ikeda-perheen johtaja kutsui luokseen toisen poikansa Kametarōn, ja kaksi matagia omastaan, ja naapurikylästä.
Kun karhu ilmestyi uudelleen 30. marraskuuta, he ampuivat sitä, mutta epäonnistuivat tappamaan sen. Seuraavana aamuna he seurasivat karhun jalanjälkiä, jotka johtivat Onishika-vuorelle. Reitin varrelta metsästäjä löysi verijälkiä, mutta lumimyrsky pakotti heidät kääntymään takaisin, ja palaamaan kylään. Veritahrat saivat joukkion päättelemään, että nyt loukkaantunut karhu ei enää hyökkäisi siirtokuntiin. He kuitenkin erehtyivät, ja varsin pahasti. Karhu nimittäin jatkoi hyökkäyksiään Sankebetsuun.
Joulukuun hyökkäykset
9. joulukuuta: Ōtan perhe
9. joulukuuta 1915 kello 10.30 jättiläinen ruskea karhu ilmestyi Ōtan perheen kotiin. Talossa olivat viljelijän vaimo Abe Mayu, ja Mayun hoitama vauva, Hasumi Mikio. Mikiota purrettiin päähän, ja tapettiin. Mayu taisteli karhua vastaan, ilmeisesti heittämällä polttopuita karhua kohti, ja yritti paeta talosta. Hänet ohitettiin, kaadettiin, ja raahattiin Sankebetsun keisarilliseen metsään. Ajankohtaisten kuvausten mukaan kohtaus muistutti teurastamoa, jonka lattialla oli verilätäköjä.
10. joulukuuta Haku
Varhain aamulla Saitō Ishigorō, ja Miyoke Yasutarō lähtivät kylästä asioihin. Sillä välin järjestettiin kolmenkymmenen miehen etsintäpartio ruskean karhun vangitsemiseksi, ja Mayun jäänteiden löytämiseksi. Kun se etsintäpartio tuli metsään korkeintaan 150 metrin (160 jaardin) päähän, niin kyseinen etsintäpartio tapasi karhun. Viisi miestä ampui, mutta vain yksi onnistui osumaan karhuun. Raivostunut eläin vetäytyi metsään, ja miehet välttyivät loukkaantumiselta. Kun karhu oli paennut, metsästäjät tutkivat aluetta, ja löysivät kuivunutta verta Sahalinin kuusen tyvestä lumesta. Lumen alla oli Mayun ruumis, jossa oli jäljellä vain pää, ja osat jaloista. Karhu oli kätkenyt Mayun ruumiin lumeen yrittääkseen suojella sitä, ja piilottaa sen raadonsyöjiltä: todiste siitä, että se oli tämä ruskea karhu hyökkäyksessä.
Paluu Ōtan tilalle
Kyläläiset uskoivat, että kun karhu oli maistanut ihmislihaa, niin sen paluu asutusalueelle olisi taattu. Kyläläiset kokoontuivat Ōtan perheen kotiin aseiden kanssa. Noin klo 20.00 sinä yönä karhu ilmestyi uudelleen kylään. Vaikka kyläläiset olivat odottaneet karhun paluuta, niin he olivat kuitenkin paniikissa siitä. Yksi mies onnistui ampumaan karhua kohti. Kun 50 vartijan joukko 300 metrin (330 jaardin) saapui päähän viereiseen Miyoke-taloon, niin karhu oli kadonnut metsään. Joukko kokoontui uudelleen, ja suuntasi alavirtaan karhun jälkeä seuraten.
Miyouken perhe
Kun Miyouken perhe sai ensimmäisen kerran uutisen Ōtan perheen hyökkäyksestä, niin kylässä asuvat naiset, ja lapset etsivät turvaa vartijoiden partioiden ulkopuolella. Vartijat olivat syömässä, kun uutiset karhun paluusta Ōtan tilalle saavuttivat heidät, ja he marssivat pois. Karhu, joka pakeni kuolemalta Ōta-talossa, pakeni nyt Miyouken kotitilalle.
Yayo, Miyouke Yasutarōn vaimo, valmisteli myöhäistä ateriaa kantaen neljättä poikaansa Umekichia selässään. Hän kuuli jyrinän ulkoa, mutta ennen kuin hän ehti tutkia asiaa, niin se karhu murtautui heidän taloonsa talon ikkunan läpi, ja meni taloon. Tulella oleva keittoastia kaatui, ja sammutti liekit, ja paniikissa öljylamppu sammui, minkä seurauksena talon valtasi pimeys. Yayo yritti paeta talosta, mutta hänen toinen poikansa, Yūjirō, tarttui hänen jalkoihinsa, ja kompastui hänen juoksiessaan. Karhu hyökkäsi hänen kimppuunsa, ja puri Umekichiä.
Odo oli jäänyt taloon ainoana henkivartijana. Kun hän juoksi ovelle, niin karhu vapautti äidin, ja lapsen ajamaan ryhtyen ajamaan Odoa takaa. Yayo pakeni sitten lastensa kanssa. Odo yritti piiloutua huonekalujen taakse, mutta häntä kynsittiin selästä. Sitten karhu murskasi Kinzōn, Miyouken perheen kolmannen pojan, ja Haruyoshin, Saiton perheen neljännen pojan, tappaen heidät, ja puri Iwaota, Saitō-perheen kolmatta poikaa. Seuraavaksi kohteena oli Take, Saitō Ishigorōn raskaana oleva vaimo. Hänenkin kimppuunsa hyökättiin, ja hänet tapettiin, ja syötiin. Myöhemmästä todistuksesta kyläläiset kuulivat Taken kerjäävän karhua olemaan koskettaa hänen vatsansa, mutta sen sijaan syödä hänen päänsä.
Vartijat, jotka olivat jäljittäneet karhua alajuoksulle, ymmärsivät, etteivät he itse asiassa olleet sen jäljillä. Kun he kiiruhtivat takaisin siirtokunnalle, vakavasti loukkaantunut Yayo tapasi heidät, ja kertoi uutisia Miyouken perheen talossa tehdystä hyökkäyksestä. Joukko juoksi sinne pelastamaan eloonjääneitä. Kun he saapuivat paikalle, niin talo oli pimeä, mutta hyökkäyksestä kuului yhä ääniä. Uskoen karhun tappaneen kaikki sisällä olevat vartijat ehdottivat talon syttämistä tuleen. Yayo kielsi tämän, toivoen, että osa lapsista olisi vielä elossa.
Vartijat jaettiin kahteen ryhmään: yksi kymmenestä miehestä koostuva vartioi olisi talon ovella, kun taas toinen ryhmä meni talon takaosaan. Signaalin saatuaan takana oleva ryhmä pystytti mailan huutaen, ja kolistaen aseitaan. Kuten odotettiin, karhu ilmestyi talon etuovelle. Siellä olleet miehet olivat kokoontuneet yhteen vartijan tukahduttaman tulilinjan päässä, jonka oma kivääri ampui väärin. Yleisen hämmennyksen, ja ristitulen vaaran keskellä karhu pakeni yöhön. He astuivat taloon, ja näkivät hyökkäyksen seurauksia kantoineen koivun tuohista valmistettuja soihtuja.
Rikizō, ja Hisano, samojen sukulaisten ensimmäinen poika, ja tytär, loukkaantuivat, mutta jäivät henkiin. Kyläväki kokoontui kouluun, ja vakavasti loukkaantuneita majoitettiin Tsujin perheen taloon joen lähellä. Tapahtuman jälkeen vain Venäjän, ja Japanin sodan veteraanit jäivät tehtäviinsä.
Yamamoto Heikichi ja "Kesagake"
Sillä välin Saitō Ishigorō, joka ei tiennyt perheensä kohtalosta, teki ilmoituksen viranomaisille, ja piirin poliisille ennen kuin palasi Tomakomiin, ja yöpyi siellä paikallisessa hotellissa.
Miyouke Yasutarō oli kuullut, että paikallinen mies nimeltä Yamamoto Heikichi oli ammattitaitoinen karhunmetsästäjä, ja vieraili siksi hänen talossaan. Yamamoto oli varma, että karhu oli pelätty ihmissyöjä, jolle hän antoi lempinimen "Kesagake" (袈裟懸け) tai "viistoviivo olkapäästä", selästä rintaan ulottuva valkoinen kuvio, jota oli aiemmin syytetty ryöstöstä, ja kolmen naisen kuolemasta naapurikylässä, mutta tähän mennessä hän oli panttilannut aseensa saadakseen rahaa ostaakseen alkoholia, ja kieltäytyi Miyoken avunpyynnöstä. Koska Yasutarō ei voinut palata kotiin, hän jäi Onishikaan (nykyinen Obira).
joulukuuta 11
Joulukuun 11. päivänä Miyoke Yasutarō, ja Saitō Ishigorō palasivat Sankebetsuun. Huomattuaan kyläläiset, jotka olivat kokoontuneet haarakouluun, he kokosivat yhteen murskauksen tarinan. Ryhmä miehiä, mukaan lukien Miyoke, ja Saitō, muodostettiin tappamaan karhu. Uskoen karhun ilmestyvän uudelleen, he päättivät odottaa karhua Miyoken asunnossa, mutta yö meni ilman hyökkäystä.
joulukuuta 12
Uutiset karhun ilmestymisestä Sankebetsuun saapuivat Hokkaidon hallituksen kansliaan, ja Hoboron (nykyinen Haboron kaupunki) haarapoliisiaseman johdolla muodostettiin tarkka-ampujaryhmä. Aseet, ja vapaaehtoiset tiimiin koottiin läheisistä kaupungeista, ja saatuaan luvan Teishitsu Rinya kyokulta ("Keisarillinen metsävirasto", nyt Rin'ya chō) joukkue lähti Sankebetsuun sinä iltana. Ylitarkastaja Suga, haaratoimiston komissaari, nousi Rokusen-sawalle tarkoituksenaan katsoa Miyoken perheen taloa, ja arvioida tarkka-ampujaryhmän tilaa, ja tapasi kaikki vuoristosolalta nousseet.
Ruskea karhu ei ilmestynyt joulukuun 12. päivänä.
Päätettiin, että karhu todennäköisesti yrittäisi noutaa tappamiensa ruumiit, mutta Miyoken perheen talossa ei ollut jäänteitä. Siksi ehdotettiin uutta suunnitelmaa: yrittää houkutella karhu ulos uhrin ruumiilla. Suunnitelma tuomittiin laajalti, erityisesti Ōta-, Saitō- ja Miyoke-perheet, mutta päätettiin, että se oli kylän tulevaisuuden kannalta paras suunnitelma.
Päivän aikana strategia toteutettiin. Kuusihenkinen tarkka-ampujatiimi (johon nyt vastahakoisesti kuului Yamamoto Heikichi) odotti sisällä talossa, mutta karhu pysähtyi, ilmestyi tarkistamaan talon sisäpuolen, ja palasi sitten metsään. Karhu ei ilmestynyt enää sinä yönä, joten suunnitelma päättyi epäonnistumiseen.
joulukuuta 13
Aamunkoitteessa etsintäryhmä havaitsi, että Ōtan perheen talo oli ryöstetty. Karhu oli syönyt ihmisten talven ruokavarastoja. ja ryöstänyt taloja. Karhu oli vaurioittanut ainakin kahdeksaa taloa, mutta toistaiseksi kukaan ei ole löytänyt sitä. Poliisikapteeni Suga motivoi miehiä hurraamalla ulkokylästä. Koska siellä oli nyt 60 aseistautunutta miestä, päätettiin, että heidän tulisi metsästää ympäröivillä vuorilla.
Kesagake näytti nyt puuttuvan varovaisuudelta, ja venytti aluettaan alavirtaan. Suga ymmärsi tilanteen kasvavan riskin. Hän teki jääsillan puolustuslinjaksi, ja järjesti sitten tarkka-ampujia, ja vartijoita.
Sinä yönä sillalla ollut tarkka-ampuja luuli nähneensä jotain vastarannan kantojen varjoissa. Saatuaan tämän tiedon Suga ajatteli, että se saattoi olla miehen varjo. Kun hän puhui sille, hän ei kuitenkaan saanut vastausta, ja määräsi tarkka-ampujat avaamaan tulipalo. Sillä hetkellä varjo, ilmeisesti karhun, katosi metsään. He olivat pettyneitä, koska he eivät onnistuneet tappamaan karhua, mutta kapteeni luuli kuulleensa siitä jonkinlaisen vastauksen.
joulukuuta 14
Seuraavana aamuna ryhmä tutki vastarantaa, ja löysi sieltä karhun jalanjäljen, ja veren. Koska Kesagake oli jälleen haavoittunut, ja uhkaavat lumimyrskyt uhkasivat peittää jäljet, päätettiin, että tämä oli kriittisin tilaisuus metsästää, ja tappaa karhu. Aiemmin sanomani Yamamoto, ja opas Ikeda Kamejirō lähtivät heti karhun perään. Yamamoto päätti jäljittää karhua kahden hengen joukkueella, koska se olisi nopeampi, kuin suurempi joukkue.
Yamamoto tunsi Kesagaken käytöksen ja onnistui jäljittämään hänet. Hän huomasi karhun lepäävän japanilaisen tammen lähellä. Lähestyessään 20 metrin päähän karhusta hän avasi tulen. Ensimmäinen laukaus osui karhun sydämeen, ja toinen päähän haavoiten eläintä kuolemaan.
Karhu oli mitattuna ainutlaatuinen: 340 kg (750 lb) ja 2,7 m (8,9 jalkaa) pitkä, tummanruskea, ja kullanvärinen turkki, pää vartaloon verrattuna epätavallisen suuri ja arvioitu aikuisen ikä noin 7-8 vuotta. 7] Karhulle tehtiin ruumiinavaus, jonka aikana hänen vatsasta löydettiin osia hänen uhreistaan. Sanotaan, että kyläläiset purkivat, keittivät, ja söivät sen kostoksi nieltyjen uhrien puolesta. Vaikka karhun kallo, ja osa turkista säilytettiin tuolloin, ne katosivat myöhemmin katosivat.
Jälkimmäiset
Välittömästi ampumisen jälkeen valtava sademyrsky iski Rumoin, ja Soyan alueita päivästä toiseen, ja asukkaat kutsuivat sitä "ruskea karhumyrskyksi" (羆嵐, Higuma Arashi), josta on tullut useiden tapahtumasta kertovien romaanien, ja elokuvien otsikko.
Hyökkäyksessä pään haavoja saanut Yayo toipui täysin, mutta Miyoke Umekichi, jota karhu puri, kun kyseistä lasta kannettiin noihin aikoihin äitinsä selässä, kuoli alle kolme vuotta myöhemmin vammoihin. Odo toipui loukkaantumisesta, ja palasi töihin, mutta seuraavana keväänä hän putosi jokeen, ja kuoli.
Jotkut ihmiset alkoivat uskoa, että karhu oli demoni. Hyökkäyksen jälkeen suurin osa Rokusen-sawan kyläläisistä lähti pian, ja se muuttui nopeasti aavekaupungiksi vuoteen 1946 asti, jolloin kuusi perhettä Osakasta tuli asettumaan alueelle sodanjälkeistä elvyttämistä varten. Paikka kunnostettiin vuonna 1990.
Ōkawa Haruyoshista, joka oli tapahtumahetkellä kuusivuotias, ja Sankebetsun kylän pormestarin Ōkawa Yosakichin poika, kasvoi tuottelias karhunmetsästäjä. Hän vannoi tappavansa kymmenen karhua jokaista hyökkäyksen uhria kohden. 62-vuotiaaksi mennessään hän oli tappanut 102 karhua. Sitten hän jäi eläkkeelle ja rakensi 5. heinäkuuta 1977 "Bear Harm Cenotaphin" (熊害慰霊碑, Yūgai Ireihi), pyhäkön, jossa ihmiset voivat rukoilla kuolleiden kyläläisten puolesta.
Ōkawa Takayoshi, Haruyoshin vanhin poika, metsästi 6. toukokuuta 1980 kahdeksan vuoden takaa-ajon jälkeen 500 kg painavan uroskarhun, joka sai lempinimen "pohjoisenmeren Tarō" (北海太郎) ja Hokkai郎. täytetyt näytteillä Tomamaen paikallismuseossa.
Records
Vuodesta 1961 lähtien Asahikawa Kotanbetsun piirin metsätoimistossa työskennellyt maatalous- ja metsätaloustekninen johtaja Kimura Moritake ryhtyi tutkimaan tapausta jättääkseen siitä pysyvän kirjaa. Neljäkymmentäkuusi vuotta oli jo kulunut, ja virallista materiaalia oli jäljellä vähän, joten Kimura jäljitti Sankebetsussa tuolloin asuneet ihmiset, ja kirjasi heidän tarinansa huolellisesti. Täydellistä, ja tarkkaa kuvaa tapahtumista ei ollut mahdollista saada, koska monet kyläläisistä olivat jo kuolleet, ja suurin osa eloonjääneistä ei ollut yhteistyöhaluinen hyökkäyksen hirveän luonteen vuoksi. Kimuran kertomus hyökkäyksestä julkaistiin uudelleen vuonna 1980, ja julkaistiin vuonna 1994 Kyōdō Bunkashan nimellä "Paholaisen laakso" (慟哭の谷, Dōkoku no Tani).
Analyysi
Ihmiset uskoivat niin, että hyökkäys johtui siitä, että se karhu heräsi aikaisin talvella lepotilasta nälän vuoksi: Japanissa termi "eläin, jolla ei ole reikää" (穴持たず, Anamotazu) viittaa epäonnistuneeseen lepotilaan. Tämä olisi johtanut lisääntyneeseen julmuuteen. Karhu ei kuitenkaan itse asiassa hyökännyt ihmisten kimppuun, ennen kuin yksi heistä ampui sitä.
Edon aikakauden lopusta lähtien pioneerit olivat hakkuneet alueen metsää käyttämällä polttopuuta silakan käsittelyyn lannoitteeksi, ja he ottivat takaisin sisämaan alueen Meijin aikakauden alusta lähtien. Metsien häviäminen, ja asutusten lisääntyminen toivat ihmiset, ja karhut lähemmäksi. Luonnollisen saaliin puute metsien hävittämisestä, ja ihmisten hävittämisestä on yleinen syy villieläimille, kuten ruskeakarhuille (tai leopardeille, ja tiikereille Intiassa) etsiä ruokaa ihmisasutuksen läheisyydestä".
Muut yllättyivät kuulemastaan.
"Isä, tarkoittaako se?" Ran kysyi.
"Kassakaapin raapiminen, Oyama-sanin sitominen oli naamiointia, jotta vaikutti siltä, että motiivi olisi raha", Kogorō sanoi, ja katsoi sitten läääreitä. "Murhaaja tiesi, että uhri katsoisi sinä aikana televisiota yksin. Toisin sanoen se tarkoittaa, että murhaaja on yksi teistä neljästä!"
"Kyllä. Niin sen on oltava. Kogorō ei ole enää humalassa, joten hän ei enää sano mitään humalaisia oletuksia", Shizuka ajatteli.
Lääkärit hermostuivat kuulemastaan.
"En usko sitä!" Kaori huusi.
"Oletko tosissasi?" Tobita kysyi.
"Pyydän jokaista teistä kertomaan minulle alibinne klo 22.30, ja 22 välillä", Kogorō sanoi.
"Kävin lähikaupassa", Kaori sanoi, ja otti ostoslistan taskustaan. "Lähdin klo 9.00, ja palasin noin klo 21.50. Tämä on ostoslista, jonka kaikki tekivät ennen lähtöäni. Ainoat asiat, joita en voinut ostaa, olivat salaatti, ja jäätelö, jotka molemmat olivat loppuunmyytyjä".
"Mutta jos ajoit nopeasti, olisitte voinut päästä takaisin aikaisemmin", Kogorō sanoi.
"Se kestää vähintään 40 minuuttia edestakaista matkaa!" Kaori huusi. "Jos ette usko minua, niin kokeilkaa sitä ajamalla itse autollani!"
"Lähdin iltahiihtoon", Tobita sanoi. "Hänen tavoin laskettelurinteet ovat 40 minuutin edestakaisen ajomatkan päässä".
"Onko teillä todisteita?" Kogorō kysyi.
"Joo, minulla on", Tobita otti taskustaan vaaleansinisen, ja sinisen hiihtokortin(kuittitodistuksen), jossa oli numeroita. "Tämä on tänään päivätty yöhiihtohissilippu. Näetkö? Siellä on jopa kellonaika kirjoitettuna".
"Olin Ran-chanin, ja Irene-chanin kanssa siivoamassa, ja pesemässä astioita", Ezumi sanoi.
"Hän puhuu totta, isä", Ran sanoi. "Hän lähti vain kahdeksi, tai kolmeksi minuutiksi viedäkseen roskat".
"Olin kylvyssä kello 9 klo 10 jälkeen", Tomoyasu sanoi raapien päänsä takapuolta vasemmalla kädellään.
"Kanazawa-sanin lisäksi yhdellä muulla ihmisellä on vaihteleva alibi", Shizuka mietti istuen sohvalla. Sitten hän näki sohvalla verisen sytyttimen, ja poimi sen taskustaan ottamalla nenäliinalla katsoen sitä. "V-Veritahroja?! Häh? Miksei sohvalla ole verta? Joten joku laittoi sen tänne, kun veri oli kuivunut? Odota! Voisiko se olla se verinen pöytäliina".
Shizuka nousi seisomaan, kumartui lattialla olevan pöytäliinan eteen, ja laittoi sytyttimen pöytäliinassa olevaan, veri-reunaiseen neliö-kuvioon, joka oli samankokoinen, kuin Shizukan äsken löytämä sytytin.
"Se sopii täydellisesti tuohon kohtaan", Shizuka ajatteli. "Joten tässä tämä sytytin oli aiemmin. Onko tämä? Se on oikein! Oyama-san sanoi tänään näin:
"Halusin vain hevosen noiksi ovenkolkuttimiksi, mutta aina ei taida saada mitä haluaa". Hän sanoi sen, kun Ran, ja minä kertoi nimemme Oyama-sanille. Nyt ymmärrän sen! "Hevosella" uhri tarkoitti sitä hevosta! Joten tämä on loppujen lopuksi Oyama-san kuolemassa! Oyama-sanin polvillaan olemisen merkitys, verisen sytyttimen mysteeri sohvalla, joten kaikki on järkevää! Aivan kuten tämä kuolinviesti sanoo, että murhaaja voi olla vain se henkilö!"
Shizuka laittoi sytyttimen takaisin sohvalle, ja käveli sitten seisomaan sohvan taakse:
"Mōri-san, tuolla sohvalla on jotan outoa".
"Mitä outoa?" Kogorō kysyi katsoen Shizukaa.
Shizuka kosketti tainnutus-sormuksellaan Kogorōn kaulaa, ja laittoi Kogorōn istumaan läheiseen nojatuoliin, ja istui itse kyseisen nojatuolin selkänojan takana olevalle lattialle.
"Mikä hätänä, isä?" Ran kysyi.
"Olen keksinyt kaiken!" Shizuka matki Kogoron kieltä. "Murhaaja. Selvitin juuri murhaajan, joka tappoi Oyama-sanin!"
Lääkärit hermostuivat kuulemastaan.
"Ensin Tobita-san sanoi, että hän meni yöhiihtoon", Shizuka sanoi, minkä vuoksi Tobita yllättyi. "Hän ei keksisi tarinaa, joka on niin helppo tarkistaa. Seuraavana on Ezumi-san. Jätit Ranin, ja Irenen näkymään vain, tai kolmeksi minuutiksi. Oyama-sania olisi ollut mahdotonta tappaa sinä aikana. Tämä jättää kahdelle ihmiselle ilman alibia, ja he ovat Kazawa-san, ja Nakahara-san".
Kazawa oli yllättynyt.
"Hetkinen! Ostin kaikki asiat, jotka olivat listalla", Kaori sanoi, ja näytti listansa uudelleen.
"Paljonko ne sitten maksoivat?" Shizuka kysyi.
"En muista!" Kaori sanoi.
"Ei, kyse ei ole siitä, ettet muista, et vain tiedä", Shizuka sanoi. "Se johtuu siitä, että ostit suuren määrän erilaisia välipaloja etukäteen".
"Häh?!" Kaori yllättyi.
"Toit kaiken tuon iltapäivällä, kun menitte ostamaan raaka-aineita illalliselle syömääni hor-pottia varten", Shizuka sanoi. "Ennen rikosta otit kaikkien käskyt vastaan, ja teeskentelit ajavasi pois. Sitten pysäköit auton lyhyen matkan päähän huvilasta, ja otit sieltä pois kaiken, mikä oli listalla. Tekemällä tämän loit itsellesi alibin, jotta voisit mennä tappamaan Oyama-sanin".
"Älkää keksikö tuollaisia asioita ilman todisteita!" Kaori huusi.
"Ei se ole aiheeton syytös, sillä ymmärsitte sen myös, että tässä huoneessa on vielä todisteita, jotka osoittavat teidän olevan murhaaja!" Shizuka sanoi. "Katsokaa pöytää".
Muut katsoivat veristä pöytää.
"Veri pysähtyy yhtäkkiä. Eikö se saa sinut ajattelemaan, että siellä oli jotain?" Shizuka kysyi.
"Pöytäliina!" Kazawa katsoi lattialla olevaa pöytäliinaa.
"Asettakaa se pöydälle niin, että pöytäliinan, ja pöydän veritahrat täsmäävät", Shizuka sanoi.
Kazawa, ja Tobita laittoivat pöytäliinan pöydälle.
"Se on kuolinviesti, jonka Ooyama-san jätti jälkeensä", Shizuka sanoi.
"Mitä tämä tarkoittaa?" Kazawa kysyi.
"Muistakaa se, että Oyama-san kuoli istuessaan polvillaan lattialla", Shizuka sanoi. "Se ei käy itsestään selväksi. Teidän kaikkien, viiden nimellänne on samat kanjit, kuin shogin nappuloissa".
"Shogi?" Kazawa, Nezumi, ja Tobita kysyivät.
"Nyt kun mainitsitte sen, niin Oyama-sensei sanoi aina, että jos hänellä on hevonen, niin hänellä on kaikki", Ezumi sanoi.
"Se on oikein. Nimenne edustavat jokaista shogi-nappulaa, paitsi ritaria", Shizuka sanoi. "Ran, ota sohvalla oleva sytytin ja laita se pöydän päälle äsken laitetulle pöytäliinalle".
"Okei", Ran otti nenäliinan hameensa takusta, ja laittoi sillä sohvalla olevan sytyttimen pöytäliinan päälle, pöydän vasempaan alakulmaan.
"Veritahrat ovat vain yhdessä paikassa sytyttimessä ja pöytäliinatikuissa", Shizuka sanoi.
"Se oli siis aiemmin tässä kohdassa", Ran sanoi, ja yllättyi sitten muistettuaan erään asian shogista. "Tämä on torni-nappula!"
"Se on oikein. Se on tornin lähtöasento", Shizuka sanoi. "Toisin sanoen, tämä kuolinviesti viittaa henkilöön, jolla on sama kanji, kuin vankrilla. Toisin sanoen, se kuolinviesti tarkoittaa sitä, että Nakahara Kaori-san on tekijä!"
Kaori oli vihainen, ja ei pystynyt sanomaan mitään.
"Mutta mistä tiesitte sen, ennen kuin pöytäliina laitettiin takaisin pöydän päälle?" Kazawa kysyi.
"Olkaa hyvä, ja katsokaa tarkasti pöytäliinan yhtä kohtaa", Shizuka sanoi. "Ainoastaan siinä kohdassa on pitkä verijälki. Toisin sanoen, se tila vastaa pöydän päätä, jossa on verta".
"Ymmärrän", Kazawa sanoi tarkistettuaan asian käveltyään pöydän toiselle puolelle.
"Pöydän, ja pöytäliinan likaantuminen tapahtui varmaan vahingossa!" Kaori huusi.
"Miksi sitten siirsitte tuon pöytäliinan pois oikealta paikaltaan?" Shizuka kysyi, minkä vuoksi Kaori yllättyi. "Te olitte se, joka siirsi pöytäliinan pois paikaltaan, eikö niin?"
"Ei! Pöytäliinan putoaminen lattialle johtui murhaajan, ja Oyama-sensein välisestä tappelusta!" Kaori huusi.
"Se ei ole mahdollista. Pöydällä oleva veri pysähtyy yhtäkkiä!" Shizuka sanoi. "Sohvalla, jonka päällä sytytin oli aiemmin, ei ole verta. Tämä todistaa sen, että sitä pöytäliinaa siirrettiin sen jälkeen, kun veri oli kuivunut kokonaan, ja siinä samalla tapahtui sellainen asia, että sytytin lennähti pöytäliinan päältä sohvalle, jolta se löydettiin äsken. Toisin sanoen, murhaaja palasi rikospaikalle, ja tajusi kuolinviestin nähtyään sen. Sitten se henkilö siirsi pöytäliinaan pois pöydän päältä. Olenko väärässä, Nakahara Kaori-san?"
"Kaori", Ezumi sanoi uskomatta korviaan, kun Kaori ei pystynyt puhumaan.
"Tekemänne virhe oli itse asiassa se, että tajusitte viestin huutamisenne jälkeen", Shizuka sanoi. "Yksi asia, jonka sanoitte aiemmin, nimittäin se, että salaatti, ja jäätelö oli loppuunmyyty. Se saattaa olla mahdollista salaatin kanssa, mutta jäätelön kohdalla se ei ole mitenkään mahdollista".
"Tuo on tarpeeksi!" Kaori huusi, ja hymyili. "Se on oikein. Minä tappoin hänet!"
"Kaori, miksi tapoit hänet?" Ezumi kysyi. "Te kaksi tulitte niin hyvin toimeen!"
"Kyllä. Kunnioitan häntä, kuin isää", Kaori sanoi. "Ja siksi en voinut antaa hänelle anteeksi...enkä varsinkaa voinut antaa hänelle anteeksi opinnäytetyöni varastamista!"
"Opinnäytetyö? Tarkoitatko sitten?" Kazawa kysyi.
"Puhutko "Suolistosyövän geneettisen hoidon kehittämisestä"?" Tobita kysyi.
"Se on oikein! Oyama-sensei varasti sen työn minulta! Oikeasti minä tein sen työn!" Kaori huusi. "Oyama-sensei varasti minulta tekemäni opinnäytetyön, johon panin kaiken intohimon viimeisen kuuden vuoden ajan! Tämän opinnäytetyön kirjoitin ajatellen isääni, joka kuoli".
"Ah!" Kazawa hermostui.
"Isäni kuoli suolistosyöpään, kun olin nuori", Kaori sanoi. "Se oli syy, miksi minusta tuli lääkäri. Syy, miksi keskityin tuohon tutkimukseen, oli se, etteivät muut ihmiset joutuisi kokemaan sitä, minkä isäni joutui kokemaan! Mutta...Mutta Oyama-sensei ei vain varastanut opinnäytetyötäni, jonka sain lopulta valmiiksi, sillä se mies sanoi minulle myös näin...
"Ei siitä ole mitään hyötyä! Kukaan ei uskoisi sitä, että tämä opinnäytetyö on oikeasti sinun tekemäsi! Ja kun julkaisen sen opinnäytetyön, niin tieteellinen yhteisö kiinnittää siihen todennäköisemmin huomiota, kuin sinun puheisiisi, jos yrittäisit todistaa sen, että se on oikeasti sinun tekemäsi työ. Se tekisi kuolleen isäsi niin onnelliseksi! Hah hah!"
Silloin keksin tämän suunnitelman. Koska Oyama-sensei pilkkasi isäni muistoa, päätin avata reikiä Oyama-sensein keuhkoihin, ja saada hänet kuolemaan yhdellä, mahdollisesta tuskallisimmilla kuolemista!"
Muut katsovat Kaoria shokissa.
"Mutta en edes ajatellut, että Oyama-sensei voisi keksiä tämän kuolinviestin tuskallisilla, viimeisillä minuuteillaan", Kaori sanoi. "Mutta te teitte yhden virheen, herra etsivä. Itse asiassa oletin sitä, että joku tilaisi salaattia, ja jäätelöä. Salaatti oli oikeasti loppuunmyyty, mutta toin jäätelön".
Shizuka katsoi Kaoria yllättyneenä.
"Miksi sitten?" Ran kysyi.
"Jäätelö suli autossani", Kaori sanoi itki. "Laitoin matkustajan istuimelle kaiken, mitä kaikki tilasivat, ja ajattelin:
"Okei, menen nyt tappamaan Oyama-sensein". Mutta yhtäkkiä aloin ajatella isääni, ja olin ajatuksissani. Joten jäätelö suli auton lämmittimen takia...Se on absurdia! Olin autossani Oyama-senseille ostamani jäätelön kanssa! Se on...se on järjetöntä!"
(Pari päivää myöhemmin)
"Kuolinviestit. Kun aika tulee, ne voivat olla mitä odottamattomissa paikoissa. On asioita, jotka eivät tunnu sopimattomilta, mutta jos muutat näkökulmaa, niin se on jo toinen asia. Joskus on vaikeaa uskoa, että miten pahasti ihmisen tekemä varkaus voi vaikuttaa muihin ihmisiin, ja erityisesti sellaisiin ihmisiin, joilta on varastettu jotain tärkeää. Tilannetta pahentaa se, että heiltä varastetun asian varastaneet eivät osoita minkäänlaista katumusta teoistaan", Shizuka mietti maatessaan sängyssään, ja nukahti lopulta auringon laskettua.